Väliaikablarse

Luulitteko jo?

No niin mekin.

Illalla oltiin jo lähdössä. Ja yöllä sitä vasta lähdössä oltiinkin. Valvoin neljä tuntia supistusten välejä laskien. 8 minuuttia neljän tunnin ajan; jännitin että kestetäänkö aamuun. Lopulta joskus ennen kuutta aamuyöllä nukahdin – ja supistukset olivat poissa.

Sitten Silva alkoi oksentaa. Megaflunssa ja liikaa räkää.

*******

Että sellaisia kuulumisia tänne. Paljon erilaisia tuntemuksia (kuukautiskipumaista kouristelua – oliko teillä sellaista?), mutta vähän suoraa actionia.

Jos sitä räkäoksentamista ei lasketa.

Tämän kaiken keskellä puutalossa tänään ihan hurjasti huvitusta on herättänyt tämä:

Blarse.

 
Like

You Might Also Like

  • Annennee
    1.4.2014 at 12:43

    Blarse :D

    Blogiarse…?

    • Kristaliina
      1.4.2014 at 12:45

      Jep, Black Horsen uusin alamerkki :D

  • Sallapulla (Ei varmistettu)
    1.4.2014 at 12:49

    Blarse… he he he..

    Minäkin myötäelän täällä, vaikka tämä ei ehkä ole sitä parasta lääkettä vauvakuumeiluun!

    Voi inhotus Silvan tautia! Paranemista kovin sinne! Meidän tytöllä rään kanssa helpotti viime flunssassa huomattavasti kun vihdoin ja viimein sain ostettua sen nenäfriidan.

  • tiia_
    1.4.2014 at 12:50

    Mun on ihan pakko myöntää, että mä olen viimeiset pari päivää ihan vähän väliä miettinyt, että onkohan se Krista nyt jo synnyttämässä. Olisko nyt. Entäs nyt. Niin ja siis mulla ei ole lapsia, en ole raskaana, en silleen kuulu mihinkään ”äitiysblogikohderyhmään” millään tavalla. Mutta Puutalobaby on vaan niin ihana blogi. Odotan Seelaa saapuvaksi maailmaan kuin mikäkin pöhkö. Tulis ny jo. :) <3

    • Kristaliina
      1.4.2014 at 13:07

      No sanos muuta, tulis ny jo! :) Jännä muutos itsellä tapahtunut siitä ”eiiiih älä vielä tule” -ajatuksesta…

      ….ja iiiso kiitos myötäelämisestä <3 Kai sen nyt jo kohta on pakko sieltä ulos tulla :)

      • Tiina
        1.4.2014 at 17:00

        Nyt ainakin alkaa olla valmista, kun olet siirtynyt tulis ny jo -vaiheeseen. Tsemppiä!

  • T-100
    1.4.2014 at 12:54

    Veikkaan, että synnytät puolihuomaamatta kotonanne. Minulla nimittäin alkoi synnytys aikoinaan menkkakivuilla, sitten alkoi supistukset ja sitten mentiin. Siitä muutaman tunnin päästä pötkähti esikoinen maailmaan Kättärillä. Koko raskauden olin tosin ilman minkäänlaisia kipuja tai supistuksia, että sikäli oli aika selkeää viestintää keholtani ilmoittaa synnytyksen alkaneen. Sinä oot niin tottunut kaikenlaisiin tuntemuksiin, ettet varmaan pikkunipistelyistä oo moksiskaan, tuskin isommistakaan ja sitten…no sitten on vauva! :)

    • Kristaliina
      1.4.2014 at 13:01

      No tätä mä just vähän pelkään… :) 

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    1.4.2014 at 12:59

    Raskaudet eivät ole veljeksiä! Se on nyt sitä Odotusta. Aika monellahan on tuota päiviä, jopa viikkoja: alkaa, ei ala, supistaa, ei supistakaan. Jokohan nyt, lähdetäänkö jo sairaalaan. No, lähdetään, ai lähettivät taas takaisin kotiin, no jokohan tänään tapahtuisi. Päälle vielä ystävällismieliset utelut, että jokojokojoko tapahtuu.

