Ota syliin, luetaan

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sandviksin kanssa.

”Olipa kerran kissa…”, minä aloitan riimileikin.

Ha ha, vähänkö johdattelevaa. ”…jolla oli housuissa pissa”, olisin siis itse jatkanut.


”JOKA ASUI BANGKOKISSA!”, kuusivuotias hihkaisee.
”…ja oli siellä aivan pistoksissa”, nelivuotias täydentää.
”…koska se asui tropiikissa!”, kuusivuotias jatkaa.

No vau. Äidin huono (pissa)huumori taas kalpeni lasten kielellisen näppäryyden rinnalla. Nuo riimit ovat peräisin muskarilaulusta – eivät sentään tulleet spontaanisti ihan omasta mielikuvituksesta – mutta aika hienosti silti muistettu ja yhdistetty!

Tuollainen riimittely on meillä koko perheen huvi, joka on lähtenyt ihan sieltä vauva-ajoista asti: minä lauloin vastasyntyneelle Silva-vauvalle lauluja omilla sanoilla ja itsekeksityillä riimeillä, kun en oikeita sanojakaan siinä univelka/äitipäissäni muistanut.

Ja siitä on sitten kehittynyt meille ihan harrastus, säännöllinen tapa hassutella yhdessä.

Riimejä ja riimittelytaitoja tarttuu ja karttuu tietysti myös lastenlauluista ja kirjoista. Omia lempparilastenkirjoja (ääneen lukemisen kannalta) ovat juuri sellaiset, joissa on sujuvat riimit tai muuten sujuva kieli. Hyvien kirjojen ääneenlukeminen on ihan ilo lukijallekin!

Mä oon aikaisemminkin kirjoittanut lapselle lukemisesta (mm. aiemminkin Sandviksin kanssa kaupallisessa yhteistyössä täällä). Ja aivan varmasti kirjoitan jatkossakin. Koska mä vaan pidän sitä yhtenä tärkeimmistä asioista, joita lapsen kanssa kannattaa yhdessä tehdä, ihan vauvasta asti. Pehmokirjojen hypistelystä ja pureskelusta se kirjallinen ura lähtee, haha!

Lukemisessa on mun mielestä jossain mielesssä vähän samaa kuin liikkumisessa. Että se pohja rakentuu siinä lapsena, yhteisen kivan tekemisen myötä; kiinnostus, innostus ja rakkaus. Lukemisessa on vielä sellainen erityispiirre, että innostus kirjoja, kieltä ja lukemista kohtaan vaikuttaa myöhempiinkin oppimisvalmiuksiin. Näin mä vahvasti uskon.

Minulle luettiin lapsena paljon – ja niin kuin aiemmin olen kirjoittanut, olen ihan superkiitollinen äidilleni, joka luki minulle väsymättä, lukihäiriöstään huolimatta. Enkä mä edes koskaan huomannut sitä lukihäiriötä, olin vain läpikotaisin onnellinen kaikista tarinoista ja äitini eläytymisestä! Yhdessä lukeminen on minulle yksi tärkeimmistä lapsuusmuistoistani. Ja Joelille on luettu valtavasti myös.

Ja tätä ”perintöä” me haluamme siirtää lapsillemmekin.

Lukemisen kautta kertyy tietysti kuin itsestään sanavarastoa ja rikkautta ilmaisuun, mutta lisäksi lukemiseen liittyy myös sellaista tärkeää oivaltamisen riemua. Kun yhdeksästä kilpikonnasta yksi jää jälkeen, on seuraavalla sivulla enää konnia kahdeksan! Sitä tosi lähellä on jo se tärkeä oppimisen ilo – ja positiivinen suhtautuminen uusien asioiden omaksumiseen ja ymmärtämiseen.

Ja ainakin mä itse uskon, että se on tärkeä pohja vähän niin kuin kaikelle tässä elämässä. Koko elämänasenteelle!

Ja sitten on tietysti se, että lukeminen on hyvä tapa olla lähellä. Tulla syliin. Toinen lapsi toisessa kainalossa ja toinen toisessa, yhdessä sohvalla tai iltasadulla aikuisten sängyssä. Lukemisella talttuu myös iltavilliys. Ja oikeastaan melkein mikä tahansa muukin villiys. Kirja käteen ja syliin. Siihen rauhoitutaan, keskitytään, muut asiat sulkeutuvat mielestä pois. Usein se onnistuu myös aikuiselta.

