Mistä sen tietää?

On se kyllä kumma, että voi olla ihan totaalisen pihalla näistä synnytyksenkäynnistymishommista, vaikka odottaa jo toista lastaan

Mä olen.

37+3.

Minullahan ei ole oikein minkäänlaista käsitystä ”normaaleista” synnytyssupistuksista – niistä, joiden väliä katsotaan kellosta. Että jaahas kolme minuuttia (vaimikäserajanytonkaan), juodaanpa vielä yksi kuppi kahvia ja lähdetään sitten kohti sairaalaa.

Silvan tapauksessa saavillinen lapsivettä lattialle teki kyllä hyvin selväksi, että joo kuulkaas nyt mennään. Ja sitten ne oksitosiinilla käynnistetyt supistukset tulivat vasta synnytyssalissa – mikä siitä oli supistusten kipua ja mikä muuta synnyttämistä; yllättävän vaikea sanoa. Ilokaasulla luultavasti osuutta hämmennykseen.

Ja supistukset taas… Niistä kyllä olen saanut osani, niin Silvan kuin Seelan kanssakin. Nyt liikkeellelähdön jälkeen supistelee taas ajoittain ihan kamalasti. Tosi-tosi kipeästi – kipu vetää kaksinkerroin ja salpaa hengityksen, mutta ei se sellaista ”antakaa mulle epiduraali en kestä enää” -kipua ole. Lisäksi tiedän, että minulla on aika kova kipukynnys; vaikkapa umpparileikkauksessa nukutuksen jo vaikuttaessa puolitokkurassa huutelin, että ”no ei tää varmaan mitään oikeasti ole, en mä tiedä, kannattaako alkaa leikat… zzzz.”

*******

Eilen neuvolassa kyselin, että kuinka kovia supistuksia minun täytyy sitten odottaa ennen kuin lähden sairaalaan. Jotenkin nimittäin pelkään, että olen näihin kipuihini jo niin turtunut, että en erota niitä oikeita sitten ollenkaan. Että onko se tosi paikka vasta sitten, kun tekee mieli huutaa epiduraalia.

No kuulemma pitäisi lähteä jo aika paljon aikaisemmin – etenkin kun nyt ennakoidaan kai aika nopeaa synnytystä. (hyvä niin!)

Kootut neuvot siis: aika herkästä pitäisi lähteä. Kivun määrää ei niinkään kannata tarkkailla (just siksi, että olen ehkä jo turtunut sille) vaan säännöllisyyttä.

Niin joo paitsi että mullahan tulee näitä säännöllisesti ihan koko ajan. Hmm.

Ja sitten se neuvo, joka minunkin tilanteessani toimii: jos supistukset eivät lopu makuulla, niin sitten ne ovat synnytyssupistuksia. Siinäpä sitä sitten asetutaan pokkana kotisohvalle makuulle, kun supistusten väli on minuutti, ja toivotaan parasta.

Että kyllä mä kyllä toivon sitä saavillista lapsivettä. Synnytyksen käynnistyminen for dummies.

*******

Keskiviikkoiltana jo aika vahvasti luulin, että nyt se taitaa olla menoa. Olin pahimpaan liikenneruuhka-aikaan jumissa Munkkiniemessä, matkalla hakemaan Seelalle muutamia kivoja vaatteita (kiitos vaihtareista, paulahelena!) ja Joelia töistä. Vaikka istuin siinä ratin takana rauhassa, alkoi supistaa-supistaa-supistaa. Kovasti. Tuijotin auton kelloa ja supistustsen välejä: Viisi minuuttia. Kolme minuuttia. MINUUTTI. Voi perse.

Tuntui ihan pähkähullulta ajaa koko ajan kauemmas Kätilöopistosta. Pitääkö mun nyt kääntyä takaisin päin – onko tämä nyt se synnytys? Pysäytänkö auton (ja mihin tässä ruuhkassa!), soitanko Kättärille, missä hemmetissä tämän auton hätävilkut ovat, ajanko itse vai jääkö auto tähän (mihin?!?) ja soitan taksin tai ambulanssin, mitä jos pysähdyn tähän ruuhkaan ja astun ulos autosta kirkumaan ja puuhkuttamaan – tuleeko joku auttamaan vai ajaako rekka mun päältä?

