Somenääntyminen (ja hei kato narsissi)

Tietynlainen somessa olemisen ja keskustelemisen tapa on näännyttänyt minua jo oikeastaan vuosikausia.

Tässäkin blogissa on usein nähty mielipiteitä, kannanottoja. Ja hyvä! Minullahan on mielipiteitä!

Esimerkisi että vihaan Twitteriä, se on mulle henkilökohtaisesti aivan vastenmielinen sosiaalinen media, hrr.

Missä vaiheessa – vai onko se ollut sitä aina? – sosiaalinen media on muuttunut loppumattomaksi nokitteluksi, jossa kirkkain pokaali tuntuu olevan toisen ihmisen sanallinen päihittäminen. Suurin synti on laiska ajattelu. Hahaa, etpäs tullutkaan ajatelleeksi tätä!

Olit väärässä! Peru sanasi! Hahaa! Voitin! Nokitin! Ultimate-voitto: pyydä julkisesti anteeksi! Anele, nöyrry niin, että kaikki näkee, nuole mun (virtuaalisia) somesaappaita! On niin upeaa saada toinen kiinni virheistä ja saada se matelemaan!

Eiku anteeksi: vaikuttaa.

Tulee mieleen, kun menin ”yli-ikäisenä” (lue: parin vuoden työelämän jälkeen, mutta se tuntui vuosikymmeniltä) yliopistoluennolle ja olin sisäisesti räjähtää. ”Mutta Foucault…”, argumentoi kriittinen opiskelija. ”Graaaaaah!”, teki mieli kirkua. Tää Foucault me on eletty läpi jo kymmenen vuotta sitten, kun sä olit kehdossa! Hengittelin syvään. Mä olin silloin aikaisemmin (lue: silloin pari vuotta sitten, joka tuntui vuosikymmeniltä) varmasti aivan täysin yhtä ärsyttävä. Ärsyttävämpi! Mikonkadun Amarillossa puoli tuntia ennen pilkkua paasasin jalkapallojoukkueen pöydässä feminismistä.

Joka ikisen sukupolven pitää löytää se Foucault uudelleen.

Ja se kriittinen ajattelu.

Sitä tarvitaan ja se on tärkeää. Ja se on myös joskus ihan hiton väsyttävää.

Jokin aika sitten kirjoitin Facebookiini asiasta, jonka olin just hankkinut ja olin siitä innoissani. Yhdessä kommentissa siististi argumentointiin, miten se on itse asiassa näistä syistä täysin huono ja paska.

Ööööö kiit-ti?

Ehkä viikko sitten postasin Insta Storyyn muutaman kuvan verran ajatustenvirtaa, joka synnytti heti ensimmäisen puolen tunnin aikana kymmeniä tosi kiinnostavia keskusteluja ja sukuhistorioiden muisteluita. Ja yhden räjähtävänvihaisen väärinymmärryksen, jota yritin korjata. Kerroin, että hei sori, nyt en tarkoittanut sitä, vaan tätä – mutta eihän se riittänyt. ”Koska sinähän sanoit…”

SE OLI KAKSI SANAA. Ja mä sanoin jo, että en tarkoittanut sitä ollenkaan niin.

Ääääääääh. Enjaksa enjaksa enjaksa. Poistin koko hiton ajatustenvirran. Jos yksi ymmärtää noin, niin aivan varmasti kohta toinenkin ja viides ja seitsemäskymmeneskolmas. Nooooooouh! Äkkiä! Pois vaan. Uuh. Postaan tilalle vaikka lumiukon. Kato, lumiukko!

(toimiko hämäys? no, ainakin huokasin helpotuksesta, kun sen(kin) kerran vältyin saamasta somekuohuntaa niskaani)

Silti sitä kaikkea kantaaottavuutta tarvitaan. Se avaa ajatuspolkuja, se vie eteenpäin, se laajentaa ymmärrystä – ja sen puuttuminen olisi jopa haitallista.

Tähän väliin täytyy tietysti muistaa sanoa, miten etuoikeutetussa asemassa on, että ylipäänsä pystyy ajattelemaan koko asiaa, että onko se uuvuttavaa vai ei jaba-jaba-jaa.

Muista disclaimer se, tää ja tuo! Muista, mitkä disclaimerit sopii just tähän sesonkiin, muista muistaa, mitä piti muistaa! Genderoletus, luokkaoletus, ryhmäoletus, oletuksenoletus, apuaaaaah, mä putosin jo 2000-luvun puolella!

