Meni pipariksi

Sitä päivää oli odotettu, ja sitten se koitti: joulukalenterin luukku kertoi, että tänään meillä vihdoinkin leivotaan pipareita! <3

Idyllistä koko perheen leivontahetkeä odotettiin koko päivä – koska, koska? Päiväunille mentiin kipin kapin, koska illalla oli ohjelmassa jotain niin ihanaa – ja unien jälkeen unimurmelit heräsivät pipari-intoa puhkuen. Illallista aikaistettiin, jotta piparit paistuisivat ja maistuisivat sitten sopivasti iltapalaksi. Joel kipaisi kaupasta kaulimen ja jauhoja; piparitaikina oltiin bongattu Suomi-kaupasta jo useita viikkoja aiemmin. Varalta. Että varmasti saadaan.

Ihanaa! Ihanaa! Tämä on joulunalusajan paras päivä!

Ja sitten leipomaan!

Meidän aiempien Titi-nallemuottien lisäksi oltiin ostettu tälle joululle myös uusia muotteja pienempiin pipareihin: tähtiä, enkeleitä ja kuusia.

Kuka tekee enkeleitä? Minulle yksi kuusi!

Saako syödä taikinaa? Saako syödä taikinaa?

Saa.

Nam nam ja mussun mussun. Raaka piparitaikina on ihan parasta!

Huumaava piparintuoksu täytti jo talon; ensimmäinen pellillinen oli juuri valmistumassa.

Kohta herkutellaan!

Kunnes lapsen tarkka silmä osui useampaan kertaan kaulitun taikinan kulmaan:
”Äiti, kato tuossa on joku ötökkä!”

No hupsis, niinpä näyttää olevan. Otin rauhallisesti ötökän (ja pienen palan taikinaa siltä kohdalta) pois ja jatkoimme kaulitsemista. Paitsi että… Mieleen tuli kurkistaa vasta-avattuun jauhopussiin. Mitäs jos… Heilautin pussia, ja…

AAAAAAAAAAAAAAAAAARGH!!!!

Siellä vilisti lisää ötököitä.

Voidaanko? Eikö? Voidaanko? Eikö? Hetken aikaa ihan oikeasti harkitsimme, että syömme ne ötökkäpiparit silti. Lasten pettymys (ja aikuistenkin tietysti) oli käsinkosketeltava. Meidän piparit!!!

Mutta ei. Ei me vaan voida. Vaikka ötököitä piparitaikinan sisään ei olisi leipoutunutkaan, niin ajatus ötökänkakasta ällöttää. Ja ihan niin kuin hampaiden raoissa olisi jotain riisihärönmunia sen taikinan syömisen jäljiltä. Iyyyyyyh!

Rakkaudella leivotut piparit menivät siis roskiin.

Herkutteluhetki muuttui siivousoperaatioksi.

Ja sitä paitsi…

…Joelin ostama kaulin on jotenkin viallinen.

PS: Jos (puujalka)vitsi ei aukene, niin täältä löytyy selitystä.

12
Like
2

You Might Also Like

  • Heidi A
    18.12.2018 at 18:12

    Hui, pistää miettimään kuinka tarkkoja siellä Espanjassa ollaan elintarvikkeiden kunnosta :O Toivottavasti oli vain yksittäistapaus!

    • krista
      18.12.2018 at 18:17

      Ilmeisesti nämä jauhoötökät ovat aika yleinen juttu täällä – ja voihan näitä ylläreitä tulla tietty Suomessakin (ja meilläkin oli se jauhokoisaongelma pari vuotta sitten Suomessa), mutta harvoin kyllä tälleen uudesta, just avatusta paketista!

      Mutta joo, kyllä täällä selvästi joissain kaupoissa on kylmäketjussa parantamisen varaa. Esimerkiksi yksi tietty kauppa on, josta ei osteta mitään maito/lihatuotteita, kun näyttää siltä, että… …että ei kannata :D Ja lihasta nyt muutenkin oon katsellut, miten sitä kuljetetaan tuolla paljaaltaan… Suomalaisiin kylmäketjuihin ja hygieniasäännöksiin tottuneelle kyllä tuntuu aika hasardille!

  • Anna
    18.12.2018 at 20:22

    Yh! Kyllä uskoisin ötököiden uunissa kuolleen ja sitä myöten varmasti piparitkin ihan kunnossa olisivat olleet, mutta se ei silti poista sitä inhottavaa epäilyksen tunnetta mikä varmasti jää kaihertamaan ja ”vähän” sabotoi piparinautintoa.

    • krista
      18.12.2018 at 20:36

      Joo kyllä! Ja kyllä me tosiaan sit ihan harkittiinkin sitä syömistä, mutta sit kun ajatteli sitä ötökänkakkaa siellä jauhoissa… Yöks. Onneksi tänään löydettiin kaupasta uusi piparitaikina! Päästään uudestaan leipomishommiin tässä joku päivä :)

  • Giassilina
    19.12.2018 at 08:27

    Meillä kävi kaverin kanssa sama homma muutama vuosi sitten. Ei uudesta jauhopussista, mutta kuitenkin. Kaveri oli ollut 3kk reissaamassa ja kämppä tyhjänä. Oltiin sovittu piparkakkutalojenleipomispäivä ja kaveri oli tehnyt taikinan meille kotona valmiiksi. Siinä välineitä kaivellessa huomasin kun kaveri kaiveli jauhopussia lusikalla ja ihmettelin mitä se oikeen tekee. Kuulemma siellä oli ehkä liikkunut jokin. Lopetin hommat siihen paikkaan ja kerroin kaverille et jos siellä liikkui jokin niin niitä on sitten kaapit täynnä. Kaveri ei meinannut uskoa, mutta alettiin lappaa kuiva-ainekaappeja tyhjiksi ja siellä niitä ötököitä muutama vilisti. Kaikki ruuat roskiin ja kaupasta Raidia. Suihkuteltiin kaappeihin ja kun kaveri näki, paljonko sieltä tyhjien kaappien raoista vielä tippui niitä kuolleita ötököitä niin se piti varmaan seuraavan vuoden kaikkia kuiva-aineita muissa kaapeissa ja tiivisti suljetuissa lasipurkeissa. Uusi taikina haettiin kaupasta sen Raidin kanssa.

    • krista
      19.12.2018 at 13:37

      Ääk siellä ne oli päässeet sit rauhassa juhlimaan ne ötökät poissaolon aikana, yöks! Meillähän oli kans Suomessa tosiaan se jauhokoisaepisodi pari vuotta sitten, mutta ONNEKSI (kop kop puuta) ei toistunut ja kertasiivouksella selvittiin. Nyt tosiaan toivotaan täällä kovasti, että eivät päässeet pölisemään (niiden munat/toukat) tänne mitenkään. Ei onneksi ehditty laittaa pussia kaappiin ollenkaan!