Hmm että siis täytyy myöntää, että aika kovasti jännitti.

Jatkoin kuitenkin matkaani: ”eeeeeeei kai tässä vielä mitään…”

Supistuksia jatkui pari tuntia – niin kauan, että pääsin taas kotiin makuuasentoon. Ja sitten sohva-asennossa kymmenessä minuutissa; kappas, nyt ne taas loppuivat.

Että revi siitä sitten arviota, että koska sinne Kättärille lähdetään.

Ehkä pitäisi vaan pysyä tuon kotisohvan lähietäisyydellä. Toisaalta on taas suositeltu vähän ”normaalimpaa” liikkumista, jotta tämä kunto ei ihan pääsisi romahtamaan.

Äh.

Voi kun saisi vaan sen saavillisen lapsivettä. Otan sen vaikka tuohon valkoiselle villamatollekin, ihan sama.

1
Like
1

You Might Also Like

  • paulahelena
    28.3.2014 at 10:56

    Hihih, eipä kestä! Arvaas, mä vielä olin etukäteen maalaillut kauhukuvia että alat synnyttää meillä ja mä joudun kätilöks ja voi ei kun J on autolla töissä ei mut sullahan on auto ei mut mä en oo ajanu autoa niin pitkään aikaan etten kyllä lähde synnyttävää naista kuskaamaan ja minne Jippo laitetaan :D olin huojentunu ku sulla olikin Joel jo mukana! :D mut ihan kiva silti ettei tarvinut alkaa kuumaa vettä ja pyyhkeitä keittelemään.

    • Kristaliina
      28.3.2014 at 11:29

      Hihi! Se ois kyllä ollut aikamoinen show :D

      Mutta joo, heti helpotti henkisesti, kun nappasinkin Joelin ensin matkalta kyytiin mukaan :)

  • S-S
    28.3.2014 at 10:57

    Voi mä niin ymmärrän ton tunteen! 

    Itse olin ekalla kerralla (ei toista näköpiirissä, no worries) niin pihalla, etten oikeasti tajunnut supistusten olevan ”the real thing” ennen kuin lääkäri Kättärillä (jonne mut oli lähinnä pakotettu miehen ja ystävän toimesta) kurkkasi että ja infosi että ”sä oot neljä senttiä auki, tummaa tukkaa näkyy”.

    Ei sit olleet harjoitussupistuksia, kuten luulin. 

    Eli summa summarum: ei me muutkaan tiedetä. Fiiliksellä mennään. 

    Tsemppiä, tsemppiä, tsemppiä!!

     

    • Kristaliina
      28.3.2014 at 11:34

      Jep, fiiliksellä vaan! …ja toivoen, että ei tule taksiin :D

      Kiitos tsempeistä! :)

  • FFFifi
    28.3.2014 at 11:00

    Mä erotan siitä, että NE supistukset resonoi koko kropassa, ts. lähettää aaltoja tai eräänlaista värinää jalkoihin ja leuan alle ym. Semmoinen jurnutus, ikään kuin vesimassa liikkuisi, tai vähän maanjäristysmainen fiilis :D

    • Kristaliina
      28.3.2014 at 11:36

      Hmm joo tuollaista tunnetta ei tosiaan näistä ”mun supistuksista” tule: ne on silleen tosiaan enemmän paikallisia (koko maha salpautuu ja se hengitys myös), mutta ei tunnu esim. jaloissa asti… Ehkä tuossa vois olla aika hyvä tuntomerkki!

      paitsi jos ne tuntuu erilaisilta eri ihmisillä, niin heh sitten mä täällä tosiaan pokkana odottelen vesimassanliikkumisfiiliksiä ja synnytän sitten tuohon kotisohvalle :D

      • aikavarkaissa (Ei varmistettu)
        28.3.2014 at 13:21

        Ne TUNTUU eri ihmisillä erilaisilta, sori vaan :-) Mulla ei ollut mitään vesimassojen liikkumisfiiliksiä vaan tunnistin synnytyksen alkavaksi siitä, että ekaksi irtosi limatulppa ja sitten alkoi kipeät supistukset. Rv 15 asti oli supistellut jatkuvasti, mutta kivuttomasti ja loppua kohti silti kohtuullisen tukalasti. Nyt näihin liittyi menkkakipumainen jomotus alaselässä. No avautumisvaihe kesti yli vuorokauden, ja sairaalaan lähdettiin siinä vaiheessa kun se menkkakipu oli vaihtunut kunnon poltteluksi myös vatsan puolella. Vedet meni vasta synnytyspöydällä.

