Isänpäivän google-haut

1. Flamingo aukiolo
2. Terveyskeskus sähköinen ajanvaraus Helsinki
3. Kierukka poisto hinta
4. *entisen opiskelukaverin nimi* (luulin nähneeni hänet, mutta en ollut varma, koska surkea kasvomuisti, enkä uskaltanut mennä juttelemaan)
5. Edith Södergran
6. YEL mistä lasketaan
7. YEL äitiyspäiväraha

Jepjep.

”Tehdääkö vielä yksi vauva?”, oli Joel kysynyt minulta aamulla, kun lapset olivat laulaneet ja onnitelleet ja vilahtaneet itsenäisesti aamutoimiinsa.

Kääk en tiedä. En todellakaan tiedä.

Täytyykö sen tietää. Miten sen tietää. Miten tietää, että sen tietää. Voiko sen päättää, jos ei tiedäkään. Mitä jos ei ole oikein koskaan tiennyt. On jo kaksi lasta, vaikka ei ole koskaan tiennyt.

Eikö se vauva voisi vaan hupsvaanheijaa ilmestyä läpi hormonikierukan, niin ei tarvitsisi tietää. Ja päättää. Ja tietää, että päättää, ja päättää että tietää.

Niin siis sen jo vanhentuneen kierukan.

Jotain pitäisi kai tehdä. Varaan nyt ainakin huomenna ajan papa-kokeeseen. Jotain tehdäkseni.

Vielä yksi vauva?

”Mitä jos ensi isänpäivänä sä olisit jo kolmen lapsen isä?”, minä kysyin.

63
Like
3

You Might Also Like

  • Haaveilija
    10.11.2019 at 22:45

    Näin mäkin pohdin 1,5v sitten että ”tehdäänkö” se toinen ja päädyttiin että joo.. eipä sitä tosta noin vaan tehtykään, jospa ensi isänpäivänä olisi se toinen, mutta ilman apuja se ei näytä tulevan 😢

    • krista
      10.11.2019 at 23:02

      Toivotaan parasta teille <3 Kaikki ajatukset ja toiveet täältä, että ensi isänpäivänä tilanne on toinen <3 <3 <3

      Me just Joelin kanssa tästä puhuttiin - ja meillä (mulla kun on varmaan viimeiset lapsipotentiaaliset vuodet menossa) tavallaan myös se, että lapsia ei enää tulisi (vaikka siis yritettäisiin), tavallaan "ratkaisisi sen tilanteen". Meidän tilanteessa voitaisiin vaan ajatella, että sittenpä oltaisiin kuitenkin yritetty ja ei ois ainakaan jäänyt "entäjossiin" ja päätös tekemättä, kun ei vaan saatu päätetttyä. Meillä kun tosiaan kaksi lasta jo on ja tälläkin kokoonpanolla erittäin onnellisia eli ei ole sellainen akuutti lapsihaave edelleen, vaan ihan epämääräinen "entäjos". Siksi ehkä se päättäminen tuntuukin niin vaikealta, kun se on vaan ikuinen "entäjos" ja kohta loppuu vuodet... Ainakin raskaaksi tuleminen vaikeutuu koko ajan ja riskit myös kasvavat, äääh...

      • Anna
        11.11.2019 at 17:14

        Meillä oli myös tilanne että ensimmäinen tärppäsi helposti, mutta toisen kanssa tarvittiin jo vähän apua.
        Oikeastaan minusta se on tavallaan aika hieno tilanne jos perheessä olisi vielä tilaa yhdelle lapselle, mutta ei ole palavaa tarvetta saada. Voisi jättäytyä sen varaan että tulee jos on tullakseen.
        Tietysti sitten kun ikää alkaa tulla niin pitää huomioida tosiaan komplikaatioriski ja puntaroida kannattaako.

  • murina
    10.11.2019 at 23:31

    Mulle gyne sano hormonikierukkaa laittaessa, että hyvin voi pitää yli 5vuotta jos on vuodoton, ei sillä että muistaisin koska se on laitettu…. Pitääkin varmaan kaivaa jos jostain löytäisin jonkun vuosiluvun 🙈

    • Maria
      11.11.2019 at 09:06

      Mirena kestää nykyään sen 7 vuotta. Olin menossa vaihtaa viiden vuoden kohdalla niin gyne kerto että joo tän suositusaika on pidennetty eli katsellaan uudelleen 7 vuoden kohdalla.

      • krista
        11.11.2019 at 09:43

        No hei hyvä juttu, kiitos! Mullakin siis just tämä Mirena.

    • krista
      11.11.2019 at 09:42

      Joo mäkin laitoin sähköistä viestiä terveysasemalle tuossa alkusyksyllä (kun viisi vuotta oli tullut täyteen) ja kysyin, että pitääkö tehdä jotain. Mä kun oon ollut teoriassa tyytyväinen, mutta seuraavan viiden vuoden laittaminen tuntuisi nyt sellaiselta ”lopulliselta lapsilukupäätökseltä” ja siihen ei olla nyt sit kuitenkaan kyetty vaan vitkuteltu. Ja sieltä tosiaan sanottiin, että ei ole kiirettä vielä.

