Me käytiin vähän Raketilla kuussa! (ja käy säkin, tässä on arvonta)

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Ti-Ti Tuotannon kanssa.

Terveiset eiliseltä Porvoon-keikalta! Tämä syyskauden Ti-Ti Nallen konserttikiertue ei tällä kertaa tullut Helsinkiin asti, mutta kyllähän sitä helposti nallejen perässä nyt puoli tuntia Porvooseen ajaa! Harkittiin myös Järvenpäätä (tänään), Klaukkalaa, Hämeenlinnaa (sinne ollaan ennenkin menty nallekonserttiin) tai Lohjaa, mutta tämä Porvoo nyt näistä tuli ensimmäisenä – joten sinne!

Alkoi viikoloppu ihanasti!

Tässä vuosien varrella meidän perhe on päässyt tutustumaan ihanaan Riitta-tätiin, ja sitä kautta saimme kutsuvierasliput konserttiin – kaunis kiitos taas kerran Riitalle, ihan kaikesta! Lisäksi sain samanlaisen perhelippupaketin (4 kpl lippuja) myös lukijoille arvottavaksi ja teen niistä tällaisen pika-pika-arvonnan, siitä lisää tämän postuksen lopussa!

Mutta siis: raketilla kuuhun! Tämä on jo nallepoppoon 20. konserttikiertue, vau!

Tällä kertaa Ti-Ti Nallen perheen seikkailu vei siis avaruuteen asti – ja mitä kaikkea siellä tulikaan vastaan? No, ennen kaikkea tuttuja tanssittavia nallebiisejä! Mehän ollaan vuosien varrella ehditty nähdä näitä konsertteja monta. Ja on jotenkin kiva nähdä, miten erilaisilla kehyskertomuksilla on saatu konsertille uusi kiva juoni, joka jaksaa aina vaan kiinnostaa lapsia, useankin eri konsertin jälkeen. Ja sitten tosiaan sen kertomukseen on sitten näppärästi saatu upotettua paljon paljon tuttuja biisejä. Tällä kertaa oli muutama (meille) uusikin biisi myös.

Ja ainankin meidän lapsille ne tuhatkertaa kotona kuunnellut laulut ovat sitä just tärkeintä! Loppukonsertissa meidän toinen lapsi siirtyi ihan viereiselle väljälle käytävälle bilettämään. Niin siirtyi moni muukin, se oli siis ihan sallittua – ja Riittakin ihan kannusti, että ylös penkistä kaikki ne, jotka haluavat. Ja kyllähän lähes kaikki halusi! Kun katselin ympärilleni, niin perheiden pienimmät tanssiahytkyivät vanhempiensa sylissä. Niin suloista.

Ja isoäidit tanssittivat lapsenlapsiaan, käsi kädessä siellä bilettivät penkkien välissä (onneksi oli vähän tilaa) ja käytävällä  – niin hienoa huomata, että ”voikohan tätä aikuinen tanssia” -estot häviävät viimeistään isoäiti-iässä. Koska TODELLAKIN VOI! Ai että miten ihania hetkiä nähtiin!

Varmasti monen pikkuruisen tyypin onnenhetket.

Se, mitä aina jaksan ihmetellä ja ihastella, on se, että miten ne nallet pystyvät niin hyvin tanssimaan niissä puvuissaan! Täytyy olla hurja kunto ja paljon treeniä, että sen puvun sisällä saa sujuvat liikkeet. He kun eivät vain vähän heiluttele raajojaan, vaan todella vauhdikkaasti tanssivat. Voin kuvitella, miten itse kompuroisin tuollaisen puvun sisällä, ha! Mutta todellisia ammattilaisia, vau!

Samoin näin monessa konsertissa käyneenä (ja videoita katsoneena), bongaan usein muissa rooleissa ”tuttuja” tanssijoita, joista ainakin yksi on mun mielestä ollut tosi pitkään mukana, sekä videoilla että kiertueilla! Oisko ollut joskus Torsti Torakka, se mulla aina tulee mieleen. Mutta hurjalla vauhdilla vaihtavat kyllä vaatteita, ja mahtavaa eläytymistä ja tanssia. Veikkaan, että konserteissa ja nallepukujen sisällä on luottotyyppejä, niin saumattomasti kaikki jotenkin aina näyttää sujuvan.

