Tänä kesänä meidän lapset on ihan totaalihurahtaneet Mimiin ja Kukuun.
Tätä ennen Mimin ja Kukun levyt olivat vielä aivan liian jännittäviä. Kirjastosta lainattu Aurinko-levy aiheutti aikoinaan karmaisevan hillotrauman, ja myöhemmin keikalta omaksi ostetun Pariisi-levyä vähän kuunneltuaan tirppa pyysi, pääsisikö uudelleen keikalle – palauttamaan sen levyn takaisin Mimille.
Mutta kas vaan! Viime aikoina kaikki jännä on alkanut kiinnostaa (nyt tuossa juuri luetaan iltasaduksi Mauri Kunnaksen kummitustarinoita), ja Espanjasta palattuamme hyllystä löytynyt Pariisi-levy aiheutti täydellisen läpimurron. Ihanaa! Ihana Mimi ja Kuku!
Kun Pariisi-tarinasta osattiin jokainen tahti ulkoa (myös aikuiset), kirjastosta lainattiin vielä Avaruusseikkailu ja uudestaan se Aurinko. Eikä hillotkaan enää pelota!
Tänään sitten oli ihana-ihana-ihana päivä: Mimin ja Kukun keikka Linnamäellä! Voiko parempaa maailmassa ollakaan? Näiden lasten mielestä ainakaan ei.
Ja siinäpä sitä sitten aikuinenkin (minä) pääsi vetistelemään. Omien lasten sataprosenttinen onni on vaan niiii-iiin mahtavaa. En kestä, miten paljon saan kicksejä täysillätanssivasta ja mukana laulavasta jälkikasvusta. Rakastan!!!
Hmmm ottaakohan ne vetistelevän äidin mukaansa sitten parinkymmenen vuoden päästä jollekin rokkikeikallekin…?
Jos mä vaan ihan hiljaa siellä katsomon sivussa onnennyyhkytän…? Ai ei…?
Olemme siis olleet Mimin ja Kukun keikalla kahdesti aiemminkin (Särkänniemessä ja Semifinalissa), mutta tämänkertainen oli kyllä ihan ylitse muiden kertojen. Ja se johtui tietysti ihan vaan just siitä, että lapset ovat tätä niin valtavasti fanittaneet. Kaikki tutut laulut! Se teki tosi ison eron; että lapset osasivat joka sanan ja joka tanssiliikkeen – hmm paitsi mistäköhän ne tanssiliikkeet on edes opittu, kun mehän ollaan vaan kuunneltu musiikki-cd:itä…?
”Mimi näytti! Mä otin vaan siitä mallia!”, lapsi selitti.
Okei, ymmärrän.
Aikuisen näkökulmasta kymmenen sata tuhat miljoona (ai minäkö liioittelen…?) pistettä siitä, miten Mimi ja Kuku lapsille puhuvat. Ihan niin kuin ystäville! Heti alusta alkaen Mimi ihasteli, miten paljon on tuttuja ystäviä täällä onkaan paikalla – ja sai varmasti oikeasti lapset tuntemaan, että myös Mimi tuntee heidät eikä vain toisin päin. Ihan mahtavasti hoidettu! Lapset saivat koko ajan kuulla, miten mahtava yleisö on ja miten onnellista on olla juuri tänään täällä teidän kanssa!
Myös keikan aloitus oli täysi jättipotti: ihan ensimmäiseksi Mimi alkoi halata lapsia (sitä ei jätetty loppuun niin kuin lastenesiintymisissä usein) ja ensimmäisen tanssin aikana oli mahtava saippuakuplasade. Megapotin räjäytys heti alkuun siis!
Ihanaa!
Kymmenen sata tuhat miljoona pistettä myös upeasta itsetuntoa vahvistavasta viestistä niin esiintymisissä kuin levyilläkin.
Meidän perheessä ei ole pelkästään kahta Mimi ja Kuku -fania.
Meillä on nyt neljä fania.
PS. Silva samantyyppisessä fanikuvassa Kukun kanssa kolme vuotta sitten täällä – enehkäkestä <3
13
Kaisa
8.8.2018 at 20:36Mekin oltiin Mimin ja Kulun keikalla Linskillä. Biisit on omaan korvaani aika rasittavia, mutta asenne todellakin mahtava! Lapsemme ovat suht saman ikäisiä kuin teillä, mutta melko varautuneita kaiken osallistumisen suhteen, ja tanssimisissa vähän jäykkiksiä. Isompi osallistui parin biisin leikkeihin lain edessä ja oli tosi tohkeissaan. Pienemmän kanssa leikittiin istumapaikoilla.
Minäkin liikutuin kyyneliin Mimin ja Kukun tavasta kohdata lapset lämpimästi ja hyväksyvästi, jokaisella lapsella on oikeus tuntea olevansa ihan upea tyyppä!
Keikan jälkeen saatesanoilla ”ole hyvä ihana” ojennettu fanikortti on ihan aarre.
krista
8.8.2018 at 20:49Hihi meillä on käynyt nyt Mimin ja Kukun kanssa sama juttu kuin aikoinaan Titi Nallen kanssa – kun lapset on sitä niin paljon kuunnelleet, se on salakavalasti ”aivopessyt” samalla aikuisetkin tykkäämään :D Viime kerralla Joelin kanssa kaksistaan mökillä naurettiin, että nyt ei pyörikään enää Titi Nallen biisit nonstoppina omassa päässä korvamatona vaan Mimi ja Kuku :D Nalleja toki rakastetaan meidän perheessä edelleen :)
–
Joo meilläkin on ne fanikortit (sankaripassiksi lapset niitä kutsuu) aivan aarteita! Myös kolmen vuoden takaiset sankaripassit on edelleen tallessa – nuhjaantuneina, mutta hyvin hyvin tärkeinä <3