Kesäkuussa luettua

Kolmen kirjan kesäkuu. Kolmen tosi erilaisen kirjan.

Tänä vuonna luettujen kirjojen määrä näiden myötä 12 kpl, eli keskimäärin kaksi kirjaa kuussa. Noin ajateltuna ihan hyvin hei – vaikka korona-aika siis lamaannutti lukuintoni silloin keväällä joksikin aikaa.

Tässä  tuoreimmat kolme kirjaa (selvässä!) paremmuusjärjestyksessä, paras ensin. Akseli on tällainen: jee jee suosittelen – ihan jees – Jari Tervo. Haha.

1. Heather Morris: Cilkan tarina

(käännös: Pekka Tuomisto)

Kirjan arvostelukappale saatu Aula & Co:lta.

Kun viimeksi (täällä) kirjoitin lukeneeni Auschwitzin tatuoijan, tosi moni suositteli perään Cilkan tarinaa. Monen mielestä se oli vielä parempi kuin tatuoija. No, se mulla olikin jo hyllyssä odottelemassa! Niinpä heti seuraavalle mökkireissulle otin Cilkan tarinan mukaan, ja…

VAU.

Siis todellakin. Allekirjoitan ihan joka suosittelemanne lauseen – kyl-LÄ, Cilkan tarina oli jotenkin vielä vaikuttavampi!

Auschwitzin tatuoijaan kirjailija Heather Morrisilla oli ”ensikäden lähde”. Hän oli siis keskustellut vuosikausia ”vanhan herrasmiehen” eli tatuoija Lale Sokolovin kanssa, ja kirjassa tuntuikin kuuluvan ikään kuin Lalen ääni kerronnassa. Sen sijaan Cilkan tarinan Morris oli kerännyt ”toisen käden lähteiden kautta” (koska Cilka on jo menehtynyt), eli käsittääkseni tämä Cilkan tarina rakentui Lalen kertomuksista, dokumenteista, muista haastatteluista ja kirjailijan tutkimustyöstä.

Cilka Klein oli siis 16-vuotias Auschwitzin keskitysleirille joutuessaan. Hän selvisi – mutta kauhut eivät loppuneet siihen. Häntä syytettiin ”yhteistoiminnasta”; aika karu nimitys, joka tarkoitti sitä, että hän alistui toistuviin raiskauksiin selvitäkseen hengissä. Ja siksi hänet lähetettiin Auschwitzin jälkeen vielä Siperiaan Vorkutan vankileirille. Uhh miten järkyttävä kohtalo, niin kamalaa. Tämän kirjan tapahtumat sijoittuvat enimmäkseen juuri tänne Siperiaan; Auschwitz tulee esiin takaumina ja muistoina.

Tarina on karu, mutta ei toivoton. Selviytymistarina! Kirja ei mennyt painajaisiin, mutta ikuiset muistijäljet kyllä jätti, niin Lalen kuin Cilkan tarinakin. Mulla on taipumuksena unohtaa nopeasti suurin osa lukemastani, mutta näitä kertomuksia en todellakaan unohda, muistiin painui pienet vivahteetkin ja usein olen huomannut jääväni niitä vielä miettimään. Sekä Lalesta että Cilkasta olen lukenut jonkin verran lisää netistäkin.

Ja olen tosiaan ihan täsmälleen samaa mieltä kuin te mulle viestitelleet: Cilkan tarina on jopa järisyttävämpi kuin tatuoijan. Lukekaa tämä! Ja siis nämä kirjat ovat tavallaan itsenäisiä, mutta suosittelen lukemaan juuri tässä järjestyksessä: tatuoija ensin, ja Cilka sitten perään. Voi lukea ensin tosi hyvän kirjan, ja helmenä sen jälkeen odottelee sitten vielä huipumpi kirja. Ah! Ihan paras tilanne.

2. Lucinda Riley: Enkelipuu

(käännös: Hilkka Pekkanen)

Rakastin aiemin keväällä lukemaani Rileyn Keskiyön ruusua (siitä täällä), ja samoin pidän valtavasti Rileyn Seitsemän sisaruksen kirjasarjasta – viides menossa. Samalla innolla tartuin myös tähän Enkelipuuhun.

Ja siis tämäkin kirja oli hyvä. Mutta mitään lähtemätöntä vaikutusta se ei kuitenkaan tehnyt. Ei vaan jotenkin iskenyt niin kovaa kuin ne muut. Jos oikein ymmärsin, tarina on jokin Rileyn varhaisista kirjoituksista, jonka hän on kokonaan uudelleenkirjoittanut täksi kirjaksi.

