Kehu lapsi päivässä

Maanantaihuomenta!

Voitaisiinko tässä tänään vähän kehua ja ihastella lapsiamme?

Me nimittäin ainakin täällä viime aikoina ollaan Joelin kanssa ihasteltu, miten meillä voi ollakin näin maailman ihanimmat lapset. Miten ihmeessä ne suloisimmat, fiksuimmat, taitavimmat ja parhaat lapset maailmassa osuivatkin just meille? Aikamoinen tsägä!

Ai mitä? Ai teilläkin on maailman parhaat lapset? Oho? Eeeeen voi kyllä nyt oikein uskoa.

Koska meillähän ne parhaat on!

Meidän lapsilla sattuu olemaan nyt nämä paljon puhutut ”vaiheet” erittäin suosiollisessa vaiheessa, joten heitä on juuri nyt valtavan helppo ihastella. He jaksavat odottaa ravintolassa nätisti ruokaa, kävelevät kadulla käsi kädessä. Leikkivät kivasti yhteen, syövät hyvin ja menevät nukkumaan nips naps tuosta vaan, niin illalla kuin päiväunillekin. Ovat hyväntuulisia ja suloisia. Helppohan sitä silloin on ihastella! Pienet lettipäiset enkelit!

Mielessä kummittelee eräs keskustelupalstan monen vuoden takainen keskusteluketju.

Siinä äiti tuskaili jotain koulun lappua täyttäessään, että ei löydä lapsestaan yhtä ainoaa vahvuutta. Ei ainoatakaan positiivista juttua. Keskustelu jatkui niin, että kommentoijat yrittivät kaivamalla kaivaa hyvää – ja kannustaa äitiä löytämään niitä positiivisia asioita. Kääntämään negatiiviset jutut positiivisiksi. Jotain pientä pilkahdusta; pyydettiin kuvailemaan lasta, jotta muut voisivat keksiä hyvää. Mutta ei. Äiti näki paskaa paskaa paskaa vaan. Ei yhtä ainutta hyvää asiaa omassa lapsessa.

On varmasti haastavampia lapsia. Ja aikuisia. Voisi kuvitella, että perheessä on ongelmia; masennusta? Heh nämä maallikkodiagnoosit tietysti mielessä. Mutta ajatuksissani on pyörinyt se pitkä vuosien matka, jossa perhe on tuohon tilanteeseen päätynyt. Siitä pienestä tuhisevasta kääröstä sylissä siihen, että äiti ei näe mitään hyvää lapsessaan. Se on ihan valtavan surullista. Mielessäni toivon, että aikoinaan se keskustelupalstan ketju ja muiden kommentoijien kannustus saivat sen äidin hakemaan apua. Sekä itselleen, lapselle että koko perheelle.

En ole kaikista asioista Jari Sinkkosen kanssa samaa mieltä, mutta tästä olen: jokainen lapsi ansaitsee tulla vanhempiensa ihastelemaksi.

Suora lainaus Sinkkosen haastattelusta: ”Lapsen on nähtävä vanhempiensa katseesta, että he ovat täysin lumoutuneita, suorastaan onnen uuvuttamia siitä, että ovat saaneet lapsekseen juuri hänet”. (lähde: Kodin Kuvalehti täällä)

Lasta on helppo kehua silloin, kun on silminnähtävästi paljon kehuttavaa. Mutta minä uskon, että lapsi tarvitsee janoaa positiivista palautetta myös niissä haasteellisissa vaiheissa. Ehkä silloin kehu on vieläkin tärkeämpää?

Että sinä olet hyvä. Sinä olet rakas. Sinä olet ihana ja tärkeä ja ihan ainutlaatuinen ja minulle aina maailmani rakkain.

Kehutaanko lapsiamme?

Minä aloitan!

5,5-vuotiaamme on sellainen kikattavan hymyilevän hykerryttävän perin pohjin onnellinen lapsi. Instagramin kommenteissa sanottiin, että lapsella on aina valoisat kasvot. Niin on! Ihan minitaaperosta asti hän on on ollut juurikin valoisa. Hän näkee asioista positiiviset puolet ja kauneuden. Hän ihastelee maisemia, kukkia, puita, merta, ihmisiä, musiikkia, kuvia – ihan kaikkea ympärillään.

Tällä lapsella on aina ollut ihan häkellyttävän hyvät sosiaaliset taidot. Hoidoista on saatu kuulla, että hän on erittäin suosittu ystävä juuri siksi, että hän on niin kiva kaikille. Hän pyytää leikkiin sen, joka ihmettelee yksikseen. Hän tarttuu kädestä sitä, jolla itkettää. Hän kannustaa muita ja antaa omastaan spontaanisti. Hän haluaa, että asiat tehdään oikeudenmukaisesti niin, että kenellekään ei tule paha mieli. Hänen empaattisuutensa on hämmästyttävää.

Jos tästä lapsesta mainitsee, että ”hän oli joskus se meidän ujoliini”, saa tavallisesti spontaanin naurureaktion vastaan. Ai tämä lapsiko ujo? Tämä reipas, sosiaalinen ja kaikille jutteleva lapsiko muka arka?

Hän on perin pohjin sydäntäpuristavan täydellisen ihanan ihmeellinen lapsi.