        Mutta tosiaan, jos sulla on noita tosi kipeitä supistuksia koko ajan muutenkin (ei ihme että niitä sanotaan myös poltoiksi…), niin hankalaa on. Mutta ehkä se on niitä juttuja, jotka vaan jotenkin, hmm, tietää? ;-)

  • Silkkitassu
    28.3.2014 at 11:06

    Itse oksensin. Sit lähdettiin ja nopeasti. Kolme senttiä olin silloin auki.
    Voi kun jännittävät ajat on siellä!

    • Kristaliina
      28.3.2014 at 12:22

      Sekin ois kyllä aika selvä merkki :)

      Silvan kanssahan (mä kirjoitin jo tuonne alemmas, kun taas vastailen ihan epäjärjestyksessä) mulla itselläni ei tosiaan ollut pahoinvointia yhtään – jännä. Oiskohan just sitä, kun oli kuitenkin keinotekoisesti käynnistetty, en tiedä…

      • lmm (Ei varmistettu)
        28.3.2014 at 14:24

        Mä oksensin vaikka oli keinotekoisesti käynnistetty. ;)

      • murina
        28.3.2014 at 17:11

        Ei kaikki voi pahoin. Itse oksentelin sekä käynnistetystä että luonnollisesti käynnistyneestä ihan yhtälailla (= ei voinut edes vettä juoda). Ja siitä itseasiassa kuopuksen kanssa tiesinkin, että nyt on tosi kyseessä kun oksensin aamupalani :D (mulla ei muuten ollu raskauspahoinvointia ollenkaan) 

  • Melina G
    28.3.2014 at 11:13

    Mulla ekasta meni lapsivesi, joten ei onneksi tarvinnut arpoa. Toisesta käynnistettiin, joten eipä tarvinnut arpoa silloinkaan. Synnytykset for Dummies. Jea! :-) 

    • Kristaliina
      28.3.2014 at 11:37

      Joo, sellaisia tänne, kiitos!

  • pelagia
    28.3.2014 at 11:21

    Mä uskon et kyllä sen sitten tietää kun on tosi kyseessä.

    Mulla supisteli viimeiset neljä kuukautta aika paljon ja säännöllisestikin, eikä ne loppunu levossa. Viimeinen viikko supisteli kipeämmin koko ajan parin minuutin välein, mutta ei ollu yhtään sellanen olo, et synnyttäisin. Syntymäpäivänä heräsin aamyöllä ihan samanlaiseen supistukseen kuin aiemminkin, mutta jotenkin tiesin että tänään SE tapahtuu. 

    Toisaalta onneksi olin jo valmiiksi osastolla lepäilemässä, sillä epiduraalia huusin ja saliin pääsin vasta siinä vaiheessa kun olin kokonaan auki ja lapsi puolivälissä.

    Heheh, tarkotus oli olla kannustava, mutta tais mennä pieleen :D 

    • Kristaliina
      28.3.2014 at 12:19

      Hihihi näissä synnytysasioissa kannustaminen on aina vähän suhteellinen käsitys :D

      Mutta joo, voi hitsi toivottavasti mäkin tunnen. Ja toivottavasti oon mieluummin silloin jo siellä osastolla enkä liikenneruuhkassa :D :D :D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    28.3.2014 at 11:22

    Ekaks faktaa: Synnytyssupistukset on kestoltaan pidempiä ja niiden tulis olla sännöllisiä n. kahden tunnin ajan. Ne tosiaan myös tuntuu monesti koko kropassa. Ja valitettavasti myös pahoinvointi kuuluu asiaan..
    t. Kata
    Mutta.. Vaikka tietoa on niin varppina oon ite ihan liian aikaisin kolkuttelemassa synnärin ovella :D ensimmäistä odotellaan tulevaksi kesällä.