Koska ainakin mun ajattelu on laiskaa. Hitto vie miksi oi miksi en mennyt päiväunille, vaan jäin kirjoittamaan tätä!

Juuri nyt kevätvalo on ihan satumaisen kaunis. Katsokaa, miten se osuu kaikkeen vihreään meidän keittiön ikkunalaudalla.

Onko ihan ok, että kirjoittaa mieluummin siitä kuin ottaa kantaa?

Varmasti se riippuu myös siitä, mitkä on oman elämäntilanteen resurssit. Riittääkö paukkuja väitellä somessa. Argumentoida, perustella, discleimeröidä.

Vai sanooko mieluummin, että hei kato mun narsisseja.

Kato, miten hienosti valo niihin osuu.

Virkistävää kevätvaloisaa viikonloppua kaikille!

 

 

PS: Ja se DISCLEIMERI, haha! Narsissi on kukan nimi, sillä ei ole mitään eksplisiittisiä, implisiittisiä tai aaaaaaarghplisiittisiä yhteyksiä persoonallisuushäiriöihin.

21
Like
5

You Might Also Like

  • kuppikakku
    26.3.2021 at 19:13

    Kantaaottavuutta tarvitaan, mutta ilkeys ei ole koskaan kannanotto.
    ps. en muista millä sp-osoitteella olen kirjoitellut aiemmin mutta sama vanha minä se kuitenkin on (vaikka harvakseltaan kommentoin mitään)

    • krista
      26.3.2021 at 19:32

      Huoneentaulumateriaalia!

      Aika usein (ainakin mun seuraamat) ihmiset osaa keskustella ja olla eri mieltä myös olematta ilkeitä – ja se on ehdottomasti taito!

  • Ulla
    26.3.2021 at 20:10

    Kiitos. Puit sanoiksi viimeaikaisia ajatuksiani. En tiedä. Ei kaikkea sanomista tarvitse analysoida ja varustaa kymmenellä alaviitteellä. Joskus sikari on vain sikari. (Oi kauhea, nyt tuli toisinnettua jotain valtarakennetta, ei ollut tarkoitus). Jotenkin kaipaan… kepeyttä… joka ei väheksy ketään tai syrji ketään. On vaan… kevyttä… kuten narsissi. Ja ps. Mikonkadun Amarillo. PAHA.

    • krista
      28.3.2021 at 20:53

      Hih ton sikarin TÄYTYY olla tosiaan jollain tavalla väärin, en vielä keksi millä, mutta varmasti jollain :D JA se Mikonkadun Amarillo nyt AINAKIN on väärin :D

      Mutta joo, ehkä just näinä aikoina on niin paljon raskaitakin uutisia, että kaipaa just sitä narsissinkeveyttä väliin.

  • Ida
    27.3.2021 at 08:29

    Somesta on vaan tullut mahdoton.
    Joku ymmärtää tahallaan väärin tai alkaa haukkumaan. Poikkipuolista sanaa ei saisi sanoa, ja oma mielipide on tyhmä, kun ”et sää ymmärrä”. Joten jaetaan me vaan niitä kukkakuvia. 😂

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2021/03/25/prinsessa-dianaa-faktassa-ja-fiktiossa-kirjoittamisen-opinnot/

    • krista
      28.3.2021 at 20:57

      Joo, joskus se harmittaa, kun joka puolellä näkyy keskustelua, mikä menee rähinäksi ja väittelyksi. Se jotenkin vaikuttaa mielialaankin – plus että mähän jään tietysti näitä keskusteluita sitten lukemaan, OMG :D Harvemmin onneksi nykyään vänkäämään, sen oon oppinut. Tykkäyksiä korkeintaa painelen niille, jotka argumentoi paremmin kuin mä :D

  • Beanilie
    27.3.2021 at 12:04

    Täällä nyökyttelin mukana: juu, samaa mieltä, kolahti! Mulla LinkedIn on ainut somekanava, jossa network on ns julkinen, oma Insta on hyvin pienelle piirille just sen takia ettei tartte selittää itseäni ja olemassa oloani niille joille se ei oikeastaan kuulu. Itse koen sen kunniana, että saan olla mukana vaikka teidän elämässä ja somekanavissa ja tähän kuuluu vahvasti kunnioituksen osoittaminen omaamalla käytöstavat. Vähän niinkuin hiekkalaattikko-opeista muunnettu ’ei tartte olla kaikkien kaverit, mut ketään ei saa kiusata’. Twitter on musta pahin hiekkalaatikko kulttuurin rikkoja ja todella negatiivinen kanava.

