Pitääkö älypuhelimen olla uusi?

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Swappien kanssa

Kävipä eräälle nimeltämainitsemattomalle (kröhöm) miespuoliselle henkilölle niin, että hän meni Kreikan-matkalla uima-altaan suihkuun kännykkä uimashortsien taskussa.

Miksi hemmetissä se nyt niin teki? Sellaista nyt sattuu, itse kullekin.
(joillekin ehkä vähän useammin kuin toisille)

Puhelinsuihkuhetken lopputulos oli aika ennalta-arvattava. Yritimme kyllä parhaamme mukaan kuivatella puhelinta, ja pienenpienen armonajan se vielä toimikin. Kunnes sitten sammui eikä enää koskaan käynnistynyt.

RIP Joelin erään nimeltämainitsemattoman mieshenkilön puhelin.

Uuden puhelimen osto edessä siis, huokaus.

Mutta hetkinen… Pitääkö sen puhelimen olla aina uusi? Me kun kierrätetään sukista reiätkin (kestovitsi, sori), niin miksi ihmeessä se kännykkä sitten pitäisi aina ostaa uutena?

Jotkut vaihtavat puhelintaan ihan jatkuvasti uudempiin malleihin (eri asia sitten, että mikä järki siinä on), joten luulisi nyt maailmasta löytyvän yksi hyvä käytetty puhelin tänne puutaloonkin!

Nettikirpputoreilla kännyköitä toki myydään, ja varmasti siellä tehdään ihan onnistuneita kauppoja. Mutta riskinsä siinä on: mitä jos vaikka puhelin hajoaa ihan heti? Huijauksistakin kuulee liian usein. Käytettyjen hyvien kännyköiden hintalaput ovat kuitenkin sen verran korkealla, että kovin isoja riskejä ei tee mieli ottaa.

Tämä kuvio on tajuttu Swappiella.

Tässäpä siis tosi toimiva idea: Swappie myy käytettyjä iPhoneja, jotka on tarkastettu, huollettu, puhdistettu ja täysin toimivassa kunnossa; osaa (esimerkiksi kuntoluokitus ”koskematon”) ei voi uudesta erottaa.

Ja se, mikä on mulle ainakin se kaikkein tärkein juttu: kaikilla puhelimilla on 12 kk takuu. Luin netistä paljon hyviä kokemuksia Swappien asiakaspalvelusta – tämän kaupan kanssa voi luottaa siihen, että vaikka puhelimeen tulisikin sitten joku ongelma, tilanne totta kai ratkaistaan! Ymmärsin sen niin, että sieltä saa hyvin näppärästi uuden puhelimen tilalle.

Me Joelin kanssa käytiin katsomassa Swappien myymälä ja asiakaspalvelupiste Ruoholahdessa (samalla se oli hyvä syy mennä lounaalle läheiseen Jalla Jallaan), jossa puhelimia voi hypistellä ihan livenä. Toinen myymälä on Espoossa, Iso Omenassa. Mutta suurin osa Swappien puhelimista ostetaan tietysti netistä. Toimitusaika on 1-2 arkipäivää (nyt Postin lakon vuoksi 1-3 päivää), ja puhelimilla on 14 päivän palautusoikeus – ja tosiaan tuo 12 kk takuu.

Kymppi plus muuten asiakaspalvelusta, kiitos Jenny!

Googlasin vähän. Swappie on perustettu vuonna 2016, ja Sitra on nostanut Swappien jo kaksi kertaa ”kiertotalouden kiinnostavimmat” -listalle nettisivuilleen. Lisäksi tänä vuonna Swappie voitti Sitran ja Laatukeskuksen kunniamaininnan ja ylsi siis Suomen TOP7-kiertotalousyrityksen joukkoon.

Tämän vuoden toukokuussa Kauppalehti kirjoitti Swappien huimasta tuloksesta ja laajenemisesta yli Suomen rajojen. Tuon Kauppalehden jutun mukaan Swappie myi 25 000 käytettyä iPhonea viime vuonna.

Aika monta kännykkää hei, hienoa!

Mutta mun mielestä tässä on kysymys paljon muustakin kuin puhelinkaupasta. Swappien koko toiminta perustuu siis tosiaan kiertotalouteen ja älypuhelinten hiilijalanjäljen pienentämiseen.

Joel katselee iPhone XS Maxia.

Nämä seuraavat tiedot ovat peräisin Swappien tekemästä älypuhelinten ympäristökartoituksesta:

Älypuhelimen valmistus aiheuttaa 85-95 % sen vuosittaisesta hiilijalanjäljestä, koska sen sisältämän elektroniikan tuottamiseen ja sen sisältämien metallien kaivamiseen tarvitaan huomattava määrä energiaa. Vuonna 2010 älypuhelimet aiheuttivat 17 megatonnia CO2e-päästöjä, mutta vuoteen 2020 mennessä päästöjen ennustetaan kasvavan 125 megatonniin. Yli seitsenkertainen kasvu kymmenessä vuodessa!

