Talitintti maaliskussa

”Talitintti maaliskuussa mietti näin mielessään.”

Jo monen vuoden ajan tuo on ollut minulle jotain ihan muuta kuin perinteisen lastenlaulun säe.

Se on ollut enemmänkin sellainen pakottava kaipuu. Sellainen tunnetila, joka on paljon helpompi kokea selvänä jossain tosi syvällä kuin pukea sanoiksi. Kaipaukseen liittyy olennaisesti (vaikkakin kummallisesti) myös lastenkirja ”Aino ja tuhmat luistimet”.

Tähän tunteeseen on ehkä hankala päästä käsiksi sanoilla, mutta yritän.

Aloitetaan siitä lastenkirjasta.

Kristiina Louhen kirjassa ”Aino ja tuhmat luistimet” Ainon äiti vie lapsiaan luistinradalle potkukelkalla. Talitintti laulaa juuri, kun Nyytin kadonnut lapanen löytyy puun oksalta roikkumasta.

Tuo tilanne on mulle jotenkin tosi syvälle nostalgiasuoneen uppoava, silleen hyvin voimakkaasti tunnetasolla. Jos en tietäisi, että se on pari aukeamaa lastenkirjasta, voisin vaikka vannoa, että se on oma henkilökohtainen lapsuusmuistoni.

Olemme olleet neljä viimeistä maaliskuuta poissa Suomesta – toki myös yhtä monta tammikuuta ja peräti viisi kappaletta helmikuuta. Mutta juuri tuossa maaliskuussa on minulle jotain outoa erityistä. Se jotenkin tiivistyy tuohon lastenkirjaan ja talitintistä kertovaan lastenlauluun.

Eikä saa ymmärtää väärin: Aurinkorannikon maaliskuu on ihana. Siis aivan-aivan-aivan ihana, meidän talvehtimiskuukausista marraskuun kanssa jaetulla ykkössiljalla. Espanjan maaliskuinen kevät on on vähän niin kuin Suomen kesäkuu. Tammi-helmikuun mantelipuiden kukinta on vaihtunut jo unikoihin ja magnolioihin. Biitsipäiviä alkaa putkahdella ja aurinkorasvaa tarvitaan. Koulu- ja hoitopäivän jälkeen jätskille ja jätskikahville. Aamun villatakit kuoritaan iltapäivällä pois hihattomiin ja kesämekkoihin.

Mutta vaikka Aurinkorannikon maaliskuu on lähes täydellinen, silti just Suomen maaliskuun puuttuminen omien lasten kokemusmaailmasta on kaihertanut minua jotenkin ihan erityisen paljon.

Se on se talitintti, potkukelkka, luistinrata ja Nyytin kadonnut lapanen.

Haha. Miten nyt kuuma hiekka, bacardi breezer lasissa, turkoosi meri ja palmupuissa kujertelevat vihreät papukaijat voisivatkaan ikinä kilpailla suomalaisen talitiaisen kanssa…?

Kun mennään pinnan alle tuonne jonnekin rintalastan takaisiin syövereihin, se talitintti on vääjäämätön voittaja. Ei se, että se puuttuisi yhtenä vuonna, kahtena tai viitenä. Mutta jos se puuttuisi kokonaan seuraavan sukupolven kokemusmaailmasta.

Olen jostain marraskuusta asti odottanut juuri tätä maaliskuuta. Ja tässä se nyt on, monen vuoden haikailun jälkeen: ensimmäinen päivä talitinttimaaliskuuta.

Ihan naurettavan hienoa nyt tietysti muutenkin, että juuri tänä vuonna, kun olemme pitkästä aikaa Suomessa, tämä talvi on ollut (tammikuusta alkaen) säätilaltaan tällainen täysidyllinen postikorttitalvi. Me on päästy hiihtämäänluistelemaanliukuroimaanpulkkailemaanpotkukelkkailemaan koko väliinjääneiden lumitalvien kyllyydestä.

