Gibraltarin (ja vähän muutkin) apinat

Gibraltarin luonnossa vapaina elävät apinat ovat monelle varmasti yksi syistä mennä retkelle tuonne ”ulkomaille”, Britannian rajan yli Gibraltarille. Mutta meillä se on mennyt toisin päin. Jollain hassulla (lähes ei-tiedostetulla) tavalla ne apinat ovat meille olleet se syy, miksi me ei olla menty tätä ennen (ja lasten kanssa) sinne.

No, oikeampi syy on varmaan meidän päiväretkeilyn kannalta hankalat rytmit päiväuniaikoineen plus se, että meillä ei ole autoa – mutta joo puhutaanpa nyt kuitenkin niistä apinoista.

Ensimmäinen läheinen kohtaamiseni (sitä ennen olin nähnyt vain harmaita vilauksia pusikossa) luonnossa elävän villin apinan kanssa oli aikoinaan vapaaehtoistyössä Intian Tamil Nadussa. Eräänä päivänä se vaan ilmestyi sinne maaseudulla sijaitsevalle järjestölle: apina, jonka mukamas vitsikkäästi nimesin silloisen poikaystäväni mukaan.

”Ensimmäinen apinani” vuodelta 2005, tutkimassa minulta saatua herkkua.

Maaseudulla sijaitsevan järjestörakennuksen katolla sitten heittelin apinalle pähkinäpatukoita – kuulin kyllä jo paikallisilta niihin aikoihin, että niitä ei saisi ruokkia – ja mielessäni mukamas ”kesytin” sitä. Tulin muka kaveriksi. Kun hengailin kattoterassilla järjestön hulinaa paossa, kuului jotain aina tumpsahdus, ja sitten se apina oli siinä. Moikka, kaveri! Juttelin sille, kerroin kuulumisia (tuntui ymmärtävän enemmän kuin järjestön työntekijät, heh), annoin lisää ruokaa. Ja kaikkein kuumimpaan aikaan, kun sisätiloissa nukkuminen oli mahdotonta, kannoin jopa sänkyni katolle ja nukuin siellä. TUMPS, kuului aamulla, kun apinakaverini ilmestyi seurakseni katolle.

Näin jälkikäteen ajateltuna: Ai että miten typerä olin.

Apinat ovat niin sympaattisia, että helposti sitä unohtaa, että ne ovat villieläimiä.

Pushkarin maisema-apina.

Myöhemmin olen saanut rutkasti kokemuksia aggressiivista apinoista.

Yhdellä reissulla Hampissa, Intian Karnatakassa, näin eräällä kukkulalla, miten apina riuhtoi reppua erään matkaajan käsistä. Matkaaja veti toisesta päästä, apina toisesta. Apina voitti. Repun tavarat levisivät sikin sokin kukkulalle ja rotkoihin, kameroita ja Lonely Planeteja myöten.

Repussa oli ollut joku välipalapatukka.

Eräällä toisella reissulla Joelin kanssa Mysoressa, Intiassa siis sekin, kiipesimme temppelikukkulan tuhat porrasta ja istuimme alas hengähtämään (hengähtämään siis lähinnä ruuhkaa; itse kiipeäminen kävi yllättävän nopeasti). Joel kaivoi kassistaan pienen sipsipussin, ja…

NAPS!

Kuvassa varas itse teossa.

Sinne meni koko pussi. Törkimysapina jäi vieläpä ihan siihen meidän viereen istuskelemaan ja sipseistä nauttimaan.

Joel ei todennäköisesti ole vieläkään päässyt ärtymyksestään yli – tuo tapahtui siis ihan eilen eli vuonna 2008 – koska Gibraltarin retki-idean suhteen hänellä on ollut annettavana yhden sanan vastaus: rabies.

Gibraltarin apinalla oli osuva päivystyspaikka kyltin alla.

Itseäni Gibraltarilla käyminen on kuitenkin kovasti houkuttanut, ja eilen sitten lähdin sitten päiväretkelle äitini turistiryhmän mukana.

Tuolla Gibraltarin luonnonpuistossa asuu siis oppaan mukaan tällä hetkellä noin 250 magottia eli berberiapinaa; määrää on kai ”vähennetty” (kääk en halua tietää, että miten) viime vuosina. Saa korjata, jos menee väärin – tämä kaikki perustuu kuulemaani, heh ja wikipediaan – mutta käsittääkseni nämä apinat ovat ainoita Euroopassa luonnossa eläviä apinoita.