    Toinen, mikä itseä ärsyttää nykyään on tää cancel-kulttuuri. Joo, mäkin kerran söin siskon karkkipäivän karkit joten oon kai nyt varas, moraaliton paskiainen ja ansaitsen potkut, yhteisön ulkopuolelle jättämisen ja julkisen sylkykuppina olemisen.

    Rikollisuus on aina asia erikseen, mutta oppia ikä kaikki.

    Mukavaa viikonloppua Puutaloon :)

    • krista
      28.3.2021 at 21:00

      Ihanasti sanottu ja ajateltu tuo ”kunniana, että saa olla mukana”, kiitos <3 <3 <3 Mä itse ajattelen, että mulla on nämä omat kanavat (blogi ja Insta) just aika poikkeuksellisia - poikkeuksellisen hyviä - kun niissä harvemmin menee vänkäämiseksi. Ja mä oon arvioinut, että iso tekijä siinä ootte just te mukana olijat, joten KIITOS. Mutta jotenkin yhteisesti tänne on rakennettu sellainen positiivinen rakentava henki. Siinä on näin kirjoittajana ja arjen sattumusten jakajana hyvä ja suht "turvallinen" olla, koen että voin kuitenkin aika monelaisia tuntemuksia täällä jakaa <3
      -
      Mulla kans nousee ihokarvat pystyyn tuosta cancel-kulttuurista. Välillä näyttää, että jotkut ihan tarkoituksella seuraavat sosiaalista mediaa just löytääkseen ihmisistä virheitä, joista voisi "asettaa tuomiolle". Ja sit se riepottelu, mikä siitä nousee... Hrrr.

  • Anna
    27.3.2021 at 21:04

    Minä viihdyn parhaiten parin blogin (tämä ja Lähiömutsi) keskusteluissa tai yhdellä tietyllä keskustelufoorumilla, missä ei sallita henkilökohtaisuuksiin meneviä loukkauksia ja muutenkin pidetään tarkkaan huolta että ilmapiiri pysyy asiallisena.
    .
    Instagramiin laitan lähinnä luontokuvia, koirakuvia ja jotain lapsikuvia missä ei kasvoja näy. Harvemmin otan kantaa isoihin asioihin. Joskus storyssa, mutta se katoaa pian ja aika harva minun tarinoitani lopulta katsoo.
    .
    FB:in puolella olin joskus aika aktiivinen keskustelija muutamissa ryhmissä, missä puitiin isojakin asioita ja sain myös kakkaa niskaan.
    Jotenkin väsyin koko FB:iin. Se vei liikaa aikaa, sinne hukkui kun asia johti toiseen ja joku ihminen kolmanteen ja siellä oli ihan liikaa liian isoja ryhmiä ja liian kärkkäitä mielipiteitä. Harva halusi oikeasti ymmärtää toista ja jos joku ärsytti piti se ihminen mennä haukkumaan. Jos joku kehtasi olla eri mieltä hänen sanomisensa ymmärrettiin tahallaan väärin ja vaikka useaan kertaan olisi osoitettu että kyseessä on väärinkäsitys niin ei millään voida myöntää erehdystä tai muuten vaan halutaan jatkaa riidan haastamista. Lopulta poistuin koko FB:sta. Ikävä ei ole ollut kuin muutamia ihmisiä joihin se oli pääasiallinen yhteydenpitokanava. En vaan jaksanut sitä negatiivisuutta. Yleensäkään en nykyään jaksa jatkuvaa negatiivisuutta. Se tarttuu minuun niin herkästi ja huomaamattani luisun siihen mukaan. Minä haluan lisää narsisseja, puutarhan kuopsutusta ja ”valon pisaroita, vasten pimeää”.

