Koska voi hyvin olla mahdollista, että puutalossa (lue: sairaalassa) hoidetaan lähiviikkoina keskosvauvaa, olemme yrittäneet puhua tirpan kanssa myös siitä mahdollisuudesta, että äiti lähtee jossain vaiheessa kiireellä ambulanssilla sairaalaan.
Lauantai-iltana sitten välähti – tätähän olisi varmasti hyvä opetella ambulanssileikin avulla! Näpyttelin saman tien spontaanisti viestin paikalliseen FB-kierrätysryhmään: olisiko kenelläkään myydä tai lainata ambulanssilelua, mieluummin vieläpä vilkkuvilla valoilla ja potilaalla varustettuna…? Lainatarjokkaita tuli heti kolme, joista ainakin yksi asui aivan lähellämme. Mahtavaa!
Homma käynnistettiin sunnuntaiaamuna YouTubella – olipa muuten aika yllättävä huomata, kuinka porukat näköjään ihan harrastavat hälytysajoneuvojen kuvaamista. Sieltä löydettiin siis tosi kivasti ”pii paa” -videokuvamatskua, josta tirppa sai ihmetellä, että miten se ambulanssi sitten oikein ajaa. Seuraavaksi isi ja tirppa lähtivät yhdessä ”reppureissulle” naapuriin uutta laina-ambulanssia hakemaan.
Kotona näytin ensin ”leikin” kertaalleen läpi: Ai ai ai, nyt äidin masu on tosi kipeä. Vauva haluaa tulla sieltä ulos. Meidän pihaan ajaa ambulanssi, valot vilkkuvat. Setä kantaa äidin ambulanssiin, äiti vilkuttaa Silvalle ”hei hei, nähdään pian!”. Ambulanssi ajaa kiireellä sairaalaan. Ja siihen perään kerrattiin sitten vielä entuudestaan tutut jutut siitä, kuinka äiti nukkuu sairaalassa ja Silva mummin kainalossa jne.
Tirppa oli aivan innoissaan. Voi vautsi, mikä ambulanssi!
Itsenäinen leikki käynnistyi välittömästi:
Äidin masu on tosi kipeä. Ambulanssisetä tulee ja juttelee äidin kanssa.
Setä nostaa äidin ambulanssiin ja laittaa oven kiinni. Setä menee ajamaan.
Setä ajaa LUJAA!
Leikin viimeinen osa syntyi tirpalta ihan itsestään: oho, liikenneruuhka! Ilmeisesti YouTube-videoiden perusteella tirppa osasi laittaa autot ensiksi pitkäksi jonoksi pöydälle, ja sitten ambulanssi lähti yksin jonosta kaahaamaan. Voi meidän fiksu lapsemme! <3
Toivottavasti tämä vähän pehmentää järkytystä siitä, jos äiti joutuu kiireellä lähtemään. Myös ihan peruskäytäntöjä perheen ja naapureiden kanssa ollaan sovittu: ketkä pitävät puhelinta aina mukanaan ”päiviystysvalmiudessa”, kuka tulee päästämään ambulanssimiehet sisään (eli kenellä on avain meille) ja tulee Silvan ensiseuraksi, jos homma tapahtuu, kun olemme tirpan kanssa kaksin ja niin edelleen. Sekä henkistä että ihan käytännön valmistautumista siihen, että jos.
