Talvi Espanjassa – ai millä rahalla?

Spoilaan nyt tämän tekstin heti alkuunsa ja kerron, että meidän talvehtimisbudjetti täällä Espanjassa (merkityksessä: paljonko ”ylimääräistä” rahaa kuluu Suomen normaalielämään verrattuna) on molempina vuosina ollut…

nolla.

Meidän Espanja-talvehtimisten taloudellinen puoli on herättänyt useammassakin kohdassa – ei juurikaan täällä blogissa – kohtuullisen suuriakin tuntemuksia. Viime vuonna mainitsin eräässä keskustelussa minipienistä tuloistamme (minä hoitovapaalla ja Joel gradua tekemässä) ja sain vastaan tulta ja tappuraa: TE OOTTE SIELLÄ ESPANJASSA KOKO TALVEN, ETTE TE VOI OLLA PIENITULOISIA.

No mutta kun oltiin. Tarvitaanko tiliote todisteeksi?

Täällä talvehtivien tai elävien suomalaisten taloudellinen(kin) kirjo on ihan samanlaista kuin kotimaassammekin. On luksushuviloissa asuvia purjenveneenomistajia. Ja janan toisessa päässä on työttömyyskorvauksilla kolmen kuukauden pätkiä eleleviä baareissaistuskelijoita, ja jopa suomalaisia asunnottomia siltojen alla. Laidasta laitaan. Me itse asetutaan tähän keskivaiheille ihan niin kuin Suomessakin: tavallinen nelihenkinen lapsiperhe. Meidänlaisia täällä on myös tosi paljon – ihan tavallisia suomalaisia perheitä tavallisine tuloineen.

Niin kuin olen aikaisemminkin (täällä) kirjoittanut, yhteistä meille kaikille täällä asuville suomalaisille on se, että olemme päättäneet. Ja sitten kukin omalla tavallamme toteuttaneet, joko spontaanisti heti tai pitkän tähtäimen suunnitelmana. Vaikka sitten eläkepäivinä.

Meidän talvien taloudellinen puoli on monesti kiinnostanut, ja nytpä rohkaistuin tätä rahayhtälöä vähän avaamaan. Syvimpänä pointtinani tässä on antaa innostusta, että aika monesti (ei toki aina) kaikki on järjestettävissä eikä tällaisia vetoja tehdäkseen tarvitse elää mitään rahakasta elämää.

Usein se on muutamien asioiden yhteenloksahtamisesta kiinni. Ja siitä päätöksestä, jonka jälkeinen sisäinen voima vie sitten asioita järjestelemään.

Viime talvi v. 2016-2017

Viime talvena olimme siis hoitovapaalaisbloggaaja ja opiskelija – tulot pienet, mutta yhtä pienet ne tulot olisivat olleet Suomessakin, ja siellä eläminen olisi ollut kalliimpaa.

Olennaista meidän viime vuoden taloudellisessa yhtälössä oli se, että meillä on Suomessa omistusasunto (velkaa toki edelleen), jonka saimme vuokrattua poissaolomme ajaksi. Emme pyytäneet ihan markkinahintaa vuokrasta, vaan juuri sen verran, että verot mukaan laskettuna pystyimme maksamaan Espanjan-päässä oman vuokramme. Vastiketta Suomeen ja lainanlyhennystä maksoimme normaalisti (lainankin olisi toki voinut laittaa lyhennysvapaalle) niin kuin olisimme maksaneet Suomessakin. Sähkö täällä on kallista, mutta niin on meidän suora sähkö Suomessakin, ja nyt vuokralaiset maksoivat omasta kulutuksestaan.

Asumisen lisäkustannus viime talvena oli siis tasan nolla, eli se oli tasan sama kuin Suomessa. Lisäksi vuokrasin autoni pienellä summalla kavereille, siitäkin tuli verojen jälkeen vähän myös käyttörahaa; täkäläisellä hintatasolla parin ruokakauppalaskun verran kuukaudessa.

