Lapsen ensipuhelin on kello

Tämä julkaisu on tehty kaupallisessa yhteistyössä Xploran kanssa.

Mikä ilon ja onnen päivä meidän lapsilla eilen olikaan: tokaluokkalaiselle korkattiin käyttöön ihkaoma uusi ”agenttikello”, eli Xplora 4. Spontaani riemu raikasi pitkin lähikaupunginosan – ensimmäinen puhelu puhuttiin isin kanssa.

Sen illan aikana puhuttiinkin sitten aika monta puhelua lisää. Ja ääniviestejä, ja emojin lähettelyjä, valokuvien ottamisia. Pling, pling, pling. Pitäähän sitä hei harjoitella. Nukkumaanmenokin meni lähes maagisesti, kun lapset tohisivat itsensä vauhdilla sänkyyn ja sitten soittivat alakertaan: ”Nyt voi tulla sanomaan hyvää yötä!”

No, annetaan nyt riemuita nuo kuplivat ensi-innot alta pois. Sen jälkeen aletaan harjoitella, että kuinka monta viestiä peräkkäin äidille oikein kannattaa lähettää. Haha. Sitkeästi kuitenkin vastasin eilen jokaiseen viestiin.

Kirjoitin jo vähän yli vuosi sitten (täällä), että meidän ekaluokkalaisella ei ole kännykkää.

No, nyt lapsi on jo tokaluokkalainen, ja pienempikin jo eskarissa. Eikä edelleenkään kännyköitä! Onko se sitten jotenkin outoa ja erikoista? Väitän, että tämä ei edes ole niin erikoista kuin joskus kuvitellaan – usein kun lapsen aloittaessa koulutien vanhemmat pähkäilevät, että ”onko kaikilla muilla kännykkä”.

Mutta ei ole! Ainakaan meidän tapauksessa. Helposti sitä vain luulee, että kaikilla on. Ja kun kaikki luulevat ja siksi ostavat myös omalle lapselleen (vaikka oikeasti eivät edes vielä haluaisi), niin… no, sitten kohta onkin kaikilla.

Mun vinkki: Jos tuntee muita vanhempia, kannattaa ehdottomasti ”kännykkäpaineiden kasvaessa” avata suuta ja vähän kysellä. Voi nimittäin hyvinkin tulla ilmi, että moni muukin perhe haluaa vielä viivyttää lapsen ensimmäisen älypuhelimen hankkimista. Ja kun huomaa, että muillakin perheillä on samanlaisia tuntemuksia, on ehkä vieläkin helpompi kuunnella sitä omaa sisäistä ääntään.

Näin onnekkaasti siis ainakin meille kävi! Onneksi avasin suuni ja kyselin muidenkin näkemyksiä – sai hyvää vertaistukea ja tajusi, että ei ole ainoa, joka ei halua vielä antaa älypuhelinta lapselle.

Lapsikaan ei ole ollenkaan kaivannut omaa kännykkää, kun ei kaikilla muillakaan kavereilla ole.

Mutta miksi? Miksi viivyttää kännykän ostoa (kun se kuitenkin joskus on edessä), ja miksi meillä ei (edelleenkään) ole lapsilla omia älypuhelimia?

Ensinnäkin vastaan saman kuin vuosi sitten: koska meillä ei ole niille tarvetta.

Ymmärrän täysin hyvin, että joissain perheessä tarve on, enkä sellaisessa tapauksessa millään tavalla kritisoi älypuhelimen (tai tavallisen netittömän ”tyhmäpuhelimen”) ostoa. Joku myös haluaa muuten vaan ostaa lapsellensa hienon kalliin älypuhelimen, ja se on totta kai jokaisen perheen oma valinta. Toisten puolesta ei voi sanoa, mikä valinta kenellekin on oikea.

Viestini onkin ennen kaikkea ajateltu vertaistukimaisesti niille muille perheille, jotka kenties myös ”puolivastentahtoisesti” miettivät ensimmäisen älypuhelimen hankinnan ajankohtaa: omaa päätöstä kannattaa miettiä sitä kautta, että onko juuri teidän perheessä lapsen älypuhelimelle aitoa tarvetta vai ei.

Reilu vuosi sitten ilmestyi muuten aika havainnollinen kyselytutkimustulos tähän liittyen – siitä mm. täällä. Kolmannes suomalaisvanhemmista katsoi, että oikea ikä antaa lapselle älypuhelin on 9 vuotta. Kuitenkin suurin osa heistäkin ostaa omalle lapselleen älypuhelimen paljon aikaisemmin.

Aikamoinen ristiriita ajatuksissa ja teoissa! No, tämähän ei ole mitenkään erikoista, usein kyselyissä se menee juuri näin. Mutta veikkaan, että ryhmäpaineella iso vaikutus tähän. Just se, että kuvittelee, että kaikilla muillakin on eikä halua lapsen jäävän ulkopuoliseksi.

Mun resepti tällaista ryhmäpainetta vastaan on tosiaan keskustelu muiden vanhempien kanssa, josko sieltä joltain muultakin löytyisi tukea omille ajatuksille. Ja totta kai omien arvojen kuuntelu ja noudattaminen.

(Joel tuosta sivusta toteaa, että hänen reseptinsä ryhmäpainetta vastaan puolestaan on sellainen, että ei keskustele kenenkään kanssa yhtään mitään, vaan tekee ihan itse omat päätöksensä. Ahhhaha!)

Toisena asiana meille yksi tärkeistä arvoista on lasten leikin tukeminen ja ”leikin ajan” jatkaminen niin pitkään kuin mahdollista. Ja tosi usein se älypuhelin valitettavasti on uhka sille leikin ilon säilymiselle – on se älypuhelin vaan niin älyttömän (haha, hyvä sanavalinta) koukuttava.

Eikä mun rehellisesti sanottuna tee yhtään mieli alkaa taistella ruutuajoistakaan. Paljon helpompi, kun sitä ei ole. Itselleni tuntuu, että on helpompi ”torjua” etukäteen (tai pikemminkin pitkittää) kuin vääntää kättä jälkikäteen. Ruutua voi katsoa aikuisen kannettavalta (meillä katsotaan lasten sarjoja ja elokuvia) aiemmin sovituissa ja vakiintuneissa tilanteissa: meidän perheessä lastensarjoja katsellaan hiusten pesun jälkeen hiusten selvittelyissä, sekä siivoamisen jälkeen ”siivousvideona”. Vakiintuneet, toistuvat rutiinit. Sekä joskus toki vaikka sadepäivän yllärinä, erillisenä ”leffailta”-ohjelmanumerona. Ja tietysti äänikirjoja, ne ovat ihania! Aikuisen kännykältä.

Mutta ruutuajoista meillä ei ole koskaan tarvinnut edes puhua.

Ja pelejä meillä ei tällä hetkellä pelata ollenkaan. Paitsi lautapelejä. Joskus ajoittain on pelattu Ekapeliä tai vastaavia aikuisen kännykältä – mutta tosiaan: koen, että kaikki tällaiset voi meillä tosi hyvin tehdä myös aikuisen älypuhelimesta. Älypuhelimen ”opetuksellisten hyvien puolien” tai vaikka ihanien äänikirjojen hyödyntämiseen ei tarvita lapselle meidän tapauksessa omaa älypuhelinta.

Kolmantena asiana sitten tietysti netin arveluttavat sisällöt. Juuri viikonloppuna luin tosi karmean tarinan, IS:n sivuilla täällä. Joskus traumaattisuus voi tulla kertaluonteisena häiritsevänä materiaalina, joskus puolestaan tuollaisena tarinan kaltaisena systemaattisena ahdisteluna. Molemmista voi jäädä vakavat jäljet.

Tämänkin suhteen tietysti pätee sama kuin ajankäytön kanssa: kun sitten lapsi joskus sen oman älykännykän saa, on vanhemmalla tärkeä vastuu. Sekä seurata, mitä lapsi tekee, että opettaa älypuhelimen vastuulliseen käyttöön.

Esimerkiksi tutun ja ”kaikkihan sitä käyttää”-sovellus WhatsAppin ikäraja on 16, se kannattaa vähintäänkin tiedostaa, vaikka sitä varmaan tuskin juuri kukaan (?) noudattaakaan. Mutta kun sitä sitten alkaa käyttää – minkä ikäisenä kukakin alkaa, en voi sitä tässä lähteä moralisoimaan – kannattaa ehdottomasti seurailla, mitä siellä lapsen ryhmissä tapahtuu ja kuka pääsee lapselle viestejä lähettämään. Ja mitä oma lapsi siellä tekee.

Kaiken kaikkiaan ajatukseni älypuhelimen suhteen voisi tiivistää näin: meilläkin lapsi saa älypuhelimen, varmasti. Hän myös tietää sellaisen kyllä joskus saavansa. Ajankohta tälle on sitten, kun sitä tarvitaan. Tätä kuitenkin pyritään mahdollisuuksien mukaan vielä vähän pitkittämään.

Ehkäpä kolmannella luokalla? Saas nähdä. Sitä ennen esimerkiksi viestittelyä ja muita juttuja voi opetella valvotusti äidin kännykän kautta.

Mutta ei meidän perhekään kuitenkaan millään käpylehmäkaudella eletä. Paitsi hmm ehkä sittenkin elää, koska meidän lasten mielestä käpylehmien teko on hauskaa – hauskempaa kuin kännykällä pelaaminen, öööh. Nyt ei mennyt ihan putkeen tuo lauseenmuodostus.

Yritän muotoilla uudestaan: kyllä meidänkin perheessä on sellaisia tarpeita tai toiveita, joilla lapsen ensikännykän hankinta joskus tehdään. Okei, nyt meni paremmin!

Eli: kun me ei kuitenkaan eletä enää aikaa, jolloin hiihdetään kouluun 40 km kesät talvet puusuksilla ylämäkeen susia pakoon pimeässä, otan minäkin erittäin mielelläni vastaan nykyajan ja nykyteknologian tarjoamat helpotukset. Tässä tapauksessa etenkin turvallisuuteen ja arjen sujuvuuteen liittyen.

Kun lapset tulevat tällaiseen ikään, jossa liikutaan jo itsenäisesti kodin ulkopuolella, mua ainakin kiinnostaa nähdä, että he ovat just siellä, missä kuuluu ollakin. Eli sijainnin tsekkaaminen, turvallisuussyistä. Ja toinen meidän tarve, tai ainakin helpotusta tuova juttu: onhan se tosi näppärä lähettää lapselle viesti (tai soittaa), että nyt on ruoka valmis, syömään. Tai lapsi voi ilmoittaa, kun on tullut perille johonkin paikkaan. Tai soittaa vanhemmalle ja kysyä jos on kysyttävää tai huolta.

Ja niin edelleen.

