Reilu rahi (ja arvonta)

Yhteistyössä: Mithu

Mä jatkan vielä tällaista blogiin spontaanisti syntynyttä ”ihania naisia ja heidän työtarinoitaan” -sarjaa. Ensin oli Katariina, sitten kuviensa myötä Sissi ja seuraavana päivänä vähän minäkin – ja nyt haluaisin kertoa vielä Heidistä.

Tapasin Heidin ja hänen maailman suloisimman tyttönsä Asmitan (oho, eiku maailman kolmanneksi suloisimman) jo muutama vuosi sitten, Puutalobaby-blogin ensimmäisessä lukijatapaamisessa SnadiStadissa. Ihania ihmisiä kerrassaan!

Heidin puoliso ja Asmitan isä Manoj on kotoisin Nepalista ja hän tuli Suomeen (tänään päivälleen tasan!) kuusi vuotta sitten – luku- ja kirjoitustaidottomana. Koulutusmahdollisuuksien puute on Nepalissa edelleen iso ongelma; ja Heidi ja Manoj ovat päässeet (tai siis joutuneet) kokemaan, millaista se ihan konkreettisesti on, kun on jäänyt lähes kokonaan paitsi kaikenlaisista koulutusmahdollisuuksista.

Ajatelkaapa, miten sujuisi aikuisen ihmisen elämä ilman lukutaitoa…? Jotenkin vaikea edes ymmärtää, mihin kaikkeen se vaikuttaa. Sehän jättää ihan ulkopuoliseksi… …kaikesta. Kaventaa mahdollisuuksia. Ja on jotenkin pysäyttävää aina muistaa, että tässä nykymaailmassakin se on arkitodellisuutta aivan liian monelle.

Heidin äitiysloman aikana (kuten aiemmin todettiin – se aika on tosi hyvä hetki ottaa etäisyyttä kaikkeen sekä uutta suuntaa elämälleen) Heidille ja Manojille kirkastui, että he haluavat tehdä sellaista työtä, jonka kautta omalta osaltaan voi tehdä jotain reilua ja hyvää. Auttaa siellä ”toisessa kotimaassa” Nepalissa.

Syntyi pariskunnan oma pienyritys ja nettikauppa nimeltään Mithu.

Tällä hetkellä Heidi ja Manoj siis maahantuovat ja myyvät nepalilaisten pienyrittäjien, järjestöjen ja reilunkaupantoimijoiden käsityönä valmistamia pieniä tuotteita: vaatteita ja asusteita, soittimia ja sisustus- ja lahjatavaroita. Materiaaleista suositaan luonnon- ja kierrätysmateriaaleja sekä perinteisiä käsityötekniikoita. Jokaisen pientuottajan ja järjestön he valitsevat itse henkilökohtaisilla käynneillä Nepalissa, ja joka ikisellä tuotteella on tarina, jonka Heidi osaa kertoa juurta jaksaen. Että tämän-ja-tämän esineen tekevät naiset kotonaan tässä-ja-tässä kylässä – ja niillä rahoilla tuetaan näiden-ja-näiden lasten koulunkäyntiä, terveydenhuoltoa, naisten työllistymistä ja niin edelleen.

Itse bongasin Heidin kaupasta heti ensiklikkauksella tällaisen rahin, jonka vaan halusin meille.

mithu rahi olohuoneessa lowres

Ja tälläkin rahilla on siis tarina – itsestäni on niin mahtava tietää jonkun tuotteen taustat. Siitä tulee koko esinelle jotenkin lisää… ..syvyyttä. Terveisin tunnearvoihminen.

Rahia valmistaa Himalayan Healthcare -järjestön perustama sosiaalinen yritys nimetään JeevanKala (”Art for life”). Se työllistää Nepalin vuoristokylien asukkaita syrjäisellä ja maanjäristyksessä pahoin kärsineellä Dhalingin alueella. JeevanKala perustettiin rahoittamaan järjestön hankkeita terveydenhuollon ja koulutuksen parantamiseksi köyhissä kylissä. Tämä suurilta osin nepalilaisten vetämä järjestö ei halua olla ulkopuolisen rahoituksen varassa, vaan se haluaa lisätä perheiden kestävää elinkeinoa alueilla joilla työllistyminen on haastavaa koulutuksen puutteen ja pitkien välimatkojen vuoksi.