(vaikka joskus huomaankin ajattelevani jotain ihan muuta ja lukeminen tulee ”automaatiolla” – kummallinen kyky sekin)

Mutta ne yhteiset rauhoittuneet ja keskittyneet sylissäolohetket ovat niitä hetkiä, jotka muistan ikuisesti. Ja tietysti toivon, että niin muistavat lapsetkin.

Olimme jonkin aikaa Vaukirjan jäseniä, kun Silva oli pieni vauva; sieltä on peräisin moni meidän ihkaensimmäinen vauvankirja. Kirjoitin myös kirjakerhosta tuossa vuosi sitten alkukesästä, ja silloin saimme heiltä mahtavan näytekirjapaketin Sandviksin eri kerhojen kirjoja – ja kun tuolta vanhasta postauksesta juuri kurkistin, niin huomaanpa muuten ekassa kuvassa yhden meidän lempparikirjan, joka kertoo haaksirikkoutuvasta sirkuslaivasta. Silloin siihen näköjään ensimmäistä kertaa tutustutiin! Aluksi haaksirikko vaikutti jo kuvien perusteella aika jännältä jutulta.

Mutta aijaijai, kun haluaisin vinkata tuosta kirjasta, mutta nyt en ietenkään millään muista sen nimeä! Enkä voi edesö tarkistaa, koska kirja on jo (totta kai) pakattu meidän Espanjaan lähtevään kuormaan…

”Minä osaan lukea!”, on meidän pienempi toitottanut jo siitä kolmivuotiaasta asti.
”Minä luen, että SIRKUS TAIVAALLE VILAHTAA!

Jepjep. Ulkomuistista luku on taito sekin, ainakin muisti on kunnossa!

Just tuossa kirjassa on muuten aivan ihanat riimit. Ja kiva kuvitus; etenkin se sellainen aukeama, jossa voi katsella, että mihin kaikkialle eläimet ovat piiloutuneet sirkustirehtööriä (joka alkuun oli lasten mielestä vähän liian pelottava) pakoon.

Tunnistaakohan kukaan tämän kuvauksen perusteella kirjaa: minkä niminen se mahtaakaan olla…? No, voin tarkistaa nimen ja palata asiaan, kun kuorma sitten joskus saapuu Espanjaan :) Mutta jos jossain tulee teille kyseinen kirja vastaan – uudellen tuolla Vaukirjan kirjakerhossa tai vaikka kirppiksellä – niin vahvasti suosittelen!

Viime viikolla saimme myös uuden ison kirjapaketin Vaukirjan/Sandviksin kirjoja, ja ne näkyvät näissä kuvissa.

Vaukirjallahan on kirjat näppärästi luokiteltu ikäluokittain niin, että lukeminen on sopivasti just kehitysvaiheita vastaavaa: raskausaika, 0-1 vuotta, 1-2 vuotta, 2-3 vuotta ja 3-6 vuotta. Tuo on ollut mun mielestä tosi kiva ominaisuus. Esimerkiksi nuo Samu ja Salla -kirjat (”Ei väsytä enkä todellakaan mene nukkumaan” ja ”En koskaan ikinä syö tomaattia”) ovat niiii-iiin siihen (kröhöm) tiettyyn kehitysvaiheeseen sopivia, että ihan aikuistakin meinaa huvittaa.

Meidän lapsia huvitti myös. Tuollaista se kuulemma joskus on.
”Ihan niin kuin me”, lapset hihittivät.

Meidän molemmat lapset sijoittuvat siis tuonne Vaukirjan ”vanhimpaan” ikälohkoon (3-6 -vuotiaat), mutta nyt tämän blogiyhteistyön myötä saamassamme Vaukirjan kirjanäytepaketissa oli kirjoja kaikista muistakin ikäluokista. Ja (jopa vähän yllättäen) myös noista pienempien lasten kirjoista löytyi heti monia meidän lapsia kiinnostavia kirjoja.

Erityisesti Seela ihastui tuohon kilpikonnakirjaan, joka on tällä hetkellä 2-3 -vuotiaiden tutustumispaketin toisena ilmaiskirjana. Ja molempiin teki ison vaikutuksen tuo ihan 1-2 -vuotiaiden tutustumispaketin ”Älä koske hirviöön” -pahvikirja.

