Kiukunkäsittelyvinkki, joka toimii: papukaijatekniikka

Tässä 6,5 lapsiperhevuoden aikana on tullut kuultua ja testattua (ja jaettua) niksi jos toinenkin. Rintaraivareista tassutteluun, tunteiden sanoituksesta vauvaviittomiin, tarrataulukoista syömishoputukseen.

Joskus (usein) käy myös niin hassusti, että toimivaksikin koettu niksi tai tekniikka arkihärdellissä vaan unohtuu. Tai siis tietää, että se voisi kyllä toimia, mutta silti arjessa ja ajattelematta päälle loksahtavat jotenkin ne perinteiset: kiristys ja uhkailu, heh. ”Nyt jos et heti, niin…” Aaargh. Sitä sen sijaan ei tarvitse opettaa, se kumpuaa (valitettavasti) jostain syvältä.

Mutta joo. Tällainen unohdus oli meille käynyt tähän mahtavaan niksiin: papukaijatekniikka.

Tämä lapsen kiukun käsittelyyn liittyvä niksi muistui mieleen Facebookissa Psykoterapia-lehden jakamana (jakaa muuten mielenkiintoisia psykologiaan liittyviä artikkeita, suositteluni) linkkinä Satakunnan kansa -lehden juttuun täällä.

Tekniikka avautuu mielestäni kaikkein parhaiten Lea Remeksen tekemästä mahtavasta piirroskuvasta; kuvan näkee sieltä Satakunnan kansan jutusta (avautuu isommaksi klikkaamalla jutun kuvaa). Tekniikasta on käsittääkseni puhunut lastenpsykiatri Raisa Cacciatore, jonka ajatuksista olen tykännyt ennekin. Mm. täällä ja täällä.

Eli kiukkuavan lapsen kanssa kokeile tätä: muutu papukaijaksi.

Toista siis neutraalilla äänellä se, että mitä lapsi kiukkuaa. Toista uudestaan. Toista. Tuolla kuvituksessa sanotaan hyvin, että usein jo kolme toistoa riittää, sillä on hullua riidellä itsekseen.

Eli itselleni mielessäni vielä painotin sitä, että ei mitään ”mutta”-lauseita tai puolustuksia siihen perään. Ne meinaavat ainakin itseltäni väkisin lipsua perään. Mutta ei, pää kylmänä ja tietoisesti: toista pelkästään sitä, mitä lapsi sanoo.

Lähdin noin viikko sitten ihan tietoisesti erästä tilannetta käsittelemään 4-vuotiaan kanssa tällä. Ja kuulkaas. Toimi kuin taika. OHO! Ihan niin kuin olisi ollut joku oppikirjaesimerkki!

Ja nyt viime aikoina useampia tilanteita on ratkennut tällä jo ennen kuin ne ovat yltyneet kiukkukohtaukseksi asti.

Uskon, että tämä tekniikka on ajateltu etenkin sellaisen tahtoikäisen kanssa toimimiseen, mutta vaikka tahtomisen kovin kärki meillä onkin jo vuosi sitten (ah) taittunut, niin kyllähän niitä harmituksia tietysti lapsen maailmaan vielä mahtuu. Eli tuntuu toimivan vähän isomman leikkikäisen kanssa myös.

Haastavaksi homman tekee se, kun papukaijoittaa kahta nukkumaanmenoväsynyttä lasta yhtä aikaa, ha. Eli jokseenkin näin. Yhdelle: ”Sinua harmittaa, kun sisko lauloi sinun laulun päälle.” Toiselle: ”Kyllä, sinua harmittaa, kun et saanut laulaa.” Yhdelle: ”Kyllä, kurjaa kun sisko lauloi päälle.” Toiselle: ”Ihana laulu olisi ollut sinulla tulossa, mutta et voinut laulaa.” Vuorotellen papukaijana kahteen suuntaan, jepjep. Todella tulee papukaijafiilis.

Mutta parempi silti se kuin se perinteinen NYT MOLEMMAT HILJAA TAI ETTE SAA HUOMENNA JOULUKALENTERIIN MITÄÄN. Haha. Tai siis minähän en tietty kröhöm sellaista ole ööö…?

Ja siis ainakaan kukaan ei huutanut – ja myös äidin pinna ei kiristynyt, kun pystyi pitämään mielessä, että ”minä tässä tällä tekniikalla tätä tilannetta rauhoitan”. Homma hanskassa, kato. Tekniikka ei varmasti ole aukoton – mitään täydellisentoimivaa lastenkäsittelymanuaalia kun ei olekaan. Epäilen myös, että jatkuvasti käytettynä se voi kärsiä inflaatiosta jossain vaiheessa.