Ja kyllä mä vaan ihastelen tuota Riittaa. Mikä monilahjakuus! Laulaa ja tanssii, säveltää ja sanoittaa, kirjoittaa satuja – ja ennen kaikkea on luonut tämän koko maailman, joka on jo yli 30 vuoden ajan ollut suomalaisille lapsille näin tuttu ja tärkeä. Ja merkittävää siinä on se, että Riitta tekee tätä kaikkea aidosti täydellä sydämellä.

Ja musta tuntuu, että se just näkyy tässä ihan kaikessa!

Konserttikäynnin peruskuvio on meidän lapsille jo ihan tuttu: ensin se itse konsertti, ja sitten konsertin jälkeen halailemaan nalleja ja Riittaa. Se halailu on ainakin yhtä tärkeää kuin se konsertti, sillä siinä lapset saavat vähän ”yksityisaikaa” nallejen ja Riitan kanssa.

Porvoossa oli Taidetehtaan isossa aulassa tässä halailussa ihanan väljää – ja meidän ”konkarivinkki” muutenkin on, että kannattaa odotella ensimmäisen ruuhkan ajan ihan rauhassa. Kun osa porukasta on poistunut, jää halailulle enemmän tilaa ja aikaa. Tällä kerralla me jäätiin jotenkin jumittamaan miettimään kiireettä, että missä syödään ja sen ansiosta lapset pääsivät vähän niin kuin vahingossa vielä ”ekstrakierroksille” nallejen kanssa hassuttelemaan, kun nallet jäivät hupsuttelemaan vielä viimeisten lasten kanssa.

Näissä kuvissa vielä enemmän porukkaa paikalla, kymmenen minuuttia myöhemmin oli väljempää.

Mun kokemus on, että nallet eivät häviä paikalta ennen kuin viimeisetkin lapset on halattu; toki poikkeuksia saattaa olla (jos vaikka kiertueen purkuaikataulussa on kiirettä tms), eli tätä en uskalla sataprosenttisesti tietysti luvata. Mutta meidän kokemuksella halailuruuhkaan ei ole kiirettä vaan voi odotella rauhassa väljentymistä. Nallet sitten vilkuttelevat, kun alkavat tehdä lähtöä.

Hauskaa muuten: Ti-Ti Nalle kaappasi meidän lapset niin niin niin tuttavallisesti ja iloisesti kainaloonsa. Ajattelin heti, että hei tämä on varmaan ”se sama Ti-Ti Nalle, joka oli meidän kanssa videokuvauksissa”. Sitten heti perään tajusin, että nämä kaikki nallethan ovat yhtä omistautuvia ihan kaikkien lasten kanssa. Ha, ei se ollutkaan vain me! Niin hienoa: joka ikinen pieni nallefani saa pienen hetken ihan omaa huomiota nallejen ja Riitan kanssa.

Tätä mä jaksan vaan aina ihastella. Vaikka Riitan luo on jonoa, hän jututtaa ihan jokaisen pienen nallefanin. Kiitos Riitta ja nallet!

Ja hei sain siis meille lippupaketin ja toisen samanlaisen paketin (4 kpl lippuja) arvontaan!

Teen nyt tästä pikapika-arvonnan, sillä Ti-Ti Nallen Raketilla kuuhun! -kiertue on jo alkanut – eli että voittaja varmasti sitten ”ehtii” lähimpään paikkaan keikalle ja että ei ole vielä (toivottavasti) ihan loppuunmyytyjä keikkoja! Kiertue kestää 10.12. asti ja päättyy pohjoiseen Suomeen.

Eli siis pikapikaa! Hihkaise pikaisesti tähän kommenttikenttään, jos haluaisit lähteä Ti-Ti Nallen kanssa raketilla kuuhun! Voit jo kertoa, mihin paikkakunnalle haluaisit (ei välttämätöntä, saa vielä miettiä) ja kenet veisit nalleja tapaamaan! Ja tietysti voit kertoa, mitä teillä tykätään nalleista ja oletteko nalleja tavanneet livenä <3

Arvonta on käynnissä vain ma 7.10. klo 14 asti. Palkinto koskee vain Raketilla kuuhun! -kiertueen konsertteja. Arvottavaan lippupakettiin kuuluu siis neljä lippua, kaksi aikuisille ja kaksi lapsille.

