Raskaana keskenmenon jälkeen

Olen monelta kuullut, miten keskenmenon jälkeen vauvan suunniteltu lasketun ajan päivä voi olla hyvin rankka – näin voi olla, vaikka siinä vaiheessa olisi jo seuraava vauva mahassa. Ymmärrän sataprosenttisesti: odotettu ja ehkä kauan haaveiltu päivä, jota ei koskaan tullutkaan. Niin surullista.

Meillä puolestaan kävi vähän hassusti: ei me sitä koko päivää  muistettukaan.  Ehkä joskus kuukauden viiveellä tuli mieleen, että ai niin. Tarkka päiväkin oli jo unohtunut, vaikka se silloin oli neuvolakortissa niin vaalittu.

Kuitenkin, kun viime neuvolassa kysyttiin, onko mennyt keskenmeno vaikuttanut kuluvaan raskauteen, vastasin painokkaasti ja ilman pienintäkään epäröintiviivettä.
”ON.”

Vastaus tuli niin nopeasti, että en ollut sitä edes prosessoinut. Vähitellen lähdin kelailemaan, että miten.

Tietysti ne uuden raskauden alkuajat, huh heijaa. Etenkin, kun mulla oli syksyllä tässä raskaudessa veristä vuotoa juuri sillä samalla hetkellä, jolloin viime kevään raskaus oli mennyt kesken. Se oli kyllä aikamoinen jysäys jossain rintalastan takana. Olin aivan varma, että se tapahtui uudestaan.

Ja sitten oli tietysti ne ensimmäiset ultrat, joissa jännitystärisin niin, että koko ultrauspeti vapisi – sekä varhais– että nt-ultra. Ja vieläpä se nt-ultrakerta (ja sen odotus), jossa edellisellä kerralla se keskenmeno todettiin… Voitte kuvitella tunnemyrskyn.

Alkuraskauden tuntemuksia keskenmenon jälkeen täällä.

Tuntuu nyt jälkeenpäin(kin) katsoen, että ne ensimmäiset kuukaudet olivat yhtä jännitystä. Siihen vaikutti koettu keskenmeno, mutta myös mun ikä. Ajattelin, että jos tämäkin menee kesken, se tarkoittanee, että se ei enää koskaan onnistu.

Se ei ollut mikään kovin kevyt ajatus.

Mutta se kaikki jäi vähitellen taakse.

Kun aikaa kului, raskausviikot etenivät, dopplerista kuului äänet – ja etenkin, kun vauvan potkut alkoivat tuntua – alitajuinen ajatusten vertauskohde jotenkin ihan huomaamatta muuttui.

Vasta nyt muutama päivä sitten tajusin, mistä oikein on kyse: en ole ajatuksissani verrannut enää moneen-moneen kuukauteen tätä raskautta siihen keskenmenneseen raskauteen. Nykyisin vertaan sitä näihin kahteen raskauteen, joista syntyi ihana lapsi.

En tiedä, avautuuko tämä yhtään muille. Mutta itselleni tuossa on ihan merkittävän suuri ero.

Keskenmeno puolestaan on loksahtanut omaan elämänkaareen sellaiseksi menneeksi viime alkukesän surulliseksi jutuksi, mikä tapahtui – mutta minkä tavallaan jopa kuului tapahtua, että päästiin tähän.

Ajattelen edelleen (anteeksi, jos kuulostaa oudolta), että olosuhteisiin nähden pääsimme keskenmenossa hyvin helpolla. Vaikka nt-ultrassa saatu ikävä uutinen – että siellä ei olekaan mitään – oli totta kai suuri pettymys, se oli ikään kuin minun pettymykseni. (toki koko perheen) Tarkoitan siis sitä, että vauvaa ei ollutkaan. Ei näkynyt mitään. Ei ollut mitään, mitä menetin. Paitsi toivo ja ajatus senhetkisestä raskaudesta.

Ehkä mulla on itseeni kohdistuvissa pettymyksissä aika voimakas sietokyky. Olen niitä näihin vuosirenkaisiin mennessä kokenut, kestän aika hyvin pettymyksiä, kuljen niistä yli. Mutta heti, jos niissä on mukana muita ihmisiä, läheisiä tai läheisiksi toivottuja (esimerkiksi ihmissuhdepettymykset aikoinaan), olen paljon haavoittuvampi.

