Oletko koskaan luovuttanut verta?

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Veripalvelun ja Indieplacen kanssa.

Tässäpä aika yllättävä luku: vain 5 % suomalaisista käy luovuttamassa verta.

Verta ei voi korvata lääkkeillä, ja koko Suomen verihuolto on riippuvainen vapaaehtoisista luovuttajista. Joka vuosi 50 000 potilasta saa verivalmistetta, jolla kirjaimellisesti pelastetaan henkiä. Vapaaehtoisia verenluovuttajia tarvitaan ihan joka päivä, sillä veri ei säily kauan.

Tänä syksynä minäkin vih-doin-kin liityin tähän viiden prosentin porukkaan. Ja todellakin toivon, että niin tekee mahdollisimman moni muukin, jotta prosentti olisi jotain ihan muuta kuin tuo minimaalinen viisi.

Tuo verenluovuttajien prosentin pienuus yllätti minut eniten ehkä siksi, koska mä veikkaan, että varmasti lähes jokainen suomalainen tietää ja ymmärtää veren luovuttamisen tärkeyden. Mutta sitten se perinteinen: se toimeen ryhtyminen!

Itse kuuluin juuri tähän pitäis-pitäis-porukkaan, vuosikausia! Joskus ennen lapsia olin jo kerran ihan menossa, mutta sitten tajusin, että siihen aikaan painoni (pitää olla yli 50 kg) ei riittänyt. No (heh) sitä rajoitetta mulla ei ole kyllä ole ollut enää vuosikausiin!

Eli nyt viime vuosina, raskauksien ja imetysten jälkeen, se on ollut minulla vain ja ainoastaan siitä aikaansaamisesta kiinni. Ja siitä, että uusi asia jännitti. Että mihin mennään, mitä siellä tapahtuu, ja niin edelleen. Uuteen juttuun on kuitenkin aina vähän vaikea ryhtyä.

No, itse tajusin nyt sitten tänä syksynä, että eihän sinne yksin tarvitse mennä. Niinpä huhuilin Facebookissa, että kuka lähtisi mun verenluovutuskaveriksi – ja kappas, ihan kymmenissä sekunneissa löytyi useita potentiaalisia seuralaisia! Osa ensikertalaisia niin kuin minä, ja osa jo konkariluovuttajia. Jesh! Ja kun verenluovutustreffit oli sovittu sellaisen kaverin kanssa, jonka kanssa aikataulut loksahtivat yksiin, se ei sitten enää ollutkaan pelkällä pitäis-pitäis -tasolla.

Sitten sitä oikesti oltiin menossa jo!

Todella moni asia yllätti, ja kaikki positiivisesti.

Ensinnäkin Helsingissä on kaksi vakituista verenluovutuspaikkaa, toinen Sanomatalolla ja toinen Kivihaassa. Ja Espoon puolella on Iso Omenassa myös. Lisäksi on paljon verenluovutustilaisuuksia esimerkiksi Itiksessä ja Sellossa, ja ympäri Suomen tietysti!

Ja ai että, miten näppärästi kävi tuo Sanomatalolla käyminen! Sinä päivänä mulla oli sopivasti kaupungilla aamulla työtapaaminen, ja sen jälkeen oltiin tosiaan sovittu tuttavan kanssa verenluovutustreffit siihen Sanomatalon toiseen kerrokseen. Ilmoittautuminen (ajokortti tai passi tarvitaan mukaan), ja sitten vaan viihtyisään aulatilaan täyttämään kyselylomaketta ja nauttimaan tarjoiluista.

Kyllä, todellakin tarjoiluista!

Olin kyllä kuullutkin, että verenluovuttajille on tarjolla pientä purtavaa – mutta silti sen laajuus pääsi yllättämään! Mehuja, myslejä, hedelmiä, täytettyjä leipiä (myös vegaanisia), tietenkin kahvia… No vau! Ja ajatushan tässä on tietysti se, että kenellekään ei tulisi huono olo; etenkin verenluovutuksen jälkeen on tärkeä huolehtia nesteytyksestä ja ravinnosta.

Aula/kahvilatilan yhteydessä oli muuten myös pieni leikkipaikka. Eli tänne voi tulla myös lasten kanssa (tällaisten vähän isompien ainakin), ja he voivat leikkiä sillä aikaa, kun aikuinen on verta luovuttamassa.

Kyselylomakkeessa selvitettiin monipuolisesti verenluovuttajan terveydentilaa ja muita asioita (esimerkiksi matkusteluun liittyviä), jotka voisivat tulla verenluovutuksen esteeksi. Itseäni alkoi yhtäkkiä jännittää edellisiltana juodut kaksi pientä siideriä, kun oltiin just valvottu ja katsottu leffaa – äääh, mitä jos ne ovat esteenä verenluovutukselle…? Miten en tajunnut, olisin hyvin voinut jättää ne juomatta! Vähän jo etukäteisnolotti, että mitä jos mut suljetaan sen perusteella pois ja pitää tulla sitten toiste uusiksi…

Nooh. Seuraavaksi vuoronumerolla käymään mittauttamassa hemoglobiini (siitä kirjoitin aiemmin täällä) ja samalla Veripalvelun työntekijän kanssa käymään huolella läpi selvityslomake. Noloillen selitin ne eiliset leffasiiderini.

Ja kyllä – niinpä vaan minut todettiin sopivaksi verenluovuttajaksi! Jahuu!

Tai siis: nyt vasta alkoikin sitten jännittää. ”Eeeeeeei jännitä”, sanoin, ja jännitin.

Mutta jännitys oli ihan turhaa. Selvästikin koko homma oli suunniteltu niin, että verenluovutus olisi mahdollisimman miellyttävää. Veripalvelun työntekijä oli tosi kiva ja pehmeäotteinen, ja korosti että jos olisi tullut vaikka huono olo, homman olisi voinut lopettaa milloin vaan.