Tarinassa on kolme sukupolvea: muistinmenetystä poteva Greta, hänen tyttärensä Cheska ja tyttärentytär Ava. Ja – kuten tähän genreen kuuluu – kirjassa selvitetään vähän niin kuin muistinsa menettäneen henkilön tilanteesta katsoen, että mitä oikein on tapahtunut. Kirja sijoittuu 40-luvun Lontoosta 80-luvun Walesiin. Itselleni tuo vanhempi osuus eli tässä tapauksessa 40-luku on aina sitä kiinnostavinta osuutta.

Perushyvä kirja siis, mutta itseeni upposi Keskiyön ruusu vaan niin niin niiiiiiin paljon kovempaa.

3. Jari Tervo: Layla

Jaiks. Miten tästä kirjasta nyt oikein kirjoittaisi.

Vaikka tämän kirjan aihe sinänsä on ”mun genreen” täysin sopiva – kunnia(?)murhaa pakenevan kurditytön tarina ihmiskaupan uhrina – kirja on jäänyt minulta tähän asti lukematta, koska Jari Tervo. En oikein osaa sanoa muuta syytä. Mulla vaan on ongelmia suomalaisten kirjojen kanssa, ja tämä on vaan se mun henkilökohtainen ongelma. Mutta nyt otin kirjan lainaan Espanjassa lasten päivähoitopaikasta – ja koronakaaoskotiinlähdön yhteydessä se vaan jäi palauttamatta ja päätyi meille Suomeen asti. Palautan kyllä sinne Espanjaan, terkkuja ja anteeksi!

Nyt juhannuksena ajattelin sitten rohkeasti korkata kirjan. Onhan se ollut arvostelumenestys ja kaikkea.

Ääääääh. Nyt pitäisi sitten sanoa jotain. No. Ensisijaisesti mua jotenkin vain häritsi se, että teini-ikäisen kurditytön julmaa (ja kyseistä kulttuuria ja etenkin sen ongelmia käsittelevä) tarinaa kertoo Jari Tervo. Sori. Nyt se on sanottu. Ja siis mä EN ole sitä mieltä, että kukaan ei saisi kirjoittaa muiden kulttuurien tarinoita kuin omiaan, en oikeasti ole! Totta kai voi kirjoittaa oman kokemusmaailman ulkopuolelta. Mutta… Koko ajan tuntui, että mitä hemmettiä se Jari Tervo nyt tietää. On varmasti tutkinut asiaa, varmasti varmasti. Mutta silti. Jos tarina olisi tullut kurditaustaiselta – edes osittain! – kirjoittajalta, olisin jotenkin uskonut sen paremmin. Etenkin tosiaan kun kulttuuria kuvattiin oikeastaan vain negatiivisessa valossa.

En tunne kurdikulttuuria siis ollenkaan, mutta jotenkin tämä silti tuntui… …epäreilulta. Ja tämä johtui tosiaan vain siitä, että kirjoittaja oli kyseisen kulttuurin ulkopuolinen. Jos olisi ollut ”sisältä päin”, asetelma olisi ollut vaan jotenkin tosi erilainen.

Ja toinen ärsyttävä asia oli se, että Suomi-osuudessa oltiin (taas) prostituoitujen maailmassa. Okei teema oli ihmiskauppa, joten totta kai oltiin. Mutta taas tuli jotenkin sellainen fiilis, että mikä hemmetin pakkomielle noilla suomalaisilla keski-ikäisillä miehillä on kirjoittaa huorista. Huoria ja ryyppäämistä. Jotenkin se on mun päässä just se sellainen stereotypia, millaisia kirjoja suomalaiset keski-ikäiset miehet kirjoittavat.

Luin silti, ja olihan se tosiaan ihan luettavan hyvä. Tai no ihan ok. Mutta kyllä ärsytti kuitenkin, haha. Ehkä multa olisi vaan pitänyt piilottaa kirjoittajan nimi. Ja mulla ei ole siis mitään Jari Tervoa vastaan. Häntä eniten tiedän tv-viihteestä ja kolumneista, ehkä ne ovat rakentaneet mun omaan päähän jotain mielikuvia.