Jos se olisi vauva, joka ei syntynytkään, se olisi ollut ihan hurjan rankkaa. En voi edes ajatella sitä, että jos nyt vatsassa olevalle vauvalle kävisi jotain – uuuh. Mutta se viime kesän keskenmeno ehti olla vasta mun (meidän) ajatus vauvasta. Tieto siitä tuli mielestäni liian myöhään nt-ultran myötä – se tuntui pahimmalta – mutta kuitenkin se oli mennyt kesken jo paljon paljon aikaisemmin. Syke oli toki käynyt, mutta se oli heti sammunut. Pieni ja lyhyt alun vihjaus, jolla ei ollut kuitenkaan mitään mahdollisuuksia elämään.

Se oli kuitenkin myös hurjan tärkeä.

Sillä juuri se keskeytynyt raskaus kertoi meille, että oikeasti haluamme vielä yhden lapsen. Se antoi täyden selvyyden sen vuosikausien (liian pitkän) ”juupas-eipäs-no päätetään että ei” -pähkäilyn jälkeen.

Eli se oli hyvin merkityksellinen menetys.

Siksi en sen henkilökohtaisen pettymyksestä yli pääsemisen jälkeen oikeastaan tunne surua, vaan jopa onnea, että sen saimme kokea ja ymmärtää. Sillä sen pienenpienen lyhytikäisen alkiontähdenlennon ansiosta tosiaan pääsimme tähän, jossa uusi vauva potkii tarmokkaasti vatsassa ja lapsille todella on tulossa ihan oikea pikkusisko.

Olisi aivan erilainen asia, jos olisimme menettäneet vauvan myöhemmässä vaiheessa.

Ja pakko vielä tietysti tähdentää ja sataan kertaan alleviivata: se, että minun ajatuksiini ja meidän elämänpolkuun tämä on loksahtanut näin, ei MISSÄÄN NIMESSÄ tarkoita, että muunlaiset tunteet eivät olisi mielestäni tällaisessa tilanteessa ihan yhtä oikeita. Keskenmenojen suruja ja menetyksiä ei voi verrata, ne ovat aina hyvin henkilökohtaisia.

Paparazzi kuvasi raskausleggareiden nostoa.

En voi ehkä sanoa, että keskemenon jälkeen olen entistä onnellisempi tästä hienosti etenevästä uudesta raskaudesta. Koska en voi sitä tietää – varmaan olisin yhtä onnellinen, vaikka se olisi onnistunut ensimmäisestäkin.

Mutta keskemeno ei enää paina mieltä, sen voin ainakin vilpittömästi sanoa.

Se on nyt yksi koetuista jutuista. Ja nyt olemme tässä.

Vauva potkii innokkaasti vatsassa ja huomenna käynnistyy 26. raskausviikko.

47

You Might Also Like

  • A
    23.3.2022 at 20:55

    <3

    • krista
      24.3.2022 at 07:55

      <3 <3 <3

  • Eela
    24.3.2022 at 12:43

    Kiitos tästä.
    Olen uudestaan raskaana viikolla 12+6 viime syksynä koetun keskeytyneen keskenmenon jälkeen. Meillä odotetaan esikoista.
    Sun blogi ja kokemukset ovat olleet mulle korvaamattomia. Kaikki tämä epävarmuus, pelko ja suru alkaa pikkuhiljaa tehdä tilaa toiveikkuudelle. Toivon, että me päästään loppuun asti tämän kanssa ja, että fiilikset saavuttavat jossain vaiheessa tuon sun kuvaileman levollisuuden.
    Siis kiitos ja tsemppiä loppumatkaan <3

    • krista
      24.3.2022 at 15:53

      Oi, onnea teille raskaudesta! <3 <3 <3
      -
      Ja kyllä, myös meille ne alkumetrit olivat epävarmuuden ja pelkojen aikoja, mutta tosiaan vähitellen ne sitten väistyivät ja varmuus alkoi kasvaa. Ja ilon ja onnen tunteet alkoivat kasvaa <3 Toivottavasti niin käy teilläkin! Ihanaa raskausaikaa myös teille - tulossa siis samana vuona syntyvät vauvat teille ja meille <3

  • Nadja
    24.3.2022 at 14:20

    Ihan kuin kirjoirtaisin tätä kaikki itse. Tilanne (vuosien pähkäily mahdollisuudesta uuden perheenjäsenen yrittämisestä ja np-ultrassa todettu, mutta rv6 keskeytynyt keskenmeno sekä yllätysraskaus) oli melko samanlainen (paitsi mun oma ikä).
    Ja samalla lailla keskenmeno vaikutti seuraavaan (ja viimeiseen) alkuraskauteen niin, että kävin yksityisellä varhaisultrassa. Ja kaikki oli hyvin <3 Np-ultran jälkeen jossain takaraivossa oleva huoli väistyi.
    Keskeytynyt keskenmeno jäi elämään kokemuksena, samalla lailla kuin ennen esikoista koettu tuulimunaraskaus. Ja samalla tavalla merkityksellisenä siinä, että vahvisti halua yrittää uudelleen. <3
    tämä on kuitenkin meidän perheen + oma henkilökohtainen kokemus ja kaikkien kokemukset ja tunteet ovat yhtä tärkeitä, oikeita ja arvokkaita <3

