Parhaat aineettomat lahjat – viisi vinkkiä

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Plan International Suomi kanssa.

Näissä joululahja-asioissa mä oon aina sanonut, että parhaat joululahjat on niitä, joista on iloa pitkään. Lasten osalta esimerkiksi sellaiset, jotka on yhdisteltävissä aiempiin leluihin ja joita ei hylätä ensi-ihastelujen jälkeen kaappien pohjille.

Mutta miten olisi sellainen joululahja, joka kestää koko eliniän?

Mikä aarreaitta! Joulusta toiseen kiertävien lahjanarujen laatikko.

Plan Internationalin aineettoman lahjakaupan suosituin lahja vuosi toisensa jälkeen on ollut tyttöjen koulutus. Eikä ihme, että se on niin laajasti löydetty. Ja tämän seuraavan syyn takia minäkin väitän, että tämä on joulun paras lahja:

Tyttöjen koulutus hyödyttää tietysti tyttöjä, mutta se ei hyödytä vain tyttöjä.

Tämä on sellainen pointti, joka itselleni on jäänyt tiukasti mieleen: jos pitäisi (onneksi ei tarvitse) valita vain yksi näkökulma, mistä lähteä vähentämään köyhyyttä ja edistämään tasa-arvoa, se olisi nimenomaan tyttöjen koulutus. Kriisien keskellä tyttöjen koulutuksen tukeminen on entistäkin tärkeämpää.

Tyttöjen kouluun pääsy nimittäin vaikuttaa vähän kaikkeen, koko ympäröivään yhteiskuntaan. Se on yksi tärkeä – ehkä jopa tärkein – tekijä, jolla saadaan katkaistua sukupolvelta toiselle periytyvä köyhyys.

Tyttöjen koulutuksen voi ostaa aineettomana joululahjana täältä.

Kuten aiemmiltakin vuosilta varmasti muistatte, nämä aineettomat lahjat ovat ihan sellainen jouluperinne minulle, lähtöisin jo ennen lapsia -ajalta. Nykyisin ne ovat minulle vakiolahja vaikkapa silloin, kun haluaa muistaa jotakuta (etenkin aikuisia) jotenkin, mutta ei halua täyttää tätä maailmaa (tai lahjan vastaanottajan kaappeja) tavaralla.

Eli ihan täydellinen ”mitä antaa hänelle, jolla on jo kaikkea” -lahja, tai ”hänelle, joka on sanonut, että ei halua lisää tavaraa, mutta jotenkin haluaisin muistaa”. Eli myös minulle! Itsehän pidän siis minulle päin tulevina näitä aineettomia lahjoja ihan ykkösparhaina lahjoina: niistä tulee hyvä mieli ihan joka kerta. Arvostan kovasti, ja on myös kiva nähdä, millaisen aineettoman lahjan lahjanantaja on sillä kertaa valinnut.

Että vink vink vaan kaikille läheisille tänäkin vuonna! Tämä on minun lahjatoiveeni!

Aineettomien lahjojen kautta kerätyt varat tukevat tyttöjä ja lapsia maissa, joissa Plan International Suomella on kehitysyhteistyöohjelmia ja humanitaarisia hankkeita. Tällä hetkellä lahjat auttavat lapsia ja tyttöjä esimerkiksi Ugandassa, Mosambikissa, Laosissa, Etiopiassa, Jordaniassa ja Zimbabwessa. Lahjoitetut varat ohjataan sinne, missä varoille on kulloinkin suurin tarve – sillä tavalla ne auttavat kaikkein parhaimmin ja tehokkaimmin.

Itse ostan aineettomia lahjoja tavallisesti just tässä joulunalusviikolla; okei joskus jopa vielä kesken joulunpyhienkin, kun on tullut joku yllättävä läheistapaaminen, jossa on halunnut antaa jonkun muistamisen. Haha siis erinomainen viime hetken lahja! Ja joinain vuosina olen käyttänyt näitä myös ennen joulua sähköpostitse lähetettyinä joulutervehdyksinä, eli ihan joulukorttitarkoituksessa.

Planin aineettoman lahjan voi siis ostaa sähköisesti ja sen voi toimittaa vaikka lahjan saajan sähköpostiin. Tällöin se on just kiva sähköinen (ja äärimmäisen merkityksellinen) joulukortti, johon voi kirjoittaa perustekstin lisäksi myös oman jouluisen tervehdyksen.

Vinkki: sähköiseen lomakepohjaan voi laittaa useamman sähköpostiosoitteen – eli saman aineettoman lahjan voi lähettää sähköpostikorttina monelle joulutervehdyksen saajalle!

Tai kortin sen voi tulostaa ja postittaa, antaa joulukahvipöydässä käteen, lisätä toisen lahjapaketin kylkeen tai sujauttaa vaikka kuusen alle. Sehän voi olla vaikka koko perheen lahja!

Ja tietysti aineettoman lahjan voi lahjoittaa ihan ilman korttiakin!

