Kesäkuussa luettua

Kolmen kirjan kesäkuu. Kolmen tosi erilaisen kirjan.

Tänä vuonna luettujen kirjojen määrä näiden myötä 12 kpl, eli keskimäärin kaksi kirjaa kuussa. Noin ajateltuna ihan hyvin hei – vaikka korona-aika siis lamaannutti lukuintoni silloin keväällä joksikin aikaa.

Tässä  tuoreimmat kolme kirjaa (selvässä!) paremmuusjärjestyksessä, paras ensin. Akseli on tällainen: jee jee suosittelen – ihan jees – Jari Tervo. Haha.

1. Heather Morris: Cilkan tarina

(käännös: Pekka Tuomisto)

Kirjan arvostelukappale saatu Aula & Co:lta.

Kun viimeksi (täällä) kirjoitin lukeneeni Auschwitzin tatuoijan, tosi moni suositteli perään Cilkan tarinaa. Monen mielestä se oli vielä parempi kuin tatuoija. No, se mulla olikin jo hyllyssä odottelemassa! Niinpä heti seuraavalle mökkireissulle otin Cilkan tarinan mukaan, ja…

VAU.

Siis todellakin. Allekirjoitan ihan joka suosittelemanne lauseen – kyl-LÄ, Cilkan tarina oli jotenkin vielä vaikuttavampi!

Auschwitzin tatuoijaan kirjailija Heather Morrisilla oli ”ensikäden lähde”. Hän oli siis keskustellut vuosikausia ”vanhan herrasmiehen” eli tatuoija Lale Sokolovin kanssa, ja kirjassa tuntuikin kuuluvan ikään kuin Lalen ääni kerronnassa. Sen sijaan Cilkan tarinan Morris oli kerännyt ”toisen käden lähteiden kautta” (koska Cilka on jo menehtynyt), eli käsittääkseni tämä Cilkan tarina rakentui Lalen kertomuksista, dokumenteista, muista haastatteluista ja kirjailijan tutkimustyöstä.

Cilka Klein oli siis 16-vuotias Auschwitzin keskitysleirille joutuessaan. Hän selvisi – mutta kauhut eivät loppuneet siihen. Häntä syytettiin ”yhteistoiminnasta”; aika karu nimitys, joka tarkoitti sitä, että hän alistui toistuviin raiskauksiin selvitäkseen hengissä. Ja siksi hänet lähetettiin Auschwitzin jälkeen vielä Siperiaan Vorkutan vankileirille. Uhh miten järkyttävä kohtalo, niin kamalaa. Tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat enimmäkseen juuri tänne Siperiaan; Auschwitz tulee esiin takaumina ja muistoina.

Tarina on karu, mutta ei toivoton. Selviytymistarina! Kirja ei mennyt painajaisiin, mutta ikuiset muistijäljet kyllä jätti, niin Lalen kuin Cilkan tarinakin. Mulla on taipumuksena unohtaa nopeasti suurin osa lukemastani, mutta näitä kertomuksia en todellakaan unohda, muistiin painui pienet vivahteetkin ja usein olen huomannut jääväni niitä vielä miettimään. Sekä Lalesta että Cilkasta olen lukenut jonkin verran lisää netistäkin.

Ja olen tosiaan ihan täsmälleen samaa mieltä kuin te mulle viestitelleet: Cilkan tarina on jopa järisyttävämpi kuin tatuoijan. Lukekaa tämä! Ja siis nämä kirjat ovat tavallaan itsenäisiä, mutta suosittelen lukemaan juuri tässä järjestyksessä: tatuoija ensin, ja Cilka sitten perään. Voi lukea ensin tosi hyvän kirjan, ja helmenä sen jälkeen odottelee sitten vielä huipumpi kirja. Ah! Ihan paras tilanne.

2. Lucinda Riley: Enkelipuu

(käännös: Hilkka Pekkanen)

Rakastin aiemin keväällä lukemaani Rileyn Keskiyön ruusua (siitä täällä), ja samoin pidän valtavasti Rileyn Seitsemän sisaruksen kirjasarjasta – viides menossa. Samalla innolla tartuin myös tähän Enkelipuuhun.

Ja siis tämäkin kirja oli hyvä. Mutta mitään lähtemätöntä vaikutusta se ei kuitenkaan tehnyt. Ei vaan jotenkin iskenyt niin kovaa kuin ne muut. Jos oikein ymmärsin, tarina on jokin Rileyn varhaisista kirjoituksista, jonka hän on kokonaan uudelleenkirjoittanut täksi kirjaksi.

