Huijattu

Olen kuullut, että huijauksia käsitteleviin lehtijuttuihin on vaikea saada huijattuja henkilöitä esiintymään omilla nimillään – niin paljon oma sinisilmäisyys ja huijatuksi tuleminen hävettää.

No, minä en aio hävetä, vaan kerron tämän tässä ihan suoraan ja heti alkuun: nyt juuri vuodenvaihteessa meitä huijattiin nettikaupoissa lastenvaunuostoksilla. 

Pahasti ja hyvin-hyvin kalliisti.

Tällä seuraavalla (pitkällä) tarinalla on hyvin selvä opetus, joka ei rivienvälistälukua kaipaa:
olkaa ihmiset tosi-tosi huolellisia nettiostoksissanne, erityisesti lastentarvikkeita ostaessanne! 

*******

Koko tarina alkoi iloisesti: sain tutuksi tulleelta blogilukijalta vinkin, että tori.fi:ssä on myynnissä just sellaiset tupla-Bugikset, joista olen haaveillut. Jesh, ihan mahtavaa! Myynti-ilmoitus oli ihan normaali, itseotettuja kuvia muistaakseni jopa viisi. Sisällä säilytetyt vaunut, vuoden käytetyt ja takuuta jäljellä – ja hinta ihan kohdallaan!

Mahtavaa, naputtelin saman tien nopeasti myyjälle viestin (ja pari lisäkysymystä) tori.fi-järjestelmän kautta ja sanoin, että olisin tosi-tosi kiinnostunut ostamaan vaunut.

Seuraavana päivänä myyjä vastasi meilillä: myynnissä ovat edelleen, ja kysymäni osat olivat kaikki myyntipaketissa mukana – ainoastaan hyttyssuojat olivat hukkuneet heillä muuton jälkeen. Mutta niihin käy ihan tavalliset hyttysverkot vaikkapa ihan Prismasta.

Hetken kuluttua myyjä soitti.

Puhuimme puhelimessa varmasti puoli tuntia. Myyjä kertoi ummet ja lammet vaunuista ja niiden käytöstä – oli todellinen Bugaboo-asiantuntija. Takuukuitista ja alkuperäisen ostospaikan takuukäytännöistä hän kertoi myös pitkät pätkät ja oli muutenkin aivan hurjan puhelias: kertoi lapsistaan (nimillä) ja elämästään. Välillä päädyin pyörittelemään Joelille äänettömästi silmiäni, että ”mentäis jo asiaan”. Taustalta kuului lapsen ja miehen ääniä – välillä myyjä vähän lapselle tiuskikin, että mene nyt isäsi kanssa, niin äiti saa puhua rauhassa puhelimessa.

Myyjä oli selvittänyt valmiiksi Matkahuollon kustannukset ja toimitusajat. Pakkaustarpeetkin jo olivat ja hän otti osoitteeni siinä puhelimessa saman tien ja kirjoitti sen suoraan toimituslappuun. Puhelinnumeronkin, koska Matkahuollon ilmoitus tulee usein tekstiviestillä. Hän mittaili ostamaansa kuplamuovia ja rapisteli sen kanssa, välillä mieskin kävi auttamassa. Minä vakuutin, että voin tietty maksaa ekstraa pakkaustarpeita varten, jos sitä pitää ostaa lisää.

Myyjä oli myös vähän ärsyyntynyt: hän oli saanut hurjasti yhteydenottoja ja kysymyksiä sähköpostiinsa. Hän oli jollekin ostajalle vastannut varmasti kymmeneen kysymykseen, ja sitten sen jälkeen ostaja ei ollut enää ollenkaan vastannut. Kamalan vaivalloista tämä homma ja sähköpostien naputtaminen – ja ärsyttäviä ostoaikeettomia ”ikkunaostosten” tekijöitä liikkeellä. Minä vakuutin, että hei me kyllä ihan oikeasti ostetaan nämä.

Ja sitten: se maksupuoli. 

Mitenkäs tämä nyt kannattaisi hoitaa, kun myyjä asuu eri puolella Suomea…

Myyjä sanoi, että jotkut ostajat olivat jopa tarjoutuneet maksamaan koko hinnan sellaisenaan pankkitilille. Ja minä:
”Joo, joo – ei se ole mikään ongelma. Totta kai.”

*******

Kaikki voivat tässä vaiheessa hihkaista yhteen ääneen: Virhe! Virhe! Virhe!

Totta kai se oli virhe. Ihan älyttömän typerää ja hyväuskoista. Missä tahansa yhteydessä, jos meiltä teoriassa kysyttäisiin, että maksaisitko ison kauppahinnan tuntemattomalle henkilölle näkemättä itse tuotetta, sanoisimme, että no ei tietenkään!

Mutta mikä siinä onkin, että itse tilanteessa sitä sitten vaan haksahtaa…? Poliisi sanoi jälkikäteen, että nämä huijarit ovat vain niin taitavia siinä, mitä tekevät. Isommissa huijauksissa vielä taitavampia. He tekevät sitä, koska se on niin helppoa.