Lennot toki maksoivat neljältä hengeltä aika lailla (yli 1000 euroa muistaakseni), mutta laskimme, että eläminen täällä on sen verran halvempaa, että talven aikana se kompensoi lennot.

Niin kävikin, ruokakauppalaskelmia täällä.

Itse asiassa viime talven jälkeen Suomeen palattuamme tajusimme, että vaikka Joel joutui käymään yllärinä ”pistokeikalla” Suomessa, jäimme silti talvesta plussalle.

Kävimme siis Espanjassa säästämässä!

Tämä talvi v. 2017 – 2018

Myös tänä talvena tulomme täällä Espanjassa ovat saman verran kuin tulomme Suomessa olisivat – ja tällä kertaa siis tietysti enemmän kuin viime vuonna, sillä Joel on Suomeen päin töissä ja minäkin teen kalenterintäydeltä friikkuhommia.

Kun asuu täkäläisessä hintatasossa ja saa palkkaa etänä suomalaisella palkkatasolla, saa kirjaimellisesti ne rusinat pullasta (vaikka en rusinoista tykkääkään). Niinpä laskimme jopa, että emme tänä vuonna tarvinneet kotimme vuokratuloja niin olennaisesti kuin viime vuonna. Siksi emme tällä kertaa laittaneet kotiamme ”virallisesti” ulkopuoliselle vuokralle vaan siinä on tuttu asukas enemmän talonvahtiperiaatteella pitämässä taloa asuttuna. Myös tänä vuonna vuokrasin automme tutulle käyttöön.

Tänä vuonna siis kulumme ovat isommat kuin viime vuonna, koska maksamme ”ylimääräisenä kuluna Suomeen verrattuna” tänne isoa vuokraa. Vuokrasimme kalliimman asunnonkin kuin viime vuonna. Toisaalta siitten tosiaan se ruokakauppalasku on lähes puolet pienempi täällä kuin Suomessa olisi.

Mutta koska myös tulomme ovat nyt selvästi viime vuotta isommat (aika keskituloiset varmaan), laskimme, että tämä on ok. Heh ja koska olemme tottuneet sen verran pieneen kulutukseen, meillä jäi viime suomessaolokauden jäljiltä rahaa aika hyvin säästöönkin. Ei me näköjään enää edes osata haluta kuluttaa sitä rahaa, kun on eletty vuosia niin säästeliäästi.

Ei pahan päivän varalta, vaan hyvän päivän varalta tänne Espanjaan :)

Molempina talvina meille loksahti kohdalleen siis yksi keskeinen juttu, joka ratkaisi yhtälön. Ensimmäisenä talvena se oli oman omistusasunnon vuokraaminen ja toisena talvena etätyöskenteleminen Suomeen. Näiden juttujen ansiosta tämä elämä Espanjassa ei kustanna meille taloudellisesti yhtään enempää kuin elo Suomessakaan.

Itse asiassa paljon enemmän maksaisi tavallinen viikon pakettimatka Kanarialle hiihtolomalla.

Kaiken yllämainitun jälkeen olen kuitenkin sitä mieltä, että ihan nollatilillä tänne lähteminen olisi totta kai riski. Sitä en oikeastaan suosittele (etenkään lasten kanssa!), vaikka kuulee toki sitäkin. Mutta mun mielestä kannattaa aina olla ensin vähän ”puskuria” säästettynä yllättävien tilanteiden varalle, niin Espanjassa kuin Suomessakin. Me olemme olleet varmasti sekä taloudellisia että onnekkaita: minitulokausista riippumatta olemme aina pystyneet säästämään ja säilyttämään tilillä sen verran pohjaa, että jos vaikka pyykkikone hajoaa (niin kuin se Suomessa juuri hajosikin), niin emme mene ihan akuuttiin konkurssiin.

Eli puskurivaran ehdottomasti suosittelen säästämään ennen tällaisia talvia! Ja muutenkin.