Näistä syistä jo reilu vuosi sitten, ennen lapsen ensimmäistä luokkaa (eka luokkaa edeltävänä kesänä) innostuin lasten älykelloista älykännykän korvaajina.

Mutta sitten me mokattiin.

Katselin jo silloin Xploraa, josta olin lukenut paljon hyvää. Mutta sitten… ”heeeei, täällähän on vähän vastaava kello alessa ja halvemmalla!” Tilasin siis lapsille alehalpiskellot. Jepjep, voitte arvata loput. Kellon idea tuntui just hyvältä, mutta ensinnäkin sen käyttöönotto oli lähestulkoon mahdottoman vaikeaa. Toiseksi molempien lasten kellot hyytyivät noin kuukaudessa, ensin toinen ja sitten toinenkin.

Pet-ty-mys. Hyvä esimerkki taas siitä, että onko se alehalpis sitten varmasti se paras vaihtoehto. Ei ole.

Usko teoriassa kellopuhelimeen ei kuitenkaan kärsinyt tuosta, ehdimme kuitenkin jo kokea monet sen hyvät puolet. Eli sitten oli vaan laadukkaamman kellopuhelimen eli Xplora 4:n hankinnan aika.

Löysimme muuten myöhemmin ilalla myös helpomman numeronäyttönäkymän tälle kellolle.

Meidän perheen ensimmäinen Xplora 4 -kellopuhelin on nyt ollut noin vuorokauden ajan käytössä, joten syvemmät käyttökokemukset lähtevät tästä vasta kertymään – mutta ensituntuma on ollut aivan jee-jee-jee-mahtava.

Lapsi oli siis luonnollisesti täysin täpinöissään, mutta myös aikuiselle tästä tuli aivan kymmenen pisteen ensikokemus. Tässä on itse asiassa enemmän ominaisuuksia kuin kuvittelin.

Käyttöönotto oli helppoa, ja varsinainen käyttäminen lähti käyntiin tosi kivasti ”paina ja testaa” -menetelmällä. Lapsi oppi tosi nopeasti perusjutut ihan vain näppituntumalla selailemalla; tässä on siis kosketusnäyttö ja pari nappia, joilla Xplora toimii. Ja aikuisen kännykässä on sovellus, jolla säädetään esimerkiksi kouluajat (jolloin Xplora menee automaattisesti hiljaiselle) ja turva-alueet. Jos lapsi menee niiden ulkopuolelle, aikuisen kännykkään tulee hälytys.

Tähän mennessä opittuja juttuja:

Xplora 4:llä voi soittaa ja vastaanottaa puheluita 20 ennalta hyväksyttyyn yhteystietoon. Voi siis soitella omille vanhemmille, mutta myös isovanhempien ja kavereiden kanssa. Sillä voi myös ottaa vastaan lyhyitä tavallisia tekstiviestejä näiltä samoilta yhteyshenkilöiltä. Omalle vanhemmalle voi lisäksi lähettää myös ääniviestejä ja emojeita, jotka tulevat Xplora 4 & Go -älypuhelinsovellukseen.

Sieltä näkee myös sijainnin, että missä lapsi (ja Xplora) tällä hetkellä on – juuri nyt hän on näköjään koulussa, hyvä niin – ja tosiaan koulupäivän ajaksi sen saa ”kouluasetukselle”. Tällöin puhelin muuttuu tavalliseksi kelloksi eli lapsi ei voi sillä soitella. Aikuinen voi kuitenkin tällöinkin tarkistaa lapsen sijainnin ja tarvittaessa myös soittaa. Ja SOS-hätäpuhelun lapsi voi soittaa tarvittaessa myös kouluasetusten aikana.

Mitäs vielä… No, kamera! Eli etukamera selfieitä varten oli alkuun erittäin mieleinen, samoin hälytyksiä (”luen nyt 15 minuuttia ja laitan ajastimen päälle, aika alkaa NYT”) käytettiin aktiivisesti jo ensimmäisenä iltana.

Hah ja askelmittari näytti, että lapselle tuli eilen melkein 10 000 askelta täyteen, vaikka hän sai Xploransa vasta koulupäivän jälkeen. Voisin ottaa mallia!

Sen sijaan Xplorassa ei ole pääsyä sosiaalisen mediaan, nettiin tai muihin sovelluksiin. Tähän on siis otettu ne ominaisuudet, jotka usein ensipuhelimessa ovat niitä tärkeitä: helppo yhteydenpito ja lapsen sijainti.

Kirjoitan siis varsinaisia Xplora 4:n käyttökokemuksia myöhemmin, mutta en malttanut olla intoilematta jo näin heti alkuunsa: uskon, että tämä ihan aidosti on hyvä vaihtoehto lapsen ensimmäiselle älykännykälle. Tässä on just ne keskeiset ominaisuudet, joita alakouluikäisen kanssa kaipaa – mutta ei niitä älypuhelimen riskipuolia.

Ja tosiaan tällä voi tosi hyvin pitkittää sitä ensimmäisen varsinaisen älypuhelimen ostamista.

Vaikka joululahjaksi?

Pyysin ja sain blogiin jaettavaksi edun Xplora 4:n ostajille – tällaisen!

Alennuskoodilla Xplora 4:n ostajat saavat käyttöönsä veloituksetta puhelinliittymän yhdeksi kuukaudeksi. Alennuksen VOI myös yhdistää Xploran muihin tarjouksiin, ja tällä hetkellä (lokakuun loppuun asti) tuolta Xploran nettikaupasta saa Xplora power bankin kaupan päälle. Sillä voi siis matkalla ollessa näppärästi ladata Xploran tai muita laitteita.

Alekoodi on: puutalobaby

 

…ja koska joku varmasti miettii, että koska meidän perheen nuorempi lapsi saa omansa. Vastaus on: ihan pian. Tilattu siis jo on, myös eskarilainen saa siis oman Xploransa. Haluan sen hänen ranteeseensa ennen kaikkea turvallisuussyistä eli jos isompien lasten kanssa leikkiessä pienempi saisi päähänsä jonkun oman tempauksen (ei ole koskaan tällaisesta ollut viitteitä), niin pystyisin heti näkemään, että missä hän… mököttää. Hih.

Okei ei ollut ennenkään tuollaisia, mutta mä pidän kyllä tuota jäljittämistä tosi hyvänä turvallisuusjuttuna.

13
Like
5

You Might Also Like

  • A
    20.10.2020 at 17:19

    Mielenkiintoinen kapistus. Omalta kohdalta näen, että hyvää siitä on mukana helposti kulkeva muoto, kello ranteessa on paljon helpompi kuin kännykkä mukana kuljetettavaksi. Muuten musta hinta tuntuu suhteellisen korkealta (googletin) siihen nähden, että kyseessä on ”rampa kännykkä”. Ehkä. Oon tosin myös ollut sitä mieltä, että miksi kukaan haluaa padin, kun se on rampa tietokone ;)

    Meillä lapsi sai (äly)kännykän kesällä ennen ekan luokan alkua. Koronakevään aikana hän sai padin ja nyt jokunen viikko sitten oman kannettavan (kun älysi pyytää ja perusteli tarpeensa, sellainen kun sattui hyllyssä olemaan käyttämättömänä, mun vanha tietokone siis ja kännykkäkin on mun vanha). Lisäksi lapsella on oma aktiivisuusranneke (ensin oli ReimaGo mutta sehän oli aika pettymys, siis kun siitä mittarista ei mitään näyttöä löydy ja nyt sen tukeminenkin loppuu), jonka hän halusi omilla lahjarahoillaan ostaa. Sovelluksista lapsi käyttää Whatsupia, johon hänen ikänsä ei riitä, mutta toisaalta hänen luokkansa tytöistä tasan yksi ei käytä sitä (hänen kanssa viestittelee sitten iMessagella). Eli jos summeeraa, niin aika lailla erilainen lähestymistapa meillä, eli lähinnä ”more digi is more” ;D

    Ruutuajastakin luovuttiin jossain vaiheessa kevään aikaan. Sen jälkeen ei ole kyllä tullut sellaista tilannetta, että lapselle olisi pitänyt liiallisesta ruutuajasta huomauttaa. Kaverien näkeminen ulkona tai lautapelit vanhempien kanssa todellakin voittaa digilaitteet. Aina. (sienimetsä vaatii vähän houkuttelua, mutta Pokemon metsästyksen lupauksella onnistuu ja yleensä sienibongaus vie mukanaan ja poket unohtuu ;)). Toisaalta tekniikka mahdollistaa kavereiden näkemisen myös videopuheluin tai oman vastuunkannon (kaverien treffauksen sopiminen). On musta niin suloista kuunnella kun kaverukset sopivat milloin nähdään ja missä nähdään (ja ihan supermahtavuutta kun mun ei tartte sopia näitä vanhempien välityksellä).

    Mä olen oman lapsen kohdalla hirveän tyytyväinen siihen, että on voitu antaa hänelle mahdollisuuksia näihin laitteisiin. Tiedostan hyvin, ettei kaikki pysty (toki suurin osa lapsen laitteista on vanhemmilta kierrätettyjä), tai halua. Omalla kohdalla tähän tietysti vaikuttaa oma työ tietotekniikan parissa ja se, että sen jälkeen kun vanhemmat kotiin ekan Commodore 64:n kantoi kun oli 3.lk:lla, niin tietokoneet on olleet mun elämässä (pikkubroidin kanssa ohjelmoitiin sitten Basicilla kirjastosta lainattujen opusten ohjeilla).

    Tokaluokkalainen lapsi on hirveän ennakkoluuloton eri ohjelmien käyttöönotossa ja keksii niin supermahtavasti teknologian käyttökeinoja. Hän mm. kirjoittaa kirjaa kaverinsa kanssa (jaettuna pilvessä), on tutustunut videoiden editointiin (kuva, musiikki), piirtelee aivan supermahtavia kuvia piirtolevyllä, valokuvaa, tekee videoita kaverin kanssa (tyyliin Elina & Sofia, mutta näitä ei siis julkaista missään), ohjelmoi Scrathilla, opetti mulle miten näpsäkästi Pagesissa voi yhdistää tekstiin äänitettyä puhetta (niin aion käyttää tätä omassa opetuksessa). Plus tietty lukee kirjoja Bookbeatissa (ja kuuntelee), pelaa pelejä (opettavaisia ja sitten ei niin opettavaisia…mutta kaipa sekin on opetus, että peleissä on koukuttava aspekti ja niissä koitetaan saada käyttämään oikeaa rahaa nopeampaan edistymiseen). Nettiselainkin on lapsella käytettävissä, mutta googlettelut tehdään pääosin yhdessä. Ylipäänsä meillä on aika salliva suhtautuminen siihen mitä laitteilla saa tehdä, mutta sosiaalisen median sovelluksia tai tilejä ei ole (pl, se Whatsup), eikä tule toviin.