Enemmän tän kirjan lukukokemuksessa oli tosiaan varmaan mun henkilökohtaisia antipatioita kuin kirjaan liittyviä kehnouksia. Tärkeä teema ja silleen. Mutta joskus sitä on vaan omissa ajatusrakennelmissaan kiinni. Kaikki kirjat vaan ei sovi kaikille – vaikka teoriassa tosiaan tarina olisi voinut olla ”just mun juttu”.

Kokemuksena siis mallia ”tulipahan luettua”.

Kokemukset ja mielipiteet taas tervetulleita! Oliko mukana tuttuja kirjoja, ja mitä ootte näistä kirjoista tykänneet?

11

You Might Also Like

  • Nina
    25.6.2020 at 11:33

    Ensinnäkin kiitos taannoisesta 50 kirjan lukusuosituslistasta! Nyt taas kesän tullen aikaa lukea ja heti valkkasin listalta – tai oikeastaan listan ulkopuolelta, mutta listan avulla – Cecilia Samartinin Kirottu kauneus (sattui olemaan heti lainattavissa lähikirjastossa). Ja luin sen päivässä. En muista olenko koskaan lukenut yhtäkään kirjaa noin täysin yhdeltä istumalta. Nyt kotona odottelee Nora & Alicia. Täytyy ruveta laittamaan varaukseen noita muitakin, kun tosi varattuja tuntuvat olevan.. Cilkaa odotan kovasti, kun juuri tuoreena mielessä äänikirjana ahmittu Auschwitzin tatuoija.

    Tervoon kommenttina, että eikö varmaan suurin osa kaikista kirjoista ole kirjoitettu korkeintaan tutkimustyön tuloksena? Ymmärrän kyllä silti pointtia, mutta toisaalta onneksi kuka vaan voi kirjoittaa hyvää fiktiota, jopa toteen perustuvaa, ilman omakohtaista kokemusta. Olisi jäänyt muuten tosi monta hyvää kirjaa kirjoittamatta. :)

    Hyvää kesää teille!

    • krista
      26.6.2020 at 10:50

      Ai niin tuo Kirottu kauneus! Sehän oli kans tosi hyvä, ois kyllä kuulunut ehdottomasti tuolle listalle, hienosti bongattu kirjastosta! Samartin kyllä osaa just tuollaisen mukaansatempaavan tarinan kertomisen! Ja JESH, tuuletus sille, että listasta oli hyötyä!

      Ja siis kyllä, just tuo sama itseänikin tavallaan ihmetyttää omissa Layla-tuntemuksissani. Tosi useinhan ”mun kirjoissa” kirjailija on lähtöisin siitä kulttuurista (tosin usein muuttanut pois), josta kirjoittaa – mutta ei ollenkaan aina. Esimerkiksi just Lucinda Riley kirjoittaa seitsemässä sisaruksessaan tarinoita ympäri maailman, ja on itse irlantilainen. Joten en voi mitenkään perustella ärtymystäni sillä. Olisikohan siinä sitten tosiaan sellaista mun henkilökohtaista ongelmaa eli tämä ristiriita syntyi mulle (epäreilusti) siitä, että kirjoittaja on suomalainen ja vielä julkisuudesta tuttu henkilö. Tällöin tosiaan se ei ole kirjan tai kirjailijan ongelma vaan mun :D Toisaalta vaikutelmaa korostaa se, että Laylassa kurdikulttuuri esitetään oikeastaan kokonaan (erittäin) negatiivisena, ja se jotenkin tuntuu… epäsopivalta, kun kirjoittaja on kulttuurin ulkopuolinen. Mutta tosiaan, tää oli varmaan vaan mun ongelma, kun mua tämä jotenkin niin tökki :D En varmaan päässyt omista ennakkoajatuksistani yli. Mutta tosaan samaa mieltä, kyllä fiktioon ihan ehdottomasti kuuluu se, että kirjoitetaan oman kokemusmaailman ulkopuolelta! Aika suppeaksi menisi, jos pitäisi kirjoittaa vain omasta kulttuurista aina!

