5 x viime aikoina luettua

Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet minulle aika tahmeita lukukuukausia.  Syytän toisaalta ihan arkikiireitä ja väsymystä, mutta toisaalta veikkaan, että mulle sattui nyt lukuun monta sellaista tosi raskassoutuista kirjaa. Lukeminen oli siis hidasta, kun ei vaan ”lähtenyt” muutaman kirjan kanssa.

Mutta viisi kirjaa olen viimeisen kahden kuukauden aikana silti lukenut – ja täten tämän vuoden aikana luettujen kirjojen kokonaismäärä 38 kpl. Saas nähdä, ehtiikö tulla se kaavailemani 40 kirjaa täyteen tänä vuonna!

Tällaisia kirjoja olen siis viimeisen kahden kuukauden aikana lukenut, ja järjestys on taas paras ensin -tyyppinen.

1. Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo

Kääntäjä: Aleksi Milonoff

Kerroin yhdessä tapaamisessa Valeäidille, että olen menossa hakemaan kirjastosta varaamaani kirjaa. ”Mikä kirja?”, hän kysyi viattomasti. Äääää ööööö tota siinä on Livingstone ja Afrikan viidakko ja sen matkasta siihen ja sen kirjoittaja on Petina Gappah. Muuta en muistanut.

Ja syystä.

Koska kirjan nimi on siis kaikessa täsmällisyydessään: Pimeydestä loistaa valo eli tarkka kolmiosainen selonteko tohtori David Livingstonen viimeisistä vuosista, maallisista päivistä ja viimeisestä matkasta sisämaasta Afrikan rannikolle hänen afrikkalaisten toveriensa kertomana.

Ahhhahahaha. Kirjan kirjoittaja Petina Gappah on zimbabwelainen kirjailija ja juristi – ja just nyt tekisi mieli sanoa, että sen siitä saa, kun lukee juristin kirjoittamaa kirjaa.

Viime kesänä luin Petina Gappahin aiemman kirjan, Muistojen kirjan (siitä täällä) ja tykkäsin ihan valtavasti. Siksi innostuin kovasti, kun kuulin, että häneltä on tullut uusi kirja – mutta into laantui yhtä nopeasti, kun kuulin kirjan aiheen. Tutkimusmatkailija Livingstone. Näääh, ei ehkä kuitenkaan ihan mun juttu. Laitoin kuitenkin kirjan varaukseen, ja sitä sitten odottelinkin monta kuukautta.

Tartuin siihen oikeastaan heti, kun vihdonkin sain sen kirjastosta käsiini. Ja ai hitsi, onneksi luin tämän! Vaikka aihe siis ei ollutkaan mun juttu, niin olipa vaan ihan älyttömän kiinnostava tarina. Luin sitä vähän niin kuin historiankirjaa, vaikka yksityiskohdat tietysti fiktiota olivatkin. Toisaalta oli kirjassa lähdeluettelokin, ja Gappah kertoo loppusanoissa kirjoittaneensa kirjaa lähes 20 vuotta. Että uskon, että on kyllä hyvin paljon todenperäisyyttäkin!

Mutta kirjan järkkypitkä nimi kirjan olennaisimman tarinan tietysti jo kertookin. Eli David Livingstone kuolee jossain Afrikan perukoilla, ja hänen matkaseurueensa päättää kuljettaa ruumiin rannikolle. Ja…. no, siitä tämä kirja kertoo, haha.

Tykkäsin valtavasti eri kertojanäänistä (kirjan nimen mukaan niitä oli kolme, mutta mun mielestä enemmänkin kaksi) ja miten heidän kerrontansa myös kuvasti heidän maailmankuvaansa ja tietämystään. Ensimmäinen kertoja kokkinainen Halima oli mun lemppari – ja ai että tekisi mieli kertoa lisääkin kiinnostavia yksityiskohtia, mutta äh en halua spoilata.