Älypuhelinta käytetään nykyisin keskimäärin vain kaksi vuotta – ja juuri tämä tuotteen elinkaaren pidentäminen olisi nyt ympäristöä ajatellen tietysti se tosi olennainen juttu.

Mitä älypuhelimen elinkaaren pidentämisen eteen voi sitten tehdä?

No, ensinnäkin voi olla menemättä sen kanssa suihkuun. Sori, oli pakko.

Oman älypuhelimen huolellinen kohtelu siis, tietysti Ja sitten varmaan uusien puhelinmallien mainoshoukutukset nähdessään kannattaa harkita, onko uuden älypuhelimen osto oikeasti välttämätöntä. Onko edellinen rikki tai onko uudessa älypuhelimessa ominaisuus, jota ihan vilpittömästi tarvitsee? Ja jos ostaa uuden, saako vanhan kierrätettyä seuraavalle käyttäjälle?

Jos haluaa tai tarvitsee uuden puhelimen, kannattaa ensin tsekata, onko se saatavilla käytettynä. Swappielta saattaa löytää välillä hyvällä tsägällä sitä-ihan-ihan-uusinta-hottia iPhone-malliakin, jos siis juuri sellaista haluaa. Ja sitten ”viittä vaille uusinta” löytyy useammin, ja ministi vanhempia malleja sitten tietysti paljon, ja erilaisissa kuntoluokissa. Paras kuntoluokka on siis mallia ”koskematon”.

Ja pitääkö sen aina olla se just uusin malli…? No, meiltä itseltämme vaan jotenkin puuttuu se puhelinhifistelygeeni, joten vaikea tässä varmaan vastata kaikkien kännykänkäyttäjien puolesta. Joku ehkä sitten tarvitsee. Mutta meidän omassa käytössä ainakaan sen puhelimen mallin ei todellakaan pidä olla se uusin.

Tää iPhone XR ois ollut mulle mieluisin iPhone. Koska väri, ha.

Swappien osalta älypuhelimen elinkaaren pidentäminen toimii kolmella tasolla.

Ensinnäkin osa Swappielle tulevista puhelimista on priimakuntoista, uudenveroista ja myytävissä heti sellaisenaan. Tarkistetaan ja puhdistetaan vaan. Toinen osa puhelimista kaipaa huoltoa ja kunnostusta, ja sen jälkeen ne saadaan takaisin käyttöön jatkamaan elinkaartaan.

Kolmas osa on sitten jo korjauskelvotonta. Näistä puhelimista Swappiella kerätään käyttökelpoiset varaosat talteen ja niitä käytetään kunnostusvaiheessa. Ja sitten ”ihan loppujämät” eli osat, joita ei saada enää uudelleenkäyttöön, kierrätetään asiaankuuluvasti ja mahdollisimman ympäristöystävällisesti.

Eli jos ja kun niitä vanhoja älypuhelimia jää teillä joskus käytöstä pois, niin älkää ihmeessä jättäkö niitä laatikoiden pohjille lojumaan, vaan selvittäkää kierrätys- ja myyntimahdollisuudet. Ja just iPhonen kanssa siis tämä Swappie on tosi hyvä! Swappie siis ostaa toimivia puhelimia iPhone 5-mallista alkaen.

Uudemmista iPhone-malleista maksetaan Swappiella ihan hyviä korvauksia, ja sitten vanhemmista tai selvästi kuluneista tai pikkuvikaisista pienimmillään 5 euron kierrätysmaksu. Vanhasta huonokuntoisesta puhelimesta saatava vitonen ei tietysti rahana paljon lämmitä, mutta se lämmittää, että puhelimen osat menevät siten kierrätykseen!

Ja jos haluatte kuulla tähän vielä mindblown-faktan, niin tässä tulee:

Swappien mukaan tällä hetkellä alle 1% älypuhelimista päätyy kierrätykseen. Puhelimet kuitenkin koostuvat 70% täysin kierrätettävästä materiaalista!

Vierekkäin iPhone XR ja iPhone 7 Plus.

Miksi sitten älypuhelimia ei osteta enemmän käytettynä? Mä uskon, että kyse on ennen kaikkea mielikuvista ja tottumuksesta.

Älypuhelin on kallis hankinta, ja monelle tuo kännykkä on jotenkin… …henkilökohtainen. Jopa vähän identiteetin ilmaisun juttu, etenkin varmaan nuoremmille, merkkiuskollisille tai tekniikkahifistelijöille. Omaan älypuhelimeen ladataan paljon merkityksiä.

