Kättäriterveisiä

Pää sanoi, että eeeeeei ei mua jännitä (eipä). Mutta vatsan pohjassa vähän muljahteli, kun tänä aamuna huristeltiin kohti Kätilöopistoa.

Vai olisikohan se muljahtelu sittenkin johtunut tästä:

 

Tshih ennen mun omaa ensimmäistä raskautta olin sitä mieltä, että ei noista ultrakuvista voi tajuta mitään. Näin kyllä useat onnellisten vanhempien ylpeydellä esittelemät lätyskät: sanoin jotain tyyliin ”vooooi!” ja ajattelin, että missä hemmetissä. Anteeks nyt vaan, mutta tuo on mun silmään vain jotain mustavalkoista mössöä…

Mutta ehkä sitä on nyt silmä tottunut tulkitsemaan näitä suttusia – tai ehkä sitä vaan haluaa ajatella niin. Koska tämä kuvahan nyt tietysti on ihan selvä. Meidän uusi vauva!

*******

Vauvan tulo ei ole saanut minua vielä sellaiseen yliherkkistilaan – käynti Kätilöopistolla sen sijaan liikautti kyllä jotain jossain.

Aamuaikaan aulasta virtasi sisään jännittyneinä hymyileviä, tyhjiä turvakaukaloita kantavia isiä. Muutaman tunnin kuluttua ne kannettaisiin varo-varo-varovasti suurella hellyydellä takaisin autoihin – uusilla vauvoilla varustettuina. Ja sitten kotiin ensimmäistä kertaa; miten kovasti ratin takana varmasti jännittää!

Ultran odotustila oli ihan tuttu: täällä me istuttiin myös kaksi vuotta sitten! Oi, miten paljon sinä aikana on tapahtunut.

Naureskeltiin taas uudestaan sille, että Joelin nimike papereissa on ”yhteyshenkilö”. Olisikohan siihen pitänyt pyytää muutettavaksi ”aviomies”. Tai hmm miten ois ”lapsen isä”?

Vasta synnyttäneet (mahan koosta ja kävelytyylistä päätellen) äidit raahustivat hissiin Kättärin keltaisissa ja vaaleanpunaisissa aamutakeissaan. Oh! Tuli jotenkin sellainen olo, että ei malta odottaa, että olisin tuossa aamutakissa taas itsekin!

S-S kommentoi Puutalobabyn Facebookissa sanoin: ”Maailman turvallisin paikka.” Oma tunne oli ihan täysin samanlainen. Täällä on hyvä. Täällä on lämmin. Täällä sinusta huolehditaan ja sinua autetaan. Kätilöopiston kätilöt <3

*******

Aika käsittämätöntä muuten, miten vauvan (kai sitä voi jo sanoa vauvaksi? en tykkää sanasta ”sikiö” eikä minusta ole käyttämään ”masuasukkia” tai jotain muuta vastaavaa) kehitys tässä alkuvaiheessa on niin huimaa.

Kävimme viikolla 7 varhaisultrassa, ja silloin siellä näytti tältä:

Öööööö?

Ja nyt viiden viikon kuluttua siellä jo heilutti tällainen ihan ihmisen näköinen olio:

Hei-hei, täällä mä oon!

Mutta joo: kaikki oli siis hyvin! Niskaturvotusta oli 1 mm, joka on kuulemma ihan täysin normaalia – yhdistelmäseulonnan (eli sisältää myös verikokeen) tulos tulee myöhemmin postissa kotiin. Kuulemma mitään syytä huoleen ei pitäisi olla:
”…ja kun sä olet vielä noin nuorikin”, kiva ultraaja totesi.
Meinasin kertoa olevani jo itse asiassa 36 vuotta, mutta päätin pysyä hiljaa :)

 

PS. Voiko ultrasta saada jo ensimmäiset huonoäitifiilikset? Mun kohtu on kuulemma omenan kokoinen, mutta banaanin muotoinen. (no okei kätilö käytti kyllä sanoja ”sydämen muotoinen”) Niinpä tuo pikkutyyppi kyhjötteli kokonaan tuolla toisella puolella lysyssä, kun istukka valtasi tuon koko keskiosan. Toinen puoli lerputti tyhjänä. Hmm. Onkohan sillä kovinkin ahdasta siellä – ei näyttänyt kovin ergonomiselta… Jea, huonoäiti ja huonoäidin ahdas banaanikohtu :D

PSS. En ollut tosissani tästä viimeisestä.