Mutta kannattaa testata!
(ei siis tuota joulukalenteriuhkausta, vaan papukaijaa)

Meillä tämä tekniikka ontosiaan  ratkaissut nyt monta sellaista tilannetta, joissa olisi ollut akuutti uhka päätyä ”kaikki huutaa” -tilanteeseen. Ja jokainen tällainen pehmeä toimintatapa on ainakin meille tosi tervetullut! Usein sen tilanteen haluaa ratkaista jotenkin nätisti – ja parhaimmillaan jo siinä vaiheessa ennen kuin lapsen kiukku kohoaa siihen klassiseen itkupotkuraivariin.

Suosittelen! Kiitos Cacciatorelle taas hienoista ajatuksista ja kuvittajalle tosi onnistuneesta ja havainnollisesta kuvituksesta!
(siis siinä lehtijutussa)

 

PS: Tuorein tämän aamun tilanne Keniaan ostettujen äitiyspakkauksien osalta: olemme ostaneet jo 44 pakkausta, jeeeeee ja ihan mahtavaa! Täyttyisikö ekat 50 tänään! Ja sitten vielä toiset 50 joulunalusviikolla, we can do this! <3

 

PS 2: Aiempia koottuna niksejä ja vinkkejä mm.
Koottuihin naperonikseihin (vinkkejä myös kommenteissa): www.puutalobaby.fi/ruokalaulu-ja-muita-naperonikseja/
Ruokailun vauhdittamiseen: www.puutalobaby.fi/pieni-ruokahoputusniksi/
Hampaiden pesuun: www.puutalobaby.fi/pieni-hampaidenpesuvinkki/
Lääkkeen antamiseen lapselle: www.puutalobaby.fi/miten-saada-lapsi-ottamaan-laake/

12

You Might Also Like

  • Karoliinan
    12.12.2018 at 12:07

    Kiitos tästä! Mikä siinä on ku tuntuu että nyt vasta meiän 4v on alkanu semmoseks tosi vahvatahtoiseksi. Huutaa, räyhää ja läikkyy yli kokoajan. Itelläkin sitten toki. Että kun harmittaa! Meillä just aina menee riitelyks kun tuntuu ettei mikään auta. Tosi vaikee uskoo että tääkään auttaa, mutta pakko kokeilla. Voiko oikeesti toimia noin helpolla? :D

    • krista
      12.12.2018 at 12:16

      No hei sä vähän jo ”tunnet” tuon meidän 4-vuotiaan tahtoa… :) Mutta joo tää tuntuisi yllättävän hyvin toimivan ainakin näin tuoreeltaan. Että tietoisesti papukaijaksi vaan! Ja itsellä tosiaan se auttaa omankin pinnan kanssa, kun ajattelen tietoisesti, että ”nyt teen tätä papukaijaa tässä”.

      Tosin hänellä tosiaan jo se vaihe selvästi helpottanut, mutta aaltoina se tietysti menee. Mutta en tiedä, miten olisi toiminut siinä vahvimmassa tahdon vaiheessa, kun joka leipäpalasta piti huutaa, että voi on väärin :D Siinä vrmaan kyllä tehtiin tekniikka jos toinenkin :D Tästä muuten tuli mieleen, että itsellä ehkä jotenkin vielä hankalampi on muistaa fiksut toimintatavat nyt, kun ajattelee, että ”no sehän vaihe meni jo” ja sit ei enää ”jaksaisikaan” palata niihin samohin tilanteisiin. Vaan lapsen kiihtyessä itsekin on silleen NO ÄLÄ NYT VIITTI OIKEESTI eikä enää yhtään teknikkaa ja niksiä meinaa palautua mieleen :D

  • Anni
    12.12.2018 at 13:29

    Tuo Cacciatorenkin käsittelemä vinkki on alunperin kai psykologi Ross. W. Greenen, kirjasta ”Tulistuva lapsi”. Suosittelen! Kirjan esittely löytyy esimerkiksi täältä: http://kiintymysvanhemmuus.fi/?p=1404

  • Anna
    12.12.2018 at 14:38

    Ostin äsken kaksi pakkausta. toivottavasti saadaan iso kasa kerättyä :)

    Pitää pistää tämä vinkki korvan taa. On nimittäin välillä sellaista vääntöä tuon nelivuotiaan kanssa kun hän ihan periaatteesta on aina eri mieltä. Yksi hyvä esimerkki tältä päivältä (ei kiukuttelusta, mutta eri mieltä olemisesta).
    Minä: Onpas kiva kun saadaan sinut kotiin.
    Hän: Minusta on kiva mennä päiväkotiin.
    Minä: Minulla oli ikävä sinua tänään.
    Hän: Minulla on ikävä minun kavereita kun olen kotona.