Kolme keskeisintä vinkkiäni talvehtimishaaveiluun siis:

  1. Päätä!
  2. Lähde toteuttamaan; jos yksi ratkaisu ei onnistu, niin etsi toista!
  3. Säästä vähän puskuria pahan hyvän päivän varalle!

Kaikkien ei tarvitse haluta samoja asioita. Mutta jos tällainen on omissa haaveissa, haluan täten vahvasti ja tsemppaavasti kannustaa: se on mahdollista! <3

42

You Might Also Like

  • Puumis
    16.11.2017 at 12:41

    Mä muuttaisin HETI jonnekin ns. halvempaan maahan, jos voisin tehdä työtä etänä. Kuka tietää, ehkä tulevaisuudessa voinkin. Ja ihan salettiin muutan viimeistään siinä vaiheessa, kun voin nostaa eläkettä. (Jos siis vielä olen silloin elossa.) Samalla rahalla saa enemmän ja sääkin on parempi – vaakakuppi kallistuu kokonaisuudessaan lämpimään maahan muuton puolesta.

    • krista
      16.11.2017 at 12:49

      Joo etätyö ja edulliset elämiskustannukset on kyllä todella optimaalinen yhtälö. Tosi monella firmalla näyttää kyllä olevan nykyisin etätyöpisteitä; ja myös tällaisen suomalaisen yhteisön hyvä puoli on se, että kaikille palveluille kampaamosta lastenhoitoon ja hammaslääkäristä putkimieheen on tilausta myös suomeksi. Toki jos täällä sitten tekee työtä, on palkkatasokin täkäläistä. Joten etätyö Suomeen on kyllä tosiaan ihan rusinapullailua! :)

  • Nimim. äkkiä aurinkoon
    16.11.2017 at 12:58

    Kiitos tästä postauksesta! Juuri olen miettinyt tätä rahapuolta.

    Saisiko joskus vinkkiä luotettavista asunnonvälityssivuista. Paljon on sivustoja pikagooglauksella, mutta mistä tietää, että ei saa sitten sutta ja sekundaa?

    • krista
      16.11.2017 at 13:04

      Kiva, että oli kiinnostavaa!

      Oon viime talvesta asti ollut koko ajan aikeissa kirjoittaa asunnonvuokrausvinkkiä, mutta nyt kokemus on näyttänyt, että tämä on vaan kyllä niin niin niin arpapeliä :D Jos itse saa hyvät kokemukset jostain välittäjästä, on joku toinen saattanut saadakin huonot. Ja sitten taas jos on itsellä huonot kokemukset (ei ole vaikka saanut vastausta tai on vastattu tylysti), on joku toinen onnistunutkin saamaan huippuasunnon sieltä. Niinpä en ole uskaltanut kehua (enkä ainakaan haukkua!) ketään. Jos olette aktiivisesti etsimässä asuntoa, niin kerron kuitenkin privana tosi mielelläni meidän kokemuksia! Tämän talven asunnot meillä on Airbnb:n kautta, koska suomalaisilta välittäjiltä ei pitkällisistä etsinnöistä riippumatta löytynyt juuri silloin mitään. Eikä meille löytynyt koko talveksi mitään vaan asutaan ensin helmikuun loppuun tässä ja kaksi viimeistä kuukautta toisessa. Asuntomarkkinat käy kuumina, paljon on tänne tulijoita… Mutta aina jotain löytyy!

    • Riika A
      17.11.2017 at 10:25

      Jos Costa Blancan alue kiinnostaa, niin voin suositella https://lomaespanjassa.net

      Toi on ihan suomalaisten omistama firma, eli asiat kaikki hoituu ”suomalaisittain”, ei millään mañana-meiningillä.

