Isänpäivän google-haut

1. Flamingo aukiolo
2. Terveyskeskus sähköinen ajanvaraus Helsinki
3. Kierukka poisto hinta
4. *entisen opiskelukaverin nimi* (luulin nähneeni hänet, mutta en ollut varma, koska surkea kasvomuisti, enkä uskaltanut mennä juttelemaan)
5. Edith Södergran
6. YEL mistä lasketaan
7. YEL äitiyspäiväraha

Jepjep.

”Tehdääkö vielä yksi vauva?”, oli Joel kysynyt minulta aamulla, kun lapset olivat laulaneet ja onnitelleet ja vilahtaneet itsenäisesti aamutoimiinsa.

Kääk en tiedä. En todellakaan tiedä.

Täytyykö sen tietää. Miten sen tietää. Miten tietää, että sen tietää. Voiko sen päättää, jos ei tiedäkään. Mitä jos ei ole oikein koskaan tiennyt. On jo kaksi lasta, vaikka ei ole koskaan tiennyt.

Eikö se vauva voisi vaan hupsvaanheijaa ilmestyä läpi hormonikierukan, niin ei tarvitsisi tietää. Ja päättää. Ja tietää, että päättää, ja päättää että tietää.

Niin siis sen jo vanhentuneen kierukan.

Jotain pitäisi kai tehdä. Varaan nyt ainakin huomenna ajan papa-kokeeseen. Jotain tehdäkseni.

Vielä yksi vauva?

”Mitä jos ensi isänpäivänä sä olisit jo kolmen lapsen isä?”, minä kysyin.

63
Like
3

You Might Also Like

  • Sari
    11.11.2019 at 21:20

    Te pärjäisitte hyvin vaikka kuinka monen kanssa:) Ikäerokin teillä olisi jo helppo, meillä meni vähän haastavamman kautta. Kyllä se kolmas siinä menee = kulkee mukana:) Ja osaa mitä ihmeellisempiä taitoja taaperona kun isommat opettavat. Mutta joo kädet meinaa välillä loppua ainakin meillä, kun turvaverkot on heikot, ja jos joskus yhden lapsen sai hoitoon niin kolmen kanssa meillä turha haaveilla. Mutta kovasti leikkivät jo keskenään kolmistaan kaikki kolme, hyvin usein sulassa sovussa.

    • krista
      12.11.2019 at 10:50

      Joo musta tuntuu kans itsestä, että nyt olisi ikäero sellainen, että isommista jopa apua tai ainakaan eivät ole niin ”tarpeineen iholla” kuin aiemmin kahden vuoden ikäerolla. Kysyin tytöiltä eilen, mitä ajattelisivat, jos harkittaisiin vauvaa meille. Toinen pysähtyi kuin sadasosasekunnissa jähmettynyt ja sanoi erittäin vakuuttavan sanan JOO. (piti heti jatkaa, että ei siis ole vielä tulossa, vasta mietitään että joo vai ei) Hän siis todella haluaisi. Toinen lapsi vähän pohtivammin suhtautui, mietti ikäeroja, että minkä ikäinen olisi silloin, kun pieni olisi vaikka toka luokalla koulussa jne.

  • Anna A
    12.11.2019 at 09:04

    Mä näin unta, että meillä oli pieni tyttövauva…
    Esikoinen toivoo palavasti pikkusiskoa, vaikka olen yrittänyt kertoa, että ikäeron vuoksi se olisi aina todellinen pikkusisko eikä leikkikaveri.

    Mies ei halua enää kolmatta, enkä kyllä itsekkään tiedä. Luulin aina haluavani kolme lasta, mutta toisen jälkeen vauvakuume loppui kuin seinään. Ja ne saavutetut edut… niistä luopuminen ja siihen rumbaan lähteminen ja se työmäärä.. puuh

    Mutta sitten, avaan selaimen ja tuijotan jonkun toisen iltatähden maailman söpöimpiä vauvakasvoja ja voihan hormoni-itku sentääs <3

    Niin ja mainitsinko jo sen iän ja sen tuomat komplikaatiot raskauteen?!

    Tämä on niiiiiin vaikea aihe.