      Ihanaa lukukesää myös sinne! Ja voi sua onnekasta, Cilka vielä edessä! :)

  • Amanda
    25.6.2020 at 19:30

    Eih! Ongelma suomalaisten kirjojen kanssa synnytti niin suuren harmistuksen, että päätin välittömästi naputella pienen vinkkilistan (ilman Jari Tervoa!). Muistaakseni pidit ainakin Heidi Köngäksen Sandrasta, ehkä näistäkin joku voisi puhutella. :) (Vaikka eivät välttämättä sitä Sandra-osastoa olekaan)

    Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämeen lyömään nopeammin ja Naiset joita ajattelen öisin (jos molemmat kiinnostaa, kannattaa lukea ilmestymisjärjestyksessä)

    Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys (en olisi halunnut tämän kirjan koskaan loppuvan) ja Lopotti (itsenäinen jatko-osa edelliselle)

    Minna Rytisalo: Lempi ja Rouva C

    Suvi Ratinen: Matkaystävä

    Johanna Laitila: Lilium regale

    Jari Järvelä: Kosken kahta puolta

    Johanna Holmström: Sielujen saari

    Hanna Hauru: Jääkansi

    Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

    Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta

    Elina Hirvonen: Kun aika loppuu

    Pajtim Statovci: Tiranan sydän ja Bolla (itse pidin myös Kissani Jugoslaviasta, mutta se on ehkä sellainen näistä eniten mielipiteitä jakava)

    Hyviä lukuhetkiä kesään!

    • krista
      26.6.2020 at 10:59

      Kiiiiiiitos, tästäpä yritän haastaa itseäni lähitulevaisuudessa! Tässä oli pari tuttuakin mukana, tai no itse asiassa kaksi vaan :) Kankimäen eka kirjan kuuntelin äänikirjana ja tykkäsin ihan valtavasti! Tuo toinen on vielä lukematta/kuuntelematta, hitsi sen voisinkin ehkä ottaa kuunneltuna, jos se BookBeatista löytyy! Eka toimi niin hyvin kuunneltuna.

      Patjim Tatovcilta luin tuon Kissani Jugoslavian, ja en kyllä tykännyt, ei vaan ollut ”mun juttu” yhtään. Se maagisen realismin puoli aina tökkii. Oon miettinyt tuota Bollaa, mutta jäi kissasta sellaiset traumat, että en sitten ole tuohon tarttunut. Ehkä voisi yrittää :)

      Tommi Kinnusta taas ”pitäisi” kyllä yrittää, kun sehän on Kuusamosta ja mulle jopa silleen ”kasvotuttu” lapsuudesta, tosin oli minua sen verran vanhempi, että en paremmin tuntenut. Aloitin Neljäntienristeystä äänikirjana, mutta siinä oli jotenkin sellainen haaste, että alussa luettiin sisällysluetteloa/teemoja (?) tai jotain, mikä jäi mulle epäselväksi, ja sit en jotenkin ns. jaksanut vaan olin että äh, kuuntelen nyt jotain muuta. Ja jäi kesken. Mutta tosiaankin mä jopa näen Neljäntienristeyksen ja Lopotin silmissäni, tuttuja kulmia, joten voisi hyvin kuvitella, että nuo kirjat muhun iskisivät :)

      Ja muut noista on mulle ihan tuntemattomia. Nyt ehdottomasti otan googlen käyttöön ja tsekkailen, mistä noista lähtisi liikkeelle! Iso kiitos!

      • Anni
        26.6.2020 at 14:15

        Suomalaiset kirjat tökkii myös minulla aika usein, mutta Emmi Itärannan molempia kirjoja (Teemestarin kirja ja Kudottujen kujien kaupunki) suosittelen. Samoin Tommi Kinnusen molemmat kirjat oli muistaakseni todella hyviä.

        Kiitos Kristalle 50 kirjan vinkkilistasta! Aika monta niistä olen lukenut, mutta monta uutta vinkkiä poimin silti listalta ja osan laitoin juuri varaukseen kirjastosta. Juhannuksena mökillä oli kolme kirjaa, joista 2 ei innostanut yhtään ja kolmannen olin jo lukenut, joten nyt on pakko saada hyvää luettavaa. Aikaa lukemiselle on tässä hetkessä (1,5v, talonrakennus ja työt) hyvin vähän, enkä halua tuhlata sitä huonojen kirjojen parissa.

      • Amanda
        26.6.2020 at 17:01

        Mielenkiintoista kuulla, että Kinnunen ei ole uponnut! Lähinnä kun tunnut olevan kiinnostunut monisukupolvisista tarinoista ja ehkä naisten (?) tarinoista ja mielestäni tuo Neljäntienristeys kuvasi paitsi upeasti erilaisia naishahmoja, myös sitä, miten eri tavalla näemmä itsemme ja toisemme. Hmmm… Mutta kaikki ei toimi kaikille! Toimisiko paremmin luettuna kuin äänikirjana? Nyt en nimittäin yhtään kirjan lukeneena tiedä, että mitä äänikirjan alussa olleet sisällysluettelot/teemat voisivat edes olla. :D

        Ja Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia tosiaan jakaa mielipiteitä (meinasin sen siksi jättää koko listasta pois) , mutta Tiranan sydän ja erityisesti Bolla ovat paljon ”suoraviivaisempia” teoksia.

