Hyvinvoinnin käynnistymisvaikeuksia

Herätyskello soi 6:45. Sydän meinasi pysähtyä. Tällaiset aamut pitäisi kieltää lailla, etenkin jos on ajanut edellisenä iltana 590 km täyspimeydessä vesi-, loska- ja lumisateessa pintajäästä kiiltevällä tiellä kesärenkailla.

Uhh.

Ulkoinen tila.

Kuppi kahvia, turvaistuimet pois autosta ja autohuoltoon. Katsastus onkin sitten viimeisenä mahdollisena päivänä, viime tippa paras ainoa tippa. Kävellen kotiin. Letitystä, aamukahvia lapsen ”kehityskeskustelulomakkeen” täyttöä samalla, kun lapsi tiedustelee, että miten poskilihas voi venyä niin paljon, katso äiti katso. Lapsi hoitoon, ”kehityskeskustelu” etänä, onko reppu pakattu, muistitko sen lomakkeen, joka piti palauttaa loman jälkeen maanantaina. Lapsi kouluun, muista pestä käsiä huolella jooko.

Kotimatkalla tekisi mieli vaan jäädä kahlaamaan syyslehtiin – aika ihana, että ruska ei ole vielä loppunut – mutta tekemättömät asiat ja vastaamattomat viestit vyöryvät jo linjoja pitkin.

Voin myöntää, että näännyttää.

Sisäinen tila.

Tämän syksyn henkilökohtainen havaintoni: omasta hyvinvoinnista on ihan hemmetin (anteeksi) paljon helpompi huolehtia silloin, kun sitä hyvinvointia on jo entuudestaan taustalla.

Ja miten salaa hiipien se oma hyvinvointi laskee, jos siitä ei aktiivisesti huolehdi.

Voi viime talvi, ja moni vuosi sitä ennen! Kaksi tai kolme kertaa viikossa sheikkasin zumbaa hykerrellen hyvää oloa. Vielä kahdeksan kuukautta sitten zumbasin kolme kertaa viikossa; useat tunnit pyöräilin ensin 45 minuuttia salille, sitten zumba, sitten pyöräily takaisin, ja illalla vielä reilun tunnin iltakävelylle rantapaseolle. Kunto oli hyvä ja olo terve ja voimakas.

Ja joka toinen viikko kahdenkeskeinen parisuhdevuorokausi. Näin sitä parisuhdetta hoidetaan, pusi pusi.

Kun taas nyt… öööh.

Okei keväällä etätanssituntihurahdin, ja into pysyi hyvin yllä. Salien avattua etätanssitunnit loppuivat, ja niin loppui myös erään kristan liikunnan ilo. Kesä meni auringon voimin – toki luontoretkeiltiin paljon. Ja syksy on mennyt… sumussa. Oman virkeystilan vaivihkaista laskua ei ole oikeastaan edes huomannut, se on ollut niin asteittaista ja salakavalaa. Mutta kun vertaa nykyistä virkeyttäni (ja kuntoa, herranjestas!) siihen kahdeksan kuukauden takaiseen, niin… jaiks, mikä romahdus. Viime ajat ovat kuluneet päivä toisensa jälkeen eteenpäin vyöryen, nääh mä katson sitä liikunnan aloittamista tässä, kun syksy tästä lähtee.

Kohta on marraskuu jo.

Mun piti myös syödä loppukesän lounaita puolison kanssa omalla pihalla ja käydä päivällä virkistävillä kävelyillä tai pyöräilemässä. No, syön nyt tän lounaan tässä koneella, tänään vaan jooko. Mut ens viikolla sit, varmasti! Paitsi menikö se kesä jo?

En mä nyt kai tässä varsinaisesti huonosti voi. Vai voinko? Nääh, en jaksa ajatella.

Tekisi tosi hyvää innostua nyt jostain ja saada jostain virkeyttä. Nääh, en nyt jaksa tehdä mitään sen eteen.

Nääh.

Nääh.

Ja sitten tajuan: helppohan sitä oli hihkua ”arriba!”:a, kun oli jo hyvät arribat alla.

Käynnistäminen on huomattavan paljon vaikeampaa. Ja mikä klisee tämäkin on, tämähän on oikea naistenlehtien peruslausahdus: aloittaminen on vaikeaa, sitten se palkitsee jaba-jaba-jaba-jaa.

