Paras äitienpäivälahja kenialaiselle äidille

Kaupallinen yhteistyö: World Vision

Muistatteko viime syksystä meidän Keniaan Turkanaan lahjoittamat äitiyspakkaukset? No totta kai te muistatte!

Mehän ostimme siis yhteisponnistuksena tämän blogin kautta 288 äitiyspakkausta (kun mun alkuperäinen oma haave oli sata!) kenialaisille äideille ja vauvoille – ja pakkauksen ideahan on nimenomaan se, että niiden avulla saadaan köyhistäkin köyhimmät äidit raskauden seurannan pariin ja synnyttämään klinikoille. Aiemmassa postauksessa tästä tarkemmin, täällä.

Just nyt tällä hetkellä ne meidän lahjoittamat pakkaukset kulkevat eteenpäin jo siellä Luoteis-Keniassa, Turkanan pölyisillä ja kuoppaisilla maanteillä kohti klinikkoja ja Kakuman pakolaisleiriä! Maaliskuussa ne lähtivät siis matkaan ensimmäisen 1000 pakkauksen mukana, ja sen jälkeen ne ovat saapuneet Keniaan ja tullattu, ja nyt ne ovat pitkän matkansa ihan loppupäässä. Ihan mieletöntä! Olen kuumeisesti odotellut jo kuvia sieltä Turkanasta laatikkojen jakelusta, mutta tähän postaukseen en niitä nyt ehtinyt vielä saada. Mutta toivottavasti pian! <3

Ja siis raskaana olevien äitien seuranta on käynnistetty siellä jo hyvissä ajoin, osana tätä äitiyspakkausprojektia – siellä on siis iso ryhmä äitejä jo päässyt raskaudenseurannan pariin! Ja niinpä nämä meidän pakkaukset saadaan jaettua äideille jo melko lailla sitten saman tien, kun ne saapuvat klinikoille.

Eli ihan pian!

Äitejä Kenian Ngoswetissä, kuva: World Vision

Tämä World Visionin äitiyspakkauskampanja syksyllä ja talvella oli aivan huikea hitti, ja sen taustalla on siis laajempikin ajatus. Kyse ei siis ole pelkästä tavaralahjasta näille tietyille onnekkaille perheille, jotka juuri pakettien saapuessa ovat raskaana. Tavoitteena on, että Kenian terveysviranomaiset ottaisivat äitiyspakkauksen ja siihen liittyvät terveyspalvelut osaksi kansallista äiti-lapsi-terveysohjelmaansa – ja pakko vielä hehkuttaa, että tavoite on saada tämä läpi jo lähivuosina!

Mulla nousee ihan iho kananlihalle tästä ajatuksesta: ihan mieletöntä! Tuo ei ole mikään pieni tavoite, mutta ajatelkaa, jos me pienet ihmiset kaukana Suomessa voidaan tosiaan tehdä omalla panoksellamme osuus näin älyttömän isoon ja tärkeään juttuun? Meidän 35 euron lahjoituksemme vaikuttavat paitsi sen yhden äidin ja vauvan elämään, myös paljon laajemmin…

Että ne meidän lahjoittamat pakkaukset antavat Keniaan kokemuksen (niin perheille kuin viranomaisillekin) siitä, miten se valtava lapsikuolleisuus siellä voidaan saada laskuun. Suomessahan siis aikoinaan lapsikuolleisuus päihitettiin tällä innovaatiolla, jolla saatiin köyhät äidit neuvolajärjestelmän pariin. Voisiko sama ihme tapahtua Keniassakin?

Syksyllä hypistelimme ensimmäistä Kenian-äitiyspakkausta puutalossa.

Ne ”meidän” pakkaukset annetaan siis juuri näinä päivinä äideille Kenian Turkanassa, vaeltavan köyhän turkana-kansan paimentolaisolosuhteissa eläville äideille sekä Kakuman pakolaisleirillä.

