”Hitsi mitä sekoilua se taas oli”, huokaisin istahtaessani kirjaston viereiseen kahvilaan muun perheen siellä jo odottaessa. Mun piti vaan pikaisesti käväistä, mutta…
”No ensin mä palautin vahingossa se Onnelin ja Annelin, vaikka siellä ei ollut sitä toista cd-levyä mukana. Kun se jäi autoon. Mutta sitten muistin, että se oli unohtunut, ja sain sen cd-kotelon vielä takaisin sieltä ja lainasin sit sen vaan uusiksi.”
”Ahaa”, muu perhe toteaa ja jatkaa aamupalan mutustamista.
”Mut sit mä muistin, että mulla on joku varaus! Aloin etsiä sen saapumisilmoitusta kännykän sähköpostista, jotta näkisin sen hyllypaikan. Mutta en mä sit löytänyt sitä meiliä. Menin tiskille kysymään, että mikä se hyllypaikka on.”
Kuvan kirjat eivät liity tapahtumiin.
”Sit mä maksoin samalla myöhästymismaksut, yli 8 euroa, ohhoh. Mutta sit mä tajusin, että mä olin unohtanut jo sen hyllypaikan numeron!”
”Äiti, mä en halua kuulla tätä tarinaa.”
”No mitä, miks et? Tää on ihan hauska tarina. Koska siis sit mä menin vaan takaisin sinne tiskille ja kysyin uudestaan sen hyllypaikan!”
”Äiti, isi ei uskonut, että mä oon lukenut sitä ponikirjaa.”
”Joo, oot sä lukenut. Mä tiedän. No mutta sit mä menin sinne hyllylle ja tajusin, että mä en muista, mikä se kirja on, minkä mä oon varannut! Koska siellä oli pari potentiaalista vaihtoehtoa, että mikä se ois voinut olla”.”
”MÄ TYKKÄÄN SIITÄ PONIKIRJASTA. EI SE OLE VAAN ISOJEN LASTEN VAAN KYLLÄ MÄ OON SITÄ LUKENUT.”
”Niin oot, kulta. Isi ei tiennyt. Lainataan se ens kerralla. Niin mun piti sit mennä takaisin siihen tiskille kysymään, että mikä se kirja oli.”
”Äiti, älä kerro tätä tarinaa. Tää ei ole se pulla, minkä mä halusin.”
”No todellakin kerron! Se on just se pulla. Ja koska sit se kertoi, että mikä kirja se on, ja se oli just se yks hyvä, jonka mä halusinkin just huomenna mökille! Se, jossa oli ollut monta sataa varausta ennen mua ja nyt se vihdoinkin oli mulle!”
”MÄ HALUAN JÄTSKIÄ!”
”Me ollaan menossa uimalaan, niin me puhuttiin jo, että syödään sitä jätskiä siellä. No siis mä otin sen sit sieltä hyllyltä ja menin lainausautomaatille, mutta en saanutkaan sitä lainattua.”
”Mä en luota siihen, että te muistatte sitten, että me syödään jätskiä. Mä en halua kuulla tätä tarinaa.”
”Mut mä haluan, kerro vaan!”, Joel yllytti.
”No niin kerronkin! Kyllä sä varmasti muistutat siitä jätskistä, jos me ei muisteta.”
”ISI JA ÄITI AINA SANOO, ETTÄ ME SYÖDÄÄN LIIKAA HERKKUJA! EI PULLA OO HERKKU!!!!”
”Pulla todellakin on herkku. Ja siis sit jo siihen tuli toinen virkailija. Tai oli tullut jo jonkin aikaa sitten…”
”Äiti mä nousen nyt pois tästä pöydästä.”
”No sit sä et kyllä voi syödä tuota pullaakaan.”
”Äiti mun jalka on jossain jumissa!”
”Hahaa! Sit sä ainakin joudut kuuntelemaan tän tarinan. Koska sit mä menin virkailijan kanssa katsomaan sitä kirjaa, ja se oli sama kirja, mutta siinä oli eri viivakoodi. Ja tähän kirjaan oli jonkun toisen varaus.”
”MÄ EN TYKKÄÄ TÄSTÄ TARINASTA! MÄ LÄHDEN POIS TÄLTÄ PLANEETALTA.”
”Ei tää kestä enää kauan! Ihan vähän vaan. Tai no oikestaan ei niin vähän. Koska sit me sen virkailijan kanssa alettiin etsiä, että onko se sama kirja jossain muussakin hyllyssä, jos niillä ois mennyt hyllypaikat sekaisin. Ja me etsittiin ja etsittiin, ja sit mä löysin sen toisen kirjan.”
”No jesh, saat sen sitten mökille”, Joel huokaisi.
”VANILIJAPEHMISTÄ TÖTTERÖSSÄ.”
”Joo, sit uimalassa. Paitsi että ei, en saanut sitä kirjaa. Koska siinäkin oli eri viivakoodi! Sit me mentiin tiskille tulostamaan lappu, jossa oli se mun viivakoodi, ja sit me tarkistettiin, niin tosiaankin se viivakoodi oli ihan eri kuin missään niistä kirjoista.”
”Ai siinä ponikirjassa?”
”Ei, vaan siinä äidin kirjassa. Joten sitä mun varattua ja saapunutta kirjaa ei vaan ollut missään!”
”NOOOUH!”, Joel myötäeli.
”Äiti, miks sä kerrot tän tarinan?”
”No kun tää on hauska. Tai no ei tää ole hauska, kun tarkemmin miettii. Koska nyt mulla ei sit ole sitä kirjaa. Mutta se lupasi, että se laittaa mulle uuden varauksen ja tällä kertaa laittaa mut ekaksi siihen, niin sitten mä saan heti seuraavan kirjan, joka vapautuu. Mutta tälle viikonlopulle en sitä saanut.”
”No höh”, Joel empatisoi.
”Äiti, tuo oli ihan huono tarina.”
”No ainakaan mä en saanut kertoa sitä rauhassa. Ihan hyvä tarina se oli.”
”Sä voit lukea mun ponikirjaa.”
”Kiitos, rakas.”
33
Torey
26.7.2019 at 21:35Anteeksi mutta, aaahaha. :’D Sitä on äitinä huomannu olevansa valtavan hyvä käymään paria eri keskustelua yhtä aikaa. Lapsen kanssa sivussa ja sit sitä pääasiallista keskustelua jonkun aikuisen kanssa. :D
krista
26.7.2019 at 23:19Ahhhahahaha joo tuli mieleen, että SIKSI mulla on varmaan tämä blogi, että pääsen edes YH-DEN jutun (olkoon sitten hyvä tai huono) päivässä kertomaan ilman, että joku koko ajan keskeyttää :D :D :D
ida ihana
27.7.2019 at 07:50Hauska tarina!:D Mutta mä olen niin onnellinen, kun meillä on Suomessa niin mahdottoman hyvä kirjastopalvelu. Rakastan kirjastoja!<3
Mukavaa viikonloppua, toivottavasti löysitte jotakin hyvää luettavaa!:)
Ida Kotona kaupungissa -blogista
krista
27.7.2019 at 09:51Sama! Me ollaan niin onnekkaita, kun meillä on lähikirjasto ihan lähellä, me käydään siellä joka viikko! Kirjastossa käyminen oli tärkeä tekeminen jo mun lapsuudessa, mä uskon että lapsuuden kokemukset jää elämään tässäkin asiassa eli pienistä kirjastonkäyttäjistä kasvaa kirjaston käyttäjiä myös aikuisena <3