    • krista
      28.3.2021 at 21:06

      Kiitos, ihana että viihdyt! <3 Täällä ja oman kanavan IG:ssä on kyllä tosiaan mullakin sellainen fiilis (useimmiten), että on hyvä olla ja voi olla omana itsenään aika vapaasti. Vaikka sitten narsissikuvia postaten :D
      -
      Mulla on pari sellaista "luotto-FB-ryhmää", joissa olen aika aktiivinen. Oikeastaan enemmän juttelen ryhmissä kuin esimerkiksi omissa statuksissa! Jännä, että tällainekin muutos on jossain vaiheessa tapahtunut... Mutta yhteistä niille ryhmille on just sellainen hyvä ilmapiiri - toki draamojakin syntyy isoissa ryhmissä, mutta näissä "luottoryhmissä" on kaiken kaikkiaan eniten kuitenkin just sellaista rakentavaa, ymmärtävää ja oivaltavaa keskustelua. Mutta Facebookin käyttö mullakin on (ryhmiä lukuunottamatta) jäänyt nykyisin aika vähälle. Jotenkin se ei enää niin kovasti iske, mutta rutiinina rullaa auki tuossa taustalla.
      -
      Ja tuon saman oon huomannut, negatiivisuus tosiaan tarttuu puolivahingossakin! Vaikka just jos jää oikein ärhäkkää keskustelua lukemaan, niin paha mieli siitä enemmän tulee kuin mitään hyvää.

  • Nro 26
    28.3.2021 at 09:28

    Kivan näköiset nuo rairuohot (raeruhot?) noissa vihreissä lasikupeissa. Ihana kuva! Ihana aurinko!!

    • krista
      28.3.2021 at 21:07

      Munkin pitää aina miettiä, että onko se rairuoho vai raeruoho :D Usein sanon sitten vaan, että pääsiäisruoho :D

  • Paula
    29.3.2021 at 10:42

    Hei vaan Krista! Olen seuraillut sinun blogiasi tosi pitkään, joskin epäsäännöllisesti. Sama on muutaman muun blogin suhteen. Kun blogit tulivat isosti joitain vuosia sitten, kulutin aikaa blogeissa enemmänkin, mutta instan tuleminen lyhensi keskittymiskykyäni (kaiken muun eletroniikkaähkyn kanssa yhdessä) ja huomasin, että en enää jostain syystä (jaksanut?) lukea blogeja. Samalla koin, että blogikenttä muuttui niin, että kommenttiosiot hiljenivät, vaikka niissä käytiin ennen ne monipuolisimmat keskustelut. Liekö muutkin siirtyneet kommentoimaan instamaailmaan? Myös postauksia tulee monella harvemmin ja ehkä harkitummin, jossa on hyvät ja huonot puolensa.

    Noin vuosi sitten tajusin, että insta tekee minulle huonoa ja en tykkää siitä ihmisestä, joka olen, kun selaan sitä feediä. Jäin instapaastolle kuukaudeksi ja nyt paastoa on kohta kuiten vahingossa vuosi takana. Minun kohdallani se on auttanut keskittymään asioihin ja omaan elämääni paremmin. Samalla olen palannut blogeihin. Näissä, jotka vielä elävät elämäänsä, pääsee lukemaan pidempiä pohdintoja ja vaikka kommenttikentät ovat lyhentyneet, on niissä huutelijat ehkä siirtyneet muihin medioihin, joissa huutelemiseen on ehkä jollain tavalla pienempi kynnys. Tämä passaa minulle.

    Rivien välistä ja riveiltäkin voi ehkä huomata, että olen todellakin samoilla linjoilla kanssasi ja tosi kyllästynyt sellaseen omasta mielestäni turhaan betterwisseröintiin ja itsensä nostamiseen toisia alentamalla. Sen tosin huomaa välillä joissain blogeissakin, että postauksen ensimmäinen kappale on eräänlainen disclaimeri, jolla selitetään, miksi nyt kirjoitetaan näin ja miksi tämän mielipiteen ei ole tarkoitus olla kannanotto tähän tai alleviivataan, että ”tämä on huumoria”, ettei vain kukaan ymmärtäisi väärin. YMMÄRRÄN tällaisen tarpeen, koska ei kukaan jaksa vääntää jotain täyttä paskaa, mutta onhan se vähän hullua, että maailma on mennyt tällaiseksi. Ja tästäkin kommentista voi saada käsityksen, että ”yritätkö olla jotenkin parempi, kun olet vähentänyt somen käyttöä”, mutta en nyt saatana jaksaa alkaa siihen. :D

    Somessa on niin paljon potentiaalia moneen hyvään ja samalla moneen paskaan. Siinä se houkuttelevuus lienee lopulta piileekin. Olen yrittänyt käyttää somea tietoisesti, jolloin en kiusaa itseäni sisällöillä, jotka enimmäkseen vituttaa ja jätän idioottimaiset kommentit tekemättä ja silloin, kun tekisi mieli laulattaa näppistä niillä, yritän miettiä, miksi ko. asia minua niin kovasti ahdistaa. Saattaa vaikka oppia jotain itsestään tai maailmasta.

    Mutta niin, ihanaa, että blogikulttuuri elää jollain tavalla ja te konkarit jatkatte tätä mediaa! Kaikkea hyvää!