No millaista aineetonta lahjaa sitten ostaa? Itse valitsen lahjan aina vähän vastaanottajaa ajatellen: esimerkiksi hoitoalalla työskenneelle olen ostanut lääkitykseen tai hoitoon liittyviä aineettomia lahjoja, lapsiperheelliselle lapsiin liittyviä juttuja, ilmastotietoiselle ilmastoon, ja niin edelleen. Eli näitä voi kivasti räätälöidä lahjansaajan arvojen ja elämäntilanteen mukaan.

Tässäpä tyttöjen koulutuksen lisäksi viisi muuta omaa lemppariani tämän vuoden aineettomien lahjojen joukosta – kaikki Plan Internationalin aineettomasta lahjakaupasta.

1. Satuhetki lapsille – 15e

Tämä iski mulle ja klikkasin omaan lahjakoriin ihan heti.

Kun perheet tulevat pakoilaisleirille, he ovat joutuneet jättämään suurimman osan omaisuudesta kotiinsa. Eihän heillä silloin ole mukana vaikkapa lastenkirjoja! Kirjat ovat myös kalliita ja perheen pienet rahat menevät välttämättömyyksiin, joten lapset voivat jäädä kokonaan paitsi lastenkirjoista.

Tällä lahjalla ostetaan siis lastenkirjoja pakolaislasten käyttöön pakolaisleirillä. Kirjat sijoitetaan iltapäiväkerhojen tiloihin, jossa ne pysyvät hyvässä säilytyksessä ja ovat kaikkien lasten käytettävissä.

Satuhetken lapselle voi ostaa täältä.

Kenelle sopii: Lapsiperheelle, jossa arvostetaan kirjoja ja lukemista! Hei ja tämä sopii hyvin lahjaksi myös lapselle, kun mukaan kirjoittaa tarinan, että kirja on toimitettu lapselle pakolaisleiriin – TAI voi laittaa myös kirjalahjan lisänä lapselle, tyyliin: ”tämän kirjan lisäksi joulupukki (tai heh kuka vaan) on lahjoittanut myös toisen kirjan, jonka tontut kuljettivat pakolaisleirille sellaiselle lapselle, joka muuten ei pääsisi lukemaan lastenkirjoja.”

2. Koulutarvikkeet Ukrainaan – 25 e

Muut maailman tapahtumat saavat joskus Ukrainan unohtumaan – mutta olisi kuitenkin tärkeä muistaa, että kriisi siellä jatkuu edelleen ja apua tarvitaan kipeästi!

Miljoonien lasten oppiminen on keskeytynyt Ukrainassa. Kriisien keskellä lasten koulunkäynnin turvaaminen on kuitenkin ihan erityisen tärkeää. Koulu auttaa myös lapsia henkisesti, sillä se pitää kiinni arjessa ja lisää perusturvallisuuden tunnetta.

Tämän lahjan avulla lapsi Ukrainassa saa repun ja koulutarvikkeet.

Koulutarvikkeet Ukrainaan voit ostaa täältä.

Kenelle sopii: Perheelle, jossa on koululaisia tai eskarilaisia! Myös kenelle tahansa, joka haluaa auttaa Ukrainassa.

3. Kestositeet tytölle – 12 e

Jos kuukautissiteitä ei ole, tytöt joutuvat jäämään kotiin. Koulunkäyntiä kuukautisten aikana voi myös estää se, että koulun wc-tilat eivät ole riittäviä kuukautissiteen vaihtamiseen.

Tämän lahjan ansiosta tytön koulunkäynti ei keskeydy kuukautisten takia. Lahjoituksella autetaan tyttöjä saamaan kestositeitä edullisesti sekä lisätään tyttöjen ja poikien tietoa kuukautisista ja hygieniasta, sekä vähennetään kuukautisiin liittyviä ennakkoluuloja ja tabuja.

Kestositeet tytöille saa lahjaksi täältä.

Kenelle sopii: Tyttölasten äideille ja esimerkiksi teini-ikäisille tytöille. Myös kaikille naisoletetuille ja kenelle tahansa tyttöjen asemasta ja oikeuksista kiinnostuneille!

4. Lääkkeitä ja ravintoa – 5e

No nyt ollaan sitten tietysti ihan elintärkeän asian äärellä: aliravitsemus on erittäin vakavaa lapselle. Ruoka-avun tarvetta lisää esimerkiksi ilmastonmuutos, pitkittynyt kuivuus ja epäonnistuneet sadot.

Tällä lahjoituksella toimitetaan terveyspisteelle aliravitsemuksen hoitoon tarkoitettuja ravintolisiä, tarvikkeita ja lääkkeitä.

Lääkkeitä ja ravintoa aliravitsemuksen ehkäisyyn ja hoitoon voi ostaa täältä.

Kenelle sopii: Lapsiperheille ja lapsirakkaille, ehkäpä vielä pienten lasten vanhempiin osuu ihan erityisen hyvin. Pienemmän budjetin lahjana tämä sopii myös tosi hyvin joulukorttitervehdyksiin!

5. Ilmastolahja – 30e

Ilmastonmuutos koskettaa meitä kaikkia, mutta suurimmassa riskissä maailman mittakaavassa ovat juuri ne, jotka entuudestaakin ovat haavoittuvimmassa asemassa: kehittyvissä maissa asuvat lapset, tytöt, naiset, vanhukset, vammaiset, etnisiin vähemmistöihin kuuluvat ja alkuperäiskansat.