*******

Tässä kohdassa bloggausta oli ensin piiiiitkä kertomus seuraavista tapahtumista. Mutta tarinasta tuli aivan liian pitkä ja polveileva, ja kaikki kuitenkin tietävät jo lopputuloksen: vaunuja ei siis koskaan tullut. 

Yhteydenpito myyjän kanssa ei kuitenkaan loppunut maksuun. Jostain syystä hän viestitteli minulle vielä useasti – ja vielä soittikin toisen piiiiiitkän puhelun, jossa taas kertoi ummet ja lammet elämästään. Vaikka meidän rahamme olivat hänen antamalleen tilille siirtyneet jo viikkoa aikaisemmin. Ehkä hän yritti viivyttää epäilyksiemme heräämistä. En tiedä. Kummallista.

*******

Okei. Tilanne nyt:

Rikosilmoitus on tietysti jo tehty, henkilö poliisin tiedossa ja juttu poliisitutkinnassa, ja seuraavaksi tapaus menee oikeuteen. Samoilla vaunuilla huijattuja oli tällä erää kymmenkunta ympäri Suomen.

Mutta karseaa on tämä: on erittäin-erittäin todennäköistä, että emme tule koskaan saamaan rahojamme takaisin. Käräjäoikeus voi määrätä (ja varmaan määrääkin) myyjän maksamaan – mutta millä rahalla? Tämäntyyppisillä tyypeillä on usein hengästyttävä määrä vastaavia tuomioita jo saatuina eikä niitäkään rahoja maksettuna. Ongelma on se, että huijari ei vaan välitä rikosmerkinnöistä ja tuomioista. Aina voi laittaa uuden ilmoituksen (uudella tekaistulla nimellä) nettimarkkinapaikoille. Kiinnijääminen ja tuomio ovat vain pieniä näpäytyksiä, jotka eivät tyyppiä hetkauta.

*******

Enimmän osan aikaa olen ollut koko hommasta jokseenkin sanaton. 

Tuplavaunuihin säästämämme rahat ovat nyt joka tapauksessa mennyttä, ja vaunuja meillä ei ole. Meitä on huijattu. Ihan todellakin. Voisin varmasti kirkua ja huutaa ja raivota ja olla ikuisesti katkera, mutta se ei tuo takaisin rahoja. Eikä vaunuja.

Tämä täytyy vaan hyväksyä.

Meitä on huijattu.

 

PS. Olen poliisilta tarkistanut, että tämän verran saan tapauksesta kertoa. Valitettavasti enempää en voi. 

Tämän jutun tarkoitus on (ja pidin tämän kirjoittamista tosi-tosi tärkeänä) varoittaa muita nettiostosten tekijöitä: vaikka kuinka olisi harjaantunut ja kokenut ostaja (niin kuin minä; voi kuinka monet nettikaupat olenkaan viimeisen kymmenen vuoden aikana onnistuneesti tehnyt!), ei tarvita kuin yksi haksahdus, niin voi menettää huijarille ison määrän rahaa. Ja niitä ei saa takaisin!

Ja nyt minä vanhana nettikauppa- ja kierrätysfanina joudun ikäväkseni sanomaan näin:
(sydän itkee verta: minä kun aina olen halunnut hehkuttaa nettikirpputorien ihanuutta)

Älkää ikinä ostako (kallista) tavaraa näkemättä, että se todellakin on olemassa. Asiansa osaavia huijareita on liikkeellä – etenkin lastentarvikkeita myymässä!

 

You Might Also Like

  • Nannannaa
    20.1.2014 at 15:41

    Voi hemmetti, tosi kurjaa. :(

    Musta on kuitenkin tositosi hienoa, että sä uskallat kertoa jutun omana itsenäsi. Monesti kuulee näitä mun-tuttu-tai-tutuntuttu-juttuja, joista nousee epäilys, että onko keksittyjä vai mahdollisesti jopa itse joutunut huijauksen kohteeksi. Mä luulen, että itteänikin nolottais niin paljon, että oisin sit vaan ihan hiljaa koko jutusta.

    Mutta tärkeä aihe, ehdottomasti! Kiitos, Krista!

    • Kristaliina
      20.1.2014 at 15:58

      Mä mietin tämän kirjoittamista niin, että perhanan hujari sai meidän rahat, mutta ei meidän omanarvontuntoa! Damn. Näin kävi ja sillä selvä.

      Ja en usko, että huijatut ihmiset (me ja ne muutkin kymmenen, jotka tällä erää menivät tähän samaan lankaan) eivät ole yhtään tyhmempiä kuin muutakaan. Meilläkin kyse oli ikään kuin hetken haksahduksesta: sellaisella hetkellä, kun myyjä tarjosi just sitä, mitä me haluttiin ja sopivan uskottavaan (edulliseen mutta ei epäilyksiä herättävään) hintaan – enempää ei tarvita. Bling, olet huijattu. Nämä tyypit osaavat valita just sellaiset jutut myyntiin (tässä tupla-Bugikset…), joita ostajat netistä himoiten etsivät.