Mutta hei ajatelkaapa autoa! Sekin on kallis ja monelle identiteetin jatke! Mutta silti käytettyjen autojen ostaminen on ihan valtavirtaa.

Mä luulen, että monelle ei vaan tule mieleen, että käytetyn iPhonen voi ostaa tällä tavalla luotettavasta paikasta (muutenkin siis kuin yksityishenkilöltä nettikirppikseltä), ilman säätöä ja riskejä.

Mutta toivottavasti tämä tästä yleistyy!

Voisitko itse ajatella ostavasi älypuhelimen käytettynä?

todellakin voisin – mutta rehellisesti sanottuna en itse ostaisi kirppikseltä. Mutta just tuo 12 kk takuu (ja huippuhyvä asiakaspalvelu, johon voi luottaa, jos tulee jotain ongelmaa) tekee mulle sen ison eron. Eli itsekin kyllä nyt ostaisin just Swappielta puhelimen, jos edellinen rikkoutuisi. Toivottavasti ei kuitenkaan ihan heti rikkoudu, kop kop puuta.

Ja sitten, kun on puhelimen oston aika lapselle, niin tuon Swappien aion kyllä ensimmäiseksi tsekata!

Sain myös pienen alekoodin tähän yhteyteen, ja sillä saa 10 euron alennuksen kaikista Swappien nettikaupan käytetyistä iPhone-puhelimista. Alekoodi on voimassa jouluaattoon asti, ja se on:
PUUTALOBABY

Käyttäkää siis ihmeessä hyödyksenne älypuhelinostoksilla!

Ja hei kannattaa pitää jatkossakin mielessä, että tällainenkin (ekologisesti järkevä) mahdollisuus ostaa älypuhelin on olemassa!

 

PS. Swappiella on näköjään alkanut eilen BlackWeek, eli tarjouksia joka päivälle! Ja tuon blogin oman alennuksen saa siis vielä tuon BlackWeekin alennushinnan päälle. Eli saa yhdistää alennukset!

Puhelimet tulevat muuten siisteissä Swappien laatikoissa, joten ainakin mun mielestä nämä käyvät tosi hyvin myös joululahjaksi. Onko jonkun lapselle luvattu puhelin joululahjaksi, löytyisiköhän tuolta hyvä vaihtoehto…?

13

You Might Also Like

  • A
    26.11.2019 at 16:14

    Meillä oli harkinnassa käytetty puhelin lapselle, kun hänelle puhelinta suunniteltiin (koska siinä vaiheessa iPhone SE:tä ei enää uutena saanut). Lopputulevana kuitenkin lapsi sai mun vanhan puhelimen ja ostin itse uuden. Swappiesta löysin keskusteluissa silloin kritiikkiäkin ja jäin käsitykseen että esim. akuissa käyttävät tarvikeakkuja eikä Apple ap.osia (en ole oikeasti varma onko käsitykseni totta vai ei, mutta sen muistan että asia mietitytti, koska Apple on aika nihkeä kaikkea muuta kuin ap.osia kohtaan). Mutta kännyköiden kierrätys on erittäin kannattava homma kumminkin ja varmasti tulee tsekattua jos lapsen kännykkätarpeet vaativat päivitystä (toivottavasti ei lähiaikoina, ei ole halpoja Applein puhelimet käytettynäkään).

    • krista
      26.11.2019 at 19:01

      Sekin on kyllä tosiaan iha toimivaa kierrätystä, että lapsi saa aikuisen vanhan puhelimen!

      Mä en noista akuista tiedä (mitään, heh), mutta sen tuolta luin, että kaikkien akkujen kapasiteetit ovat minimissään 80 %, ja sen alle jäävistä vaihdetaan akku. Ja hei joo toisessa kohdassa sanotaan, että huolloissa käytetään alkuperäisiä vastaavia osia, jotka ovat läpäisseet Swappien kattavan testausprosessin, eli voi ilmeisesti hyvinkin olla, että joku osa ei ole alkuperäinen – jos oikein ymmärrän. Mutta kyllä mulle ainakin heräsi heidän kanssa kommunikoidessa luottamus heidän teknisen/korjaus/huollon osaamiseen, että osat on valikoitu superhuolella ja asiantuntevasti, jos vaikka joku ei alkuperäisosa olekaan.

    • krista
      27.11.2019 at 19:10

      Swappiella oltiin kuulolla (jee!) saatiin tähän ja myös tuonne alle vastauksia! Kas näin, kopsaan tätä asiaa koskevan kohdan tähän:

      ”Käytämme itse tarkan seulan läpi hyväksyttyjä ja testattuja varaosia, mutta emme ole auktorisoitu Apple-jälleenmyyjä ja kun tuotteet ovat käytettyjä, eivät varaosat ole Apple-varaosia. Volyymit ovat meillä jo sen verran suuria, että olemme saaneet erotettua jyvät akanoista varaosatoimittajien ja osien laadun suhteen.”