Näin muutaman ensimmäisen maaliskuun tunnin perusteella sopii odottaa, että maaliskuu jatkaa samaa linjaa. Tippuvat räystäät (ei ne räystäät, vaan vesi sieltä), auringossa kimmeltävä valkoinen hanki.

Ja se talitintti.

Oletko muuten huomannut tai lukenut, että talitintin laulu ei kai nykyisin juurikaan enää ole se titityy…?

Itse sitä joskus googlailin, kun muuten talitiaiselta kuulostava laulu kuulosti enemmänkin tyyti:ltä. Mietin, että onko se sitten talitintti ollenkaan vai joku muu. Mutta kyllä: talitiaisen laulu on lyhentynyt.

Muutos ei kai ole kovinkaan uusi, se on esitetty jo 60-luvulla. On päätelty niin, että taajamassa ja kaupunkiympäristössä talitintti tulee paremmin kuulluksi lyhyellä ja ytimekkäällä ilmaisulla. On myös huomattu, että kolmitavuiset säkeet ovat sitä yleisempiä, mitä kauempana taajamasta talitiainen lauleskelee. (lähteet: Suomen luonto 2014 ja 2005 sekä IS 2017)

Mitä biisiä teillä päin talitintti laulaa?

PS. Tänä aamuna muistin myös yhden maaliskuisen ilmiön, jota ei ollut ollut juurikaan ikävä. Täällä meidän lähistöllä joku on ilmeisesti ulkoiluttanut norsua koko talven.

14
Like
2

You Might Also Like

  • krista
    1.3.2021 at 12:39

    PS. Heti tämä kirjoituksen julkaistuani pysähdyin kuuntelemaan tarkemmin, kun kuulin ulkoa linnun laulua. Nyt se lauloi ihan selvästi ”tyy-ti-ti, tyy-ti-ti”. Takaperoinen talitintti?

    • Sanna
      2.3.2021 at 00:06

      Meillä oli jossain kohtaa vanhempien pihassa sellanen, joka jäi jumittamaan tititititititi-tyy. 😂

      • krista
        2.3.2021 at 08:52

        Hihii, sillä ei ollut kiire minnekään! :D

  • Eija
    1.3.2021 at 14:57

    Eikös ollut upeeta lasten tekemää talven taidetta järvellä?

    • krista
      1.3.2021 at 15:12

      Siis aivan mielettömän upeaa! <3 Ja koko paikka! (onko sulle tuttu?) Se näytti olevan päiväkotilaisten retkipaikka, siis AIVAN ihana kaikkine majoineen ym. Oikein idylli!

      • Eija
        1.3.2021 at 18:47

        Paikka on luontoeskari.

