Helppo pääsiäisaskartelu: sukkapuput

Tervetuloa taas puutalon pieneen askartelunurkkaan – sarjassamme paljon intoa, vähän taitoa, ja kaikki tarvikkeet löytyvät satavarmasti (?) valmiina kotoa.

Vai löytyisikös teiltä vanha sukka ja riisiä…?

Niistä syntyy helppoja pääsiäispupuja!

Viime pääsiäisenä tehdyt sukkapupusiskokset.

Idea ja ohje sukkapupuihin tuli viime keväänä etäkoulutehtävästä. Nyt me vaan sinnepäinmuisteltiin, että mitenkäs se menikään. Ja näin me tehtiin.

Tarvikkeet:
vanha sukka
riisiä
lankaa
tussi
juomalasi (ei välttämätön)
kimalleteippiä tai mutuakoristusta (ei välttämätön)

Ensin riisiä sukkaan!

Sitä voi ammentaa sinne tietysti ihan lusikalla, mutta juomalasin avulla onnistuu myös näppärästi ja siististi. Eli ensin riisit mukiin, sitten sukka venytetään mukin ympärille ja kipataan ylösalaisin.

Riisit sukassa tadaa!

Sitten solmitaan langalla pupu ikään kuin kolmeksi palaksi: pääksi, masuksi ja hännäksi. Alakuvasta toivottavasti näkee. Me sidottiin ensin pupun kaula, sitten päälaki ja lopuksi häntä. Mutta ei kai sillä järjestyksellä niin väliä.

Kantapään kohta voi muuten olla superhyvä paikka pupun kasvoille – erityisesti tuossa eläikuvioisessa sukassa pupussa se onnistui ihan nappiin!

Tussilla piirretään pupulle kasvot:

…ja saksilla leikataan korvat. Korvat me leikattiin ensin puoleksi ja sitten vähän muotoiltiin kärkiä suipommiksi.

Korvien saumaan laitettiin viimeksi koristukseksi tuollaisia bling-timantteja. Tällä kerralla askartelulaatikosta löytyi kimalleteippiä, josta tuli pieni ekstrakoristus.

Ja siinä se sitten olikin!

Pupusiskokset saivat täten seurakseen äiti- ja isäpuput!

Aikaa hommaan menee ehkä kymmenisen minuuttia ja onnistuu avustettuna pienemmiltäkin askartelijoilta!

9

You Might Also Like