Hehe, ja ainoa miinus tässä: Silva on varmasti niii-iiiin pettynyt, jos raskaus meneekin täysiaikaiseksi eikä ambulanssi koskaan tulekaan :)
Ladybugs mama
24.2.2014 at 15:28Tuo on kyllä hyvä idea antaa lapselle etukäteen tuntumaa tulevasta. Kuitenkin voi olla todella säikäyttävä kokemus, kun äitiä kovasti sattuu ja sitten mennäänkin ryminällä kauhealla kiireellä ambulanssiin ja lähdetään piipaat huutaen pihasta. Toivottavasti ei kuitenkaan ambulanssia tarvita ja selviät loppuun asti. :)
Kristaliina
24.2.2014 at 22:11Todellakin täytyy toivoa, että kaikki tämä henkinen valmistautuminen on turhaa – ehkä se sitten hyvin kompensoi, kun viimeksi ei oltu osattu valmistatua yhtään :D
Me ajateltiin jotenkin niin, että ehkä se leikki myös jälkeenpäin (jos siis ambulanssikyytiin päädytään) voi pehmittää sitä, että mitä oikein tapahtui. Eli että jos isi vaikka kertaa sitten leikin avulla, että mitä juuri tapahtui ja mihin äiti meni…
Niin tai näin, ainakin tuo ambulanssileikki on todella hitti täällä puutalossa! :)
Leluteekin Emilia (Ei varmistettu)
24.2.2014 at 16:58No olette kyllä hyvin valmistautuneet! Mulla oli kaksosten odotuksessa sellaisia jaksoja, jolloin ei esikoisen lapsenhoitajat olleet kaupungissa, kesälomat kun oli, ja vähän kyllä kylmäsi. Loppuun asti sitten kuitenkin päästiin, ja yöt isovanhempien kanssa meni ihan suunnitelmien mukaan. Toivottavasti teilläkin, onhan ne ambulanssileikit muutenkin mukavia. :)
Kristaliina
24.2.2014 at 22:21Tämä valmistautuminen on olllut meillä vähän sellainen mieltäkaihertava juttu… Meille on neuvolassa ja lääkärillä jo pitkään toitotettu sitä, että ”kannattaa sitten varautua siihen, että vauva syntyy keskosena”. Joo, joo, tietysti – mutta tavallaan meille on ollut itsellemme vähän epäselvää, että miten. Silvaahan odottaessa ei oltu tajuttu valmistautua vielä ollenkaan. Ja mikä on tärkein järjestys: minkä asian hoitaminen on kiireisempää kuin jonkun muun. Kaivetaanko ensin kaapeista pienet vaatteet vai lähdetäänkö ostamaan tohveleita synnytyslaitosta varten – noin niin kuin pelkistettynä. Valmisteluaika on kuitenkin rajallinen, kun itse en voi mitään rehkiä – ja kun Joel tulee kotiin, sillä on ruoanlaitot sun muut arkirutiinit…
Nyt se valmistautuminen on tullut just ehkä vähän konreettisemmaksi: just näitä käytännön juttuja – mutta toisaalta nekin saattaa mennä ihan miten vaan, kun kaikkeen on kuitenkin ihan mahdotonta valmistautua… Äh, vähän vaikea selittää :) Aattelin ehkä kirjoittaa kokonaisen bloggauksen aiheesta lähipäivinä… Jos ehdin ennen vauvan syntymää, heh heh :)
Isoimpana mun mieltä painavana asiana tässä vaiheessa, kun riskiviikot alkavat olla jo ohi, liittyvät juuri tuohon tirppanaan ja siihen, miten kaikki vaikuttaa siihen. Nyt oonkin ehkä siinä valmistautumisessa ajatellut ennen kaikkea sitä puolta. Että ihan sama niille vaatteiden kaivamisille kuitenkin loppupeleissä.
Mutta joo, toivottavasti kaikki on ihan täysin turhaa ja seitsemmän (huh!) viikon päästä elellään muhkeina laskettua aikaa :)
Leluteekin Emilia (Ei varmistettu)
24.2.2014 at 22:37Joo, vaikeahan siihen on valmistautua. Meilläkin kovasti yritettiin valmistautua kaksosten syntymään jo jostain viikolta 24, kun saattoi toivoa niiden syntyvän elävinä, ja toki se tarkoitti esim. kaikkia käytännön valmisteluja, kuten vaunujen ja muiden tarvikkeiden hankintaa – esikoisen syntyessä kun meillä oli kaapissa parit potkarit kokoa 74cm, eikä edes äitiyspakkausta.