      Jotkut huijatut eivät tee edes rikosilmoitusta (etenkin jos huijattu rahasumma on pieni), koska oma sinisilmäisyys nolottaa niin kovasti. Ja se on osittain yksi tekijä, minkä takia (pienempien huijausten tekijät) voivat vaan rauhassa porskuttaa eteenpäin… Se on väärin!

      • kiukkuinensiili (Ei varmistettu)
        29.10.2014 at 11:18

        Näitä tarinoita PITÄISI kirjoittaa iltapäivälehtiin yms. KAIKKIEN tietoisuuteen vaan! Varsinkin nuorten, joilla ei kokemusta vielä nettikirpputoreista. Hienoa, että kirjoitit! Näille pitäisi olla oma sivusto ja lista huijareiden yhteystiedoista!

  • HannaSilinda (Ei varmistettu)
    20.1.2014 at 15:42

    Voihan ryökäle, kuinka voikin olla inhottavia ihmisiä! :(

  • Eerika
    20.1.2014 at 15:46

    Eikä! Voihan hemmetinhemmetinhemmetti! Toivottavasti onni kääntyy kohdallanne ja ne teidän kaipaamanne tuplavaunut ilmestyvät lopulta kotiinne, kaikesta huolimatta :) 

  • Mindeka
    20.1.2014 at 15:49

    Aivan sairaan raivostuttavaa, kun miettii, että kyseessä on siis oletetusti perheellinen henkilö(t), joka huijaa perheellisiä, isolla summalla -Eikä todennäköisesti edes kadu asiaa, jos kerran sama tyyppi (tai tyypi) on huijannut samoilla vaunuilla jo useampia. Kyllä meillä ainakin raha on lapsen kanssa tiukemmassa, kuin ennen lasta. (Ja se on ihan oma valintamme toki.)

    Saisitkohan/ voisitkohan liittää tähän juttuun kuitenkin vielä vaunujen kuvan, ettei kukaan yrittäisi ostaa niitä samoja vaunuja vaikkapa Huuto.netistä? Koska te tuskin olette viimeiset heidän uhrinsa.

     

    • Kristaliina
      20.1.2014 at 16:10

      Harmi kyllä en pysty – myyjä poisti ilmoituksen tori.fi:stä heti rahojen saamisen jälkeen…

      Mutta kyseessä oli siniset tupla-Bugikset. Kuvat näyttivät ihan tavallisilta suomalaisessa kodissa itse otetuilta kuvilta, eivät herättäneet mitään epäilyksiä. Itse asiassa kuva-googlailin tuossa yksi ilta pari tuntia (ja kolusin myös eBayt sun muut), koska joskus kuulemma huijauskuvat on ihan suoraan googlesta napattuja. Mutta ei löytynyt. Voi olla, että vaunut ovat olleet myyjällä/myyjän kaverilla olemassa, mutta hän on vain myynyt ne useampaan kertaan. Tai sitten hän on ottanut kuvat jostain aiemmasta myynti-ilmoituksesta, joka on jo netistä poistunut eikä löydy enää haulla…

      Ja yksi vinkki muuten tuli mieleen: jos olette ostamassa jotain, googlatkaa ainakin myyjän nimi! Jos hakutuloksia on nolla (niin kuin meidän tapauksessa myöhemmin huomattiin), se on jo paha-paha merkki. Myös Väestörekisterikeskuksesta voi tarkistaa, että onko tämännimistä henkilöä/tällä osoitteella Suomessa olemassa. (toki myyjät voivat myös pölliä jonkun toisen ihmisen nimen ja osoitteen käyttöönsä, joten tuokaan tarkistustapa ei ole välttämättä luotettava) Mutta voi jos oltaisiin edes ennen maksua tajuttu googlata, niin oltaisiin heti huomattu nollatulos google-hauissa!

      • FFFifi
        20.1.2014 at 16:27

        Tästä nimen googlaamisesta tuli mieleen, että myös esim. Enirosta voi tarkistaa. Sieltä saattaa myös löytyä yllättävää apua jos tavara jää saamatta. Itse soitin myyjän äidille kun ei pakettia kuulunut. Äitiliini maksoi sitten rahat takaisin tililleni :)

        • Kristaliina
          20.1.2014 at 21:39

          Ihan mahtavaa! Googlauksella selvisi myös yksi huijari, jonka isä oli kauppoja takaisin maksellut – käy kyllä sääliksi nämä vanhemmat, aikamoista murhetta varmasti tuottaa tuollaiset jälkipolven toilailut… :(

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    20.1.2014 at 15:55

    Nää on niin inhottavia ja raivostuttavia..me saatiin rattaat kyllä mutta ne olikin homeessa, vaikka piti olla niin hyvässä kunnossa ja sisällä säilytetty. Homepilkut oli piilossa niin että löytyivät vasta kankaat irrottaessa. Välillä vaan vetää sanattomaksi ihmisten inhottavuus ja häikäilemättömyys.