3,5-vuotaamme on täydellisen hurmaava vitsikäs veikistelijä. Hänen huumorintajunsa on hersyvää ja hauska ilmeilynsä aivan lyömätöntä. Hän nauraahöröttää omille vitseilleen ja sulattaa joka ikisen sydämen söpöstelyeleillään. Hän tuntee suuresti ja ilmaisee voimakkaasti tunteensa ja ajatuksensa. Hän vastaa kysymyksiin, viittaa reippaasti puheenvuoroa, ja kaikissa hänen tekemisissään näkee määrätietoisen vahvan persoonan olemuksen. Hän on jatkuvasti hyvällä tuulella ja tartuttaa riemuaan ympärilleenkin.

Tämä lapsi osaa ja jos ei osaa, niin opettelee. Hän astelee isompien lapsien mukaan täysin tietoisena omista taidoistaan eikä aio jäädä muista jälkeen, vaikka ikävuosia onkin pari vähemmän. Hän on tasa-arvoinen osallistuja isompienkin lasten leikeissä. Hänellä on mahtava mielikuvitus ja hänen leikkinsä ovat juoneltaan hauskoja. Perusluonteeltaan hän on rauhallinen ja ystävällinen, mutta samanaikaisesti puhelias ja ihmisistä kiinnostunut. Hän kertoo kuulumisensa bussipysäkkien mummoille ja hän on lapsiryhmässä se, joka ensimmäiseksi nostaa innokkaasti kätensä, kun kysytään vaikkapa laulu- tai leikkiehdotuksia.

Jos tästä lapsesta mainitsee, että ”hän oli joskus se meidän suuritarpeinen vauva”, saa usein kulmakarvat kohoamaan ystävällisestä ihmettelystä. Ai tämä lapsiko haastava? Tämä superkiltti, ystävällinen ja hyvätuulinen veikistelijä muka suuritarpeinen?

Hän on perin pohjin sydäntäpuristavan täydellisen ihanan ihmeellinen lapsi.

Entä teillä? Kuinka ihania lapsia te olette onnistuneet maailmaan saattamaan?

Eikö olekin ihmeellistä, että meistä ihan tavallisista ihmisistä syntyy noin upeita pikkutyyppejä? <3

49
Like
7

You Might Also Like

  • Heispi
    29.1.2018 at 14:08

    Tää onkin niin hassua, että me tykätään lapsista sillon, kun ne aiheuttaa meille mahdollisimman vähän vaivaa ja ovat mahdollisimman helppoja 😅😅 vaikka tosiasiassahan me rakastetaan niitä aina. Sillonkin kun se pieni kolme vee osoittaa mua sormella, ja huutaa ”älä huuda mulle!” Mä ajattelen, että vau! Onpa hienoa, että lapsi pitää puolensa ja osoittaa mun tekevän väärin. ❤

    Esikoinen on pohtiva ja hidas tyyppi, jonka huumorintaju on vailla vertaa. Hän on jämpti ja vahvatahtoinen sille päälle sattuessaan, hyväsydäminen ja leppoisa.
    Keskimmäinen on tulta ja tappuraa! Ja toisaalta niin herkkä murehtija. Onko sulla äiti lompakko mukana? – hän kysyy, kun multa se toisinaan unohtuu. Tää on empaattinen ja ystävällinen, ujo ja touhukas.
    Kolmonen on vauva vasta, mutta leppoisa ja hymyilevä tapaus, ihan jännittää nähdä millainen hänestä muotoutuu ❤

    • krista
      29.1.2018 at 14:11

      Oi miten hyvin sanottu tuo eka! Ja hih tämähän on se klassinen, että niitä lapsia tekee mieli ihastella silloin, kun ne nukkuvat :) Mahdollisimman vähän vaivaa hei :) Mutta totta se on! Mutta tulessa ja tappurassa ja kaikenlaisissa hankalissa tilanteissa, niissä sitä rakkautta vasta tarvitaankin! <3
      -
      Ai <3 Ihanan kuuloiset lapset teillä! (kin) :)

  • A
    29.1.2018 at 14:20

    Voih, mä muistelen kaihella (sitä ihan vasta ollutta) vaihetta kun kotona oli hurmaava 5,5-vuotias. Nimittäin kun kohta 6v. on aika, miten sen nyt sanoisi, haastavassa uhmassa, huh.

    Mutta kuten äitini sanoo, on hyvä että lapsella on oma tahto (ja sitä omaa tahtoa tällä nuorella neidolla tosiaan riittää). Hän on tulta ja tappuraa ja TAHTOO! (Ei tosin tiedä aina, että ihan mitä tahtoo, mutta tahtomisen tunne on voimakas).