    Viime kerralla pääsit kuin koira veräjästä! Ja lasketun ajan jälkeen se raskaus vasta nimensä mukaiselta odottamiselta alkaa tuntuakin! :)

  • jasmiina88 (Ei varmistettu)
    1.4.2014 at 13:02

    Miulla ei ollu koko raskauden aikana mitään kipuja. Kaikki sano että supistukset on ku menkkakivut mutta voimakkaampana. Ja että ihan pienestä ei kannata sairaalaan lähteä.
    No sitten kävikin niin että tiistaina (yöllä) alkoi koskemaan säännöllisesti mahaan. Koko yö meni valvoessa koska ne kivut tuli minuutin välein. Ja olin ihan et okeeei, mitähän tää on. Keskiviikkona kivut jatkui koko aamun ja päivän ja illan. Sitten illalla alkoi tulemaan jotain nestettä pieninä ”annoksina”. Siinä vaiheessa soitin sairaalaan ja sanoivat että ei tarvii vielä tulla jos kestän kipuineni.
    No, minähän sitten kestin kun kerran niin sanottiin. Puolen yön aikaan miut sitten väkisin raahattiin sairaalaan kun en olisi halunnut mennä, kivut oli isot mutta en tiennyt että mikä se kipuraja on että sinne sairaalaan pitää lähteä. No onneks miut sinne pakotettiin koska olin 5cm auki ja suoraan siitä synnytyshuoneeseen :D

    • Kristaliina
      1.4.2014 at 13:05

      Mä oon kans tätä ”minähän nämä kyllä kestän” -koulukuntaa :D Eilen illalla Kättärille soittaessani just huomasin sanovani ääneen, että ”ei nää kyllä mitenkään isoja supistuksia ole, vaikka säännöllisesti tulevatkin”. Joel oli ihan että EIIIIIII miks sä noin sanot :D

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        1.4.2014 at 13:13

        Ja oikeassahan olitkin, kun ei se synnytys siitä vielä lähtenyt etenemään. :)

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      1.4.2014 at 13:11

      Tuohan kuulostaa aivan ihanteelliselta synnytykseltä, että sait olla kotona mahdollisimman pitkään ja sairaalaankin ehdit aivan sopivaan aikaan. Kivempihan se on kotona olla kuin kävellä kivuissa pitkin sairaalan käytäviä. Synnytyskin etenee yleensä kotona paremmin.

    • Sallapulla (Ei varmistettu)
      1.4.2014 at 14:16

      Hah, nää on näitä. Mulla kans tämmöne ”Ne käskee kuitenki takas kotiin, ei kestä vielä tarpeeks pitkään supistukset vaikka sattuuki aika *itusti!”, ja sit ku sinne sairaalaan mentiin, niin kappas, 8 cm auki..

  • Raleigh (Ei varmistettu)
    1.4.2014 at 13:07

    Blarse :D Etkös sä kirjoittanut joskus nenäimurista? Vai oliko se joku muu äiti-bloggari? Muisti ei pelaa (äiti-pää), mutta meillä nenä-frida auttaa noihin pahimpiin rohinoihin. Sitä nenäimuria en oo uskaltanu kokeilla …

  • kolmenmamma (Ei varmistettu)
    1.4.2014 at 13:11

    Minä yöllä hapuilin puhelinta yöpöydältä, että onko tullut viestiä kunnes tajusin että et varmaan mun puhelimeen ilmoita milloin lähdet synnyttämään! :-)

  • Minna Äs (Ei varmistettu)
    1.4.2014 at 13:17

    Sun ois ollu nyt niin hyvä aprillata kaikkia: ”lähdimme illalla synnyttämään, meille syntyi viime yönä pieni poika. Kun emme pystkään antamaan Seela-nimeä, hänestä tulee Seppo.”
    Meillä laitetaan yöksi ihan reippaasti vaan tytölle Otrivinia et saa nukuttua jos on kovin räkänen. Ei tuu korvatulehdustakaan niin helposti.

  • Annakaisa (Ei varmistettu)
    1.4.2014 at 13:34

    http://www.vau.fi/Synnytys/Synnyttamassa/Purppuraviiva-takamuksessa-kert… Kuule nyt vaan Krista peilin kautta tarkkailemaan missä mennään :D

    • rinkeli (Ei varmistettu)
      1.4.2014 at 22:17

      Mulla näkyi purppuraviiva jo raskauden puolivälissä ja sydärin meinasin saada ku luin ton jutun sillon. Ja edelleen olen siis yhtenä kappaleena ;D
      Kysyin asiasta Tapio Kurjelta kun kävin 4Dssä,niin hän oli aivan ihmeissään kyseisestä viivasta ja kiinnostuneena tutki takapuoltani ja sanoi järjestävänsä gallupin firman kätilöiltä :D

      • Annakaisa (Ei varmistettu)
        1.4.2014 at 23:22

        :DD Oispa kiva kuulla kyseisen gallupin tulos! Mäkin meinasin tänään saada sydärin, kun luin ton jutun sillä mullakin kyseinen viiva näkyy ja mulla on nyt 35+5!

