4 x syyskuussa luettua

Syyskuun aikana ehdin lukea neljä kirjaa. Tällä kertaa mikään niistä ei (harmikseni) ollut sellainen 1000-sivuinen tajunnanräjäyttävä sukusaaga, koska niitä on vaan niin hitsin hankala löytää. Mutta sen sijaan mukana oli nyt vähän ohuempiakin kirjoja. Jotka ei välttämämättä ole siis ihan mun makuun, mutta luinpa silti.

Tällä hetkellä tämän vuoden lukusaldoni (jos oikein lasken) on 33 kirjaa. Eli kuukausikohtaisesti laskettuna 3,6 kirjaa kuukaudessa, vähän alle kirja per viikko. Aika hyvä hei! Taidanpa päästä tämän vuoden aikana neljäänkymmeneen! Taitaa olla ennätykseni teinivuosien jälkeen – oon nyt todella löytänyt elämääni takaisin tämän lukemisen nautinnon.

Tällaisia olen syyskuun aikana lukenut, järjestys taas parhaimmasta alkaen.

1. Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä

(käännös: Kristiina Drews)

Olen nyt syttynyt aiemmin tappavantylsäksi pitämääni Kamila Shamsieen nyt ihan kunnolla. Tänä kesänä luin ensin Poltetut varjot (täällä), jonka luulin lukeneeni aiemmin. Sitten Joka veljeään vihaa (täällä). Ja nyt vielä Kartanpiirtäjän, jonka senkin luulin lukeneeni aiemmin.

Mulla on näköjään ollut Shamsien kanssa pitkällinen ongelma siinä, että lainaan, jätän lukematta (koska vaikuttaa tylsältä), ja myöhemmin luulen lukeneeni. Ha.

Kartanpiirtäjä lähti liikkeelle jotenkin vähän tahmean hitaasti – mutta jossain vaiheessa sitten huomasin taas olevani kirjan vietävissä. Tarina kertoo Pakistanin Karchissa asuvasta tytöstä ja pojasta, jotka ovat olleet ystäviä kehdosta alkaen. Ja heidän vanhempiensa välisistä suhteista ja miksi kaikki on mennyt niin kuin on mennyt.

Jollain tavalla kyseessä tuntui (mulle) olevan enemmänkin ”tyttö ja poika” -tarina kuin mikään sukupolvien, yhteiskunnan ja historian draama. Vaikka Karchin tunnelmaa kirjassa paljon kerrotiinkin, samoin Bangladeshin syntymisen aikaa, politiikkaa ja syrjintää. Eli tavallaan kuitenkin ihan just mun genreä.

Shamsie vaatii ehkä lukijalta enemmän sellaista määrätietoista ”nyt mä luen tän” -otetta kuin moni muu kirjailija. Mutta kyllä se sitten kuitenkin palkitsee.

Jos Shamsieta alkaa lukea, aloittaisin Joka veljeään vihaa:sta ja sitten Poltetut varjot. Kolmantena vasta ottaisin tämän. Se neljäs, Jumala joka kivessä, jäi tosiaan multa kesken. Liian tahmeaa. Jos joku on sen lukenut, niin pliis kertokaa, että palkitsiko? Viimeksi luin muistaakseni jotain 150 sivua ennen kuin jätin kesken.

2. Yasmina Khadra: Kabulin pääskyset

(käännös: Lotta Toivanen)

Shamsie oli syyskuun paras, mutta loput syyskuun kirjat oli hankala laittaa paremmuusjärjestykseen – mutta ehkäpä kakkosena tämä. Mun makuun kirja oli ohuudessaan jopa novellimainen, eikä se alkuun oikein muutenkaan vakuuttanut. Tykkäisin pidemmästä ajallisesta kaaresta, kun taas tässä oltiin yhdessä hetkessä ja paikassa ilman pidempää ajallista ulottuvuutta.

Ja se paikka oli siis talibanien hirmuhallinnolla alistama, kurjaakin kurjempi Kabul.

Kirjaa ei itse asiassa ole kirjoittanut Yasmina Khadra, vaan entinen Algerian armeijan upseeri Mohammed Moulessehoul, joka kirjoitti vaimonsa nimellä. Kirja on ensimmäinen osa ”terroristitrilogiaa”, joka kertoo väkivallan ja pelon vaikutuksia tavallisiin ihmisiin.

Oikeastaan siksi otin tämän ohuen kirjan lukuun – ajattelin, että saanpa jatkoa sitten niistä seuraavista, vaikka ne taitavatkin olla erillisiä tarinoita.