    • krista
      24.3.2022 at 15:37

      Oi kuulostaa just siltä, että teillä on loksahtanut tuo kokemus elämänkaareen samaan tapaan kuin meilläkin <3 Ihanaa, että kaikki on nyt hyvin!
      -
      Ja kyllä, tuota viimeistä ei tosiaan voi liikaa korostaa, että kaikki tunteet (vaikka ihan samanlaisessakin tilanteessa) ovat ihan yhtä oikein. <3

  • Lilah
    24.3.2022 at 20:54

    Aika samat kokemukset kahdesta keskenmenosta (rv 7 ja rv 11+). Tosin olen niin realisti, etten edes alkuun ollut valtavan toiveikas enkä siten kokenut menettäneeni vauvaa. Mutta jos keskenmenon jälkeen ei olisi tullut enää lasta (tai kahta), kokemus olisi hyvin erilainen. Kohdunulkoisen raskauden jälkeen osasin lähinnä olla huojentunut että säästyi henki (ja lisääntymiselimet). Se mietitytti jonkin verran, että huonoimmassa tapauksessa lapset olisi menettäneet äidin. Seuraavissa raskauksissa ihan vastaavasti olin toiveikas vasta kun liikkeet tuntui (onneksi ajoissa rv 16-17) ja toki enemmän uskalsi iloita rakenneultran jälkeen.

    • krista
      25.3.2022 at 08:13

      Mulla ehkä vähän sama sen keskenmenneen raskauden kanssa: en ollut silloin vielä ”antanut itselleni lupaa” ajatella, että kaikki olisi kunnossa vaan koko ajan mulla oli sellainen hyvin vahva jossittelu päällä: ”jos kaikki on hyvin, jos meillä tulee vauva”. Itsensäsuojelumekanismia totta kai, ja siinä tilanteessa olikin sitten ihan toimiva eli asian käsittely oli EHKÄ helpompaa, kun sitä oli jo niin paljon päässä pyörittänyt.

      (toki voi kysyä, että onko ennakkohuoli turhaakin, mutta mulla se vaan meni noin – samoin tässä raskaudessa, mutta nyt huoli on onneksi tosiaan jo väistynyt ja antanut tilaa positiiviselle odotuksen fiilistelyllekin)

      Mulla kans ne liikkeet on varmaan ollut se tosi olennainen juttu, että koska se toiveikkuus on alkanut ottaa alaa. Ja mulla varmaan sit se NIPT, kun siitä sai jo paljon tietoa jo ennen sitä rakenneultraakin. Rakenneultran jälkeen sitten jo esimerkiksi hurahdin kierrätysryhmässä koon 56-vauvanvaateostoksille :) Eli se on varmaan mulla ollut sellainen ns. ulospäin näkyvä merkki siitä, että on jo oikeasti alkanut uskoa, että hei kyllä tästä vauva on tulossa!

  • Anonyymi L
    4.4.2022 at 12:23

    Keskeytynyt keskenmeno oli julma siitä, että olin tietysti viikkoja (itselläni rv 6-11) ajatellut olevani raskaana ja oli jotenkin hirveää ajatella että kaiken sen ajan lapsi olikin ollut jo kuollut. Pitkään surin sitä, että olisin halunnut juuri sen lapsen, en mitä lasta tahansa, mutta joskus uuden raskauden myötä se ajatus väistyi ja koska en mitenkään haluaisi antaa tätä lasta pois, oli pakkokin ajatella, että niin sen piti käydä.

    • krista
      4.4.2022 at 12:32

      Ymmärrän täysin ja mulla oli samantyyppisiä tuntemuksia! Mulla kans nt-ultrassa vasta (olikohan 13. viikko) vasta näkyi keskeytynyt keskenmeno, kun elo siellä oli loppunut joskus siellä kuutosviikon kohdalla. Se oli tosi ristiriitaista. Oli vähän niin kuin ”petetty” olo, etenkin kun kroppa edelleen luuli olevansa raskaana, mulla oli esimerkiksi selvästi turvonnut vatsa, joka laskeutui vasta sitten lääkkeellisen tyhjennyksen jälkeen yhdessä yössä.

      Mutta tosiaan nyt, kun on uudelleen raskaana, on ns. helppo ajatella, että nyt on vatsassa se vauva, joka meidän kuuluikin saada <3 Mutta on nämä monisyisiä nämä ajatukset kyllä!