  • jörge (Ei varmistettu)
    1.4.2014 at 13:55

    Itse kärsin noista koko yön kestävistä kivuliaista supistuksista yli kaksi viikkoa. Joka yö lähdössä synnärille ja sitten ne loppuivatkin… Tuli sitten katsottua koko sons of anarchy tuotanto, kun odottavan aika muuttuikin pitkäksi…

  • Annis (Ei varmistettu)
    1.4.2014 at 14:03

    Minullakin meni tytön synnytys juuri niin, että ensin oli kahta iltaa ennen laskettua aikaa menkkamaisia supistuksia, jotka katosivat parin tunnin kummittelun jälkeen. Alkoivat seuraavana yönä uudelleen ja jatkuivat puolille päivin. Soittelin välissä sairaalalle, että jokohan.
    ”Ei tänne kannata tulla ennen kuin ovat pakottavampia”.
    Soittelin uudelleen kahdentoista jälkeen päivällä, kun lapsivedet menivät.
    ”Ei tänne kannata tulla ennen kuin huomenna aamusta, silloin on lääkäri yhdeksältä paikalla. 12 tunnin sisäänhän se pitää tarkistaa se tilanne”.
    Valuttelin siinä sitten vesiäni, kuuntelin vähän voimistuvia supistuksia ja soittelin miehelle töihin, että ehkä jotakin saattaisi tapahtua. Ja että tuo terveyssiteitä, että pääsen kuivin housuin sairaalalle x)
    15:00 päätin, että nyt mennään käymään, kun kipeytyivät aika nopealla tahdilla ne supistukset, sanoi se kätilötäti mitä hyvänsä siitä huomisaamusta. Mies jäi vielä pihalla auto käynnissä odottelemaan käännytystäni takaisin kotiin, kun synnytysvalmennuksessa oli sanottu tuimasti, että ”ei kannata tulla ennen kuin olette niin kipeitä, että tekee mieli ovenkahvaa purra”. Koskihan se hitokseen aina supistuksen tullessa, mutta kyllä sitä pääsi omin jaloin rauhassa teppastellen tarkastuspöydälle asti. Sieltä määräsivätkin heti synnytyssaliin, tuli miehelle kiire laittaa se auto parkkiin :D Kuudelta oli jo tyttö sylissä.

    Minäkin tosiaan koko ajan odotin sitä, että tulee se joku selkeä tuntemus, että nyt on niin kipeää ettei veri enää kierrä aivoissa. Ei sitä tullut. Mentiin sitten mutulla muiden fiilisten mukaan, ehkä ihan onneksi. Olkkariinhan se olisi muuten varmaan syntynyt :P Että ymmärrän kyllä sikäli, että niitä ohjeita annetaan ja ihmiset menevät vähän liiankin herkästi osastolle, mutta läheltä piti etten jäänyt kotiin hammasta purren: ”Minä teille ovenkahvat näytän”.

  • Cpop
    1.4.2014 at 14:03

    Haha:D Seela haluaa tehdä teille kunnon aprilli källit!

    Voivoi. Mie en ees muista mimmosta se kipu oli kun lähdettiin synnärille! Napero tuli kuitenki 38+1! Mut sen muistan että puhua ei pystynyt niitten supistusten aikana. Meillä on 40km lähimmälle synnärille ja supistuksia tuli 3min välein kun lähettiin taksilla menemään.. taksissa ne välit sitten taas piteni, luulin jo että turhaan lähdettiin.. Ei ne sairaalasta takasin onneks laittanu ja sitten ne vedet poksahtiki (siis oikeesti poksahti, mieski kuuli sen äänen).

  • Anna / kotiAni (Ei varmistettu)
    1.4.2014 at 14:07

    :D blarse! Tsempit loppurutistuksiin ja odotteluun!!

  • teehoo (Ei varmistettu)
    1.4.2014 at 14:25

    Mulla käynnistettiin ja homma meni sitten niin että ensin ei yhtään mitään vaikka kuinka käynnistettiin, sitten tuli sitä menkkamaista kipua ja ykskaks sitä olikin jo 8cm auki ja käskettiin kävellä saliin tälleen hyvissä ajoin ja kun saliin asti pääsin pitikin muka alkaa jo ponnistaa.
    Viimeseen asti sitä huuteli että ei tää nyt niin paha vielä oo, mutta siinä kohtaa meinasi itku päästä kun kerrottiin ettei enää voi antaa kivunlievitystä. Mene siis ajoissa äläkä vaan sano että ”kyyllä mä tän vielä kestän” :)

  • Papyli
    1.4.2014 at 15:11

    Kovasti tsemppiä loppurutistukseen <3

    Itsellä oli sillon menkkamaista kipua viikon verran ennen synnytystä. Sitten yhtenä päivänä kipuilua tuli koko päivän selkeästi viiden minuutin välein. Illalla kivut olivat jo niin kovat, että varmasti oli tosi kyseessä. Kuitenkin sairaalaan mennessä, en ollutkaan yhtään auki :0. Meinasivat lähettää minut takaisin kotiin, mutta käyrillä ollessa menikin lapsivedet. Pääsin sisään ja sitten ne kunnon supistukset vasta alkoivatkaan ja meinas taju lähteä.