      Mulla on helppo muistaa Seelan iästä eli just Seelan jälkeen laitettiin. Silvan jälkeenkin oli tarkoitus laittaa, mutta Seela ehti ilmoittaa tulostaan sitä ennen :D

  • Vielä neljäs?
    11.11.2019 at 00:20

    Kierukka pois, yritetään maks. vuosi ja jos ei tärppää niin lapsiluku on täynnä. Näin on mietitty kun kierukan vaihto parin vuoden päästä edessä. Toki fiilis voi sitten olla ihan eri eikä järjellä tosiaan oo tässä mitään tekemistä kun nuorinkin on silloin jo 10 ja vanhin sen ikäinen että voisin olla mummu (toivottavasti en oo) 🙈

    • krista
      11.11.2019 at 09:45

      Tää vois olla meidänkin strategia :) Mutta sit sitä tietty miettii tätä ”saavutetuista eduista luopumista”, se kyllä tuntuu hankalalta! Mutta vuosien puolesta tilanne alkaa olla ”nyt tai ei koskaan” -tyyppinen. Ihan hullua, että mäkin voisin olla jo teoriassa mummu! Jos olisin tehnyt kaksikymppisenä esikoisen ja se taas kaksikymppisenä oman lapsensa! Haha, ja mä kun nipin napin olen mielestäni päässyt teinivuosista (omista siis, ha) yli :D

  • Laura / iloa, eloa! -blogi
    11.11.2019 at 07:47

    Oih <3

    • krista
      11.11.2019 at 09:47

      Oih todellakin <3 Ja vielä kun saisi jotain tän asian kanssa päätettyä, tää on meillä kai loputon jahkaus :) Voi kun vaan jostain putkahtaisi valmis vastaus! Mutta sellaisia ei (mulle) tän lapsiasian kanssa ole tainnut oikein koskaan olla tarjolla.

  • Torey
    11.11.2019 at 08:28

    Sellainen isänpäivä!

    Itsehän olen todennut, että kyllähän se kolmas tossa menisi, mutta en todellakaan jaksaisi enää raskautta ja vauvavuotta jne. Mitä isommiksi lapset kasvaa, niin sen varmempi olen siitä, että en halua aloittaa sitä rumbaa enää alusta. :D

    https://naissanelioissa.wordpress.com/

    • krista
      11.11.2019 at 09:49

      No just tämä ”saavutetuista eduista” luopuminen! Se ois hyvästi kaksinkeskeisvuorokaudet taas pariksi vuodeksi, samoin hyvästi hyvinjumpattu kunto, nipin napin oon Seelasta tässä toipunut (keskivartalo ei ole toipunut vieläkään). Ois ihana vauvanhuuruilla vielä kerran (se on jotenkin niin hullua ja mahtavaa), mutta sitten… ….noouh! Itsekkäät syyt, on vaikea luopua saavutetusta ”vapaudesta”!

      • Torey
        11.11.2019 at 11:44

        Vauvat on ihania, mutta tiedän että en enää jaksais. :D

        Ja meiän 4v. on kyselly toisinaan, koska hänestä tulee isosisko. Ööö, sori muru, mutta kyllä sinä olet se perheen pienin jatkossakin. :D

      • Amy
        12.11.2019 at 20:52

        Tähän on pakko kommentoida, ettei se välttämättä lopulta tunnu edes niin saavutetuista eduista luopumiselta kuin mitä etukäteen miettii. Siis toki kahdenkeskinen aika vähenee hetkeksi yms. mutta itselleni se oli raskainta keskimmäisen jälkeen (ihan teidän Seelan ikäinen) kun ikäeroa esikoiseen oli vain 1v 4kk. Jotenkin siis kun nyt kolmannen kohdalla oli jo päässyt pois sieltä pikkulapsivaiheesta niin tajus kuinka väliaikaista se kaikki on.
        Toki meillä tää kolmas on äärimmäisen helppo kun taas keskimmäinen on tiukalla temperamentilla varustettu herkkä luonne, joka valvotti äärimmäien rankasti 2,5v. Mutta siis tän kolmannen (syntyi kesällä 2018 eli kun isosisarukset oli 4 ja 5) vauva-ajasta 95% on tuntunut vaan palkinnolta ja siltä, että ”ihanaa että saan tämän vielä elää”, ei niinkään saavutettujen etujen menettämiseltä.

        • krista
          13.11.2019 at 08:59

          Ihana kuulla, kiitos tästä <3 Meilläkin varmasti tämänhetkiseen fiilikseen vaikuttaa se, että tuorein kokemus vauvasta on juurikin voimakastahtoisesta suuritarpeisesta vauvasta, joka EI NUKKUNUT kuin 45 minuutin pätkiä monta vuotta. Nyt tietysti hirvittää, että mitä jos "tämä on se suunta" ja seuraava vauva olisi vieläkin suuritarpeisempi :) Välillä tuntuu, että on ollut jopa terapeuttista nähdä lähipiirissä sellaisia perustyytyväisiä vauveleita ja muistaa, että ai niin tuollaistakin se vauva-aika voi olla <3
          -
          Mutta tosiaan meilläkin jos nyt tulisi tällainen isompi ikäero, voisi kuvitella, että se tuntuisi jopa helpommalta (ja etenkin kun/jos vauvoja olisi vain yksi kerralla) kuin silloin, kun oli yhtä aikaa kaksi vaippapöksyä... Ja voisi hyvinkin olla, että se tunne "tän elämänvaiheen saamisesta vielä kerran" olisi tosiaan palkitsevampaa kuin se ajatus luopumisesta. Ja kun on jo kertynyt oma kokemus siitä, miten sen kaiken saa kyllä sitten takaisin parin vuoden jälkeen! (toki oman kropan vähän romuttuneempana, haha)

  • Jenni M.
    11.11.2019 at 10:04

    Oisko niin, että sydän on päättänyt ja järki taistelee vastaan..? Mitäs tytöt tuumaisi pikkupikkusisaresta?

