Kättäriterveisiä

Pää sanoi, että eeeeeei ei mua jännitä (eipä). Mutta vatsan pohjassa vähän muljahteli, kun tänä aamuna huristeltiin kohti Kätilöopistoa.

Vai olisikohan se muljahtelu sittenkin johtunut tästä:

 

Tshih ennen mun omaa ensimmäistä raskautta olin sitä mieltä, että ei noista ultrakuvista voi tajuta mitään. Näin kyllä useat onnellisten vanhempien ylpeydellä esittelemät lätyskät: sanoin jotain tyyliin ”vooooi!” ja ajattelin, että missä hemmetissä. Anteeks nyt vaan, mutta tuo on mun silmään vain jotain mustavalkoista mössöä…

Mutta ehkä sitä on nyt silmä tottunut tulkitsemaan näitä suttusia – tai ehkä sitä vaan haluaa ajatella niin. Koska tämä kuvahan nyt tietysti on ihan selvä. Meidän uusi vauva!

*******

Vauvan tulo ei ole saanut minua vielä sellaiseen yliherkkistilaan – käynti Kätilöopistolla sen sijaan liikautti kyllä jotain jossain.

Aamuaikaan aulasta virtasi sisään jännittyneinä hymyileviä, tyhjiä turvakaukaloita kantavia isiä. Muutaman tunnin kuluttua ne kannettaisiin varo-varo-varovasti suurella hellyydellä takaisin autoihin – uusilla vauvoilla varustettuina. Ja sitten kotiin ensimmäistä kertaa; miten kovasti ratin takana varmasti jännittää!

Ultran odotustila oli ihan tuttu: täällä me istuttiin myös kaksi vuotta sitten! Oi, miten paljon sinä aikana on tapahtunut.

Naureskeltiin taas uudestaan sille, että Joelin nimike papereissa on ”yhteyshenkilö”. Olisikohan siihen pitänyt pyytää muutettavaksi ”aviomies”. Tai hmm miten ois ”lapsen isä”?

Vasta synnyttäneet (mahan koosta ja kävelytyylistä päätellen) äidit raahustivat hissiin Kättärin keltaisissa ja vaaleanpunaisissa aamutakeissaan. Oh! Tuli jotenkin sellainen olo, että ei malta odottaa, että olisin tuossa aamutakissa taas itsekin!

S-S kommentoi Puutalobabyn Facebookissa sanoin: ”Maailman turvallisin paikka.” Oma tunne oli ihan täysin samanlainen. Täällä on hyvä. Täällä on lämmin. Täällä sinusta huolehditaan ja sinua autetaan. Kätilöopiston kätilöt <3

*******

Aika käsittämätöntä muuten, miten vauvan (kai sitä voi jo sanoa vauvaksi? en tykkää sanasta ”sikiö” eikä minusta ole käyttämään ”masuasukkia” tai jotain muuta vastaavaa) kehitys tässä alkuvaiheessa on niin huimaa.

Kävimme viikolla 7 varhaisultrassa, ja silloin siellä näytti tältä:

Öööööö?

Ja nyt viiden viikon kuluttua siellä jo heilutti tällainen ihan ihmisen näköinen olio:

Hei-hei, täällä mä oon!

Mutta joo: kaikki oli siis hyvin! Niskaturvotusta oli 1 mm, joka on kuulemma ihan täysin normaalia – yhdistelmäseulonnan (eli sisältää myös verikokeen) tulos tulee myöhemmin postissa kotiin. Kuulemma mitään syytä huoleen ei pitäisi olla:
”…ja kun sä olet vielä noin nuorikin”, kiva ultraaja totesi.
Meinasin kertoa olevani jo itse asiassa 36 vuotta, mutta päätin pysyä hiljaa :)

 

PS. Voiko ultrasta saada jo ensimmäiset huonoäitifiilikset? Mun kohtu on kuulemma omenan kokoinen, mutta banaanin muotoinen. (no okei kätilö käytti kyllä sanoja ”sydämen muotoinen”) Niinpä tuo pikkutyyppi kyhjötteli kokonaan tuolla toisella puolella lysyssä, kun istukka valtasi tuon koko keskiosan. Toinen puoli lerputti tyhjänä. Hmm. Onkohan sillä kovinkin ahdasta siellä – ei näyttänyt kovin ergonomiselta… Jea, huonoäiti ja huonoäidin ahdas banaanikohtu :D

PSS. En ollut tosissani tästä viimeisestä.