    • krista
      30.3.2021 at 09:41

      Oooo, mahtava kommentti ja tunnistan monet tuntemukset, kiitos! Blogeissa on tosiaan yleisesti postaustahti hidastunut; suurin osa taitaa tehdä päivittäiset postaukset Instaan ja blogiin sitten harvemmin – ja keskustelut munkin nähdäkseni tosi monessa blogissa siirtyneet Instaan. Mä olen vähän tällainen vastarannankiiski tässä :D Ja siis haluankin olla! :D Mä oon nimittäin tosi iloinen siitä, että täällä keskustelu on jatkunut aktiivisena, vaikka monessa muussa blogissa se on hiljentynyt. Aktiivinen kommenttikenttä on mulle vähän sellainen henkilökohtainen ilo ja ylpeys :D Toisaalta sitten mulla on Insta kanavana paljon pienempi, ehkä se johtuu siitäkin – ehkä mun lukijat ei niin laajalti käytä Instaa? Näin olen päätellyt, Instassa on mulla myös osin eri seuraajia kuin blogissa, mutta suureksi osaksi kuitenkin samaa porukkaa. Blogin postaustahdissakin oon ministi kulkenut vastarantaan myös (pitkään jatkoin sitä lähes joka päivä postaamista), mutta nyt jonkin aikaa (vuoden?) olen ottanut sellaisen linjan, että hei on ihan ok pitää vaikka koko viikonloppu kokonaan blogivapaata :D Se ei ollut ihan itsestäänselvyys! Ja samoin en stressaa blogittomista arkipäivistäkään, jos on vaikka muiden töiden dedis päällä. Sellaista tasapainoa <3 MUTTA sit siitä yritän kulkea kans vähän vastarannankiiskinä, että joskus postaukset saisi mun mielestä olla sellaista "huolittelematonta" lyhyttä huikkausta, kuten ns. ennen vanhaan. Se tuntuu edelleen jotenkin eniten omalta tyyliltä, vaikka yleisesti postaukset ovat muuttuneet valtavan paljon pidemmiksi kuin silloin alkuaikoina. Liian pitkiksikin välillä :D Mutta että olisi välissä sellaista lyhyttä läppäjuttua,jonka ei tarvitsisi olla ihan vimpan päälle, ja sitten pidempää tietysti nyös sopivasti. Ehkä jokin tasapaino siinäkin!
      -
      Blogien loppua on povattu jo pitkään ja paljonhan on tosiaan Instaan siirtynyt (paitsi tosiaan mun mini-Insta, haha). Mutta kyllä mä uskon ja luotan tähänkin mediaan! Omalla paikalllaan, ei ehkä sellaisena huumavyörynä, mutta tarvitseeko sen nyt huumaa aina ollakaan :D Sellaisena tasaisena ja mukavana, ja siitä olen niii-iiiiin iloinen, että tänne riittää edelleen (jo yhdeksän vuotta kohta!) lukijoita, aika huikeaa <3

      • Anomuumioriginaali
        30.3.2021 at 11:31

        Mä voin osaltani vahvistaa sun teorian, en käytännössä käytä instaa (ei varmaan olisi tunnuksiakaan, jos ei lapsen eskariryhmä olisi muinoin ilmoittanut postaavansa kuvat vain sinne), mutta täällä roikun. Jotenkin olen niin ei-visuaalinen ihminen, että instassa on mulle liian vähän tekstiä. Sikäli olen varmaan vähemmistöä, että luen mielenkiinnolla pitkätkin tekstipostaukset, vaikka ei edes olis kuvaa joka kappaleen välissä :D

        • krista
          30.3.2021 at 11:45

          Joo, mulla on näppituntuma, että tätä some-maailman vähemmistöä on täällä enemmänkin – meitä ”tekstikeskeisemmin” ajattelevia. Mullekin teksti on ”se juttu”, kuvat ei niinkään, ja sen tietysti näkee myös siitä, että blogin insta ei ole lähtenyt koskaan kasvamaan vaan on jäänyt hyvin pieneksi. Enkä ole jotenkin halunnut lähteä ”itseäni muuttamaan” eli etsimään sellaista nykyvisuaalista Insta-menestyvää sisältöä. Oon kokenut paremmaksi pysyä johdonmukaisesti jääränä… HUPS EIKU pysyä uskollisena omalle tyylilleni. Vaikka sillä ei Insta-tykkäyksiä ropisekaan :D Mutta horistaan me tekstikeskeiset keskenämme täällä blogissa, saadaanpahan olla monelta jutulta rauhassa usein :D

