Eksponentiaalinen kokeminen

Maaliskuun viimeinen viikko on ollut taas viimeisten kertojen ja hyvästien aika. Hei hei, Mijas! Hei hei, Bateria-puisto! Hei hei, kotikorttelit, lempiravintolat ja tutut ihmiset!

Mutta yhdellä kerralla Mijasissa – ei sillä viimeisellä – iski joku sellainen perinpohjainen rauhallisensyvällinen ahaa-elämys. Sellainen: ”Hei taas me ollaan täällä, AINAHAN me ollaan täällä!”

Että kuinka monta kertaa me ollaan tämäkin paikka hyvästelty. Ja sitten – hups ja kops vaan – tässä me taas istutaan. Ihan samoilla penkeillä jäätelöä syömässä. Minä otan aina banoffeen ja vaniljan kuppiin. Välillä voi olla pidempiä hetkiä poissa, koronavuosina tämä kaikki tuntui niin kaukaiselta. Mutta niidenkin pitkien vuosien jälkeen – hups ja kops vaan – sitä yhtäkkiä oltiin vaan tässä. Ihan niin kuin ei olisi poissa oltukaan.

Tämä oli muuten ihan sama havainto kuin useamman mökkitaukovuoden jälkeen. Kun palasi monen vauvavuoden jälkeen, tuntui, että täällä on hei vielä samat mustikatkin mättäissä.

Olemme kouriintuntuvasti myös ymmärtäneet, mikä on palaamisen ydin.

Kun palaa tuttuun paikkaan, tuttujen muistojen äärelle, saa tietysti sen kokemuksen, että mä syön nyt ihanasti jäätelöä tässä. Mutta samanaikaisesti saa myös kaikki ne muistot niistä kaikista muista ihanista kerroista, jolloin on ollut siinä samassa paikassa jäätelöä syömässä. Eli ihana hetki nyt PLUS kaikki ne ihanat hetket kaikkina muina kertoina.

Jonkinlainen ekspontentiaalinen kokeminen!

Olemme tässä ihan naurettavia.

Joka ikinen kerta, kun täällä ympäriinsä kävelemme, olemme sellaisia automaattistoistoisia papukaijatoistajia kaikista aiemmista muistoista.

Tuossa me oltiin drinkillä silloin, kun yritin sanoa ”momentito” ja sain ”vino tinton”.

Tuon ravintolan vessassa me oltiin esikoistaaperon kanssa, kun yhtäkkiä tuli pimeää ja luulin, että tuli sähkökatkos. Se olikin liikkeentunnistimella toiminut valaistus.

Tuossa me sitä ja tuossa me tätä.

Paikat kuorruttuvat muistoilla, joita kerrataan uudestaan ja uudestaan.

Niinpä nyt ehkä lähdetään, on viimeinen kerta ja hyvästellään.

Mutta – hups ja kops – kohta olen taas tässä ja kuorrutetaan se kerta taas tämän edellisen kerran muistokerroksella.

38