Kabulin pääskysten kertomus on karu ja lohduton. Alkuun myös vähän tylsä, mutta Kabulin tunnelmaan pääsee kyllä aika aidontuntuisesti. Kirjan viimeinen neljäsosa pitää sitten hyvin otteessaan. Aina hyvä merkki, kun perhetohinan keskellä lukiessani siirryn viereiseen huoneeseen lukemaan viimeiset sivut. Silloin tietää, että kirjassa on sopivan tiukka loppu. Tämän kirjan viimeisiä sivuja lukiessani odottelin lapsia tanssitunnilta ja seikkailin tyhjään liikuntasaliin nurkan taakse, jotta sain keskittyä kirjan loppuun.

3. Golnaz Hashemzadeh Bonde: Olimme kerran

(käännös: Jaana Nikula)

Ei ihan mitään kevyenkepeänrakastavaa pumpulinpehmeää äitisuhdetta tässä. Vaan erittäin katkeroitunut viisikymppinen nainen, joka on 30 vuotta aikaisemmin paennut Iranin islamilaista vallankumoista Ruotsiin miehensä ja tyttärensä kanssa – ja tämä äiti on siis nyt kuolemansairas ja… no, hyvin katkera.

Kertoja kertoo tarinan minä-muodossa, ja itselleni naisen yleinen pahansuopuus oli osittain vähän hankala pala. Mulla on ehkä vähän ongelma ”ei-tykättävien” kertojahahmojen kanssa. Kestän kidutukset ja kansanmurhat, mutta en sitä, jos päähenkilö on k*pää, hah.

Tämä kirja oli kuitenkin ohut (vain 218 sivua eikä tuhatta) aika helposti hotkaistavissa, ihan hyvä välipala. Ei mulle sellaista ”istun vuorokauden ja keskityn” -nautintoluettavaa, vaan silleen arjen ”siinä sivussa” -tyyppistä helppoa luettavaa. Nyt, kun ei olla oltu enää öitä mökillä (koska kylmä), tällaiset ohuemmat kirjat voivatkin olla ihan sopivaa arkiluettavaa.

Mutta ei tätä tämän kirjan fiilistä voi kovin positiivisena pitää, sanottakoon näin.

4. Rajaa Alsanea: Riadin tytöt

(käännös: Sampsa Peltonen)

Ai että tämä oli nyt hankala sijoittaa tähän ”yhdestä neljään” -parhausasteikolle. Mutta hännille joutui. Koska siis kirjahan oli oikesti vilpittömän huonosti kirjoitettu. En muista, milloin olisin lukenut näin huonoa tekstiä, ihan niin kuin lukiolaisen ainekirjoitusta olisi lukenut. En tiedä, kuinka paljon pitää syyttää kirjoittajaa ja paljonko kääntäjää ihan susihuonoista sanoista ja kielikuvista. Mutta ehkä kirjoittajaa sitten kuitenkin?

Kirjaa on kutsuttu ”Saudi-Arbian Sinkkuelämää:ksi”, ja tavallaan se oli ihan osuva kuvaus. Lisäyksenä, että teinin kirjoittamana, ei ovelan ja nokkelasanaisen käsikirjoitustiimin.

Oikeasti Alsanea oli siis jo kyllä 26-vuotias kirjoittaessaan, mutta kirjan kieli on vaan jotenkin…  no, teinimäinen.

Miksi sitten edes luin tämän? No hemmetti. Sehän siinä niin ristiriitaista olikin! Siis tavallaan tarina olisi ollut erittäin kiinnostava sinänsä! Oi jos joku vaikka olisi kirjoittanut sen ihan kokonaan uusiksi, niin siitähän saisi vaikka ja mitä!

Kirja nimittäin kertoi rikkaiden parikymppisten saudiarbialaisnaisten elämästä, ja siinä oli paljon silmiäavaavaa ohhoh-kamaa. Tosin kertoja tuntui vähän epäluotettavalta (koska tosiaan teinimäinen kieli), mutta tosiaan jos/kun tuollaista on elämä rikkaiden ja koulutettujen saudi-arabialaisten keskuudessa, niin uhhuh. Että rahaa ja merkkituotteita on – mutta ihmisarvoa tai mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämään millään tavalla ei ole.

Että tavallaan kirja oli ihan valtavan kiinnostava kurkistus sellaiseen todellisuuteen, joka on ihan jossain seitsemännessätoista ulottuvuudesta omasta elämästä katsoen.

Miten tyyliin saudimies voi vongata-vongata-vongata naista kahville, ja jos nainen lopulta puolen vuoden piirityksen jälkeen lähtee, mies voi kahvilassa suorilta häpäistä ja tuomita kevytkenkäiseksi ja pilata tyyliin koko loppuelämän mahdollisuudet päästä naimisiin = tehdä elämässään oikeastaan yhtään mitään. Siksi, että se nainen lähti kahville. Kun siis se mies puoli vuotta aneli. Aaaaargh!