  • Kati
    26.11.2019 at 17:40

    Ostin 1,5v sitten kilpailevalta yritykseltä käytetyn iPhonen ja hyvin on toiminut! Ei olis muuten tullut niin kallista hankittua uutena :)

    • krista
      26.11.2019 at 19:07

      Mahtavaa! Mun on kans hyvin vaikea kuvitella, että mä maksaisin vaikka yli tonnin jostain uudesta puhelimesta… Menee kipuraja yli ropisten. Mutta samanlaisen kalliin mallin kun ostaa käytetynä, niin hinta onkin sitten edullisempi! Ja mä jotenkin mielessäni päättelin, että nämä ”viittä vaille ihan-ihan uusimmat” puhelimet on varmaan aika usein peräisin just joltain merkkihifistelijältä, joka haluaa aina uuden – eihän niitä ole varmaan edes ehditty silloin käyttää kovin paljon, jos mallikin on melkein uusinta uutta :) Eli tavallaan voi saada käsiinsä hyvinkin arvokkaan ja vähänkäytetyn puhelimen tuolta!

  • Kim
    26.11.2019 at 20:42

    Lopputulos, ostitteko lopulta puhelimen Swappien kautta, ja jos, minkä? :) Tuli kirjoituksesi esiin uutisfeedissä, mutta ensimmäisenä eteeni tuli maininta: ”tehty kaupallisessa yhteistyössä…”. josta kysymykseni, ostitteko heiltä puhelinta.

    • krista
      26.11.2019 at 21:23

      Hahaa, hauska kun kysyit. Joel olisi valinnut tarjolla olevista puhelimista kaikkein pienimmän – ehkä vähän nykyajalle erikoista, mutta koko on Joelin pääkriteeri puhelinvalinnassa – eli olikos se sitten ehkä iPhone 5 tai jotain. Pieni ja halpa :) Kävi kuitenkin viime tipassa niin, että Joel sattui saamaan blogipostauksen teon aikaan käytetyn puhelimen juuri samaan aikaan toisaalta, ilmaiseksi. Siksi en nyt erityiseti tuonut sitä esiin tässä kirjoituksessa, haha. Mutta Joel käyttää nyt tuon ”uuden käytetyn puhelimen” loppuun (ööö eli seuraavaan suihkuun asti?), ja sen jälkeen sanoi, että ostaa todennäköisesti just tuon vitosen Swappielta (tai mikä nyt onkaan se pienin siihen aikaan tarjolla oleva).

      • Karina
        27.11.2019 at 13:10

        Kyllä sen kannattaa ostaa joku uudempi – ne on vesitiiviitä ;)
        (Kröhöm, ”kaverini” on ehkä vessanpöntössä uittanut iPhone seiskan eikä käyny kuinkaan :D)
        iPhone kasista alkaen myös akkukestävyys on ihan eri luokkaa kun aikaisemmissa.

        • krista
          27.11.2019 at 13:57

          Hupsis, aika klassinen kävi sun ”kaverille” :D

          Mun ”kaverille” kävi kans vuosia-vuosia sitten niin, että se loikoili pihamaalla viltillä, jossa oli kahvikuppi ja puhelin. Ja lähti sitten käymään jossain. Ja kun tuli takaisin, niin eiköhän ollut tuuli leyhyttänyt vilttiä niin, että kahvi oli kaatunut ja kastellut puhelimen. Auts!

  • Nro 26
    26.11.2019 at 21:21

    Mä olen kanssa miettinyt, että kunhan toi nykyinen laukeaa, olisi seuraava puhelin Swappie. Bonuksena se, että niitä saa 4 tuuman kokoisenakin! Ärsyttää omaan käteen isot puhelimet :D Uusia puhelimiahan ei enää niin pienenä saa. Toistaiseksi kuitenkin ”kärvistelen” (onpa kamalaa :D) ton (liian ison) veljeltä saadun kanssa niin kauan kuin se kestää.