Koska hei hirviö – ja sitten tietysti pitää koskea. Ja hihkua vähän.

…ja sitten tietysti nuo ”omanikäisten” kirjat ovat totta kai pop ja in; paketissa oli myös Disney-kerhon puolelta (sekin Sandviksin kerho) Pieni merenneito ja Kaunotar ja hirviö

”Jesh, näitä meillä ei vielä ollutkaan!!!”, lapset tuulettivat.

Ja kirjahyllystä kaivettiin mukaan lukupinoon myös samasta Disney-kerhosta saatu ikisuosikki Vaiana. Me vaan kutsutaan sitä edelleen sitkeästi Moanaksi, kun sillä nimellä aikoinaan opittiin se ensin tuntemaan.

Tuo Sandviksin/Vaukirjan tervetuliaistarjous on kyllä sellainen, mikä innostaa kokeilemaan – itsekin sen tosiaan silloin Silvan vauva-aikana jostain mainoksesta bongasin.

Eli kirjakerhon tervetuliaispaketin saa pelkästään postikulujen hinnalla (4,90e-6.90e). Kirjakerhon jäsenenä saa sitten kotiinsa joka kuukausi (tai harvemmin tai useammin) kotiinsa kirjapaketin – tai halutessaan paketin tulon voi perua omien sivujen kautta. Ja kerhosta voi halutessaan irtosanoutua koska vaan (omilta sivuilta tai asiakaspalvelusta) eli mitään ostovelvoitteita ei siis tule.

Luetaanhan teilläkin?

Kaupallinen yhteistyö: Sandviks

11
Like

You Might Also Like

  • Ebe
    24.10.2018 at 16:31

    Meillä minä luen paljon ja kovasti koetan pojallekin lukea, tää nyt aika harvoin malttaa istua paikoillaan mutta hei, kunhan luen! Ollaan oltu tuossa Vaukirja-kerhossa pienestä asti, mutta nyt hinta on alkanut tuntua kohtuuttomalta, kun alun useamman tuotteen paketit on kutistunut kahteen tuotteeseen. Ennemmin haen kirpparilta ku maksan näin paljoa. Disney-kerhoon liityttiin vielä kokeilumielessä ja siellä näyttäs menevän homma samaksi :/

    • krista
      24.10.2018 at 16:49

      Siitä se keskittymiskyky sitten varmasti kehittyykin, iän myötä tietysti jaksaa istua sitten pidempään, ja kun lukemista vaan jatkaa <3 Meilläkin pienemmällä vielä parivuotiaana piti olla hyvinkin "napakka" se teksti ja kääntyä sivu suht nopeasti, nyt jaksaa jo pienempikin pidempiäkin tarinoita ja jopa kuvattomia sivuja "isojen lasten kirjoja". Mutta joo, vähitellen, vähitellen - ja myös tietty lapsista riippuen <3
      -
      Kirpparit ja kirjastot onkin lastenkirjojen aarreaittoja! Kirjastojen valikoimaa kyllä ehdottomasti tulee taas Espanjassa ikävä! Siellä suomalaisia aikuistenkirjoja kyllä löytyy seurakunnan ja muutamien ravintoloiden kirjahyllyistä, mutta lastenkirjoja en ole onnistunut bongaamaan - paitsi yhden hevoskirjan kaksi talvea sitten :D Ja pari resuista Aku Ankkaa :D Siellä tulee omat kirjat tarpeen!

  • Anna
    24.10.2018 at 17:00

    Luetaan. Minulle on aina luettu lapsena. Ja vielä kun ensimmäiset Potterit ilmestyivät niin äiti halusi lukea ne meille. Harry Potter ja Azkabanin vanki taitaa olla viimeinen kirja jonka äiti minulle luki ja olin silloin jo ihan teini (nyt päälle 30). Mutta onnellisena kuuntelin kesällä pihakeinussa kun äiti luki jännää tarinaa. Olen myös itse lukenut paljon. Jos en jaksa lukea mitään ajatustyötä vaativaa niin luen sarjakuvia ja kun taas jaksaa keskittyä palaan romaanien pariin.