  • Devika Rani
    16.11.2017 at 13:08

    Ihanasti sanottu: Säästä hyvän päivän varalle! <3

    • krista
      16.11.2017 at 13:15

      Joo mun mielestäkin se on ihana ajatus! <3

  • Sandra
    16.11.2017 at 13:14

    Sen verran pakko kysyä että etkö sä kuitenkin tienaa tällä blogillakin? Että ette ihan pelkillä opiskeiljan ja hoitovapaalaisen rahoilla eläneet? :)

    • krista
      16.11.2017 at 13:30

      Joo hoitovapaalla oon myös blogannut tietysti, ja tehnyt yksittäisiä friikkutöitä myös viime vuonna – mutta periaatteessa hoitovapaalaisena siis, Seelahan oli viime talven kotona vielä, nyt on hoidossa. Mulla oli kyllä nuo friikkutyöt jossain vaiheessa tekstissäkin, mutta napsaisinkohan editoidessa pois…? Täytyypä lisätä tekstiin takaisin, jos ne lähtivät (nyt en isolla koneella), tsekkaan että ei tule ihan väärää käsitystä. Mutta ei ne nyt kovin isoa lisää tuloihin viime vuonna tehneet :D Ja pointtina yritti olla, että saman verran siis Suomessakin!

  • sodapop
    16.11.2017 at 13:15

    Nyt on pakko kirjoittaa, vaikka en ole kommentoinut tänne piiiiiiiitkään aikaan! Ensinnäkin edelleen olen vakkarilukijasi:) Monet blogit, joita luin pitkään, ovat jääneet mutta sun blogia seuraan edelleen säännöllisesti:) Ja seuraan jatkossakin, nimittäin juuri eilen miehen kanssa päätettiin myös ottaa arjesta pieni irtiotto!! Ei samassa mittakaavassa kuin teillä, mutta kuitenkin. Ensi keväänä olisi tarkoitus pakata meidän viisihenkinen perhe (lapset nyt 5v, 3v ja 6kk) lentokoneeseen ja tulla sinne Espanjaan, ehkä 1-2kk ajaksi. Itse olen tällä hetkellä vanhempainvapaalla ja teen gradua samalla (tai yritän tehdä). Perhevapaiden avulla saanemme miehelle järkkäiltyä töistä vapaata ensi kevääksi ja itse varmaan ”teen gradua” siellä :D Olimme jokatapauksessa jo säästäneet rahat parin viikon pakettimatkaa varten, mutta nyt on näiden perhevapaiden avulla mahdollista toteuttaa tällainen pidempikestoinen lomailu suunnilleen samalla rahalla, ja tästä ollaan kyllä haaveiltu:) Saako sulle laittaa yksityisviestiä, ois pari juttua jos osaisit neuvoa?

    • krista
      16.11.2017 at 13:20

      Hei mahtavaa kuulla! Ja yksi sana: porttiteoria! :D Mehän oltiin täällä ihan ensiksi se kuukausi sukulaisen asunnossa ennen näitä ”kokonaisia” talvia. Siitä tämä homma sitten lähti, että alkoi ahnehtia lisää ja lisää :) Mutta kyllä: pakettimatkan hinnalla voi täällä tosiaan olla pidempääkin aikaa! Tuollaisella pakettimatkallahan sitä ihan eri tavalla käyttää rahaa kuin arkena: täällä kun asuu asunnossa, tekee ruokaa itse jne.

      Laita ihmeessä viestiä, neuvon mielelläni! Ja mä voin myös vinkata parista hyvästä FB-ryhmästä, josta voi saada paljon erilaista apua. Me ollaan täällä vappuun asti, ollaan ehkä yhtä aikaa myös?

  • Matkatar
    16.11.2017 at 13:17

    Ihanaa kun pääsitte täksikin talveksi pois Suomen loskasta! Meilläkin on taas puoli vuotta edessä täällä Barcelonassa, ihan kivaa. Kuulosti kovin tutulta nuo jutut kun kirjoitit miten tuttavapiiri ihmettelee että miten täällä pärjää…mutta niin mekin täällä säästetään talvisin!
    Mukavaa syksyn jatkoa!

