Keskenmeno takana – mitä seuraavaksi?

Voiskohan nyt sitten aika suurella varmuudella ja vahvalla äänenpainolla todeta, että fyysinen keskenmeno on vihdoinkin ihan kokonaan takana päin?

Fyysisestihän homma meni minulla lähes oppikirjamaisella tarkkuudella:

Lääkkeellinen tyhjennys meni kerralla ja suht kivuttomasti. Jälkivuoto kesti sen, mitä papereissa ennustettiin. Raskaustesti näytti negatiivista juuri silloin kuin pitikin eli neljä viikkoa tyhjennyksen jälkeen.

Ja seitsemän viikon kuluttua tyhjennyksestä alkoivat ensimmäiset kuukautiset.

Ihailtavaa kellontarkkuutta, oi kroppaseni.

No mitä sitten seuraavaksi?

Jo silloin, kun ajattelimme olevamme raskaana ja pähkäilimme raskauden riskejä, meille tämä tuntui aika selvältä: jos tämä raskaus ei päätyisikään vauvaksi asti, haluaisimme yrittää uudestaan.

Samanaikaisesti koen myös hyvin vahvasti tämän: olemme olleet täysin onnellinen nelihenkinen perhe jo yli seitsemän vuotta, ja olimme jo ajatelleet nelihenkisenä pysyvämmekin. Okei, tultiin tuon raskauden myötä tosiin ajatuksiin. Mutta haluan pitää kristallinkirkkaana mielessäni, että jos meille ei kolmatta lasta tulisikaan, olemme edelleen aivan yhtä onnellisia (ja onnekkaita) kuin aikaisemminkin.

Minulle on siis hyvin tärkeä pedata tämä kolmannen lapsen toive ajatuksiini niin, että epähuomiossa rakenna tästä itselleni mitään henkilökohtaista draamaa.

Hyvin vahva ”tulee jos on tullakseen” siis.

Emme aio alkaa tikuttamaan ovulaatioita tai yrittämään hampaat irvessä väkisin. Elelellään vaan (ilman ehkäisyä) hetki ja katsellaan, mitä tuleman pitää.

Itselleni on tuntunut järkevältä (lue: henkisesti turvalliselta) ajatella myös jonkinaiset deadlinet. Haha, en ole vaan päättänyt vielä niiden ajankohtaa. Mutta ikään kuin että jos johonkin mennessä ei ole tärpännyt – tai jos raskaus on päättynyt x määrän kesken – niin sitten ajatellaan vaan, että okei meidät oli siis nelihenkiseksi perheeksi tarkoitettu.

Deadline voisi olla vaikka loppuvuoden aikana, mutta ajatuksissani säilytän myös option ajatella, että tämän vuoden aikana, kun olen vielä 44-vuotias – eli toukokuun alkuun mennessä.

Sellaisella positiivisella kuplivalla odotuksella siis, kevein askelin edes tämän yhden elämänalueen kanssa.

Kaappiin on ostettu valmiiksi muutama raskaustesti. Toivotaan, että johonkin niistä piirtyy kaksi pissaviivaa vielä joskus uudestaan.

71

You Might Also Like

  • Anna
    18.8.2021 at 21:51

    Ihanaa miten kypsästi suhtaudut asiaan. Minäkin halusin ajatella, että tulee jos tulee, mutta keskenmenon jälkeen jotenkin se kaipaus on jos mahdollista vieläkin isompi ja vanhat muistot pitkästä yrittämisestä supisevat korvan takana kahliten ajatukset ja supistaen näkökenttää. Mies asetti aika joustavan aikarajan suunnilleen samanlaiseksi, mitä sinäkin kirjoitit teillä olevan ja minulle tuli stressi aikarajan noudattamisesta. Mutta minä olenkin halunnut lapsia jo 7- vuotiaana ja lyhyttä ajanjaksoa lukuunottamatta siitä asti koko ajan. Se on jotenkin minulle ollut aina jonkunlainen muita juttuja suurempi palo ja kaipaus joka aika-ajoin vie tilan muilta ajatuksilta, toiveilta ja haaveilta.
    Ihaillen luen näitä sinun ajatuksia jotka ovat aikapitkälti sitä mitä toivoisin voivani itsekin ajatella ja tuntea.
    Onnea kahden viivan odotukseen :)

    • krista
      20.8.2021 at 10:42

      Mä veikkaan, että mulla ”pelastajana” (tai siis sen kypsyysfiiliksen aiheuttajana) on just se, että tästä ei ole ehtinyt syntyä sellaista kipupistettä – uskon, että omalla kohdallakin tilanne olisi aivan eri, jos olisi vaikka pitkään yrittänyt tätä tai aikaisempia, tai olisi ollut vaikka sellainen pitkäaikainen ”haluan kolme lasta” -unelma tms. Eli tavallaan oon aika helpossa asemassa vaan ollut tämän asian kanssa vähän niin kuin sattumalta. Mä ajattelen, että tuollainen sun kaipaus ja toive on aivan ”oikeutettu” eikä sitäkään tarvitse yrittää peittää tai tyrehdyttää tai muuttaa ”hällävälimmäksi”. Se toive on mitä on, ja toivottavasti se toteutuu <3 <3 <3
      -
      Samoin sinne, toivotaan kahta viivaa <3

  • Ida
    19.8.2021 at 14:59

    Ihanaa, että sulla meni fyysinen osuus oppikirjan mukaan. Itsellä ei silloin aikoinaan mennyt ja kun homma oli kunnolla ohi vasta viikkojen ja viikkojen päästä, niin oli se kyllä tosi kovaa. 😔 Enkä siis tarkoita, että keskenmeno koskaan helppo olisi!

    https://naissanelioissa.wordpress.com/2021/08/19/32v-paras-ika-tahan-mennessa/

    • krista
      20.8.2021 at 10:46

      No siis tuota mä jännitin tosi paljon! Tämä 7 viikkoakin on tuntunut ihan hurjan pitkältä vaan elellä ja odotella, että ”onkohan se hoitunut loppuun”, saatikka sitten jos olisi pitänyt ns. aloittaa alusta uudella tyhjennyksellä tai vaikka kaavinnalla tms., uuuuuuuh.

      Ja siis keskenmeno tuskin tosiaan koskaan on helppo – mutta siihen nähden, että se tietysti yleisesti on pebasta ja kamalaa, niin siihen nähden oon yllättynyt, miten ”helppo” se sitten omalla kohdalla sattui arpakuutiolla heittäen olemaan. Jännitin paljon pahempaa ja uskon, että mulle sattui ihan sieltä ”helpoimmasta” päästä, ihan sattumalta.