    • krista
      12.11.2019 at 10:55

      No kuule just näin! Moni asia samoin meillä, toki meillä pienillä eroilla, meillä Joel on samanlainen entäjos-tilainen kuin minä, ja itselläni taas ei suoranaista vauvakuumetta, vaan samaa entäjossia. Mutta nuo kaikki muut! Tosiaan on mekin puhuttu lapsille siitä ikäerosta että hoksaisivat, että varsinaista leikkikaveria ei joukon jatkoksi olisi tulossa – toki tavallaan leikkisi mukana sitten jossain vaiheessa, mutta kuitenkin ikäerot olisivat mallia 2-8-10 tai enemmänkin. Ja just saavutetut edut. Ja iän tuomat riskit. Ja ja ja ja… Tosi vaikea aihe! Mietin jo toista postausta (se auttaa tän miettimistä itselläkin) plussista ja miinuksista – mutta sit ajattelin, että voiko niitä edes kirjata ylös, kuitenkin joku plussa voi olla niin iso (rakkaus omaan lapseen), että voittaa kaikki miinukset <3

      • Lilah
        12.11.2019 at 11:24

        Meillä neljännen syntyessä kaksi vanhempaa oli 2 ja 7 v ja nämä kolme ovat kyllä aika tiivis kombo. 3, 5 ja 10v touhuavat päivittäin yhdessä. Luonteet ratkaisee enemmän kuin ikäero.

        Ekat kaksi tuli suunnilleen ajatuksesta, kolmas antoi odottaa itseään ja oli kaikenlaista siinä välissä niin että viiteen vuoteen venyi 2. ja 3. väli. Kierukan jälkeen voi kestää kuukausia jo pelkästää normikierron palautuminen.

        Meillä toinen lapsi meni vähän siinä missä ekakin, kolmas konkretisoi sen, että ihmisellä todella on vain kaksi kättä. Neljännen kohdalla taas tasaantui, koska kaksi ekaa oli jo lähes koululaisia ja heidän tarpeet erilaisia. Avuksikin tietysti ovat paljon olleet.

        Taisit joskus Seelan ollessa pieni sanoa, että kolmas ehkä sitten kun kuopus on 5v. Se aika taitais olla nyt…

        • krista
          13.11.2019 at 09:15

          Hihii, sanoinko? :D Ehkä sanoinkin! :D Jaiks, no nyt se sit ois…

          Ja sä taas sanoit kerran, että kolmas aiheuttaa sen, että sillekin haluaa ”parin”. Tää on jäänyt mulle niin hyvin mieleen! Ollaan nimittäin (silleen kepeänvitsaillen) juteltu, että siihen me ei ehditä, mutta näppärä ratkaisu olisi tietysti KAKSOSET. Eli sellaiset sit jotenkin tästä tilaukseen :D

  • Päivi
    12.11.2019 at 12:20

    Mullakaan ei oo varsinaista vauvakuumetta ollut muuta kuin ennen esikoista. Toinen tehtiin putkeen 2 vuoden ikäerolla ja semmoiset traumat tuo kahden pienen kanssa eläminen jätti että kolmatta ei enää tule. Vaikka mäkin nelikymppisenä tunnen henkisesti itteni paljon nuoremmaksi niin biologinen fakta on se että raskaaksi tuleminen vaikeutuu mitä vanhemmaksi tulee (ei toki ole mahdotonta) ja riskit saada vammainen lapsi kasvaa. Eli jos haluaa äidiksi yli nelikymppisenä niin pitäisi entistä tarkemmin miettiä että mitä tapahtuu jos lapsi onkin vammainen. Jaksanko elää arkea vammaisen lapsen kanssa? Tai joutuuko tekemään ratkaisun raskauden keskeyttämisestä lapsen vammaisuuden takia? Raskaita asioita ja päätöksiä.

    En kestänyt ajatusta kolmannesta raskaudesta, synnytyksestä ja vauva-ajasta mutta koska omat lapset on jo isoja ja tuntuu että tätä äidillisyyttä olisi jakaa muillekin niin ratkaisin asian niin että meille tuli koiranpentu! Nyt meidän perhe tuntuu täydeltä. Lisäksi oon auttanut ystäviäni heidän pienten lasten hoidossa. Päätin jo silloin kun itse olin uupunut kahden pienen äiti että kun tästä suosta selviän niin haluan auttaa samassa tilanteessa olevia. Ja mikä onkaan ihanampaa kun nauttia noiden pienten hoivaamisesta mutta on helpottavaa kun hoivavastuu ei olekaan enää 24/7. Saa noukittua niin sanotusti rusinat pullasta! Mä haaveilenkin jo ihan kybällä mummoudesta!