    Eli vaikka meillä kaikilla on eri kipukynnys, kannattaa mielestäni mennä sairaalaan sitten kun tuntuu ettei oikeasti enään pysty olemaan kotona. Näin minä tein vaikka ”liian aikasin” meininkin.

    Mutta jos tuntuu epävarmalta (varsinkin kun toinen tulee yleensä nopeammin) käy synnärillä, mitä sitten vaikka lähettäisivät sinut takaisin kotiin, ainakin tiedät silloin mikä varmasti tilanne :)

  • Jäiks (Ei varmistettu)
    1.4.2014 at 15:35

    No tuolla yhden linkin takaa löytyikin oikea blarse. Hyvä etten selälleen lentänny.

  • Nannannaa
    1.4.2014 at 17:22

    Ahahhahaha, Blarse. :D

    Mulla alko menkkamaiset supistelut (niiden jo viikkokausia jatkuneiden vaihtelevien kipujen sijaan) ehkä viikolla 38-39, la:sta eteenpäin olivat selkeitä ja säännöllisiä ja koko ajan kovenevia aina iltaisin muutaman tunnin ajan… Kunnes nukahdin ja heräsin aamulla jossain vaiheessa yötä erittäin pettyneenä.. Synnytys käynnistettiin rv 42+0. :D On nää tarinat niin erilaisia kaikilla. :)

    Mäkin huomaan koko ajan miettiväni, että jokohan se Krista on tositoimissa. Kuten juuri tälläkin hetkellä. :D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    1.4.2014 at 17:23

    Vähän vaarallinen tuo neuvo olla kotona niin pitkään kuin pystyy, on minunkin mielestäni. Ensinnäkin jos supistukset voimistuu koviksi kotona jo ennen vesien menoa, kun vedet poksahtaa sitten on niin menoa, että ei enää pysty ehkä autossa olemaan ja lapsi voi tulla melkeinpä samalla holahduksella vesien kanssa (kokenut tämän x2). Ja toisekseen, kun kipukynnys on korkea, ei sinne sairaalaan välttämättä ehdi alkuunkaan tuota ohjetta noudattaen. Myöskin kahdesti olen ollut 10 cm auki kun olisivat ekaa sisätutkimusta tehneet eli samantien on saanut alkaa ponnistaa. pari minuuttia myöhemmin toinen vauva oli jo ulkona. Kuulostaa helpolta mutta näissä on myös riskinsä: vauvan liikkeitä ei supistusten voimistuessa ja tihentyessä enää hyvin tunne, joten liikkeiden väheneminen esim napanuoran kiristyessä kaulan ympärille lapsen laskeutuessa jää helposti huomaamatta. Yhdessä synnytyksessä mulla myös turhaan turvauduttiin imukuppiin, kun vauvan sydänäänet palautui supistusten välissä hitaasti ja pidemmän sydänääniseurannan puuttuessa kätilö pelkäsi hänen kärsineen hapenpuutteesta jo pidempään ja kutsui lääkärin imukuppeineen paikalle. Myöhemmin molemmat totesivat imukupin käytön turhaksi, mutta niissä olosuhteissa oikeaksi päätökseksi, kun parempaa tietoa vauvan voinnista ei ollut. Vauvalle mitään vauriota ei siis tullut, mutta oma paraneminen nopean imuvedon aiheuttamasta repeämästä kesti kuukausia. Näin kokemuksin lähtisin neljättä synnyttämään siis jo vähän ennenkuin ihan pakottavalta tuntuu.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    1.4.2014 at 18:11

    Itselläni ensimmäinen synnytys oli käynnistys ja toinen lapsi syntyi luonnollisesti. Ensimmäisen synnytyksen oksitosiinilla tehdyt supistukset olivat todella kipeitä ja siitä johtuen en toisessa synnytyksessä osannut lähteä sairaalaan ajoissa. Jotenkin ajattelin, että oikeat supistukset ovat kivuliaampia ja sairaalaan on turha mennä liian aikaisin. Lopulta lähdimme sairaalaan miehen painostuksesta. Mies oli sitä mieltä että hän mieluummin ajaa sairaalaan turhaan kuin jää enää kotiin. Soitin kättärille että tulen varmuuden vuoksi tarkistukseen. Kätilöä hieman nauratti kun saavuimme ja hän tutki paikat: olin 8 cm auki. Ei mennyt kuin kymmenen minuuttia niin olin täydet 10 cm auki ja sain alkaa ponnistaa. Ponnistus kesti 15 min joten ehdimme olla sairaalassa 25 min ennen kuin lapsi syntyi.

    Olen kyllä tyytyväinen että lähdimme ”varmuuden vuoksi tarkistukseen” :) .

  • 1 2