 
Like

You Might Also Like

  • MM
    1.10.2013 at 12:26

    Oi-joi! Elätte ihania aikoja. Muistan joskus ultran jälkeen kahvikupin ääressä istuessani miettineeni, että kunpa ne senhetkiset tuntemukset saisi jotenkin säilöttyä. Että voisi sitten joskus raottaa purkin kantta ja antaa lapsen kokea, millaisia onnentunteita äiti odottaessaan koki.

    • Kristaliina
      1.10.2013 at 19:27

      Voi, miten kauniisti sanottu! <3

      Me joskus Silvan synnyttyä höpöteltiin sille, että voi sä et voi ikinä ymmärtää, miten paljon äiti ja isi sinua rakastavat – et voi ymmärtää sitä, vaikka sitä joka päivä hokisimme. Sen ymmärtää vasta sitten, kun sylissä on oma lapsi. Äidin/isinrakkaus <3

      • MM
        1.10.2013 at 19:47

        Aivan. <3

  • ei-niin-vieras
    1.10.2013 at 12:42

    Oi vitsi! Me käytiin viime viikolla erityistilanteestamme johtuen jo ultrassa ja sieltä heilutteli tälläinen olio 9+6. <3

    T: Se joka jo facebookissa paljasti ja jonka kakkosen deadline on 25.4.2014 :)

    • Kristaliina
      1.10.2013 at 17:20

      Oi, sehän on jo olion näköinen – hih toisin kuin tuo meidän kahden rastin välinen suhru seiskaviikolla. Melkein samaa matkaa mennään siis raskauksissa, kivaa – onnittelut vielä!

  • Karla (Ei varmistettu)
    1.10.2013 at 12:55

    Ihanaa &lt;3 muistan niin elävästi noi fiilikset… Se jännitys ja mieletön onnen tunne! Ihanasti sanottu yllä, kunpa voiskin purkittaa… Ja nyt se silloinen ultrakuva tuhisee Tulassa päiväunilla 4,5 kk ikäsenä :) muuten toi ”yhteyshenkilö”-nimike oli ainakin omalla kohdalla kiva ja neutraali, kun ei olla lapsen isän kanssa yhdessä. Mulla oli yhteyshenkilönä oma äitini, mutta ymmärrän että aiheuttaa pariskunnissa varmasti hilpeyttä… :)

    • Kristaliina
      1.10.2013 at 19:31

      Joo, totta – se on varmaan hyvä neutraali ilmaisu moneen tilanteeseen. Meillä siinä saattaa kuitenkin olla joku virhe: siinä ”yhteystiedot”-kentässä lukee siihen ihan lomakkeeseen painettuna, että ”yhteyshenkilö”. Mutta sitten siinä on myös sellainen täytettävä kohta kuin (tai jotain näin): ”suhde äitiin”. Siihen kohtaan kuvittelisin, että voisi tulla tyyliin aviomies/äiti/ystävä/sisarus tms. Joelilla siinäkin kohdassa lukee ”yhteyshenkilö” :)

      Tai ehkä ne on vaan tosi korrekteja :D

  • Raleigh (Ei varmistettu)
    1.10.2013 at 13:05

    &lt;3 mustavalkoinen mössö. Omat tai muiden. Mössö joka antaa niin ison lupauksen onnesta. Meillä vielä jatketaan harjoituksia…

    • Kristaliina
      1.10.2013 at 19:32

      Toivotaan kovasti ihanan mustavalkomössökuvan saamista pian teillekin! <3

  • Leluteekin Emilia (Ei varmistettu)
    1.10.2013 at 13:20

    Voi vitsi, ihanaa kyllä. :) Ja on se jo vauva, sikiö kuulostaa tosiaan niin ankealta, eikä se enää näytäkään katkaravulta.

    Mä liikutun jo joka kerta kun vain menen bussilla Naistenklinikan ohi – viimeksikin siinä portilla yksi pariskunta hyvästeli toisiaan ihan selvästi ekan ultran jälkeisessä euforiassa, voi snif kun liikkistä. Melkein tekisi itse mieli olla samassa tilanteessa.