Toi esikoisen miettiminen on varmaan aika tyypillistä tokassa raskaudessa, mä ainakin stressasin sitä, että se joutui ekaa kertaa olemaan yötä muiden kuin meidän kanssa – ja koko tilannetta ylipäätään. Että mitä me on menty tekemään, lapsiparalle vielä kaksi sisarusta keralla!
Mutta hyvillä viikoillahan te tosiaan rupeatte jo olemaan, se on ainakin hieno juttu. :)
Miitu (Ei varmistettu)
24.2.2014 at 17:29Äiti ja isi on keksiny kivan leikin ;) Meillä on se ”etu”, että tyttö on kertaalleen ollu ite ambulanssin kyydissä ja pari yötä sairaalassa, minkä jäljiltä sekä ambulanssi- että lääkärileikit on meillä jokapäiväisiä. Perustakoot sitten mielikuvansa noihin kokemuksiin: äiti siis katselee lanssissa Nalle Puhin kuvaa ja sairaalassa saa sitten leikkiä legoilla.
Kristaliina
24.2.2014 at 22:24Aika hyvät mielikuvat!
Meillä tirpan sairaalamielikuvassa on päällimmäisenä ”täti pistää”. Mutta onneksi se ei ole sellaista itkunsekaista pistämistä, vaan tirppa ilmoittaa sen silleen ihan aurinkoisen hyväntuulisesti :)
Lääkäriä muuten leikitään täälläkin ihan hurjasti. Varmasti meilläkin just tirpan reissusairaalassaolo on kirvoittanut sitä – ja tietty sellainen hieno lääkärinlaukku, joka saatiin kivana yllärinä just sieltä meidän kierrätysryhmästä yhden kaupan päälle :)
suvitus (Ei varmistettu)
24.2.2014 at 18:58Toivottavasti myös ensihoitajat osaavat olla rauhallisia ja ottaa lapsen huomioon. Itsellä oli ainakin ihan parhaat ambulanssityypit (mies ja nainen) pari viikkoa sitten, vaikkei rauhoiteltavia ollut kuin minä ja mies. Rauhallisuus tuli silti tarpeeseen, ihanaa törmätä todella hyvin ammattinsa osaaviin ihmisiin! Kannattaa vaikka sanoa hoitajille että hekin vilkuttavat tai muuta, etteivät ole pelottavan oloisia :)
Kristaliina
24.2.2014 at 22:25Hei joo – kiitos, hyvä idea! Eli että ihan heti ovella ilmoittaa, että nyt tämä homma pitäisi hoitaa iloisesti ja vilkutellen :) Toivottavasti meillekin tulee yhtä ihanat tyypit! (jos siis tulevat)
Jännä, mä jotenkin oletan, että mä en itse siinä vaiheessa ole mitenkään kipeä. Kun en ollut viimeksikään, heko heko.
Taitai (Ei varmistettu)
24.2.2014 at 21:56Mikäs viikko sulla on nyt meneillään? Omassa raskaudessa pikemminkin veikkaus, että menee yli (la 28.3.), mutta jännäilen kovasti teidän puolesta! Peukut on pystyssä! :)
Ajaako Joel autoa? Eikös teillä ole melkeinpä niin lyhyt matka, että omalla autolla ois nopeamminkin perillä? :D
Kristaliina
24.2.2014 at 22:08Huomenna on 33+0; taas uusi viikko, jee! Päivä kerrallaan :)
Joelilla ei ole korttia… Ja sitten tuossa keskosena syntymisessä on sellainen, että (mahdollisesti) vesien mennessä mun täytyy mennä heti makaamaan vasemmalle kyljelle – muuten siinä on riski, että napanuora jotenkin luiskahtaa… öööh, synnytyskanavaan? Jonnekin :) Eli sen takia tuo ambulanssikyyti tulisi siinä tapauksessa; että pystyy olemaan oikeassa asennossa koko matkan ajan…
Mutta – eihän sitä tiedä, vaikka tämä valmistautuminen olisi ihan turhaa ja lasketuille ajoille mentäisiin. (vaikka siltä ei tunnukaan) Sehän olisi tietysti se optimitapaus!