    Toinen jota olen miettinyt on Fairphone, jonka kaikki osat on irrotettavissa ja vaihdettavissa (siis kaikki!), ja lisäksi ne ovat reilusti tuotettuja. Tai no, niin reilusti kun voi. Väittävät. Monien älypuhelimissa tarvittujen metallien louhinta ja puhelinten valmistus ovat lyhyesti sanottuna jotakuinkin aina (ellei erikseen muuta mainita) ympäristön saastutusta ja ihmisten riistoa. Toki Fairphone on myös aika hintava, mutta ehkäpä kaikkien uusien älylaitteiden pitäisikin olla. Eikö kuitenkin kaikki pitäisi tuottaa reilusti ja kestävästi, vaikka se hintaa nostaisikin? Eipä kertyisi tuota romuakaan niin paljon, ja tuskin olisin vähemmän onnellinen vähemmillä romuilla.
    https://www.fairphone.com/en/impact/

    No okei, joskus jotkut romut kyllä ilahduttaa ja helpottaa elämää :D

    • krista
      26.11.2019 at 21:33

      Sä oot siis samaa pieniluurikoulukuntaa Joelin kanssa! :D Kun siis Joel just vaan kyseli, että ”mikä on pienin, mikä on pienin”, ja sit pienimmästä sanoi, että ”tää on mulle paras” :D Tää on hauska, kun puhelimet johonkin aikaan vain pieneni ja pieneni, ja nyt ne onkin taas yhtäkkiä sellaisia isoja halkoja :D

      Kuulostaapa hienolta myös tuo Fairphone! Mäkin just saamistani Swappien materiaaleista luin, että älypuhelin sisältää muun muassa kuparia, nikkeliä, kobolttia, hopeaa, kultaa, litiumia, lyijyä, tinaa, sinkkiä, harvinaisia maametalleja, rautaa, titaniumia, indiumia, kromia ja tantaalia. Että silleen. Ei ihme, että se 85-90 % hiilijalanjäljestä tulee valmistuksesta. Mä oon samaa mieltä, että mä näkisin mielelläni maailman, jossa reilusti tuotettu tuote saisi maksaakin vaikka enemmän – ja sitten se kierrätettäisiin ja käytettäisiin ihan elinkaarensa loppuun asti. Ihan jos yleisellekin kuluttamisen tasolle laajentaa, niin nämä kaksi asiaa mulla on mielessä: loppuun asti käyttäminen (haluan muuten tässä vaiheessa huomauttaa, että eka kuvassa näkyvän Joelin hihan on mun äiti paikannut) ja kulutusvalinnoilla mahdollisuuksien mukaan reilusti tuotetun ostaminen.

      • Nro 26
        28.11.2019 at 10:35

        Joo, aina kun joku puhelinmyyjä soittaa ja yrittää kaupata mulle puhelinta (tekeekö se niistä puhelinpuhelinmyyjiä? vaikka kai ne pääasiassa myy liittymiä) vastaan, että soittakaa uudestaan sitten kun teillä on tarjolla joku korkeintaan 4″ puhelin :D Vastaukseksi tulee pientä kakistelua :D Eipä ole aikoihin muuten soitelleetkaan :) (no, okei, se voi johtua myös siitä, että mulla on nyt määräaikanen liittymä.)

        Hyvä lisä toi Joelin hiha tähän keskusteluun :D

        Mä meinasin vielä sitä, että kaikkien tuotteiden pitäis olla reiluja, vaikka se maksaiskin enemmän. Tää voi olla hieman kornia tai tekopyhää tai jotain, mutta epäreilua ostaessa käy kyllä joskus mielessä, että ihan sama kui mulla olis hetken aikaa ollut henkilökohtainen orja. Koska niinhän se tavallaan on, sitähän ne epäreilut tuotteet tarkoittaa. Maailmassa on nyt enemmän orjia kuin koskaan, orjat eivät vain asu enää omalla takapihalla.

        • krista
          28.11.2019 at 11:03

          Hahaa ja Joelille soittelee usein kanavapakettien myyjät (ilmeisesti puhelin/nettiliittymiin jotenkin liittyy sekin, jotenkin lisämyyntinä kai omia viihdepakettejaan tarjoavat) ja Joel vastaa, että ”ei meillä ole telkkaria” :D Vaikka siis onhan meillä Viaplay ja sitä katsotaan kyllä – kannettavalta :D Mutta loppuu kanavapakettejen myynti hyvin siihen :)

          Ja siis totta, tulevaisuuden ideaalimaailma ois totta kai tuollainen – mutta kun kaikkia pikamuotiuutisia kuulee, niin välillä iskee fiilis, että se on kyllä aika kaukana vielä. MUTTA samanaikaisesti kulutukselle on iskenyt jo mun mielestä meidän yhteiskunnassa aika voimakas vastavirta, joten en kyllä pitäisi ihan täysin utopistisena sellaistakaan maailmaa (joskus tulevaisuudessa), jossa kuluttaminen olisi huomattavasti eettisempää ja ympäristöystävällisempää kuin nyt. Mieluummin vähän optimisti (vaikka olisikin kornia) kuin epätoivoon vaipuminen. Mä kyllä uskon, että vanhan paikkaaminen/elinkaaren loppuun käyttäminen/kiertotalous/tuotteiden (no vaikka ihan kaikkien!) reilu valmistus voisi hyvinkin olla tulevaisuuden.. …onkohan joku megatrendi tähän nyt ihan väärä sana :D Sellainen sana pompsahti jostain mieleen :D

  • Blue Peony
    27.11.2019 at 07:40

    Meille hankittiin lapsen puhelin Swappielta käytettynä jo pari vuotta sitten ja on toiminut ongelmitta. Ottivat vastaan myös nurkkiin jääneet vanhat laturit jne, kun niistä saa ruuveja sun muuta.