Rahi on valmistettu puhdistetuista käärepapapereista, kuten nuudeli- ja sipsipusseista – samalla kyläläiset oppivat kierrätystä. Roskat kerätään kaupungeista, tuodaan kyliin puhdistetaviksi ja kerättäviksi ja annetaan niille uusi elämä kestävinä sisustustarvikkeina.

Himalayan Healthcaren sivut täällä.

mithu rahi lähis lowres

Tuo rahibongaus oli kyllä mahtava juttu – sellaiset kun ovat meillä nimittäin lähes huonekaluista käytetyimpiä. Meillä möyritään paljon lattioilla, joten kaikenlaisilla istumatyynyillä ja raheilla istuskellaan enemmän kuin vaikkapa sohvalla.

Raheja kai on tarkoitus käyttää jokseenkin näin:

rahi käyttötarkoitus

…mutta meillä niitä käytetään jokseenkin näin:

rahi hyppää

Temppurata! Temppurata!

Siis totta kai tuo on tarkoitettu hyppimiseen! Ja yhdellä jalalla seisomiseen, sirkustemppuihin, keikkumiseen, ja…

hyppää rahilla lowres

…yleiseen puutalon perusmeininkiin.

Ihan parasta.

Samoin tuo Heidin ja Manojin oma pieni perheyritys – juuri tätä sarjaa ”seuraan omaa sisäistä ääntäni ja työllistän itseni tavalla, jota mieluiten teen”.

Niinpä – kuten olette huomanneet, tämä puheenaihe on vaan mulla just nyt pinnalla. Mutta nyt ihan viime aikoina nämä tarinat ovat vaan inspiroineet minua niin kovasti. Onkohan keväällä ja auringon valolla myös osuutta asiaan? Joillekin uusien alkujen pohtimisen paikka on syksy, itselleni se on aina ollut kevät. Kaikki valo ja tuore vihreys. Jostain tulee yhtä äkkiä virtaa ja voimaa.

Tulee olo, että hei kaikki on mahdollista, kun vain tekee. Viime keväänä muuten just tähän aikaan tein itse blogi-itsenäistymispäätöksen.

mithu rahi lowres

Okei takaisin asiaan. Sori, eksyin. Mutta siis:

Heidi lupasi myös tänne blogiin pienen arvonnan!

Ensin puhuttiin Heidin kanssa, että arvotaanpa lukijoillekin tällainen rahi. Sitten jatkettiin, että no hei laitetaan vähän isommaksi kuitenkin ja arvotaan kolme rahia. Ja siihen päälle vielä todettiin, että no jos kaikilla ei ole rahin tarvetta, niin muutetaan rahi vielä vapaavalintaiseksi tuotteeksi Mithun nettikaupasta.

Kiitos Heidi!

Omina palkintovinkkeinäni voisin antaa rahin lisäksi (niitä on myös punasävyisiä ja hopeisia) tällaisen ihanan oljesta punotun jakkaran (oi, sopisi puutaloon) sekä vaikkapa kierrätetystä riisisäkeistä valmistetun joogamattokassin. Vaatteista kietaisuhameen tai tunikan (tällä hetkellä saatavuus näköjään rajattu). Käsintaotut äänimaljat vaikuttavat upeilta (tahtoo). Joel puolestaan katseli jo tätä hampusta valmistettua reppua.

Kaikki tällä hetkellä myynnissä olevat tuotteet siis täällä.

Eli siis:
Täten laitetaan arvontaan lukijoiden kesken kolme vapaavalintaista tuotetta Mithun verkkokaupasta! 

Arvontaan voi osallistua tässä kommenttikentässä (muista laittaa meiliosoite siihen kommentointikaavakkeen sähköpostiosoite-kohtaan) vaikkapa vaan kertomalla, että minkä tuotteen valitset, jos voitat.