    Meillä meni kyllä viimeksi sen ekan ultran herkistelyt vähän uusiksi, kun sinne ruudulle pärähtikin kaksi vauvaa. Onneksi oli miehelläkin silmälasit päässä niin näkikin jotain, toisin kuin esikoisen kanssa.

    • Kristaliina
      1.10.2013 at 19:37

      Joo, vastasyntyneiden vanhemmissa on vaan jotain <3 <3 <3 Hih me Joelin kanssakin kuiskuteltiin toisillemme sellaisella falsettiäänellä monta viikkoa ja pussailtiin ja halailtiin normaaliakin (mikä on sekin aika paljon) enemmän, tyyliin potenssiin sata.

      Oh, mikä ylläri nuo tuplat varmasti oli! Mähän muuten tuolla varhaisultrassa silleen varovasti kyselin, että ”mikä tuo toinen on…?” Oli kuulemma ruskuaispussi :D

  • Mimimii (Ei varmistettu)
    1.10.2013 at 13:26

    Onneks olkoon teidän ihanalle perheelle! Luin uudesta tulokkaasta jo eilen.
    Yksi huono puoli tässä oli se, että näin viime yönä pellotavan todentuntuisen unen jossa olin itse raskaana. Ei mun vielä pidä saada vauvakuumetta (parisen kymppiä mittarissa)!

    Muttakun teidänkin Silva on niin söpö ja tuitui! Että kiitos vaan tästä, katsotaan milloin meillä alkaa maha kasvamaan :D

    • Kristaliina
      1.10.2013 at 19:45

      Hih hii, me tullaan sun uniin :)

      Tsihih mä näin muuten (vähän vastakohtaisena) joskus kolmekymppisenä unta, jossa mä olin bussissa matkalla Kuusamoon, sylissäni kourallinen ilmapalloja ja ne vain tyhjeni-tyhjeni-tyhjeni. Ja vieressä oli nainen, jolla oli sylissään ainakin parikymmentä vauvaa. ”Mun mies on niin kiihkeä”, se supatti mulle selitykseksi. Mä katselin niitä vauvoja ja pelkäsin ihan kamalasti, että ne mun ilmapallot ehtii tyhjentyä kokonaan ennen kuin bussi ehtii perille Kuusamoon…

      Ei tarvita kovin syvää analyysiä tuon unen tulkintaan :D

  • CougarWoman
    1.10.2013 at 13:33

    ”Muutaman tunnin kuluttua ne kannettaisiin varo-varo-varovasti suurella hellyydellä takaisin autoihin – uusilla vauvoilla varustettuina. Ja sitten kotiin ensimmäistä kertaa; miten kovasti ratin takana varmasti jännittää!”

    Mä olen muuten saanut kokea tuon. Eräs parhaista ystävistäni (kirjoitin ensin ystävättäristäni mutta tajusin ettei tässä ehkä tarvi sukupuolispesifioida :D) synnytti keisarinleikkauksella ja kun perhe oli autoton, tarjouduin sekä viemään että hakemaan sairaalasta. 

    Jo menomatka jännitti ihan pirusti (oli hirveä lumimyräkkä ja liukkaat tiet, eikä vissiin olisi kannattanut kolaroida kun vieressä nöpötti ihan-kohta-tuleva-äiti), mutta se paluumatka. Kun kyydissä oli paitsi leikkaushaavojaan urheasti vain sisäisesti valittava tuore äiti (ja iskä, ja isoäiti..), myös se ihan-ihan-pieni nyssykkä siellä takapenkin upouudessa turvaistumessa. Ja keli oli edelleen mitä oli…

    Koskaan ei ole kädet hikoilleet yhtä paljon. Eikä tullut ajettua niin kieli keskellä suuta. 

    Jälkeenpäin vasta mietin, että kylläpä ne luottivat minuun :)

    • Kristaliina
      1.10.2013 at 19:50

      Todellakin! Aivan huisin suuri luottamuksenosoitus!