    Meillä ”luetaan” pienemmälle (1v) kirjoja milloin sattuu. Isommalle (4v) luetaan iltasatu joka ilta (ja pienempi kuuntelee omasta sängystään) ja satunnaisesti päivällä. Pitäisi lukea enemmänkin päivällä. Ne kun ovat hyviä rauhoittumishetkiä. Ja ihania hetkiä yhdessä.

    Meillä on hyvä esimerkki siitä miksi lukeminen kannattaa. Lapsellamme on dyspraksia ja hän on oppinut puhumaan kunnolla vasta kolmen vanhana ja edelleen puuttuu monia kirjaimia ja vieraan voi välillä olla vaikea ymmärtää mitä hän sanoo. kuitenkin viime talvena sairaalalla kun asiaa tutkittiin todettiin että hänen sanavarastonsa on ikätasoistaan laajempi. Hän ymmärsi monet sanat vaikka ei itse osannut niitä tuottaa. Ja siitä kuulemma tiesi että lapselle on luettu ja hänen kanssaan juteltu.

    Kun nyt lasten kielenkehityksestä puhutaan niin vinkkaampa että vauvoille viittominen edistää myös kommunikaatiota ja tukiviittomat pelastivat meidän esikoisen kommunikaation pienenä. Niin viralliset viittomat kuin itse keksitytkin. Ja tuo 1v viittoo jo pöydässä ”kiitos” kun haluaa lopettaa ruokailun. Sydän kiepahti ympäri kun hän eilen teki sen oma-aloitteisesti itse ja halusi oikeasti lopettaa. Ja tänään uudestaan. Ja hän kyllä myös tapailee sanoja, eli hän on todennäköisesti kielellisesti varsin normaali lapsi. Silti hän hyötyy viittomista tässä vaiheessa elämäänsä. Niitä ei kannata pelätä vaan jos yhtään on kiinnostusta niin reilusti käyttää vaikka lapsi oppisi ihan tavallisesti. Vähentää pienellä turhaa turhautumista kun osaa kertoa mitä haluaa vaikka ruokapöydässä (esim. juustoa, omenaa vai leipää) vaikka haluttu ruoka ei olisi pöydässä että voisi osoittaa. Ne eivät häiritse puheen oppimista. Olen itse varhaiskasvatuksen ammattilainen ja usean eri puheenkehitykseen perehtyneen henkilön kanssa juteltuani voin vakuuttaa että niistä ei ole kenellekään mitään haittaa. Tukiviittomia löytyy mm Papunetistä.

    • krista
      24.10.2018 at 17:09

      Apua miten ihana kommentti ihan alusta loppuun asti <3 Ilmeisesti tää lukeminen on sisäisesti mulle tosi tärkeä juttu, kun mä jotenkin ihan liikutuin! Siis IHANA, että sun äiti on lukenut sulle Harry Pottereita pihakeinussa, mä ihan näin tän silmissäni sellaisena valokuvana - äää mäkin tahdon olla sit isompien lasten kanssa sellainen äiti, joka lukee Harry Pottereita ääneen tuolla oman omenapuun alla, voi apua miten ihana ajatus <3 <3 <3 ...ja sit VIELÄ ihanampaa tuo, kun kirjoitat, että teidän lapsella on ikätasoista laajempi sanavarasto, vaikka ei osannut puhetta tuottaa. Ihan mieletöntä, että ootte pystyneet tarjoamaan hänelle noin tärkeän voimavaran - ihan elävä esimerkki siitä, miten lukeminen kannattaa <3
      -
      Apua, mulla on ihan kyyneleet silmissä <3
      -
      Tukiviittomista mä oon kans kuullut valtavasti hyvää, vaikka meillä ei niitä käytettykään. Mutta oon kyllä nähnyt niiden käyttöä tuttavilta ja oon vakuuttunut, että ne helpottaa viestintää! Olisi voinut helpottaa esimerkiksi meidän voimakastahtoisen lapsen kanssa kommunikointiakin silloin aikoinaan! Jos olisi vaan niitä silloin tajunnut/osannut ottaa käyttöön! Tavallaan mä olin niistä ihan tietoinen, mutta jotenkin vaan voimavarat ei riittäneet niiden opetteluun, jälkikäteen vähän harmittaa jopa.