    • Kristaliina
      28.3.2014 at 11:47

      Tuo pituus ja säännöllisyys ei tosiaan harmi kyllä mun tapauksessa (supistusherkkä kohtu) auta, kun sitä tää on ollut jo sieltä jostain viikolta 25 asti :) Välillä menee parikin tuntia pelkkää supistusta niin, että ei edes ehdi tuntea niitä välejä, jolloin ei supista….paitsi tosiaan levossa, eli se on varmaan hyvä tunnusmerkki.

      Mutta pahoinvointi ja koko kropassa tuntuminen tosiaan puuttuu, eli niitä varmaan onkin hyvä tarkkailla! Silvan kanssa mulla ei muuten ollut minkäänlaista pahoinvointia (jos kipua ei lasketa); en itse asiassa silloin edes tajunnut, että vaikkapa oksentelu olisi voinut kuulua asiaan. Jännä juttu.

      Oispa ihanaa, jos oma kroppa toimisikin vähän enemmän ”oppikirjamaisesti”, niin voisi paremmin tukeutua noihin yleisohjeisiin. Useimmitenhan se taitaa kuitenkin mennä sen peruskaavan mukaisesti… Heh niin kuin oon monesti kertonutkin, Silvaa odottaessa synnytysvalmennuksessa korostettiin, että ”ei se mene niin kuin elokuvissa”, eli ne lapsivedenmenot ja muut. Noooh, joillain sitten kuitenkin selvästikin menee :)

      Iiiiisot tsempit sinnekin viimeisille kuukausille! Ihania nämä kevät/kesävauvat, niin pääsee aika tuoreeltaan vaikkapa puistoon ja ulkoilemaan <3

      • FFFifi
        28.3.2014 at 12:29

        Mä oksennan vasta juuri ennen ponnistusvaihetta, joten ehkä sitä ei kannata jäädä odottamaan :D Yksilöllisiä nämä ovat kuitenkin.

        Jos haluaa tarkkailla näitä vanhan kansan merkkejä, niin omalla kohdalla ja tuttavapiirissä yöllä syömään herääminen, huulien turpoaminen, hullu siivousvimma ja ennen kaikkea painajaiset ennakoi käynnistymistä :)

        • Kristaliina
          28.3.2014 at 12:31

          Tsihihihii tuota siivousvimmaa mun ei ainakaan kannata odotella :D :D :D

          • murina
            28.3.2014 at 17:14

            … Niin, tai JOS sellainen kuitenkin iskee, niin sitten ainakin tiedät, että nyt on jo kiire ;) 

          • FFFifi
            28.3.2014 at 22:36

            Krista soittaa Kättärille: Me lähetään nyt tulemaan, mä aloin just siivota täällä! Pyyhin pölyt verhotangon päältä, pitääkö ottaa ambulanssi?! :D

  • M-M
    28.3.2014 at 11:31

    Mie mietin ihan samaa, että mistä sen sitten tietää koska pitää lähteä, varsinkin kun matkaan saa varata pari tuntia. 

    Hieman toivon, että synnytys jouduttaisiin käynnistämään. Mutta saa nähdä miten käy aikanaan.

    • Kristaliina
      28.3.2014 at 12:05

      Niin huh joo tämä vielä – että jos matka synnärille on pitkä… Auts. Kai ne sitten antaa tulla vaikka vähän ennakkoon, vaikka ei olisikaan vielä ihan varma…? Toivottavasti!