      Mä muistan kans ihan valokuvantarkasti meidän kotimatkan Kättäriltä. Joelin isä kuskasi, oli kans aika huono (tosin ei noin hurja kuin mitä sä kuvailet) sää. Auto oli lämmitetty tosi-tosi-tosi kuumaksi, että keskosvauvalle vaan ei tulisi liian kylmä – ja mua huolestutti tietysti, että onko sillä liian kuuma. Pysähdyttiin matkalla ABC:n ruokakaupassa, mä ostin kaikki mikroateriahyllyt tyhjiksi ja selitin kassallakin, että me ollaan matkalla kotiin keskosvauvan kanssa :) Selitin silloin asiaa tyyliin kaikille vastaantulijoille – ihan niin kuin koko maailmaa olisi kiinnostanut :)

      Ja huih niitä itseajamiani ensimmäisiä matkoja vauva autossa. Jännitti niii-iiiin paljon. Hyräilin aina sitä ”autolla ajetaan varo-varo-vasti” -lastenlaulua, mutta ihan varalta muutin sanat niin, että ”jarrut on ihan kunnossa” :)

    • Hertta
      6.10.2013 at 19:49

      Tuo on kyllä ihana, valtava, mahtava luottamuksen osoitus! Oikein täytyi pohtia, kenelle uskoisin tuollaisen vastuun, jos sellainen tilanne tulisi eteen. Veljelleni muutoin, mutta tyypillä ei ole korttia, joten aika heikko ehdokas :D

  • Miminmama (Ei varmistettu)
    1.10.2013 at 13:37

    Ihanaa :) tuo tunne! Meillä on vieläki ultrakuvat jääkaapin ovessa, josko sinne joskus vielä sais toisetki :)

    • Kristaliina
      1.10.2013 at 17:23

      Hih heti alkoi tehdä mieli laittaa kuva jääkaapin oveen <3

  • Iksu
    1.10.2013 at 13:54

    Mä en kestä!! Mä yritän puskea mun vauvamahakuumeen jonneki piiloon vielä vuodeksi, pariksi, mutta se vaan meinaa puskea päälle kun lukee tällaisia juttuja! Liian söpöä!

    P.s. Banaanikohtu :D :D

    • Kristaliina
      1.10.2013 at 20:01

      Hehe, vauvamahakuume… Banaanikohtukuume! :D

  • Mindeka
    1.10.2013 at 14:05

    Aivan selvä vauvahan se siellä! Jee!

    Minä olen kertonut jo pariin otteeseen pojalle Kättärin ohi mentäessä, että tuolla sinä olet syntynyt. ”Tuo on sairaala, jossa vauvoja syntyy koko ajan.” Eipä ole vielä ymmärtänyt (jännä juttu!), mutta parempi aloitaa ajoissa nämä kertomukset, eikö ;)

    • Kristaliina
      1.10.2013 at 20:02

      Hihii, me ollaan kans kerrottu Silvalle! Se on meille vanhemmille nykyisin niin merkityksellinen paikka <3

      Muuten myös Joel on syntynyt siellä :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    1.10.2013 at 14:18

    Ihanaa, ihanaa! :) Me tuotiin viime perjantaina kotiin Kätilöopistolta varo-varo-varovasti maailman ihanin pieni poika. Viereisellä penkillä istui polleana 1,5v isosisko, hänetkin aikanaan Kättäriltä haettu (samaan aikaan huhtikuussa, kuin teidän pieni neiti). Ja vaikka kuinka ollaan puhuttu, että meidän perhe on nyt tässä, niin voi olla että Kättärille tehdään vielä joskus kolmas reissu. Ihana sairaala, ihanat kätilöt &lt;3
    Onnellista odotusta teille!

    • Kristaliina
      1.10.2013 at 20:03

      Voi, isot onnittelut pienestä uudesta tulokkaasta! <3

      Joo, Kättäriä kohtaan on kyllä niin niin niiiiin lämpimät tunteet – ihana paikka!

  • Jörge (Ei varmistettu)
    1.10.2013 at 14:47

    ahh, muistan kuinka ystävämme näytti 3D ultraa (videona), ennen kun olimme itse omiemme kanssa käyneet edes siinä 2D. Mä vilpittömästi voin tunnustaa tajunneeni sen vauvan siinä kiemurtelevan, mutta miheni näki siinä vain rusehtavan keltaista laavaa…

    • Kristaliina
      1.10.2013 at 20:04

      Tshihihii ultrakuva vahingossa otettu laavalampusta :D

  • Lumikettu
    1.10.2013 at 15:44

    Oi vauva! Ilman muuta se on vauva – me kutsuttiin Nelsonia vauvaksi plussatestistä (eli kahden viivan testistä) kotisohvalle saakka. Koska sehän se on :)

    Eka ultra -tunne karkasi jostain tännekin. Ihana onnen kutkutus.