    Tsemppiä teille päätöksentekoon! ❤ Nää ei oo ihan helppoja päätöksiä tehtäväksi…

    • krista
      13.11.2019 at 09:20

      Kyllä, ajatuspolut tuntuu tutuilta! Sama täällä, aikamoiset traumat jäi :D Silloin oli aika selkeä, että ei enää, mutta joku kummallinen aikakultaamuistot tässä on ehkä käynyt, TAI sitten niin, kun tiedostaa, että vauvamahdollisuusvuodet alkaa olla takana (mä jo 42!), niin on jotenkin ”pakko” käydä tämä ajatusprosessi vielä niin, että toivottavasti jälkikäteen ei harmita. Joku viimeisten ovulaatioiden hätähuuto ehkä :D :D :D

      Mäkin ajattelin joku päivä lemmikkieläintä :D Meillä on vaan tuota allergiaa perheessä, joten siinä mielessä hankalaa, vaikka etenkin lapsilla koirakuume kyllä isompi kuin vauvakuume. Mutta toinen lapsi saa allergiaoireita ainakin joistain koirista (ja hevosista). Ja mä taas haluaisin kissan; voisi kokeilla jotain rotuja, jotka allergisoivat eri tavalla kuin muut (ja esimerkiksi Tikrullehan Joel ei ollut allerginen sitten siedätyksen jälkeen, muille kissoille on). Hahahaha että ehkä se vauva olisi sit meille vähiten allergisoiva :D :D :D

      Ja kiitos! <3 Todellakaan ei helppoja päätöksiä nämä, oijoi...

  • KrooninenVauvakuume
    12.11.2019 at 13:40

    Meillä on 2kk ikäinen vauva,kolmas lapsi. Minä tiesin heti keskimmäisen synnyttyä,että meiltä edelleen ”puuttuu joku”. Sellanen kummallinen tunne siitä,että tämä ei ollu vielä tässä. Olen luottanut vahvasti näihin omiin outoihin tuntemuksiini,mutta nyt kun kolmannen ollessa näin pieni mielessäni kummittelee ajatus siitä,että meille tulee vielä toinen poika, alan jo miettiä,että mulla on vaan joku krooninen vauvakuume ja laitan korvatulpat omille ajatuksilleni :D Tsemppiä päätöksentekoon. Kannustan yrittämään, ettei vanhana kaduta hihi.

    • krista
      13.11.2019 at 09:22

      Hihi! Mä ehdin just viestisi alkua lukiessa ajatella, että ”ihan mahtavaa, että sen noin tuntee”, kunnes pääsin tuonne loppuun sun ajatukseen kroonisesta vauvakuumeesta :D :D :D Että ehkä sen voikin tuntea vaan AINA :D Jossain vaiheessa joo ehkä sit vaan ne korvatulpat – ja mikä ettei joku suurperhe tietysti, jos jaksaminen riittää <3 Sellaisessa suurperheen ajatuksessakin on kyllä jotain niin hienoa!
      -
      Ja kiitos! <3 Se voi olla, että tosiaan kaduttaisi, jos ei edes yrittäisi, hmm...

      • KrooninenVauvakuume
        13.11.2019 at 09:54

        Mulla on kyllä aina ollut ajatus sellaisesta suurperheestä, eikä neljäskään lapsi olisi mikään ”katastrofi apua elämä on ohi”. Mutta varsinkin nyt, kun nämä 3 on ollu yhtä aikaa kipeänä ja tarvitsevat paljon syliä ja huomiota tuntuu,että miten ihmeessä sitä jakautuisi vielä useammalle? Onneksi on kaksi aikuista sylittelemässä<3 Teillä tosiaan niin isot tytöt jo,että apua varmasti saisitte heiltäkin. Meillä 2,5 v ja 5 v isosiskot ja vauva tosiaan 2kk.