Tuu tänne hitto vie aloittamaan, mä sulle aloittelut näytän *vapaamuotoista sadattelua tähän*

Ja mistä edes aloittaa? Tiedän ihan hyvin, mikä mulle tuo hyvinvointia. Ryhmätuntitanssit olivat mulle se juttu, nyt en koronan takia niihin mene. Virtuaalitanssitunteja ei oikein löydy tällä hetkellä. Pitäisi löytää jotain uutta virkeyttä tuovaa – ja olisi huomattavan paljon helpompaa, jos alla olisi jo kupliva hyvinvointi-into eikä tällainen hitonmoinen nääh.

Nyt syysloman jälkeen olisi ihan tosi-tosi hyvä sauma. Kun on vähän päässyt irti siitä arkiputkesta, niin jos nyt hyödyntäisi sen, ja tsemppaisi itsensä irti tästä syyssumusta.

Kirkasvalolampun tuossa jo napsautin päälle. Enää pitäisi keksiä mitä ja miten, ja ylittää tämä nääh.

Muilla nääh-vireysongelmia? Miten ne päihitetään ja päästään uuteen alkuun taas?

23
Like
1

You Might Also Like

  • A
    19.10.2020 at 11:58

    Jepsis. On kova ”pitäisi”-fiilis. Omalla kohdalla syyskuu meni vielä hyvin (ihanat säät) ja juoksulenkkejä kertyi (koska riemua siitä, että pystyin juoksemaan). Lokakuu…no, lokakuu on ollut aikalailla stressiä ja päänsärkyä. Ja sitä ”pitäisi tehdä” ja ”pitäisi aloittaa” kun ulkona pimeys vaan lisääntyy ja koronamäärät kasvaa. Stressinaiheita on selätetty (uusia toki kulman takana), nimimerkillä ”myy asunto” ja ”suunnittele remppa” keskellä mahdottoman kiireisen työputken (eipä muuten, vaan kun tää korona).

    Mut ei voi mitään, kunhan nyt jaksaa rämpiä läpi marraskuun (joka Helsingissä rehellisesti sanottuna kestää usein jouluun asti, siis marraskuu se olotila pimeyttä, vettä ja aivotahmaa), niin kyllä tammikuussa taas helpottaa. Silloin aurinko paistaa päivä päivältä enemmän ja ehkä jopa lumi kimmeltää. (Koitan ottaa mallia lapsesta, joka tänään ennen kouluunlähtöä tuijotti tiukasti ikkunaan ja kohta hihkui riemusta ”nyt se alkaa” (se = sääennustuksen lupaama lumi aka räntäsade).

    Ja, tänään menen lenkille. Ihan minipienelle vaan, ihan vaan siksi, että viikon tai kahden (mitvit, miten viime lenkistä on kaksi viikkoa aikaa!) tauon saa katkaistua (koska huomenna influenssarokotukseen ja sitten otan iisisti). Testiin pääsee mun talvitreenitrikoot ja uusi villapaita, hmmm, tarviikohan pipon.

    • krista
      22.10.2020 at 18:19

      Anteeksi kaikille mun vastaamisviiveet! Seuraavan päivän keskustelu kävi niin aktiivisena, että vaan yksinkertaisesti tunnit kellosta loppui! Tuun tänne juttelemaan nyt tälleen vähän hitaasti, onkohan täällä enää kukaan kuulolla…?

      Kävitkö lenkillä? Mä vannoin, että aloitan tekemään *jotain*, mutta näinpä on viikko taas torstaissa ja en ole vielä kokeillut noita virtuaalijoogia/tanssejakaan, mihin sain vinkkejä. Hitto tätä käynnistämisen vaikeutta! Ja siis teillä vielä noita oikeita kiireitäkin, siis konkreettista. Mä en tiedä, mitä se mun kiire edes on, jotain henkistä varmaan vaan, kun en edes muuta tai remppaa tai mitään. Virkeyttä tähän nyt tarvitsisi!

      • A
        22.10.2020 at 19:00

        Kävin! Ja olipa kyllä hurrjan kylmä ja kalsea ilma, mutta villahousut+talvijuoksutrikoot toimi. Mut eipä mitiä, maanantain lenkki onkin sit ainoa oikea liikunta tähän viikkoon (plus 20+20 minsan kävely influenssarokotteeseen, onneksi sinne tuli sentään käveltyä ja ehkäpä perjantai on toivoa täynnä ;)),

        • krista
          22.10.2020 at 19:20

          Hyvä sinä! Hitsi, miten mä saisin itseni ens viikolla tarttumaan vaan tekemiseen… Kalenterimerkinnätkään ei auta, kokeiltu on :D

  • Torey
    19.10.2020 at 12:00

    Ihana postaus! Niin rehellinen.