Olisipa kiva myös kuulla kokemuksianne, että oletteko koskaan ostaneet mitään tällaisista ”eettisistä pientuottajien kaupoista” – tai aiotteko joskus ostaa? Näitähän voi bongata netin lisäksi erilaisissa tapahtumissa – Heidi ja Manoj myös kiertävät niitä. Heidän ”kiertuekalenterinsa” näkyy tuolla netissä, eli heidät voi bongata alkukesästä mm. Kangasalalta, Porvoosta, Tampereelta, Helsingistä, Lahdesta, Heinolasta, Mikkelistä… oho, ja niin edelleen – nuo vasta kesäkuun alkuun mennessä. Menkää ihmeessä omassa kaupungissanne bongaamaan heidät ja juttelemaan! Heidi on siis blogilukija ihan alkuajoista asti :)

Sellainen juttu muuten kannattaa huomata palkintoa valitessa, että koska kyse on oikeasti pientuottajien tuotteista (ja Mithu on tietysti pieni itsekin), voi olla, että jotain tuotetta on varastossa vaikkapa vain yksi. Ja jos joku ehtii just sen ostaa ennen arvonnan loppumista, niin sitten se on vaan… …loppu. Eli tällaisessa tapauksessa Heidi tarjoaa sitten jotain vastaavaa tuotetta tai sitten voittaja voi valita ihan jonkun muun. Tällainen disclaimer siis tähän, ymmärtänette :)

Arvontaan voi siis osallistua vaikkapa ensi tiistaihin 24.5. klo 12 mennessä – silloin arvon voittajan ja julkistan blogissa.

Arvonta on juuri päättynyt ja voittajat julkistetaan pian!

seisoo rahilla lowres

Seelan ensimielipide, kun rahi oli  juuri tullut puutaloon.

Lisäksi olen ihan itse kiinnostunut kuulemaan, oletteko jatkossa kiinnostuneita tämäntyyppisten eettisten pientoimijoiden arvonnoista. Niitä on varmasti mahdollista (pienimuotoisesti) järjestää blogissa jatkossakin, jos tunnette, että tällaiset pienet arvonnat silloin tällöin (ja harkitusti) saattaisivat ilahduttaa :) Mitä mieltä olette?

leikkejä rahilla lowres
Arpaonnea siis kaikille! …ja jos tuon rahin valitsette, niin seesteisiä jalanlepuutushetkiä riemukkaita temppuleikkimeininkejä! :)

31

You Might Also Like

  • nellisi
    19.5.2016 at 22:24

    Ihania housuja tuolla! Harmi vain, että pelkään niiden olevan itselleni liian lyhyitä. :/ Mulla on aina se sama ongelma. Ainut missä oli mitään mittaa oli ne superihanat haaremihousut! Ottaisin varmaan silti ne, vaikka taitaa olla siinä ja siinä, että on mulle lyhyet.

    P.S. mitenhän tuon mun spostiosoitteen kanssa. Oon rekisteröityny sinne tonne johonkin, että sain ton naamapallukan. Nyt kuitenkin se sposti on vanhentunut. Tää mun kone muistaa nää mun tiedot, joten oon aina näillä kommentoinu. Nyt menin osoitteen vaan vaihtamaan, en tiedä tajuaako tää mua silti vielä samana naamapallukkana. :D

    P.P.S. Tämä kyseinen firma ja Heidi olivatkin nelosen Hyvät kaupat ohjelmassa joku aika sitten. Sai myytyä melkoisen pläjäyksen tossuja Jethron kautta. :)

    • nellisi
      19.5.2016 at 22:25

      Joo-o… Ei tää tajunnu mun naamapalluraa, kun vaihdoin vaan tohon sähköpostikenttään osotteen. Mistähän sen nyt pääsi sit vaihtaan, kun en muista sitä sivustoo yhtään. :D

      • krista
        19.5.2016 at 22:32

        Joo mä näen sun uuden meiliosoitteen tästä (mikä on tietty hyvä arvontaa ajatellen), mutta naamapalluraa se ei tosiaan tunnista, höh! Mä voin yrittää kysellä, jos Joel tietää tosta jotain :)