  • Mimmis
    12.11.2019 at 15:57

    Oiiih 😍 Mutta vaikeita pohdintoja tosiaan. Mutta toisaalta saattaa muuttua niin helpoiksikin. Mulle kävi niin, että kun pysähdyin olemaan itselleni ihan-ihan rehellinen, niin yhtäkkiä tajusin kolmannen lapsen olevan mulle erittäin tärkeä haave, paljon tärkeämpi kuin olin ymmärtänytkään.. Meillä oli paljon menetyksiä kahden ensimmäisen lapsen jälkeen ja ehti jo tosiaan päästä irti pikkulapsiajoista ja tavallaan sopeutua elämään kaksilapsisena perheenä. Ja järjellä ajatellen se, että lähdettiin ees yrittämään vielä yhtä lasta, oli vähintäänkin kyseenalaista. MUTTA sit tosiaan saatiin vielä yksi lapsi ja oon _niin_ onnellinen että saatiin ❤️ Meillä on siis jo 14 ja 10 vuotiaat ja tää 1-vuotias kuopus eli tosiaan uhmat ja murkut kerralla😅 Ja sanoinko vielä että olen on-nel-li-nen nykytilanteessamme.

    • krista
      13.11.2019 at 11:34

      Oih, niin ihana kuulla! <3 Ja siis joo meillä on kyllä varmaan just sellainen tilanne, että nyt on syytä "pysähtyä itsensä äärelle" vastaamaan tuohon kysymykseen, sillä jos sieltä sisimmästä tuollainen toive löytyy, sen aika on meillä NYT (tai aloittaa edes) tai ei koskaan, vitkutteluvaraa "no mietitään sitten vuoden päästä" ei juuri ole.
      -
      Mä näen jotenkin realistisena, että jos meille kolmas lapsi tulisi, meillä olisi just tuollainen onnellisuuden tunne niin kuin teillä nyt <3 Kyllä tämä aika silmiäavaavaa on, kiitos ihanasta kommentistasi <3

  • IM
    12.11.2019 at 21:31

    Miksi ei?
    Meillä on kolme lasta pienellä ikäerolla n.2v kaikkien välillä. Nyt nuorimmainen kolme ja elämä, arki on ollut sujuvaa.
    Vauvakuumetta ei ole ollut, ennen kuin vasta n viim puolen vuoden aikana. Meillä ei ole käytössä ehkäisyä, mutta siitä huolimatta vauvaa ei ole kuulunut. Monesti mietitty onk mein lapset tässä ja haikeudella oltu, että mitä jos ei enää saada lapsia. Tuntuisi tosi surullisesta.

    Monesti ihmettelen sitä, mikä ihmisistä tekee niin ”lapsivastaisia”. En tarkoita, että kaikilla pitäisi olla suuret perheet, paljon lapsia yms. Mutta jos lapsihaaveita on, niin miksi ei toteuta.
    Miettikää kuinka paljon ne tuo hyvää! Mä en ainakaa vaihtais päivääkään pois, tai luopuisi yhdestäkään lapsesta. (Vaikka synkimpinä hetkinä on joskus miettinyt miksi tähän lähtenyt😄)
    Ja mikä rikkaus on, kun on sisaruksia!
    Välillä elämä voi olla raskasta,hektistä, kiireistä, uuvuttavaa ja kaikkea sitä siihen rakkauden ja onnen täyteiseen.
    Kaks ei mee siinä missä yks, eikä kolme siinä missä kaks jne. Mutta elämä voi olla helpompaa kun vanhemmilla lapsilla on jo ikää. Niistä on aivan erilailla seuraa ja apua kun eivät ole pienellä ikäerolla.
    Elämästä ei kuitenkaan loppujen lopuksi kauhean montaa vuotta mene siihen lapset ovat aktiivisesti vaatimassa läsnäoloa, palveluja jne.😄
    Itse ajattelen myös, että toivottavasti välit lasten kanssa säilyvät niin että heistä olisi iloa, apua ja seuraa myös sitten ku ite ollaan vanhuksia.