Muistaakseni ihmettelin jotain telkkarista näkynyttä tuntematonta tv-sarjaa samalla, kun luovuttamani veri valui sinne pusseihin. Ja hupsis, varsinainen luovutushetki oli reilussa kymmenessä minuutissa ohi. Hetken aikaa siinä vielä pötköteltiin ja hörpittiin mehua. Ja sitten vielä takaisin siihen aulatilaan istumaan hetkeksi, syömään ja juomaan eli energiaa tankkailemaan.

Veripalvelun työntekijä kertoi, että tällä luovutuskerralla olen nyt päässyt auttamaan kolmea ihmistä – ja itse asiassa, kun tultiin yhdessä kaverin kanssa, autettiin yhteensä kuutta ihmistä. Luovutettu veri siis jaetaan punasoluiksi, verihiutaleiksi ja plasmaksi, ja niistä tehtyjä verivalmisteita tietysti sitten käytetään eri potilaiden erilaisiin tarpeisiin.

Päällimmäisin tuntemus koko hommasta oli vaan ihan älyttömän hyvä mieli. Se, että vihdoinkin minäkin olen luovuttanut verta – ja olen aivan täysin-täysin sataprosenttisen varma, että teen sen uudestaan vielä monta kertaa! Nyt kun tiedän, millaista se on, ei ole enää sitä jännityskynnystä ylitettävänä! Nyt tuonne voi ihan mennä vaan.

Ja olin siitä jotenkin niin iloinen, että tuo koko prosessi oli vaan niin… no, miellyttävä on se sana, joka mulla on tässä koko ajan mielessä. Lämmin mukava tunnelma.

Jännitin etukäteen vähän, että tuleeko verenluovutuksesta jotain heikotusta. Vähän ehkä tulikin (vai oliko se jännityksestä johtuvaa kuvitelmaa?), mutta ei mitenkään pahasti. Heti samana päivänä verenluovutuksen jälkeen ei kannata lähteä saunomaan tai kovasti liikuntaa harrastamaan. Itsekin jätin tietysti jumpan väliin siltä päivältä ja itse asiassa myös parilta päivältä sen jälkeen, koska omat zumbani ovat niin maksimisykehullunrankkoja. Ei ollut vielä sellainen olo, että olisi ollut (henkisesti?) valmis äärirajarasittamaan itseänsä pariin päivään. Sitten olo palautui normaaliksi.

Hedelmällisessä iässä olevat naiset saavat muuten verenluovutuksesta mukaansa rautakuurin; sellaisen sain minäkin ja jopa muistin melkein kaiken syödä.

Täällä on varmaan kuulolla paljon vakkariverenluovuttajia, huutakaa HEP, jos olette jo nyt tätä (parasta!) viittä prosenttia! Mutta onko kuulolla myös sellaisia, jotka ovat vastavuoroisesti saaneet jossain yhteydessä luovutettua verta? Kertokaa ihmeessä tarinanne! Ehkäpä se voi innostaa jonkun uuden ihmisen verta luovuttamaan…?

Ja hei siitä olen varma, että täällä on myös meitä ”sit joskus pitäis kyllä” -ihmisiä. Haastan teidät kaikki aktivoitumaan NYT! Kuulemma tämä loka-marraskuun aika on vähän sellaista, että luovuttajia tulee muita kuukausia vähemmän; ehkä tämä saapuva pimeys lannistaa meidät suomalaiset…? Flunssakaudetkin ehkä vaikuttavat, kun kipeänä ei tietenkään voi luovuttaa verta. Mutta just nyt(kin) meitä luovuttajia tarvitaan! Joka ikinen päivä (myös syksyn pimeydessä siis) tarvitaan 800 vapaaehtoista luovuttajaa, jotta verivarastot pysyvät riittävällä tasolla.

Suosittelen myös etenkin ensikertalaisille ihan valtavan paljon tuota kaveritreffihommaa!

Huutakaa tekin HEP, jotka ette ole ennen käyneet mutta nyt aiotte mennä!

Tämä on kyllä taas sellaista konkreettista ja ihan valtavan tärkeää auttamista. Tosiaan kolmea ihmistä voi päästä auttamaan jo sillä yhdellä verenluovutuskerralla – esimerkiksi yksi osuus voi mennä syöpähoidossa olevalle ihmiselle, toinen onnettumuuden uhrille. Verta tarvitaan myös mm. keskosten hoitoon, leikkauksiin, anemian hoitoon ja synnytyksissä verta menettäneille.

Kuka vaan meistä – tai kenen vaan meistä lapsi – voi olla joskus siinä tilanteessa, että tarvitsee luovutettua verta! Silloin on ihan valtavan tärkeää, että sitä todellakin on saatavilla, kiitos vapaaehtoisten verenluovuttajien!

Luovutetun veren turvallisuus (sekä potilaalle että luovuttajalle) tarkistetaan tietysti aina. Itse tein sovinkoluovuttajaksi.fi -sivustolta testin ennen kuin menin luovuttamaan. Lisäksi auttavassa numerossa 0800 0 5801 sairaanhoitajat vastaavat kaikkiin kysymyksiin. Sinne kannattaa ehdottomasti soittaa, jos jokin asia mietityttää! Ja lisäksi tosiaan ihan siinä verenluovutustilanteessa tarkistetaan hemoglobiini (sitä ei tarvitse tietää etukäteen) ja käydään läpi tarkka terveysselvitys. Verenluovuttajan täytyy olla totta kai terve ja tuntea olonsa hyväksi.

Ruksitin tuohon täyttämääni kaavakkeeseen sellaisen kohdan, että minulle tulee nyt kännykkään aina kutsuja verenluovutuksiin silloin, kun omaa veriryhmää tarvitaan. Ja muutenkin voi ja kannattaa tietysti mennä; itse menen ehdottomasti kaveritreffimielellä toistekin. Veripalvelun sivulta voi tarkkailla, että koska oman veriryhmän verta erityisesti tarvitaan.