Raketilla kuuhun! -konserttikiertue on siis keskiviikkona käynnistynyt, ja pari ekaa keikkaa olivat jo. Ja nämä ovat tulossa:

5.10. Järvenpää, Sibelius-sali (tänään! tähän ei valitettavasti arvontapalkinnolla siis ehdi)
7.10. Klaukkala, Monikkosali (tähän hyvällä tsägällä ehtii arvontavoitolla, jos lippuja vielä siinä vaiheessa on)
11.10. Hämeenlinna, Verkatehdas
12.10. Salo, Urheilutalo
13.10. Lohja, Laurentius-sali
2.11. Seinäjoki, Seinäjoki Areena
6.11. Lappeenranta, Lappeenranta-sali
7.11. Imatra, Karelia-sali
8.11. Mikkeli, Mikaeli
11.11. Raahe, Raahesali
12.11. Ylivieska, Akustiikka
13.11. Kokkola, Snellman-sali
14.11. Vaasa, Vamia juhlasali
15.11. Rauma, Rauma-sali
8.12. Tornio, Lappia
9.12. Rovaniemi, Keltakankaan liikuntahalli
10.12. Levi, Summit

Kellonajat ja tarkemmat sijainnit täällä. Konsertin kesto on 1h 15min, ei väliaikaa. Lapsille just sopiva, ja näihinhän on matala kynnys mennä vaikka ihan pienempienkin kanssa!

Menkää konserttiin, menkää konserttiin! Ja osallistukaa arvontaan!

Mä vaan toivon kaikille perheille tätä nalleonnea. Meidän perheelle tämä nallerakkaus on antanut tosi paljon ja me ollaan niin niin niin iloisia, että se ei ole vielä ollenkaan hiipunut. Nallejen kanssa lapset saavat leikkiä, laulaa ja tanssia – ja olla lapsia! <3

10

You Might Also Like

  • Suvi
    5.10.2019 at 21:54

    Meillä rakastetaan Riittaa ja nalleja! Tytöistä isompi, 5v. on päässyt kerran tapaamaan Riitan ja näkemään live esityksen ollessaan 3-vuotias. Hän on kertonut haluavansa olla isona Riitta ❤️ todellinen fani siis! 😂 Juuri äsken mietin meille ohjelmaa viikonlopuksi ja tässähän se tuli, Salo tai Lohja ovat lähimmät ja ensi viikonloppuna! Mahtavaa! Nalletalo on myös tuttu ja pidetty meidän perheessä! Parasta on nallejen kiireetön ja välitön läsnäolo ❤️

  • Hanna
    5.10.2019 at 21:57

    Raaheen lähdettäisiin lapsen kanssa. :)

  • Laura
    5.10.2019 at 21:58

    Mukana, veisin tyttäreni, joka on konserttifani. :)

  • ansku
    5.10.2019 at 22:20

    lappeenrantaan mentäisiin 3 ja 6v:n kanssa, vauvalle sitten vielä pitäisi lippu hankkia😊

  • Katja
    5.10.2019 at 23:28

    Mukana, meidän 2 vuotias rakastaa nalleja 😊

  • ○Nea
    5.10.2019 at 23:38

    Oiii, meille, kiitos! Veisin omat lapseni ja Klaukkalaan ensisijaisesti (ellei mahdu niin järkätään reissu johonkin muualle) 😊😊

  • Merja
    6.10.2019 at 00:07

    Meidän likat kävi jo avajaiskonsertissa Kuusankoskella😊, niin tää arvonta on siihen vähän myöhässä😅, vaikka kyllä he varmaan lähtisvät konserttiin vielä uudestaankin, vaikka Lappeenrantaan😆.