    Että suosittelen!😄 (jos niin voi sanoa) kuulostaa kyllä myös siltä, että olet jollain tasolla päätöksen jo tehneet.❤️

    • krista
      13.11.2019 at 11:42

      Just näin <3 Ja oot myös oikeassa tuosta viimeisestä: jollain tavalla tämä asia on varmaan alitajunnassa kypsynyt, kun edes tässä tilassa ollaan, että tätä ääneen pohditaan. Kierukka on toki vielä paikoillaan, mutta ajatukset ovat avoinna jo edes sille mahdollisuudelle - siinä missä muutama vuosi sitten tuntui hyvin varmalta, että lapsiluku jäisi siihen. (ja tietysti voi olla niin, että ei sitä kolmatta meille enää saadakaan; sehän ei tietysti ole pelkästä päätöksestä kiinni)
      -
      "Miksi ei?":n syyt ovat varmaan se itsekäs "saavutetuista eduista luopuminen", eli just nämä meidän kahdenkeskeiset vuorokaudenvietot ym. MUTTA sit toisaalta just se, että se pari ensimmäistä vuotta menee ihan hujahtaen ja nyt kun TIETÄÄ, miten tavallaan sen "vapauden" voi antaa hetkeksi pois ja sen saa sitten takaisin. Eli totta kai koittaisi taas jossain vaiheessa aika, jossa pääsee sitten taas uudestaan vaikka yönylipois kotoakin puolison kanssa. Toinen "miksi ei?" on varmaan mun ikä ja sen aiheuttamat riskit. Tosin siinä olen valmis kallistumaan siihen, että ELÄMÄ on riski <3 Totta kai riskit pitää tiedostaa (ja mun raskaus varmasti laskettaisiin riskiraskaudeksi), mutta enpä olisi kuitenkaan maailman ainoa yli nelikymppinen odottaja :)

  • Nilla
    12.11.2019 at 21:33

    Hah. Meillä ”isänpäivälahja” oli se, että onnittelin miestäni edelleen kahdesta lapsesta. Sattumalta tein aamulla raskaustestin vähän varmuuden vuoksi, mutta kun ensin luulin, että siihen piirtyy plussa, meni paniikki läpi. Järjellisiä syitäkin siihen on, kahta lasta on toivottu, ikää jo on, kaksi sektiota takana, pienempi vielä niin pieni, että ei olisi edes toivottavaa tulla raskaaksi…

    Mutta ensimmäistä pohdittaessa mietin, että eikö ehkäisy voisi vain pettää. Ja sitten se päätettiin jättää pois. Tavallaan toivoin, että luonto olisi tehnyt päätöksen puolestani, mutta ihan itse se piti sittenkin tehdä.

    • krista
      13.11.2019 at 11:49

      Lahja hei sekin, etenkin kun tulos oli just näin päin toivottu! :) Tuollainen tilannekin tietysti sen syvimmän tunteen monesti kertoo: tuleeko pettymys vai helpotus tuloksesta <3
      -
      Joo mä kans oon ollut lapsipohdinnassa aina tällä "pettäispä ehkäisy just silloin, kun salaa toivon" -linjalla :D Pääsisi antamaan ratkaisun jollekin muulle kuin itselle! Seelan suhteenhan me "unohdettiin ehkäistä" kerta, tavallaan se oli just tuollaista puolitietoista päätöksen ulkoistamista. Harmi vaan tätä kierukkaa ei luontokaan kovin helposti ohita, perhana, pitää itsekin tosiaan tehdä asialle jotain :)

  • A
    13.11.2019 at 12:58

    Meillä oli ehkä jossain vaiheessa vaihe, jossa puolitietoisesti otettiin riskejä ehkäisyn (tai enempi sen puutteen) kanssa. Mutta nyt, kun 42v. synttärit lähestyy, on fiilis enempi että ”eikö hedelmälliset vuodet jo voisi olla ohi” (haha, tätä gyneltäkin toiveikkaasti kyselin kun mielestäni esivaihdevuosiin viittaavia oireita on, mutta ehei kuulemma ”hyvältä näyttää” vielä, pirhana). Itselle ei siis hormonaalinen ehkäisy sovi ja siksi ehkäisy on vähän (eikun paljon!) ärsyttävä juttu (mutta toisaalta takana yli 12 vuotta ilman hormoneita, näistä yli 10v. moodissa ”ei lapsia” ja 2v. moodissa ”lapsi, kiitos”, ja saldona on yksi (toivottu) raskaus, niin eipähän olla superlisääntyjiä). Eipä sillä, luulen että jos vahinko kävisi, niin lapsi saisi tulla, mutta jos vertaa omaa itseä esim. 4 vuotta sitten ja nyt, niin nyt oon kyyyyllä paljon tarkempi, ettei edes vahinkojen mahdollisuuksia kävisi).

