Browsing Tag

matkat

  • Reppureissulla kahden kanssa

    ”Ensi vuonna kahden kanssa”, vitsailimme kaksi vuotta sitten (täällä) ensimmäisen ”avec-napero”-reppureissumme jälkeen. No, ei tapahtunut ”ensi vuonna” – näin jälkikäteen on huomattu, että molempien lasten vauvavuodet olivat meille sellaisia, jolloin pidempi…

  • Uusia (hipsterimpiä?) ulottuvuuksia Tallinnaan

    Eipä sitten oltu ystävän kanssa ainoita, jotka olivat keksineet ottaa yhden päivän välipäiväminiloman Tallinnaan. Eckerön peruspurkki oli pullollaan ja humppa raikasi tinnityskorvatasoisella volyymillä aamukymmenestä asti. Oijoijoijoi. Mutta hei – lapsivapaa päivä aamuviidestä…

  • Kaunis (melkein) nimetön kukka

    Mystisiä ovat ihastuksen tiet. Jos käyttää jostain asiasta adjektiiveja ”valkoinen ja yksinkertainen”, voin aika suurella todennäköisyydellä jo vastata, että ”joo tota ei välttämättä mun juttu”.…

  • Pitkä matka kotiin

    Lauantaina kello seitsemän Bangkokin lentokentällä – kun matkaa oltiin tehty jo neljä tuntia ja vielä kuusitoista jäljellä – tuntui, että me ei j*mankauta selvitä tästä. Lapset olivat överiväsyneitä ja överikierroksilla (esimerkiksi Seela säntäili…

  • Biitsivarusteista ja auringosta

    Yksi sana: uv-puku. Vielä muutama päivä sitten olin aikeissa kirjoittaa, että uv-puvut ovat todellakin lyöneet läpi lapsiperhematkaajien keskuudessa – että en ole vielä kertaakaan nähnyt alle kouluikäisellä ”tavallista” uikkaria. Nyt pitää…

  • Mitä rahalla ei saa

    ”Me ollaan tehty aivan karsea virhe!”, Joel parahti dramaattisesti saavuttuamme reissukohteeseemme numero neljä. Ao Nang.…

  • Viidakkoseikkailu

    Tämän postauksen otsikko voisi myös olla ”Luulin varaavani meille bambumajan, vol. 2”. Sunnuntaiaamuna pakkasimme taas rinkkamme ja jatkoimme matkaa. Edessä oli tarkoitus olla reissun seikkailuosuus: neljä yötä minipienellä 99-prosenttisen turistivapaalla saarella…