Voisiko sinusta tulla verenluovuttaja – tai oletko jo?

Täällä siis se hyvä testi, kannattaa käydä tekemässä! Ja sitten vaan verenluovutuskaveritreffejä sopimaan!

Kaupallinen yhteistyö: Veripalvelu ja Indieplace

14
Like
6

You Might Also Like

  • Janni
    22.10.2019 at 17:13

    Kävin ennen aika säännöllisesti, nyt on lääkitys joka estää luovuttamisen. Mutta näin ruuhkavuosissa kun muka ketään ei ehdi näkemään oli lounastreffit kaverin kanssa luovuttamaan ihan paras juttu, mahankin sai täyteen samalla 😆 ja vinkkinä, ainakin meidän kaupungin luovutuspisteessä on tarjoilut lisäksi sesongin mukaisia, eli jouluna pipareita ja torttuja, pääsiäisenä suklaamunia, kesällä jäätelöä 😁 Hyvä mieli ja herkkuja, kyllä kannattaa!

    • krista
      22.10.2019 at 17:47

      No ooooh noille sesonkiherkuille! Heti aloin miettiä, että oiskos vaikka laskaispullaa… :D :D :D (se on mun lempparisesonkiherkku) Ja siis totta, tuo on kaveritreffipaikkana kyllä niin hyvä, vähän niin kuin kahvilaan menisi, mutta samalla tehdään tärkeä juttu luovuttamalla verta.

      Mahtavaa, että kävit säännöllisesti ennen lääkitystä – sun käynneistä on ollut apua varmasti monelle! Mäkin aion kyllä ehdottomasti nyt alkaa käydä! Mä uskon, että eka kerta on tavallaan se ”ratkaisevin”, eli kun eka kerran käy, niin sitten käy paljon helpommin jatkossakin!

  • Laura
    22.10.2019 at 17:15

    Ehdottomasti kaikki luovuttamaan! Itse olen luovuttanut kymmenisen kertaa – ekan kerran menin heti kun pääsin, eli kun täytin 18 vuotta. Isän vanavedessä menin, olin oikein odottanut sitä kun hän oli säännöllinen luovuttaja.
    .
    Mutta mulla on tosi matala verenpaine, ja useamman kerran luovutukset päättyivät lähes pyörtymisen ja tosi huonoon oloon, joten kertoja oli pakko rajoittaa. Lopullinen este tuli muutama vuosi sitten kun sain kaksi aivoverenvuotoa melko peräkkäin. Siirryin siis saamapuolelle kun jouduin aivoleikkaukseen.
    .
    Ehdottomasti kaikki luovuttamaan! Menisin ehdottomasti itsekin jos vaan olisi mahdollista.

    • krista
      22.10.2019 at 17:51

      Ihana sukupolvelta toiselle siirtynyt tapa teillä! <3 Meilläkin muuten lasten kanssa puhuttiin tästä paljon, lapsia kiinnosti valtavasti, että mitä se tarkoittaa, mitä siinä tehdään, millaista siellä on... Näytin näitä kuvia, ja taidanpa ottaa ensi kerralla heidät mukaan ihan siksikin, että ikään kuin "kasvaa siihen" ja näkee, miten tärkeä juttu tämä on. Toivottavasti sitten 11 ja 13 vuoden päästä haluavat hekin mukaan luovuttamaan <3
      -
      Ihana, kun laitoit tämän kommentin! Sä oot kyllä hyvä esimerkki siitä, miten sama ihminen voi olla joskus antajan ja joskus saajan puolella <3 Miten tärkeää on ne kerrat, kun autoit muuta - ja miten tärkeää, että sä vastaavasti sait omassa leikkauksessa verta (tai sen jostain tietystä osasta tehtyä valmistetta siis) omaan tarpeeseen. Nykyajan lääketiede <3 <3 <3

  • Tilia
    22.10.2019 at 17:22

    En tiedä, kumpaan prosenttiin minut lasketaan: luovuttajiin vai niihin, jotka eivät luovuta. Olin säännöllinen luovuttaja, mutta nykyään en enää saa luovuttaa. Se olikin yksi asia, joka jäi syövästä vaivaamaan koko loppuelämäksi: ikinä en enää sinne kelpaa, vaikka kuinka terve olisin loppuelämäni vuosikymmenet. Aiemmin kävin usein luovuttamassa juuri silloin, kun ystävä tai omainen oli leikkaukseen menossa. Silloin sen tarpeen aina muisti ja ajattelin sen sillä lailla symbolisesti, että lahjoitan vertani juuri hänelle, vaikka eihän se tietenkään niin mene eikä ole tietty samat veriryhmätkään. Pyhien ja lomien aikaan jos on Suomessa, niin silloin kannattaa erityisesti käydä luovuttamassa, kun luovuttajia on vähän. Ja sen verentarpeenhan näkee tuolta Veripalvelun sivuilta, että voi mennä just silloin, kun omaa verta tarvitaan eniten.

    • krista
      22.10.2019 at 21:11

      Mä sanoisin, että ehdottomasti luovuttajiin <3 Sä oot kuitenkin ollut luovuttaja silloin, kun se oli mahdollista, ja varmasti nytkin olisit, jos voisit! Henkinen verenluovuttaja nyt vähintäänkin vieläkin olet!
      -
      Ja totta, pyhinähän usein näkee ilmoituksia, että verenluovuttajia tarvitaan! Pitääkin erityisesti silloin seurailla tuota oman veriryhmän palleroa ja voisin vaikka blogiin/Instaankin laittaa muistutuksia, jos se saisi jonkun muunkin innnostumaan liikkeelle!