  • Merja
    6.10.2019 at 00:13

    Meidän likat kävi jo avajaiskonsertissa Kuusankoskella😊, että siihen vähän myöhässä tämä arvonta😅, mutta varmasti lähtisvät vielä uudestaankin, vaikka Lappeenrantaan, jos liput voitettas😆

  • Jertta
    6.10.2019 at 00:44

    Mukana! Veisin Vaasan keikalle kummityttöni ja hänen äitinsä, eli vanhan lapsuudenystävän 30 vuoden takaa. <3

  • Anu
    6.10.2019 at 01:02

    Ehdin onneksi vielä, meidän kaksi nallefania olisi ikionnellisia. Molempien synttärit vielä sopivasti. Hämeenlinna taitaa olla meitä lähin, missä on Lahti?!

    • krista
      6.10.2019 at 17:57

      Lahti meni jo viime viikolla, harmi kyllä, eli oli just Porvoota edellisenä päivänä! Mutta onneksi tässä lähikaupungeissa vielä pyörii hetken aikaa! Just tuolla Hämeenlinnan Verkatehtaalla me ollaankin kerran käyty, ja se oli tosi kiva konserttipaikka :)

  • TiinaPK
    6.10.2019 at 02:13

    Meillä mies ja lapsi fanittavat nalleja (tai, voipi olla että mies enempi Riittaa 😁 ). Mies on vienyt tytön muistaakseni kolme kertaa konserttiin. Itsekin olen kerran sivusilmällä nallet livenä nähnyt, kun oltiin Porissa asuntomessuilla ja huomasin, että nallet esiintyvät ilmaiskonsertissa Porin Puuvillassa (=ostoskeskus).

    Kiinnitin itsekin huomiota siihen, miten kiireettömästi nallet halasivat kaikki halukkaat lapset. Yhden konsertin jälkeen mies ja tyttö olivat olleet viimeisten joukossa ja Riitta oli antanut tytölle omistuskirjoituksella ison kiertuejulisteen ja jutellut pitkään meidän superpuheliaan tyttösen kanssa. Tämä teki kyllä vaikutuksen.

    Eli, mies ja tyttö voisivat mennä konserttiin ja minä vaikka siksi aikaa shoppailemaan tai kahville. Minulla nimittäin ei ole oikein koskaan omaa aikaa, niin kummatkin voittaisivat. Konserttia ei näytä olevan tänä vuonna Jyväskylässä, eli matkattaisiin sitten varmaankin Mikkeliin.

  • Annu
    6.10.2019 at 03:10

    Mukana! Hämeenlinnaan mentäisiin ekaa kertaa.

  • Anne-Mari
    6.10.2019 at 08:01

    Ottaisin tyttäreni mukaan konserttiin Seinäjoelle.

  • Laura W
    6.10.2019 at 08:53

    Mukana arvonnassa – oman perheen kanssa mentäisiin ja ehkä Lohjalle ajelisi helposti! Ti-ti Nallen talossa ollaan käyty ja halailu on myös meidän lapsukaisten mielestä parasta ♥️

  • Eow
    6.10.2019 at 10:15

    Lohjalle ja oman pojan lisäksi lähtisi pojan kaveri äiteineen :)

  • Mimmis
    6.10.2019 at 11:44

    Mun tekisi mieli lähteä tän kuopuksemme kanssa jo kokeilemaan, josko hän jo innostuisi :) mukaan ottaisin tuon 10 vuotiaan entisen ti-ti-nallefanin verestämään muistoja. Ja tietty mieheni sekä myös perheen teinin, jos suostuu lähtemään 😅

  • Noora
    6.10.2019 at 12:00

    Kummityttöni veisin konserttiin 😊 Hän kanssa kova fani ja yhdessä ollaan useammassa konsertissa sekä risteilyllä käyty. Myös nallejen talolla ollaan vierailtu 😊

  • Hanna Koooo
    6.10.2019 at 12:30

    Kyllä! Vaasaan! :)

  • Milja
    6.10.2019 at 12:57

    Oman perheen kanssa menisin ehkä Hämeenlinnaan :)

  • Hanna
    6.10.2019 at 16:34

    Mukana arvonnassa. Raaheen mentäisiin konserttiin.

  • 1 2 3