        • krista
          1.3.2021 at 19:57

          Oi! <3 Ihanalta näyttää, voi onnekkaat lapset! <3

  • Anna
    1.3.2021 at 15:53

    Olen kyllä niin iloinen teidän puolesta että saitte tällaisen ihanan talvikokemuksen ja vielä päälle näin kauniita kevättalven päiviä.
    Talitintti on kyllä se joka minulle tuo ensimmäisenä kevättunnelman. Talitiaset eivät muuten katso säätä laulunsa aloituksessa vaan lisääntyvä valo saa ne innostumaan. Meidän pihassa ne katsastelevat jo pönttöjä ja pitääkin seuraavien pakkasten tullen tyhjentää pöntöt. Ne kun syksyn puolella unohtuivat (hups…). Tyhjennys on parempi tehdä pakkasella lintukirppujen yms. takia.
    Uusimmassa Suomen luonto -lehdessä oli taas talitintin laulusta asiaa, mutta niillä on selvästi erilaisia murteita eri paikoissa. Meillä on aika paljon tuota ti tyy, tityy -laulua, mutta joskus seasta kuuluu myös perinteinen ti ti tyy. Ja sitten tietysti se kiukkuinen säksätys jos ihminen tulee liian lähelle :D
    Toinen kevätääni on tikka. Eilen se pärryytti jotain sähkötolpan hattua ja tulipas keväinen olo. Ne kun hakkaavat keväisin myös ihan meteliä pitääkseen :D Ja tänään sitten kuului selvä tikan huuto (en vaan ainakaan vielä erota tikkoja toisistaan huudon perusteella, mutta palokärki se ei ollut).
    .
    Nämä vuodenaikojen vaihtumiset ovat aina minulle jotenkin hurjan tunteikkaita. Osa minusta katselee haikeana päättyvän vuodenajan suuntaan. ”Jos nyt vielä pääsisi pari kertaa pulkkamäkeen ja yksi luistelukerta lisää niin olisin ollut tyytyväinen talven saldoon”. Toisaalta iso osa myös katsoo eteenpäin ihan innoissaan ja odottaa jo että pääsee seuraamaan sinililjojen ja lumikellojen kasvua ja saa kaivaa polkupyörän esille. Myös se päivä kun ensikertaa tarkenee hyvin ulkona ilman takkia on aika tunteikas. Mieshän suunnitteli jo että olisi viikonloppuna avannut grillikauden :D
    Ja tämä haikeus ja odotus ei liity pelkästään talven vaihtumiseen kevääksi vaan ihan jokaiseen vuodenaikaan. Aina sitä miettii mitä kaikkea olisi halunnut tehdä vielä vähän lisää, mutta samalla odottaa jo tulevan vuodenajan omia juttuja ja tunnelmia. Ei tarvitse löytää lempivuodenaikaa kun saa ihan oikeasti tykätä kaikista vuorollaan.

    • krista
      2.3.2021 at 08:59

      No niinpä! Jotenkin ihan poskettoman hyvä mäihä! Ja muutenkin just tähän korona-aikaan tämä, että vastaavasti luonto pistelee parastaan <3 Varmasti monelle tärkeä juttu just nyt tämä kunnon talvi <3
      -
      Mä oon aiemmin aina murissut, että Suomessa (lue: Helsingissä) on kesä ja sen lisäksi harmaa mössö, ei puhettakaan neljästä vuodenajasta. Mutta tänä vuonna on kyllä selvästi ollut, ja TYKKÄÄN! Ai että! Se ehdottomasti tuo vuodelle rytmin - jos vuodet olisivat tällaisia, niin tuskin me Espanjaan lähdettäisiinkään! (paitsi nyt, kun tunnetaan se jo toiseksi kodiksi eli halutaan tietysti jo sen takia silloin tällöin sinne) Nyt on selvästi ihan selvä kevään tuntu, aurinko paistaa ja talitintti titittelee :)

  • Mar-Jatta
    1.3.2021 at 17:04

    Ihan samanlainen tunnemuisto tuosta Aino-kirjasta. Yhtälailla olin myös luonut siitä itselleni valemuiston. On selvästi onnistunut kirjailija luomaan samaistuttavan sukupolvikokemuksen!

    • krista
      2.3.2021 at 09:06

      Haa, mahtavaa! <3
      -
      Hih ja erikoista tässä mun tapauksessa muuten on se, että mä en edes muista tätä kirjaa lapsuudestani, vaan oon lukenut sitä vasta nyt omien lasten kanssa :D Ja SILTI se on niin samastuttava!

      • Mar-Jatta
        3.3.2021 at 23:40

        Meillä Aino-kirjoja luettiin lapsuudessa paljon. Tuhmat luistimet oli omana, muita lainattiin kirjastosta. Ostin omille lapsille ihan innoissani kirppikseltä yhden Aino-kirjan ja olin ihan hämilläni, kun mielikuva ei vastannutkaan lapsuuden muistoja. Tuhmiin luistimiin en uskalla koskea, ettei muisto mene pilalle :)

  • MMinne
    2.3.2021 at 13:50

    Kuuntelin eilen hetken aikaa talitinttiä ja hänellä vaikutti olevan innostuneen vauhdikas: titytitytitytity. Myös käpytikka on aloittanut keväisenä älymölön, on hiffannut, että linnunpöntön kolon ympärillä olevasta metallisuojuksesta lähtee kiva ääni, kun sitä oikein nakuttelee.. ;)