    Mut sit paluu siihen kännykkään. Tarvitsisiko oma lapsi älykännykkää. No ei välttämättä, etenkin jos/kun hänellä on kasa noita muita laitteita, voisi hyvin tarpeet täyttyä peruskännykällä tai vaikka tuollaisella kellolla. Mutta toisaalta, kännykkä on, joten sillä mennään. Ehkä enemmän kannattaa miettiä sitä, että jos lapsella on se kännykkä (tai joku muu laite), niin kannattaa koittaa silleen positiivisesti tyrkkiä sen käyttöä luoviin ja kehittäviin tapoihin, niistä on varmasti iloa.

    • krista
      20.10.2020 at 17:29

      Tosi hyvä kommentti, ja hyvä osoitus siitä, miten perheessä voi olla ihan erilaiset ”digilinjat” (teillä more is more ja meillä less is less) ja silti kuvion voi saada toimimaan. Vaikka sanot, että teillä on salliva suhtautuminen, niin silti riviväleistä kyllä pystyn näkemään (ehkä en vaan kuvittele vaan se näkyykin?) sellaisen vastuullisuuden – eli kuitenkaan ei olla vaan heitetty kännykkää lapsen käteen, että tee mitä lystää, vaan on se kuvio ikään kuin kontrollissa. Eli hyvältä – vaikkakin erilaiselta – kuulostaa just teidän tapauksessa! Ja varmasti just siksi, koska sä itse olet tuossa maailmassa niin syvällä. Ehkä siksi olet pystynytkin antamaan vapauden, mutta samalla myös tiedät myös rajat <3 (just esim. ei somea ja googlaamiset yhdessä jne)

      • A
        20.10.2020 at 17:50

        Joo, mä aattelin että pitää tulla vielä täydentämään, että tietysti pitää tietää mitä lapsi tekee laitteillaan, eli ei pidä lasta heittää yksin veteen. Itse sekä kyselen mitä lapsi tekee, että myös tsekkaan. Lapsi tosi ihanasti kertoo jos joku asia pohdituttaa (viestimistä harjoittelevat lapset ei välttämättä osaa aina sanoa asioita diplomaattisesti, vaikka siis ei todellakaan oo mitään erityisen huolestuttavaa näkynyt ja toinen juttu oli vasta yksi kiertokirje, joka oli siis ihan kiltti ja kiva, mutta oli samalla hyvä hetki kertoa lapselle, että on myös kurjia kiertokirjeita ja ne ei oo mitenkään uusi juttu, että niitä oli vanhempienkin lapsuudessa).

        Ohjelmien asentaminen vaatii vanhempien luvan (siis jos lapsi haluaa jonkun ohjelman asentaa, niin siitä lähtee vanhemmille hyväksymispyyntö) ja esim. Pokemonissa kaverien lisääminen on sovittu, että vaan tuttuja saa lisätä kavereiksi (siitäkin tulee vanhemmille tieto). Me monesti tehdään yhdessä juttuja myös digimaailmassa ja sitten kyllä mä säännöllisesti tsekkaan mitä lapsi laitteillaan on tehnyt (ruutuajan kautta) plus luen hänen viestejänsä (lapsi tietää tämän). Ylipäänsä musta on ollut vähemmän haasteita kun pelkäsin (ja ehkä se on hyvä, että lapsi on kuitenkin niin pieni, niin ehtii oppia fiksuja käyttökohteita ennen kuin netin ja somen imu kasvaa kovaksi), eniten oon oikeastaan ollut yllättynyt, että kuinka fiksuja juttuja lapsi on tehnyt laitteillaan. Ilman koronakevättä ja etäkoulua ei tällaista olisi välttämättä tapahtunut, eli jotain hyvääkin koronasta.

        Niin joo ja yksi syy vielä, miksi kännykkä ei sinällään ole erityisen tarpeellinen lapselle, on että lapsen koulussa on kännykän käyttö kielletty koulupäivien aikana (pl. opetuskäyttö) ihan 6-luokalle asti ja sitten kun lapsi on ip-kerhossa (josta hänet haetaan kotiin, eli ei kulje itse), niin sielläkään ei omia kännyköitä saa käyttää, sen sijaan ulkoillaan ja liikutaan. Eli kännykkää tarvitsee, jos tarvitsee, vaan vapaa-ajalla.

        • krista
          20.10.2020 at 18:02

          Tuossakin muuten hyvä pointti tulevien ekaluokkalaisten vanhemmille, jotka tällaisia miettivät! Meilläkään tosiaan ei saa käyttää kännykkää koulupäivän aikana eikä myöskään iltapäiväkerhon aikana – ja se onkin tosi hyvä! Eli jos iltapäiväkerhon aikanakin tulee lapselle asiaa, niin lapsi tavoitettaan ip:n ohjaajien kännykän kautta, ei suoraan. Koska kännykät tosiaan repussa. Eli senkään takia koulussa ei tule sellaista tilannetta, että erottuisi, jos ei ole kännykkää.

          Me muuten sovittiin reiluuden nimessä, että myös Xploraa pidetään repussa koulupäivän aikana, vaikka se toimisikin kellonakin. Mutta ihan siksi, kun kavereillakin on kännykät repussa, tasapuolisuuden nimissä :)

  • Anna R
    20.10.2020 at 17:20

    No onpa kiva, että kaikilla ekaluokkalaisilla (ja isommilla) ei ole vielä älypuhelinta! Meillekin olen tuota Xploraa miettinyt, mutta tuo ryhmäpaine on tässä tosi kova. Omassa päässä peikkona on, että lapsi jää ryhmästä ’ulos’, kun ei ole sitä kännykkää:(

    Älypuhelinta en haluaisi juuri samoista syistä kuin teillä (varsinkin netin haitallinen sisältö kauhistuttaa), mutta nyt jo tekisi mieli seurata eskarilaisen kulkemisia. Hän jo vähän harjoittelee kodin ulkopuolella yksin kulkemista.
    Pikku kakkosen peliä ja Ekapeliä eskarilainen pelaa meidän vanhempien puhelimilla välillä. Hyvin on sujunut.
    Kiitos kokemuksien jakamisesta!

    • krista
      20.10.2020 at 17:36

      Ai että mä kans itse ähisin tuota ryhmäpaine-mitäjoslapsijääporukastapois -huolta sinä kesänä ennen eka luokkaa. Mutta sitten se ratkesi aivan maagisesti just sillä, että aloin vaan jutella muiden vanhempien kanssa, ja tosiaan todettiin, että hei ei todellakaan olla yksin tässä. Otin puheeksi tosi monessa yhteydessä, kun nähtiin samalle luokalle tulevien vanhempia, varmaan siksi tästä puhuin, kun asia vaivasi ja mietitytti.

      Ja näin tokalla kun lapsi jo on, niin voin vakaasti sanoa, että hän ei ole jäänyt mistää paitsi tai ulkopuolelle – se oli (meidän tapauksessa) vain aikuisen (myös mun) pelkopeikko ja totta kai sellainen halu suojella lasta ja varmistaa, että ”pääsee porukkaan”. Mutta ei ole lasten elämä ja ystävyyssuhteet (ONNEKSI! ainakaan meidän kulmilla!) olleet todellakaan kännykästä kiinni, vaan kivoista leikistä ja hyvistä ystävyystaidoista <3 On siis monia ystäviä, joilla ei ole älypuhelimia, ja monia, joilla puolestaan on, eikä se näy ollenkaan missään, ystävyyssuhteiden määrässä tai laadussa tai missään. Olen erittäin ylpeä näistä lapsista, kun... ovat juuri tällaisia kuin ovat <3
      -
      Tosi iso suosittelu tälle just tuollaiseen seuraamiseen! Mekin tosiaan eskarilaisellekin tällainen nyt tilattiin. Vähentää huolta, ja lapsen kannalta antaa vähän ensimmäistä itsenäistä liikkumisvapautta, turvallisesti <3 Ja jos tulee jokin hätä (säikähtää jotain tai vaikka kokee olevansa eksyksissä), voi helposti soittaa vanhemmalle <3

    • Miitu
      21.10.2020 at 11:30

      Oma kokemus on (meillä lapsella siis eskarikeväästä asti puhelin), että aika vähän nuo pienimmät toisilleen viestittelee/soittelee vaikka se puhelin olisi. Toki tässäkin on vaihtelua, mutta herkemmin se puhelin unohtuu kuin kulkee jatkuvasti kädessä. Viestit toisille on yleensä ”moi” tai läjä emojeja/giffejä.
      .
      Ite ajatelin aikanaan niin päin, että puhelimen saa aiemmin, kun ne vanhemman ohjeet ja neuvot otetaan vielä vastaan. Mutta toki tuohon vaikutti myös meidän perheen muut tarpeet. Esimerkiksi tuo puhelin oli tärkeä, että niihin kavereihin ylipäätään sai yhteyden. Luokkakaverit oli pääosin vieraita, yhteystietolistoja ei koulusta enää saa gdpr:n vuoksi ja mahdollisuudet tavata muita vanhempia oli myös vähäiset. Meni lähemmäs joulua, että iteltä löytyi tarvittavat vanhempien yhteystiedot ja nekin sain todennäköisemmin lapsen kaverille lähettämän viestin kuin kouluun kuskatun paperilappusen avulla.

  • Laura
    20.10.2020 at 20:46

    Tää todellakin kiinnostaa ja mietityttää! Oma lapsi on vasta 4v mutta mietityttää silti. Mä oon just se äiti joka hangottelee vastaan ja ostaa silti kun ajattelee että muutkin. Mutta tommonen kello vois olla just hyvä, ainakin sen ekaluokan,kun haluan että joku vehje on mihin saa yhteyden sitten jos/kun lapsi joutuu itse kulkemaan kouluun. Saa nähä miten menee tulevaisuudessa 😊
    .
    Tuli muuten tästä postauksesta mieleen, että onko teillä lapset saanut ennen katsoa enemmän ohjelmia vai onko mulla vaan tullut semmonen fiilis, kun oon lueskellut vanhoja postauksia? :D tää ei oo siis pahalla kysytty, mutta itse oon meillä tehnyt sen huomion, että on nyt taas ohjelmien katsominen vähentynyt kun lapsi on kasvanut. Huippu ruutuajalla oli ehkä jossain 3veenä, kun (yksinhuoltajana) aamuisin osti nukkuma-aikaa ohjelmilla ja niitä ”joutui” käyttämään enemmän eri tilanteissa, että sai jotain tehdyksi. Nyt reilu 4-vuotiaalle voi jo sanoa että ”meetkö leikkimään” jos pitää jotain tehdä 🙈 tää on käynyt ihan tiedostamatta mutta oon ilonen tästä muutoksesta kun siihen havahduin!