    • Kristaliina
      1.10.2013 at 20:05

      Totta, meille se on vauva eikä mikään sikiö! <3

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    1.10.2013 at 15:54

    Miks sä oot saanu mennä 7v ja 13v ultraan?? mä oon luullu et kaikki saa vaan käydä sen 2 kertaa raskauden aikana.. onko siis eri kunnissa eri käytäntö vai?? höh mäkin oisin halunnu nähdä mun vauvelia lisää!

    • Kristaliina
      1.10.2013 at 17:22

      Täällä on sama juttu: vain kaksi ultraa (paitsi kai jos on jotain erikoista)  – ja tää oli siis niistä kunnallisista se eka. Tuolloin seiskaviikolla me käytiin yksityisellä; oli vaan sellainen olo, että halusi nähdä, onko siellä sydämen sykkeet…

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        2.10.2013 at 17:52

        Meidän VAUVAA on ultrattu jokaisella neuvolakäynnillä tähän asti (7kk rasakautta takana), liekkö syynä 2 keskenmenoa. Ensimmäinen ultra oli jo viikolla 6, silloin näkyi vain möykky ja lääkäristä sain poistua sydänsyrjällään kun pelkäsin taas ettei tämäkään kerta onnistu,mutta reilun viikon päästä ultrattiin uudestaan ja silloin sydän sykki. Normaalisti kai ei kovin aikasin edes ultrata juuri tämän takia, ettei siellä aluksi välttämättä näy sykettä ja sitten säikähtää turhaan. Ja normaalistihan raskaudessa menee kaikki hyvin! (ainakin näin mulle on koko ajan toitotettu)

        Tuosta sikiöksi, tai vauvaksi kutsumisesta. ”sikisi Pyhästä Hengestä..”, ja lestadiolaisten Raamatussa (tai miksi sitä kirjakauhistusta kutsutaankaan) puhutaan sikiämisestä, siittämisestä jne.

        Mutta vauva hän meille on ollut heti plussasta lähtien, sikiö on jotenkin kylmä ja lääketieteellinen nimike. En tiedä suojellaanko sillä odottajaa, että aluksi se on ”vain” sikiä, ei vauva, jos meneekin kesken on ”helpompi” menettää sikiö. Jossain vaiheessa rasakauttahan se sikiö muuttuu vauvaksi, oisko siinä vaiheessa kun hän on tavallaan valmis ja omaa kaikki elimet ym.

        Onnea odotukseen!!! Mukava seurata teidän perheen elämää :) kiitos tästä!

    • Emmi Nuorgam
      1.10.2013 at 19:04

      Meillä Pirkkalassa ultrataan kerta terveyskeskuksessa alkuraskaudessa ja sit mikäli osallistuu seulontoihin, niin ne tehdään Terveystalon 3D-ultrassa. Ainakin Tampereeseen verrattuna oli täällä ihan luksuspalvelua, en sitten tiedä muista kaupungeista. :)

      • Kristaliina
        1.10.2013 at 19:15

        Hei joo ja tästä tuli mieleen, että taitaa ihan Helsingin sisälläkin olla joitain eroja! Jos en ihan väärin muista, niin esim. Kallion neuvolassa on oma ultralaite, jolla saattavat ultrailla ihan ”protokollan ulkopuolellakin”. Muistaakseni ystävä sai sieltä enemmän ultria kuin minä vastaavasti ihan samaan aikaan parin kilometrin päässä Koskelan alueella.

  • Liisa
    1.10.2013 at 16:46

    Vauva laulaa siellä että ”Let me hear you say; this shit is bananas, B-A-N-A-N-A-S, this shit is bananas, B-A-N-A-N-A-S…”

    • Kristaliina
      1.10.2013 at 17:21

      :D

  • Melina G
    1.10.2013 at 17:25

    Ihanaa, että osaatte fiilistellä myös tätä toista raskautta!