Vierailija (Ei varmistettu)
24.2.2014 at 22:13Mä ajattelin ihan samaa, että vaikka synnytys ajoissa käynnistyisikin, niin harvemmin sellaisella rytinällä, ettei sairaalaan ehtisi omalla kyydillä joka juurikin yleensä on nopeampi kuin lanssin odottelu. Joskushan toki on ohjeistettu, että jos lapsi ei ole laskeutunut ja kiinnittynyt, kuljetetaan makuulla jos vedet on menneet, jotta napanuora ei luiskahda esiin. Kuitenkin uudelleensynnyttäjillä laskeutumattomuus ja kiinnittymättömyys on käsittääkseni aika tavallista kuten myös synnytyksen käynnistyminen vesien menolla enkä millään usko, että nämä kaikki ambulanssilla sairaalaan tulisivat. Mut hyvä toki visioida kaikki vaihtoehdot.
Kristaliina
24.2.2014 at 22:33Joo, just tuo napanuoranluiskahtaminen on meillä just se (mahdollinen) ambulanssisyy – tai siis noin meitä on ennakolta ohjeistettu toimimaan sitten, jos tilanne iskee päälle. Että heti vaan vasemmalle kyljelle ja sitten soitto Kättärille. Sieltä sitä sitten tietysti sanotaan tarkemmin, että mitä tapahtuu, että millä kulkuneuvolla (ja kiireysasteella) ollaan lähdössä :) Meillähän ei tällä hetkellä ole tietoa, miten päin se vauveli tuolla on – neuvolakortissa on kysymysmerkki, jostain syystä kukaan ei ole saanut siitä asennosta selkoa. Saattaa olla siis perätilassa vielä.
Silvankin synnytys muuten sitten käynnistettiin sen jälkeen, kun kortisonia ja antibiootteja oli rauhassa tiputettu ensin pari päivää. Eli just se kiire ei ollut se ambulanssisyy vaan tuo napanuorahomma :)
Meillä tosiaan mä olen ainoa autoileva, mutta taksi sitten varmaan olisi se toinen vaihtoehto. Minkäköhän roskasäkkialustan kanssa ne muuten ottavat kyytiin, jos lorottelee lapsivettä ympäriinsä…?
Vierailija (Ei varmistettu)
24.2.2014 at 23:11Olen useammalta kuullut, että taksi ei tule ollenkaan, jos tilatessa pyytää kiirehtimään ”kun on kiire sairaalaan (kun vedetkin jo meni)”. Ja toisaalta sikäli kun vedet ei ole vielä menneet, niin sehän voi käydä missä vaan. Pitäis varmaan omankin auton etupenkki vuorata ja kulkea kauppareissussa varahousut kassissa. Noin kun esikoisesta vedet meni kotona ja kakkosesta vasta sairaalassa, ei oikein ole tätä etukäteen osannut ajatella…
Mua tosiaan esikoisen kohdalla varoteltiin kovasti tuosta napanuoran luiskahtamisesta, kun lapsi vaan ei laskeutunut eikä kiinnittynyt vaikka laskettu aika oli ihan käsillä ja kohdunsuukin jo auki. Silloin visioinkin, miten otan kylkiasentoa Prisman lattialla vesilammikko vieressäni ja odottelen ambulanssia. Todellisuudessa vedet meni sitten kotona synnytyksen ollessa jo hyvin käynnissä, kävin suihkussa ja ajeltiin sairaalaan omalla autolla.