1
Like

You Might Also Like

  • Miitu (Ei varmistettu)
    1.10.2013 at 21:37

    Ihania kuvia :) Mä luulen, että se ”mössö” on nykyään tunnistettavampaa ennen kaikkea siks, että on nähny sen mössön liikkeessä. Esim. tosta kahden rastin välistäkin tunnistaa hyvin, mistä kulmasta kuva on otettu ja mitä siinä on tehty. Ainakin meidät yllätti ekassa ultrassa aikoinaan se, miten valmiilta pieni jo näytti – odotin ehkä enemmän sitä liskotyyppiä – mutta siellä vedettiin semmosta tanssillista potkunyrkkeilyä että. Alun kuperkeikan jälkeen lääkäri onneks totes heti, että kääntyi itse (yksikössä), kun ehdin jo säikähtää, että oliko tos ny toinenki tyyppi. Sinänsä aivan mukava ajatus, mutta kun jo valmiiksi oli kyseessä riskiraskaus, niin siinä yhdessäkin oli jo riittämiin jännittämistä. Toisaalta etuna (eikä niin vähäisenä) oli ultrakuvien näkeminen kuukauden välein 20 viikolta lähtien, kun vauvan vointia piti seurata tarkemmin. Varsinkin viimeisimmistä n. rv28 otetuista kuvista näki jo melko hyvin, minkälainen tyyppi sieltä sitten parin viikon päästä putkahti maailmaan.

  • Kukkavarvas (Ei varmistettu)
    1.10.2013 at 22:25

    En kanssa kestä &lt;3 Meillähän mä olen syntynyt kättärillä sekä esikoinen että kuopus. Esikoisen ja kuopuksen välillä on se 12 vuotta ja mulla meinas itku tulla kun mentiin synnyttämään kuopusta ja Haikaranpesässä näkyi seinällä kuva siitä kätilöstä joka oli mukana esikoisen synnytyksessä. Se kätilö on senverta pitemmän uran tehnyt että ei oo kaukana ettäkö olisi voinut olla munkin syntymähetkenä mukana :D mutta ei sentään kuitenkaan…. jokatapauksessa seuraavana päivänä menin kuopus kainalossa katsomaan että oisko se kätilö paikalla (ei siis ollut kuopuksen syntymässä kuitenkaan mukana) ja raahasin häpeästä punaisen Esikoisenkin messiin että ”nyt mennään kato kattomaan että onko Liisa työvuorossa”. Esikko ei ihan jakanut mun hormonihuuruissa tulvivaa nostalgiahuumaa siitä että ”kun se oli sun synnytyksessä mukana”. Kovasti niitä kätilöitäkin siellä kansliassa hymyilytti, ei ollut Liisa töissä. Että Liisalle vaan terkut! :D

  • Katty (Ei varmistettu)
    2.10.2013 at 10:22

    Paljon onnea! Me käytiin myös juuri muutama viikko sitten ekan lapsen ekassa ultrassa Kättärillä ja kohta päästään uudelleen. Tunnelma kotiin ajaessa oli helpottunut (kun kaikki oli hyvin), suorastaan hilpeä (kun ollaan niin innoissamme) ja ennen kaikkea tosi onnellinen. Tähänastisen elämäni paras päivä!

    Toivotaan, että pääsemme molemmat Kättärille myös synnyttämään eikä nämä sairaalaremontit aiheuta sitä, että ohjataan johonkin muualle. Kyllä se käsittääkseni aika todennäköiseltä vaikuttaa, että siellä synnytetään. Tsemppiä jatkoon!

  • 1 2