    Se pitää täysin paikkansa, että itsestä huolehtiminen on huomattavasti helpompaa kun fiilis on hyvä. Mä huomaan sen itsessäni helposti.
    Vaikka se liikkuminen auttaisi fiilikseen just sillonkin kun olo on kökkö. Tekis vaikka jotain kevyttä, niin ei jestas miten vaikeeta se alottaminen on. Ei houkuta sitten yhteen.

    Syksy tuntuu olevan nääh. Se iski ihan yhtäkkiä ja pyyhkäisi meikäläisellä lattiaa.

    Ehkä tämä tästä. Kohta voi alkaa hehkuttamaan joulua.

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2020/10/19/pyoraytetaanpas-ajatus-ylosalaisin/

    • krista
      22.10.2020 at 18:21

      Just näin. Ja vaikka tie-tää, että se auttaisi fiilikseen, mutta jos fiilis on tosiaan ihan nääh, niin ei jaksa edes sitä fiiliksennostamiselettä tehdä… Mulla kans on pyyhitty nyt selvästi jotain lattioita. Ja nyt ei ole edes PMS niin kuin viimeksi, kun lässähdysoloa valitin :D

  • Venla
    19.10.2020 at 12:36

    Kuulostaa tutulta menneiltä ruuhkavuosilta, ja riski tuohon olisi nytkin, jos ei ois jo rutiinia, mitä rakastan. Säännöllinen, riittävä, voimauttava liikunta jäisi pitkäksikin aikaa vaikka flunssan sattuessa (eli en jaksais aloittaa parannuttuani), jos en olisi löytänyt kahta liikuntamuotoa, mitä rakastan yli kaiken.

    Eka on kävelylenkit, yleensä Viikin metsissä. Mukana aina rakas ystäväni, jonka kunto on rautaa. Mä oon niiden jyrkkien mäkien jälkeen joka kerta aivan lopussa, ja onnellinen. Tätä voi harrastaa muuallakin kun ehtii ja pystyy, mut ainakin 3xkk kodin lähellä, satoi tai paistoi. Aina pitää kans halailla skutassa puitakin. Luonto antaa voimaa. (Auttaa kyllä, että rakastan syksyä.)

    Toinen on vesiliikunta. Maski päälle ja hallille, 3-5 kertaa viikossa. Vaikka olisi kuinka lopussa, niin vesi kantaa ja virvoittaa. Se kantaa huolet, stressin ja jopa surun ja ahdistuksen. Se laukaisee ylivireystilan. Se lievittää pahaa ja tuo hyvää. Ja vedessä voi, jos kehtaa ja on mielikuvitusta, tehdä vaikka mitä leuanvetoja sun muita, ei pelkkää uintia tai vesijuoksua.

    Toi ei toki sovi kaikille näinä aikoina.

    Sit on kaikenmaailman hyötyliikuntoja mitä tottakai harrastan, mut ne ei samalla lailla voimauta, kuin tää vain omasta psykofyysisestä hyvinvoinnista huolehtimiseen varattu aika vähintään joka toinen päivä.

    Mut se että löytää jotain mitä rakastaa tehdä, se on se avain. Ja sit vaan toivomaan, että siitä löytyy itselle riittävän koronavastuullinen versio.

    Ja joo, kirkasvalolamppu käytössä täälläkin. Ja yöunille pitää alkaa varaamaan enemmän aikaa.

    Jos tulis kunnon talvi, niin sitten ei olisikaan pelkkää pimeyttä tästä kuukausiksi eteenpäin.

    Bonusvinkki: syysvalot esille jo nyt. Ne on erehdyttävästi jouluvalojen kaltaisia, mutta niitä saa käyttää koska vaan, kun illat on jo pimeitä.