    • krista
      16.11.2017 at 13:25

      Terkut Barcelonaan myös! <3 Ihana lukea aina teidän elämästä siellä!
      -
      Joo mä luulen, että tätä elämistä täällä on ehkä vähän hankala hahmottaa, jos on vaikka käynyt vaan lomamatkoilla, jossa rahaa kuluu ihan eri tavalla. Tai jos ei ole vaan ajatellut ihan loppuun asti - ulkomailla asumisen mieltää ehkä helposti jotenkin luksukseksi, vaikka ihan tavallisen ihmisen tavallista elämä espanjassakin eletään :) Edullisemmalla hintatasolla. "Talveksi Espanjaan säästämään", siitäpä sais aika hauskan sloganin :)

  • Anna
    16.11.2017 at 15:37

    Pitempään olen haaveillut (jo ensimmäisellä äitiyslomalla) mutta nyt (tällä toisella äitiyslomalla) taitaa onnistua ensi keväälle meidänkin perheelle pidempi reissu. Ei tulla manner Espanjaan kun toivotaan lämpimämpää ilmaa:)

    Teidän esimerkki on osaltaan innostanut ja antanut uskoa siihen että kyllä se onnistuu<3 Etätyöskentely mahdollistaa matkan, kiitos miehen joustavan työnantajan.

    • krista
      16.11.2017 at 16:52

      Jee, hieno homma! Ajattelitteko Teneriffaa tai noita muita saaria? Ihan mahtava kuulla, että oma esimerkki on antanut intoa!

      Isot pisteet myös miehesi työnantajalle! Mä uskon, että työpaikoilla just ensimmäisten etätöille lähtevien esimerkki on tärkeää – että nähdään, että hei: hommahan toimii ja työt tulevat tehtyä (meillä ainakin on virtaakin enemmän täällä auringossa) ja käytännöt sujuvat. Samalla sitä ikään kuin luo mahdollisuuksia seuraavillekin lähtijöille, ikään kuin ”normalisoi” tätä tapaa tehdä töitä. On kyllä hienoa työnantajalta tajuta tämä myös siltä kannalta, että tällaisen mahdollisuuden tarjoaminen on tavallaan palkitsevuutta ja motivointia jo sinänsä – tarkoitan siis, että varmasti vaikuttaa työntekijän työmotivaatioon ja työpaikkaan sitoutumiseen, kun saa tehdä tällaisia irtiottoja!

      • Anna
        17.11.2017 at 21:23

        Joo Teneriffa oli mielessä. Siellä on tosin asuntotarjonta vähän rajallisempaa mitä fugessa:) Ja meillä ehkä kiire aikataulu kun mies aika myöhään hoksasi että tää oliskin hyvä idea. Mahtoi ihana pitkä talvinen syksy tehdä tehtävänsä:D

        Mies onkin eka lähtijä työpaikassaan ja ovat saaneet luoda sit pelisääntöjä, esim ettei nyt kaikki sit innostu kerralla lähtemään ’:D Mutta ehdottomasti motivaatiota lisäävä tekijä. Jaksaa taas toimiston seiniä katsella kun on hetken ollut muualla. Ja onhan se hienoa että pystyy kuitenkin vaikka Skypen kautta olemaan yhteydessä kotimaan toimistolle jos kollegoiden apua tarvii.