    • krista
      11.11.2019 at 11:27

      Se voi olla juuri näin! <3
      -
      Tytöthän ois ihan innoissaan pikkusisaruksesta! Just nyt aiheesta ei olla puhuttu lasten kanssa, mutta joskus aiemmin ovat ihan toivoneet pikkusiskoa - on pitänyt muuten muistuttaa, että se voisi olla poikakin :D Mutta just sitäkin on pitänyt muistuttaa, että sen vauvan kanssa ei pääsisi pitkään aikaan leikkimään, oisivat tuossa pari vuotta sitten halunneet leikkikaverin jo HETI :D Ihania isosiskoja kyllä varmasti olisivat ja niin isojakin jo, että uusi tulokas ei sillä tavalla olisi heiltä "pois" niin kuin silloin pienempänä vaippahousuna, kun akuutisti piti taistella sylitilasta :D Että lasten kannalta katsottuna tälle ei olisi mitään esteitä, mutta aikuisten itsekkyys lähinnä tän estää :D Eli just se, että miten luopua omasta jo saavutetusta "uudesta vapaudesta", voi apua.

  • SMaaria
    11.11.2019 at 10:27

    Hahaa. Mä sain tästä etiäisen muutama päivä sitten :D

    Yhtäkkiä hampaita pestessä out of the blue mieleen pätkähti että enpä kyllä yhtään yllättyisi jos teille tulisi vielä kolmas vauva <3

    • krista
      11.11.2019 at 11:28

      Hahaa, mahtava hampaidenharjausvälähdys! :D

  • kipa
    11.11.2019 at 10:41

    Mulla oli Mirena ekan kerran yli viisi vuotta ja hyvin toimi. Sit oli lapsen aika. Lapsen jälkeen seuraava Mirena-toimi hyvin 3 vuotta ja sit tulinkin Mirenan-kanssa raskaaksi!! Kierukka oli vielä ihan oikealla paikalla. Oli aika shokki. Mutta niinkin voi siis käydä, vaikka tosi harvinaista. Valitettavasti raskaus keskeytyi 8.5 viikolla. Mutta ainakin tämä tapaus sai mielen muuttumaan toisesta lapsesta 🙂

    • krista
      11.11.2019 at 15:25

      Tästä tulikin muuten mieleen tällainen ajatusharjoittelu, jota voisin testata itseeni: jos huomaisin olevani raskaana, olisiko se iloinen yllätys. Olisi. Jos se menisi kesken, olisinko surullinen. Olisin. Tämäkin ehkä hmm jo kertoo mulle jotain omista ajatuksistani…

      Mä oon ollut kans Mirenaan tosi tyytyväinen. Nyt olisin ehkä tyytyväisin, jos se vaan pettäisi ja tulisin raskaaksi ilman, että tarvitsisi tätä poisto/ehkäisemättäjäämispäätöstä tehdä :D

  • Sanna
    11.11.2019 at 12:23

    Löydätte varmasti teille oikean ratkaisun. Ehkä pienenä rohkaisuna jotenki samaa kuin mitä ajattelen ensimmäistä lasta pohtivien kohdalla, että jos miettii että pitäiskö, niin luultavasti kannattaa. Jos selvästi ei halua niin ei tietenkään, mutta jos on vähänkin olo että haluaisi ja hankkii, niin tuskin sitä ainakaan katumaan tulee. Teidän tytöt varmasti olisi ihania isosisaruksia! Mutta pienemmässä perheessä on ehdottomasti puolensa (myös taloudellisesti). Vaikeita asioita, ja loppujen lopuksi tätä ei tietenkään voi myöskään itse kokonaan päättää; lapset on lahja.
    (P.S. Mulla ei ole vielä lapsia joten mitään mitä asiasta sanon ei kannata ottaa kovin tosissaan.)

    • krista
      11.11.2019 at 15:28

      Kiitos! <3 Ja oot niii-iiin oikeassa. Ehkä mä ollut "varma" ensimmäisen tai toisen kohdallakaan. Piti vaan jotenkin "heittää ilmaan" (jättää ehkäisemättä), jotta tämä perhe kasvoi kahdesta hengestä yhtään mihinkään :) Joillain on sellainen polttava vauvakuume, itse en ole sitä oikein ikinä kokenut vaan jäänyt vaan aina tälle jossittelutasolle. Mutta kyllä, oot oikeasti, just näin sen koen omalta kohdaltanikin menevän!

  • Assie
    11.11.2019 at 12:24

    Ooh! Pakko tulla kannustamaan että yrittäkää ihmeessä! Meillä on kolme ja tää kolmas on ollut ihan paras päätös ikinä. Tokan jälkeen mietittiin, et vieläkö yks ja sit todettiin, et jää harmittamaan jos ei ees kokeilla. No, kolmosta ei näkynyt ei kuulunut ja ehdin jo sopeutua ajatukseen, että kaksikin on ihan hyvä ja meidän perhe sit tässä. No eikös se kolmas sit just silloin ilmoittanut tulostaan :D. Raskausaika meni asiaan sopeutuessa, olikin henkisesti isompi asia kuin etukäteen ajattelin. Mut sit kun vauva syntyi, oon ollut sellaisessa vauvakuplassa ettei tosikaan! Vauva on ihana, isosisarukset ovat olleet ihan huippuja vauvaa kohtaan ja muutenkin vasta nyt tuntuu, että meidän perhe on tässä. Meillä siis isommat lapset nyt 5,5 ja 3, vauva on kohta 5kk.
    Teilläkin isommat lapset on jo sen verran isoja, että hoitavat omatoimisesti monia asioita ja varmasti heistä olisi vauvan kanssa apua ihan oikeasti. Okei, moni asia on hankalampaakin kun on kolme lasta, mut on tää ainakin toistaiseksi meillä ollut niin paljon enemmän plussan puolella, että suosittelen harkitsemaan :).