Gibraltarin apinoihin liittyy vanha uskomus: Gibraltar pysyy Britannian hallinnassa niin kauan kuin saarella on näitä apinoita. Niinpä toisen maailmansodan aikoihin apinoita määrättiin tuotavaksi saarelle lisää Marokon puolelta.

Sivujuonena muuten mainittakoon, että tämänhetkinen Gibraltarin poliittinen tilanne onkin muuten Brexitin myötä aika mielenkiintoinen. 96 gibraltarilaisista äänesti EU:sta irrottautumista vastaan. Tilanteesta mm. HS:n jutussa täällä.

No, apinoiden puolesta Gibraltar nyt ainakin pysyy Britannialla.

Olin kuullut Gibraltarin apinoiden aggressiivisuudesta aika paljon: ne hyökkäävät vaikkapa lastenvaunuihin ja mylläävät sieltä vaunujen alalokerosta ulos ihan kaiken. Esimerkiksi La Lineassa asunut Periaatteen nainen kertoi, että joka päivä La Linean terveysasemalla käy turisteja tikattavana puremien jäljiltä. Toisaalta hän myös kertoi Insta-kuvassani, että on myös mahdollista käydä apinoita katsomassa 20 kertaa ilman, että tulee purruksi.

Oppaamme muuten pohjusti tämän asian aika fiksuksi. Sen lisäksi, että hän kertoi, että apinoita ei saa ruokkia, hän myös kertoi riittävän seikkaperäisesti, mitä hän oli nähnyt tapahtuvan esimerkiksi eräälle banaaneja salakuljettaneelle miehelle.

Se jälkeen kenellekään minibussissamme ei tullut mieleen ruokkia apinoita.

Olimme siellä ilmeisesti aika rauhalliseen aikaan – vain pari minibussillista oli samoilla kulmilla yhtä aikaa – ja tunnelma niin apinoiden kuin ihmistenkin puolella oli rauhallinen.

Jätimme kännykkää lukuunottamatta ihan kaikki tavarat minibussiin; etenkin erilaiset muovikassit ovat nou-nou. Ja tosiaan siinä rauhallisesti kun liikkui, pysyivät berberiapinatkin rauhallisina. Mitä nyt pomppivat minibussien katolla tarkistelemassa, että olisiko jollain jäänyt ikkuna auki.

Erään auton ikkunat olivat muuten raollaan, ja (ilmeisesti sen takia pysähtyneen) auton kimpussa oli ainakin viisi apinaa ojennelleen ahneesti käsiään sisään ikkunanraoista.

Että ikkunat kiinni myös apinapaikoilla.

Mutta näin yhden ainoan käyntikerran perusteella arvioisin, että kun ihmiset käyttäytyvät rauhallisesti ja fiksusti, eivät ruoki apinoita ja muistavat, että ne ovat villieläimiä, Gibraltarin apinoita (ja näköaloja) voi hyvin mielin käydä ihastelemassa. Ihan lasten kanssakin.

Mun mielestä myöskään ihan kovin lähelle niitä ei kannata mennä, saatikka koskemaan. Sellainen kohtelias etäisyys siis.

Itse asiassa nyt vähän mietitäänkin Gibraltarin-reissua lasten kanssa. Se saattaisi onnistua sillä tavalla, että siellä olisi yötä… Ja jos sinne menisi jotenkin näppärästi julkiset. Täytyypä selvitellä!

Koska olihan se aivan mahtava paikka.

Ja historia on tietysti kiehtova. Myös Gibraltarille sijoittuvia historiallisia romaanisuosituksia otetaan vastaan!

10
Like
1

You Might Also Like

  • myy
    11.1.2019 at 15:45

    Meidän poppoo, 3 aikuista ja 6 lasta 7-14v käytiin gibraltarilla kesällä. Reissu varattiin centro finlandian kautta koska oli suomenkielinen ja opasta ei voi kun kehua! Mies puhui melkein koko menomatkan espanjalaisista tavoista, perinteistä jne. ja eroista suomeen. Muuten reissu ei ollutkaan kovin rentouttava kun perillä oli kiire aina seuraavaan paikkaan ja todella tarkka aikataulu että jos joskus uudestaan mennään niin omatoimimatkalle kiitos :D Ja tuolloin oli ainakin vartijat? tosi tarkkoina ettei mennyt liian lähelle apinoita, meinasi yksi saada isot sakot kun meni liian lähelle käsi ojossa.