Ja miten vaikkapa (rikkkaita kun ovat) Lontoon-kotiinsa mennessään voi elää suht länsimaista elämää (länsimaisissa vaatteissa ja tavoissa), mutta paluulennolla Riadiin puetaan taas abayat päälle.

Ai että mä toivon, että tämä kirja olisi ollut paremmin kirjoitettu! Tai tulisipa tästä leffa! Ja siis sellainen hyvintehty ja kantaaottava leffa, ei mikään pintaliitosaudisinkkuelämä-leffa; sellaisenkin tästä toki saisi. Mutta just se, että vaikka on rahaa ja koulutusta, niin silti naisen asema on noin mahdoton – se oli se tämän kirjan ajatuksiaherättävin anti.

Oikestaan tämän ei edes pitäisi sijoittua tämän listan loppuun. Jos pelkkä tarinan sisältö ja kiinnostavuus otettaisiin, tämä voisi olla vaikka näistä neljästä toisena tai jopa kärjessä.

Mutta hemmetti että oli huonosti kirjoitettu. Jaiks. Harvoin tulee tuollaista tekstiä luettua.

*******

Tuttu kysymys: oliko tuttuja kirjoja joukossa?

 

5
Like
1

You Might Also Like

  • Karina
    2.10.2019 at 18:05

    Meinasin kommentoida että miksi ihmeessä tosiaan luet huonoa kirjaa mutta sitten ymmärsin. Kauhean mielenkiintoinen aihe! Mulla on kollegoita Saudeissa ja paljon työkavereita Suomessa jotka käy Saudeissa paljon mutta heidän kertomuksistahaan ei mitään kuvaa natiivien Saudien elämästä saa niin olis kyllä mielenkiintoista lukea (kaverit on omin silmin nähneet tätä että Lontoossa noustaan koneseen ihan länkkärien kanssa mutta yhtäkkiä heräät unilta kesken matkaan niin ympärilläsi on arabeja kaavuissaan) mutta tuo sun kuvaus riittää :D Mulla ei riitä mielenkiinto huonon tekstin lukemiseen. Mulle tulee ihan fyysisesti ja henkisesti paha olo huonosti kirjoitetusta tekstistä. Oliskohan se alkuperäiskelellä ollut parempi ja kääntäjä ottanut liikaa vapauksia?

    • krista
      2.10.2019 at 19:03

      Joo siis tuo oli ihan älyttömän mielenkiintoinen aihe; näistä kirjoista oikeastaan mielenkiintoisin! Ja näiden naisten tarinat (niin huonosti kirjoitettuja kuin olivatkin) oikeasti jäivät mietityttämään pitkäksi aikaa. Just se kontrasti, että on rahaa ja rikkauksia ja koulutusta ja naisilla ”nykyaikaiset” käsitykset siitä mitä oikeuksien pitäisi olla – mutta sitten käytännössä kuitenkin mahdollisuus vaikutta omiin asioihin on edelleen ihan nolla. Ai hitsi, tää kirja vaan pitäisi jotenkin kirjoittaa ihan uusiksi!

      Mä ihan jo alkumetreillä googlasin kääntäjänkin. Hän näyttäisi olevan ihan kokenut arabian kääntäjä (ilmeisesti alkuperäisestä käännetty), mutta en tiedä… Oiskohan kukaan kuulolla oleva lukenut tätä esimerkiksi englanniksi…?

  • Anomuumioriginaali
    4.10.2019 at 09:49

    Oon nyt aika myöhässä tämän kanssa, mutta mulla on siis Girls of Riyadh hyllyssä englanniksi. Olen väliin jääneen kirjanmerkin perusteella lukenut noin kolmasosan, mutta on siis jäänyt kesken. Muistan että aihe kiinnosti, mutta lukeminen eteni tahmeasti. En nyt ryhtynyt lukemaan sitä sen kummemmin, mutta siinäkin on kyllä kevyttä teinisävyä pikavilkaisulla.

    Englanninnoksen näyttää laatineen kirjailija itse jonkun Marilyn Boothin kanssa. Erittäin mielenkiintoinen dilemma kyllä. Jos jaksaa vielä kiinnostaa näin paljon, olisi kiva jos laittaisit jonkun tökerönä pitämäsi kohdan suomennoksesta (mikä luku, monesko kappale siinä jne) niin voisi vertailla englanninnokseen. Sampsa nimittäin ei todella ole tosiaan mikään untuvikko, kuten olitkin jo todennut.

    • krista
      4.10.2019 at 11:12

      Oooo, tämähän olisi kiinnostavaa! Pysy kuulolla, yritän muistaa viikonloppuna kaivaa jotain kohtia, niin verrataan!!!