    • krista
      11.11.2019 at 15:31

      Ihana kuulla, kiitos tästä! <3 Mä luin myös Valeäidiltä tämän tyyppisiä fiiliksiä tuossa aiemmin syksyllä. Jotenkin se kolahti, että tavallaan saa sen "ensimmäisen vauvan vauva-ajan" uusiksi, kun ei ole enää useampaa vaippaikäistä samaan aikaan käsissä ja isommat on kuitenkin jo omatoimisempia. Ja sit saa kuitenkin sen vauva-ajan ilman sitä esikoisen aiheuttamaa paniikkia joka asiasta, mikä ainakin itselläni oli TODELLISTA esikoispaniikkia :D
      -
      Meille kans kaksi on ERITTÄIN ok ja jos päätettäisiin yrittää enkä tulisi enää raskaaksi, se ei (näin kuvittelen nyt) tuntuisi varmaan miltään tragedialta. Mutta ihan sama fiilis: jotenkin ehkä tuntuu, että voisi jäädä harmittamaan, jos ei edes kokeilisi...

  • I
    11.11.2019 at 12:46

    Ehkä näit tämän jo googlettaessasi, mutta laitan kuitenkin:

    https://elamassa.fi/tarpit/vauva-tulossa-vanhempainpaivarahoihin-on-luvassa-muutos/

    Tähän astihan yel:n kanssa on pystynyt kikkailemaan siten, että nostaa sen korkeammaksi vähintään puoli vuotta ennen äitiyslomaa, mutta ei onnistu enää. :(

    • krista
      11.11.2019 at 16:10

      Joo tämä oli siis just se, mistä olin kuullut ja googlatessa tarkemmin tutkailin! Että miten se menee, jos muuttaa kesken vuoden. Ilmeisesti se kuitenkin kannattaa muuttaa, sillä koko vuosi (paitsi viimeinen kuukausi) siihen lasketaan… Eli vaikka olisi vain viimeisien kuukausien muutos, se voi aiheuttaa jonkin verran nousua sentään! Toivottavasti ymmärsin oikein!

  • Sumonen
    11.11.2019 at 12:51

    Meillä käytiin samanlaisia pähkäilyjä pitkään. Mie olin aivan valmis vielä antamaan kolmannelle lapselle mahdollisuuden, mutta miehellä oli pidempi tie pohdintojen kanssa. Jonkun keskustelun myötä hän totesi, ettei hänellä olisi mitään sitä vastaankaan 🤣… ei ihan sellainen vastaus mitä toivoin. Vai mitenkä sen selittäisi sitten lapselle: ”joo me saatiin sinut, kun äiti niin kovasti halusi ja isälläkään ei ollut mitään sitä vastaan.” Mutta voin hyvin samaistua tein tilanteeseen. Kyllä siinä täytyy olla sellainen varma olo, molemmilla.
    Puhuin myös oman terveydenhoitajan kanssa näistä mietteistä, kun oli jokin kierukan vuositarkastus. Hän sanoi minusta hyvin ja ajatus jäi kyllä mietteisiin: ”sitä voit katua, ettet hankkinut sitä lasta, mutta sitä lasta et tule ikinä katumaan.”
    Tsemppiä teille pohdintoihin. Täällä ollaan nyt vahvasti noiden vaiheiden ohi ja raskausviikkoja tasan 29 tänään 🥰

    • krista
      11.11.2019 at 16:14

      Hihi, noi noinhan ne realistiset selitykset monen kohdalla menisivät :D Mutta kyllä, molempien varma olo (tai edes varma ”päätä sä”, hih) siihen tarvitaan, ja parhaimmillaan jopa yhtä aikaa. Mulla kun taitaa olla kuukauden aikakin, mikä vaikuttaa tällä hetkellä tähän pohdintaan :D Kummasti ovulaation aikaan sitä on jotenkin lapsimyötäisempi kuin muulloin :D

      Ja terveydenhoitajasi oli ihan oikeassa <3 Iso onnittelu raskaudesta, kesällä teillä jo eletään vauvaelämää <3 (tai siis toki jo aikaisemminkin) Ihanaa, onnittelut pähkäilyn ylipääsemisestä, katsotaan seurataanko me teidän perässä tässä asiassa :)

      • Sumonen
        11.11.2019 at 18:32

        Kiitos onnitteluista ❤️. Kyllä tää nyt tuntuu aivan oikealta päätökseltä, vaikka pitkään se otti. Meillä onkin sitten varmaan teinejä ja uhmaikäinen samaan aikaan talossa 😳.
        Varaat vaan seuraavan ovulaation aikoihin kierukan poiston, niin ei tule siellä vastaanotolla viime hetken epäröintiä 😉. Miusta ainakin kuulostaa, että ootte päätöksen tehny. Nyt on vain ajatuksen kypsyttelyvaihe meneillään.

        • krista
          11.11.2019 at 21:16

          Hih tää voi hyvinkin olla totta :)

          Ja pieni empatiahihitys tuolle uhmaikäiselle ja teinille samaan aikaan, voi apua :D Ihan uudet ulottuvuudet! :)