    Tsemppiä pohdintoihin :)

    • krista
      13.11.2019 at 13:03

      Hei tota (kröhöm) miten se gyne tutki sen ”hyvältä näyttämisen”…? Ehkä vähän yksityinen kysymys, sori :D Mutta siis ultrattiinko vai ööö ihan käsikopelolla vai miten? Mietin, että pitäisikö tuokin sitten tutkia jotenkin ennen jos/kun tässä hommiin alkaa :D Mehän ollaan siis sitten saman ikäisiä, jos täytät vielä tän vuoden puolella, eli mähän just täytin toukokuussa.

      Mulla on ollut hormonaalinen ehkäisy aina, ensin pillerit (ja yhditelmäpillerit) ja nyt tuo hormonikierukka. Sitä myös mietittiin, että ainakin vaihtaisi kierukan pillereihin, niin olisi nopeampi tehdä itse se päätös, jos sit aikoo vielä yrittää… Tälleen niin kuin asteittain :D

      • A
        13.11.2019 at 14:11

        Ultralla munasarjojen tilanne. Jotain tarkempia tutkimuksiakin (hormonitasojen analysointia tms) on käsittääkseni, mutta tää tieto riitti mulle. Synttärit on vasta ensi vuoden puolella, mulla oli 40-vuotissynttäreiden kunniaksi sellainen ”tsekkaan terveyteni -vuosi” (laaja lääkärintarkastus työhöntulotarkastuksen vuoksi, ja sit omatoimisesti sokerirasitusta, hammaslääkäri, silmälääkäri ja gyne…joista kröhöm, gyne jäi sit vikaksi ja vanui seuraavan vuoden puolelle, miksiköhän…mutta sillei hyvä check-point kumminkii).

  • Ribis
    13.11.2019 at 15:18

    Meillä on nämä kolme neitiä suht pienellä ikäerolla, eli tytöt nyt 6,5v., 3,5v. ja 1,5v.) Joskus silloin alkuaikoina kun puhuttiin perhekoosta, niin mä ilmoitin toivomani vähintään ja mies enintään kolmea lasta☺️ Eli kolme sitten tuli. Välillä kun tätä arkea tässä pyörittää (lähinnä miehen ollessa työreissulla ja kun on itse yksin se ainoa vastuussa oleva vanhempi kotona) sitä miettii, että mitä on tullut tehtyä ja mihin ryhdyttyä. Voimavarat välillä vähissä ja tosi tiukilla mennään aina välillä, mutta en silti vaihtaisi tätä pois, kyllä tää kuitenkin enemmän antaa kuin ottaa. Lapset kasvaa koko ajan ja tulee omatoimisemmiksi ja kykenevimmiksi kaikenlaisiin askareisiin. Tottahan se on, että maailma on suunniteltu 2-lapsisille perheille (hotellit/laivahytit, perus ravintolapöydässä, erilaiset tarjouspaketit jne, ja autot, siis aika harvaan autoon saat oikeasti 3 turvaistuinta takapenkille mahtumaan, tai riippuu tietty istuimestakin, mutta joo, meillä vaihtui kesällä kuopuksen ollessa 1v. Audi A6 VolksWagen Touraniin, vaikka mies joskus vannoi, että ”lessubussia” ei meille tule😂)

    Mutta samaa sanoisin tällä mun keittiöpsykologiallani, että jos asiaa noin paljon pohtii kuin sinä/te nyt, niin varmastikin se ”päätös” on vähän niinkuin jo sydämessä tehty, järki vasn hangoittelee vastaan.☺️

  • salallaa
    13.11.2019 at 22:44

    Oih ja voih, ei olis pitänyt tulla näitä lueskelemaan. Mä tunnistan itsessäni vauvakuumeen oireita aina aika ajoin, mutta yritän pitää pään kylmänä ja ymmärtää, että jos ja kun sekä mun itseni, että puolisoni arki on aikamoista kiirettä juuri nyt niin neljäs lapsi olisi meille liikaa… mutta risti riita onkin ehkä siinä, että kyllä me pyöritämme 3 lapsen arkea, mutta vain 2 lapsista on biologisesti omiamme, bonuslapsi muutti meille parivuotiaana ja tavallaan olen edelleen samaa mieltä kuin silloin, että eihän niiden lasten tarvii biologisesti omia olla, mutta voi, kyllä mun kello tikittää ja tajuan kollegan raskautta seuratessani, että mäkin olisin siihen vielä kerran valmis… mutta empä ole uskaltanut puolisoa lähteä puhumaan ympäri, kun itsekin koen, että jaksaminen on kortilla näinkin….