  • Riika
    22.10.2019 at 17:54

    Tosi hyvä postaus tosi tärkeästä asiasta!
    Itse olen luovuttanut kerran, ja se oli minunlaiselleni hullun piikkikammoiselle valtava saavutus. Todella helläkätisiä olivat, en pyörtynyt enkä traumatisoitunut ja just tuollainen mainitsemasi todella hyvä fiilis jäi, kammostani huolimatta.
    Vähän harmittaa kun en enää pysty verta luovuttamaan. Asun nykyään Yhdysvalloissa, ja täällä ei huolita verta ihmisiltä, jotka ovat asuneet Euroopassa tiettyinä vuosina hullun lehmän taudin aikaan.

    Itse en ole koskaan ottanut verta vastaan, mutta molemmat kaksoseni ovat. Istukka irtosi kesken synnytyksen, ja vuoti sieltä lasten puolelta. Molemmat saivat sitten ”veritankkausta ja hemohessiä”. Kiitos veripalvelun, he selvisivät.

    • krista
      22.10.2019 at 18:01

      ”Veritankkausta ja hemohessiä” <3 <3 <3 <3 Oi että kun olisi joku sellainen seuranta (tietystikään ei ole ja siihen on tuhat ja yksi pykälää, miksi ei saakaan olla), että saisi jotenkin tietää, millaisille potilaille oma luovutettu veri on mennyt. Koska siis tuli heti mieleen, että oi ajatella niitä ihmisiä, jotka verta luovuttivat ja se pelasti teidän kaksoset <3 <3 <3 Että millaista olisi tietää noin huikea juttu. Mutta eihän sitä tietysti voi tietää, niinpä voi vaan mielessään ajatella, että miten paljon on voinut jotakuta luovuttamisellaan auttaa.
      -
      Ai Yhdysvalloissa on koko Eurooppa tuossa kiellossa. Täälläkinhän on tuohon liittyvä rajoitus eli jos on asunut Iso-Britanniassa 6 kk vuosina 1980-1996, ei valitettavasti voi luovuttaa. Mutta hienoa, että pääsit kerran (ja piikkikammosta huolimatta!) luovuttamaan kuitenkin! Ja just tuollainen samanlainen hyvä kokemus mullakin <3 On ihana ajatus, että verenluovuttajia kohdellaan noin hyvin, se motivoi tulemaan jatkossakin verenluovutukseen!

  • Veema
    22.10.2019 at 17:56

    Vastaan kyllä kaikkiin: kävin opiskeluvuosina luovuttamassa useamman kerran säännöllisesti. Sitten tuli taukoa matkusteluista johtuen. Sitten asuinkin useamman vuoden ulkomailla. Suomeen palattuani meinasin aina mennä, kunnes tuli raskaus ja synnytys. Synnytyksessä taas itse pääsin/jouduin saamapuolelle, kun menetin runsaasti verta. Imetyksen vuoksi en heti päässyt ”maksamaan” tätä ”verivelkaa” takaisin, mutta jo pidempään on ollut tarkoitus palata säännölliseksi luovuttajaksi. Nyt teen ja varasin ajan luovuttamiselle perjantaiksi. Kiitos siis muistutuksesta!

    • krista
      22.10.2019 at 18:05

      Ihanaa, ihanaa, ihanaa! Eli siis ihanaa että sait tästä sykäyksen mennä nyt luovuttamaan! <3 Ja mahtava ajatella, että tosiaan voi itse auttaa muita, ja sitten vastaavasti itse on joskus "saamapuolella". Vastavuoroisuutta ihmiseltä toiselle <3 Ja tuo veri kun tosiaan on sellainen, että siihen tarvitaan vapaaehtoisia luovuttajia eli sitä ei voi lääkkeillä keinotekoisesti rakentaa.

  • sarvis
    22.10.2019 at 18:01

    Olen luovuttanut reilut parikymmentä kertaa, mutta viime vuodet harvemmin – olen yrittänyt tulla raskaaksi, ollut raskaana tai juuri synnyttänyt. Olen myös saanut punasoluja ensimmäisen synnytykseni jälkeen, kun hemoglobiini puolittui vuodon vuoksi ja olo oli heikko kuin heinänkorrella eikä vauvanjytkäleen hoidosta kaksikerroksisessa kodissa olisi tullut mitään.
    Äitini on luovuttanut vajaat sata kertaa – naiselle aika kova suoritus!

    • krista
      22.10.2019 at 18:24

      No VAU mitkä lukemat äidilläsi – mutta toisaalta kyllä sun reilut parikymmentä kertaakin on erittäin kunnioitettava määrä <3 Ja hienoa, että sä sitten "vastavuoroisesti" sait punasoluja tarpeeseesi. Niin tärkeää! <3

  • Julia
    22.10.2019 at 18:05

    Arvostus täältä tälle yhteistyölle, hienoa Krista että teet osaltasi verenluovutusta näkyvämmäksi 😊 Mä kävin nuorempana säännöllisesti luovuttamassa verta, kunnes jouduin Lähi-Idässä asuessani pahaan autokolariin ja sain siellä verensiirron (kiitollinen sielläkin luovuttajille, ilman olisin kuollut!), mistä tuli pysyvä luovutuseste.

    Myös työssäni sairaanhoitajana oon nähnyt, miten potilaat vauvasta vaariin ovat tarvinneet verta ja miten verensiirto on saattanut pelastaa elämän. Siksi(kin) verenluovuttajien määrän soisi olevankin nykyistä korkeampi.