    Tämä sama lapsi sanoi eilen aamulla että haluaa jäädä kotiin kun hänellä on ikävä kotiin jos on päiväkodissa :D Hänellä on nyt vaan sellainen periaate että pitää olla eri mieltä monesta muustakin asiasta. Hakee väittelykaveria. Kiukkukohtauksen tullen voisinkin kokeilla tätä tekn iikkaa seuraavaksi. Siinä kun hän ei voi olla eri mieltä :D

    • krista
      13.12.2018 at 15:15

      Jesh ihanaa, kiitos! <3 46 pakkausta oli eilisen iltapäivän luku, jee! <3 <3 <3
      -
      Hihi ihana vastanrannankiiski <3 Meillähän siis nelivuotias hoistosta haun yhteydessä heti mut nähdessään alkaa huutaa, että EN LÄHDE KOTIIN EN TODELLAKAAN LÄHDE!!!!! Et silleen :D Täytyy varmaan muuten tänään kokeilla tässäkin papukaijaa ja toistaa, että et lähde kotiin, et todellakaan lähde :D Saattaa mieli muuttua, että hei lähdenpäs <3 Nojoo, oikeasti ihan tuolleen tuossa tilanteessa sitä ei ehkä toisteta :)

  • Tilia
    12.12.2018 at 15:49

    Sanokaapas viisaammat, miten sitten toimitaan, kun lapsi kiukkuaa perisuomalaisella mökötysmeiningillä? Itkee ja murjottaa, mutta EI suostu kertomaan sanallakaan, mistä kenkä puristaa. Tai korkeintaan: Ei kuulu sulle! Miten papukaijailen mököttäjää? Mökötän itsekin? Ei toimi, kun pitäisi päästä siitä ulko-ovesta lähtemään ja saada ne vaatteet päälle, ja tyyppi on sohvan alla, jonne en mahdu…

    • Anna
      12.12.2018 at 16:36

      Minun, ei niin hehkeä tapani tuollaiseen on yleensä todeta että joko kerot mikä harmittaa että saadaan asia puhuttua ja selvitettyä tai sitten lopetat metelöinnin ja alat tulla :D Yleensä se ei toimi. Ja kun se ei toimi niin kävelen kylmänviileästi pois paikalta ajatuksella että kyllä se joskus sieltä tulee. No sekään ei ole ongelmaton tapa. Ei lapsi saa ajatella että hänet hylätään jonkunlaisen käytöksen takia. Yksi mitä joskus voi käyttää jos on aikaa on vaan olla lähellä sanomatta mitään. Jos lapsi tulee piilostaan syliin niin halaillaan ja kun on rauhoittunut kunnolla niin jutellaan. Tämä ei kyllä sovi kiireen keskelle. Silloin vaan nappaan lapsen mukaan ja kuljetan rääkyvänä ja kiemustelevana autolle (koska sillä me kuljemme) ja asia selvitetään heti kun ehditään.
      Eli vain huonoja neuvoja minulla :D

    • Miitu
      12.12.2018 at 17:23

      Tunteiden (tai niiden syiden) sanoittaminen on monelle vaikeaa – lapsella varsinkin vielä kehittymässä oleva taito, mihin tarvitsee aikuisen apua. Voi siis tarjoilla veikkauksia, mistä paha mieli johtuu, joihin lapsi voi sanoa ei tai kyllä. Joskus osuu suoraan oikeaan, joskus riittävän lähelle, mikä auttaa lasta tunnistamaan harmin aiheen. Sit toki joskus nyt vaan on väsy/nälkä/tms., jolloin kaikki tökkii… Ne kyllä yleensä vanhempana suht helposti hoksaa ja voi jättää huomiottakin ja ratkaista ruualla tai unella.

      • Tilia
        12.12.2018 at 22:40

        Niinpä voi veikkailla, mutta lapsi ei sano veikkauksiin ei eikä kyllä. Eikä suostu tulemaan sohvan alta syömään, vaikka kilometrin päähän näkyisi, että on nälkäharmitus. Huutavasta lapsesta sentään saa yleensä selville, mistä kenkä puristaa, mököttäjien kanssa on vaikeampi päästä jyvälle. Koskee toki aikuisiakin…

        • A
          13.12.2018 at 09:47

          Meillä 6v:n nälkäharmitukseen ei auta muu kuin se että pakottaa(*) lapsen juomaan lasin maitoa tms, mistä tulee pieni energiapiikki. Muuten se kiukku-märinä jatkuu ja jatkuu ja sitä on ihan turha koittaa sanoittaa (kokeiltu on). Toki jälkeenpäin aina puhutaan, että huomasitkos että kiukun suurin syy taisi olla nälkä/jano ja lapsi osaa hyvin jälkikäteen tämän tunnistaa (mutta ei mitenkään kun tilanne on ns. päällä).