    Mutta, kaikesta uhmasta huolimatta tästä nakerosta ei ole edes pikkuriikkisen vaikea keksiä kehuttavaa. Sillä hän on ihan ihmeellisen ihana tyttö. Fiksu. Sosiaalinen. Reilu. Empaattinen. Aivan älyttömän taitava piirtämään, en voi ymmärtää miten alle 6v. onnistuu ikuistamaan piirroksiinsa niin taitavasti omia observaatioitaan maailmasta (näen hänessä pilkahduksen edesmenneen isäni kädentaitoja ja lahjakkuutta ja se meinaan saa mut pakahtumaan onnesta). Tyttöni on sitkeä ja sinnikäs, hän tekee sen mitä päättää (vaikka se sitten vaatisi itkupotkuraivarit). Tyttöni on notkea ja vahva ja rakastaa liikkumista (tanssia, juoksemista, luistelua, hiihtoa, pyöräilyä, uintia). Hän on hurjan rohkea ja reipas. Menee uusiin tilanteisiin ja esiintymään vaikka jännittää, hän iloitsee kun ylittää jännityksen. Hän kirjoittaa ihania tarinoita ja on ihan mahdottoman suloinen kun käpertyy sänkyyn (tai jumittuu iltapuuropöytään) lukemaan eikä kuule eikä näe mitään (siinä näen taas itseni). Listaa voisi jatkaa loputtomiin, mutta eiköhän tässä ole yhdet kehut upealle tytölle!

    • krista
      29.1.2018 at 14:24

      Oi miten valtavan ihanan kuuloinen lapsi <3 Oh, ihan jotenkin herkistyin, hassua :)
      -
      Ja kyllä: vaiheet ja vaiheet ja vaiheet ja vaiheet. Me ollaan monesti naurettu, että ei olla edes moneen vuoteen pysytty perässä, että kellä on mikäkin vaihe päällä: aina jollain on joku :D Mutta sitten taas havahtuu joskus huomaamaan, että oho meillähän on ollut jotenkin superihanaa jossain vaiheessa monta kuukautta eli kenelläkään ei ole ollut... "vaihe" :D Ja kohta se taas vaihtuu :D Vaiheet, vaiheet :)

  • Paula
    29.1.2018 at 15:36

    Ihana postaus!

    Meidän 4,5-vuotias on vahvatahtoinen, toimelias ja taitava kaikessa, mihin ryhtyy. Hän lukee sellaisia sanoja kuin harhautusoperaatio – ja lukipa kokonaisen kirjankin heti lukemaan opittuaan. Hänellä on mahtava mielikuvitus, jonka avulla hän keksii tarinoita, lauluja ja pelejä. Hän luistelee, hiihtää, pyöräilee ja ui. Hän on aina valmis auttamaan, kun pitää rakentaa jotain oli se sitten kerrossänky tai tietokone. Hän on toisaalta rauhallinen pohdiskelija, toisaalta huumoria pursuava koheltaja. Hän on maailman paras isoveli, joka saa pikkuveljelleen aina hymyn huulille.

    Meidän 10-kuinen on maailman iloisin vauva. Hän odottaa kärsivällisesti vuoroaan. Hän vastaa aina hymyyn hymyllä. Hän touhuaa onnellisena leluillaan pitkiä aikoja. Hän jumaloi isoveljeään ja seuraa tätä minne vain pääsee.

    Ai että, miten mahtavaa on että omista lapsista puhkeaa kokoajan esiin uusia puolia, joihin ihastua!

    • krista
      29.1.2018 at 15:40

      Ai miten ihana näitä on lukea; aivan upeat lapset teilläkin! <3 Ja tuo on kyllä niin totta: omista lapsista puhkeaa esiin uusia puolia, joihin ihastua! Oikeastaan vähän tähän liittyen laitoin noihin kuvauksiin molemmille, että miten olisi voinut lasta ennen kuvata (ujo, suuritarpeinen) ja miten ihan uudenlaiset piirteet ovat voineet tulla aiempien tilalle. Varmasti tietynlaiset osat persoonaa ja temperamentia ovat pysyviä, mutta sitten myös paljon "puhkeaa" siihen päälle uutta ja uudenlaista. Ja se on ihanaa! Millaisia mahtityyppejä näistä meidän pikkuisista joskus vielä tuleekaan! <3

  • Tilia
    29.1.2018 at 16:22

    Tsemppipeukut kaikille niille vanhemmille, joiden tekisi mieli tälläkin hetkellä kirjoittaa tähän, että lapseni on hyvä tappelemaan, lyömään, potkimaan, valehtelemaan, myöhästymään, venkoilemaan, vetelehtimään, pissaamaan sänkyynsä, sotkemaan asiansa, muuntelemaan totuutta, unohtaman läksynsä, myöhästymään koulusta, väittämään vastaan, ärsyttämään tahallaan, vittuilemaan, kiroilemaan ja uhmaamaan kaikkia auktoriteetteja.

    Ette ole yksin, tänäänkään. Me jaksamme kaiken ja vielä senkin jälkeen jaksamme.