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      21.1.2014 at 12:38

      Tuollaisessa tapauksessa en kyllä vannoisi, että myyjäkään on pilkkuja huomannut. Ja jos kosteus pääsee kankaan ja vaikka istuinmuovin väliin, se ei kuivu sisälläkään ihan äkkiä jos päällä on aina esim vaununkoppa tai talja. Mulla on tästä oma kokemus, että vaunujen kankaat selkänojan takaa kuomun alareunan alta homehtuivat vaikka pidettiin vaunut sisällä lämpimässä. Sen lisäksi ne kuitenkin olivat ulkona 6-8 tuntia päivässä, koska lapsemme nukkui pihalla melkein turhankin hyvin.

  • -jenni-
    20.1.2014 at 15:59

    Voi ei!!!!!! 

    Harmittaa kovasti teidän puolesta :(

  • Jenni_E (Ei varmistettu)
    20.1.2014 at 16:04

    Hui! Ja mä just tänä aamuna katsoin torista, josko löytyis tuplabugiksia! Apua!

  • Jenni_E (Ei varmistettu)
    20.1.2014 at 16:06

    Apua! Ja mä just tänään etsin torista tuplabugiksia! Hui, en uskalla enää.. Kiitos, kun kirjoitit tän jutun. Itseäkin hoitovapaalaisena itkettäisi tuollainen raha…

    • Kristaliina
      20.1.2014 at 16:22

      Sama täällä, ei todellakaan mikään pikkuhuijaus hoitovapaalaisen tuloille…

      Voi ei nyt mulla tuli sellainen olo, että toivottavasti en nyt torpedoi jonkun rehellisen myyjän myyntejä, jos joku just on laittanut rattaansa myyntiin… Tietysti sehän on aina hyvää varmistusta, jos käy itse hakemassa vaunut ja antaa rahat samalla käteen. Voi varmistua kunnostakin. Jossain myös oli vinkki, että pyytää myyjältä kuvan ko. tavarasta saman päivän lehden kanssa – silloin ainakin voi tietää, että tavara on myyjän hallussa eikä kuva ole netistä otettu…

      Tämä on vaan mun omaa näppituntumaa, mutta mun mielestä esim. huuto.netissä on hyvää se ”palautteenantosysteemi” eli jos samalla myyjällä on paljon positiivisia palautteita, se herättää enemmän luottamusta. Tämä oli mun eka tori.fi-ostos eikä käynyt kovin hyvin…

      En edes tiedä, että miten se maksu pitäisi tuollaisissa tapauksissa hoitaa, jos/kun etukäteen ei kannattaisi maksaa. Postiennakollakin voi saada käsiinsä tyhjän paketin… Ehkä se ”live-nouto” on vaan ainoa luotettava tapa. Rajoittaa vaan maantieteellisesti aika paljon kaupankäyntiä…

      • Elinabeth
        20.1.2014 at 20:06

        Täällä ilmoittautuu yks nettiostoshuijauksen uhri myös! Ostin huutonetistä paljon plussakehuja saaneelta tyypiltä iPhonen. Hinta oli joku 300e, opiskelijalta aikamoinen summa. Myyjän kans keskusteltiin sähköpostitse kun hänellä oli aina ”työvuoro”. Jos oltas tajuttu soittaa, oltas huomattu numeron olevan olematon. Huutonetin plussalliset kehut ja käyttäjätunnus oli varastettu joltain muulta eli EI KANNATA LUOTTAA edes niihin positiivisiin palautteisiin!!! Juttu meni oikeuteen, sama henkilö oli noin 50 ihmiseltä huijannut useita, useita tuhansia euroja rahaa.
        Ja tuskin saadaan rahojamme takaisin tältä nuorelta veikolta. Osoite tiedetään, että joskus tekis mieli mennä koputtelee oven taa… :/

        • Elinabeth
          20.1.2014 at 20:07

          Ja saatiin muuten joltain rehelliseltä huutonetin käyttäjältä vinkki, että vaikuttaa huijaukselta, mutta vinkki tuli päivän myöhässä ja rahat olivat jo vaihtaneet omistajaa…

          • Elinabeth
            19.2.2014 at 07:59

            Pakko tulla tännekin kertomaan, että ihmettelin äsken, miksi tililläni on niin paljon rahaa… Olin saanut ulosottovirastolta huijatun summan takaisin korkojen kera! Eli kaveri on saatu tilille tekosistaan!!! :):)
            Toivottavasti tekin näette rahanne vielä joku päivä!