    • krista
      27.11.2019 at 08:01

      Mahtavaa, tosi kiva kuulla! Ja hei tuo laturihomma – VAU! Oliko vain iPhonejen laturit…? Niin se varmaan on… Voi hitsi meillä ois iso pino kaikenmaailman ikivanhoja (erimerkkisiä) latureita, mihinköhän nekin sais kiertoon… Toki johonkin jätelootaan (elektroniikkajäte?) menisi, mutta ois huippua, jos joku osaisi sieltä hyödyntää jotain osia vielä eteenpäinkiertoon!

      • A
        27.11.2019 at 09:36

        Mun nähdäkseni SER-jäte nimenomaan kierrätetään ihan raaka-ainetasolla (jos ei ole korjattavissa), eli tärkeintä on että vie elektroniikkaromut kierrätykseen eikä hilloa niitä lipaston laatikoissa.

        • krista
          27.11.2019 at 10:01

          *lähtee kaivamaan lipastojen laatikoita* :D

          • BLue Peony
            27.11.2019 at 10:21

            Hei, meillä oli Nokian ja Samsungin latureita, vanha Nokian kännykkä. jotain piuhoja jne, ja kaikki kelpasivat, sanoivat, että niitä pikkuruuveja saavat kaikista ja ovat heille oikeasti hyödyksi, ja mitä eivät voi hyödyntää, menee kierrätykseen.

          • krista
            27.11.2019 at 11:41

            No JESH!

  • Anomuumioriginaali
    27.11.2019 at 09:10

    Ite oon kans kiinnostunut Swappiesta, mutta jos siellä luetaan tätä tai oot muuten yhteyksissä, niin kiinnostaa kuulla, aikovatko ottaa valikoimiin androideja. Ite oon tykästynyt Samsungiin, ja swappiesamsung olisi todella kiinnostava vaihtoehto, kunhan tuo nykyinen kuolee. Ja jos eivät aio, onko siihen joku selkeä syy? Iphoneilla on uskollinen fanikunta, mutta niin on kyllä muillakin omat faninsa.

    • krista
      27.11.2019 at 11:49

      Tätä voisikin kysyä, että onko joskus tulevaisuudessa ehkä tulossa! Mä itse vaan omassa mielessäni olin päätellyt, että puhelinten huolto ja kunnostus tällä tasolla (että pystyy antamaan tosiaan tuon vuoden takuun) on sen verran spessuammattilaisen hommaa, että saattaisi tulla ihan resurssit vastaan, jos pitäisi tuollaisella nuppineulantarkalla tasolla tuntea useamman puhelinvalmistajan mallien syvin sielunelämä :) Kun niidenhän täytyy olla tosi syvällä aina joka mallin ominaisuuksissa. Satuin muuten eksymään niiden sivuilla rekrytointisivulle (kun luin sieltä kaikkea mahdollista tietoa), ja huomasin, että siellä on erilaisia insinöörejä ja tietysti asiakaspalvelijoita, mutta myös mm. mikrojuotosspesialisti. Ei siis hajuakaan, mitä se tekee, mutta kuulosta aika… tarkan osaamisalueen jutulta :D :D :D

      Mutta tuo siis vaan mun päättelyä tuo selitys. Voi toki olla jokin muukin syy (esim. toiset mallit ei niin hyvin korjattavissa tms), joten kysytään!

    • krista
      27.11.2019 at 19:12

      No hei tähän tulikin minutkin positiivisesti yllättänyt vastaus – eli pidemmällä aika välillä kyllä! Eli näin Swappielta vastattiin:

      ”Meidän tavoite pidemmällä tähtäimellä on ilman muuta laajentua myös Applen puhelimia laajemmalle. Aikataulusta en vielä osaa sanoa. iPhonet ovat kuitenkin siinä määrin korkealaatuisia laitteita ja säilyttävät arvonsa, että niiden korjaaminen ja jälleenmyynti eteenpäin on teollisessa mittakaavassa kustannustehokasta ja järkevää. Prosessien parantuessa tämä saattaa tulla todeksi myös muiden merkkien kanssa.”