        • Nellisi
          20.5.2016 at 22:33

          Olis kiva… Tai sit mun täytyy tehdä uus profiili sinne kokonaan? Jos ei muuten, niin teen ja muokkaan taas vähän nimimerkkiä. Mut en tosiaan muista sitä sivustoa enää ollenkaan. :D Hyvä rekisteröityä ”ties mihin” eikä oo hajuakaan, että mihin oikeesti. :D

          Haha, oon niin lahopää, et unohdin minkä spostin laitoin edelliseen. Oon nolo. 😂 :D

  • Laura vaan
    19.5.2016 at 22:38

    Pojan tulevaan huoneeseen sopis kyllä tollanen ihanan värikäs rahi! Ja tosi hyvä idea, tällänen hyväntekeväisyys on jotenki konkteettisempaa, ku vaikka roposten laittaminen keräyslippaaseen, tuntuu, että rahat menee oikeasti sinne mihin luvataan.

  • Anni L
    19.5.2016 at 22:40

    Ooh, ihana kissanmaja! Valitsisin sen tai villahuivin. Hauskaa, että tuolta löytyi minimalistisempaankin makuun sopivia tuotteita. :)

    Tosi kiva yhteistyö, ilman muuta lisää tällaisia!

  • Piipo79
    19.5.2016 at 22:49

    Mun kaverilla on myös tällainen ”pieni” firma Tikau, joka on nyt kait paisunut jo aika isoksikin. Periaate on juuri tuottaa pienissä kylissä paikallisilla käsityömetodeilla mutta skandinaavista designia. Tuotteet ovat ihania ja laadukkaista! Hän kouluttaa väen ja maksaa heille reilun toimeentulon. Sen lisäksi hän ylläpitää hyväntekeväisyysjärjestöä tikau share, mm pienen kastittoman kylän avustamiseen. Ei voi kuin ihailla ja toivoa että tämäkin yritys menestyy!

    • Piipo79
      19.5.2016 at 22:52

      http://www.tikau.com/home.php?lang=fi

    • krista
      19.5.2016 at 22:59

      Joo, tää onkin mulle tuttu – heillä oli ainakin joskus liike jossain mun vakkarikampaamon lähellä, ikkunasta aina kuikin sisään :)

  • Adalmiina
    19.5.2016 at 23:00

    Minäkin uskallan ensimmäistä kertaa ikinä kommentoimaan! On niin huikea arvonta, että en voi jättää väliin. Haluaisin ehdottomasti tuon punotun jakkaran! Ja siis ehdottomasti kiinnostaa nämä pienyrittäjäjutut, itsekin suosin yrittäjiä ennemmin kuin isoja yrityksiä. Voi kunpa arpaonni suosisi <3

  • Leenu
    19.5.2016 at 23:06

    Ai että mitä ihanuuksia. Jotain käytännöllistä kuitenkin, esim poncho mihin voisi kääriytyä kesäiltoina pikkuhiljaa kasvavan masun kanssa.

  • Mirka
    19.5.2016 at 23:14

    Hame mulle! Ah, voisin ostaakin sen, jos en voita.

    Mä yritän aina kun on vaan mahdollista (eli rahaa) ostaa vaatteeni joltain suomalaiselta ekotyypiltä tai just tällasten putiikkien kautta. Tuntuu hyvältä käyttää sellasia vaatteita. Samoin lahjoiksi ostan joko Toisenlaisia lahjoja tai tän tyyppisistä kaupoista esim. leluja kummilapsille.

  • Jodelie
    19.5.2016 at 23:52

    Sairaan vaikee päättää! Me tavattiin Heidi tässä keväällä yhdessä tapahtumassa. Mulla on nyt puinen huilu paikkaamassa länsimaisen poikkihuilun kaipuuta, pieni sai nalletossut, joista on tullut äärettömän rakkaat. Me aiotaan ostaa jatkossakin Mithusta tavaroita. Kirjanmerkeissä on! ;)

    Oon käynyt sitä hamppureppua kuolaamassa itsekin, joten vastaan sen tähän arvontaan. Äänimaljakin ois magee.