Vierailija (Ei varmistettu)
25.2.2014 at 00:45Me mentiin Kätilöopistolle taksilla, kolmen aikaan yöllä lapsivesien mentyä ja parin tunnin tuskaisten supistuskärvistelyjen jälkeen. Miehellä ei ole ajokorttia ja meillä ei ole edes autoa. Mies ei sanonut taksia tilatessa minne ollaan menossa. Ulos lyllertäessäni kysyin taksikuskilta, että tarvitseeko sanoa minne ollaan menossa? :) Kuski vaan totesi ystävällisesti auton ovea avatessa, että: ”Kätilöopistolle”. Taisi painaa kaasua hieman normaalia kovempaa, koska montaakaan supistusta en joutunut autossa kärvistelemään ja niitä tuli tiheällä tahdilla. Otin muutaman kylpypyyhkeen mukaan, jotka laitoin penkille alleni. Jälkikäteen mietin, että vaikka en niitä olisi ottanut mukaan, niin kai ne taksien nahkapenkit on helpompi putsata niille kuulumattomista eritteistä (mites pahoinvoivat tai vertavuotavat taksiasiakkaat???) kuin kankaiset :) Siitä muutaman tunnin kuluttua meillä olikin jo terve tyttö sylissä.
Ystäväni, jonka isä on taksikuski, kertoi myöhemmin että synnytyssairaalakeikat ovat taksikuskien työvuorojen kohokohtia ja myöskin kunnia-asia, kun saavat olla avuksi. Yleistykset eivät tietenkään päde 100-prosenttisesti kaikkiin kuskeihin.
Täällä peukut pystyssä, että kaikki sujuu hyvin!! Valmistelut ja varmistelut vaikuttavat teillä olevan hyvällä mallilla, vaikka kaikkiin mahdollisiin skenaarioihin on mahdotonta valmistautua. Itselläni oli täysin päinvastainen (ensi)synnytys kuin sinulla; yliaikainen vauva joka päätti lopulta tulla vauhdilla ulos. Olin raskauden edetessä mielessäni valmistautunut pitkään ja piinalliseen synnytykseen, sektioon, keskosvauvaan ja vaikka millaiseen kauhuskenaarioon. Mutta en ollut valmistautunut Hollywood-leffatyyliseen (hah! kaikille niille puheille ja nettisivuille joissa sanotaan, että ei se synnytys mene niin kuin leffoissa) -lapsivesi meni-kulta, et taida päästä nukkumaan tänä yönä-onpas nää supistukset kipeitä ja tulee heti samantein tiheällä tahdilla-lähdetään sinne sairaalaan nythetitaimäkuolentähänkipuun-en voi astua sairaalaan hissiin ennen kuin olen puuskuttanut täällä lattialla kippurassa supistuksen loppuun-onko tuo edellä kulkeva, naureskellen jutteleva pariskunta tulossa oikeasti synnyttämään-pakko nojata tähän synnytysosaston käytävän seinään ja ulista, että selviän tästä supistuksesta-en halua ammeeseen lillumaan, kun ei se kuuma suihku auttanut kipuun edes kotona-voinko vaan synnyttää tän vauvan-kyllä, kaikki kipulääkitys kehiin-ai jo kuusi senttiä auki ja synnytys alkoi vasta kolme tuntia sitten-nyt ponnistuttaa ja vartissa vauva ulkona-synnytykseen.
Seuraavan mahdollisen raskauden ja synnytyksen kohdalla meidän ”murheena” tulee olemaan se, että ehdin sairaalaan asti synnyttämään ja kai se esikoinenkin pitäisi saada vietyä mummolaan hoitoon, jos ehditään…?! Vielä tätä ei tarvitse tämän enempää miettiä, kun tuo ihana vauhtivauvani on vasta viisi kuukautta vanha ja toista ei olla hetkeen yrittämässä.