    Ja voimia kaikille ruuhkavuosissa rämpiville. Se on upeeta aikaa, mutta uuvuttavaa. 💜

    • Anna
      19.10.2020 at 15:09

      Meillä on kekrivalot. Laitetaan aina pyhäinpäivän aattona pihalle. Siitä lähdetään käymään uhrilehdon kuppikivillä ja hautausmaalla ja tullaan kotiin herkuttelemaan ja sytytetään kynttilät. Samalla otetaan meidän ”kekripukki”/olkipukki esille. Siitä sitten pikkuhiljaa lisäilen valoja kohti joulua. Ensimmäisenä adventtina adventtitähdet ja adventtikynttelikkö. Jouluaaton aattona vielä viimeiset valot. Valot saakin sitten olla siihen asti että aamut alkavat olla valoisia ja iltapäivälläkään ei ole ihan pimeää kun tulee kotiin.

      • krista
        22.10.2020 at 18:27

        Ai hitsi mulle tuli yhtäkkiä sellainen elävä tunne siitä, miten fiilisteltiin viime vuonna joulua kaikkine joulujuttuineen. Saisikohan saman fiiliksen nytkin. Oiskohan nyt oikeasti jo aika laittaa ”kausivalot” päälle… :D

    • krista
      22.10.2020 at 18:26

      Joo siis mulla just tuollainen ”juttu mitä rakastan rakastan rakastan” ei istu tähän korona-aikaan, se on varmaan tässä just se ongelma. Uskon vahvasti, että jos olisin normaalisti zumbaillut läpi kesän ja syksyn, olisin vaan, että ”arriba!” täällä :D Niin on ainakin useamman viime vuoden syksy menty, ihan muistan fiilistelystoryja pimeiltä jumppasaliketjun parkkipaikoilta, että jee-ee. Mutta… no, tää on tätä.

      Mun pitäisi varmaan löytää joku kiva kävelyreitti kans, jos sellainen auttaisi käyntiin pääsyyn – Espanjassahan iltakävelen pitkin paseota paljonkin (just ystävien kanssa), mutta jotenkin täällä (märkää ja pimeää yääääh) sellaista löytänyt. Mutta äh ei pitäisi valittaa, kun vaan alkaa tehdä jotain – mutta sit taas toisaalta tekee vaan mieli valittaa, kun on niin lässähtänyt olo :D

      Mutta siis tajunnanvirran tiivistys, että tosiaan itsestähän se on kiinni. Mutta joskus se on just se hankala juttu :D

  • Tilia
    19.10.2020 at 12:42

    Aloitin syksyllä nettijumppajutskan. Kahden viikon aloituskuuri meni mukavasti. Kivoja nopeita jumppia kotona, joista tuli hyvä olo. Sitten olisi pitänyt ostaa seuraava jakso tai jatkaa omillaan. Mutta tulikin flunssa, ihan tavallinen nuhakuume, ei mikään korona. Siihen päälle iski poskiontelontulehdus. Viikot vierivät. Nyt ei vaan huvita enää mikään jumppa. Aina ne hyvät alut tärvääntyy.

    • krista
      22.10.2020 at 18:28

      Just tää! Kun saa sen hyvän olon, niin se ruokkii just itseään. Mutta kun lässähtää, niin ne alut tärvääntyy. Mulla itsellä on Yogaia koko ajan (ostin koko vuoden sitä keväällä), mutta hitsi alkuun pitäisi nyt vaan päästä!

  • Sumonen
    19.10.2020 at 13:58

    Kyllä, täällä myös nääh. Syksy alkoi reippaasti. Arki ja sen tuoma rutiini elämässä. Nyt tästä elämäni kuntoon, ajattelin. Kolme ja puoli viikkoa myöhemmin koko perhe vetäisi päällensä flunssan, josta toivuttiin kaikkiaan kolme viikkoa! Univelka painaa edelleen ja koko ajan kertyy lisää, sillä vauva tekee hampaita tai muuten vain keikkuu kaiken yötä. Ryydyttää ja silloin kun ryydyttää, niin miun elimistö huutaa sokeria ja sen nauttiminenhan auttaa (jep jep, nimittäin pahentamaan ongelmaa). Että reipas syksy ja elämäni kunto, huhuu, missä olette?

    • krista
      22.10.2020 at 18:33

      Reipas syksy ja elämäni kunto on varmaan mennyt jonnekin kollektiiviseen hukkaan – jos löydät sun reippautta ja mun reippaus löytyy sieltä samasta paikasta, kerro terveisiä ja pyydä tulemaan äkkiä kotiin!