  • Iiris
    14.11.2019 at 10:19

    Mulla on kans 40 oli henkinen ikäraja, riskien kasvaessa ym. Se tuli täyteen tänä vuonna. Vielä pari vuotta sitten kolmas lapsi oli ajankohtaisessa harkinnassa, tuli jopa gynellä käytyä asian tiimoilta. Sitten se vaan jäi… Jotenkin oon ajatellut asian niin päin, että koska se vaan jäi eikä kumpikaan alkanut asiaa aktiivisesti ajamaan eteenpäin, ei oltu niin ”tosissaan” asian kanssa. Itseni tuntien toimin määrätietoisesti kun oikeasti jotain haluan/toivon. Tämän jäätyä ajatuksen ja harkinnan tasolle, se kertoi mulle ettei oltu riittävän tosissaan asian kanssa. Ja näin ison asian kanssa on kyllä oltava ”tosissaantosissaan”. Saavutetut edut kieltämättä painoivat vaakakupissa kovasti (viime vuosina ollaan päästy jopa kaksi kertaa lyhyille ulkomaan reissulle kahdestaan ja arki on helpottunut niin paljon! Kuopus 5v nyt, toinen 8v.) Mulla on nyt rauha asian kanssa; 40v ja problem solved :D

  • K
    14.11.2019 at 10:37

    Tämä on itselle tosi ajankohtainen aihe, ja asia pyörii mielessä vaikkei varsinaisesti mitään vauvakuumetta ole. Olemme käyneet “keskustelua” puolison kanssa aiheesta muutaman kuukauden, toinen aloitti ohi mennen ”olisiko kiva jos olisi kaksi lasta”, toinen joskus paljon myöhemmin (minä) ”ei, en haluaisi kun ollaan jo niin kaukana pikkulapsiajasta” jne. Meidän lapsi on jo yhdeksän. Kesti aikansa että toivuttiin vauva-arjesta univajeineen ja totuttiin voimakastahtoisuuteen. Tuntuisi hullulta aloittaa kaikki tavallaan alusta mutta sitten kuitenkin. Ehkä? Meistä kumpikaan ei haluaisi päättää, että yritettäisiin tosissaan. Ollaan uskallettu jo siihen että ns. varmoilla päivillä ilman ehkäisyä :D

  • Muovikuu
    14.11.2019 at 13:58

    Oi🧡
    Me just ollaan tänä syksynä miehen kanssa ensimmäistä kertaa alettu suunnittelemaan lasta,vaikka meilmä onkin jo kaksi 😅

    Meillä painaa enemmän mun työllistyminen ja raha, vaikka en haluaisi niitä ajatella,mutta mä en halua luopua saavutetusta elintasosta. Joka meille tarkoittaa, että saadaan laskut maksettua ajallaan ja ruokaa pöytään, tinkimättä ruuan laadusta ja määrästä.

    Säästöön olis myös saatava paljon, jotta mies voisin kotona olla vapaat.
    +edellisen vauva-ajan kilot pois.
    Mietitiin eilen jopa, että ei neljäkään ole mahdoton. Mutta kyllä ensiksi saatava tämä elämä sellaiselle mallille, että jatkuva raha-asioiden pohdinta olisi pois.

    Olen töissä perheessä, jossa on 6 lasta ja isä pyörittää kohtuullisen isoa rakennusfirmaa.
    Isä on tosi paljon kotona ja pitää paljon lomia ja viettää selkeesti lasten kanssa aikaa.
    Käyvät lomilla, jopa 10vk ja reissaavat yhdessä.