    • Lilah
      29.1.2018 at 16:47

      Juuri näin Tilia. Mä aloin myös kirjoittaa omistani ja totesin hyvin äkkiä etten postaa sitä tänne ensinnäkin siksi, että teksti olisi kovin tunnistettava ja toisaalta siksi, että koen helpommaksi kirjoittaa lapsestani jotenkin kokonaisemmin, kuin vain listata hyviä puolia. Koska kokonaisuus on se ihminen, jota rakastan. Tietenkään en ruodi lapsen kanssa hänen vähemmän positiivisia ominaisuuksia ja annan kiitosta ja kehua sekä niistä ”syntymälahjana” saaduista ihanista ominaisuuksista kuin niistä, joiden eteen on tehnyt töitä ja valmista ei ole vieläkään.
      _
      Iltaisin minulla on tapana sanoa nukkumaan peitellessä lapsilleni: olet ihana, olet rakas, olet tärkeä, olet kaunis, olet viisas. Myös seuraavaa olen (ulkomuistista) lukenut lapsille usein (uppoaa erityisesti uhmikseen):
      _
      Pieni mökötti ja synkisteli.
      Hän löi ja lätki, mäiski, pätki, hyrskyn,myrskyn,
      mullin mallin, sikin sokin, tillin tallin !
      ” Kulta pieni” , sanoi Suuri.
      ” Mistä moinen kiukkukuuri?”
      ” No kun minä olen möhnää” , sanoi Pieni.
      ” möhnää ja pöhnää ja myrkkysientä, eikä kukaan rakasta Pientä.”
      ” Kulta pieni” , sanoi Suuri.
      ” Aina päästä häntään asti rakastan sua valtavasti.”

      Pieni sanoi: ” Entäs jos olisinkin joku toinen? Vaikka karvaturveloinen?”
      ” Kulta pieni” , sanoi Suuri, ” aina päästä häntään asti rakastaisin valtavasti.”
      Pieni sanoi: ” Entäs jos olisinkin kärsäpäinen sottapytty mönkiäinen?”
      ” Halaisin ja hoivailisin, kärsänpäästä häntään asti rakastaisin valtavasti.”
      ” Ankka tai lammas” , nauroi Pieni. ” Taikka vaikka irvihammas!”
      ” Silloin juuri” , sanoi Suuri, ” irvihampaat harjaan sulta, olisit mun oma kulta.”

      ” Voiko rakkaus mennä rikki” , kysyi Pieni. ” Ja voiko sen korjata, auttaako liima tai teippi tai tikki?”
      ” Voihan nenä, nyt tuli tenä” , sanoi Suuri. ” Sitä kun minä en tiedä, mutta ei rakkautta ainakaan roskiin viedä.”
      ” Entäs sitten” , sanoi Pieni, ” kun ei ollakkaan vierekkäin, voitko mua vielä rakastaa vai jääkö rakkaus tänne näin?”

      He katsoivat ikkunastaan yön tummaan kirkkauteen, Suuri painoi rakasta lastaan, sitä pikkuista, povelleen.
      ” Kulta pieni, katsohan kauasn kuinka tähdet loistelee tuolla, ne loistavat, vaikka niistä ovat jotkut jo ehtineet kuolla.”
      ” Ne loistavat, loistavat aina vaan, eivät kuole, ei kuole rakkauskaan.”

      • krista
        29.1.2018 at 16:55

        Voi apua miten ihana toi on <3 <3 <3 Kuka tuon on kirjoittanut ja missä, tiedätkö? <3 Ihanat riimitkin ja koko lorun eteenpäinsoljunta!
        -
        Me kans iltaisin aina supatetaan rakkausjuttuja. Sekä niiden hyvien päivien että huonompienkin päivien iltoina <3

        • Iippa
          29.1.2018 at 19:28

          Toi on Debi Gliorin kirjasta Kulta Pieni (suom Ilpo Tiihonen). Aivan ihana kirja!

          • krista
            29.1.2018 at 19:30

            Kiitos! Täytyy etsiä sit keväällä Suomen kirjastosta, kuulostaa ihanalta!

        • Iippa
          29.1.2018 at 19:32

          En tiedä tuliko edellinen kommenttini perille vai ei kun lapsi-rakas tuli auttamaan niin laitetaan nyt varmuudeksi uusiksi.

          Tuo on debi gliorin kirjasta Kulta pieni, jonka on suomentanut ilpo tiihonen. Ihana kirja, meinaan aina alkaa parkua sitä lukiessa ❤️

          • krista
            29.1.2018 at 19:43

            Tuli perille, mutta koukkasi roskapostisuodattimen kautta :) Tää suodatin oli jotenkin tosi epäilyttäväksi kokenut varmaan tuon kirjoittajan nimen tai jonkun muun mystisen :) Mutta mä bongasin sen sieltä ja vapautin (ja tänkin viestin, tämäkin jäi suodattimeen jumiin).

    • krista
      29.1.2018 at 16:53

      Idea kuitenkin nähdä lapsessa hyvää :) Eivät kehut tarkoita, etteikö lapsella voisi olla haasteitakin/opettelussa olevia juttuja/vaiheita. ”Väittämään vastaan ja uhmaamaan kaikkia auktoriteetteja” voi positiivisena puolena olla vaikka vahvaa tahtoa ja uskaltaa puhua suunsa puhtaaksi. Tärkeää on nähdä jokaisessa lapsessa sitä hyvää kaikkien venkoilujen ja vetelehtimisten ohi. <3

    • Latia
      29.1.2018 at 17:06

      Oi miten ihana kommentti tähän Tilia kun on ollut haasteita. Lapsessa on aivan valtavasti hyviä puolia ja niistä kyllä kerrotaan, mutta sosiaaliset taidot ja empatia tulevat jälkijunassa ja kun itse pitää niitä arvossa niin hieman ahdistaa ja huolettaa.