    • krista
      20.10.2020 at 21:08

      Kyllä, iso suositus tälle! Kannattaa ehdottomasti pitää mielessä tää vaihtoehtona sitten, kun asia alkaa olla ajankohtainen. Mä kirjoitan tosiaan vielä syvempiäkin kokemuksia, kun niitä kertyy. Mutta mä uskon vahvasti, että tällä mennään ainakin tämä toinen luokka vielä, joten lykkääntyy ainakin kolmosluokkaan se älypuhelimen hankinta.

      Hmm olipas itse asiassa hankala kysymys, mä en osaa vastata :D Ehkä eniten on katsottu silloin, kun Seela oli vauva ja Silva 2v ja vähän päälle, silloin Ti-Ti Nalle -videot kyllä pyöri… Sitten kipeänä saa katsoa ja joskus meillä oli käytössä se lastenpädi (lapset oli silloin 2 ja 4), siitä pelattiin lähinnä Ekapeliä ja silloin siinä oli sellainen lastenkirjasto – mutta kun se lastenkirjasto lopetti, meilläkin pädin käyttö jäi siihen. Ja sitäkin käytettiin lähinnä kipeänä, tosin lapset olivat kipeänä jatkuvasti :D Mutta näin kun yritän samalla kirjoittaessa asiaa makustella, niin varmaan silloin, kun yhteisleikit on alkaneet vauhdilla ja lapset aloittaneet päivähoidossa aikoinaan, on ruudun ”pelastustarve” loppunut kokonaan ja siitä on tullut tosiaan palkinto siivouksen yhteydessä ja huomionhämäys hiustenselvityksen yhteydessä :D Tuo rutiini on syntynyt ihan vahingossa :D Ai joo ja tietysti toisen lapsen etäkoulun yhteydessä toinen sai katsoa Avaraa luontoa.

      Mutta joo, aika on kuitenkin saattanut sumentaa muistot, mutta ei meillä varman koskaan olla ihan kamalasti ruutua käytetty… kai :D Meillähän ei siis ole telkkariakaan :D

  • Eve/Pinkkiä piiperrystä
    20.10.2020 at 20:48

    Näissä ois myös iso potentiaali vanhuksille. Ehkä puhelu ranteessa tulisi huomiotua paremmin kuin kännykkä, joka tuppaa unohtumaan vähän minne milloinkin ja vähän muistisairaskin hoksaisi vastata puheluun. Mummo tai pappa löytyisi metsästäkin kun on GPS. Ainakin niin kauan kun joku muistaa ladata kellon.

    Noi kellon ominaisuudet vaikuttaa kyllä tosi hyviltä lapsillekin :)

    • krista
      20.10.2020 at 20:54

      Ai hitsi miten mahtava idea! VAU! Xplora on varmasti täällä kuulolla, tarttukaahan loistavaan ideaan! Puhelimessa on myös SOS-toiminto eli jos vaikka kaatuu kotona eikä pääse ylös, voisi hälyttää apua. Jotain turvarannekkeita toki vanhuksille taitaa ollakin, mutta tällainen voisi olla monipuolisempi, kun muutenkin voi läheisille soitella ja sitten tuo jäljitys tosiaan, aina välillähän uutisissa muistisairaita etsitään, niisk <3

    • jerttis
      22.10.2020 at 14:01

      Siis tämä tuhannesti! Omalla muistisairaalla omaisella oli sellainen turvaranneke, mutta se tuntui olevan enemmänkin turvallisuuden tuntu kotisairaanhoidolle (että tilanne muka hallinnassa) kuin itse muistisairaalle. Ei sitä osattu käyttää ja piti ihme ääniä, ja oli iso mötkylä pikkuiselle mummulle.
      Tämähän olisi täydellinen! Tuo koko, ja että siinä on GPS, ja soitot ja tekstiviestit yms.
      Todellakin k.o yritys, ottakaa koppia :)

      • krista
        22.10.2020 at 14:16

        No niinpä! Muhun kans heti kolahti tämä omakohtaisista(kin) syistä!

  • 6veen ja 2veen äiti
    20.10.2020 at 21:28

    Meillä tuota vakavasti harkittiin ekaluokkalaiselle, mutta päädyttiin sitten perusluuriin (ei siis äly), syystä että tuohon xploraan saa vain sen 20 numeroa, eikä voi kirjoittaa tekstiviestejä. Vähällä käytöllä on vielä puhelin – koulussa sitä ei edes kuljeteta mukana, kun vakikyyti hakee pihasta ja tuo pihaan. Soittelee silloin tällöin, joskus kirjoittaa tekstiviestejä. Ruutuaikaa saa pikkukakkosesta ja satunnaisista pelailuista vanhempien tietokoneilla. Toistaiseksi hyvä näin. Älypuhelimen aikakin varmaan tulee vielä. Toistaiseksi sen puute on helppo perustella, kun ei sitä ole vanhemmillakaan :D

    • krista
      21.10.2020 at 09:19

      Hih mä itse olin ihan, että VAU, tähän saa 20 numeroa, tuntui tosi paljolta :D Mutta varmasti johtuu ennakkoajatuksista, olin ajatellut, että okei vanhemmat tähän saa, mutta saisko mumminkin :) Eli ei odotettukaan, että saisi monta ja siksi 20 tuntui ihan valtavan laajalta :D Tekstiviestin kirjoittaminen sen sijaan olisi kiva ominaisuus, mutta sit ymmärrettävää tavallaan ihan jo se, että miten tuollaiseen saisi näppäimistön niin, että se olisi järkevästi käytettävissä… Mutta mun kännykältä sitten lapsi lähettelee viestejä tarvittaessa :)

      Hyvältä kuulostaa teilläkin! Meillä kans on helppo ollut perustella, on vaan sanottu, että ”koska meillä ei ole sellaiselle tarvetta” ja todettu, että sitten kyllä saa, kun tarvitsee. Ja tosiaan kun ei läheskään kaikilla kavereillakaan ole. Mua itseäni on muuten kans houkuttanut ”tyhmäpuhelimeen” siirtyminen, kun oon niin valtavan koukussa tuohon kännykkään. Toisaalta meilien ja muiden viestien lukeminen kännykästä… no, näin sitä itselleen perustelee :D Ikään kuin pitäisi olla sekunnissa tavoitettavissa aina. Mun pitäisi varmaan joskus laittaa itseni vaikka sellaiseen testiin, että kuukaudeksi kytkisi kaikki nettihommat irti kännykästä ja katsoo, että kaatuiko se maailma :D

  • Lilah
    20.10.2020 at 22:08

    Meillä lapset on kulkeneet koulumatkoja itsenäisesti ekasta luokasta alkaen bussilla ja pyörällä eivätkä olleet iltapäiväkerhossa, joten puhelin oli aika välttämätön ongelmien varalle (esikoisen aikaan 7v sitten ei tainnut lapsille sopivia älykelloja ollakaan, hän sai älypuhelimen 10-vuotiaana, siihen asti luuri oli älytön). 3lk alkaen koulussa on käytetty kännyköitä tiedonhakuun ja vaikkei oma kännykkä ole pakollinen, sellaisen puuttuminen erottaisi kyllä joukosta (lapseni oli luokan toiseksi viimeinen ilman älyluuria).

    Eskarilaiselle olen älykelloa harkinnut, koska hänellä on noin kilometrin reviiri, jolla liikkuu kotoa kavereille.

    • krista
      21.10.2020 at 09:32

      Tuollainen kolmas luokka jotenkin munkin mielessä (en tiedä yhtään, mistä se edes on tullut!) voisi olla aika hyvä aika sen älypuhelimen hankintaan – ja meillä on tosiaan ollut sellainen linja, että totta kai ostetaan sitten, kun sitä alkaa oikeasti tarvitsemaan (esimerkiksi tiedonhakuun koulussa niin, että aikuisen puhelimelta menee jo hankalaksi). Mutta sitten toisaalta että ei etukäteen hätäillä sitä ”koska se tarve tulee” vaan katsotaan itse, että koska se kohta on sitten edessä. Vahva arvio kuitenkin on, että ainakaan ennen kolmatta luokkaa sitä ei tulisi – mutta sitten kuitenkin joustetaan, jos vaikka tulisikin joku ”pakkotilanne” :)

      Mäkin oon näitä älykelloja nähnyt vasta muutaman vuoden ajan! Luultavasti ominaisuudetkin kehittyneet, tai ainakin sen halpiskellon ja tän välillä on se yks valovuosi :D Ja joo, just tuollaiseen liikkumiseen mäkin haluan eskarilaisen käteen sen kellon. Vaikka kuinka ”on sitä ennenvanhaankin pärjätty ilman paikantimia”, niin kyllä se sellaista turvallisuutta tuo! Ja JOS vaikka joku saisi jonkun aivopierun ja lähtisikin omille teilleen (sellaista ei ole ollut ilmassa meillä koskaan, mutta kyllähän näitä usein lukee ja ne on ihan kamalia juttuja, jos lapsi on kateissa), niin näkisi heti paikantimesta, että missä se lapsi liikkuu!

  • Marja
    21.10.2020 at 07:17

    Meillä korona muutti vähän suunnitelmia puhelimen suhteen. Jotain oli tarkoitus hankkia kesällä koulun aloittavalle, mutta sitten päädyttiinkin jo keväällä päivittämään toisen vanhemmista puhelin. Näin saatiin lapsille oma laite mm. Äänikirjojen kuuntelua varten. Liittymä siihen hankittiin kesällä eli nyt ekaluokkalaisella sitten on älypuhelin.

    Kelloa pohdittiin paljon vaihtoehtona ja jos exploran saisi prepaidillä eikä liittymään sidottuna niin hankittaisiin varmaan sellainenkin ekaluokkalaisen puistoreissuille tms. ja välillä pikkusiskon käyttöön. Aika nopeasti todettiin, että itsenäisellä puistoreissulla puhelin ei toimi. Älypuhelin ei mahdu edes syyskamppeissa kunnolla taskuun ja kesällä niitä taskuja ei edes ollut. Mitkään laukutkaan ei tuolla apinalla puistossa pysy matkassa. Kello olisi näihin tilanteisiin hyvä.

    Meillä ei puhelin lasta pahemmin kiinnosta. Kuvat ja videot ahkerimmin käytössä. Yhtä peliä on innostunut välillä vähän enemmän pelaamaan. Isovanhempien kanssa silloin tällöin soittelee. Kesän omalla mummolareissulla lähetteli viestejä ja oli kätevää kun pystyi tavoittamaan suoraan lapsen. Kavereita näkee koulussa ja ipk:ssa eikä vielä ole ollut heihin puhelimella yhteydessä. Koulumatkat kulkee itse ja tässä meille vanhemmille puhelin repussa on ollut tärkeä. Tämä on myös ollut ainoa kohta, jossa puhelimen käytöstä on pitänyt puhua tiukasti. Aika moni koululainen kun kulkee matkansa puhelin kädessä 😱 . Meillä on tiukka ukaasi, että jos puhelin kädessä kävellään niin itse kulkeminen vaihtuu saattamiseen.