  • OdotuksestaOnneen
    28.3.2014 at 11:31

    Kyllä sun kroppa tietää kun se hetki tulee. Ja ne on erilaisia supistuksia kuin muut. Se kuulostaa hölmöltä kun on kuukausitolkulla kärvistelly kipeiden supistusten kanssa että mitä niistä nyt vois muuttua. Sitä ei voi selittää sanoin. Luota kroppaas se on luotu sitä varten :)

    • Kristaliina
      28.3.2014 at 11:49

      Voi hitsi, mä toivon niin! Ja sitten pelkään toista. Ehkä tosiaan pitäisi vaan luottaa… (iik iik iik)

      • Gigi
        28.3.2014 at 17:29

        Mullakin oli hurjia ennakoivia supistuksia pitkän aikaa. Silti sinä aamuna kun synnytys alkoi (39+2) , tiesin vaan heti, et nyssetulee! Mun mielestä ne supistukset tuntui ihan samalta kun edellisinäkin viikkoina, oli vaan jotenkin eri fiilis.. ja sitten iltapäivällä pitelinkin jo vauvaa sylissä, ihmetellen että selvisinkö mä tästä oikeesti muka toisenkin kerran??!! tsemppiä tulevaan, sulla on ihana blogi ja ihan supertyyli kirjoittaa:)

  • Veera Katariina
    28.3.2014 at 11:40

    Heh, minäkään en meinannut suostua umpparileikkaukseen kun luulin että ihmiset ylireagoi. En halua vaivata ihmisiä – etenkään lääkäreitä – suotta ja kärvistelen viimeiseen asti. Minua supisteli synnytysaamuna säännöllisesti ja aika ikävästi muttei kuitenkaan niin että olisin vapaaehtoisesti lähtenyt synnärille. Lähdettiin käynnistykseen sovittuun aikaan ja olinkin kolme senttiä auki. Kalvojen puhkaisun jälkeen supistuksista kyllä tuli sen verran sietämättömiä että jos kotona sellaisia olisi tullut niin kyllä olisin tiennyt että nyt mennään. Mutta sitä minäkin mietin että jos meillä ei olisi ollut sovittua käynnistystä ja supistukset olisi jatkunut samanlaisina niin mitenköhän pitkään olisin viipynyt kotona. Niin, mistä sen tietää?! Huhheijaa jännitän teidän puolesta! 

    • Kristaliina
      28.3.2014 at 12:02

      Mulla kans on just tämä omituisuus, että en halua olla vaivaksi valituksineni – ajattelen aina, että voi on niitä niin paljon kipeämpiäkin ihmisiä, kyllähän mä tässä vielä voin odottaa… :) Joelin pitää mua tällaisissa tilanteissa aina ihan psyykata, että ”nyt et ala vähättelemään kipujasi”, kun mulla on taipumus kysyttäessä sitten yhtä äkkiä alkaa vähätellä omia vaivojani – ”ihan hyvin mä tässä pärjään, eeeeei mua edes niin kovasti satu” ja niin edelleen, vaikka edellisellä sekunnilla olisin itkenyt kivusta :D :D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    28.3.2014 at 11:48

    Mulla supistukset alkoivat laskettuna aikana maanantaina. Ne oli ihan kamalia, tulivat säännöllisesti (myös levossa ja läpi yön ja voin kertoa, ettei paljon nukuta kun 5 minsan välein tuskan allto kulkee kropan läpi), mutta liian harvaan (ts. 5-10 minuutin välein). Muistaakseni käytiin tiistaina ja keskiviikkona toteamassa naikkarilla, että eipä nuo ole mitään tehneet. Keskiviikon ja torstain välisen aamuyön vietimme naikkarin päivityshuoneessa, jossa minä sain kipulääkityksen voimin muutaman tunnin nukuttua. Perjantaina oli jo aika epätoivoinen olo, ei suurempaa edistystä kohdunsuulla ja supistukset oli ihan kamalia, itkulla pääsin naikkarilla osastolle illalla jo, että saisin kipupiikin kanssa nukuttua. No, mies läksi kotiin klo 22 ja klo 23 tulikin sitten ne oikeat synnytyssupistukset. Ne tuli kipupiikin läpi aika hurjina, että kyllä ne aika paljon kovempia olivat kuin nuo mun ennakoivat supistukset. Jotenkin oli silloin ihan selvää, että tässä on tosi kyseessä, mutta näin 2 vuotta myöhemmin ei ole kyllä mitään hajua, että miltä ne tuntui (mieli ihanasti suojelee ja unohtaa moiset) ja jos uusiksi joskus ottaisin, niin luultavasti hukassa olisin…

    No mutta toisaalta kun sairaalaan menin siinä vaiheessa kun synnytys ei ollut kunnolla käynnissä, niin voinpahan jälkipolville elvistellä, että minä kävelin kotoa omin jaloin synnyttämään ;) (asumme siis noin puolen kilometrin päässä sairaalasta :D).