        • Kristaliina
          20.1.2014 at 20:23

          Voi ei! Eli ei voi luottaa noihin plussiinkaan… Huoh. Kurja juttu! Tällaiset kyllä vie ihan pohjaa pois siltä luottamukselta, mikä näissä nettikauppa-asioissa on kuitenkin ihan olennaista jossain määrin…

        • Julleboy (Ei varmistettu)
          23.1.2014 at 12:58

          >Huutonetin plussalliset kehut ja käyttäjätunnus oli varastettu joltain muulta

          Siis miten käyttäjäpalautteen voi varastaa toisilta? Oliko toisen profiilin salasana urkittu ja sen jälkeen tietoja muutettu? Vaikka jonkun huutonetti-tunnukset saisi tietoonsa, miten tilin voi kaapata itselleen? Jos esim. sähköpostiosoitetta muuttaa, eikö siitä pitäisi tulla vanhaan sähköpostiosoitteeseen vahvistuspyyntö?

          • Emilia M
            23.1.2014 at 14:24

            Kyllä sitä tapahtuu. En tiedä miten, ehkä silloin jos salasana on tarpeeksi helppo murtaa. Mutta just pari päivää sitten törmäsin Huutiksessa tämmöseen esimerkkiin: https://www.huuto.net/kayttaja/2099459

          • ev (Ei varmistettu)
            29.1.2014 at 10:49

            Käytän huutista itse aika paljon, myyn ja ostan sieltä. Mutta vältän myyjiä, joiden kuvauksessa lukee ”rehellinen”, ”luotettavaa kaupankäyntiä” yms. Kyseisiä fraaseja käyttäjät tuppaavat olemaan jotain muuta. En silti väitä etteikö tuon kyseisen myyjän kohdalla voisi olla toisin. En kyllä kävisi kauppaa hänen kanssaan, ellei nouto onnistu.

      • Emmi Nuorgam
        20.1.2014 at 22:41

        Käsittääkseni postiennakkopaketin sisällön saa tarkastaa ennen maksua. En toki tiedä onko se joku yleinen sääntö vai vaan voimassa niissä posteissa joissa on inhimillinen työntekijä, mutta aina kannattaa kysyä. 

        • Elkku
          21.1.2014 at 10:44

          Kurjaakin kurjempi juttu  Krista!

           

          Postiennakkopakettia ei oletusarvoisesti ilmeisestikään saa tarkistaa ennen maksua. Jotenkin sen voinee sopia tai sitten on vaan tosiaan postihenkilön inhimillisyydestä kiinni.

           

          Itse Olen tehnyt kalliista sporttikärryistä kaupat tori.fi kautta. (Rehellisen) myyjän kanssa viestitelleessä ja soitellessa kauppojen sopimisen aikaan molemmille osapuolille tuli seläväksi, että kyseessä on niin suuri kauppa, että tähän ei kannata huijarien pelossa suin päin syöksyä. Myyjä ehdotti ensin tilimaksua (ihan sisinisilmäisyyttään aluksi), mutta tajusi heti, kun vaadimme luotettavampaa tapaa, että kyseessä on tosiaan molempien osapuolten etu reiluissa kaupoissa. Lopulta päädyimme yhdessä postiennakkoon. Lähipostissa en saanut avata pakettia, mutta paketin epämääräinen muoto ja paino olivat mielestäni riittävä osoitus siinä tilanteessa. (Olisihan siinäkin tosin vielä ollut huijauksen mahdollisuus.) Myyjästä varmisuimme puheluilla, sähköposteilla ja googlaamalla. Juoksukärryjen myyjältä esim. löytyi monta maraton tulosta :).

          • Emmi Nuorgam
            21.1.2014 at 12:46

            Juu tuossa alempana olikin jo selitetty, että paketin mukana täytyy olla lähettäjän suostumus paketin sisällön tarkastamiseen. Mutta rehellisillä myyjillähän ei sen kanssa pitäisi olla mitään ongelmia. :)

        • Emilia M
          21.1.2014 at 12:43

          Jostain olen lukenut, että postiennakkopaketin saa avata, jos lähettäjä on tehnyt asiasta jonkin merkinnän lähetystietoihin.

  • Kahvittelija
    20.1.2014 at 16:16

    Voi ei!!! :/ 

    Kiitos kuitenkin, että kerroit muillekin, miten teille kävi – itse aion ainakin jatkossa olla entistäkin varovaisempi netistä ostaessani!

  • Marsikka
    20.1.2014 at 16:16

    Voi harmitus! Ite oon kyllä niin hyväuskoinen että aina uskon ihmisten olevan rehellisiä. Mutta ainahan se ei sitten olekaan niin. Hyvä pitää nyt mielessä tämä kun on ajankohtaista hankkia kaikenlaisia tarvikkeita ja juurikin mieleistä olisi ostaa mahdollisimman paljon käytettynä.

