Vieraskynässä Joel: Vaadin vauva-ajan maineenkorjausta

”Onhan tämä nyt aivan ihanaa”, huokaisi Joel, kun aurinko paistoi ja vauva loikoili tyytyväisenä vaunuissa. Oltiin juuri saateltu isot lapset kirpparileikkeihin, aurinko paistoi ja kaikki oli arviolta idyllisenmahtavaa.

Seuraavaksi Joel alkoi avautua, että miten mahtavaa se oikein onkaan – ja miten vaikea ilmeisesti muiden on joskus sitä ymmärtää.
”Hei kirjoita tästä!”, minä kannustin. ”Kirjoita tästä vaikka vieraskirjoitus mun blogiin!”

Ja Joelhan kirjoitti.

Tällä kertaa puheenvuoro siis Joelille, kas näin:

”Juttelin kavereideni kanssa ja kerroin, kuinka kivaa vauvan kanssa on ensimmäisinä päivinä ollut. Tätä väitettä seurasi hiljainen hämmennys. Kukaan ei ilmeisesti odota tällaista ulostuloa, siitäkin huolimatta, että kaikki olivat muutamaa päivää aikaisemmin onnitelleet vuolaasti saman vauvan johdosta.

Eräs heistä, lapseton, mainitsi toisen hiljattain vauvan saaneen kaverinsa kertoneen, miten hirveää on, kun tulokas huutaa koko ajan ja nukkuminen on mahdotonta. ”Ei ikinä,” hän linjasi omasta puolestaan. Tämä puoli vauva-arjessa ei aiheuttanut kulmien kohotuksia; vauvan kanssahan on älyttömän rankkaa, kuten kaikki tietävät.

Ja niinhän se on, mutta jäin miettimään sitä, miten yksipuolisesti tästä ajasta jutellaan. Monilla on se käsitys, että vauvan kanssa eläminen on hermojaraastavaa ja pakottaa alistumaan täydellisesti avuttomalle tyrannille. Eikä se käsitys kovin suurelle liioittelulle pohjaudukaan, mutta entä se toinen puoli? Kuinka moni lapseton on kuullut, miten mahtavaa oman vauvan pitäminen sylissä ja tuijottelu on, tai kuinka suurta iloa ja täyttymyksen tunnetta ne kaiken vapaa-ajan ahmivat syöttämiset, vaipanvaihdot, navan puhdistukset ja muut arkitoimet tuottavat?

Varmasti osittain on kyse siitä, että kaikilla on jotain kokemusta unen ja vapauden menetyksestä, joten on helppo kuvitella, miten raskaalta se tuntuu vauva-arjessa äärimmilleen vietynä, mutta sitä itse kokemattoman voi olla vaikeaa sisäistää, että sen ähisevän ja kiljuvan olion kanssa on myös älyttömän mukavaa. Ainakin silloin, kun ei ole tilanne päällä, ja toisaalta kaikenlaiset kakkasotkut ja taas kerran kesken yön herätyksetkin tuntuvat sen rinnalla, jos eivät mitättömiltä, ainakin enimmäkseen siedettäviltä.

Toinen  tekijä puolestaan tietysti on yleinen suomalainen valittamisen tapa. Omista kokemuksista kertoessa painotetaan usein negatiivisia puolia. Työpaikathan esimerkiksi ovat yleisesti ottaen yhtäjaksoista narsistien ja idioottien ketjukolaria, jossa ei kukaan osaa eikä ymmärrä mitään. Monesti duunivalituksesta tulee suorastaan seuraleikki, kun kaikki innostuvat kilpaa kertomaan paskimmista päivistään.

Kun on vähän kokemusta työelämästä, osaa suhteuttaa nämä valitukset todellisuuteen ja ottaa huomioon, että positiiviset kokemukset vain jätetään useammin kertomatta. Mutta jos sitä kokemusta ei ole, onkin tosi helppoa sisäistää vain noihin varjopuoliin pohjaava ennakkokäsitys.

On aivan totta, että vauvan kanssa on rankkaa. Mutta miksi aiheesta puhuminen jätetään siihen, eikä kerrota, mikä siitä tekee kaiken vaivan arvoista?

Onko liian henkilökohtaista kertoa siitä, miten vauvaan on mahdollista ihastua niin, että tahtoo vain seurailla hiljalleen avautuvien silmien katsetta ja tutkiskella päivä päivältä pulleammiksi muuttuvia raajoja? Tunnetta, joka herää vauvan rentoutuessa täydellisen luottavaisesti syliin, on tietysti mahdotonta kuvailla, mutta sen ainutlaatuisuudesta voi kertoa niille, jotka eivät ole sitä päässeet kokemaan.

Mutta sitä ei juuri mainita, kun taas aina toistetaan, kuinka turhauttavaa on, kun juuri vaihdetuille vaatteille hulahtaa puklu.

En pääse yli siitä, miten kummallisena vääristymänä tätä pidän.

Mitä jos vaikkapa seksistä puhuttaisiin samaan tapaan? Sehän on ällöttävää, kun joutuu koskemaan limaisiin paikkoihin ja tulee kamala hiki. Silti useimmat tietävät, että siinä on jotain kivaakin.