  • Sodapop
    11.11.2019 at 13:48

    Meillä päätös kolmannesta lapsesta oli aika helppo, tiesimme molemmat jo heti keskimmäisen synnyttyä, että vielä kerran tuon syntymän ihmeen haluamme kokea. Sitten kun oli aika antaa kolmannen tulla, minä mietin paljon voimavarojamme, mutta mieheni oli varma, että kyllä me pärjäämme, ja niin saimme vielä kolmannen pienen ihmeen. Ja olemmekin pärjänneet kolmen lapsen vanhempina aika mukavasti. Meillä on 2 tyttöä, ekaluokkalainen ja 5,5v sekä pikkuveli 2,5v. Sanoisin silti, että eniten elämäämme on mullistanut juuri kolmannen lapsen syntymä, ei tämä nyt vielä suurperhe ole, mutta sinnepäin🙈 Jokainen lapsi kun on oma yksilönsä, joka kasvaessaankin kaipaa vanhempien aikaa, huomiota, apua, tukea, hellyyttä ja kaikkea. Kolmen lapsen kanssa on kolmet vanhempainillat, täytettävät lippulappuset, harrastukset, esiintymiset, neuvolat, hammaslääkärit, sairastelut, kaverisynttärit, kolmen lapsen vaate- ja muun tarpeiston hankinnat, erilaiset uhmat sun muut vaiheet. Kolmannen lapsen myötä perhe täydentyy kokonaisella uudella ihmiselämällä. Se tekee elämästä mahtavaa ja ihanaa, mutta myös työntäyteisempää. Luin mielenkiintoisen tutkimustuloksen, että kolmen lapsen vanhemmat olisivat kaikkein stressaantuneempia, ehkä yritetään pitää niistä omista omaan vanhemmuuteen kohdistuvista vaatimuksista kiinni ja pärjätä kaikessa yhtä hyvin kuin kaksilapsisen perheen vanhemmat. Tuossa tutkimuksessa todettiin, että kun perheeseen sitten syntyy vielä neljäs lapsi, niin vanhempien stressaantuneisuus vähentyy, kaipa siinä vaiheessa päästetään irti liioista itseen kohdistuvista vaatimuksista ja aletaan sietää paremmin vaikkapa elämän hektisyyttä ja sotkua. Itse koen vauvakuumetta ajoittain, mutta uskon, että oma jaksaminen ja talous eivät riittäisi neljänteen lapseen. Tosi mielenkiintoinen kysymys, mistä sen kukin tietää sen oman lapsiluvun (sikäli kuin siihen on mahdollisuus vaikuttaa)!

    • krista
      11.11.2019 at 16:20

      Kiitos tästä, tosi hyvää pohdintaa! Itse oon jotenkin nyt vähän liiankin helposti tuudittautunut ajattelemaan klassisen ”siinä se kolme menee kuin kaksikin” – minkä itse todistin osaltani (”siinä se kaksi menee kuin yksikin”= v-ä-ä-r-ä-k-s-i- :D Ei todellakaan mennyt, pikemminkin työmäärä ei tuplaantunut vaan räjähti ihanasta seesteisyydestä hallitsemattomaksi kaaokseksi ainakin pariksi vuodeksi :D Ehkä tää mun ylipäänsä uuden lapsen harkitseminen osoittaa, että alan päästä traumasta yli :D Tai se on klassinen ”aika kultaa muistot” :)

      Mutta siis hatunnosto teille (ja isompienkin perheiden vanhemmille) etenkin tuota pienestä ikäerosta sisarussarjasta. Meillä oli siinä vaiheessa niin, että ei olisi voimvarat enää riittäneet kolmanteen, mutta nyt lasten kasvaessa ja elämän helpotuttua tilanne on muuttunut ihan kokonaan. Nyt varmaan riittäisikin taas. Tietysti sitäkään ei voi tietää, että millainen lapsi sieltä olisi tulosa <3 (ja ylipäänsä että olisiko tulossa)
      -
      Ja kyllä, kolmas varmaan mullistaisi monen jutun. Ihan jo fyysisestikin vaikka mahtuminen. Joel totesi, että me ei mahduttaisi enää meidän miniautoon, joten Joel varmaan joutuisi kulkemaan bussilla perässä :D

      • MariaKoo
        12.11.2019 at 21:22

        Hahaa, se menee juuri noin! Ideologiat murenee laps kerrallaan😅! Meidän kolmas tuli neljän vuoden ikäerolla kahteen ekaan, joilla alle 2v ikäeroa. Isommat oli ihania apureita ja kuten tilastotieteilijäkaverini totesi, prosentuaalinen lapsimäärän kasvu kuitenkin pienempi, kun kolmas tulee.
        Minusta kaksi lasta oli se haastavin -kun kolmas tuli, osasi ottaa jo paljon rennommin. Ja sit kun tuli neljäs… niin todellakin, mitään alitettavia rimoja ei enää ollut😅. Yks rakkaimmista valokuvista tuon hännänhuipun vauvavuodelta on se, kun hän istuu pöydän alla lautasen kanssa ja natustaa siitä jotain pöperöä sormin suuhunsa! ”Pääasia, että syö!” (Vs. Esikoisen kellontarkat ruokailuajat jne).
        Minäkin sanon: jos yhtään mietit, just do it❤️

        • krista
          13.11.2019 at 09:04

          Eikä, ihan mahtava ajatus :D :D :D ”Prosentuaalinen lapsimäärän kasvu on pienempi, kun kolmas tulee!” :D Totta! Mun pitää heti kertoa Joelille tämä, se arvostaa tällaista ajatttelua :D

          Hihi, pöydän alla natustaja <3 Mihinköhän kohtaan se meidän rima menisi... Esikoisen kanssa nimittäin kävin esimerkiksi kaikki Prisman leivät läpi, että löytäisin riittävän suolatonta (?), kun neuvolan esitteessä sanottiin, että suolaprosentin pitää olla alle-jotain. Kysyin tästä neuvolassakin sitten ihan ihmeissään, että miten tällaista näin vähäsuolaista leipää voi edes löytää, kun ei kaupoissa ole - neuvolantäti ei osannut vastata :) Kun sit taas kuopuksen kanssa muistan, kun ajettiin autolla kohti kotia ja Joel ojenteli taaperolle naan-leipää suoraan noutoruokapakkauksesta, että pysyisi huutamatta kotiin asti :D Ei tutkittu suolaprosentteja :D