  • Retkemme/Eeva (Ei varmistettu)
    20.1.2014 at 16:29

    No voihan mikä tilanne :/

    Itse olen kalliimmissa kaupoissa käyttänyt Matkahuollon bussiennakkoa. Toimii kuten postiennakko eli lähettäjä laittaa tavaran tulemaan, mutta vastaanottaja saa sen itselleen Matkahuollon toimipisteestä vasta, kun maksaa sovitun summan noutaessaan tuotteen. Matkahuolto siirtää rahat lähettäjälle ja vastaanottajallakin on mahdollisuus nähdä tuote (ellei ole pakattu peittoon) noutaessaan ennen maksua. Esim. fillarikaupoissa olen itse tätä käyttänyt.

    http://www.matkahuolto.fi/fi/pakettipalvelut_yksityisille/laheta_paketti

    • Kristaliina
      20.1.2014 at 17:02

      Mä googlailin noita huijauksia niin paljon, että kuulin, että joillekin on tälläkin tavalla tullut tyhjä paketti (tai jotain roskaa) käteen… Mutta ainakin painosta voisi ehkä päätellä, että onko siellä vaunut vai onko se tyhjä :)

      Mutta jossain (olikohan jopa poliisin sivut) myös sanottiin, että postiennakko/bussiennakko ovat myyjälle sen verran työläämpiä, että jo ihan sen takia huijarit käyttävät sitä vähemmän. Kun kerran saavat helpommallakin, kun meitä hyväuskoisia tilillemaksajia näköjään riittää… :(

      • Liikaa kaikkea (Ei varmistettu)
        20.1.2014 at 21:50

        Hei, postilla on olemassa sellainen ennakkotarkistusoikeus, eli postiennakossa paketin saa avata postissa ja tarkistaa mitä siellä on ennen kuin maksaa postiennakon.

        Vaunuilla huijataan ja PALJON. En ostaisi itse vaunuja muuten kuin face-to-face. Hienoa, että otit asian esiin eikä sen pitäisi ketään rehellistä harmittaa. Ja ihan loistava blogi sulla, tykkään!

        • Kristaliina
          20.1.2014 at 22:11

          Vau, tämä on jatkoa ajatellen hyvä tieto – kiitos!

          • HannaSilinda (Ei varmistettu)
            20.1.2014 at 22:26

            Lisäyksenä tuohon postin tarkistusoikeuteen: myyjän pitää erikseen kirjoittaa siihen pakettikorttiin että antaa tähän luvan. Muutoin ei postitätikään saa luovuttaa pakettia avattavaksi ennen maksua. Kannattaa siis aina postiennakolla ostettaessa pyytää myyjää kirjaamaan tuo tarkistusoikeus pakettikorttiin, jos ei suostu niin ei oo puhtaat jauhot pussissa. Matkahuollon vastaavasta käytännöstä en tiedä.

  • kontaktimuovi
    20.1.2014 at 16:30

     

    juurikin tämmöisten ihmisten takia ei kohta kukaan enää uskalla mitään netistä ostaa. tai sitten postiennakolla kaikki. ostajalla on oikeus kuitenkin postissa tarkastaa tavara ja jos väärä niin sen voi jättää ottamatta jolloin ei tarvii maksaa mitään.

    • Liikaa kaikkea (Ei varmistettu)
      20.1.2014 at 21:53

      Hei, olen siinä käsityksessä että se tarkastusoikeus on vain jos se on siihen pakettiin merkitty. Olisi kiva tietää, jos sinulla on tietoa muusta? Olen hengannut ehkä vähän liikaakin tuolla nettihuijarit-kuriin palstalla ja siellä ainakin oli käsitys että ennakkotarkastusoikeutta varten paketissa pitää olla merkintä (siis että sen voi oikeasti avata ja tarkistaa, pelkkä paino ei kerro mtn).

      • HannaSilinda (Ei varmistettu)
        20.1.2014 at 22:30

        Kirjoitinkin jo tuohon edelliseen viestiin, mutta olet oikeassa – tarkistusoikeus tulee olla kirjattuna pakettikorttiin myyjän toimesta, muuten pakettia ei saa avata ennen lunastusta.
        Nyt tietysti joku tulee kertomaan että on saanut tarkistaa ilman tuota lupaakin, mutta silloin on toimittu postissa väärin. ;)

  • Kat-1
    20.1.2014 at 16:30

    Ilmoittaudun myos huijatuksi, summa oli satasissa ja kohde auto, myoskin netin kautta. Loydettiin auto, joka tuodaan Suomeen ja me oltiin muuttamassa pois, joten hip hei ja avaimien vaihto satamassa suurinpiirtein. Sovimme, etta auto varataan ja paperit, maksut jne tehdaan, kun kontti avataan ja auto luovutetaan. Yht’akkia piti maksaa kasiraha ennen kuin autoa aletaan kuljetta. Alunperin auto oli JO tulossa, mutta mutta. Tyhmina maksettiin ja saatiin jopa passin kopio myyjalta. Autoa ei tullut, numero ei vastannut jne. Poliisit selvittivat, etta passi mista saimme kopion oli taman huijarin toinen huijauskohde. Meita olikin ollut 7 ostamassa samaa autoa…

    Harmittaahan se rahakin ihan hirveesti, en voi valehdella muuta, mutta myos oma tyhmyys. Vai onko se tyhmyytta edes vai sellaista lapsellista luottamista?