Kirjassa oli valtava määrä nimiä ja oon ottanut tavakseni pitää tällaissa tapauksessa lukiessani nimiluetteloa, jotta pysyn (surkealla nimimuistillani) hieman paremmin kärryillä. Mutta ilman muistiinpanoja olisin kyllä saattanut olla aika pihalla, myönnettäköön. Että ehkä jotain henkilöluetteloa tähän kirjaan olisi voinut kaivata.

Sen sijaan kirjan lopussa oli swahilinkielinen sanasto, se tuli tarpeeseen. Ai niin, ja karttakin oli! Se puolestaan oli ihan susisurkea: oikeastaan mitään kirjassa mainituista paikoista ei kartalta löytänyt. Ärsyttää tuollaiset ”mukakartat”, näitä näkee yllättävän usein. Kirjan kartan pitäisi toimia niin, että kaikki kirjan paikat ja tapahtumat olisi sijoitettavissa siihen, UGH!

Mutta suosittelu tälle kirjalle, tykkäsin!

2. Kader Abdolah: Talo moskeijan vieressä

Käännös: Sanna van Leeuwen

Koin jotenkin huvittavana, että täällä mä nyt sitten (luin tätä Kreikassa) luen imaamien elämästä. Silleen ”what’s wrong with me?” :D Jossain vaiheessa hihitin Joelille, että tämän kirjan vauhdikkain kohta on ollut se, kun kaksi mummoa eksyy Mekkaan.

Että joo voin sanoa, että ei ollut kovin vauhdikasta.

Mutta kirja vei kuitenkin mukanaan, ja tykkäsin erityisesti siitä, miten kirjan myötä oppi pieniä yksityiskohtia sen ajan (kirja lähti liikkeelle 1960-luvulta) islamin uskosta ja elämästä Iranissa. Esimerkiksi sellainen pieni uskomus – edelleen näihin mummoihin liittyvä – että he uskoivat, että kun he lakaisevat pihan 20 vuoden (?) ajan ennen muiden heräämistä eikä kukaan näe heitä tekemässä sitä tai tiedä, että he tekevät niin, he pääsevät Mekkaan.

Aika paljon lakaisemista.

Kirjan tarina kertoi siis moskeijan kyljessä olevassa talossa asuvan suvun tarinan, parin vuosikymmenen ajalta. Henkilöhahmoihin ei ehkä menty kovin syvälle, mutta tykkäsin niistä silti kovasti. Tämä ei ehkä ollut maailman lennokkain kirja tai maailman tyypillisintä uima-altaanreunalukemistoa – mutta hei, ainakin oon lukenut imaameista uima-altaalla pötkötellessäni.

3. Chrisitina Lopez-Barrio: Mahdottomien rakkauksien talo

Käännös: Taina Helkamo

Lainasin tämän kirjan jo ajat sitten, ja ihan pelkästään kansikuvan perusteella. Luin kuitenkin parit arvostelut kirjablogeista – haha, ja yhdessä arvostelussa esimerkiksi kerrottiin, että tämän kirjan miehillä on tapana ejakuloida epätyypillisiin paikkoihin. Joku toinen sanoi, että tässä oli aivan liikaa sukupolvia. Ja kolmas, neljäs ja viideskään ei varsinaisesti kirjaa kehunut.

Oli jopa ihan haukkumisia.

Meinasi siis jäädä multa tän perusteella lukematta, mutta otin nyt sitten kuitenkin Espanjan-käynnille tämän mukaan. Koska siis sijoittuu Espanjaan ja silleen.

Eikä tämä ollut ehkä niin paha! Tai ehkä vaan odotin tosi pahaa.

Okei kirjassa oli tosi paljon seksuaalisuutta, ja se oli koko ajan jotenkin sellaista ällöirstasta seksiä. Sellaista itsetarkoituksellista irstastelua. Keskimääräistä enemmän tässä kirjassa oli myös verta, eläimien nylkemistä, multaa, kuolaa ja ötököitä.