    Kiitos hyvästä postauksesta ja hyvää syksyn jatkoa teidän perheelle 😊

    • krista
      22.10.2019 at 18:29

      Oi, kiitos! <3 Ja siis VAU, sinäkin olet siis verenluovuttajan/luovuttajien "pelastama". Nämä on kyllä aivan huikeita, kun näitä ajattelee. Että miten paljon hyvää voi toiselle ihmiselle tehdä! Ja mä oon samaa mieltä, verenluovuttajien määrän soisi kyllä nousevan! Tietysti monilla on esteitä, mutta meitä "ei vaan ole tullut mentyä" -tapauksiakin on, jotka tarvitsee vain pienen sysäyksen, että tajuaa, että hei tällaisella pienellä asialla voin tehdä paljon hyvää jollekin toiselle! <3 Sitä ei jotenkin ehkä peruarjessa ajattele tai muista (jos ei ole vaikka just sun työssä sairaanhoitajana), vaikka kyllä todellakin pitäisi! <3
      -
      Kiitos itsellesi ihanasta kommentita ja samoin hyvää syksyn jatkoa! Ja siis miten HUIKEAA, että olet ollut tuollaisessa pahassa auto-onnettomuudessa ja selviytynyt <3 <3 <3

  • Hanna
    22.10.2019 at 18:25

    Mulla on ollu teinistä lähtien lääkitys, mutta hei ootteko huomannut, että vaikka verenluovutus estyisi lääkityksen vuoksi, saatat hyvinkin sopia luuydinluovuttajaksi? Minä olen jo, tuutko siekii?

    • krista
      22.10.2019 at 18:34

      Luudinluovutus on niitä kantasoluja, oonko ymmärtänyt oikein? Mäkin itse asiassa katselin sitä myös, kun tuossa sovinkoluovuttajaksi.fi:n testissä oli sekä verenluovutuksen että kantasoluluovutuksen osiot! Ihan mahtavaa, että oot luovuttanut noita!

  • Airi
    22.10.2019 at 18:36

    Olen luovuttanut nyt aikuisiällä, veriryhmäni on A+ ja veriarvoni on hyvä 147, olen myös hyvässä kunnossa muutenkin, sain Hengenpelastaja kassinkin kerran, nyt on aika kohta taas mennä. Onnekseni olen nyt myös yli 50 kiloinen nippanappa.

    • krista
      22.10.2019 at 21:15

      Hei mäkin sain Hengenpelastaja-kassin! <3 Nyt ei tullut kyllä mitenkään "olet luovuttanut niin usein" -kiitokseksi, vaan käsittääkseni ainakin just nyt ensikertalaisille antoivat! Mutta käyttöön on jo tullut! Ja verenpisaran muotoinen heijastin heiluu takissa :)
      -
      Mulla muuten menee nykyisin melkein kymmenellä kilolla yli tuon alarajan, hupsis. Vähän lasten saaminen on näkynyt mun ruumiinrakenteessa :) Mutta pääseepähän tosiaan ainakin verta luovuttamaan painon puolestakin! :D Hieno hemoglobiini sullakin!

  • Kati
    22.10.2019 at 21:16

    Kävin jossain kohtaa säännöllisesti luovuttamassa verta, niin että ”pääsin listoille” 😊 Veri tutkittiin tarkemmin ja saattoi tulla tekstari tai soitto, että tarvitaan verta ja pystytkö tulemaan ❤️ Hemoglobiini on ollut yleensä lähellä 150. Täällä hetkellä ruuhkavuodet ja tämän hetkinen imetys estää verenluovuttamisen. Tarkoitus olisi taas aktivoitua, kun imetys ym. on ohi 👍😊

    Kantasolurekisteriin eka kertalaisena olen ilmeisesti jo liian vanha 😔

    No mutta vielä voin luovuttaa verta 😍

    • krista
      23.10.2019 at 08:00

      Jaiks, mä lähdin heti katsomaan tuota Kantasolurekisterin ikää, ja niinpä vaan mäkin oon jo liian vanha ensikertalaiseksi, eli 18-35 pitää olla rekisteröityessään. No mutta onneksi sentään vereluovutukseen sovin minäkin!

      Tuo on kyllä tosi näppärää, että soittavat tai viestittävät silloin, kun tarvitaan – koska sellainen sitä varmasti sitten ”herättää” menemään ja tulee mentyä juuri oikealla kohdalla. Hyvähyvä! Ja tosiaan imetyksen aikana tosiaan ei voikaan luovuttaa, mutta sen jälkeen sitten taas <3

  • Wewwaton
    22.10.2019 at 21:29

    Hep! Aloitin luovuttamisen muistaakseni hyvin pian täysi-ikäistymisen jälkeen ja luovutuskertoja on kertynyt jo yli kaksikymmentä! Välissä oli kyllä todella monen vuoden tauko km-raskaus-synnytys-imetys-härdellissä. Mutta nyt taas ollaan luovutuskelpoisia 😁

    Nuo sesonkiherkut jäi kyllä lapsillekkin mieleen kerrasta, kun viime vuonna pääsivät kesälomalla ekaa kertaa mukaan ja saivat itsekkin jätskiä , niin joululomalla luovutuskäynnillä olivat sitten tosi pettyneitä kun jädeä ei ollutkaan. 😅 Meillä luovutus on kyllä koko perheen yhteinen (loma-)harrastus, käydään yhdessä miehen kanssa ja lapset mukana mahdollisuuksien mukaan. Monesti seurana on ollut munkin siskoja tai oma isä. 😊 ja liittykää toki kaikki kantasolurekisteriin, miehet erityisesti, heitä kivataan lisää.

    Kummipojan isä oli Helsingissä valmistautumassa kantasolujen luovutukseen kun kummipojan synnytys käynnistyi. Siitä sitten kiirehtimään että sai oman lääkkeensä etuajassa ja hirmuista kyytiä bussin kyydissä kuopioon (lääkkeiden vuoksi ei saanut itse ajaa) ja suoraan synnytyssaliin. Seuraavana päivänä sitten bussikyydillä takaisin hki luovuttamaan ne kantasolut.