    • Kristaliina
      20.1.2014 at 16:48

      Kröhöm mähän siis väitän, että se ei ole tyhmyyttä :) Luottamista kyllä – mutta toisaalta luottamiseen perustuu niin moni muukin asia tässä elämässä. Kun on niin hyvät kokemukset esimerkiksi nettikaupoista, ei siinä tilanteessa jotenkin vaan… …ei ole syytä epäillä.

      Itselläkin on tosi ristiriitaiset tuntemukset. Huijatuksi tuleminen kirpaisee, mutta toisaalta en halua muuttua ihmiseksi, joka epäilee kaikkea. Se tuntuisi jotenkin tosi… …surulliselta. Haluan edelleen uskoa ihmisistä (pääasiallisesti) hyvää. Kun vaan osaisi epäillä sitten just oikealla hetkellä :)

      • Titiu
        20.1.2014 at 21:16

        Koko maailma perustuu luottamukseen, jollei muusta niin siitä, että huomennakin on taas uusi päivä.

        Mua sapettaa ihan suunnattomasti ihmiset ketkä ehdoin tahdoin syö tätä luottamusta, tekee maailmasta pala palalta ikävämpää paikkaa. Oon pahoillani, että nyt osui teiän kohdalle :(

        Mutmut, ystäväämme kokista lainaten, jokaista huonoa juttua kohden on useampi hyvä. Onhan?

        • Kristaliina
          20.1.2014 at 21:20

          Pakko olla! Siihen täytyy… …luottaa :)

           

  • Dalmieijaksakirjautua (Ei varmistettu)
    20.1.2014 at 16:55

    Voi ei! Tositosi kurjaa!

    Mua korpee kahdet huonot nettiostokset – pysyvästi tahriintuneita ja risoja vaatteita, yhteensä 40 eurolla. Ei mikään iso summa, mutta harmittaa ihan hirveesti. Joten voin kuvitella miten paljon teitä ketuttaa!

    Esikoiselle ostin ekat vaunut netistä, ja tuolla jo aikaisemmin mainitulla bussiennakolla. Nyt toiselle juuri torista, noudolla.

  • Kat-1
    20.1.2014 at 16:56

    Epailla oikealla hetkella tai huomata varoitusmerkit edes ;) Niimpa. Katkera tai aina sita pahinta epaileva, yhta pahoja molemmat enka kummaksikaan halua tulla. Kokemuksen jalkeen sita toivottavasti alkaa olemaan kuitenkin tarkempi ainakin.

  • en jaksanut kirjautua :) (Ei varmistettu)
    20.1.2014 at 17:08

    Meille kävi huijaus miehen tietokoneen myynnin kanssa. 800€ kone meni, muttei rahoja saatu koskaan. Puoli vuotta ollaan odoteltu, ja aina tulee oikeudelta postia, että k*settaja on valittanut tuomiosta. Johan se tyyppi oli pissinyt meidän lisäksi 11 henkilöä silmään. Tämän jälkeen ollaan aina googlattu myyjä/ostaja, että jos jotain löytyy niin jätetään kaupat tekemättä.
    Nyt sitten ostettiin turvaistuin autoon, ja sovin myyjän kanssa että postiennakolla lähettää kun turvallinen molemmille osapuolille. Etenkin kun eri kaupungissa istuin kuin mitä me, niin näin parempi. :)

    • Kristaliina
      20.1.2014 at 17:15

      Ja kehtaa vielä valittaa! Tuntuu niin kummalliselta, että on sellaisia ihmisiä (niin kuin tässä meidän tapauksessa perheenäiti), jolla ei vaan yhtään sellaista ”näin ei tehdä” -oikeudentajua.

      Heh mulla on monet kerrat ollut kiusaus käydä tämän ko. henkilön Facebookin inboxiin laittamassa viesti tyyliin ”hei teitpä ikävästi meille” – mutta eihän se mitään auttaisi. Jotenkin kyllä tuntuu oudolta minusta se ajatus, että tuolla Facebookissakin tämä ihminen on on omine kavereineen ja tykkäyksineen, lapsikuvineen ja ”oi, miten nätti kuva” -kommentteineen ihan normaalisti. Ja samanaikaisesti huijaa kymmeniä lapsiperheitä… Ei mahdu mun tajuntaan.

      • Kristaliina
        20.1.2014 at 17:57

        Joo, vastaan tulee siis yksityisyyden suoja… Eli että yksilöityjä tietoja henkilöstä ei saa paljastaa – mutta yleisellä tasolla ja tekotapaan liittyviä asioita voi kirjoittaa, etenkin jos se voi estää muita tulemasta huijatuksi. Ai joo ja myös se, että tyyppi on vain epäilty niin pitkään kuin oikeus on tuominnut…

        Joistain nettihuijareista löytyy kyllä ihan googlen haulla varoituksia keskustelupalstoilta, mutta lain mukaan se on kuitenkin kai kiellettyä.