    • krista
      3.3.2021 at 09:52

      Hihi, joku keväthuuman saanut tintti! <3
      -
      Tikkaa tässä meillä ei olekaan kuulunyt, mutta pitäisi mennä joku päivä mökille kuuntelemaan sitä luontoääntä :)

  • Pampula
    2.3.2021 at 22:10

    Oon kuullut joskus sellaisen teorian, että talitintit laulaisi kaupungeissa lyhyemmän ”ti-tyy”-säkeen sen vuoksi, että ympäristön stressi vaikuttaa niihin :( ja rauhallisissa ympäristöissä oisivat laulaneet aiemmin ”ti-ti-tyy”. En sitten tiedä, onko totta vai urbaanilegendaa.

    • krista
      3.3.2021 at 09:55

      Joo tän mäkin luin! Ilmeisesti jonkinasteisesti tuo on kuitenkin spekulaatiota eli asiaa ei kai ole tarkemmin tutkittu, mutta tuo on annettu yhdeksi selitykseksi!

  • A
    2.3.2021 at 23:13

    Lintujen kevätsirkutus on ihanaa kuultavaa. Mä olen niin nauttinut kevätauringon säteistä ja tippuvista räystäistä. Olen niin valmis kevääseen (lapsikin on mennyt kouluun vk-takissa (+alla tietty villafleece) ja kevyttoppahousuissa (en tiedä miten saan sen pukemaan toppavaatteet kun taas kelit kylmenee, voi huoh)). Ihaninta on kyllä oman uuden kodin lasitetulla parvekkeella, kun on auringon paistaessa ihan t-paitakelit, voi että odotan innolla kevättä ja kesää (siinä mielessä että nyt on 16m2 parveketta ja 30m2 neliötä lisää kotia verrattuna vuoden takaiseen). Hassua kyllä, meren jäällä (päivä päivältä kasvavan virtauspaikan sulan vieressä) pilkkijäukot edelleen istuvat). Sitkeitä ja pelottomia tyyppejä kyllä.

    • krista
      3.3.2021 at 09:57

      Hah me tehtiin eilen pukeutumismoka, kun lapset lähtivät talvitamineissa kouluun – tosin ilman välikerroksia. Ja aika kuuma oli kotimatkalla! Jos edes olisi hoksannut toppakintaat vaihtaa välikausivastaaviin! :D Mutta ei tuota kauden vaihtumista aina suorilta näköjään tajua :D

      Ja siis ooooooooo, onnea uuteen kotiin! Nyt te ootte sit muuttaneet? Onko teillä lattia? :D Mikä muuten fiilis? Ihanalta kuulostaa teidän lasitettu parveke! <3

      • A
        3.3.2021 at 11:10

        Kiitos, uusi koti on kyllä ihana <3 Lattiat on, listoja ei tietty mutta sehän on normaalia :D, sähkötkin on suuressa osassa kämppää (juhuu!) ja ehkä tällä viikolla saadaan vielä putkari asentamaan pikkuvessaan hana (mikä helpottaisi elämää miljoonasti, mm. pesukoneen muodossa, vikat hetket vanhassa asunnossa käytinkin pyykinpesuun ;)). Arki on lähtenyt käyntiin muuttolaatikoiden keskellä, tuleepi hyvin päivään askeleita kun asunto on niiin iso ;) ja väliaikaiskeittiömme ja ainoa vesipiste on kauemmaisissa nurkissa, joten tiskit & muut vedenkäyttöjutut tuo paljon eestaas ravaamista (eli putkimiestä odotan kovasti). Vielä olisi jokunen vuokrattu muuttolaatikko tyhjentämistä odottamassa (Foodien pahvilaatikoita on purkamatta kymmenittäin, mutta niitä ei voi purkaa ennen kuin saadaan kaapit ja keittiö kuntoon). Mutta ihan parasta on että muutto on ohi, nyt en aio kantaa näitä rojuja minnekään enää pitkiin aikoihin :D