      • Anna
        24.10.2018 at 17:24

        No nyt minä liikutun sinun liikutuksesta :D

        Voimakastahtoisen pienen kanssa ei voi voimavarat riittää kaikkeen. Tuon kuouksen kanssa en olisi millään jaksanut alkaa opiskelemaan viittomia kun jo nukkuminen oli mitä sattuu, mutta kun osasin valmiiksi niin oli helppo ottaa hänelläkin käyttöön. Ja ilman päiväkotikokemusta taas en olisi osannut esikoisen kohdalla alkaa niitä käyttää kun näytti että ei opi puhumaan kavereiden kanssa samaa tahtia. Eli meille jaettiin hyvät kortit lähteä niitä käyttämään.

  • Ainooo
    24.10.2018 at 17:07

    Todellakin luetaan! Ja näithän tuossa männä viikolla sen tutkimuksen, jonka mukaan (noin suunnilleen) kodin kirjahylly jo sinällään antaa lapselle etua oppimisessa (tämä nyt hiukan suoraviivaistaen). Mulle päivän paras hetki on se kun lapset istuu sylissä/kainalossa ja luetaan. Ja meillä sama ikäero kuin teillä eli tosi kivasti menee samat kirjat. Ihan vauvasta asti on luettu, ja nyt 4-v hiukan lukee jo itse – 6-veellä ei puhettakaan siitä vielä :D Ja joo, tunnistan myös ”automaattilukemisen”, se on omituista! Aivot raksuttaa ihan muuta ja silti silmät ja suu lukee sujuvasti….

    • krista
      24.10.2018 at 17:12

      Hei muuten NÄIN mä sen! Miten mä en sitä muuten muistanutkaan tätä kirjoittaessa – mutta joo totta, niinhän ihan just vasta jossain uutisissa tosiaan oli! Onneksi meillä on kokonainen seinällinen kirjahyllyä :D

      Oikeastaan mullekin se lukemisrauhoittuminen on paras hetki <3 Meinaan sanoa, että seuraavaksi paras on sitten se, kun lapset nukkuu :D

  • Miitu
    24.10.2018 at 17:15

    Mahtavaa, että pidät tätä asiaa yllä! Lukeminen tuntuu jääneen yleisessä keskustelussa muiden medioiden ja esim. liikuntakampanjoiden jalkoihin, tosin nyt ehkä nousemassa takaisin lukemisasenteiden ja -taitojen hiipuessa/polarisoituessa. Mut todella – lukeminen on yks keskeisimmistä asioista noin niinkuin akateemiselta ja mahd. sitä kautta työllistymisen kannalta, miten vanhemmat voi tukea lastaan.

    • krista
      24.10.2018 at 21:24

      Kyllä! Mä ihan mietin näitä tärkeyksiä tätä kirjoittaessa ja tulin tulokseen, että mun TOP 3 tärkeydet lasten kanssa tekemisessä on kosketus (halailu, läheisyys), lukeminen ja liikunta/ulkoilu. Heti bubbling underina musiikki. Kaikki siis sellaisia, joista mä uskon, että ne antaa vahvuuksia myös ”itsensä yli” eli ei pelkästään vaikka lukemiseen, vaan oppimisen iloon – ei pelkästään liikuntaan vaan terveelliseen suhtautumiseen liikkumiseen/terveyteen jne <3

  • Torey
    24.10.2018 at 18:32

    65 luettua kirjaa tälle vuodelle. Plus kasa lastenkirjoja päälle. Voisi sanoa, että lukeminen on intohimo. :D

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2018/10/24/haluaisin-elattaa-itseni/

    • krista
      24.10.2018 at 21:26

      No todella, tuo on kyllä hatunnoston arvoinen luku! Paljonkohan mulla ois, en ole laskenut… ehkä parisenkymmentä, vähän päälle mahdollisesti. Oispa hauska vaikka ens vuoden vuodenvaihteessa alkaa itsekin laskea tuollaista! Lukeminen on ihana harrastus, avartava! <3

      • Torey
        25.10.2018 at 06:47

        Tää on nyt toinen vuosi, kun lasken. :)

        Kun olin pieni, meiän pappa kertoi iltasadun aina omasta päästään, kun olin yökylässä. Sain päättää mitä eläimiä sadussa olisi ja sitten pappa ryhtyi keksimään tarinaa. Se on varmasti yksi syy äidin lukemien kirjojen lisäksi, miksi mulla on tosi hyvä mielikuvitus!