Tarinassa on kolme sukupolvea: muistinmenetystä poteva Greta, hänen tyttärensä Cheska ja tyttärentytär Ava. Ja – kuten tähän genreen kuuluu – kirjassa selvitetään vähän niin kuin muistinsa menettäneen henkilön tilanteesta katsoen, että mitä oikein on tapahtunut. Kirja sijoittuu 40-luvun Lontoosta 80-luvun Walesiin. Itselleni tuo vanhempi osuus eli tässä tapauksessa 40-luku on aina sitä kiinnostavinta osuutta.

Perushyvä kirja siis, mutta itseeni upposi Keskiyön ruusu vaan niin niin niiiiiiin paljon kovempaa.

3. Jari Tervo: Layla

Jaiks. Miten tästä kirjasta nyt oikein kirjoittaisi.

Vaikka tämän kirjan aihe sinänsä on ”mun genreen” täysin sopiva – kunnia(?)murhaa pakenevan kurditytön tarina ihmiskaupan uhrina – kirja on jäänyt minulta tähän asti lukematta, koska Jari Tervo. En oikein osaa sanoa muuta syytä. Mulla vaan on ongelmia suomalaisten kirjojen kanssa, ja tämä on vaan se mun henkilökohtainen ongelma. Mutta nyt otin kirjan lainaan Espanjassa lasten päivähoitopaikasta – ja koronakaaoskotiinlähdön yhteydessä se vaan jäi palauttamatta ja päätyi meille Suomeen asti. Palautan kyllä sinne Espanjaan, terkkuja ja anteeksi!

Nyt juhannuksena ajattelin sitten rohkeasti korkata kirjan. Onhan se ollut arvostelumenestys ja kaikkea.

Ääääääh. Nyt pitäisi sitten sanoa jotain. No. Ensisijaisesti mua jotenkin vain häritsi se, että teini-ikäisen kurditytön julmaa (ja kyseistä kulttuuria ja etenkin sen ongelmia käsittelevä) tarinaa kertoo Jari Tervo. Sori. Nyt se on sanottu. Ja siis mä EN ole sitä mieltä, että kukaan ei saisi kirjoittaa muiden kulttuurien tarinoita kuin omiaan, en oikeasti ole! Totta kai voi kirjoittaa oman kokemusmaailman ulkopuolelta. Mutta… Koko ajan tuntui, että mitä hemmettiä se Jari Tervo nyt tietää. On varmasti tutkinut asiaa, varmasti varmasti. Mutta silti. Jos tarina olisi tullut kurditaustaiselta – edes osittain! – kirjoittajalta, olisin jotenkin uskonut sen paremmin. Etenkin tosiaan kun kulttuuria kuvattiin oikeastaan vain negatiivisessa valossa.

En tunne kurdikulttuuria siis ollenkaan, mutta jotenkin tämä silti tuntui… …epäreilulta. Ja tämä johtui tosiaan vain siitä, että kirjoittaja oli kyseisen kulttuurin ulkopuolinen. Jos olisi ollut ”sisältä päin”, asetelma olisi ollut vaan jotenkin tosi erilainen.

Ja toinen ärsyttävä asia oli se, että Suomi-osuudessa oltiin (taas) prostituoitujen maailmassa. Okei teema oli ihmiskauppa, joten totta kai oltiin. Mutta taas tuli jotenkin sellainen fiilis, että mikä hemmetin pakkomielle noilla suomalaisilla keski-ikäisillä miehillä on kirjoittaa huorista. Huoria ja ryyppäämistä. Jotenkin se on mun päässä just se sellainen stereotypia, millaisia kirjoja suomalaiset keski-ikäiset miehet kirjoittavat.

Luin silti, ja olihan se tosiaan ihan luettavan hyvä. Tai no ihan ok. Mutta kyllä ärsytti kuitenkin, haha. Ehkä multa olisi vaan pitänyt piilottaa kirjoittajan nimi. Ja mulla ei ole siis mitään Jari Tervoa vastaan. Häntä eniten tiedän tv-viihteestä ja kolumneista, ehkä ne ovat rakentaneet mun omaan päähän jotain mielikuvia.

Enemmän tän kirjan lukukokemuksessa oli tosiaan varmaan mun henkilökohtaisia antipatioita kuin kirjaan liittyviä kehnouksia. Tärkeä teema ja silleen. Mutta joskus sitä on vaan omissa ajatusrakennelmissaan kiinni. Kaikki kirjat vaan ei sovi kaikille – vaikka teoriassa tosiaan tarina olisi voinut olla ”just mun juttu”.

Kokemuksena siis mallia ”tulipahan luettua”.

Kokemukset ja mielipiteet taas tervetulleita! Oliko mukana tuttuja kirjoja, ja mitä ootte näistä kirjoista tykänneet?

11