    Ja todellakin tällaset arvonnat ja yhteistyöt pienten, hyvää tekevien yrittäjien kanssa on jees! Tulee löydettyä uusia hyviä yrittäjiä, joita itsekin voi tukea! :)

  • Noora
    20.5.2016 at 00:16

    Oi että, tämmöiset eettiset kaupat on kyllä parhaita :) Itse olen etsinyt jotain työlaukku tai reppua, ja tämmöinen reppu olisi aivan ihana: http://kauppamithu.mithu.fi/fi/tuote/2354492-rhitu-saugatin-iso-nahkareppu
    Jos ei arpaonni suosi, niin kiitokset kuitenkin tämän kaupan esittelystä, eettisiä kauppoja ei voi olla ikinä liikaa mun listalla :)

  • Tiipu
    20.5.2016 at 00:19

    Jos voittaisin, valitsisin Jeevankalan peilin. Se sopisi meillä huoneeseen kuin huoneeseen. Tämän tyyppiset postaukset ovat mielenkiintoisia ja luen niitä mielelläni jatkossakin :)

  • salli
    20.5.2016 at 05:56

    Ihania tuotteita. Suosikkini olisi se muda jakkara. Ja suosin kyllä ekologisia tuotteita ja pieniä yrittäjiä.

  • Sini
    20.5.2016 at 08:10

    Tuollainen rahi olisi kyllä ihana, sopisi meidänkin lasten leikkeihin ja toisi kivaa twistiä sisustukseen. Vastaavia eettisiä pienyrittäjien tuotteita meillä ei ole niin olisihan sellainen saatava. Ja lisää vain tällaisia arvontoja :)

  • SannaLe
    20.5.2016 at 08:32

    Muda jakkara, se tulisi meidän uuteen taloon paraatipaikalle!

  • Viivi
    20.5.2016 at 08:44

    Hieno yritys!!! Nostaa hymyn huulille :) jos voittaisin arvonnassa, niin tuote olisi nokkosolkalaukku. Vaikka villahameetkin olisi kiinnostanut ja mandala tunika ymym. Mutta ei, pysyn valinnassa: nokkoslaukku.

  • klaara
    20.5.2016 at 09:27

    Ihania tavaroita ja upea tarina yrityksestä! Minulle kolahti heti tuo nokkoslaukku http://kauppamithu.mithu.fi/fi/tuote/2354531-rhitu-saugatin-nokkoslaukku-

  • Kaisa
    20.5.2016 at 09:29

    Ompa paljon ihania tuotteita! Harmi ettei meillä ole tarvetta millekään muulle kuin kissanpesälle, sen siis valitsisin nyt vaikka esim. peili ja kaikki kipot on ihan tosi kauniita. Laitan tämän kaupan kyllä korvantaakse, jos joskus myöhemmin on erilainen kippotilanne kotona :D.

  • Jonna
    20.5.2016 at 09:36

    Voi miten sydäntä lämmitti lukea tämänkaltaisesta toiminnasta. Itse toimin terveydenhuollossa ja päivä päivältä mietin enemmän ja enemmän avustustyöhön lähtemistä, sitä että voisi itse olla konkreettisesti tekemässä jotain vähempiosaisten hyväksi. Suuri hatunnosto tämänkaltaisille yrityksille,jotka ovat luomassa maailmasta parempaa paikkaa. <3
    Ps: Tuotteet ovat kaikki upeita. Reilu rahi näyttäisi ihanalta vaikka työhuoneessani!!

  • VirveH
    20.5.2016 at 09:42

    Kietaisuhame, tunika ja ne laukut.. Ihanuuksia tosi paljon, monta hyvää vaihtoehtoa, jotain lähtee tuolta kyllä tilaukseen. Ja iloinen yllätys oli myös se että hinnat ovat todella kukkaroystävällisiä.

  • Oija
    20.5.2016 at 09:45

    Osallistun arvontaan ja haluaisin voittaessani juuri tuollaisen värikkään rahin. Meilläkin on pieniä temppuilijoita ja parveke kaipaisi vähän värisäväystä.

  • ansku1
    20.5.2016 at 10:18

    Valinnan vaikeus meinasi iskeä :D Ihania tuotteita! Muda jakkara olisi ihana! Tai se viulun näköinen soitin. tai tunika… :D

  • 1 3 4 5 6 7 8