        Yllämainitut olen kaikki siis lukenut itse, joten blogi- ja somesinäsi perusteella uskalsin niitä suositella. Seuraavia en ole vielä itse lukenut, joten en tiedä, osuvatko ne maaliin, mutta kirjoista tietämäni perusteella vinkkaan vielä Anni Kytömäkeä (Kultarinta ja Kivitasku) ja Olli Jalosen Taivaanpalloa. :) (Jos ehdit tarttua näihin ennen minua, niin ehkä saan sitten täältä lukea, että millaisia olivat!)

  • Susaanna
    26.6.2020 at 14:21

    Pitääpä lukea tuo Morrisin kirja, jota on kyl kehuttu paljon.

    Jari Tervon romaaneista olen melkein kaikista tykännyt, ehkä Matriarkka on ykkösenä. Laylasta tykkäsin myös silloin kymmenisen vuotta sitten, koska minua ainakin kosketti tyttöjen tarinat tosi paljon ja koska Tervon romaanien kieli on jotenkin mulle sopivan soljuvaa. Ehken osannut silloin enkä taida osata vieläkään vaatia fiktiolta jotain just tietyntyyppistä viitekehystä. Muistan, miten silloin verrattiin Laylaa Hosseinin kirjoihin ja kirjoitettiin jossain hesarissakin arvioita vierauden/toiseuden kokemuksista ynnä muista – mutta taisi mennä multa aika lailla yli hilseen enkä ymmärtänyt sen kummemmin pohtia. Nythän elämme hyvin erilaista aikaa ja hyvä niin.

  • anna
    27.6.2020 at 05:55

    Oma genre on dekkarit ja kärsin aika vahvasti kotimaisuusongelmasta myös. Väistän automaattisesti suomalaiset, koska en kuitenkaan saa niitä luettua. Jotenkin niitä lukee niin eri silmällä, liian ankarasti arvostellen kai, tai jotain. Aivan liian vahva ennakkoasetus mulla on, etten kuitenkaan tykkää, tää on kuitenkin tosi huono. Tajuan ettei ne kaikki mitenkään voi olla oikeasti niin huonoja, mutta en vaan pysty. En tiedä mistä tää oikein kumpuaa. Vähän sama mua vaivaa suhteessa kotimaisiin sarjoihin, kiinnitän hypertarkasti huomiota kaikkiin ylimääräisiin taukoihin näyttelijäideb puheessa ”no nyt toi ei muistanut vuorosanoja” ja arvostelen muutenkin kaikkea paljon kriittisemmin kuin ulkomaisia. Kai tää on jokin kansallisen huonon itsetunnon muoto, tylsää ja vähän noloakin.

  • Jenni M.
    27.6.2020 at 12:56

    Katja Ketun Yöperhonen kertoo myös (osittain) Vorkutan vankileiristä. Oli muuten hyvin erikoinen ja minulle jopa jännittävä kirja.

  • Hanna
    29.6.2020 at 08:30

    Mäkään en pysty mitään suomalaisia kirjoja lukemaan. Tai no ehkä ongelma enemmän siinä, jos tarina ja henkilöt sijoittuvat Suomeen. En vaan pysty lukemaan jos päähenkilön nimi on Päivi, ja asuu esim Tampereella ja kuvaillaan paikkoja, jotka itsekin tiedän/muistan. Mun pitää saada itse luoda päässäni mielikuva maailmasta, jossa päähenkilö asuu ym. Harmittaa, kun jää varmasti moni oikeasti hyvä kotimainen teos lukematta tämän takia.

  • Jenna
    29.6.2020 at 08:36

    Mulla on ongelma kotimaisten kirjailijoiden kirjojen kanssa. Eniten ärsyttää suomalaiset nimet tai tunne siitä, että on keksimällä keksitty joku muu kuin suomalainen nimi. Taitaa mennä samaan lokeroon sun Jari Tervo ärsytyksen kanssa. Leyla on kyllä mullakin äänikirjana odottamassa, katsotaan, miten käy.