Ja hanke jatkuu: on erittäin tärkeä saada kokemuksia erilaisilta alueilta ja sitä kautta osoittaa Kenian viranomaisille, millaisia tuloksia äitiyspakkauksen avulla voidaan saada! Siksi Turkanan lisäksi on valittu seuraava kohde, joka sijaitsee maaseudulla Kenian Ngoswetissä. Se on stabiilimpi maalaisyhteisö, joka kuvastaa aika hyvin Kenian yleistä populaatiota. Ngoswet sijaitsee kauniilla paikalla vuoren rinteillä, ja laaksoa halkoo vain yksi kunnollinen tie. Kulkeminen on todella hankalaa jyrkillä ja maanvyörymille alttiilla jyrkänteillä.

Ngoswetissä on edelleen erittäin suurena haasteena saada äidit synnyttämään klinikoille. Vuonna 2014 vain noin puolet (51 %) äideistä synnytti klinikalla. Kummien työn avulla tätä lukua on jo saatu nostettua, mutta töitä riittää paljon.

Synnytysklinikka Ngoswetissä, kuva: World Vision.

Klinikkasynnytys on tällä(kin) alueella erittäin tärkeää siksi, että jos jokin menee kotona vikaan, ei avun saaminen ole helppoa maaston vaikeakulkuisuuden takia. Alueella kuitenkin on pieniä terveysklinikoita, jotka palvelevat kukin muutamia tuhansia asukkaita. Varustetaso ei ole huima (kuva yllä), mutta paikalla on kuitenkin koulutettua henkilöstöä, joka osaa avustaa synnytyksissä. Ja toimia poikkeustilanteissa.

Klinikkasynnytyksen myötä myös lapset samalla syntymärekisteröidään. Ilman tätä lapset jäävät helposti palveluiden (esimerkiksi terveydenhuolto) ulkopuolelle, ja rekisteröintiä tarvitaan myös esimerkiksi silloin, kun lapsi haluaa osallistua peruskoulun päättökokeisiin. Ngoswetin alueella n. 36 % alle 5-vuotiaista on edelleen rekisteröimättä. Iso osa lapsia tärkeiden palveluiden ulkopuolella!

Lisäksi tiedetään, että raskausajan seurantaan osallistuneet ja klinikalla synnyttäneet naiset helpommin tuovat omat lapsensa klinikalle jatkossakin seurantaan ja hoitoa saamaan. Noin neljäsosalta Ngoswetin alle 2-vuotaista lapsista puuttuu tarvittavat rokotukset. Myös tähän halutaan vaikuttaa äitiyspakkausprojektin kautta.

Ihan mielettömän isoja juttuja.

Pilotti on helppo toteuttaa tällä alueella myös siksi, että täällä World Visionilla on jo entuudestaankin toimintaa (lisätietoja muusta toiminnasta täällä) ja kaikkiaan Ngoswetissä World Visionin avun piirissä on n. 38 000 ihmistä.

Klinikka Ngoswetissä, kuva: World Vision.

Ngoswetiin aletaan siis nyt kerätä samaa (35 euron arvoista) äitiyspakkausta kuin me syksyllä ja talvella kerättiin Turkanaan. Näin saadaan vertailukelpoisia tietoja eri alueilta. Ja toivottavasti todistetaan äitiyspakkauksen ihme, jonka myötä saadaan lapsikuolleisuutta alas muuallakin Keniassa ja jopa laajemmin Afrikassa! Äitiyspakkaus maailmalle! <3

Apua, mikä tietopläjäys :D Mutta mä suhtaudun tähän niin tunteella ja innolla, että on pakko jakaa kaikki teidän kanssa :)

Äitiyspakkauksen varusteita, kuvattu syksyllä meidän puutalossa.

Mutta siis syy, miksi just nyt tästä kirjoitan, on tietysti äitienpäivä!!!

Täällä Espanjassa vietetiin äitienpäivää eilen ja Suomessa ensi sunnuntaina. Luvassa on varmasti monelle pienten kätösten askartelemia kortteja ja onnittelulauluja; ihanaa! Siihen päälle miten olisi tällainen ihan älyttömän tärkeä äitienpäivälahja kenialaiselle äidille…? Äitienpäivälahja, joka toivottavasti pelastaa monen äidin ja vauvan hengen.