  • Tilia
    27.11.2019 at 14:05

    Ostaako joku noin kalliita puhelimia lapsille – tai itselleen? Henk. koht. en myöskään tajua, miksi kukaan käyttäisi puhelinta, joka ei ole iskun- ja vedenkestävä, kun raksatyöntekijöiden malleja on ollut jo vuosikausia saatavilla. Voi mennä suihkuun ja vastata puhelimeen sateessa. :) Ymmärrän myös Joelia tuossa puhelimen kokoasiassa, on ärsyttävää, että ne on nykyään niin isoja, ettei meinaa taskuun mahtua.

    SER-kierrätykselle kaikki peukut täällä pystyssä. Meillä pystyy ainakin ihan kauppareissulla jättämään pullonpalautuksen viereen kaikki pienelektroniikat ja muinaiset laturit. Ei ole vaikeaa. Ja myös kaikkia laitteita myyvät voisivat jättää ne piuhat kokonaan pois paketeista. Ihan sama, mitä ostat, niin sieltä tulee monta johtoa, joita ei koskaan avata pakkauksestaan, ja muutaman vuoden päästä kukaan ei tiedä, minkä laitteen lisävarusteita ne ovat.

    Ja tästä myös Reimalle ja kaikille vaatevalmistajille vinkki – älkää tunkeko niitä varanappeja jokaisen vaatteen mukaan, vaan luokaa järjestelmä, jossa napin saa tarvittaessa tilattua teiltä, jos sitä tarvitsee. Meillä on nyt jemmassa yli kymmeneltä vuodelta niitä varanappeja lasten takkeihin, housuihin ja haalareihin, joista valtaosa on jo poistunut taloudesta ja kukaan ei ota enää selvää, mikä nappi oli mihinkin. Yhtäkään varanappia ei ole ikinä käytetty.

    • krista
      27.11.2019 at 14:18

      No kuule ostaa, ja jotkut tosiaan uuden mallin parin vuoden välein! Mä itse en siis osta niin kalliita puhelimia kuin iPhonen uusin malli aina on. Mutta käytettynä hinta alkaakin vaikuttaa ”mulle sopivammalta”. Mulla uuden aika on sitten, kun entinen hajoaa. Ehkä näin bloggaajana pitäisi ajatella, että pitäähän se ”työväline” päivittää, mutta mun pihiysidentiteetti on voimakkaampi kuin bloggaajanidentiteetti :D

      Toi on muuten totta, että ois näppärä, jos puhelinta ostaessa voisi valikoida, että mitkä piuhat sinne ottaa. Meilläkin pyörii kotona sellaisia piuhoja, joita ei ole koskaan käytetty. Vois ottaa piuhan vain niissä tapauksissa, kun sen oikeasti tarvitsee. Tosin joku varmaan purnaisi siitäkin, että nyt yritetään myydä erikseen kaikkea, kun ei edes piuhat pakkaukseen kuulu :D

      Meillä on kans purkillinen varanappeja! :D

  • MMinne
    28.11.2019 at 10:58

    Kyllä mä niin kaipaan sitä aikaa, kun oli parempi mitä pienempi puhelin oli! Yksikin nokialainen ei paljon tulitikkuaskia isompi ollut ja voi että miten hyvin se mahtui joka paikkaan! Vanhoista nokialaisista kaipaan myös sitä iskunkestävyyttä ja nesteiden kestävyyttä myös. Ei ollut moksiskaan, vaikka lensi käsistä suoraan asfalttiin. Tai boolimaljaan. Tai makasi illan räntäsohjossa ulkona. Aina toimi! Ja voi sitä akunkestoa! Ah!

    Itsellä olisi puhelimen vaihto ajankohtainen, tai olen sitä pohtinut tässä jo puolen vuotta ainakin, muttaku muttaku, ne kaikki on nykyään niin suuria! Nykyinen on kompaktia mallia, mutta ilmeisesti niille ei ole enää kysyntää, kun nykyisistä uutuusmalleista ei tätä pienemmän kokoista versiota tule. Kaupassa kun tulee laitettua oma puhelin uusien viereen, ni morjes! Mihin taskuun ne muka mahtuu?! Applella ilmeisesti olisi joku vähän pienempikin, mut en ole tuosta omenasta ollenkaan kiinnostunut..