  • Karina
    29.3.2021 at 15:24

    Aivan samoja asioita tullut mietittyä ja ärsyttää kun jokaiseen kommenttiin pitää lisätä niitä disclaimereita ja silmäniskuemojeita sun muuta lieventävää ettei nyt kukaan vaan loukkaannu! Se on uuvuttavaa, kun kuitenkaan tarkoitus ei ole olla ollenkaan ilkeä tai tuomitseva, kunhan vaan jutustella. Seuraan Nata Salmelaa instassa ja aivan mahtavan virkistävää kun se jaksaa taistella tätä toksista somekulttuuria vastaan. Kun se laittoi instaan kuvan pojastaan auton istuimessa (parkissa oleva auto, vauvaa ei oltu vielä köytetty kunnolla) niin olisin heti voini laittaa siihen viestiä että aijaijai, nyt tuli tehtyä klassinen someäitimoka! KOSKAAN ei saa laittaa kuvaa mihinkään lapsesta turvaistuimessa, koska siitä kuvasta löytyy ihan 100% varmasti jotain huomautettavaa. Ja sitten se alkuperäinen postauksen aihe jää aivan toisarvoiseksi. En tiedä muuttuuko ihminen tuomitsevammaksi iän myötä, mutta tuntuu siltä että oman teinini some on paljon järkevämpi. Tai siis outoudessaan jopa järkevä. Ne postailee sinne hyvin erikoisia asioita ja kaikki vaan lähettää pusuja ja satasia. Melkein tekisi mieleni luottaa siihen että tämä tahallaan loukkaantumisen kulttuuri muuttuisi uuden sukupolven myötä mutta onkohan se turha luotto?

    • krista
      30.3.2021 at 09:57

      Joo, ja huomasitko munkin vähän aikaan sitten julkaistun turvaistuinkuvan kuvateksteissä oli disclaimerit :D Jotain tässä yhdeksässä vuodessa oppii :D Mäkin seuraan Nataa Instassa ja näin just tuon casen ja ajattelin, että noooooouh ihan niin kuin toisintoa niihin aikoihin, kun itsellä oli pienemmät lapset. Muita näitä ”uuden vauvasukupolven” lifestylebloggajia (eli vakiintuneita lifestylebloggaajia, jotka juuri nyt saaneet vauvan) en juurikaan vakituisesti seuraa, mutta olen yleisestä keskustelusta ollut huomaavinani, että hitto vie ihan samoissa sfääreissä mennään nykyään kuin mitä silloin omien lasten vauva/taaperoaikana somessa meni: aina löytyy näitä huomauttelijoita niin ruokaan kuin nukkumiseen, matkustamiseen jne. Nämä ”no nyt se nukkuu, mutta odotapa vaan” -tokaisijoihin ja ilonpilaajiin asti. Mulle jo Silvan vauva-aikana naputettiin siitä, että vaikka rytmiä pitäisi muuttaa siihen, että pystyy sit lapsi lähtemään kukonlaulun aikaan hoitoon ja minä töihin. Ja nämä kaikki muut ikuisesti mieleenjääneet ”laita nyt lakki sille vauvalle” -huomautukset, kun just oli ottanut hatun pois kuvaa varten, että ei varjosta silmiä. Ja siis huomaa, että nuo ihan samat keskustelukelat siellä pyörii edelleen, uudelleen ja uudelleen uusien äitien niskassa. Etenkin eka lapsen ekojen vuosien ajan sitä oli sellaisessa asemassa, että tuota huomauttelua tuli jat-ku-vast-ti, varmaan tuoreiseen äitiyteen liittyvää. Näin isompien lasten kanssa saa olla suht rauhassa :D Ja tässä tietysti tämä valtava ero, että neuvot ovat kullanarvoisia ja silloinkin sai PALJON sellaisia, mitä oikeasti ei tullut ajatelleeksi – vaikkapa just toppavaatteissa lapsi turvaistuimessa – ja neuvosta oli hyötyä. Mutta sitten osa ”neuvoista” oli sellaista ikävää huomauttelua. Taitolaji myös se vinkkien anto!

      Eksyinpä aiheesta :D Mutta oon vaan tähän niin kiinnittänyt huomiota!

      • Karina
        31.3.2021 at 23:15

        :D :D Kyllä huomasin! Jotain me ”konkarimutsit” ollaan opittu ;)