      • krista
        29.1.2018 at 17:12

        Lapset ovat niin erilaisia ja kehittyvät omaa tahtiaan – jollakin kehittyy yksi juttu aiemmin ja jollain taas vähän myöhemmin <3 Ja joitain asioita täytyy sitten opetella enemmän ennen kuin sujuu. Mutta ihana, että näette ne hyvät puolet, mä uskon että se on aivan hurjan tärkeää lapsen itsetunnon kehitykselle <3 Se pohja kun on hyvä, niin siihen päälle kasvaa vaikka ja mitä. Mitä hyviä puolia teidän lapsessa on? <3
        -
        Ps. mäkin noita meidän lasten kehuja kirjoittaessa ihan tarkoituksella jätin pois kaikki "...mutta..."- ja "...vaikka..."-lauseet, vaikka niitä meinasi lipsahtaa useaan otteeseen :)

  • Torey
    29.1.2018 at 19:03

    Meiän lapsilla on kanssa nyt taas, onneksi ihanaa, vaihe, jossa leikit sujuu ja menee helposti tuntikin ilman että muksuja edes pahemmin näkee. Jossain kohtaa oli vaihe jossa jokasesta leikistä sukeutui tappelu ja oli parempi pitää lapset erossa toisistaan. 😅 Aina olen pystynyt omistani keksimään useammankin kehun!

    Sen sijaan joskus kun olen erityislasten kanssa tehnyt töitä on tullut työkavereiden kanssa jostain lapsesta todettua, ettei kukaan keksi enää mitään positiivista tai suloista. Enkä syytä siinä kohtaa lapsen äitiäkään. Etenkään kun vanhemmat on hakeneet apua joka suunnalta, mutta täälläkin on ikävä kyllä menty siihen, että täytyy jollain napsahtaa ennenkuin apua saa. Joko äidillä, isällä, tai väkivaltaiseksi muuttuneella lapsella. Surullista, mutta joillekkin totta

    • krista
      29.1.2018 at 19:28

      Kyllä, vaiheet ja vaiheet – onneksi on näitä hyviäkin ennen kuin jollekin tulee taas jotain :)

      Tuo on tosiaan kyllä niin surullista; ja voi jotenkin kuvitella, että tuollainen oli tapaus tässä keskustelupalstan tilanteessakin. Ja surullista siitä tosiaan tekee sen, että mikä on se tie, joka on tosiaan johtanut niin syvälle :( Aivan varmasti myös yhteiskunnan järjestelmissä on vikaa niin että apua ei saa, vaikka sitä hakee ja tarvitsee. Tosi surullista :(

  • Maalia
    29.1.2018 at 20:01

    Meillä on 6,5-vuotias, joka on erittäin älykäs ja nopeatajuinen, pikkuvanha jo 2-vuotiaana :D hämmästyttää jatkuvasti oppimiskyvyillään ja kädentaidoillaan. Piirtää upeasti ja oppi vuosi sitten jo lukemaan. Nyt kirjoittaa omia tarinoita. Luonteeltaan kiltti ja tottelevainen, mukautuvainen joka tilanteessa ja tiukan paikan tullen yllättää rohkeudella. Sitkeä opettelija, juuri sitä tyyppiä, josta voi tulla mitä vaan, kuten vaikka lääkäri, kanttori, matemaatikko tai vaikka poptähti tai näyttelijä.

    Kuopus 3,5-vuotias taas on liikunnallisesti superlahjakas, erittäin sosiaalinen ja todella hyvä mielikuvitus. Keksii jekkuja ja naurattaa kaikkia kummista vaariin. Myös todella nokkela, mutta eri tavalla kuin esikoinen. Kuopus on aina mukana siellä missä vanhempikin. Menee reippaana mukaan vaikka 10-vuotiaiden poikien jalkapallon potkimiseen tai mihin vaan. Hänellä löytyy pitkäjänteisyyttä ja samalla myös herkkyyttä.

    Olipas kiva harjoitus :)

    • krista
      29.1.2018 at 20:11

      En kestä, miten ihana näitä on lukea <3 <3 <3 Aivan mahtavilta kuulostaa teidänkin lapset, ihan superhienoja tyyppejä tässä maailmassa kasvaa <3

  • Ksy
    29.1.2018 at 21:26

    Poikani on juuri astumassa ihanaan varhaisuhmaan, jossa sana ” ei ” avaa sellaiset helvetinportit, että äidillä on korvat punaisena huutamisesta.

    Mutta luonne, mikä luonne tuolle minille on tulossa! Hän on itsepäinen, äitiinsä tullut. Herkkä ja harkitseva, isältään perityt ominaisuudet. Hän on huumorintajuinen ja niin fiksu tyyppi, joka jo nyt haluaa tehdä hommat itte. Tai ainakin olla toimijana – vaatteiden pukeminen/vaipan vaihto onnistuu ilman huutoa jos hän saa osallistua, seistä yhdellä jalalla ottaen tukea päästäni ja auttaen nostaen toista jalkaansa. Ja sitten hän on ihan äärettömän söpö. Ehkä jopa söpöin koko maailmassa.

    • Ksy
      29.1.2018 at 21:27

      Niin! Ja hän on 1v 3kk!

