Taikalintu

”Mä en halua lähteä pulkkamäkeen!”, ilmoitti tirppa sunnuntaiaamuna heti silmät avattuaan. No, kun katsottiin ikkunasta ulos (vaakasuoraan puhaltava tuuli ja massiivinen lumipyry), todettiin Joelin kanssa, että itse asiassa ei mekään haluta.

”Voidaanko mieluummin askarrella jotain siitä punaisesta silkkipaperista?”, Silva kysyi.

No kuule. Voidaan.

Ihan oikeasti-oikeasti mä taisin vastata ensin, että ”eeeeäääää ööö ääää eäääää”. Mikä tarkoitti sitä, että ajatuksissani kelautui (join vasta aamukahvia siinä) kaikenlaista akselilla ”äh voinko mä välttää tän jotenkin” ja ”mitä hemmettiä silkkipaperista nyt voi tehdä”. Sekä vähän myös akselilla ”pliis leikkikää vielä kolmaskin tunti noilla muovailuvahoilla” ja ”graah pitäis googlata jotkut askarteluohjeet”.

Olin siis ollut kolmen tunnin tanssitreeneissä perjantaina, esiintynyt lauantaina (siihen menee kaikkineen melkein koko päivä) ja myöhemmin sunnuntaina oli vielä neljän tunnin treenit tulossa. Että vähän ryydytti.

Ääneen kuitenkin sitten sanoin:
”Askarrellaanko vaikka lintu? Se silkkipaperi vois olla sen pyrstö.”

Ja Silva vastasi:
”JOOOOOO!!!!!!”

Ihan tunsin hyvä-äitipisteiden satavan siinä iloisena kuurona niskaani.

Okei. Okei. Lintu siis. Ööö.

Piirsin paperille linnun ääriviivat, Silva alkoi innolla värittää sitä.

Into tarttui sadasosasekunnissa. Mitä hemmettiä! Eihän me tähän mitään ohjeita tarvita! Mehän voidaan tehdä ihan mitä vaan!

Niinpä tehtiin taikalintu.

Silva halusi sen selkään vielä Silva-siskon ja Seela-siskon ratsastamaan. Tehtiin nekin.

…ja kun taikalintu tuli valmiiksi, oli tietysti tanssin ja laulun aika.

Elämä on aika kivaa, kun on 3-vuotias. Tai 1-vuotias. Tai heidän äitinsä.

 

41