    • krista
      23.10.2019 at 08:07

      Ihan mahtavaa! Niin huikeaa ajatella tällaisista määristä, että miten monta ihmistä on sun verestä saanut niin tärkeää apua! <3 Eli vaikka just 20 kerrasta 60 ihmistä, kun yhdestä saadaan aina kolmeen tarpeeseen valmistetta!
      -
      Tuo on kyllä mahtavaa, että käytte kimpassa! Mä tuossa yllä sanoinkin, että aion ottaa lapset mukaan ihan vaan katsomaan, mutta siis tietysti Joelin myös :)
      -
      Vau miten reipasta tuo kummipojan isän kantasoluluovutus! Mutta tuohan on ihan valtavan tärkeää ja niin kuin sanoitkin, mäkin oon kuullut että erityisesti miehiä kaivataan kovasti lisää. Voi hitsi harmittaa, että meiltä Joelin kanssa se ensiluovuttajan ikäraja on ylittynyt, Joeliltakin juuri vasta. Mä puhuin tuosta Joelille joskus muutama vuosi sitten ja oltiin että "joo tietysti pitäis pitäis" - ja sitten se JÄI. Höh! Noin tuollaisissa helposti käy, pitäis vaan aktiivisesti tehdä se toimintasykäys eikä jäädä jahkaamaan!

  • Sumonen
    22.10.2019 at 22:48

    Hep! Minä menin kaverin kanssa reippaana 18-vuotiaana verenluovutukseen. Itse en päässyt luovuttamaan asti, koska olin ollut parin viikon sisään flunssassa. Sanoivat, että tulisin varmasti uudestaan sairaaksi. Kaveri pääsi luovuttamaan, valahti kesken luovutuksen aivan valkoiseksi ja pyörtyi kouristellen. Saatiin hyvästä yrityksestä ruusut matkaan, mutta tuon käynnin jälkeen en ole saanut palattua. Harmittaa! Mutta onneksi tosiaan edelleen voisi palata luovuttajaksi tai siis aloittaa luovuttamisen. Tällä hetkellä en vaan voi, sillä olen raskaana. Mutta lähivuosien to do -listalle tämä kyllä menee. Kantasolurekisterissä olen jo. Sen sain ajoiksi tehdä vuosi pari sitten.

    • krista
      23.10.2019 at 08:12

      Voi apua mikä kokemus teillä <3 Mutta joo voin kuvitella, että nuorena sitä saattaa vaikka liiotella omaa reippauttaan eli ei vaikka ajoissa sano, jos alkaa tuntua olo huonolta. Tai mulle ois voinut käydä noin silloin :) Mä meinasin kerran pyörtyä napalävistystä laittaessa. En mielestäni edes jännittänyt, mutta yhtä äkkiä huomasin, että huone alkoi näyttää kummalliselta ja musiikki hävisi korvista vaimeaksi. Sitten pitikin laittaa jo päätä polviin, että en pyörtynyt :) Mutta nyt verenluovutuksessa kyllä tosi pehmeästi suhtauduttiin pahoinvoinnin mahdollisuuteen ja sitä ymmärtäen, tosiaan pyydettiin seuraamaan omaa oloa, että ei vaan tule huonovointisuutta ja heti oltaisiin lopetettu luovutus ja niin edelleen.
      -
      Mutta uutta yritystä vaan siis sitten, kun raskaus (oi, onnea!) ja sen jälkeen imetys on takana <3 Ja kuumeen nostattaneesta flunssasta tosiaan pitää olla se pari viikkoa aikaa, niin sitten pääsee luovuttamaan! :)

  • Torey
    23.10.2019 at 08:25

    Mä en ole luovuttanut, enkä ole siitä ylpeä. Sen sijaan olen SPR aikoinani ollut katsomassa verenluovuttajia.

    Mä painoin kanssa vuosia liian vähän. Sit oli raskauksia, keskenmeno, tatuointien ottoa jne. joista olen saanut hyvän tekosyyn olla luovuttamatta. Koska mä en vaan pysty! Mut täytyis tainnuttaa ennenku multa sais pussillisen verta. 😅

    Keskenmenon saatuani oli tosi lähellä, etten saanut luovutettua. Jos hb ois tipahtanut alle 90, ni olisivat alkaneet tiputtamaan. Se tais just jäädä siihen 92, joten sain vaan tavallisen tipan, sekä käskyn syödä rautaa.

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2019/10/23/onks-taa-syksy-jotenki/

    • krista
      23.10.2019 at 08:48

      Jos tietää ja tuntee itsensä, että vaikka pyörtyy tai tulee hullun huono olo, niin sitten mun mielestä ei kannata kokea liian huonoa omaatuntoa siitä, että ei mene luovuttamaan! Tai sitten jos tuntuu siltä, että haluaa yrittää, niin silleen jossain hyvässä vaiheessa – hyvin syöneenä, levänneenä ja ystävän kanssa – tietysti kannattaa kokeilla. Tuolla ainakin oltiin erittäin ymmärtäväisiä sen kanssa, että jos ois tullut huono olo, niin se oltais vaan heti lopetettu! Tai jos olisi tullut sellainen olo, että ”ei sittenkään”, niin siinä olisi ollut täysi ”tila” ja vapaus sanoa se missä vaiheessa tahansa. Itselläni kun se veri oli lähtenyt sieltä valumaan ja siinä oli tosiaan telkkari päällä heti oman luovutustuolin päällä, niin ei sitä tosi nopeasti muistanutkaan, että jossain valuu verta – katselin vaan telkkaria siinä, ja hups kohta se olikin jo valmista. Eli se VOI olla yllättävän helppoakin. Mutta kannattaa tutkailla omia fiiliksiä ja ihan sen mukaan <3

  • A
    23.10.2019 at 11:31

    Olen luovuttanut verta kerran ja vaikka veripalvelun tiloissa olo olikin todella hyvä, niin sen jälkeen tuli niin huono olo, että melkein pyörryin kotimatkalla kirjastossa. Joku vieras ihminen haki kahvilasta mulle tripin, lepäilin penkillä, sain käveltyä kotiin yhdellä lepotauolla ja vietin loppupäivän sängyssä, niin en ole sitten mennyt uudestaan. Haluaisin mennä uudelleen, mutta pelkään, että tuo heikko olo toistuu. Imetys estää luovuttamisen tällä hetkellä, mutta ehkäpä tämän jälkeen pitää mennä ja toivoa, ettei olo mene huonoksi.