  • Sodapop
    11.11.2019 at 13:55

    Katosikohan mun kommentti jonnekin taivaan tuuliin🤔

    • krista
      11.11.2019 at 14:36

      Roskapostikansioon oli jäänyt jumiin (eka kommentti, tämä toinen tuli läpi), sieltä juuri vapautin! Mystisiä ovat roskapostisuodattimen tiet; ei taas mitään käsitystä, miksi ei tullut läpi…

  • Enski
    11.11.2019 at 16:57

    Oih 😍 Mikä googlettelu! Olis ihana seurata taas teidän vauva-arkea varsinki kun itellä vauva-arki pyörii kokoajan. ☺️

    • krista
      12.11.2019 at 10:24

      Kääk, Puutalobaby vol 3. Oi millaistakohan se ois… Tavallaan houkuttava ajatus, tavallaan kauhistuttava! :D

  • Anna
    11.11.2019 at 17:32

    Minä henkilökohtaisesti ajattelisin niin että jos tuo asia ylipäätään tulee mieleen niin todennäköisesti se kolmas olisi tervetullut. Kysyisin kuitenkin itseltäni katuisinko myöhemmin jos en olisi edes yrittänyt. Jos vastaus on kyllä niin silloin ei kannata epäröidä. Minulla ainakin teoriassa on vielä hedelmällisiä vuosi, joten seuraavaksi pitäisi pohtia kysymystä milloin.

    • krista
      12.11.2019 at 10:25

      Totta – ja jo aiemmin oon huomannut miettiväni kysymystä ”puuttuuko porukasta vielä yksi”, sekin voi olla oman alitajunnan viesti jostain, mistä ”päällimmäiset aivot” eivät suostu kertomaan :)

  • Salvia
    11.11.2019 at 17:41

    Ihania pohdintoja! Mä olen aina toivonut kolmea lasta, ja kipuilen jo etukäteen tämän asian kanssa… Odotan nyt meidän tokaa vauvaa, ja molemmissa raskauksissa olen kärsinyt niin järkyttävästä pahoinvoinnista, että en tiedä, pystynkö tähän enää kolmatta kertaa. Olen käytännössä viikkoja toimintakyvytön. Olen yrittänyt nyt hyväksyä sen, että meidän raskaudet ja todennäköisesti lapsetkin on tässä, ja että kaksi kyllä riittää. Mutta ei tunnu yhtään siltä. Ei ole yhtään sellainen olo, että tämä on vika kerta, kun olen raskaana, että tämä on nyt se viimeinen vauva! Mutta aika näyttää. Myös adoptio on yksi vaihtoehto, jota ollaan pohdittu, mutta tietysti melko pitkä ja vaikea tie, varsinkin kun nämä kaksi on saaneet alkunsa niin kovin helposti… Joo, mä meen nyt vähän asioiden edelle, kun toinenkin vauva on vasta tuloillaan :D Mutta fiiliksellä sanoisin kaikille, että tehkää vauvoja, jos vaan yhtään haluatte ja kroppa kestää!

    Mutta toisaalta olen vähän eri mieltä monen kommentoijan kanssa. Kyllä lasta voi katua. Se on hirveä tabu ja siitä puhutaan vähän, mutta kyllä monet katuvat lasten hankkimista. Vähintäänkin pieninä hetkinä siellä täällä. Ja vaikkei itse sitä lasta kadu, hänhän on todennäköisesti ihana ihminen, niin voi katua sitä valintaa. Olen juuri lukenut keskustelua, jossa useampi äiti kertoo, kuinka tavallaan katuu lasten hankkimista, tai valitsisi nyt ehkä toisin. Mä olen katunut ja toivonut keskenmenoa, kun olen oksentanut kymmenettä kertaa saman päivän aikana, ja olo ei vain helpota. Toki voi katua, ettei hankkinut vielä yhtä lasta, ja se voi jäädä kalvamaan. Tai sitten viiden vuoden päästä voi ajatella, että onneksi ei tullut sitä kolmatta. Anteeksi inhorealismista! Just tämän takia olisi kyllä kiva, ettei tarvitsisi itse tehdä sitä päätöstä, kun ikinä ei tiedä varmuudella, mikä on lopputulos :D Pitää vaan koittaa ajatella, mikä on se päätös, jonka kanssa voi loppuelämänsä elää. Ja yrittää olla järkeilemättä liikaa :)

    • krista
      12.11.2019 at 10:35

      Oi mitä uutisia täältä löytyikään, onnea onnea! <3 Koska häntä odotellaan tulevaksi maailmaan? <3 Paljon voimia raskauteen ja toivotaan hyvävointisia kausia myös!
      -
      Ja siis totta, tällaisia keskusteluja mäkin oon toki huomannut. Usein se on varmaan tuollaista hetkellistä - kyllä mäkin kaduin kahta lasta pienellä ikäerolla TAVALLAAN monet kerrat, mutta sitten en kuitenkaan katunut, silleen oikeasti-oikeasti. Niin kuin mun ystävä sanoi omistaan aikoinaan, "ei niitä poiskaan antais". Se oli sellainen jotenkin ihanan arkiraadollinen huokaisu; voi olla rankkaa, mutta silti se on maailman parasta yhtä aikaa. Kamalinta ja ihaninta! Ja jotkut katuu varmasti "syvemmälläkin tasolla", jos ei sitä omaa lasta niin vaikkapa elämänvaihevalintaa tms. Että joo totta, tuollaisiakin tunteita voi varmasti syntyä, vaikka se tosiaan tabu tuntuu olevankin.
      -
      Ja siis uuuuuh tuota pahoinvointia, sain itse pahoinvointitakaumat jo tästä, mulla oli kans paljon pahoinvointia... Puhumattakaan siitä, että jouduin sitten pakkomakuulle Seelan kanssa ja Silva syntyi etuajassa; luultavasti siis makaamiseenkin (ja siitä seuraavaan kunnon romahtamiseen) pitäisi varautua, tai liian aikaisin syntyvään vauvaan. Naisen kroppa on mahtava, mutta kyllä se aikamoiselle koetukselle noissa raskauksissa laitetaan! Aijaijai, kestäisköhän sitä vielä... Mä pelkään, että mun kroppa ois ihan raunio kolmannen jälkeen, kun toisestakin jäi keskivartalo ihan romuksi ja kunnon palautuminen kesti tän viisi vuotta... Tai kahdeksan, jos vertaa ennen perheellistymistä vs. nyt, kun vihdoinkin oon fyysisesti takaisin sellaisessa kunnossa, että jaksaisi juosta hengästymättä hievereihin asti ja vaikka zumbata hiki hatussa.