    • krista
      30.1.2018 at 12:55

      Voi taapero sentään, niin muistan tuon vaiheen <3 Aivan supersuloiselta mahtavalta tyypiltä hän kuulostaa!!! Seelan kans piti tuossa iässä tehdä "TYTTÖ ITE" eli hän itse pukee <3

  • Susanna
    29.1.2018 at 21:53

    Ensimmäistä kertaa ikinä kommentoin ja tämä sen vuoksi, että juuri juhlimme 1v. Poikaa, jonka hymy sulattaa kyllä mun sydämeni. Samoin on meidän 3-vuotias kyllä aivan loistava isoveli (kuinka onkaan sattunut niin sopivasti!), joka keksii keinot, kun pikkuveljeä harmittaa ja jota pikkuveli ihailee joka päivä. Ihaninta on seurata noitten touhuilua ja sitä, kuinka puheen puuttumisesta huolimatta heillä on syvä yhteys toisiinsa; nauravat yhdessä yhteisille jutuille.

    • krista
      30.1.2018 at 12:58

      Oi, päivän myöhässä tulevat synttärionnittelut 1-vuotiaalle! <3 <3 <3 Voi tuo on kyllä niin kivaa, kun tuossa iässä alkoi just meilläkin lapsien yhteistouhuilut - ja sitä se lapsuus sitten onkin, aina on se oma sisarus leikkikaverina ja touhuissa mukana, niiii-iiin parasta just tuo lasten välinen yhteys <3 Ihanalta kuulostavat pojat teillä! <3

  • Lilli
    29.1.2018 at 22:43

    Tähän ehkä löyhästi liittyy se että olen opettajana nimennyt yhden esiteini-ikäisistä ryhmistäni kullanmuruiksi (käytän heistä myös nimitystä ”äidin kullat” mutta monikon translatiivissä siitä tulee hieman… no, epäilyttävä ;) Joskus kun kutsuin heitä sillä nimellä, selitin myös että 3-vuotiaan äitinä kuvittelen myös heidät toisinaan tuon ikäisinä, pieninä suloisina kullanmuruina jotka ovat kaikki omalle äidilleen niitä kaikkein kallisarvoisimpia maailmassa.

    Jätin kertomatta että käytän tätä mielikuvaa erityisesti silloin kun he käytöksellään kiristävät pinnaani. Eli ovat aika usein ”äidin kultia”… Auttaa muuten usein ärsyttävästi käyttäytyvien teini-ikäisten kanssa, kun kuvittelee heidät vaippapyllyisinä pikku touhottajina, väkisinkin rupeaa hymyilyttämään.

    • krista
      30.1.2018 at 13:09

      Aivan mahtava tekniikka! :D Ja niin totta: jokainen ärsyttävä teini on ollut joskus (ja on on edelleenkin) omien vanhempien pikku kullanmuru <3 Ja jokainen aikuinenkin! <3 Tää täytyykin pitää mielessä :D

  • Minä
    29.1.2018 at 23:27

    A-pu-a! Ihanaa kehua omaa pienokaista ”julkisesti”; meidän 1v 4kk on mahtavin! Hän on määrätietoinen, satalasissa tyyppi ja omaa erittäin hyvän huumorintajun. Hupsuttelee ja höpsöttää ja hömpöttää. Jakaa mielellään koiramme kanssa niin oman leivän kun lelutkin. Kiltti kaikin puolin antaa haleja ja pusuja, taputtelee olalle. Pitää pintansa tilanteessa kuin tilanteessa ja pitää vanhemmat valppaina. Taitava! Kun oppi kävelemään ei kertaakaan kaatuillut ja sitten jo juostiin. Vaikka sanoja ei vielä ole montaa ymmärretään ihan täysiä toisiamme ja puhutaan välillä pitkiäkin keskusteluja (:D). Maailman paras esikoinen,opettanut paljon meille vanhemmille. Suloisin pieni ihminen.. Jotain tullut tässä elämässä tehtyä oikein kun on saanut niin ihanan ihmisentaimen elämään. Rakastan rakastan ja rakastan! Isin ja äitin oma simpukka <3

    • krista
      30.1.2018 at 23:51

      Voi ihanuutta! <3 Just tää: jotain on tullut elämässä tehtyä oikein, kun on saanut perheeseensä tällaisia aivan mielettömiä peiniä ihmisiä <3 Näitä on niin niin niin ihana lukea, nää kaikkien kirjoittamat kuvaukset omista lapsistaan jotenkin vaan tekee mut onnelliseksi <3 Ihania ihmisiä näin paljon maailmassa: ihania lapsia ja heidän ihania vanhempiaan! <3

  • kp
    30.1.2018 at 01:33

    Voi kuinka kaikilla on ihan mahtavia lapsia. Meidän 1 v 8 kk tyttöllä on mitä ihanin hymy ja nauru, jonka eteen tekee mitä vaan, että saa kuulla lisää sitä ihanaa kiherrystä. Hän rakastaa musiikkia ja hoilottaa koko ajan jotakin, tuiki tuiki tähtösen sävel on ollut jo pitkään repertuaarissa. Hän puhuu paljon omaa kieltään ja veikkaan, että hänestä tulee aika puhelias tapaus. Ymmärtää suomea ja englantia ja sanoo kummastakin kielestä yksittäisiä sanoja.