    Meiltä jotenkin jäi se tunnelmointi kokonaan väliin. Eka lapsi oli vielä niin pieni, sitten muutettiin toiseen maahan ja jännitettiin, saadaanko sairasvakuutukset kuntoon ennen lapsen syntymää (käteisasiakkaana on aika kallista lystiä). Eikä sitten edes muistettu ottaa kameraa synnytyssairaalaan. 

    • Kristaliina
      1.10.2013 at 20:07

      Ehkä se fiilis sieltä tosiaan vähitellen taas löytyy – vaikka tosiaan tässä tilanteessa meilläkin on arki aika hulinaa eikä sellaiseen ”keskityn tässä vain itseeni ja omiin tuntemuksiini” -fiilistelyyn ole aikaa… Toivottavasti kamera sentään muistetaan! :)

  • Asha
    1.10.2013 at 17:57

    Jännittää, jännittää, jännittääää! Huh huh, eka ultra on mullakin tällä viikolla ja sitä on odotettu, oi sitä on niin odotettu! Kyllä mäkin tuossa ensimmäisessä kuvassa näen jo ihan vauvaihmisen :) 

    • Kristaliina
      1.10.2013 at 20:08

      Iiiik toivotaan ihania jääkaapin oveen kiinnitettäviä ultrakuvia sinnekin! <3

  • Nannannaa
    1.10.2013 at 18:02

    Banaanikohtu. xD

    En kestä näitä ultrakuvia. Heti tulee tippa linssiiin. :’)

    • Kristaliina
      1.10.2013 at 20:08

      Hihi. No hei aina voi syyttää hormoneja. Aina :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    1.10.2013 at 18:38

    Voi kuin ihania ultrakuvia&lt;3 Oon kyl tosi onnellinen ja ilonen teidän puolesta, mutta valitettavasti myös äärimmäisen kateellinen… Oma ultra kun näytti tänään täysin tyhjää:( Sinne meni se kevätvauva… Mutta elämä jatkuu. Nauti nyt täysillä tästä raskaudesta ja niistä ikävistäkin oireista!Moni ottais nekin mielellään, kun vaan sais oman vauvan kaiken sen jälkeen…

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      1.10.2013 at 19:18

      : (

    • Kristaliina
      1.10.2013 at 19:23

      Oh. Tämä riipaisi syvältä. Olen tosi-tosi pahoillani teidän puolesta. Nämä ovat näitä elämän suuria epäreiluuksia, joita ei vaan voi käsittää: miksi joillekin annetaan ja toisille ei. Lapsia syntyy jopa perheisiin, joihin (kröhöm miten tämän nyt muotoilisi) ei vältämättä olisi niin hyvä syntyä. Ja sitten jossain muualla jotkut ihanat, rakastavat ihmiset ja sataprosenttisen hyvät potentiaaliset vanhemmat joutuvat käymään läpi monet pettymykset. Se on niin niin niin väärin.

      Toivon vilpittömästi, että teiltäkin löytyy joskus ultrakuva jääkaapin oveen kiinnitettäväksi. Virtuaalinen halaus, vaikka en sinua tunnekaan – viestisi kosketti <3

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      2.10.2013 at 12:21

      Mulle on käynyt aikoinaan samalla tavalla, ja se tuntui ihan järkyttävän pahalta pitkään. Oikeastaan helpotti vasta sitten, kun vihdoin sai oman lapsen. Voimia.

  • Tuulis (Ei varmistettu)
    1.10.2013 at 19:37

    Mun perussairauden takia gynekologilla ultrataan aina kohtu ja munasarjat. Tuntuu tosi hassulle tuijottaa sitä tyhjää ruutua, jossa näkyy lähinnä suoliston liikettä. Vähän aina alitajuisesti ootan, että sieltä vilkuttelisikin joku takaisin tyhjyyden sijaan :D Vielä ei ole käynyt niin, mutta mahtaa tosiaan olla jännittävä se kerta, kun niin käy.

    • Kristaliina
      1.10.2013 at 19:41

      Se on kyllä outo fiilis – kun näkee, että siellä on joku! Kun eihän sitä muuten tässä alkuraskaudessa tietysti tunne, kun potkut eivät vielä tunnu…

      Mua kans on ultrattu aika paljon munasarjakystan takia (mulla oli siis joskus iiiiso sellainen) ja sen jälkeenkin ilmeisesti jotenkin varalta. Mutta joo, oli tosiaan vähän erilaiset näkymät silloin :)

    1 2