  • A
    24.10.2018 at 18:37

    Meillä lapselle luetaan (enää) vain iltasatu (joka luetaan joka ilta poikkeuksetta, nyt Harry Potterin 3. osa menossa ja sitä ennen Vuokko Hurmeen Kaipaus ja sitä ennen Tuutikki Tolosen Mörkövahti ja Mörköreitti, kaikille näistä isot peukut!). Tämän enempää ei ehditä, mutta ei se tarkoita, että lapsi olisi ilman kirjoja. Nimittäin lähes poikkeuksetta aamulla klo 6.40 aikoihin lapsen huoneesta kuuluu ”äiti, saanko lukea” (herätysklo soi klo 7 ;)). Eskarilaisemme on ihan mahdoton lukutoukka (oppi lukemaan 4v. iässä ja siitä lähtien on sitkeästi lukenut ”kaikkea”, joten nykyisellään lukee täysin sujuvasti, välillä ilahduttaa meitä aikuisia lukemalla ääneen). Tunnistan lapsessa itseni ja mies myös itsensä, lukutoukkien lapsi voiko muuta olla kuin kirja nenän alla (ruokapöydässä, vessassa, sohvalla ja etenkin aamuisin omassa sängyssä). Ja nyt tulee ihan paras juttu, nimittäin sujuva lukutaito = lapsi pystyy lukemaan ohjelmien tekstitykset (jee, ei pakkoa mennä dubattuja leffoja katsomaan :D). Vanhempana haastetta tuo lähinnä bongata sopivia kirjoja, kun 6v. on toisaalta sen verran pieni, että ihan kaikkea ei ehkä ole vielä syytä lukea (ilmeisesti ankeuttajat ja Voldemort ei vaan mee tähän kategoriaan ;) no joo, jännimmät kirjat meillä luetaan iltasatuina ääneen, esim. Ronja ryövärintytär luettiin ensin iltakirjana ja sitten lapsi katsoi sarjat ja leffat ”puhki, nyt lapsi lukee itse Ronjaa, koska tarina ja pelottavat kohdat on tuttuja).

    • krista
      24.10.2018 at 21:31

      Mä kans opin itse aikaisin lukemaan ja kouluikään mennessä olin lukenut tyyliin Kuusamon kirjaston lastenosaston läpi :D Meidän lapsilla oma lukeminen on ollut ”tuloillaan” jo pitkään, ehkä se maailman jossain vaiheessa piankin avautuu – kirjoittaminen kirjain kirjaimelta kyllä jo sujuu :)

      Meilläkin ois muuten vanha Ronja Ryövärintytär kirjahyllyssä! Mä muistan, että tykkäsin siitä ihan valtavasti lapsena. Mutta enää en niin tarkasti muista; onko superpelottava? Meillähän aika herkät lapset, mutta nykyään jännittävät jututkin jo jossian määrin kiinnostaa (just vaikka haaksirikko tai haukkaava hirviö), siinä on tapahtunut selvä muutos iän karttuessa. Vielä ihan vasta tosiaan Nalle Puhin Kanikin oli liikaa :)

      • A
        25.10.2018 at 07:25

        Kirjana vähemmän pelottava kuin leffana ja sitä voi itse lukiessa vähän säädellä, että kun tulee jänniä kohtia niin pikkuisen skippailee lauseita ja saattaapa pehmentää pahisten sanomisiakin. Ajattarat ja männiäiset on aika hardcore porukkaa (minä syön sinut ihmislapsi jne) ja Helvetinkuilusta lapsi toivoi että en sanoisi rumaa sanaa ;). Mutta tarina Ronjan ja Birkin ystävyydestä on kyllä ihana ja se vetoaa mun lapseen todella vahvasti (vanhan leffan lisäksi löytyy muuten (japanilainen) animaatio joka on todella hyvä, löytyy Netflixistä ja C-moresta muistaakseni). Oma lapsi ei ole säikyimmästä päästä, mutta kirjoissa selkeästi jännitystaso saa olla kovempi kuin elävässä kuvassa (Harry Potterit nyt esimerkkeinä, ei tulisi mieleenkään näyttää lapselle leffoina noita mitä on luettu, taitavat myös olla K12).