        Poliisi ei kai virallisesti kieltänyt (pikemminkin kai piti hyvänä, että varoitan muitakin), mutta itse siis ihan varalta kysyin nettipoliisilta neuvoja tähän ja sain hyvää ohjeistusta sieltä. Myös juttua tutkiva poliisi on ollut hurjan hyvä ja ystävällinen – iso kiitos siis hyvästä työstä poliisin suuntaan, vaikka mitään eivät varsinaisesti voi tehdäkään rahojen palauttamiseksi; muuta kuin työtään eli homman tutkinta ja oikeuteen… (mahtaa olla turhauttavaa kyllä heillekin…)

      • susaaanna (Ei varmistettu)
        20.1.2014 at 21:24

        Minusta tuo Facebookissa asiasta kysyminen ois hyvä idea! Mitä nettipoliisi siitä sanoi? Kysyitkö? Tai voisko niiltä sen kavereilta ja sukulaisilta esim. kysellä, on ko. henkilö tehnyt paljonkin nettikauppaa? Ehkei silloin kannata omista kokemuksista kertoa, vaan kysellä yleisellä tasolla?

        • Kristaliina
          20.1.2014 at 21:51

          En kysynyt suoraan, mutta oli puhetta, että olen yrittänyt myyjää itse tavoitella… Yritin siis alkuun pariakin kautta. Todettin kuitenkin sitten vähän yhteisesti, että on varmasti parempi antaa poliisin hoitaa asia siitä rikosilmoituksesta eteenpäin. Kun ei sitä tietysti koskaan tiedä, millaista tyyppiä noissa jutuissa on oikeasti mukana…

    • Kristaliina
      6.6.2014 at 15:12

      Pahoittelut, jouduin tästä poistamaan nimimerkki Eeva:n lähettämän viestin, koska siinä annettiin liian yksityiskohtaisia tietoja (nimi) huijausepäilyistä. Liian tarkkoja tietoja kun ei (harmi kyllä) lain mukaan saa näissäkään tapauksissa julkisesti sanoa, tarkistin sen silloin itse nettipoliisilta; siksi oli pakko poistaa… Tässä Eevan lähettämä viesti kuitenkin niin, että olen merkannut xxxxxx:t niihin kohtiin, jotka varmuuden vuoksi joudun peittämään.

      Eevan kommentti:

      ”Tämä tapahtui äskettäin Helsingissä-
      Tori.fi kautta tullut soitto.(PERJANTAINA 30.5.2014)
      0x0-xxxxxxx (edit: puhelinnumero poistettu)
      Myynnissä ollut tuote MacBook Pro.(2013) Hinta 1200 euroa / 1000 euroa sovimme summaksi heti maksulle.
      Mies halusi ostaa tyttärelleen valmistujaislahjaksi koneen ja kysyi jos hän laittaa rahat tilille OP-pankista ja
      kuitin samantien sähköpostiin , onko Ok jos tytär tulee vielä illalla hakemaan konetta.
      Näin tehtiin ja sähköpostiin ilmestyi OP-pankin kuitti.

      ”tytär” tuli hakemaan konetta.
      xxxxx (edit: tuntomerkit poistettu)

      Tänään on torstai ja saimme juuri vahvistuksen OP-pankilta että kuitti on väärennös.
      Luonnollisesti puhelimet kiinni niin tytöllä kuin ”isällä”.

      Miehen tiedot :
      Suomalainen mies , käyttää numero 
      0x0-xxxxxxx (edit: puhelinnumero poistettu)
      luukku.com sähköpostia
      ”nimi” : xxxxx  xxxxxx (edit: nimi poistettu)

      Tytön tiedot :
      xxxxx (edit: tuntomerkit poistettu)
      Nimekseen sanoi xxxxx (edit: nimi poistettu)
      0x0-xxxxxxx (edit: puhelinnumero poistettu)”

  • poppaliini (Ei varmistettu)
    20.1.2014 at 17:33

    Siis apua! Sanattomaksi vetää ihmisten törkeys. Voi kun tämä teidän tarina saisi onnellisen lopun, uskon että suututtaa aivan valtavasti! Kiitos että kirjoitit tämän postauksen, pistää varmasti monet monet varovaisemmiksi nettikirppistellessä! Ainakin minut, jos ei muita!

  • akk (Ei varmistettu)
    20.1.2014 at 17:41

    Harmittaa kyllä teidän puolesta! Itse tein myyjänä kerran ajattelemattomuuttani sen virheen, että lähetin kalliin tuotteen ennen maksua, mutta onneksi vastapuoli oli rehellinen :) Tuolla tori.fi:ssä on kyllä järkyttävän paljon paljastunut noita vaunuhuijauksia. Onneksi on tuo googlen kuva haku, jolla voi etsiä suoraan samaa kuvaa niin se vähän auttaa. Vaikka näitä huijauksia tuntuu paljastuvan, niin silti sitä luottaa ihmisten rehellisyyteen :)