Heti ensisilmäyksellä palasin tunteissani kymmenen vuoden takaiseen oksitosiininhuuruiseen Kätilöopiston rauhaan. Siihen hetkeen, kun näimme ensimmäistä kertaa.
Olin uuden edessä silloin, tulossa vielä koko äitiys rikkaine tunnekirjoineen.
Ja nyt olen tässä taas, aivan kuten silloin.
Imetysrintaliivin hakanen kliksahtaa, rentoudun. Tunnen tunteiden vyöryn, maito lähtee herumaan. Se tulee minusta, se antaa vauvalle mahdollisuuden kasvaa ja voimistua. Olen ylpeä, olen autuas, olen hormoninhuuruinen, olen tässä maitoa vuolaasti valuen.
Istun hämärässä huoneessa keskellä yötä, silmät autuaasti puoliunessa, varoen heräämättä kokonaan. Maito virtaa minusta lempeästi suihkuavina puroina, ajattelen vesiputousta ja juon pillillä pullosta vettä. Talo on hiljainen. Vain minä, vain me.
Sektion jäljiltä vielä liian painava nostettavaksi, mutta asetun mukavasti kylkeen. Tunnen tiukan mutta lempeän otteen rinnassani, kuulen lempeän hyrinän. Vauvan hengitys tasaantuu samaan tahtiin.
Väsyttää, mutta tässä on hyvä olla. Rauhassa, turvassa, maidon tuoksussa. Vietän äärelläsi aikaa tunnista toiseen, päivästä toiseen, viikosta toiseen. Olemme kuin yhteen sulautuneet: kun on minä, on myös me.
Olen niin onnellinen, että minulla on sinut…
…oi rintapumppu.
58
sarvis
11.7.2022 at 12:18Apua, mikä twisti! 🤣 Onnellista yhteiseloa söpön mintunvihreä hyrisijän kanssa!
Lilah
11.7.2022 at 13:56Oho, olettepa saaneet luotua symbioottisen suhteen hänen kanssaan. Vaikka pumppaamisesta on kokemusta satojen litrojen edestä, täytyy myöntää, että emme ikinä tulleet noin läheisiksi, en kaipaa häntä eikä lajitoverit kirpparin hyllyllä herätä tunteita.