    • krista
      28.11.2019 at 11:22

      Boolimaljaan :D :D :D Ja hei nyt kun aletaan vanhapuhelinfiilistelemään, niin yksi mun lempparipuhelin oli sellainen, joka aukesi ikään kuin näppäimistöksi – ei siis banaaniksi vaan silleen vaakatasossa, että siihen tuli oikea näppis. Ai että oli kirjoittaminen helppoa! :D Ja akuthan tosiaan kestivät aina joku 3 päivää! No, ehkä ne kestäisi nykyäänkin jos ei notkuisi netissä niin paljon kuin nykyään tulee tehtyä :D

      Silloinhan ne koot varmaan alkoi suurentua, kun videoiden katselu kännykältä yleistyi – jotkut katsoo tyyliin leffojakin! Mäkin kyllä katson leffani kannettavalta, mutta ihan kännykkäleffoihin en ole vielä siirtynyt. Eli tavallaan sen netin/kuvanlaadun merkitys on kokonaan muuttunut, ja siihen tuli kai ne isommat kännykät. Mäkin itse asiassa otan nykyään kännykällä kaikki kuvani; niillä vanhoilla luureilla se ei ois tullut kuuloonkaan (haha sanaleikkikin tähän). Silloin piti olla kamera erikseen.

      Hei tsekkaa noi Swappien vanhemmat iPhone-mallit, jos vaan kykenet iPhonea ajattelemaan – tuolla on tuo iPhone 5S ja iPhone SE, jotka on käsittääkseni ”oikeasti pieniä”. Löytyy myös ”koskemattomassa” kunnossa kohtuullisella hinnalla, ja tuon 10 e alekoodin alen saa tietty päälle. Uutena niitä ei välttämättä enää saakaan! Muistin muuten myös lukeneeni HS:n jutun tästä, googlella vielä löytyi: https://www.hs.fi/teknologia/art-2000006196190.html Tuollakin just sanotaan, että uutena pieniä malleja voi olla mahdoton löytää, mutta käytettyjen puhelinten myynti on kasvussa!

    • A
      28.11.2019 at 20:08

      Tuli tästä mieleen mun nokialainen joskus 2005 (about), joka tippui eräiden bileiden yhteydessä 7. Kerroksen parvekkeelta sisäpihan asfalttiin ja hajosi osiin. Keräsin osat ja kokosin takaisin puhelimeksi, tadaa, toimi jälleen! 😀

      • krista
        28.11.2019 at 20:10

        Apua :D :D :D :D Aivan huikeaa! :D

  • Jansku
    28.11.2019 at 18:24

    Tämä on kiva idea, vaikka itse en tuhlaisikaan ompputuotteisiin, uusiin enkä vanhoihin. Voisin ostaa käytetyn puhelimen, kaikenkaikkiaan yhdestätoista puhelimesta mitä olen omistanut 4 on ollut uusia. Ja nytkin vanha puhelin meni lapselle, koska oli muuten toimiva sekä oikein hyvä, muttei vaan tila riittänyt kaikkiin tarvittaviin sovelluksiin (lähinnä työ- jotka on periaatteessa pakko olla…)

    • krista
      28.11.2019 at 19:55

      Hieno suhdeluku! Mulla on muutamia ollut käytettyjä, ne on olleet työpaikan kautta tulleita eli silloin joskus kivikaudella oli tavallista, että esimiehen vanha puhelin siirtyi joskus alaiselle :D Mutta hyviä puhelimia olivat, ei siinä mitään! Itse ostetut puhelimet ovat olleet tähän asti aina uusia, mutta nyt kun sain tän ahaa-elämyksen tästä, niin tämä tilanne aivan varmasti muuttuu ja seuraava (kop kop puuta että edellinen kestää vielä pitkään) on varmasti käytetty.

      Sitten vaan odottelemaan, että Swappie ottaa Androidin mukaan hommaan, jos sitä koulukuntaa olet! :) Mä itse en ole vannoutunut mihinkään suuntaan, oon tavallisesti itse valinnut sen, minkä Joel on mulle katsonut, että mikä ois hyvä :D En itse jaksa tekniikan vertailua yhtään, otan vaan mieluiten sen, jonka joku ojentaa käteen, että ”ota tää, tää on sulle hyvä” :D

  • Tommi Salmi
    7.12.2019 at 15:56

    Hmm..Tuo mun honor8 on vanha luuri,kerran jopa pulahti veteen.No patterille pyyhe ja pyyhkeen päälle puhelin.Annoin olla pari päivää.Laiton laturiin ja POKS,sehän käynnistyi uudelleen.Toimii vieläkin.On tipahtanut maahankin varmaan 10 kertaa,mut suojakotelon ansiosta,lasi on ehjä,ei säröäkään missään.Vanhassa siis vara parempi :D

  • Bea
    10.12.2019 at 10:12

    Pitääpä tutustua tähän! Itsellä kävi samanmoinen haaveri, kylläkin meni vielä päälle mutta ei toimi kunnolla. Ihana väri tosiaan! Onneksi voi myös tarvittaessa tilata vaikka minkä väriset iPhone kuoret tai jopa maalatakin itse.