      Meillä ehkä syksy alkoikin heti ”väärällä jalalla” silloin koulujen alkaessa. Pirteän ja hyväntuulisen kesän jälkeen jotenkin ei vaan pystynyt säilyttämään sitä syksyn tullen vaan antoi sen luisua pois. Äääh.

  • milu
    19.10.2020 at 15:03

    Mä otin keväällä SINUN inspiroimana vuodeksi vihdoin yogaian ja oon löytänyt joogasta uuden rakkaan harrastuksen!!! Oon aina kokenut joogan omaksi lajikseni, mutten ole uskaltanut aloittaa. Nyt aloitin ja oon koukussa! Kiitos!!! Nyt on tosiaan helppo pitää itsestä huolta, kun on joogannut säännöllisesti jo kohta puoli vuotta. Syksyllä aloin jopa herätä aamulla 6:15 joogaamaan. Whhaaat! En todellakaan ole aamuihminen, mutta näköjään voi muuttua. Kiitos SINULLE!! <3 Toivottavasti löydät itsellesi sopivan tavan pitää itsestä huolta, koska se on tärkeää ja löydät vielä sen voiman aloittamiseen!!!

    • krista
      19.10.2020 at 16:01

      Ei hitsi, nyt osui ja upposi <3 <3 <3 Kiitos, kun laitoit tämän viestin - jos mä inspiroin sua, nyt sä inspiroit MUA! Kiitos! <3 Mulla on Yogaia edelleen, mutta en ole tehnyt sitä nyt "liikuntalässähdyksen" jälkeen vähään aikaan. Ja nyt sun innostunutta viestiä lukiessa jotenkin ihokarvojanostattavan hyvin (positiivisesti!) sain sellaisen elävän väläyksen siitä omastakin tunteesta, että millainen fiilis siitä tulee! Just tuollaisen innon mä haluan elämään takaisin! NYT mä teen sen, teen jo tänään illalla pitkästä aikaa jokun virkistävän joogan! Vaikka tuntuu, että keskivartalo painaa tonnin ja lihakset on kuolleet (enemmänkin peiton alle fiilis kuin voimailemaan), niin pakkohan se on taas aloittaa joskus. NYT mä teen sen, kyllä, mä haluan tuon fiiliksen takaisin, kiitos!!! <3

  • Anna A
    19.10.2020 at 15:05

    Oih, stemppiä sinne! Mä niin komppaan aivan kaikkea tässä kirjoituksessa. Ihan tuota ajomatkaa myöten kesärenkailla pimeydessä lumituiskussa ja sydän kurkussa… Se tuli koettua, enkä halua kyllä toistaa kokemusta koskaan!!

    Syysloma meni sekin kiireessä ja säädössä. Nyt takaisin hankien keskellä syksykin on jo muisto vain.
    Lähinnä mun sielunmaisemaa kuvaa toi tyrannosaurus rex, ärrggghhhh.

    Takkatuli, villasukat ja kuppi kuumaa… Vaikutus kestää vain hetken ja taas olen ihan ärgh.
    Työpaikkaspykologi sanoi, että uupuminen hiipii salakavalasti ja sitä ei huomaa, ennenkuin on ihan tööt. Minä siihen, että ei mua mikään ressaa (ehe-ehe eipä vissiin :D ).

    Että millä katkaistaan tämä ketutus?! Kun nyt ei ole aikaa ja se aloittaminen on kaikista vaikeinta. Eikä tässä nyt ehdi hierojalle ja on se korona ja kaikki..

    Taidan ottaa sen teekupin ja mennä mököttämään takkatulen ääreen. Enkä varmana jumppaa, en!

    <3 sinne

    • krista
      22.10.2020 at 18:35

      Ai että samastun kaikkeen tässä! Mä kyllä tunnustan, että sun työpaikapsykologi on (mun suhteen) oikeassa, tässä on selvä hiipiminen käynnissä tässä osoitteessa. Nyt se pitäisi pysäyttää, pitäisi itse olla aktiivinen. Helpommin sanottu kuin tehty! Mua virkistää ulkoilu ja metsä, mutta tosiaan se vaikutus on tosi lyhytaikainen. Seuraavana päivänä v*uttaa (hups!) taas arki ja harmaus :D

  • Lilah
    19.10.2020 at 19:19

    Uuden alun yritystä täälläkin uupumuksen jyrättyä yli oikein kunnolla. Pari viikkoa olen tehnyt joka päivä tunnin-kahden kävelylenkin. Se tekee ihmeitä: pidentää pinnaa, parantaa unta, vähentää makeanhimoa, tuulettaa ajatuksia. Suunnittelen myös aamu-uinnilla käynnin aloittamista kun kuitenkin stressin vuoksi herään liian varhain. Päätin masennuslääkkeiden sijaan kokeilla liikuntaa ja armollisuutta itseä kohtaan. Lohkaisen aikaa itselle lyhentämällä työaikaa. Saa nähdä saanko näillä kovempaa maata jalkojen alle vai upottaako suo jatkossa yhä yhtä paljon.