Tulipa pitkä avautuminen, kun aloitin alunperin kirjoittamaan vain vastatakseni tuohon taksi-asiaan omasta kokemuksestani. Kiitos ja anteeksi, niille jotka jaksoivat lukea koko kommentin!
Nina3 (Ei varmistettu)
25.2.2014 at 21:56Ja minä kun varauduin vesien jälkeen taksimatkaan muovipussilla joka unohtui taskuun :D Onneksi mies oli mukana matkalla sairaalaan kun taksikuski rupesi miettimään ajoreittiä! !!
SjaJ (Ei varmistettu)
24.2.2014 at 22:37Millä viikolla Silva syntyi? Onnea loppuraskauteen!! Mulla lähti viikkoa ennen vedet LA:aa, sitä ennen eikä vuorokauteen sen jälkeen ollut mitään synnytysoireita. Ei ollut edes kiinnittynyt. Onneksi sentään käynnistyi itsekseen seuraavana päivänä.
Kristaliina
24.2.2014 at 22:42Silvan kanssa meni vedet 34+0, ja tirppa syntyi sitten (käynnistyksellä) 34+4. Eli silloin viimeksi mulla oli tapahtunut kohdunsuulla vain pientä pehmenemistä, kun vedet menivät – nyt siellä on tapahtunut jo rutkasti enemmän… Käynnistystäkin tehtiin silloin pitkään ja hartaasti, muistaakseni kahtena päivänä…
Mä kans toivon hurjasti ”luonnollisestikäynnistyvää” synnytystä. Oli ne keinotekoisesti tehdyt supistukset aika viheliäisiä ja aina välillä hävisivät kokonaan. Sitten niitä yritettiin taas vauhdittaa tipan avulla. Ponnistusvaiheessakin ne hävisivät. Huh huh…
Kiitos onnentoivotuksista, niitä tarvitaan! :)
Amanda1 (Ei varmistettu)
24.2.2014 at 22:39Lapsista ja ambulanssiin totuttautumisesta tuli mieleen – minä ja siskoni jouduttiin kerran pieninä ajelemaan ambulanssilla ensiapuun, kun laskettiin pulkalla auton alle. (Kuinkaan ei onneksi käynyt.) Mutta monta vuotta vielä sen jälkeen usein, kun nähtiin kylillä ambulanssi, isä katsoi sen sarjanumeron (tms.) ja kertoi meille, oliko se ”meidän” ambulanssi vai ei. Jotenkin se lapsen näkökulmasta vähensi huomattavasti asian kammoa eikä siitä tullut mitään jälkikäteispelkoja. Eli jos on aikaa, tuollaista rekisterikilven tai muun numeron mieleen painamista tai asiasta myöhemmin muuten vaan liikenteessä (ambulanssin nähdessä) rennosti juttelemista voi harrastaa! Siitä voi tulla lapselle hauska bongailuleikki, ja ehkä se jotenkin vahvistaa kontrollin tunnetta muuten vähän pelottavaan asiaan.
Kristaliina
24.2.2014 at 22:44Vau, tosi hyvin keksitty leikki! Kiitos vinkistä, toi meilläkin ihan ehdottomasti otetaan käyttöön – jos siis ambulanssimatkalle päädytään :)
Kristaliina
24.2.2014 at 22:44….ja HUI, onneksi ei tapahtunut mitään vakavaa tuossa teidän onnettomuudessa!
Ainoa_Huutaja
24.2.2014 at 23:27Siis, miksi neuvolassa sanovat että on todennäköisesti keskonen? Siksikö kun Silvakin oli? Mun ensimmäinen syntyi hätäsektiolla 39:llä raskasuviikolla ja painoi vain 1.7kg. Olen nyt 19 viikkoa ja kävin tuon ensimmäisen raskaus historian takia erikoislääkärillä pari viikkoa sitten ja siellä sanottiin että luonnollista synnytystä odotetaan silti, mitä nyt enemmän ultra kertoja määräsi.