    Hän on sinnikäs, tosi omapäinen ja tietää mitä haluaa. Hän on kova lukemaan ja on jo pitkään jaksanut lukea pidempiäkin, ’paperisivuisia’ kirjoja. Rakastan häntä niin niin paljon, omaa pikku pellavapää-tyttöä.

    • krista
      30.1.2018 at 23:53

      No niin on kyllä mahtava teilläkin, aivan hurmaava! Kohta sieltä varmaan tulee se tuiki tuiki tähtönen kahdella kielellä <3 Ihana pieni tyyppi! Toi on niin totta: lapsen (varsinkin taaperon) naurunkiherrys on vaan niin <3 <3 <3 <3 Siihen ei voi kyllästyä!

  • Pire
    30.1.2018 at 07:39

    Tosi kiva postaus! Olen seurannu blogia sieltä silvan syntymästä saakka ja Silvasta kyllä välittyy sellainen aurinkoinen ja iloinen olemus, hienosti kuvailtu :)

    Meillä on 3,5v poika ja 8kk tyttö. Kolme vuotiaan uhma makeimmillaan, ja tahtojen taistelupäivän päätteeksi yritän aina muistaa ne monet hyvät puolet mitä lapsessa on. Ja niitähän on! Meidän lapsi on sellainen tarinan keksijä,touhukas ja fiksu! Tykkää konkreettisia asioita tehdä oikeilla välineillä,joilla saa tulosta aikaan. Esimerkkinä muovinen leikkisaha ei koskaan noussut leikeissä suosioon, mutta talostamme löytyi minisaha oikealla terällä, niin johan poika innostui sahaamaan oksia maasta :) Todella taitava liikkuja ja innokkaasti opettelee niitä asioita jotka kiinnostavat. Rohkea ja empaattinen. Jakaa aina omistaan muille,halaa ja suukottelee. Lempeä isoveli<3

    Pienimmäisen luonne on vielä hieman auki, mutta ehkä jotain karkeita piirteitä jo havaittavissa :) rauhallinen hymytyttö. Touhuilee kovasti lattialla. Äitillä on kutina, että pienimmäinen seuraa vanhempaa touhukkuudessaan. Hyväntuulinen lapsi <3

    • krista
      31.1.2018 at 00:01

      Mä muistan sut kans tosi pitkältä ajalta! <3
      -
      Noissa vaiheissa sit hyvän muistamista tosiaan kerrassaan tarvitaan, kuulostaa tutulta :D Mutta niiden vaiheiden ohi tosiaan kun katsoo, niin siellä ne hurmaavat pikkuihmiset näkyy! <3 Aivan ihanilta kuulostaa teidänkin lapset! <3 Touhukkaat söpöläiset!

  • Ananasa
    30.1.2018 at 12:39

    Oi, minun lapseni on suurenmoisin! Hän on ehtinyt neljän elinvuotensa aikana hurmata lähes jokaisen vastaantulijan veijarimaisella hymyllään ja virnistyksillään, ihastuttavilla kiharoillaan ja sosiaalisella luonteellaan. Hänen verbaaliset kykynsä ällistyttävät kaikki aikuiset ja lasten keskuudessa hän on haluttu kaveri, joka tulee toimeen kenen tahansa kanssa. Hän leikkii täysillä raisun liikunnallisia seikkailuleikkejä ja hetken päästä rakentaa keskittyneesti pikkulegoilla, hän malttaa kuunnella tuntikausia kirjojen lukua ja voisi vaikka muuttaa metsiin asumaan, niin kovasti hän luontoretkistä tykkää. Hän kiinnostuu kaikesta ja on vahvatahtoisin lapsonen ikinä. Lujasti hän myös rakastaa ja suorastaan tulvii hellyyttä, eikä pelkää sitä sanoa tai ilmaista. Kaikin puolin paras lapsi! <3

    • krista
      31.1.2018 at 00:03

      Ai hitsi, hän kuulostaa aivan suurenmoiselta! Ja tiedättekö suurenmoisia ootte te näitä kuvauksia kirjoittaneetkin, näistä teksteistä ihan tulvii sellainen valtava äidinrakkaus <3 <3 <3 Niin koskettavaa ja tärkeää! <3 Ja niin superihanalta kuulostaa teidän lapsi <3

  • Nanna
    30.1.2018 at 23:25

    Iiiik, miten ihana postaus! <3
    Me ollaan mieheni kansss juuri tuollaisia lastemme ihastelijoita, joka päivä päivitellään, että miten ne onkin niin ihania, että sydän tuntuu oikeasti puristuvat kasaan!