    • krista
      22.10.2020 at 18:42

      Näitä tekee muuten tosi hyvää lukea – piristi silloin tuoreeltaan maanantaina ja nyt piristää uudestaan torstaina. Tai ehkä piristäminen on väärä sana, vaan enemmänkin että tulee sellainen ”hitsi no munkin pitäis” -kanssafiilis. Liikunta ja armollisuus itseä kohtaan ois nyt hyvä resepti myös tänne. Kuulostaa tosi hyvältä, että oot saanut työaikaa lyhennettyä ja alkuun ainakin! <3

  • Virpi
    19.10.2020 at 19:25

    ”helppohan sitä oli hihkua ”arriba!”:a, kun oli jo hyvät arribat alla.” – Tosia puhelet! Ulkopuolisten jo valmiiksi vauhdissa olevien on helppo antaa ”hyvää tekeviä” neuvoja..

    Virtuaalitanssituntien puutteesta: oletko tsekannut Hyvinvointistudio RIIOn zumbakurssin (https://hyvinvointistudioriiosatu.selz.com/item/virtuaalikurssi-zumba-1910-alkaen)? Kuusi tuntia suorina striimeinä, eka loppui juuri 20 min sitten. Joka tunti tulee katsottavaksi viikon ajan jälkikäteen, eli varmaan vielä ehtisit mukaan. Tosi iloinen ja vauhdikas meininki Satu-ohjaajalla! :)

    Tsemppiä ja valoa syksyyn koko perheelle!

    • krista
      22.10.2020 at 18:44

      Kiiiiiiiiitos tästä! Ai toivottavasti oot linjoilla vielä mun kiitokset näkemässä! Kävin heti silloin maanantaina katsomassa ja PÄÄTIN, että tätä mä alan kokeilemaan! Mulla oli sellainen ”äh, ei ole mitään virtuaalitunteja” -fiilis, mutta nyt löytyikin tämä ja pari muutakin vinkkiä sain. Alkuun en vielä tällä viikolla päässyt, mutta… oisko sit ens viikolla :D Eli maanantaisin tulee tuonne tunti? Se oiskin mulle hyvä, tän mä aion kokeilla!

      • Virpi
        28.10.2020 at 18:48

        Hei mahtavaa, kiva jos saatoin olla avuksi! Juuri äsken zumbasin toisen viikon tallenteen ja muistin, että vinkkasin kurssista tänne blogiin. Toivottavasti RIIO vauhdittaa tanssin iloon! Tänäänkin oli makee halloween-extra Thriller. XD

        • krista
          28.10.2020 at 18:57

          Ääääk, ja mä en ole vieläkään mukana! (tämä ryhtyminen jne) Pääseeköhän sen Halloween-extran vielä näkemään, TAHTOO!

          • Virpi
            29.10.2020 at 07:57

            Ainakin Satu sanoi pidentäneensä ensimmäistem striimien uudelleenkatseluaikoja, jotta kaikki sais haltuun virtuaalituntien teknisen hässäkän. Normaalisti siis tunti striimautuu suorana maanantaisin klo 18.10–19.00 ja on sen jälkeen viikon ajan katseltavissa yhden kerran. Mutta nyt ekat tunnit katseltavissa kauemmin (ja vissiin useamman kerran). Ota ihmeessä Satuun yhteyttä, yhteystiedot löytyy mun ekan kommentin linkistä ja Facebookista. RIIO-studiolla on muitakin virtuaalilursseja (esim. Pilates) meneillään, toivottavasti tulee lisää myöhemmin. Paljon rohkaisua ja valoa ja voimia sulle syksyyn!