      • Salvia
        12.11.2019 at 13:47

        Kiitos! Hänen pitäisi saapua maailmaan kesäkuussa :) Ja totta, että suurin osa katumuksesta on varmaan sellaista hetkellistä, tai liittyy ylipäätään lasten hankkimiseen (uskoo, että olisi onnellisempi jos eläisi vapaampaa elämää ja saisi enemmän aikaa itselleen), mutta toisaalta, kun on hankkinut yhdenkään lapsen, niin se vapaus on mennyt jo vähän siinä, ja samaan konkurssiin ne loputkin lapset menee :D Eli varmaan harvinaisempaa, että katuu toisen/kolmannen/neljännen lapsen hankkimista. Itse olen ajatellut tän lasten hankkimisen sellaisena pitkäaikaisena sijoituksena: vaikka nyt ekat vuodet on rankimpia, saattaa menettää työmahdollisuuksia yms., niin sitten saan olla loppuikäni näiden lasten äiti. En jotenkin osaisi kuvitella tulevaisuutta ilman aikuisten lasten vierailuja, heidän elämänsä seuraamista, ehkä miniöitä/vävyjä ja lastenlapsia (vaikka mikään tämä ei tietenkään olekaan itsestäänselvyys). Etenkin pidemmässä tarkastelussa kaipaan enemmän perhettä ympärille, kuin vain oman puolison. Olisi oikeastaan ihana ajatus, että olisi vaikka neljä lasta, ja pääsisi järjestämään kaikkia isoja perhejouluja ja olisi oma pieni yhteisö ympärillä :D Mutta olen sitten ajatellut, että en mä ehkä jaksa tehdä miljoonaa lasta joulunvieton takia…

        Just yks päivä mietinkin tota sun toista raskautta, kun makasin sängyssä tämän pahoinvoinnin ja voimattomuuden takia, ja ajattelin, että olisi kyllä rankkaa joutua useiksi viikoiksi vuodelepoon! Mä olen niin huono olemaan tekemättä mitään ja tv-sarjat tulevat korvista jo viikon jälkeen :D Mun viime raskaus oli mukavan helppo n. puolivälistä eteenpäin, ja synnytyskin jees. Toivon, että niin on nytkin, mutta ainahan lapsen hankkiessa joutuu jollain tavalla varautumaan siihen, että raskaus tai synnytys voi jättää hyvinkin pysyviä ja isoja jälkiä… Vaikka palauduin viimeksi hyvin, niin kyllä mullakin meni useampi vuosi että uskalsin raskaampaan liikuntaan, ja nyt syksyllä aloitin viimein telinevoimistelun – ja sain sitten lopettaa lähes saman tien. Saa nähdä, monenko vuoden päästä pääsen takaisin :D Mutta kyllä mä toisaalta jaksan odottaa, ja tämä reilu 4 vuotta lasten välissä on kyllä siinä mielessä tosi hyvä aika, että on jo ehtinyt välissä kaivata niitä vauvajuttuja hurjasti ja palautua kunnolla, niin ei tunnu, että menettäisi jotain.

        • krista
          13.11.2019 at 09:10

          Hihi, iso lapsilauma joulunviettotarkoitukseen :D <3 No hei tämä lasten määrähän on tietysti kans näitä, että jokaisella tietysti omat henkilökohtaiset syynsä, joita ei parane alkaa arvostella - vaikka sitten joulunviettoon :D :D :D
          -
          Joo siis se makuu oli ihan kamalaa! Ja mähän taisin maata joku 1,5 kk, ihan hullua! Pää vielä jotenkin kesti (kun oli pakko), mutta kunto oli ihan mennyttä piiiiiitkäksi aikaa, siis vuosi-vuosi-vuosikausiksi. Ja jotkut makaa vielä pidempään ja sairaalassakin... Se on varmaan yksi niistä mun peloista (tosin jo ajan sumentama, ei tunnu niin akuutilta kuin muutama vuosi sitten), kun veikkaan että mun kropassa on jotain sellaista (supistusherkkä kohtu?), mikä käynnistää ennenaikaiset supistukset ja sen myötä on tuollainen riski varmasti jatkossakin. Ehkä pitäis jo nyt alkaa hamstrata jotain hyviä sarjoja tuollaista mahdollisuutta (jos nyt ylipäänsä päädytään yrittämään) varten :D Ja blogissahan olin hyvin tuottelias siihen aikaan, kun oli kaikki aika maailmassa kirjoittaa :D
          -
          Teillä on kyllä just sellainen vuosimäärä lastesn välissä, mitä itse pidin aiemmin optimaalisena omalle kohdalle. Meillä tuli aiottua nopeammin se toinen putkeen, ja sitten taas vastaavasti jäänyt pidemmäksi (mahdollinen) väli (mahdolliseen) seuraavaan. Mutta joo niinhän se menee, aina ei pääse siihen, mitä optimaalisena pitää :D

  • Janika
    11.11.2019 at 17:57

    Oijoi! Kyllä, antaa tulla! 😍😘 En usko, että katuisitte. Nythän se olis hyvä sauma! Kannustan siis antamaan sille kolmannelle mahdollisuuden. Täällä oman pähkäilyn, epävarmuuden ja kuitenkin toiveikkuuden keskellä. 😅

    Näin muuten sinut ja tytöt Flamingossa! ☺️ Oltiin itse just lähdössä tytön kanssa suihkutiloista kun tulitte.