        • krista
          17.11.2017 at 21:26

          Kyllä sielläkin varmasti löytyy! Ja hih marraskuu varmaan aika hyvä lähtömotivaattori :D Mutta hei mahtavaa, että suunnittelette tällaista! Sitten KUN olette siellä, niin muista laittaa kuulumisia! Täältä moni muuten käy Teneriffalla lomalla :) Halvat lennot tästä :)

  • Jonnaaa
    16.11.2017 at 15:42

    Itse lähtisin myös heti etelään talveksi jos olisi mahdollista tehdä työt etänä, ehkä aika vaihtaa ammattia… Mutta meillä saattaa irtioton suunta olla kyllä toinen… Jos tässä vielä vuoden verran kerätään rohkeutta ja sitten jos se lappi kutsuu meitä…

    • krista
      16.11.2017 at 16:59

      Riippuu tietysti alasta, mutta joskushan voi vaihtaa myös tilapäisesti alaa! Esimerkiksi Joelilla psykologina olisi varmasti vaikeampi etätyöskennellä, mutta pelisuunnittelijana onkin ihan eri juttu :) No, tuo tietysti tuollainen yksittäinen esimerkki, ja ehkä täälläkin psykologeja tarvittaisiin, jos vaan hakisi sen alan töitä täältä :)

      Lappi talvella onkin kyllä ihana! Mäkin tavallaan haaveilen, että joskus voisi olla myös pohjoisessa yhden ”kunnon talven” :) Onneksi haaveita voi olla monenlaisia!

  • K
    17.11.2017 at 15:20

    Maksaako teillä siellä Espanjassa muuten lasten päivähoito mitään? Mulle tuli näin ulkomailla asuvana mieleen, että, vaikka Suomessa on ruoka ja vaatteet kalliita, niin siellä asuminen kyllä mahdollistaa hyvin tällaisen hetkellisen ulkomailla asumisen. Tarkoitan, että kun asuntolainasta on mahdollista ottaa lyhennysvapaata jos tarvii, lasten päivähoitomaksut on niin alhaisia, että tavallisestakin palkasta voi säästää, varsinkin jos on kaksi työssäkäyvää taloudessa ja auton voi lainata kaverille poissaoloajaksi niin siinä tulee kassaa helpommin kerrytettyä. Omassa maassa lyhennysvapaata ei saa, kahden lapsen päivähoitomaksut on n.1600 euroa kuussa, eikä autollakaan saa ajaa kuin vakuutuksessa nimetyt kuljettajat. Näistä tietty toi päivähoitomaksu on se oleellisin rahasyöppö, mutta kyllä se tekee peruspalkallisen säästämisen hankalammaksi. Tässä mielessä Suomessa kannattaa asua, vaikka sieltä välillä haluaisikin talveksi pois.:)

    • krista
      17.11.2017 at 19:17

      Meillä on lasten päivähoito suunnilleen saman hintaista tänä vuonna Suomessa ja täällä. Mutta viime vuonna se oli täällä kalliimpaa kuin Suomessa, kun minitulojemme takia Silvan hoito oli Suomessa ilmaista.

      Mutta joo todellakin, Suomesta on helppo lähteä! Samoin se on iso etu, että lasten päivähoitopaikan saa Helsingissä tauolle vain ilmoitusluontoisena asiana; oon ymmärtänyt blogikommenteista, että kaikkialla Suomessakaan se ei valittettavasti ole niin.

      • Tilia
        18.11.2017 at 13:44

        Joo ei todellakaan ole joka puolella Suomessa tämä käytössä.

  • Anna
    17.11.2017 at 18:02

    Irtiotto arjesta olisi aivan ihanaa ja joskus haluaisin toteuttaa talven peeheen kanssa etelässä. Oma työni sosiaalialalla ei vaan ihan nyt tällä hetkellä jousta etätyöhön niin paljon että voisi pidemmäksi aikaa lähteä. Elän toivossa että mieheni valmistuttua tekniikan insinööriksi hänen työnsä ja palkkansa mahdollistaisivat jonkinlaisen reissuelämän. Ennen omia töitä ja lasta olin useampaan otteseen jossain päin maailmaa talvella noin kuukauden tai kaksi, ja niistä ajoista siis jäänyt reissujalka vipattamaan. Haaveilua siis tällä hetkellä vielä 😊 mutta ehkä joskus se toteutuu..