    Tässä puhelimen kanssa tuntuu kyllä luonteenpiirteet tms. Vaikuttavan. Vuotta vanhemmalla serkulla on ollut kauhea hinku älypuhelimeen jo vuosia ja käyttökin ihan erilaista.

    • krista
      21.10.2020 at 09:44

      Meillä oli sen huonoksi osoittautuneen kellon (siis hetkessä rikki menneen) systeemi just prepaid, ja mä itse pidin sitä tosi hankalana, kun piti lähteä erikseen liittymää ostamaan :D Tässä tuntui helpommalta, kun se on valmiina siellä sisällä ja toi 10e/kk (tai 11 tai 12, riippuen maksutavasta) tuntuu kohtuulliselta. Mutta matkuasioita tietysti! ja siis joo, tuota mä kans oon miettinyt – että kännykkä ei välttämättä ole aina mukana (vaikka illalla ulkona leikkiessä) tai muutenkin se olisi iso ja hankala jossain taskussa/pitäisi olla erikseen laukku tms., mutta kello kulkee kädessä.

      Ja kyllä, noita kännykän kanssa kulkevia koululaisia kyllä näkee… Mutta onneksi ei kovin paljon! Varmaan monissa kodissa tästä puhutaan, ja hyvä niin!

      Haha olin viittä vaille, että jatkan, että joo varmasti vaikuttaa luonteenpiirteet ja myös perheessä totutut käytännöt – kunnes tajusin, että mähän oon hitsi vie itse se kaikkein huonoin esimerkki, jatkuvasti kännykkä kädessä :D Että aika ihme, että lapset eivät ole itselleenkin alkaneet vaatia :D Joskus komentavat mua kyllä, että äiti kännykkä pois ruokapöydästä, voi apua :D

  • Tilia
    21.10.2020 at 09:06

    Meillä esikoinen sai älypuhelimen neljännellä luokalla ja kuopus ekalla. Ajat muuttuu, ja oli näppärää saada kuopus heti mukaan perheen wa-rinkiin ja onhan se kiva kummien kanssakin viestitellä, lähettää kuvia ja kertoa kuulumisia puolin ja toisin. Juuri tuo viestin kirjoittaminen on minusta ollut hyvää harjoitusta ihan pienestä asti. Osa lapsen kavereista ei ollut vielä luku- ja kirjoitustaitoisia ekana kouluvuonna, ja he joutuivat lähettelemään vain ääniviestejä. Houkutus päästä kaveripiirin kirjoitettuihin viesteihin mukaan nosti motivaatiota opetella äkkiä lukemaan ja kirjoittamaan. Leikit eivät kyllä ole puhelimen takia loppuneet, pikemminkin tuo myöhemmin älypuhelimensa saanut lapsi on enemmän kaikissa ruuduissa kiinni. Sen sijaan jaksaa kyllä ilahduttaa, miten monipuolisesti puhelinta nykylapset osaavat käyttää. Eilisiltana kuopus piirteli puhelimellaan joulukortteja. Ihmettelin, että onko sulla joku piirrosohjelma puhelimella, kun en sellaista muistanut siellä olevan. Meillä siis jokainen uusi äppi vaatii aikuisen hyväksynnän, ennen kuin sitä saa päälle. Kävikin ilmi, että lapsi piirteli valokuvien muokkausohjelmalla. Otti joko mustan tai valkean kuvan pohjaksi, ja sitten piirteli siihen kuvan päälle omia hienoja piirroksiaan. Puhelimella myös videoidaan leikkejä ja tansseja, soitetaan taustamusiikkia tansseihin ja tehdään omia petsi- ym. videoita, joissa voi olla tosi mutkikkaita juonia. Toki niitä voisi leikkiä ilmankin puhelinta, mutta tietyllä lailla se videointi opettaa myös suunnittelemaan juonta ja kuvakulmia etukäteen. Sijaintitoiminnot meillä ei ole olleet päällä vielä koskaan kummankaan lapsen osalta, vaikka alunperin ajatteltiin ne tarpeellisiksi. On voitu luottaa lapsiin, ja toisaalta jos lasta ei ole saanut kiinni, puhelin on voinut unohtua kotiin, jolloin sijainnistakaan ei olisi ollut sen paremmin iloa. Minulle on ollut yllätys, miten paljon puhelinta tarvitaan nykyään myös koulutyössä jo alakoulun puolella. Esim. kuvis- ja käsityötunneilla kaikki omat työt pitää nyt kuvata puhelimella omaan ”kasvunkansioon”, retkillä kuvataan asioita, kasvio tehdään kuvaamalla jne. Yläkoulussa läksynkuulustelukin on usein puhelimella tehtävä ”visailu”, tietoa pitää hakea omalla puhelimella tunneilla jne. Ei ole helppo rajata enää mitään tunteja päivästä, jolloin puhelimen pitäisi olla vain repussa. Pedanetissä on myös alakoululaisella paljon asioita, joita pitäisi kotonakin katsoa esim. läksyjen teon yhteydessä. Tietenkin vanhemman kännykältäkin/koneelta se onnistuu, mutta emme me ole aina kotona juuri siihen aikaan, kun lapsi haluaisi läksyt tehdä. Ja tavallaan se on ihan hyvä, että lapsi voi iltapäivisin yksin kotona ollessaan katsoa ne haluamansa vloggaajien youtube-videot ja iltaisin, kun ollaan kaikki kotona, voidaan sitten tehdä yhdessä ihan muita asioita kuin notkua ruuduilla. Ennen katsottiin koulun jälkeen telkkaria, nyt youtubea – en tiedä, onko siinä isoa eroa loppujen lopuksi. Oliko ne kauniit ja rohkeat sen parempaa sisältöä kuin kissavideot? Sisältöjen suhteen ongelmia ei meillä ole ollut siinä, mitä lapset ovat halunneet netistä katsoa. K18-asiat eivät ole kiinnostaneet yhtään. Näin korona-aikana älypuhelin on lapsella myös siitä hyvä, että hänelläkin toimii koronavilkku. On hienoa, miten lapsi itse muistaa sen ja ottaa puhelimen mukaan esim. harrastuksiin juuri koronavilkun takia, vaikka muuten sitä ei siellä tarvittaisikaan. Ja tietenkin lapset haluavat pelata myös Duolingoa omilla puhelimillaan, että voivat kisata vanhempien kanssa pisteistä. Ei ainakaan keksitty, miten samassa puhelimessa voisi olla kaksi eri tiliä Duolingoon. Mutta summa summarum – minä olen vuosien mittaan muuttunut digitiukkisäidistä sallivammaksi vanhemmaksi. Edelleen on vielä säännöistä voimassa ei kännyä ruokapöytään ja yöllä ei nukuta puhelimen kanssa samassa huoneessa.

    • krista
      21.10.2020 at 10:02

      Kuulostaa tosi kivalta nuo teidän videontekoleikit ja muutkin älypuhelimella leikkimiset – ja oon ihan varma, että meidänkin tytöt joskus innostuisivat niistä tai vaikka jotain tubettajia seuraamaan. Toisaalta ajattelen, että ehtii siihen päästä kiinni myöhemminkin kuin (meidän tapauksessa) tokalla ja eskarissa :) Yhden Elina&Sofian videon he katsoivat tuossa viime keväänä, kun etäkoulutehtävän jälkeen se tuli Youtubessa suositeltuihin. Ja olivat ihan, että VAU. Mutta tosiaan mä ajattelen, että kyllä vaikka tubettajien seurailumeininkeihin ehtii vielä ihan riittämiin myöhemminkin, nyt on ihana leikkiä tervapataa ja vaikka tehdä niitä käpylehmiä :D

      Meillä tokaluokkalaisella ei ole tullut vastaan vielä mitään koulussa, missä tarvittaisiin älypuhelinta. Veikkaan, että tulee vasta ala-asteen loppupuolella ja yläasteella. Sitten tietysti älypuhelin ostetaan, kun se tarvekin tulee :)

  • Riioraa
    21.10.2020 at 09:50

    Meillä ei ollut ensin minkäänlaisia aikeita hankkia ekaluokkalaiselle puhelinta. Itse toimin koulutusalalla ja lapsen isä sovelluskehittäjänä, joten olemme (kivuliaan)tietoisia mahdollisista ongelmista. Eniten ahdisti tilanteen hallitsemattomuus, mutta toisaalta vaakakupissa painoivat digitaalisten taitojen harjoittelu sekä mahdollisuus pitää yhteyttä muihin. Lapsella on kaksi kotia ja isovanhemmat kaukana, joten hän soittelee ja viestittelee paljon meidän aikuisten puhelimista.

    Kesällä sain räpeltää tutun puhelimesta sovellusta, joka mahdollisti puhelimen sisältöjen ja käytön sujuvan rajaamisen, niin lopulta puhelin kuitenkin hankittiin. Sovelluksen avulla puhelimeen on asetettu käyttöaika, joka aktivoituu vasta koulupäivän loputtua ja sitä on arkisin tunti/pvä. Koko aikaa ei yleensä käytetä. Myös ihan kaikki nettisivut ovat oletusarvoisesti blokattu. Lapsi voi pyytää sivuilla käymiseen käyttölupaa, jonka perheryhmään kuuluvat voivat omasta puhelimestaan myöntää/evätä. Jos lupaa ei tule, niin syistä keskustellaan yhdessä. Soittaminen ei sisälly käyttöaikaan eli aina voi soittaa. Vähän yllätyksenä tuli, että lapsen koulussa käyttävät puhelimia myös koulussa joillakin oppitunneilla (kahoot-sovellus), joka vähän hankaloitti tätä ”ei puhelimen käyttöä koulussa” -linjausta. Onneksi tätä tapahtuu vain tietyillä oppitunneilla, niin muokattiin rajoitukset sen mukaisesti.

    Mitään kriisejä käyttöajasta ei ole toistaiseksi tullut, kun rajat ovat olleet alusta asti samat. Käytetyimpiä ominaisuuksia ovat olleet kamera (tämä oli alussa suositumpi), värityskirjasovellus, matikkasovellus, sääsovellus (en täysin tajua miksi tämä on niin tärkeä mutta aina aamulla huutelee millainen sää on tulossa :D), google maps (lapsi rakastaa karttoja) ja viestisovellus (hangouts ja tekstarit, ei vielä whatsapp).