    • krista
      23.10.2019 at 16:23

      Hui! Mulle sanottiin lähtiessä jotenkin niin, että esimerkiksi bussia odotellessa ei kannata kamalasti seistä paikoillaan vaan mielellään vaikka vähän kävellä ympyrää, ettei käy niin (saatan muistaa sanamuodon väärin), että veri ei pumppaannu päähän asti ja alkaa pyörryttää. Mutta sulla ei tullut seisomatilanteessa? Jos menet uudestaan, niin varmaan kannattaa varautua loppupäivän lepäilyyn. Toisaalta (jos en tästäkin väärin muista!) muistaakseni heikotuksen riski on ensimmäisellä kerralla isoin! Eli voi olla, että seuraavalla kerralla ei olisikaan niin hankalaa. Mutta itseään kannattaa tietysti kuunnella <3

      • A
        23.10.2019 at 18:33

        En ainakaan muistaakseni paljoa seisoskellut paikoillani, mutta tuosta on jo yli 10 vuotta aikaa. Liityin juuri kantasolurekisteriin. En ollut edes ajatellut sitä aiemmin, mutta tämän jutun innostamana lähdin tutkimaan asiaa ja totesin, ettei sille ole mitään estettä, kun iänkin puolesta se on vielä vajaan vuoden verran mahdollista.

        • krista
          23.10.2019 at 20:51

          Ihan mahtavaa – hienoa, että liityit! <3 <3 <3

  • Anomuumioriginaali
    23.10.2019 at 12:28

    Mä luovutan säännöllisesti, koska se on mulle äärimmäisen kätevä tapa saada sitä, mitä kovasti janoan, eli tunnetta että olen tärkeä :D Asiaa auttaa myös se, että siedän sitä tosi hyvin, ts. ei ole koko uralla ollut ikinä mitään haittoja tms. Oon samaa mieltä siitä, että kantasolurekisteristä pidetään aivan liian vähän meteliä ja aivan liian myöhään, koska kirjautumisylärajaikä on yllättävän matala. Harva kaksvitonen tulee ajatelleeksi asiaa. Mä ilmottauduin ajoissa just luovutuskäynnillä annetun esitteen myötä. Koska the need to feel important is strong in this one, melkein odotan että joku tarttis just mun luuydintä. The Ultimate Itsensä tärkeäksi tuntemisen kokemus! :D

    Se tunnelma siellä paikassa on hieno. Pohjalla on se työntekijöiden hyväntuulisuus ja lempeys, jonka itekin havaitsit, ja sitten siihen päälle tulee se kanttiinipöytien yllä leijuva luovuttajien tunnelma, joka on sekoitus hämillisyyttä, tervettä itsetyytyväisyyttä ja erittäin alleviivattua muinamiehinäoloa. Rakastan sitä!

    • krista
      23.10.2019 at 16:26

      No kuule hei eikös tuo tunne ole ihan jossain Maslowin tarvehierarkiassakin siellä kolmion yläpäässä, jos en ihan väärin muista. Eli ihan niitä syvimpiä ihmisyyden tuntoja tuo, että haluaa kokea olevansa arvostettu <3 Ja jos sellainen tarve ohjaa tekemään toiselle hyvää, niin sehän on ihan täydellinen win-win! <3
      -
      Ai hitsi miten hyvin kuvasit tuon tunnelman :D :D :D Just noin se oli!

  • Satu
    23.10.2019 at 13:19

    Hep, juuri kävin luovuttamassa!(:
    Ihana henkilökunta ja makosat tarjottavat oli myös Tampereella! (:

    • krista
      23.10.2019 at 16:27

      Jee, hienoa, hyvähyvä! :) Ja hei kiva kuulla, että Helsingin pisteen hyvä fiilis (ja tarjottavat) ei ole vain yhden paikan erikoisuus, vaan sellaista on odotettavissa kaikkialla (toivottavasti) Suomessa. Ihanaa <3

  • J
    23.10.2019 at 14:54

    Just eilen puhuttiin, että pitäisi mennä. Puoliso ei ole koskaan luovuttanut, eikä tiedä omaa veriryhmäänsäkään. Olen koittanut häntä houkutella sen varjolla mukaan.

    Itse kävin äitini kanssa nuorempana. Olin monesti mukana silloin lapsena ja mentiin sitten heti, kun täytin 18 yhdessä luovuttamaan. Omalla kohdallani haasteena on ollut liian alhainen hemoglobiini. Juuri sen 124, kun pitäisi olla 125, jos oikein muistan. Siitä tuli sitten taukoa, kun tuli luovutuskieltoa. Nyt ei ole vuosiin tullut käytyä ja koska toiveissa on lapsi, niin ei taida olla järkevää mennä nytkään kuin seuraksi vaikka mieli tekisi.

    Nyt olisi vielä erityisen hyvä syy, kun äitini sairastui syöpään ja on menossa leikkaukseen. Ei olla samaa veriryhmää mutta ehkä puoliso olisi.

    Kantasolurekisteriin liityttiin keväällä. Se oli ollut pitkään mielessä ja nyt saatiin vihdoin aikaiseksi. Näistä pitäisi kyllä puhua enemmän ja kannustaa liittymään.