    • Kristaliina
      28.3.2014 at 11:59

      Hih näistä kertomuksista kyllä taas kerran tajuaa sen, miksi sellaista ”selkeää yleisohjetta” neuvolasta on niin vaikea saada – koska nämä ovat niin älyttömän erilaisia, vaikka samoista asioista periaatteessa on kyse!

      Mulla tosiaan Silvan kanssa ei ollut paikat kypsyneet yhtään (käynnistettiin) eli kaikki ”paikankypsyttämishommat” tapahtuivat keinotekoisesti lääkkeillä. Ja nyt Seelan kanssa siellä ”mestoilla” on jo kuukauden (huh huh) ajan ollut täysin valmista. Eli että kun käynnistyy, se on luultavasti sitten tositoimia aika välittömästi. Hih jos pitää siis positiivisesti ajatella, niin ainakaan ei tarvitse enää kärvistellä sitä kypsytysvaihetta, kun se on ”suoritettu” alta pois jo :)

    • Rriina (Ei varmistettu)
      28.3.2014 at 13:03

      Mä lähdin tokan kohdalla sairaalaan siinä vaiheessa kun supistusten väli oli vielä viitisen minuuttia, koska oli juhannuspäivä ja vähän mietitytti että jos mennään pyhän takia vajaamiehityksellä niin voi tulla sulku päälle, ja siinä vaiheessa oli vielä kuulemma tilaa. Ekan kanssa nimittäin kävi niin, ettei päästykään Kättärille kun siellä oli täyttä, ja Naikkarillakin jouduttiin vastasyntyneen kanssa makaamaan ekat tunnit käytäväsängyllä kun huoneet oli täynnä. Oli kyllä vähän huvittavaa seisoskella juhannuksena autiolla taksitolpalla tihkusateessa miehen kanssa semmoset 25 minuuttia ja sitten soitella taksikeskukseen uudestaan että ”voisitteko te nyt laittaa tänne jonkun auton kun mun tarvis synnyttää?”

  • anna-liisa (Ei varmistettu)
    28.3.2014 at 12:06

    Mua alkoi hihityttää kohdassa ”kipu vetää kaksinkerroin”. Mä haluaisin kuvan siitä, tuon vatsan kanssa kaksin kerroin….hihii

    • Kristaliina
      28.3.2014 at 12:11

      Hihihihi totta! :D :D :D

      Hei mutta mähän kuitenkin harrastan akrobatiaa :D

  • T2 (Ei varmistettu)
    28.3.2014 at 12:12

    Kävin esikoista synnyttäessä kaksi kertaa turhaan (liian aikaisin) sairaalassa ja vasta kolmannella kerralla pääsin oikeasti synnyttämään. Seuraavaa odottaessa päätin odottaa tarpeeksi kauan, että homma on oikeasti käynnissä. Lopulta sitten osoittautuikin, että odotin liian kauan, eikä ihan päästy perille. Vauva syntyi sairaalan oven ulkopuolella. Lähde siis mieluummin liian aikaisin! Onnea matkaan! :)

    • Kristaliina
      28.3.2014 at 12:34

      Oho, ihanko se syntyi-syntyi siihen pihalle? Ehtikö kätilö edes paikalle vai… ….uijuijuijui. Onneksi ilmeisesti lopputulos oli hyvä tuossakin tilanteessa ja vauva terveenä…? Voi apua – joo, ehkä kuitenkin mieluummin vähän ennemmin :)

      • T2 (Ei varmistettu)
        28.3.2014 at 13:29

        Joo, vauva ihan oikeasti syntyi siinä pihalla mun lahkeeseen. Kätilö ehti vasta ovelle kurkistamaan siinä vaiheessa, kun vauva jo itki. Nopeasti hoisivat minut siitä sisälle ja muutenkin kaikki meni lopulta hyvin ja poika oli (ja on toki vieläkin) terve ja virkeä. :)

    • Vim
      28.3.2014 at 13:35

      Tuli tästä kommentista mieleen juttu paikallislehdessä vähän aikaa sitten: http://www.satakunnankansa.fi/lehdessatanaan/1194857723503/artikkeli/ei+ihan+kasikirjoituksen+mukaan+vauva+syntyi+aidin+punttiin.html

      Silloin vauva syntyi ihan oikeasti sairaalan ulkona äidin housuihin… :D Kaikki meni kuitenkin hyvin loppujen lopuksi.