          (*) Pakottaa tässä siinä merkityksessä että aika suorasanaisesti käskyttää, että nyt suu suppuun siksi aikaa että otat jotain suuhusi.

          • Tilia
            13.12.2018 at 10:18

            Meillä tuo suorasanainen käskyttäminen aiheuttaa kyllä vielä pahemman EN VARMASTI TEE YHTÄÄN MITÄÄN -kohtauksen. Sitten ollaankin aika pian siellä kiristämisessä ja uhkailussa, jos jotain on pakko saada tapahtumaan, ikävä kyllä. Ja tämä lapsi ei tosiaan huuda, vaan on ihan hiljaa, kun kiukuttaa.

          • krista
            13.12.2018 at 15:22

            Meillä tämä sama, mutta unen suhteen!

      • Anna
        13.12.2018 at 07:48

        Paitsi jos lapsella on kausi kun pitää olla kaikesta eri mieltä :D Sillon ei kelpaa kyllä edes ne oikeat veikkaukset xD
        Tunteiden sanoittaminen on kyllä oikeasti hyvästä. Jos ei sitä hetkeä ajatellen niin tunteiden käsittelyn oppimisen kannalta.

    • krista
      13.12.2018 at 15:20

      Voi pientä mököttäjää! Joo ei mullakaan ole vastausta tuohon, tosin tilannekaan ei ole tuttu kun täällä protestissa on pikemminkin tosi kovalla se volyyminappi.

      Mutta tuosta A:n mainitsemasta ”pakottamisesta” tuli mieleen, että meilläkin on joskus tällaisia pakkotilanteita, ja ne on meillä sellaisia, että kyse on liian kovaksi menneestä väsymyksestä ja että lapsi täytyy vaan saada sänkyyn. Silloin vaikka huutavana kannetaan kotiin (jos on ensin testattu kaikki lohduttamiset) ja itse yrittäen pysyä rauhallisena toimii vaan konemaisesti niin (riisuu ulkovaatteet, käyttää veskissä, kantaa sänkyyn) että saa lapsen peiton alle (ja lopettamaan riehumisen siinä) ja lohduttaa siinä samalla ja yrittää silittää mitä nyt pystyy (eli ei kovin paljon, jos toinen riehuu) – koska tilanne ei vaan ratkea siinä vaiheessa millään muulla kuin unella. <3

  • Miitu
    12.12.2018 at 17:26

    Meillä on vissiin treenattu tää ylikuntoon, ku etenkin isompi saattaa ite papukaijana huutaa harmin aiheitaan 😂 Joskus rauhoittaa tilanteen. Joskus.

    • krista
      13.12.2018 at 15:21

      Ylikuntoiset papukaijat <3

  • Mansikka
    13.12.2018 at 20:27

    Suurensuuret kiitokset tästä! Pari päivää kokeilua takana, ja vitsit, miten hyvin tämä toimii! Lapselle tulee tunne, että häntä kuullaan, ja aikuisena on helpompi pysyä rauhallisena, kun ei tarvitse miettiä, mitä sanoa :D ”Mutta”-sanalla jatkuvat lisäkommentit olen itsekin jättänyt väliin, mutta saatan hetken perästä huomauttaa vaikkapa, että lapsen toive on hassu tai eytä se ei ole toista kohtaan reilua tai että niin ei voida nyt toimia, kuin lapsi haluaisi tms. Aivan mahtavaa! <3

    • krista
      14.12.2018 at 14:18

      Hei ihan mahtavaa, kiva kuulla! <3 <3 <3 Meillä on tosiaan ihan just tämä sama kokemus! Ja samoin mä sitten tilanteen rauhoituttua annan sopivan sauman tullen esimerkiksi toimenpide-ehdotuksen ("mennäänkö yhdessä katsomaan, että...") tai jonkun muun ratkaisun, mutta tosiaan sitten vasta vähän ajan päästä, kun toistot ovat ensin "toimineet" eli katkaisseet kiukun syntymisen. Eli just varmaan samaan tapaan kuin sinäkin!