Kiitän (kiitos! kiitos! kiitos!) siis 288 kertaa näistä meidän jo-keräämistä äitiyspakkauksista – ja samalla vinkkaan, että jos ei viimeksi muistanut/ehtinyt/pystynyt lahjoittamaan, niin nyt on tosi hyvä sauma ostaa pakkaus äidille ja vauvalle Ngoswetiin! Ja jos ostit viimeksikin ja haluat jatkaa tätä auttamisen tapaa, niin edelleen voi osallistua ja siitä saa uusi äiti toisella alueella ihan samanlaisen hyödyn ja vauva hyvän alun elämälleen; aina raskausajan tarkkailusta turvalliseen synnytykseen ja jatkon seurantaan ja terveydenhuoltoon asti <3

Tämä linkki siis edelleen toimii; sieltä saan siis tiedon, paljonko ”meidän porukka” on ostanut näitä ja voidaan yhdessä ihastella tuloksiamme!

Ja yksi äitiyspakkaus maksaa siis 35 euroa, ja tässä puhutaan konkreettisista paketeista. Eli kun ostamme vaikka 50 pakettia, niin 50 fyysistä pakettia lähtee Suomesta Keniaan ja ne annetaan suoraan käteen kenialaisille äideille synnytysklinikalla. Pakkaus sisältää myös synnytyksessä tarvittavia steriilejä tarvikkeita.

Paljonko saataisiin edellisten päälle lisää? Ainakin 300 menee rikki, eikö niin…? Menisikö 350…?

On niin mahtava olla tällaisessa mukana! Kiiiiiiiiiitos kaikille, jotka olette tässä mukana auttamassa! <3 <3 <3

17

You Might Also Like

  • Emilia
    7.5.2018 at 15:01

    Jee! Huippua! Niin pieni summa jonkun pikkuisen elämän mahdollisesta pelastamisesta :)

    • krista
      7.5.2018 at 15:33

      Totta <3 Ja tässä on jotenkin niin mahtavaa se, että kyseessä on tällainen konkreettinen asia, joka hyödyttää valtavasti sekä sitä äitiyspakkauksen saajaa että laajemmin mahdollisesti (toivottavasti) paljon isompaa määrää äitejä ja vauvoja ympäri Kenian ja Afrikan, jos/KUN tästä saadaan kokemukset, jotta äitiyspakkauskäytäntö laajenee isommillekin alueille! Tää on niin ihana juttu <3

  • Carla / Lumos
    7.5.2018 at 18:12

    Tää on niin huipputärkeä ja hieno homma, että musta on mahtavaa, kun nostat asiaa esille!

    • krista
      7.5.2018 at 18:17

      Kiitos! <3 Tämä on ollut mulle itsellenikin niii-iiiin ilo ja etuoikeus: tietoisuutta lisäämällä (ja toki pakkauksia itse ostamalla ja lähipiirissä "kampanjoimalla", heh) on ollut sellainen olo, että on oikeasti voinut vaikuttaa monen äidin ja vauvan elämään. Tästä jotenkin tulee sellainen olo, että pienen ihmisen tekemisilläkin ON merkitystä <3

  • Pieta
    8.5.2018 at 18:29

    Tosi hieno homma, mulle ihan uusi juttu. Peukutan!

    Voi että, muistan Afrikan mantereelta kotoisin olevan ystäväni kertoneen äidistään, että hän ei suostunut synnyttämään sairaalassa ollenkaan. Viimeisimmän lapsensa kohdalla oli muiden painostuksesta mennyt sairaalaan mutta karkasi sieltä synnytyksen alettua ja synnytti yksin jossain puskan juurella. Aikamoinen nainen, huhhuijaa! En voi olla kuin kiitollinen tästä meidän järjestelmästä, mikä sekään ei ihan hirveän vanha ole.