Jopa niin kivaa, että se on kokonaisuutena vaivan arvoista.”

125

You Might Also Like

  • rim
    8.7.2022 at 01:07

    ihana teksti! 🥰

  • Anniina
    8.7.2022 at 02:00

    Tavallaan olen tyytyväinen, että vauva-ajasta annetaan niin kauhea kuva, sillä saimme vähän aikaa sitten ensimmäisen lapsemme ja kaikki on ollut niiiiiiiiin paljon helpompaa kuin odotin 😄 Toki meillä on varsin tyytyväinen ja vähän itkevä vauva ja kaksi vanhempaa eli ymmärrän kyllä, että joillakin se oikeasti on niin kamalaa.

    Yleisesti kuva vauva-arjesta on kyllä todella negatiivinen. Raskaana ollessani tuttavaperhe kertoi kuinka ihanaa heillä on vauvan kanssa ollut ja muistan oikein ihmetelleeni sitä miehelleni, miten joillain voikin olla tuollaista. Nyt ajattelen, että ehkä heidän kokemuksensa ei olekaan niin uskomattoman harvinainen, vaan, kuten Joel tässä kirjoittaa, näistä kokemuksista ei vain puhuta tarpeeksi.

  • Nro26
    8.7.2022 at 09:30

    Olen kuullut, vaikka lapseton olenkin :) Ja kyllä se minusta näkyy naamastakin, kun äiti tai isä vaikka leikittää vauvaa tai vaikka vaan katselee. Olen myös nähnyt miten lapsia saaneiden kasvot syttyvät, kun näkevät jonkun muun vauvan, vaikka omat lapset olis jo isoja. Siis ilahtuvat niinkuin näkisivät vanhan hyvän ystävän, vaikka siinä on ihan uusi ja tuntematon ihminen :D Itelle vauvat on lähinnä vauvoja (katsotaan sitten parin vuoden päästä uudestaan kun se on vähän isompi), joten olen sitten ajatellut että kaipa ne muistaa miten kivaa oli omien vauvojen kanssa.

    Töissä väsymyksestä ym. puhutaan ehkä siksi, että muistetaan ottaa huomioon tuoreen vanhemman mahdollinen väsymys. Joskus on tuntunut että varsinkin tunnutaan pelkäävän etteivät lapsettomat ehkä ymmärrä. Mulle se on itsestäänselvyys siinä missä vaikka sekin, että joskus joku lapsi saattaa itkeä tai kiukutella vaikka bussissa tai missä vaan. Sellasta se nyt vaan joskus on.

    Onnea oikein paljon koko perheelle!
    ❤️❤️❤️❤️❤️

  • Venla
    8.7.2022 at 13:22

    Mä olen hehkuttanut vanhemmuutta ja vauva-aikaa silläkin uhalla, että saan taantumuksellisen ja äitimyyttiä ylläpitävän luopion maineen. Koska mä olen rakastanut vauva-aikoja. Ne on olleet mun elämäni ihmeellisimpiä, hienoimpia, upeimpia, hauskimpia (vauvat on söpöjä, mut myös hassuja) ja parhaita aikoja.

    Ketuttaa, että ollakseen jotenkin valistunut pitäisi liittyä valittajakuoroon. Provosoiva sanavalinta, mutta mua oikeesti ärsyttää tämä paine puhua pahaa vanhemmuudesta.

    Nauttikaa, teillä on huikeet ajat käsillä. Ja niinhän te selkeesti nautittekin <3.

  • kapustarinta
    8.7.2022 at 13:55

    Hyvä kirjoitus! Olen ihmetellyt miksi vanhemmuudesta ylipäänsä kerrotaan kovin negatiivisesti. Miten rankkaa on vauvan, uhmaikäisen, teini-ikäisen jne. kanssa. Onhan se välillä kyllä, mutta entä ne positiiviset puolet, miksi niistä ei kerrota? Onko niin, että ”kell´ onni on, se onnen kätkeköön”. Mahdollinen muiden kateusko sen aiheuttaa? Ehkä niitä hyviä asioita on myös välillä vaikea sanoittaa. Isovanhempi-ikäisenä on kyllä hyväksyttävää iloita lapsenlapsista ja sanoittaa hyvin runsaastikin omaa onneaan. :)
    Paljon onnea teidän perheelle ja antakaa onnenne näkyä!

  • Ppaa
    8.7.2022 at 16:26

    Itselläni on kyllä aivan päinvastainen kokemus. Tuntuu, että negatiivisia asioita ei saa sanoa ääneen ja/tai kaikki vähättelevät niitä. Sellaista ”voi teillä on nyt niin ainutlaatuista/ihanaa/parasta aikaa” -toitotusta kuuli päivästä toiseen ja itse olisi vain halunnut puhua siitä kuinka pohjattoman väsynyt on ja kuinka tylsää vauvan kanssa on kaksin kotona. Joten sitten ei auttanut kuin toistella kuinka ihanaa on tuijottaa vauvaa tunnista toiseen (ZZzz) ja muut lauloivat kuorossa samaa. Eli oma kokemukseni oli, että niille negatiivisille jutuille kohoteltiin kulmia. Vaihdetaanko paikkoja:’D

    • Oliver
      9.7.2022 at 16:18

      Jep, sama kokemus. Itse en ikinä sanoisi juuri vauvan saaneelle että nauttikaa nyt, vaan mieluummin vaikka tsemppiä. Sen olen myös sanonut että ihanaa jos vauva-aika on ihanaa, mutta se voi olla myös kamalaa ja sekin on ok.