    • krista
      11.1.2019 at 15:52

      Mekin mentiin opastetulle matkalle, ja se oli kyllä hyvä just oppaan tarinoinnin myötä – mutta sitten taa sama kokemus, että itse olisin tykännyt fiilistellä kukkulalla vähän pidempään. Nyt oli vain kaksi pysähdystä ja pois, tai siis keskustaan vapaalle ajalle. Me ei oltaisi tarvittu mitään ”ostostentekoaikaa” tms, mutta tietysti ryhmän kanssa on aina ryhmän aikataulut. Mutta hyvä ratkaisu just siltä kannalta, että samalla kuuli oppaan selostusta ja myös se, että ei kun ei itsellä ole autoa… Täsä mentiin ensin bussilla sinne bussiasemalle ja sitten vaihdettiin minibussiin, joka kävi kierroksen luonnonsuojelualueella. Mutta itsekin seuraavan kerran perheen kanssa menisin ensin itsekseni sinne Gibraltarille ja sitten keskustasta sellaisen maksullisen taksikierroksen kukkulalle.

      Ei ollut mitään vartijoita nyt… Mutta varmaan kesän sesonkiaikaan on – ja varmasti hyvä ja tarpeellistakin olla!

  • Periaatteen Nainen
    12.1.2019 at 19:37

    No niin, siis ehdottomasti suosittelen Gibraltaria (vaikka se onkin vähän tylsä :D ).
    Lasten kanssa, jos jaksavat yhtään kävellä, kannattaa ottaa köysihissi ja kävellä alas ja käydä matkalla tippukiviluolassa ja Siege tunneleissa, jos se kiinnostaa lapsia. Siinä köysihissin juurella on pieni Botanical Garden ja sen sisällä pieni Alamedan eläintarha (https://periaatteennainen.com/2018/10/13/kivaa-tekemista-gibraltarilla/). Ja jos majoitutte niin Ocean’s Village ja Sunborn tai sitten siellä itäpuolella rauhallinen Caleta Sandy Bayn kupeessa ehdottomasti! Ja kerron lisää vinkkejä jos haluatte :D

    • krista
      14.1.2019 at 13:13

      Ei se ainakaan näin eka käynnillä kuulostanut tylsältä! Pikemminkin kiinnosti sen historia pidemmältä ajalta (ei vain ne taistelut) ja siitä ois ihana tietää lisää ja fiilistellä siellä käydessä <3
      -
      Tuolla tippukiviluolassa käytiinkin ja lapset siitä kovasti kyseli, että mikä on ja miten syntyy - se kiinnostaisi varmasti kovasti lapsia. Ja apinat :D Ja mua taas ainakin se köysirata, kun siihen ei nyt mennyt turistibussin suunta, harmi kyllä. Eläintarhasta ja tuosta puutarhasta en ollut kuullutkaan! Eli hyvinkin vois mennä ja olla yötä kans! Kiitos linkistä! <3

  • Sumonen
    13.1.2019 at 09:03

    Uhhuh. Miulla on kuva Gibralttarilta, jossa apina istuu miun olkapäällä. Kuva on vuodelta 2008, enkä muista ollenkaan tuommoisia varoittelukylttejä apinoihin koskemisesta tms. Ihan pystyi rauhassa käydä ihastelemassa maisemia ja apinoita oli, mutta tosi maltillisesti. Mietin onko siellä tapahtunut tämä muutos sen jälkeen kun oon siellä ollu vai oonko ollu vaan onnellisen tietämätön ja onnekas?

    • krista
      14.1.2019 at 13:17

      Hmm enpäs tuosta osaakaan sanoa; ehkä oot ollut onnekas tai rauhalliseen aikaan, tai sit tosiaan jossain vaiheessa oli tosiaan tapahtunut muutosta! Eli ”villiintymistä” ja sitten taas rauhoittumsista. Nyt turistien tekemä ruokkiminen on tosiaan kai saatu/saamassa kuriin ja jostain kuulin, että apinoilla ollut diapetes-ongelmia just turisteilta saatujen herkkujen takia, nyt sekin kai hallinnassa paremmin.