    • krista
      8.5.2018 at 19:18

      Tää on just meille länsimaalaisille niin erikoista, mutta niin se vain on – sellaiset uskomukset on syvällä, että vain heikot naiset synnyttää klinikoilla. Ja sitten just Keniassa vastasyntyneiden kuolleisuus ei juurikaan laskenut 90-luvun jälkeen :(

      Ja kyllä, Suomessahan tosiaan oli myös suuri lapsikuolleisuus vielä 30-luvulla. Sitten luotiin neuvolajärjestelmä ja äitiyspakkaus houkutti köyhätkin äidit seurannan pariin. Ja tosiaankin se on yllättävän ”lähellä”, esimerkiksi mun äiti on syntynyt 1940 ja ensimmäiset äitiyspakkaukset oli jaettu silloin vain kaksi vuotta aiemmin. Nyt se on onneksi vakiintunut ja vaikka kuinka joskus sitä muristaan, että ”neuvolassa sitä ja sitä”, niin onhan se ihan MIELETÖNTÄ, että meillä on noin hyvä järjestelmä ja vauvoilla turvallinen alku elämälle <3 Ja kuitenkin vain tyyliin mun äidin eliniän aikana se on kehittynyt (ja tähän liittyy vieläpä mulle henkilökohtaisesti se, että mun äiti oli työelämässä ensin kätilö ja myöhemmin "neuvolantäti"), jotenkin mahtava ajatella sitä <3

      • Pieta
        10.5.2018 at 19:29

        Mun miehen äiti on tosiaan synnyttänyt 5 lasta kotona tai saunassa ja viimeisimmän vissiin sairaalassa. Ei siis siitäkään mitenkään hirveän kauan ole aikaa. No, kotisynnytys on kai nykyään myös mahdollista mutta kyllä mä jänishousuna ihan mielelläni sairaalassa synnytin. :)

  • Appa
    8.5.2018 at 18:39

    Ihanaa, minä odotan kans niitä kuvia jos laitat tännekin. Minulle tuli ihan hyvä olo kun ajattelen, miten köyhä äiti saa vauvalleen hieman vaatetta ja sekä muuta. Me täällä Suomessa jaksamme valittaa ja valittaa vaikka meillä on kaikki hyvin, joka päivä saa syödä, käydä pesulla ja harrastaa, on elämää. Mutta voisimme joskus jokainen miettiä mitä olisi elämä jos ei olisi kuin likainen pesuvati ja pari rättiä joita vaatteiksi pitäisi kutsua. Itse muistan 1971 vuonna kun oma äitini sai äitiyspakkauksen pikkuveljelleni, siinä oli emalinen valkoinen vati, ja saippua (kai se oli saippua eikä talkki) jonka tuoksun muistan vieläkin, sitä tuoksua en ole sen jälkeen saanut kokea, niin vauvamainen ja puhdas. Muita tavaroita en muista mutta nuo kaksi ovat jääneet mieleeni.

    • krista
      8.5.2018 at 19:24

      Joo, laitan! Ja siis oi just samat ajatukset <3 On jotenkin ihan ä-lyt-tö-män upea pystyä olemaan mukana tekemässä jotain tällaista - ja sit kun tästä blogista löytyi tosiaan näin iso joukko, joka lähti tähän mukaan... Se vaan oikeasti koskettaa mua ihan silleen "tippa silmässä" -asteelle asti! "Ekassa aallossa" saatiin jo tuo 288 äitiyspakkausta ja mä niii-iiiin toivon, että me saadaan 300 kappaleen raja rikki. Pitääkin pyytää seurantatietoja! Voi toivottavasti se luku ois jo vähän kasvanut! <3
      -
      Ja hei kerron tänne myös lisää hyviä uutisia: KUULIN JUST, ETTÄ "PELASTA PIMPPI" -KAMPANJA PALKITTIIN PING HELSINGISSÄ!!! Sekin siis World Visionia (täällä: https://www.puutalobaby.fi/pelasta-pimppi-seis-silpominen/) Jeeee! Jos joku sanoo joskus, että blogit on pelkkää höpöhöpöä, niin sille pitää kertoa tällaisia: täällä on oikeasti fiksua, ajattelevaa, tuntevaa ja osallistuvaa porukkaa ja meidän osallistumisella ja teoilla ja pienelläkin panoksella on MERKITYSTÄ <3 Hyvä me!!!!