      • T2 (Ei varmistettu)
        28.3.2014 at 16:04

        Sama äiti, sama vauva. :) Meinasin laittaa itse linkin, mut en jaksanut hakea. Siellä siis vähän tarkemmin, miten kävi. :)

        • Vim
          30.3.2014 at 10:25

          Hih, kävi mielessä että saatat tosiaan olla sama tyyppi. Hauska juttu :)

  • Kukkavarvas (Ei varmistettu)
    28.3.2014 at 12:38

    En oo lukenut yhtäkään kommenttia eli voi olla että tän vinkin jo saitkin. Mutta musta hirveän hyvä vinkki niiden ”oikeiden” supistusten kohdalla on se että ne on aaltomaisia. Mulla ne harjotus-supistukset oli aina enempi semmosia pistäviä ja äkillisiä. Olivat napakoita ja vetivät kaksinkerroin kivusta mutta kuitenkin erilaisia kuin sitten ne tositoimihommat.
    Synnytyksen ollessa päällä supistuksissa oli selvä aaltomaisuus. Kipu lähti nousemaan aaltomaisena, nousi sinne huippuunsa ja sitten lähti aaltomaisena laskemaan. Säännöllisyyteen mulla menee aina vaikka kuinka pitkään, kolmannellakin kerralla synnytys käynnisteli vuorokauden ennenkuin oli kunnolla päällä. Mutta noista aaltomaisista kivuista tiesin koska aletaan oikeasti olla siinä pisteessä että homma on käynnissä. Ja ne supistukset oli nimenomaan ihan erilaisia. Oksitosiinin aiheuttamat supistukset oli juurikin noita pistäviä ja äkillisiä mutta luonnollisesti käynnistynyt oli tollaista aaltoilua. Se ei iske heti kipuna vaan nousee pikkuhiljaa ja supistuksen loppuessa laskee pikkuhiljaa. Vaikka sulla tulisi äkillinen lähtö niin uskoisin kyllä että sä erotat koska on tosi kyseessä ja koska ei :)

    • Kukkavarvas (Ei varmistettu)
      28.3.2014 at 12:41

      ..Ja niin toi kanssa että ne aaltomaiset kivut tulee vaikka olisit kuinka vaakatasossa. Ne ei lopu ennenkuin se supostus on ohi, niihin ei lepo auta. Eli se on oikeasti hyvä vinkki että jos eivät mene levossa ohi niin käynnissä on.

    • FFFifi
      28.3.2014 at 22:40

      Joo mulla sama! Tosi selkeästi aaltomainen, sitä hain sillä vesimassalla mutta en osannut sanoa paremmin. Ja sitten se jurnutus koko kropassa, eli se maanjäristys-tyyppinen. Ai että miten tuli selkeä muistikuva tästä! Tai niin selkeä kun se voi olla silloin kun ei ole ko. tilanteessa. Jännästihän se unohtuu.

  • LauraSusanna
    28.3.2014 at 13:11

    Mulla oli ihan sama ongelma tokan vauvan syntymän alla, että epäilin etten tietäisi että milloin lähteä sairaalaan. Näin jälkikäteen voin sanoa, että juuri toi supistusten aaltomaisuus, mitä edellä ollut kommentoija kuvaili, on hyvä merkki. Meidän toinen poika syntyi laskettuna päivänä, ja koko päivän oli sellasia kivuliahkoja (onks toi ees sana :D) supistuksia, mutta vasta kun niitä tuli illalla parin minuutin välein lähdettiin kättärille. Ja vaikka silloin olin 3 cm auki, niin sen jälkeen vasta ne supistukset alkoi tulla selvinä aaltoina, ja jotenkin tiesin aina jo ennen itse supistusta, että kohta se supistus alkaisi. Ja se kipu tosiaan tuli aalloissa, eli ensin voimistui, ja kun oli saavuttanut huippunsa niin alkoi vähetä. Mulla ei muuten kummassakaan synnytyksessä ole ollut mitään pahoinvointia, ja molemmat lapset on syntyneet ihan spontaanisti alateitse ilman mitään käynnistelyitä. Eli ei välttämättä kannata jäädä odottelemaan mitään oksennusoloja :D