    Ilman näitä mahdollisuuksia rajata käyttöaikaa ja pääsyä nettiin sekä älypuhelinten hintojen alenemista, puhelinta ei olisi meille tullut. Tällä hetkellä sen hyödyiksi voidaan laskea, että hieman huithapeli tyyppi on oppinut huolehtimaan siitä (ja sitä kautta myös muista tavaroistaan tarkemmin), yhteydenpidon helpottuminen ja digitaalisten taitojen karttuminen. Tykkään myös siitä, että lapsen puhelin on jotenkin ihan erilainen laite kuin omani – siinä kun ei ole mitään mitä tarvitsisi jatkuvasti ”kytätä” :D Päädyinkin poistamaan omastani ison kasan sovelluksia ja laittamaan monesta notifikaatiot mutelle, joten tämä on ollut ihan opettavainen kokemus myös itselle :)

    Yhteenvetona kuitenkin todettakoon, että tässä puhelimen käytössä on tarvittu paljon meidän vanhempien osallistumista (ja ollaan itse haluttu osallistua) enkä henkilökohtaisesti suosittelisi puhelinta hankkimaan, jolleivat aikuiset pysty sen käyttöä ohjaamaan. Huh, pahoittelut romaanista – asia on selvästi pyörinyt paljon omassa päässä :D

    • A
      21.10.2020 at 10:15

      Hauskaa, mun tokaluokkalainen kans erittäin kiinnostuneena katsoo sääsovellusta (oman kotipaikan sää, sää Espanjassa minne matkasta haaveilee) ja karttasovellusta (seikkailee kartalla kotikulmia ja ympärimaailmaa) :)

      • krista
        21.10.2020 at 10:17

        Meillä muuten kans molemmat lapset tykkää sääsovelluksesta! Jännä juttu! Eli mulla on Supersää, sitä aina katselevat (siis mun kännykältä tätä tekevät). Ja karttoja on tutkittu googlemapsista kannettavalta. Hauskaa, että tällaiset on lasten mielestä niin kiinnostavia <3

    • krista
      21.10.2020 at 10:15

      Nuo rajoitusmahdollisuudet ovat kyllä täyttä kultaa, ja sitten kun meilläkin lasten älypuhelimen aika tulee, ne varmasti opiskellaan mahdollisimman tarkasti! Ja sitten tosiaan mekin aiotaan aivan varmasti valvoa käytön aloittamista ja opetella yhdessä sitten vastuullista ja hyvää käyttöä, ajan kanssa. Mutta toistaiseksi tosiaan, kun tarvetta ei meidän perheessä ole, niin koen että tuota aikaa on hyvä vielä lykätä. Ja tosiaan sitä harjoitteluahan voi hyvin aloittaa myös aikuisen älypuhelimesta (kun se joka tapauksessa tapahtuisi valvotusti), el viestejä ym. yksisarvisia ( :D ) lapsi lähettelee siis meillä mun kännykältä :)

      Mutta teillä vähän niin kuin A:n viestissä tuolla yllä just näkee hyvin, miten vanhempien ”valveutuneisuudesta” on paljon hyötyä eli että vanhempi on valmis ja myös osaava aktiivisesti osallistumaan siihen, että mitä/miten sitä älypuhelinta sitten käytetään, kun se lapselle tulee <3

  • Karina
    21.10.2020 at 11:22

    Meillä esikoinen sai älypuhelimen tokalla luokalla kun mies päivitti puhelimensa ja antoi vanhan tytölle. Nyt kun ajattelee taaksepäin, niin ei oikeasti olisi kyllä ollut yhtään tarvetta, kun kaikki kaverit asuivat tässä ihan 100m etäisyydellä ja kävivät hakemassa toisiansa ovelta ja koulukavereiden kanssa whatsapp-viestittely oli aivan hölmöläisen hommaa :D Sanoisin että koulukavereiden kanssa viestittely alkoi olla järkevää neljänneltä luokalta lähtien, ja kännyä tarvittiin kouluhommissa ehkä viidenneltä alkaen vasta. Tosin voi olla tämäkin nyt muuttunut. Tyttö on nyt yläkoulussa jo.
    Kuopus sai sitten (taas jonkun vanhan) älypuhelimen heti ekalla ja sillä ei tehty paljon muuta kuin pelattu äidin ja kavereiden kanssa pokoemon go:ta ja pari muuta peliäkin sillä siinä oli. Kavereiden kanssa viestittely oli vielä hölmömpää kun esikoisella :D :D Meillä ainakin huomaa todella hyvin tyttöjen ja poikien erot viestittelyssä, huh huh. Lähettelee tytötkin typeriä tarroja ja videonpätkiä, mutta heillä on ehkä kuitenkin hieman sisältöäkin joskus.
    Mutta se, että jää paitsi jostain jos ei ole älypuhelinta, ei mun mielestä ole (ainakaan meidän kokemuksesta) kauhean iso vaara. Hirveän moni pienempi koululainen, vaikka älypuhelin olisikin, unohtaa sen johonkin hyllylle tai sohvan tyynyn väliin eikä kuitenkaan tsekkaile viestejään koko ajan niinkun me aikuiset ehkä tehdään… Tai tuo teini. Kolmas luokka tosiaan kuulostaa järkevältä, tai jopa neljäs. Jotenkin se 10v rajapyykki on ainakin meillä molemmilla lapsilla ollut aika määräävä sosiaalisen ja käytännöllisen älykkyyden suhteen.
    Muuten sitten meillä ollaan oltu todella rentoja mobiili- ja videopelien kanssa ja myös tyttären some-appien kun niiden aika on tullut. Pelataan miehen kanssa molemmat, ja mulla on kaikki mahdolliset somet (paitsi tiktok) niin ollaan sallittu nää myös lapsille. Molempien puhelimissa on tiukat rajoitukset, tyttären rajoituksia toki ollaan jo poisteltu, mutta ruutuaika on yhä. Jos on kaverilla yökylässä tms niin poistetaan ruutuaika. Ollaan myös käyty tosi paljon yhdessä läpi some-etikettiä ja ketä voi hyväksyä kaveriksi ja ketä ei, ja lapset yhä molemmat tulee meiltä kyselemään että tällaisesta numerosta tuli soitto, kuka tää on. Tyttären kanssa ollaan jouduttu jo käymään läpi dickpick-asiaa ja olen vannottanut hänelle että jos mitään outoa tulee niin heti kertoo mulle, ja hän on kyllä sellanen luonne että luotan siihen että kertookin (pojaltakin välillä kyselen kautta rantain että onko nähnyt pornoa). Myös koulussa ovat käyneet näitä asioita läpi.
    Olen kyllä huomannut, että nuo nykyajan lapset on todella älykkäitä somen kanssa itsekin, kunhan alussa käy muutamia perusasioita läoi ja aina ikäkauden mukaan kuulostelee tilannetta. Tyttöhän jo pyörittelee mulle silmiä että joo joo, jos välillä kyselen mitä sinne someen kuuluu :D

    • krista
      21.10.2020 at 11:52

      Kiitos tästä! Tuollainen tuntuma mullakin monestakin tän kommentin asiasta, just tuosta sopivasta iästä ym.

      Ja mun havainnot ja kokemukset tukee kyllä kans ihan tätä samaa, että se huoli ”jostain pois jäämisestä” oli mullakin ihan aito, mutta osoittautui turhaksi. Eikä ole ollut yh-tään viitteitä sellaisesta ryhmäytymiestä, että kenellä on kännykkä ja kenellä ei jne. Ja tosiaan suurella osalla niistäkin, joilla älykännykkä on, se ilmeisesti just unohtuu käyttämättä. Leikki on kuitenkin vielä se tänikäisen juttu, ja hyvä niin <3
      -
      Hih "mitä sinne someen kuuluu" :D <3 Voin kuvitella tuon silmänpyörityshomman! :D
      -
      Mua vähän jännittää sitten "tulevina aikoina" se, että onhan lapset sitten sellaisia, että kertovat vanhemmilleen. Kun voi hyvin olla, että on sellaisia, jotka eivät kerro (ja se ei välttämättä ole aikuisen vika ollenkaan vaan lapsen luonnetta). Toivottavasti sitä pystyy omalta osaltaan pitämään yllä sellaista luottamuksellista turvallista suhdetta, että kaikesta voi ja kannattaa kertoa <3

    • A
      21.10.2020 at 12:02

      Mä olen itse ollut yllättynyt kuinka fiksua lasten viestittely on ollut. Oli niin sympaattista mielestäni, että jo ekalla, luokan tytöt WA-ryhmässään viestitteli, että kirja unohtui kouluun, voiko joku laittaa kuvan läksysivusta. Nyt tokaluokkalaiset esim. syyslomalla huhuilivat leikkiseuraa ja juttelivat siitä mitä itse kukin tekee lomallaan, sekä tietty intoilivat maanantaina ennen koulun alkua että ”lunta sataa”. Tietysti ryhmässä jaellaan myös miljoonia hymiöitä ja giffejä, mutta ihanasti on myös tietynlainen itsekontrolli lapsilla, eli nätisti juttelevat keskenään, että ”sovitaanko ettei lähetellä niin monta hymiötä kerralla” (ja sit kun joku unohtaa, niin sit taas uusiksi ”sovitaanko…”). Sen huomaa lapsista, että valmiuksia on erilaisia. On helpompaa lähettää se hymiö tai ääniviesti, jos kirjoittaminen ei vielä ihan luista. Lähimpien ystäviensä kanssa lapsella on sitten mm. ryhmät lukuvinkkauksille ja piirustuksille (nämä ovat siis ihan itse keksineet perustaa ja tosi aktiivisessa käytössä).

    • Tilliina
      21.10.2020 at 13:52

      Tämä ero viestittelyssä ei varmasti ole tyttö/poika -jako vaan lapsissa ihan persoonakysymys. Ja meillä juuri toisin päin.

      Anteeksi, kun tulen nyt ihan ohi aiheen kommentoimaan, mutta nousee aina karvat pystyyn erityisesti, kun lasten vanhemmat tekee näitä sukupuolirajanvetoja.

  • Oliver
    21.10.2020 at 13:48

    Meillä myös korona aikaisti lapselle älypuhelimen hankintaa. Ei ollut tarkoitus vielä mutta keväällä annettiin silloiselle ekaluokkaiselle miehen vanha puhelin käyttöön. Opelta tuli ohjeita Whatsappin kautta etäkoulun aikana ja oli kiva että pystyi itse olemaan kavereihin yhteydessä.

    Pelättiin just sitä että känny veisi aikaa leikeiltä mutta onneksi niin ei ole käynyt! Monesti puhelin lojuu useamman päivän käyttämättä. Tässä on varmasti lasten välillä eroa. Hyvä juttu on ollut se että nyt lapsi voi itse sopia suoraan kavereitten kanssa näkemisistä eikä vanhempien tarvi olla siinä assistentteina :)

    Älykello ois kyllä ulkoillessa kätevämpi. Me ostettiin lapselle kännykkää vasten vyölaukku. Se on ollut ihan ok ratkaisu.