    • krista
      17.11.2017 at 19:35

      Ehkäpä niitä saumoja voi silti joskus tulla, jos vaan pitää haaveet aktiivisena ja toimii jos asiat yhtäkkiä loksahtavatkin <3 Tyyliin että täällä yhtä äkkiä naps vaan haettaisiin suomalaista sosiaalialan ihmistä (sellaiselle olisi kyllä tarvetta) talven ajaksi, omasta työstä järjestyisi virkavapaa; tai mitä nyt elämässä sattuukin eteen tulemaan. Haaveilussahan on mun mielestä just se ihana, että eihän niiden tarvitsekaan tapahtua HETI, ja se itse haaveilukin on osa sitä ihanuutta <3 Toivottavasti joskus toteutuu teille!

  • Sissi
    17.11.2017 at 21:03

    Kiitos hyvästä postauksesta! Mekin haaveillaan Espanjassa talvehtimisesta. Sopivat työt on mietinnässä. Saanko udella, mitä freelacer-hommia teet? Itse olen koulutuksen ja viestinnän tehtävissä, mies opettaja.

    • krista
      17.11.2017 at 21:23

      Viestinnän töitä minäkin :) Opettajille täällä on ainakin suomalainen koulu – toki sinne on paljon halukkaita opettajia tulossa, mutta aina joku valitaan, viime vuonnakin oli useampia paikkoja auki. Lisäksi (koska se koulu on kroonisesti täynnä) täällä on sellaista pienryhmätyyppistä kotikoulua, jossa opettaja vetää ryhmää koululaisia, jotka ovat kotikoulussa Suomeen päin. Muutamat tahot jo ainakin sellaista järjestää; sille on tosiaan ollut tarvetta, kun kaikki eivät mahdu kouluun!

      Kannattaa haaveilla! Sitten te hups vaan huomaatte, että olettekin jo täällä :)

  • Sissi
    17.11.2017 at 22:15

    Hyvä kuulla! Jatketaan haaveilua:) Mukavaa talvea sinne teidän perheelle!

  • Menni
    19.11.2017 at 23:58

    Mäkin varmasti tekisin noin jos voisin, mutta sitten tulee heti myös mieleen negatiivistakin (pahoittelut, tarkoitan yleisellä tasolla. Kuten sanottua itsekin mielllään olisin nyt siellä Auringossa).

    Mistä Suomen korkea hintataso johtuu: ehkä henkilökunnan korkeista palkkakustannuksista, jotka ylläpitää hyvinvointiyhteiskuntaamme ja tietysti työmtekijän elintasoa? Pitäisikö tienatut rahat kuluttaa samaan maahan, jossa ne on ansaittu, jotta rahat eivät valu pois Suomesta? Onko ilmiössä jotain samaa kuin siinä että ostamme mieluusti halvan työvoiman maissa tehtyjä tavaroita, koska suomalaisen (eli meidän itsemme) palkkaaminen on kallista ja kovin säädeltyä (työolot, -ajat yms)?

    • krista
      20.11.2017 at 09:22

      Niinhän ne britit äänesti EU:sta eroamisen puolesta :) Ihan poliittisella päätöksenteollahan tällainen mahdollisuus on avattu, mutta siitä voi sitten olla erilaisia mielipiteitä, että onko se oikein vai väärin. Ja myös, että mihin maksetaan verot – mehän maksetaan ne Suomeen ja se on mun mielestä ihan oikein, sillä ollaan osa suomalaisten hyvinvointiyhteiskuntaa, vaikka olemmekin lähes puolet vuodesta ”etänä”. Mutta jos esimerkiksi vakavasti sairastuisi (kop kop puuta), niin Suomeenhan sitä lähtisi niin pian kuin mahdollista.

      Hintataso ja palkkataso ovat tietysti synkassa; tai siis kamalaa, jos eivät olisi. Täällä eläminen on edullisempaa, mutta myös palkat selvästi alempia. Julkisia palveluita on täälläkin käsittääkseni ihan hyvin, esim. sairaaloita kovasti kehutaan.