Wheeee äää plätsis

Vesi-ilmapalloja!

Yksi ihanista lapsuuden kesähuvituksista oli heitellä vesi-ilmapalloja. Ei siis muiden päälle tai muutenkaan sotaisasti. Vaan ystävien tai serkkujen kanssa kopiteltiin palloja niin, että yritettiin tehdä ennätystä – että kuinka monta koppia saadaan ennen kuin pallo poksahtaa.

Ja kuka kastuu.

Kun alettiin olla heittelyssä pro, siirryttiin oikeisiin isoihin ilmapalloihin, jotka täytettiin vedellä puolilleen. Sillä tavalla, että niistä tuli sellaisia höllyviä poksahdusherkkiä käsistämuljahtelevia molluskoita.

Aijaijaijai, miten mahtavaa!

Alkukesällä Silvan naperokaverin synttäreillä heiteltiin vesi-ilmapalloja: heiteltiin niitä niin, että yritettiin osua ämpäriin. Tirppa vaikutti tykkäävän hommasta sen verran paljon, että ostettiin sitten palloja kotiinkin. Sata kappaletta kolmella eurolla Tigeristä – hehe kolme senttiä per molskahdus. Täytettiin kymmenkunta palloa (suoraan vesihanasta on helpoin; lapsuudessa pallopussissa oli joskus sellainen täyttölaite, mutta se oli ihan surkea), laitettiin pihalle kaksi kulhoa ja katsottiin, mitä tapahtuu.

…ja sehän olikin naperoiden mielestä huippuhauskaa!

Vähän eri tavalla kuitenkin kuin me vanhemmat olimme ajatelleet. Ensin tytöt halusivat varovaisesti siirtää palloja kulhosta toiseen.
”Näitä voi yrittää heittää – katso!”, minä näytin.
”EIJEIJEIJEI en minä halua heittää; nehän voi mennä RIKKI ja sitten niillä ei voi enää leikkiä!”, tirppa kauhisteli.

Niinpä palloja sitten siirreltiin varovasti.

Paitsi eräs.

”Anna tulla.”

”Wheeeee!”

”Ääääääää!”

”Koppi!”

”Ehjä!”

Harmi kyllä (mun mielestä) kukaan ei kastunut. Loppupallot leikittiin niin, että minä ja Joel kopittelimme, ja pallon puhjettua lapset toivat vuorotellen meille aina uuden ehjän pallon.

Leikki oli kaikkien mielestä ihan parasta.

 

PS. Kyllä, tuo on pelkkä tunika. Ei, en käytä housuja sen kanssa.

 

You Might Also Like

  • -jenni-
    14.8.2015 at 20:21

    Siis mä pääse yli siitä että Seela on BLONDI!!! Ihana <3 Mutta silti tulee olo että ennakkotiedoista poiketen… :)

    • Kristaliina
      14.8.2015 at 22:12

      Totta! Ja livenä paljon blondimpi vielä kuin näissä kuvissa. Seelalla on ilmeisesti aikalailla sama väritys kuin Joelilla lapsena: aika tumma pigmentti ihossa ja vaaleat hiukset. Silvalla puolestaan vaaleampi iho (vaikka sitäkin me pidettiin tummana ennen Seelaa, ja niin se muihin lapsiin verrattuna onkin) ja tummempi tukka.

      • Kristaliina
        14.8.2015 at 22:13

        Niin ja mä oon tästä porukasta ainoa, joka punoittaa kuuman kesäpäivän jälkeen. Noi muut ei pala; ainakaan täällä Suomen kesässä :)

  • Jonnaa
    14.8.2015 at 21:26

    Meillä on ikä ero on 7vuotta niin vesisota on ollut kyllä kesän hitti leikki. Pienempi innoissaan kun saa kastella isoveljen. Ja molemmilla on niin hauskaa :) ja meillä mimmi tykkää myös noilla katuliiduilla piirtää :) vaikkakin meillä oma piha on paljon pienempi ja liiduilla piirretään pihan laattoihin. Mutta silti, lapsi tykkää eikä siitä mitään haittaa ole. 

    • Kristaliina
      14.8.2015 at 22:15

      Katuliidut on pop! Meillä on tuollainen oma kallio, johon piirrellään :)

      Meilläkään ei ole kovin iso piha; mutta ihan sopivankokoinen meille :)

  • Marsikka
    16.8.2015 at 22:49

    Kääääk en oo niin pitkään kommentoinu yhtään mitään… Mutta lukijana ollaan edelleen! :)

    Tuli tätä lueskellessa yhtäkkiä mieleen että me taidettiin heitellä vesi-ilmapalloja kerrostalon ikkunasta alas. Oho, hups! Jotenkin muistelen että joku olisi vähän sieltä alhaalta (parkkipaikalta) ehkä huutanut meille jotain äkäisenä. En kyllä yhtään ihmettele. :D

    Mä niin voisin tulla heittelemään noita palloja sun kanssa, innostuisin varmasti ihan täysillä! :)