    • Anna A
      26.10.2018 at 14:56

      Ihana kuulla, että vanhempien lukutoukkaus vaikuttaa lapseen näin!
      Mulle lukeminen on intohimo ja ”lapsellisessa”elämässä harmittaa, kun oma lukuaika jää minimiin. Yleensä ehdin lukea vain iltaisin, mutta nyt lasten kasvaessa olen ottanut (huonoksi) tavakseni lukea ruokapöydässä, kun lapset katsovat pikkukakkosta. (Joo, meillä katsotaan päivällisen yhteydessä pikkukakkosta ja buu-klubbenia. Yleensä aletaan syödä kesken ohjelman, niin en ole halunnut keskeyttää… ja kun sitten saan itse lukea….) Meillä ei muuten ole tabletti/peliaikaa lapsilla ollenkaan. Kun joka päivä saavat katsoa tuon 1.5 h telkkaa, niin se on musta ollut aivan riittävä määrä. Ja tähän asti on selvitty. Saa nähdä miten tulevaisuudessa…

      Ilmeisesti olen onnistunut aiheuttamaan muksuissa tällä lukemisellani traumoja, sillä heidän mukaansa: Äiti vaan lukee!!
      Ja jos kysyy mikä on ikävintä niin: sekun Äiti lukee… ja ethän sä äiti mene taas lukemaan….

      Joka(ikinen) ilta luetaan iltasadut. Kuusivuotiaalle pidempi satu ja kolmevuotiaalle lyhyempi. Tällä hetkellä neiti tykkää my little pony-kirjoista, frozen-kirjoista (eikö se jo lopu!!) ja poika rakastaa niitä ”pasin poliisiauto, antin ambulanssi jne” pikkukirjoja. Toki molemmat kuuntelevat molempien sadut. Nyt on löydetty ”päiväkotidekkarit” niminen sarja kirjastosta ja se on ollut molempien tykkäämä.
      Kirjastokäyntejä lapset rakastavat ja valitsevat sieltä kumpikin itse iltasatukirjat (vinot pinot).
      Harvemmin tulee luettua päivisin lapsille, varsinkin arki-illat sujahtavat niin vauhdilla ettei ehdi. Viikonloppuisin saatetaan yhdessä lukea päivälläkin.

      Oivoi, jos jotain odotan ilolla siinä, että lapset kasvavat niin sitä aikaa kun saan taas uppoutua tuntikausiksi kirjoihin. Aikana ennen lapsia saatoin vain lukea koko viikonlopun!! Ihan parasta :)

  • Onneli Winter/onnelin elämää
    24.10.2018 at 21:06

    Mulle on luettu pienenä ja vähän isompanakin…itse luin lapsille niin pitkään ääneen kun halusivat, aika kauan halusivat ;) Nyt luen edelleen ja töissä tietenkin ääneen…. se on ihana tunne saada lapsilla karvat pystyyn, posket punaisiksi, varpaat kippuraan tai hihitykset kattoon <3

    • krista
      24.10.2018 at 21:32

      Tää on muuten ihan totta! Myös lukija saa nautinnon siitä, miten pienet ihmiset elävät täysillä mukana ja miten suuria tunteita ja tuntemuksia lukeminen voi synnyttää! <3

  • Maija
    24.10.2018 at 22:05

    Ihailen syn äitydessä eniten tuota heittäytymistä lasten tasolle. Että lukemisen lisäksi käytetään loruja ja runoja ja kaikkea riimittelyä, joka aikuisille on ”noloa”. Saatko kiinni mitä tarkoitan? TIedän paljon vanhempia, jotka kuuntelee lasten kanssa pienenä esim. Michael Jacksonia mutta ei ikinä laulais jotain sammakkolauluja yhdessä. Vaikka ne molemmat yhdistää lapsen ja aikuisen tekemisen, huomaan kuitenkin ihailevani eniten sitä, että otetaan ne lasten maailman teemat- jorataan Titinallea eikä aikuisten musiikkia.