  • Karoliinan
    19.10.2020 at 19:31

    Tsemppiä Krista! On pahinta hiljaksiin pudota pimeyteen (kirjaimellisesti!) Ja sitten havahtua että apua, mä olen ihan poikki. Kesä loppu jotenkin hurjan nopeesti ja nää pimeetkin vielä.. what? Meillä oli ennen syyslomaa kauheen kiree tunnelma kotona, kokoajan kiirettä ja tuntu että ei puolison kaa edes koskettu toisiimme :D ei oikeesti oo kiva.. Syyslomalla havahtui siihen että joulu on ihan kohta ja pitäis kohta suunnitella kevään muuttoo yms asioita. Tää alkusyksy taitaa aina mennä jotenkin sumussa. Hyvä että havahduit siihen nyt! Ymmärrän että teillä erityisesti on vaikeaa nyt. Teillähän normaalisti alkaisi kesä taad uudestaan ihan pian. Nyt antakaa itsellenne armoa ja aikaa sopeutua taas uuteen elämänvaiheeseen. Te olette mahtavia ihmisiä ja löydätte varmasti taas energianne takaisin. Paljon rakkautta! -Karoliina

    • krista
      22.10.2020 at 18:53

      Kiitos <3 <3 <3 Tuntui tosi hyvältä kuulla nämä sanat <3 Meillä kans tosiaan kesä loppui jotenkin ihan seinään ja sit olikin harmaa ja pimeä. Okei syksyn värit ilahduttaa ja ne on aika kauniit harmaalla säälläkin, mutta vaan jotenkin voimille ottaa. Varmasti myös se vaikuttaa, että tuntee vaan, että nyt on piiiiitkä ja pimeä talvi tulossa (ilman Espanjan-aurinkoa) ja koronatilanne menee huonompaan suuntaan vaan. Vaikea löytää itsestään se tsemppaava puoli, kun siitä päästi irti. Ei ois saanut päästää irti siitä, mutta no, ei se aina mene ihan oppikirjan mukaan se itsestään huolehtiminen!

  • Suvi K
    19.10.2020 at 19:50

    Fiilis on kieltämättä sellainen, että vastaanottaisin erittäin mielelläni paidan tekstillä hitonmoinen nääh. Pukisin sen sitten erilaisiin etätapaamisiin :D

    • krista
      22.10.2020 at 18:54

      Mäkin tarvitsisin tuollaisen paidan! :D En tiedä, missä sitä edes käyttäisin, yksin kotona muristessa varmaan :D

  • Karina
    19.10.2020 at 22:07

    Siis hyvin plääh-tunnelmissa mennään täälläkin vaikkakin, niinkuin joku jo sanoi, teillä varmaan tuplaplääh kun Espanja jää nyt välistä. Oon vakavissani miettinyt jopa työterveyspsykologilla käyntiä, mutta osaan kyllä ihan diagnosoida itse itseni tässä tilanteessa, niinkun kaikki muutkin…. mikään ei nyt huvita kun tuntuu että maailma on ihan pysähtynyt ja kaikki vaan odottaa. Mutta mitään ylimääräistä ei nyt jaksais, kunhan selviää näistä pakollisista, eli äitinä olemisesta ja työstä. Kuntoilun kannalta suosittelisin samaa kuin joku tuossa yllä, eli ystävän kanssa kävelylenkkejä. Siinä kunto kasvaa samalla kun tulee vertaistukea kaikkiin maailman asioihin.
    Mulla ei edes tää korona ole se päällimmäinen huoli tässä vaan maailman yleinen tila ja nyt se eräs suuri johtaja tuolla rapakon takana joka toivottavasti kohta vaihtuu kun se vaikuttaa ihan kaikkeen – peilaa myös tänne meille päivän politiikkaan. Ehkä tämä vielä tästä… Tsemppiä sinnekin!

    • Tilia
      20.10.2020 at 08:27

      Komppaan tätä ystävän kanssa kävelyä. Ja sen voi tehdä, vaikka ystävät olisivat satojen kilometrien päässä – napit korviin ja puhelin taskuun! Tässä saa ruuhkavuosissa kaksi kärpästä yhdellä iskulla – ei ole ikinä muka aikaa tavata ystäviä ja ei ole ikinä muka aikaa käydä lenkillä. Soveltuu täydellisesti tehtäväksi myös silloin, jos viet lapsia harrastuksiin ja jää se tunti, joka pitäisi käyttää jotenkin, kun ei saa niitä harkkojakaan jäädä nyt sisätiloihin katseleman. Jos olet normaalisti ruokakaupassa sen tunnin, tilaa ruoat noutopalveluun. Maksat näin ”treenistä” vain sen noutopalvelun hinnan. Jos ystävä ei ehdi puhumaan, voit kuunnella kävellessä vaikka Yle Areenasta ohjelmia. Siellä on vaikka mitä kuunnelmia, dekkareita, tiedeohjelmia, äänikirjoja, musiikkiohjelmia jne. aivan jokaiseen makuun.