    • krista
      23.10.2019 at 16:35

      Paljon lämpimiä ajatuksia ja voimia äidillesi ja teidän perheelle! <3
      -
      Joo houkuttele ihmeessä puolisosi luovuttamaan! Vaikka verenluovutuspariskuntatreffien (vaikka et itse luovuttaisikaan) varjolla :) Senhän voi ajatella niin kuin Tilia tuolla kirjoittaa käyneensä luovuttamassa aina silloin, kun tuttu tai omainen menossa leikkaukseen - vaikka ei olisikaan juuri sama veriryhmä tai samalle henkilölle menevä veri, niin tavallaan eleenä ja ajatuksena kuitenkin <3
      -
      Joo 125 on naisten luovutuksen alaraja hemoglobiinille, miehellä 135. Se mitataan siinä ennen luovuttamista tosiaan. Saa samalla tietää senkin :)
      -
      Ihan mahtavaa, että olette liittyneet kantasolurekisteriin! <3 Niin harmittaa, että meiltä tuo puoli meni iän puolesta "ohi", kun olisi pitänyt liittyä jo aikaisemmin!

  • Noora
    23.10.2019 at 23:47

    Mulla taitaa olla viisi kertaa takana. Viimeksi tulo todella huono olo, mutta mua hoivattiin hyvin sen jälkeen ja tarjottiin taksikorttiakin kotimatkan varmistamiseksi!
    Omia luovutuksia aiemmin edisti se, että oli tosiaan tuo luovutuskaveri. Toinen niistä oli raskaana-imetti-uudestaan raskaana ja toinen sairastui syöpään :( mutta nyt taas oon löytänyt tieni uudestaan Veripalvelulle.
    Mun luovutuksia tsemppaa myös se, kun tunnen ihmisen, joka elääkseen tarvitsee säännöllisesti veritankkausta.

    • krista
      24.10.2019 at 10:07

      Voi miten ihanaa, että huolehtivat noin hyvin! Tuolla on kyllä täydellä sydämellä työtä tekeviä ihmisiä, sen kyllä vaan näkee <3
      -
      Ja varmasti tuo meneekin juuri noin, että läheisen tarve tai jokin muu "herätys" jotenkin ravitelee muistamaan verenluovutuksen tärkeyden! Itselläkin tämä ajatus oli tosiaan vuosikausia pilkkinyt mielessä, että joo hitsi munkin pitäis, mutta sitten kuitenkin tuntunut sellaiselta "kaukaiselta" kaiken oman arjen keskellä. Mutta nyt, kun on kerran käynyt, se muuttuikin jotenkin ajatuksissa "tämä on niitä asioita, joita teen" -muotoon. Sitten se onkin jotenkin läheisempi ja helpompi ja omaan elämään kuuluvampi. Hassua, miten ihmisen mieli toimii :)

  • Päivi
    24.10.2019 at 10:32

    Kiitos kun luovutit ja nostit asiaa esille. Itse olen aikoinani luovuttanut säännöllisesti, mutta enää ei vereni valitettavasti kelpaa. Oma läheiseni luovutti verta kymmeniä vuosia ja on nyt tilanteessa, että tarvitsee itse säännöllisesti veritankkausta. Joten jokainen luovuttaja on todellakin hengenpelastaja. 🙏❤

    • krista
      24.10.2019 at 11:02

      Ihanaa, kiitos viestistä! <3 Kerta oli mulle vasta ensimmäinen, mutta ei todellakaan viimeinen - tän myötä minusta myös tulee säännöllinen luovuttaja!
      -
      Tuntuu jotenkin ihan uskomattoman hienolta, että tosiaan vapaaehtoisten luovuttajien ansiosta esimerkiksi läheisesi saa veritankkausta <3 Tuo hengenpelastaja-titteli ei ole tällä tavalla tosiaan yhtään liioteltuja, vaan se todella ON niin. Koska lääkkeellä verta ei voi korvata, sitä verta tosiaan aidosti ja oikeasti tarvitaan, ja sitä saa vain näiltä (meiltä) vapaaehtoisilta <3
      -
      Ja sekin on muuten hyvä pitää mielessä, että silloin KUN oma veri kelpaa, niin kannattaa käydä! Koska sitten voi tulla tosiaan niitä sairauksia tai elämänvaiheita, että ei voi enää luovuttaa vaikka haluaisi. Eli sitä paremmalla syyllä meidän, jotka tällä hetkellä tähän pystymme, kannattaa olla aktiivisia verenluovuttajia!

  • MMinne
    24.10.2019 at 11:25

    Sain aikanani sysäyksen mennä luovuttamaan, kun isäni oli leikkauksessa, jossa hänelle jouduttiin antamaan pari pussia verta. Lähdin sitten maksamaan tuota ”velkaa” ja on tullut vuosien saatossa käytyä reilut parikymmentä pussillista antamassa. Houkuttelin myös äitinä mukaan ja hän ehti myös käydä säännöllisesti vuosia, nykyisin hän ei sitten oman lääkityksensä vuoksi voi enää käydä. Samoin houkuttelin myös nykyisen puolisoni, kun hänenkin isänsä sai luovutettua verta, nyt on sitten nekin kuitattuna miehen puolelta..

    Kannattaa tosiaan muistaa ottaa rennosti luovutuspäivänä, ei treenejä eikä saunomista jne. Kerran meinasi itsellä tulla heikko olo illalla, kun unohdin ottaa rauhallisesti. Muuten ei onneksi ole ollut mitään ongelmaa. Nestettä pitää muistaa nauttia luovutuksen jälkeen tavallista runsaammin. Itse koitan lisätä vähän myös jo ennakkoon, jos vaikka töiden jälkeen menee, niin tulisi sitten töiden lomassa naukkailtua muutakin kuin kaffetta. Mä en pidä verestä enkä neuloistakaan, mutta hyvin on luovutus onnistunut. En ole koskaan katsellut sitä pistosta, en veripusseja, en mitään. Pötkötellyt siinä vain rauhassa seiniin tuijotellen. Ammattitaitoinen väki osaa myös pistää niin, ettei koskaan ole tehnyt erityisemmin kipeää, ei sitä neulaa tunne siinä yhtään. Paljon enemmän ottaa se Hb:n mittaus sormenpäästä ja sekin on aika pientä kipua..;)

    Kiva, että otat osaa tällaiseen yhteistyöhön! Nää on tärkeitä juttuja!

  • 1 2