Kristaliina
25.2.2014 at 11:11Ensiennustus tuli just siitä, että Silvakin oli – keskosuus usein toistuu, mutta ei mitenkään aina. Mutta nyt vähitellen on sitten ilmestynyt muitakin ennusmerkkejä: supistukset ovat jatkuneet ja muuttuneet jo tosi-tosi kipeiksi (myös levossa) ja kohdunkaulalla on ollut jo isoja muutoksia… Mäkin sain viime viikolle ylimääräisen lääkärikäynnin, mutta muuten en päässyt ”erikoisseurantaan” – neuvolan Kättärille toissa viikolla lähettämä lähete tuli bumerangina takaisin, kun riskiviikot (ilmeisesti se 32 viikon raja) olivat jo melkein täynnä. Että nyt sitä vaan odotellaan ja toivotaan parasta :)
Hienoa, että sait lisäutria! Ne ovat jotenkin täällä kyllä kiven alla… Mutta tuollaisessa tapauksessa varmasti tosi-tosi tärkeä seurata sitä kasvua, ja senhän varmasti ultralla näkee parhaiten! Silva puolestaan oli kasvanut normaalisti ihan sinne syntymäänsä asti, joten meillä ainoa ongelma näyttäisi (kop kop puuta) olevan vaan tuo, että kohtu ei millään haluais pitää sitä ihan yhdeksää kuukautta sisällään…
Tsemppiä sinullekin raskauteen, ja toivottavasti luonnollinen synnytys toteutuu! Tiedän monia, joilla eka on tullut hätäsektiolla, mutta toka synnytys onkin ollut tosi-tosi hyvä kokemus. Toivottavasti sullakin!
eskima (Ei varmistettu)
25.2.2014 at 10:54Muistan omasta lapsuudesta tapauksen, jossa pikkuveljeni tippui kerrossängyn yläpedistä ja menetti tajuntansa. Luonnollisesti ambulanssi kutsuttiin ja olihan se pelottavaa isosiskollekin kun kaikkea outoa tapahtui ympärillä ja äitikin oli hätääntynyt. Ambulanssimiehet kuitenkin puhalsivat saapuessaan kumihanskasta vekkulin ilmapallon, jonka antoivat minulle. Heti helpotti, ja muistan sen pallon edelleen :)
terhis (Ei varmistettu)
25.2.2014 at 14:11Itse olen myös järjestänyt esikoisellemme unohtumattoman elämyksen ambulansseista hänen ollessaan 3-vuotias, kun polveni meni pois paikaltaan imettäessäni silloin 2 kk ikäistä junioriamme (sarjassamme, kun kaikkea voi sattua ja tapahtua ;)). Ambulanssihan se oli tilattava paikalle ja äiti lähti rytinällä sairaalaan ja siitä suoraan polvileikkaukseen. Siinä kohtaa ilmeisesti iskältä oli jäänyt jotain oleellista selittämättä, koska kolmivuotias oli kertonut naapureille, kuinka palomiehet olivat vieneet äidin sängystä ;)
Ja tätä sun blogia on todella mukava lukea, tapasi kirjoittaa on todella hauska :)
rouva Elena (Ei varmistettu)
23.6.2015 at 00:33Dear Laina Seekers
Oletko myöskään taloudellisia vaikeuksia tilanteessa? Haluatko aloittaa oman yrityksen? Tämä laina Yritys perustettiin ihmisoikeusjärjestöjen ympäri maailmaa, jonka ainoana tarkoituksena on auttaa köyhiä ja kansan taloudellisiin vaikeuksiin elämän. Jos haluat saada lainaa, hakea nyt lainaa, saada takaisin meille yksityiskohtia alla email: elenanino05@gmail.com
Kiitos ja Jumala siunatkoon
CONFIDENCE
rouva Elena