    Vitsit miten jänniä aikoja siellä Puutalossa eletään. Meidän toinen poika syntyi kk sitten, ja vikat raskausviikot oli yhtä piinaa, koko ajan odotin että joko tänään syntyisi! Ja nyt jälkikäteen ajateltuna aika meni tosi nopeesti, enkä enää melkeen muistakaan miten tukalaa oli ison mahan kanssa juosta esikoisen perässä pihaleikeissä :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    28.3.2014 at 13:23

    Minulle neuvola hoki koko ensimmäisen raskauden, ettäkyllä ne oikeat supistukset sitten tietää. Kärsin myös supistusherkästä kohdusta ja supistuksia oli ollut puolivälistä lähtienenkä muuten kyllä erottanut niitä ”oikeita”, kun synnytys käynnistyi. Olisin varmaan synnyttänyt kotiin, jos mies ei olisi jossain vaiheessa käskenyt kellottamaan niitä. Toivottavasti tässä tokassa käy yhtä hyvin. Taas supistellut puolivälistä lähtien, niin mistäs sitä tietää.. :)

  • Kath
    28.3.2014 at 13:25

    Mulla alko tihkumaan lapsivettä, ja muutama tunti sen jälkeen alko kovat supparit. Mulla oli ihan sama fiilis, et kyllä mä ne supparit kestän, kun jo viikosta 18 supistellut. Mut olihan ne sit paljon kovempia kun ne, mitä luuli koviks :D

  • aikavarkaissa (Ei varmistettu)
    28.3.2014 at 13:29

    Menee vähän off topic, mutta pakko kertoa, kun naureskelit mitenkä uudelleensynnyttäjä voi olla pihalla. Luonnollistahan se on, kun homma on mennyt eri kaavan mukaan ekalla kertaa. Mun äitini sai ”esikoisena” kaksoset, jotka leikattiin ulos. Uudelleensynnyttäjille ei ollut tarjolla synnytysvalmennusta, kun minä muhin sikiönä vatsassa. Synnärillä kätilöt vain naureskelivat, että rouva nyt on hyvä ja rauhoittuu, kyllä rouva tietää miten synnytetään, kun tämä on jo rouvan kolmas. Juu, mutta eka alateitse – olisi varmaan ollut kiva saada vähän enemmän tukea siihen rutistukseen ;-)

    Jänniä hetkiä teillä tosiaan! Tsemppiä :-)

  • tiuh (Ei varmistettu)
    28.3.2014 at 13:31

    Tänne onkin tullut hyviä vinkkejä,mutta itse sanoisin myös,että lähde ennemmin liian aikaisin kuin myöhään. Meiltä on matkaa sairaalaan n.15minuuttia ja ehdin juuri ja juuri synnytyssaliin ponnistamaan vauvan ulos. Ja se tunne kun ”istut” siinä autossa ja vauva on syntymässä siihen paikkaan, on ihan uskomaton. Elämäni pelottavin kokemus ehdottomasti! Ja mähän kärvistelin kotona supistusten kans niin, että ei nää vielä mitään oo,minähän pärjään.. No joo,ei ois ehkä kannattanut :) ja tosiaan yhden lapsen jo saaneena kuvittelin,että kyllä mä sitten tiedän milloin lähdetään..

  • Arya80 (Ei varmistettu)
    28.3.2014 at 13:39

    Meille sanottiin valmennuksessa, että kun rouva juoksee ympäri olohuonetta ilman rihman kiertämää, silloin on tosi kyseessä. Ja, no, niinhän se sitten taisi mennä :D

  • 1 2