    Meidän kolmevee tervehtii iloisesti ihmisiä vaikka hississä, kertoo kuulumisensa ja kysyy nimeä. Hän saa vastaansa hirmuisesti hymyjä, koska lauleskelee mennessään ihan koko ajan. Hän nauraa silmät sikkuralla, kehuu muita ja kun hänelle illalla kuiskaa, että äiti rakastaa, hän hykertää vastaukseksi onnellisesti: "Tiedän!" Hän esittelee pikkusiskonsa useille vastaantulijoille ja jos leikkipuistossa joku itkee, siitä puhutaan sydän sykkyrällä koko ilta kotona. Hänen empaattisuutensa on uskomatonta. Ja ilonsa. Ja onnellisuutensa. Ja aivan kaikki <3

    Pikkusisko taas on uskomaton veikistelijä ja suloisuus. Hän hymyilee kaikille, höpöttää kaikille, veikistee ja kiipeää melkein aikuisen kuin aikuisen syliin painaakseen päänsä olkaa vasten. Hän sulattaa jään kukkuu-leikeillään, määrätietoisena painelee isosisaruksen perässä menemään ja rakastaa vettä. Hän loiskii kylvyssä niin, että kaikki ympärillä kastuu, mutta hänen naurunsa saa aikaan sen ettei se haittaa ketään. Hänen kasvoillaan loistaa aurinko, mutta kun hän sydämistyy, hän kääntää suunsa uskomattomaan mutruun ja vuodattaa krokotiilin kyyneleitä suoraan äidin sieluun. Hän on uskomattoman suloinen ja ihana lapsi. <3

    Onpas meillä ihanat lapset!

    • krista
      31.1.2018 at 00:07

      Ihastelu on tärkeää <3 Ja se tavallaan myös suuntaa ajatukset niihin kaikkiin positiivisiin juttuihin ja näkee ne lapsensa just siinä positiivisessa valokeilassa - ja onhan se tärkeää paitsi lapselle, niin varmaan sille vanhemmallekin <3 Tulee ihana olo, onnellinen <3
      -
      Aivan mielettömän mahtavilta kuulostavat teidän lapset! <3 <3 <3 Koko blogikommenttikenttä täynnä hurmaavia, persoonallisia ja äärettömän rakastettuja lapsia <3 Ai että. Näiden lukeminen on niin ihanaa <3

  • Kerttu
    2.2.2018 at 12:31

    Olipa mukava postaus. Tekee hyvää pysähtyä miettimään kaikkia hyviä puolia noissa meidän kullanmuruissa.

    Esikoinen on fiksu, empaattinen, reilu, luotettava, avarakatseinen nuori mies. Hän on musikaalinen, huumorintajuinen, hyvä urheilulajissaan ja vastuuntuntoinen. Ihan tähtihetkiä ovat ne, kun (usein iltapalapöydässä) nauretaan yhdessä milloin kenenkäkin jutulle ja jatketaan siitä, mihin toinen jäi. Hänellä on omia, järkeviä mielipiteitä joista saadaan aikaan ihan aikuisten oikeesti _hyviä_ keskusteluita. Ihmettelen aina välillä, miten upean ihmisen olemme saaneet perheeseemme – kasvatuksestamme huolimatta. Ikää 13 vuotta.

    Kuopus on innostuva, monipuolisen taitava tyttö ja jos jotain ei _vielä_ osaa, on valmis harjoittelemaan, kunnes taidon saavuttaa. Hän on taiteellinen, mielikuvitusrikas, kirjoittaa uskomattoman hyviä tarinoita. Hän ymmärtää ja arvostaa kauneutta niin ympäristössä kuin muissa ihmisissä ja itsessään. Hän muistaa aina kehua muita. Pukeutumisessa hänellä on hyvä maku. Hän on fiksu ja aina innokas oppimaan lisää. Hän pitää liikkumisesta. Hän on taitava koululainen. Hän on toiset huomioon ottava ja viihtyy kavereiden kanssa. Hän tuntee vahvasti ja aidosti. Hän on huumorintajuinen ja hänellä on hyvät jutut. Hän pohtii asioita ikäisekseen syvällisesti ja hänen kanssaan syntyy hyviä keskusteluja. Ikää tytöllä 9 vuotta. Ja ihan samoin kuin esikoisenkin kodalla, ihmettelen, miten olemme saaneet, ei vain yhtä, vaan kaksi kaikkein ihmeellisintä ja _parasta_ lasta <3

  • Devika Rani
    5.2.2018 at 13:16

    Meillä asuu ihana 5-vuotias tyttö, joka tietää mitä tahtoo. Hän on itsenäinen, itsepäinen ja vastaa kaikkeen ”Tiedän!”. :D Hän on syliin kiipeävä hassuttelija, jonka kanssa aika ei tule pitkäksi. Hänellä on mieletön sanavarasto sekä erinomainen muisti. Aamut voivat alkaa kun hän tulee höpöttämään valkokaulushaista ja mariaanien haudasta! :D Mutta juuri tämän tiedonjaon takia, meillä tutkitaan maailmanilmiöitä ja koko ajan oppii itsekin lisää. ;) Hän on liikunnallisesti lahjakas, jonka vuoksi me laiskat aikuiset olemme opetelleet raahautumaan kotisohvalta leikkipuistoihin ja Hoploppeihin antaaksemme hänelle mahdollisuuden harjoittaa kiipeilemistä.
    Mutta mitä jaksan aina ihastella eniten, on hänen luontaisa kyky ystävystyä muiden lasten kanssa. Hän vain solahtaa tilanteeseen kuin tilanteeseen, ilman ihmettelyjä.
    Hänen ansiostaan elämämme on muuttunut niin paljon rikkaammaksi.

    • krista
      5.2.2018 at 13:19

      Voi miten supersuloinen ja ihana pieni ihminen! <3 Hänestä on näkynyt kyllä ihan kuvissakin (FB:ssa siis) sellainen ilo ja into maailmaa kohtaan. Kerrassaan mahtava tyttö! <3