Kaksi vauvaa

Meillä asuu kaksi vauvaa: Seela-vauva ja Silva-vauva. Ensimmäinen vauva on ihan oikea vauva; toinen vauva on pieni tyttö, jonka kanssa leikitään vauvaa.

Pieni tyttö vauvansängyssä mobilen alla…

Vinkki tähän saatiin itse asiassa neuvolantädiltä kotikäynnillä. Helpostihan sitä varmasti alkaisi (tai ainakin me oltaisiin alettu) odottaa esikoiselta ”isona tyttönä” olemista ja itsenäisyyttä nyt, kun on myös pieni vauva talossa. Mutta voih – erityishuomiotahan se pikkutyttö tietysti kaipaa juuri nyt perhetilanteen muututtua, ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Samanlaista huomiota kuin vauvakin.

Idea vauvan leikkimisessä neuvolantädin mukaan on se, että tässä tosiaan leikitään vauvaa. Ei siis taannuta vauvaksi vaan iso tyttö leikkii tällaista leikkiä. Tämä kuulosti meidän mielestä ihan hurjan hyvältä ajatukselta – toivottiin, että tällaisilla pikkujutuilla voitaisiin myös ennaltaehkäistä mustasukkaisuuden tunteiden syntymistä. Lisäksi ”oikeita taantumisia” (esimerkiksi pottahommissa niin kuin monilla kuulemma tapahtuu) ei ole ainakaan toistaiseksi tullut, kun vauvailun saa hyväksytysti tehdä leikkimällä.

Niinpä meillä leikitään nyt usein Silva-vauvaa.

Tirppa menee Seelan paikalle päiväsänkyyn mobilen alle ja hänet peitellään vaaleanpunaiseen vauvanpeittoon. Vaipat vaihdetaan joskus makuulla hoitopöydällä niin kuin vauvalle. Tai ”äidin omat vauvat” kellivät vierekkäin omissa sittereissään – Seela vauvakeinussa ja Silva sitterissä, joka on laitettu makuuasentoon niin, että se kestää naperon painon. Joskus pahan mielen yllättäessä saatan kysyä, että ”haluaako Silva olla äidin vauva?” – ja jos haluaa, hyssyttelen tirppaa kehtoasennossa ja silittelen niin kuin pikkuvauvaa. Monesti samalla jutellaan, että näin äiti silitteli ja pusutteli Silvaa silloinkin, kun Silva oli tuollainen pieni vauva.

…ja iso tyttö äidin kanssa jätskillä.

Ison tytön reippauteen ja omatoimisuuteen tietysti kovasti rohkaistaan, mutta sitä ei vaadita. Esimerkiksi aamulla tirppa saa itse valita, tuleeko portaat alakertaan itse vai äidin sylissä. Tai että nostaako äiti syöttötuoliin vai nouseeko tirppa itse.

Usein Silva valitsee itsenäisyyden.

Mutta tarvittaessa kaksivuotias saa olla ihan vauva. Kyllä sitä iso tyttö ehtii elämässä olla myöhemminkin <3

 

You Might Also Like

  • jenna mjk (Ei varmistettu)
    19.6.2014 at 21:52

    Oih, tuossa toisessa kuvassa tirpalla samanlaiset kengät kuin minulla lapsena, ja ne on minulla tuolla odottamassa, että sopivat omalle juniorille..! ihanat! :D

  • TerhiF (Ei varmistettu)
    20.6.2014 at 13:55

    Oma tyttö on 1v8kk ja sisarus on haaveissa.
    Kiva kuulla että voi tosiaan luvan kanssa sitten leikkiä vauvaa.
    Kun oma tyttö syntyi, huomasin että siskon kolme vuotta vanhempi tyttö sekä serkun kaksi vuotta vanhempi tyttö, molemmat kävivät läpi tuon vauva vaiheen. Halusivat kovasti että puettaisiin vaippoihin ja saisivat syödä tuttipullosta. Myös imetys kiinnosti molempia kovasti, muistan että itse olin hieman ”huolissani” kun tytöt tulivat vauvan ”reviirille” kun imetin. Onneksi eivät sentään sitä pyytäneet :)

    Silva on kyllä aivan ihana ja mainio tyttö!

  • 1 2