Monthly Archives

joulukuu 2019

  • Yksi parhaista jouluperinteistä – leffoja yömyöhään!

    Tämä postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Viaplayn ja Indieplacen kanssa. Yhdeksän yötä jouluun on! Lapset odottavat tietysti jo jouluaattoa; itsehän odotan ihan yhtä paljon myös jouluaaton iltaa, kun lapset ovat menneet…

  • Joulukuus… siivet

    Joulunvietto on näköjään vuosi vuodelta hiipinyt alkamaan aikaisemmin myös meidän perheessä. Esimerkiksi joskus meillä oli tapana leipoa piparit vasta aattona – nyt meillä on piparileivottu tälle joululle jo useamman kerran. …

  • Korjaaminen kannattaa!

    Jesh, nyt pääsen käyttämään tätä klassisenperinteistä ”vanhanajanblogien” aloitusta: oi katsokaa, mitä kaikkea ihanaa mun kotiovelle toimitettiin! Ja siis niinku ihan yllärinä hei, niin jotkut väittivät ennen – eli ei.…

  • 5 x viime aikoina luettua

    Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet minulle aika tahmeita lukukuukausia.  Syytän toisaalta ihan arkikiireitä ja väsymystä, mutta toisaalta veikkaan, että mulle sattui nyt lukuun monta sellaista tosi raskassoutuista kirjaa. Lukeminen oli siis hidasta,…

  • Sisustushaaveista totta! Eli uusi asia aikuisten makuuhuoneessa

    Meidän aikuisten makuuhuoneessa on nukuttu hyvin jo kaksi viikkoa – hyllyjen järjestämisen into puolestaan tyrehtyi taas hetkeksi arkikiireiden alle. Perus: mikä ei ole just nyt pakollistason kiireistä, se siirrettäköön suosiolla paremmille…

  • Oletko kokeillut villasukkia paljaaseen jalkaan?

    Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Helsingin Villasukkatehtaan ja Indieplacen kanssa. Ai että, villa on kyllä niin mahtava materiaali – sen ansiosta mulla on ollut viime aikoina ihanan lämpimät varpaat! Ja…

  • Matotettu

    Mä rakastan sitä tunnetta, kun saa puhtaat matot lattiaan.…

  • Etsintäkuulutus: kengät vaihtuneet Triplan HopLopissa

    Satuitko olemaan (tai oliko ystäväsi) pe 6.12. Triplan HopLopissa – ja satutko (tai sattuuko tämä sama ystäväsi) omistamaan violetit Reiman Patter-kengät koossa 29…? Meillä on nimittäin nyt ”panttivankina” tällaiset:…

  • Osta työtä Suomeen! (ja keino pimeästä ajasta selviämiseen)

    Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Avainlipun ja Indieplacen kanssa. Oletteko huomanneet: en ole (edes kovin paljon) valittanut, vaikka olemme olleet Suomessa tämän pimeimmän ajan marras-joulukuussa. Jos olen valittanut, niin ihan…