    • krista
      22.10.2020 at 10:55

      Meilläkin tuli etäkoulun viestejä Whatsappiin, mutta ne tulivat ihan aikuisen kännykälle, ja samoin kavereiden kanssa lapsi voi viestitellä myös aikuisten kännykältä :)

      Ja tuo täälläkin on huomattu, että on varmasti lapsistakin paljon kiinni, että paljonko kännykkä sitten koukuttaa ja onko se koko ajan kädessä vai unohtuuko johonkin käyttämättä. Hyvä niin, että se ei ole mikään ”kerrasta koukkuun” -juttu!

      Joo, ulkoilussa tuo kello on kyllä tosi hyvä, niin ei tarvitse kännykkää ängetä taskuun tms. Vyölaukku kuulostaa kuitenkin tosi fiksulta ratkaisulta, ei haluaisi vielä näin pientä mihinkään ”käsilaukkuaikakauteen” opettaa :) Ja sehän voi takertua kiipeillessä, unohtua tms. Vyölaukku (tai kello) kulkee mukana näppärämmin.

  • Anna A
    21.10.2020 at 14:14

    Hei,
    kiitos hyvästä ja mielenkiintoisesta jutusta :)

    Meilläkin tämä asia on todella pinnalla, sillä tokaluokkalaisella ei ole vielä kännykkää (eikä tablettia). Lapsi odottaa puhelinta kuin kuuta nousevaa! Ja tästä puhutaan paljon. Täälläkin pohjoisen korvessa ”kaikilla” muilla on jo (kuulemma).

    Minä varmaan olisin sortunut ja hankkinut kännykän, mutta mieheni on asiaa vastaan. Hänen mielestään alle 10 vuotiaalle kännykkä on turha. Nyt alkaa meilläkin (lue: minulle) olla kertynyt tosin jo syitä, miksi kännykkä lapsella olisi hyvä. Mm juurikin tuo turvallisuus, kun kulkee yksin koulumatkat ja pitkät iltapäivät, kun palaan töistä kotiin vasta viideltä.

    Me olemme myös less is less koulukuntaa, ihan vain laiskuudesta. Kun päivät töissä konetta näpyttää, ei mulla riitä iltaisin kotona intoa ladata, huolehtia, päivittää ja hallinnoida lapsille kännykkää/tablettia/mitään. Ruutu-aikaa meillä tulee ihan tarpeeksi pikku kakkosesta ja aamun piirretyistä. Satunnaisesti pidetään leffailtoja ja joskus saa katsoa Netflixiä. Pelit pelataan lautapeleinä, koska minä ja mieheni tykkäämme perinteisistä lautapeleistä.

    Toki tuo tokaluokkalainen on äärimmäisen taitava viemään vanhempiensa kännykät ja avaamaan ne.. Hänen selfiensä ovat myös valovuosia vanhempaansa edellä :D :D

    Pistetäämpä tuo älykello harkintaan! Se täyttäisi kaikki minun tarpeeni ja olisi miehellekkin ehkä helpompi kompromissi. Hän ehdotti ihan peruspuhelinta ilman älyä..

    • krista
      22.10.2020 at 11:02

      Oooooo kuule nyt lämmin suositus just teidän tilanteeseen tällaiselle kellolle! Kuulostaa tosi paljon samanlaisilta jutuilta ja ajatuksilta kuin meillä. Tietysti peruspuhelin ilman älyä on yksi vaihtoehto (meilläkin sitä oltaisiin harkittu jos ei oltaisi hoksattu tätä kelloa), mutta sitten tässä on se sijainti sellaisena meille tärkeänä juttuna, niin voi tosiaan nopeasti vilkaista, että lapsi on varmasti siellä missä kuuluukin olla. Tai sellaisiakin tilanteita on tutuilla ollut, että soittaa ja soittaa lapselle eikä se vastaa – sitten nousee huoli – ja todellisuudessa kännykkä on vaan jäänyt vaikka äänettömälle tai on niin repun uumenissa, että sitä ei kuule. Eli kun on tuo sijainti, niin voi kuitenkin tsekata, että okei se ON siellä kotona (vaikka jos on yksin kotona) eikä jossain ihan muualla.

      Less is less meilläkin. Ja voi se olla sitten vähän enemmän myöhemmin, mutta siihen aikaan ei ole mitään kiirehtimisen tarvetta :)

  • Oliver
    22.10.2020 at 09:05

    Juttu oli niin pitkä että luin nyt vasta loppuun :) Eli toinen kommentti vielä. Jäin miettimään tätä: ”Tähän on siis otettu ne ominaisuudet, jotka usein ensipuhelimessa ovat niitä tärkeitä: helppo yhteydenpito ja lapsen sijainti.” Mä en ole osannut kaivata mahdollisuutta lapsen paikantamiseen. Olisi Mielenkiintoista tietää, kuinka monet tällaista ominaisuutta käyttää/tarvitsee.

    • krista
      22.10.2020 at 09:29

      Ootko muuten huomannut, mä oon alkanut jostain syystä kirjoittaa ihan järjettömän pitkiä juttuja :D :D :D Joskus kopsaan tekstin docsiin (siinä on oikolukuohjelma, blogipohjassa ei) ja tekstiä saattaa olla jotain lähemmäs 20 aanelosta, ihan hullua, vähän niin kuin proseminaarin verran :D Pitäisi ehkä alkaa tähtäämään vähän tiiviimpään muotoiluun…. Näin aiheen vierestä siis mainiten :)

      Joo meille tosiaan tuo paikantaminen on ihan ykkösominaisuuksia! Aina samalla tiedostan, että ”no ei sitä ennenkään tiedetty”, mutta itselleni on ainakin tosi tärkeää just se, että voin katsoa, että lapsi on siellä missä kuuluukin olla. Vaikka jos lähtisi itsenäisesti kaverilleen/leikkipuistoon, voisin katsoa, että on myös päässyt perille. Ja toki tällainen ”en sano edes ääneen” -juttu, että JOS tapahtuisi jotain katoamista (sehän on hyvin harvinaista eikä omilla lapsilla ole tällaista taipumusta, mutta näkeehän näitä tapahtuvan), niin lapsen sijainti näkyisi aikuisen kännykässä. Jos nyt joukossa vaikka tyhmyys tiivistyisi ja lapsiporukka päättäisi lähteä seikkailulle tms. Sulla ei ole tullut tuollaisia ajatuksia/tarvetta? Ja tosiaan: ei sitä paikantimia ollut tietysti lapsissa ennenkään :)

      • Oliver
        22.10.2020 at 13:26

        Toki mä sen perustelun ymmärrän että jossain tilanteissa olisi hyvä pystyä katsomaan missä lapsi menee, mutta kiinnostaisi tietää kuinka laajasti tätä nykyisin jo tehdään? En tiedä miksi , mutta en ole kokenut kuitenkaan tarpeelliseksi itse hommata tällaista mahdollisuutta käyttöön. Joskus luulin olevani kova huolehtimaan, mutta en mä sitten taidakaan olla. Tai sitten se johtuu siitä että lapsi tosi hyvin vastaa puhelimeensa kun soitan, eli ei ole tarvinnut ihmetellä missä menee. Sen pari kertaa kun ei ole vastannut niin en silti ole osannut huolestua.

        • krista
          22.10.2020 at 14:19

          Joo tuo onkin kyllä tosi kiinnostavaa, kuinkakohan moni katsoo esimerkiksi kännykällä lapsensa sijaintia? ”Mun kuplassa” tää on just keskeinen ominaisuus (ehkä koska pääkaupungissa asutaan, lähellä vesistöä ja isoja teitä jne – ja tämä tosiaan myös hälyttää, jos lapsi menee turva-alueilta yli), mutta tosiaan koko ajan mieleen tulee, että koko juttuhan on varmasti aika uusi.

  • Elina
    22.10.2020 at 10:22

    Meillä hankittiin ekalle älypuhelin ja minusta ratkaisu oli hyvä. Ja nimenomaan siksi, että älypuhelinta on kätevä rajoittaa ja toimintojen suhteen sen pystyi aluksi rajaamaan aika samoihin ominaisuuksiin kuin tuossa kellossa. Ehkä tämän esittelyn pohjalta kellon ominaisuudet tuntuvat vähän jäykiltä puhelimeen verrattuna. En oikein enää näe järkeä hankkia jotain vanhan ajan puhelinta ilman älyä, minusta lapsi saa oppia kommunikoimaan kuten muutkin ja älypuhelimen ominaisuudet mahdollistavat lapsen seurannan, käytettävissä olevan ajan ja toimintojen rajoittamisen ja yhteydenpidon esim. ilman hyvää luku-/kirjoitustaitoa. Koska puhelimeen ladattiin vain muutamia maksuttomia pelejä, kaikki lataaminen on vanhemman luvan takana ja mm. YouTubea, YleArenaa tms. ei ole ladattu, ei puhelimessa ole ollut mitään miksi lapsi olisi koko ajan käyttänyt sitä tai addiktoitunut siihen. Eniten lasta houkuttaa YouTube, ja sitä katsotaan vanhemman luvalla perheen tabletilta. Netin (ei You Tubea tms.) vapautin puhelimesta vasta toisen luokan keväällä, kun tehtiin etänä koulutehtäviä. Lasta se ei ole pahemmin kiinnostanut. Googlen Family Link on todella hyvä, paikannus, sovellusten hallinta, käytön seuranta, käyttörajat yms. löytyvät sieltä. WhatsApp on todella tärkeä yhteydenpidossa, aluksi ääniviesteillä ja nyt kirjoitetuilla viesteillä kysytään kaveria, sillä on helppo matalalla kynnyksellä olla yhteydessä vaikkapa kummitätiin ja koronakeväänä lapsi puhui videopuheluita kaverinsa kanssa ja esittelivät leikkejään toisilleen. Ehkä yhteenvetona, hyvillä rajoituksilla älypuhelinta ei kannata pitää minään peikkona ja se ei addiktoi lasta, jos siinä ei ole sellaista sisältöä. Nimenomaan se äly tekee puhelimesta omiin tarpeisiin muokattavan ja käytännöllisen. Ekaluokalla yhdellä kaverilla ei ollut puhelinta ja toisella estettynä mm. WA ja nämä vähän nostivat kynnystä spontaaniin yhteydenpitoon. Huomaan myös, että viestintätaidot ovat kehittyneet tässä parissa vuodessa paljon ja se vasta puhelimen saanut kaveri tulee ehkä vähän takamatkalla tässä. Näin asia ei toki aina mene.

    • krista
      22.10.2020 at 11:16

      Kiva, että teidän perheelle löytyi hyvä ratkaisu ja rajoituksilla siitä on tullut toimiva paketti ilman koukuttavuuksia! Vaikka itse ajattelen toisin (mun mielestä älypuhelinta ei tämänikäiselle tarvitse), niin tämä on hyvä esimerkki siitä, että eri perheillä on erilaiset ajatukset, mielipiteet ja tavat, ja ”yhtä oikeaa” ei ole. Ja tosiaan nuo rajoitusmahdollisuudet ON kyllä tosi hyviä!