Tällä lahjoituksella parannetaan heikoimmassa asemassa olevien valmiuksia varautua ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Lahjoitussummalla yksi yhteisöjohtaja pääsee koulutukseen ilmastonmuutoksen vaikutuksiin varautumisesta ja jakaa tietoa eteenpäin omassa yhteisössään.

Lahjoita ilmastolahja täällä.

Kenelle sopii: Ilmastonmuutoksesta, elinympäristöstä ja luonnosta kiinnostuneille ja huolestuneille. Ja ihan kaikille!

Vaikka tätä kirjoitusta aloitellessani ajattelin valita vain viisi, en nyt kuitenkaan millään malta lopettaa tätä tähän. Tuolla on nimittäin tosi paljon niin osuvia aineettomia lahjoja, että pakko mainita vielä muutama -noista linkeistä voi lukea lisää aina kyseisestä lahjasta.

Eli tsekkaa myös nämä viisi: supersiemenet (5e), kouluruokailu (15e), puhdasta vettä perheelle (20e), tyttöjen turvarinki (20e) ja oppimateriaalit päiväkerhoon (35e).

Ja tietysti se suosituin aineeton lahja eli tyttöjen koulutus (40e).

Yhteensä 19 erilaista aineetonta joululahjamahdollisuutta löytyy siis Planin aineettomasta lahjakaupasta. Lahjavalinta on aina oikea: kaikki lahjat parantavat maailman heikoimmassa asemassa olevien lasten elämää. Usein kysytyt kysymykset aineettomista lahjoista löytyvät täältä.

Minulle itselleni nämä ovat tavallaan yksi sellainen joulun hengen rakentaja, toivottavasti joku muukin löysi näistä itselleen ja lahjansaajalle sopivan aineettoman lahjan! Jo viidellä eurolla pääsee ostamaan tärkeän ja merkityksellisen lahjan – vaikka tosiaan joulukorttitervehdykseksi!

Onkos kuulolla muita aineettomien lahjojen faneja? Jos ostatte aineettomia lahjoja, huikatkaa ihmeessä kommenttikenttään alle innostukseksi muillekin!

7

You Might Also Like

  • Anna
    18.12.2023 at 16:51

    Ostin joskus veljelleni palasen luonnontilaista metsää ja isälleni palan Itämerta. World visionin kautta olen ostanut appivanhemmille juttuja. Sen äitiyspakkauksen ostin kanssa joskus. Vähän valittu lahjan saajan mukaan millaisen lahjan ostaa. Minun puolelta perhe on hyvin lähiluontoon painottuva ja appivanhemmat taas ehkä enemmän ihmiskeskeisiä.

    • krista
      18.12.2023 at 19:49

      Joo mä kans tykkään just lahjan saajaa ajatella, että millainen aineeton lahja olisi just hänen arvoihinsa ja mielenkiinnon kohteisiin sopiva <3 Näissä on kyllä kivasti valinnan varaa ja on muutenkin mahtavaa, että nämä ovat vakiintuneet tähän tapaan <3

  • Veema
    18.12.2023 at 19:23

    Aineettomat lahjat ovat parhaita! Itse esim toivoin 40v. lahjaksi lahjoituksia eri järjestöille ja oli ihana lukea, mihin kaikkeen synttärivieraat olivat lahjoittaneet.
    Mäkin olen aina vähän saajan mukaan katsonut. Usein juuri Planin kautta, tai Unicefin kautta. Lisäksi olen joillekin ostanut Luonnonperintösäätiön kautta Ikimetsää (eli lahjoittanut metsien suojeluun).

    Kannustan kaikkia antamaan näitä lahjaksi ❤️

    • krista
      18.12.2023 at 19:51

      Mahtavaa! <3 Mä uskon, että tosi moni tosiaan mielellään ottaa just tällaisia lahjoja vastaan <3 Mä ainakin!

  • Nadja
    18.12.2023 at 21:03

    Luonnonperintösäätiön kautta ikimetsien suojelukortit olemme lahjoittaneet läheisille ja koulunopeille. Myös Hope, Pelastakaa Lapset Ry ja We4you ovat mainiot kohteet, mm. Hopen joulupuu (vaikkei aineeton olekaan).
    Levollista ja lämmitä joulua koko perheelle <3

    • krista
      21.12.2023 at 09:34

      Ihania! <3 Hyvää joulua myös sinne teille <3

  • Lilah
    21.12.2023 at 00:12

    Koulutukseen liittyviä olen useamman kerran antanut lasten opettajille kiitokseksi, opelle itselleen lapsi on tehnyt omin käsin jotain pientä kuten kortin tai piparin tekstillä ”kiitos” tmv., jonka oheen lahjoituskortti on sujautettu.

    • krista
      21.12.2023 at 09:32

      Ooo tämä onkin muuten tosi ihana muistaminen opettajalle! Just vaikka kortin tai piparin kanssa <3