    Tämä olisi, niin mun haave, että saisi viettää yhdessä paljon aikaa, huolehtimatta taloudesta.
    Toki tätä ennen on ollut aika, kun isä tehnyt 12h päiviä luultavasti 10vuotta ja äiti ollut kotona.
    Nyt poimitaan hedelmiä.

    Miten siihen pääsisi uhraamatta parisuhdetta, mielenterveyttä, terveyttä ja lasten lapsuutta? :D

  • Marsikka
    17.11.2019 at 11:02

    Awww. <3 Nykyään niin hiljaisena blogin seuraajana nyt on pakko kommentoida kun on itselle niin ajankohtainen aihe.
    .
    Mullahan ei myöskään koskaan ole ollut vauvakuumetta ja oon todellakin toivonut että päätöksen lapsista voisi jättää jollekin muulle. Mutta raskaaksi olen kyllä sitten tullut tosi helposti kun ehkäisy on (epäröiden) jätetty pois ja olen ollut niistä onnellinen.
    .
    Meillähän esikoinen on Seelan ikäinen ja kuopus on nyt 3 v. Kuopuksen syntymän jälkeen olin ihan varma että haluan vielä kolmannen mutta puoliso oli sitä mieltä että nyt kyllä riittäisi, mutta ei varsinaisesti ole raaskinut sanoa toiveeseeni ei. No, mä olin jo alkanut olla siinä uskossa että kolmatta ei tule kun puoliso ei tosiaan erityisemmin halua. Mutta niin siinä sitten kävi että "vähän lipesi" ja raskaana ollaan..!
    .
    Olin tiedosta alkuun onnellinen mutta päällimmäisenä ja yllätyksekseni kuitenkin vähän järkyttynyt. Tajusin että oikeastaan olinkin ollut jo valmis menemään eteenpäin ilman kolmatta lasta. Enkä ollut sittenkään ajatellut asiaa ihan loppuun asti. Samalla mielessä oli pelko vauvan menetyksestä, paljon suurempi kuin aiemmissa raskauksissa. Koin että nyt kun olen asiasta vielä epävarmempi kuin aiemmin, en ansaitse vauvaa ja siksi menetän sen.
    .
    Tämä on ollut siis tosi kummallista aikaa..! Mutta nyt viimein kaikki epäröivät tunteet ovat taakse jäänyttä ja olen tästä onnellinen! Miten ihanaa saada olla vielä kerran raskaana ja päästä synnyttämään! <3 Ja tiedän miten iloisia nuo isommat tulevat pikkusisaruksesta olemaan. Vielä tässä vähän kuitenkin jännitetään että mitä kromosomitestien tulokset sanovat… Ja ollaan sen verran oltu hämmentyneitä tästä että ei edes vielä olla oikein kerrottu kenellekään… Testitulosten jälkeen sitten. :)

    Tsemppiä päätöksen tekoon! Itse yritän nähdä asioita niin että kaikella tapahtuvalla on tarkoituksensa. <3

  • Hannah
    21.11.2019 at 23:46

    Ilman muuta! Sain 11 vuoden ja kolmen lapsen jälkeen neljännen. Parasta, mitä elämä on tarjonnut! Koko perheelle! Voi sitä sisarusten iloa. Taapero kohta kaksi ja voisin vain nuuhkia ja halia pientä. Jotenkin kaikki uhmat ja kiukut ja yövalvomiset ym. joita on enemmän kuin koskaan menee paljon helpommin, kun tietää miten pienen hetken pieni on pieni. Esikoinen kohta täysikäinen ja lähtee äidin helmoista, se vasta raastavaa onkin. Juurihan hän oli siinä sylissä. Kukaan tuskin on harmitellut vauvaa ja pientä;) Pienen tuoma rakkaus ainakin meillä on ollut ihmeellistä! Juuri eilen ihastelin sitä, miten teinit hyppyyttivät pikkuveljeään ja kaikki kikatteli innoissaan. Usein iltaisin koko perhe vaan kokoontuu olohuoneeseen katsomaan pikkutyypin leikkejä. Itse ihmettelen, että tällaisenkin lahjan vielä sain! Ja tyyppi oli yllätysvauva ja alkuun piti kyllä nieleskellä muutaman kerran, että ihan oikeastiko tähän rumbaan taas muka lähtisin. No en ole katunut!

  • 1 2