      Tuosta ihan viimeisestä kappaleesta haluaisin kuitenkin vahvasti muistuttaa, että nuo ”jää ehkä vähän ulkopuolelle” (tai siis nostaa viestinnän kynnystä) ja ”jää ehkä vähän jälkeen viestintätaidossa” on vähän sellaisia, joilla en ihan kamalasti haluaisi muita vanhempia pelotella. Meidän tapauksessa esimerkiksi näin EI ole käynyt, ollenkaan. Ja niitä viestintätaitoja lapsi voi harjoitella myös aikuisen älypuhelimelta. Eli siis varmasti tosi monella vanhemmilla on jännitystä, että jääkö lapsi ryhmästä, ja mun mielestä pitäisi vanhempien kesken toisiaan tsempaten (ja lapsia opettaen) nimenomaan painottaa sitä, että EI tarvitse olla samanlaiset farkut/lippikset/lelut/älypuhelimet. Spontaani yhteydenpitoviestin lähetttäminen lapsen omaan tai lapsen vanhemman kännykkään tehdään ihan samalla tavalla :) Tämän pointti nimenomaan on se, että näen tosi monesti vaikka vanhempien fb-ryhmissä vanhemmilta ”en haluaisi ostaa älypuhelinta lapselle, mutta jääkö sitten ryhmästä pois” -ahdistusta ja mun mielestä on tosi kurjaa, että tällaisia paineita tulee ostaa kallis asia, jota ei oikeasti haluaisi lapselle vielä hankkia. Sitten eri asia, jos sen haluaa hankkia ja sitä pystyy valvomaan ja rajoittamaan niin, että siitä ei ole ongelmaa (niin kuin just teillä!) – sittenhän se on sille perheelle ihan just positiivinen ja hyvä juttu :)

      • Tilia
        22.10.2020 at 12:35

        Tässäkin on varmaan aika paljon eroja, miten hyvin niitä lapsen koulukaverien vanhempia tuntee ja onko heille edes puhelinnumeroita tiedossa. Ja onko itse kotona niitä viestejä lapselle välittämässä. En kyllä kestäisi yhtään niitä lasten välisiä viestejä kilahtelemassa puhelimeeni. En anna lasten ikinä tehdä omalla puhelimellani mitään juttuja. Siellähän on vaikka mitä lapsen silmille sopimatonta vanhemman meileissä, wilmassa, wa:ssa ja facessa. Melkein voisi kärjistetysti sanoa, että ihan sama, mitä lapsi internetistä lukee, kunhan ei lue minun henkilökohtaisia viestejäni, esim. mistä huolista hänen opettajansa kanssa viestittelen.

      • Elina
        22.10.2020 at 12:45

        Ymmärrän kyllä pointtisi, kerroin esimerkin lapsen luokalta. Viestintätaitojen suhteen tarvitaan joka tapauksessa vanhempia ohjaamaan ja seuraamaan puhelimen tms. käyttöä, siksi itsekin seuraan miten lapsi viestii ja välillä vaikkapa muistuttelen ystävällisyydestä tai spämmäämisestä. Tässä esimerkissäni se vanhempi ei taida paljon seurata ja uutuudenviehätystä ehkä kokeva lapsi lähettelee kaikenlaista.

        En ole kuitenkaan huomannut siellä koulussa muuten mitään dissaamista tai ulkopuolelle jättämistä sen suhteen, onko kaverilla puhelin vai ei eikä lapsia (nyt 9 v.) onneksi tunnu vielä kiinnostavan, minkälainen puhelin muilla on tai ei ole. Eli sellaista statusarvoa puhelimella ei ole vielä ollut ja hyvä niin.

        Sen unohdin mainita, että videoiden ottamisesta ja kamerasta on ollut paljon iloa, kuvaavat Pets/Schleich-yms. -juttuja kavereiden kanssa. Samalla on opeteltu näidenkin asioiden etikettiä.

        • krista
          22.10.2020 at 14:24

          No huh ja hyvä, ettei ole! <3 Mulla nimittäin vähän sydämessä värähti ajatellessani (ilmeisesti siis ihan väärin tulkitessani) teidän lapsen luokalta jotain yhtä lasta, johon ei oteta yhteyttä vaan siksi, että sillä ei ole kännykkää jne. Niisk. Mutta varmasti tosiaan tulkitsin väärin, mutta tämä(kin) mun väärinymmärrys osoittaa mun mielestä sitä, että pitäisi olla herkkänä, ettei ketään jätetä ulkopuolelle eikä luoda paineita "välineurheiluun" sillä pelolla, että jää porukasta pois.
          -
          Mutta hyvä, ettei tämä teidän luokan tapaus ollut sellainen! (joku kännykänostopaineileva saattaisi kuitenkin lukea niin, että nyt jää ulkopuolelle tai jälkeen - eli herkkiä juttuja)

  • A
    22.10.2020 at 15:11

    Tuli muuten mieleen näissä, kun moni sanoo, että lapsi voi laittaa viestejä / soittaa vanhemman kännykällä, niin eikö kukaan muu (kuin mä :D) pidä kännykkää erittäin henkilökohtaisena laitteena. Kyllähän munkin lapsi hoiti soitot ja viestittelyt isovanhempien kanssa mun puhelimella silloin kun hällä ei ollut omaa, mutta en olisi kyllä antanut omaa puh.nroani ja puhelintani lapselle viestittelyyn hänen kavereidensa kesken. En tiedä onko tää outo ajatus muille, mutta itselle tosiaan kännykkä (ja tietokonekin) on tosi henkilökohtainen laite, tietokoneessa tietty se ero, että siihen saa useita käyttäjätunnuksia). Siksi on helpotus, että lapsella on oma laite.

    Tuolla aiemmissa kommenteissa oli myös kyselyä, että onko gps-seuranta tärkeä ominaisuus lapsen puhelimessa. Kyllä mä sitä ainakin itse käytän, saatan tsekata että onko lapsi siirtynyt ip-kerhoon (heidät haetaan ip-kerhon toimesta), etenkin ekaluokkalaisen kanssa jännitti (se toki helpotti, kun lapset fiksusti hanskasivat tilanteen kun aikataulusekaannuksen vuoksi ip-kerhon hakija ei ollut paikalla). Nykyään lähinnä käytän silloin kun lapsi huitelee kaverinsa kanssa (tsekkaan silloin tällöin, että on siellä missä pitääkin) ja sit toinen on, että kun meen ip-kerhosta hakemaan, niin tsekkaan lapsen sijainnin (tää on laiskan helpotus, kun lapset voi olla joko metsällä tai kentällä, niin tiedän kumpaan paikkaan suunnata :D). Pärjäisinkö ilman, no varmasti, mutta uskon että kun lapsen itsenäinen kulkeminen lisääntyy, on lapsen sijainnin tietäminen enemmän kiva juttu (ensisijaisesti tietty soitan / laitan viestiä lapselle, mutta joskus käy niin, että äänet on pois tai liian hiljaisella).

    • Tilia
      23.10.2020 at 08:47

      Tuossa ylempänä kirjoitin vähän samaa, että en halua, että lapsi lukee henkilökohtaisia viestejäni. Ja jos puhelin on hänen käytössään, kyllähän niitä ilmoituksia siihen ruudulle voi pompsahdella. Ja muutenkin äkkiä on sipaissut itsensä väärään sovellukseen. Tämän takia aikanaan hankittiin tablettikin, että lapset pystyivät sillä pelailemaan ja katsomaan videoita, jos oli tarve. Nyt sitä ei käytä enää kukaan, kun lapsilla on omat älypuhelimet.

      Meillä ei ole GPS-seurantaa vielä ikinä käytetty lasten suhteen, vaikka ominaisuus olisi käyttöön otettavissa. Mieluiten tietty seurailisin tuota meidän teini-ikäistä, mutta toistaiseksi ylilyöntejä ei ole tullut, niin hänkin on saanut pitää yksityisyytensä. Tietää kyllä, että jos luottamus rikkoontuu, se saatetaan laittaa päälle. Mitä enemmän valvontaa ja kontrollia on, sitä fiksummin lapset oppivat näitä myös kiertämään ja keksimään keinoja ohittaa valvontaohjelmat. Vanhempi jää helposti tässä kehityksessä kakkoseksi. Esim. mielestäni on parempi että lapsella on se puhelin mukana kuin että alkaa ”unohtaa” sitä tarkoituksella kotiin, jos sovitun kirjastoreissun lisäksi käy vaikka salaa samalla reissulla kaupassa. Kokemusta on myös siitä, että 11-vuotias hakkeroi muutamassa päivässä F-Securen lasten ruutuajan valvontaohjelman – ja vielä kahdella eri tavalla, kun ensimmäisestä jäi kiinni. Nämä ei ole mustavalkoisia eikä helppoja juttuja, mutta eipä kasvattaminen tietty muutenkaan.

    • krista
      23.10.2020 at 10:07

      Hauska, mulla ei ole käynyt edes mielessä, että lapsi olisi jotenkin ”yksityisalueella” mun älypuhelimella! Ei siis oikeasti edes ajatuksissa pilkahtanut :D Varmaan jos se kilisisi koko ajan jotain ihan älyttömyyksiä, niin ajattelisin toisin, mutta lapselle tulevat viestit on kyllä tosi fiksuja (fiksut kaverit!) ja samoin lapsi tasan laittaa sen viestin, mitä aikoo eikä räpeltele muita tai mene katsomaan mun viestejä tms. Tai ei mene ottamaan puhelinta ilman lupaa tms, ei ole koskaan ollut mitään sellaista, toki varmaan lasten persoonatkin vaikuttaa . Äänikirjoista minä laitan tavallisesti kirjan kuulumaan, joskus kyllä laittavat itsekin luvalla jne. Ei ole tullut siis eteen mitään ongelmia tai edes pilkahduksia sellaisista niin en osaa ajatella, että se omakohtaisesti olisi mitenkään ongelmallista. Mut me ihmiset ollaan erilaisia!

      Ja joo, iltistsekkauksia täälläkin. Ja ai hitsi että olisi muuten auttanut viime talvena (noooouh, nyt sen vasta tajuan), kun eri iltisryhmät menivät aina eri paikkoihin ja sitä paikkaa ei saanut tietää etukäteen. Tuntuu, että AINA kävi niin, että käveli ensin sateessa paikkaan x (paikan y ohi) vain todetessaan, että okei kävelepäs sitten takaisin. Hitto jos olisi ollut jo silloin tuo, niin olisin säästänyt aika monet sadattelut! :D (iltis lupasi ilmoitella sijainnista, mutta eihän sitä koskaan toteutunut, tietenkään, sellaisessa perushälymeiningissä)