  • Lilah
    8.7.2022 at 22:09

    Mulle ensimmäiset puoli vuotta vauvan kanssa on ollut aina autuasta symbioosia. Niillä imetyshormoneilla mikään ei ollut rankkaa ja täysimetyksellä elelevä vauva oli helppo roudata mukaan mihin vaan. Mikään myöhempi ikä ei ole ollut yhtä vaivaton, on tarvittu joko enemmän lihaksia tai henkisiä ponnisteluita yhteiseloon. Viimeinen neljännes vauvavuodesta oli toki väsymyksen huippu: uusi arki työhönpaluineen ja samaan risaiset yöt vauvan opetellessa uusia taitoja unissaankin. Kaikki hyvät periaatteet heitettiin romukoppaan kunhan vain joskus sai nukkua edes pari tuntia putkeen. Siitäkin selvittiin. Vauvavuosi, niinkuin elämä lapsen kanssa myöhemminkin on vaihetta toisen perään. Jotkut helpompia kuin toiset, paljon riippuen nkin omasta kuin lapsen temperamentista sekä kokonaiselämäntilanteesta sillä hetkellä. Neljän lapseni osalta ei yhdenkään kanssa vauvavuosi ole ollut rankin aika ko. lapsen elämässä ja toisaalta rankimmat vaiheet harvoin kestävät vuottakaan vaikka siinä hetkessä tuntuvat ikuisuudelta.

    Se mikä ehkä eniten on muuttunut viime vuosikymmeninä on se minkä verran kosketusta ja kokemusta lapsiperheiden elämästä nuorilla on. Perhekoot on pienentyneet, harvempi on lapsenlikkana ensimmäisenä kesä- tm. työnään ja mielipiteet muodostetaan enemmän uutisoinnin kuin oman kokemuksen pohjalta. Perheellistyminen on myös enemmän oma harkittu valinta kuin ennen, ja hyvän/tavoiteltavan elämän malleja on useampia.

  • Anna
    10.7.2022 at 14:00

    Minulla on jonkinlainen kokemus vauva-ajasta joka oli pääasiassa aika ihanaa. Esikoisen kanssa oli juuri noin, että ne hankalat jutut olivat siellä, mutta pääasiassa olin tosi onnellinen ja se oli siihenastisen elämän parasta ja ihaninta aikaa.
    Toisen lapsen kanssa tilanne olisin sitten ihan päinvastainen. Minä olen herkästi unen puutteeseen reagoiva ja vauva nukkui enintään pari tuntia putkeen. Mies piti viikon vapaan ja palasi sitten töihin ja tarvitsi täydet unet. Oli useita öitä kun pääsin nukkumaan ehkä seitsemältä aamulla ja sitten jo puoliltapäivin kävin hakemassa esikoisen hoidosta. Se oli yksi raskaimmista jaksoista mitä minulla on elämässä ollut.
    Silti molempiin vauva-aikoihin mahtuu niin hyviä kuin huonojakin juttuja. Ihanaa kun asioissa on kaksi puolta eikä toinen missään nimessä sulje toistaan pois. Veikkaan, että usein myös asenne vaikuttaa jonkun verran. tiedän toki, että kahden tunnin pätkissä nukkuminen monta kuukautta ei missään nimessä korjaannu asenteella ja se on ihan perseestä sillä hetkellä vaikka mistä suunnasta katsoisi, mutta jos lähtökohtaisesti jo ajattelee, että vauvan kanssa on raskasta ja kamalaa niin ne raskaat puolet varmasti korostuvat omassa elämässä. Jos taas asennoituu positiivisesti niin se korostaa hyviä juttuja. Jostain syystä se tuntuu vaan olevan meillä tapana korostaa huonoja puolia ja varoa liikaa hehkuttamasta omaa onneaan.

  • Norppa
    12.7.2022 at 15:11

    Wau. Kiitos.

    Olen ihan hattu täynnä pelkästään lapsiajasta valittavia. Kuulemma kamalaa, menee unet, rahat, avioliitto ja elämä. Ei pidä paikkansa. Rakastan pikkuvauvoja. Rakastan taaperoita. Rakastan isompia lapsia. Jokaisessa on ärsyttävät ja raskaat hetket, mutta KUKAAN ei puhu siitä autuaasta ilosta ja onnesta mitä he tuovat. Tiedättekö mitä? Myös aikuiset ovat ajoittain todella ärsyttäviä, raskaita ja ihan nuijia.

    Onneksi minulla on 6 lasta <3