      • krista
        22.10.2020 at 19:03

        Hei tämähän on ihan mahtava idea, tämä virtuaalinen juttelukaveri! Kiitos, tän mä teen!!!

    • krista
      22.10.2020 at 19:02

      Ihan samanlaiset fiilikset, ja samanlainen itsediagnoosi. Vielä kun sen itselääkityksen saisi! Ahhahaha nyt alkoi tehdä mieli drinkkiä, mutta en sitä ehkä nyt ihan tarkoittanut, alitajunta sen vaan puski ajatuksiin :D

      Samoin tsemppiä sinne, lohduttavaa kuulla jotenkin, että meitä on monta (ja ihan meitä sometuttuja) tässä samassa veneessä, meillä on käynnissä kai joku kollektiivinen plääh :) Saiskohan sen jotenkin käännettyä kollektiiviseksi paremmaksi fiilikseksi?

  • Sakke
    20.10.2020 at 14:36

    Juuri tästä syystä en aio lopettaa ryhmäliikuntatunneilla käyntiä ellei salit mene kiinni. Näen ainakin itselleni koronaa isompana riskinä huonomman terveydentilan, joka seuraa (ainoan mieluisan) liikunnan lopettamisesta. Ei olisi motivaatiota eikä tilaakaan zumbata kotona.

    • krista
      22.10.2020 at 19:05

      Tää on just tosi hankala, ja kaikista koronan aiheuttamista ”suluista” tällä hetkellä mulle se henkilökohtaisesti eniten rassaava, kun oma hyvinvointi kärsii. Ja just tällaisessa maailmantilanteessa se hyvinvoinnista huolehtiminen vasta ois tärkeää! Ärsyttävä ristiriita. Mutta sit omalta kohdalta en pysty ottamaan sitä riskiä. Keväällä sain virtuaalisen liikunnan ilon tosiaan käyntiin eli itselleni se ois TEORIASSA mahdollista. Pitäisi vaan saada se teoria käytäntöönkin :D

  • Maria
    20.10.2020 at 17:50

    Täälläkin nääh ja plääh. Olen jo lähes vuoden ollut liikkumatta (enimmäkseen, toki välillä jotain) enkä edes tiedä mitä tykkäisin enää tehdä. Olen aina käynyt paljon tanssimassa ja pilateksessa, mutta polvikivut ja joku muukin alkoi tökkiä, ja ne jäi viime syksyn jälkeen. Kunto ihan rapaa ja mieliala ei huippu, välillä olen miettinyt olenko masentunut vai mikä mättää, etten jaksa mitään..

    • krista
      22.10.2020 at 19:13

      Ai että, samastun – vaikka mulla nyt vaan keväästä asti, mutta silti. Mulla on muuten kans ollut polvikipuja ja mulle auttaa paljasjalkakengät (tai virtuaalitunnilla kotona pelkät tossut) siihen, että niitä ei tule.

      Mutta joo, mulla kans on ihan tuollainen fiilis. Mä on nyt tästä keskustelusta ajatellut kokeilla noita muutamia tansseja ja Yogaiaa uudestaan ja sit varmaan sitä kävelyä kanssa (vaikka ei se kyllä sama ole tuolla pimeydessä kuin Espanjassa rantakadulla :D )… Innostaiskos sua kans tuo zumbalinkki tuolla keskustelussa vähän ylempänä?

  • Jenni M.
    23.10.2020 at 21:14

    Olen täällä (Viltin alla löhöömässä ja) taas viimeisenä kommentoimassa, kun muut on jo seuraavissa aiheissa. :D Mutta kävellessä ei maisemilla ole niin väliä, kun laittaa hyvän äänikirjan kuunteluun. Silloin ei malttaisi kotiin kääntyäkään. :) Teiltä ei käsittääkseni ole mahdoton matka joen varteen. Sitä mä kävelen usein täällä ”ylempänä”.