    • krista
      12.11.2019 at 10:40

      Oi, oisitte moikanneet! Mun kasvomuistilla mä itse en yhtään tunnistanut; vaikka oot varmaan sama Janika, jota seuraan Instassa? TEORIASSA olisin siis voinut tunnistaa, mutta käytännössä mun kasvontunnistaminen on jotain ihan surkeaa :D Joo tultiin itauinnille, kun lapsilla jää pari uimakoulua väliin ja he halusivat polskimaan :)

      Tuo ”kolmannelle mahdollisuuden antaminen” on kyllä just se ajatus, joka itselläkin mielessä pyörii. Perhanan liian varma kierukka :D Sen pois otattaminen tuntuu sitten jotenkin liian tietoiselta valinnalta, ikään kuin jo päätökseltä. Mutta eihän se välttämättä edes tulisi ihan siitä vaan tai ollenkaan. Mutta sitten ”pelkään”, että tulisikin – niin kuin Silvan ja Seelan kanssa kävi – ja sit se ois kääk menoa. Toisaalta: sit se ois just sitä menoa :) En usko, että katuisin. Paitsi hetkellisesti välillä, heh :D

  • Heiskaska
    11.11.2019 at 18:37

    Ihania ajatuspolkuja teillä on menty! <3

    • krista
      12.11.2019 at 10:41

      No joo, heti alkoi ajatus juoksemaan, että kääk :) No, mitään ei silti päätetty vielä, katsotaan :) Aikamoisia mietintöjä kyllä, isoja päätöksiä!

  • Lilah
    11.11.2019 at 18:47

    Mulle oli henkisesti iso raja 40v. Itselleni oli tosi selvää, että sen jälkeen ei lapsia ”tehdä” koska riskit kasvavat huomattavasti. Neljättä toivoessa (mulle oli ihan selvää, että neljäs olisi erittäin tervetullut) mietin useasti, että jos saisimmekin jollain tavalla sairaan lapsen, olisin peruuttamattomasti ”pilannut” aika monen ihmisen elämän. Ei sillä, lapsi olisi ollut rakas ja taatusti osa perhettä, mutta samalla isommat sisarukset olisivat menettäneet valtavasti siitäkin huomiosta, joka jo silloinkin jakautui kolmelle lapselle ja me vanhemmat olisimme mahdollisesti loppuelämämme vastuussa vammaisesta lapsesta. Aika monta vuotta menee lasten (x4) ehdoilla vaikka ovat terveitäkin. Tai jos itselleni olisi tapahtunut jotain vakavampaa raskauden vuoksi, olisi ollut miehelle aika pommi jäädä kolmen tai neljän huoltajaksi yksin. Kaikki meni onneksi hyvin ja hiljattain 40 täyttäessäni oli kuopuskin jo 3v. Aiemmin kroonisena vaivannut vauvakuume ei enää kuopuksen jälkeen palannut ja perhe tuntuu täydeltä. Toki jos joku vahinko kävisi, viideskin saisi tulla. Neljännen kanssa koin valvomisen raskaimmaksi, nuorempana se kävi helpommin. Toisaalta kohta 13 vuotta en mennyt kohta katkonaisilla yöunilla, joten hyvin nukkumisesta en juuri enää tiedäkään.

    Toisen ja kolmannen välillä meillä oli muutama km, ja siinä kohtaa ei tuntunut ettenkö pettyisi jos kolmatta ei tulisikaan. Kun lupa oli annettu se oli jo selkeä toive.

    Sanoisin ettei kannata hukata aikaa pohtimiseen liikaa, jos sillä menetelmällä on ekatkin tulleet :-)

    • krista
      12.11.2019 at 10:48

      Joo monilla on tuollaisia henkisiä rajoja, joillain ne on vielä alempanakin! Itselle taas vastaavasti on aina ollut maailman luonnollisinta, että yli 40-vuotiaanakin tulee lapsia – omassa lähipiirissä itse asiassa nelikymppisiä tulevia äitejä on enemmän kuin kaksikymppisiä oli silloin, kun oon ollut kaksikymppinen. Eli meillä jotenkin ”painotutaan tänne myöhempään ikään”, heh. Riskit totta kai kasvaa iän kertyessä ja myös sen takia meilläkin on varmaan päätös mallia ”nyt vuoden sisään tai ei ollenkaan” – mutta katsotaan!

      Tuo perheen ”täydeltä tuntuminen” on varmaan hyvä merkki siitä, että lapsiluku on sopiva omalle perheelle – toki sekin voi muuttua matkan varrella ja monella varmaan muuttuukin. Mulla itselläni ei ole ollut koskaan noita vauvakuumeita (oon outo), mutta hih joo tosiaan ”ei pohdita liikaa” -menetelmä toimi jo kahdesti hienosti <3
      -
      Ja kääk tuo valvominen! Meillä puolestaan nukutaan HYVIN nykyisin, poislukien mun "perusuniongelmat" välillä, mutta nekin on taas aika hyvin pysyneet hanskassa. Oijoijoi, miltä tuntuisikaan taas lähteä takaisin siihen suohon... Jaksaisiko sitä? Kai sen vaan jaksaisi hormoneilla ja kun on pakko - ja kahden vanhemman voimin onneksi. Mutta kyllä se hirvittäisi kovasti.

    1 2