    • krista
      25.10.2018 at 09:16

      Oi, kiitos! <3 Olipa kivasti sanottu! <3 Ja joo, saan kiinni :) Mä luulen, että tuo lapsen tasolle heittäytyminen on mulle sellainen aika luonnollinen tapa olla, ehkä mä vaan oon silleen sisäsyntyisesti lapsellinen itsekin :D Tai no hei: kosketuksessa sisäisen lapseni kanssa tai jotain :D Eli että mulle se titinallebailaus ja kissapissabangkokissa-höpöhöpö irtoaa silleen luonnostaan varmaan, en ole sitä silleen tullut ajatelleeksikaan ennen kuin nyt, kun sanoit <3 Mutta siis ihanasti ajateltu ja sanottu - kiitos! <3

  • I
    25.10.2018 at 17:52

    Meille tuli kauheasti mainoksia tosta kirjakerhosta, kun vauva syntyi. Olishan tuo tutustumispaketti ainakin tosi edullinen, ja sitten voisi päättää, jatkaako. Ollaan tuttujen kautta saatu kaksi sellaista Vaukirjan pehmeää kirjaa, joita vauva voi itse tutkia. Vauva on niistä innoissaan ja sehän on tärkeintä, mutta… ööh… niissä on siis todella todella kehnot riimit! Me vanhemmat ei kestetä lukea niitä, hehe. Siksi vähän mietityttää, kannattaako oikeasti liittyä. Voihan se olla, että vähän vanhempien kirjoissa on sitten panostettu vähän enemmän sisältöönkin. Noh, toistaiseksi käydään kirjastossa ja luotetaan isovanhempien kyltymättömään lahjomisen haluun kirjojenkin suhteen! Lukeminen on tärkeää ja ihanaa!

    • Anna A
      26.10.2018 at 15:00

      Meillä Leena Junnilan Lits Läts Lätäkkö kirja on luettu aivan puhki. Sen lorut ja niiden rytmiikka sai lapset aina pieninä hihittämään… Suosittelen!

    • krista
      29.10.2018 at 14:42

      Meille kans tuli silloin Silvan syntymän aikoihin, siitä tähän silloin lähdinkin. Tai en muista, oliko paljon mainoksia vai vaan yksi just tasan osuva :D

      Mä oon aika ”tarkka riimeissäni” ja oon itse asiassa huomannut ihan ns. kautta linjan (siis ihan kaikissa vauvankirjoissa, ei pelkästään kirjakerhoissa), että joskus niissä pahvisissa vauvankirjoissa on menty kyllä rimaa hipoen tai sen altakin. Meilläkin on ollut muutama vauvankirja, jota en ole tykännyt lukea – vaikka lapselle toki mennyt täydestä :) Mutta tosi paljon on varmasti kääntäjästä kiinnI! Esimerkiksi just tuossa sirkuslaivan haaksirikosta kertovassa isompien lasten kirjassa on mun mielestä tosi hyvät riimit :)

      Kirjastot <3 <3 <3 Joskus alkuun mun oli hankala löytää niistä hyviä lastenkirjoja, mutta nykyisin on kai kirjanbongaus harjaantunut ja nykyään kirjastosta kannetaan paljon lastenkirjoja meillekin!

  • Susanna
    25.10.2018 at 21:01

    Voi, tää on onneksi periytynyt ”geeneissä” 😃 tai sitten oon tätä paljon yrittänyt toteuttaa, mutta meillä lapset rakastavat kirjoja ja lukemista. 1,5 v. Kuuntelee jo sujuvasti ja tämän 5-viikkoisen altistus on jo aloitettu, kun luen 4-vuotiaalle 😃 mutta lukeminen on omaa sydäntä lähellä, oon kans aikasin oppinut lukemaan ja siitä on tullut sellainen rakas harrastus ❤️

    • krista
      29.10.2018 at 14:51

      Kyllä, jossain ”geeneissä” tämä periytyy – ehkä ihan oikeastikin geeneissä ja sit myös perheen tavoissa <3 <3 <3 Mulle kans lukeminen oli jo lapsena, koululaisena ja teininä ihan älyttömän tärkeää. Sitten oli "lukutauko", tai luin vain tenttikirjoja. Ja lasten vauvavuonna lukeminen oli vähäistä. Mutta nykyisin aikuisena olen löytänyt lukemisen uudestaan ja se on kyllä IHANAA <3