Öööh?

No niin. Että tällainen kirja. On siinä tarinakin: Lagunan suvun kirotut naiset monen sukupolven ajan.

Hauska muuten, että tätä kuvailtiin maagisena realismina (ja sitä varmaan olikin), mutta silti mua ei se ulottuvuus ärsyttänyt yhtä paljon kuin joissain muissa kirjoissa se ärsyttää. Haarovälissä kasvavia päivänkakkaroita ja silleen.

Ahhhahaha, mä en voi ehkä kirjoittaa tästä kirjasta enää yhtään enempää, jo nyt tämä kuulostaa niin kummalliselta. Ja vähän kummallinen tämä kirja olikin. Lentokoneessa paluumatkalla Espanjasta piti kurkkia vähän olan yli, että eihän mun vieruskaveri (sellainen mukava papparainen) vaan lue sivusta, että millaista kirjaa mä olen lukemassa.

4. Yasmina Khandra: Bagdadin kutsu

Käännös: Lotta Toivanen

Tämä oli jo toinen lukemani Yasmina Khandran – eli vaimonsa nimellä kirjoittavan Mohamed Moulessehoulin – kirjoittaman kirja. Ensimmäinen oli Kabulin pääskyset, siitä täällä. Kirjailijan ”terrorismitrilogiaan” kuuluu vielä kolmaskin kirja, Attentaatti. Mutta en ole sitä vielä korkannut; jotenkin oon just nyt aika kyllästetty tällä terrorismiaiheella…

Mutta olihan tämä totta kai ihan älyttömän mielenkiintoinen (kaikessa karuudessaan) ”kasvutarina”. Eli tarina siitä, miten pienen köyhän kylän beduiinipojasta ”kasvaa” terroristi kaiken kokemansa ja näkemänsä ja tapahtuneen myötä. Että silleen, ei kovin kepeää kesälukemista – ja tätä myös luin Kreikassa. Kunnon lomalukemisto mulla, ha! Mutta siis hyvin silmiäavaava ja ravisteleva juonenkulku. Jotenkin tuntuu, että varmasti myös valitettavan realistinen. Että millaisena esimerkiksi länsimaat helposti näyttäytyvät syrjäisessä ja hyvin perinteisessä ympäristössä eläneen ihmisen silmiin. Ja miten syntyy viha ja miten se kasvaa.

Että kyllä mä suosittelen näitä Khandran kirjoja lukemaan. Vaikka aiheet ovat rankkoja, kirjat ovat aika lyhyitä ja kieli sellaista, että niihin pääsee hyvin käsiksi.

Toisin kuin sitten tämä listan viimeinen kirja, jota tahkosin ties vaikka kuinka kauan.

5. Amin Maalouf: Samarkand

Käännös: Annikki Suni

Aiemmasta Amin Maaloufilta lukemastani kirjasta mainitsin (viime kesänä, täällä), että se on kansantarumainen. Samarkand puolestaan sitten oli aika raskaan historiallinen – mutta kyllä kirjoittajan samaksi tunnisti, hyvässä ja ehkä vielä enemmän huonossa.

Oli nimittäin mulle(kin) jotenkin poikkeuksellisen raskassoutuinen kirja. Kaikille se ei ilmeisesti kuitenkaan olisi niin raskasta. Joel nimitäin kyseli, että mistä kirja kertoo.

”No, tässä on joku tuhatluvun alun persialainen runoilija. Sitä paheksut…”
”Aaaaa!”, ihastui Joel kesken mun lauseen. ”Omar Khaijam, Viisaan viini!”

????!!!???

Vähän myöhemmin aloin kertoa jostain kirjan kääntestä.

”Piti ihan googlata, onko tää oikea henkilö. Tässä kirjassa tämä Omar tapaa sellaisen nuorukaisen, jonka nimi on Hasan, ja…”
”Hahaa!”
, Joel hihkaisi. ”Hasan-e Sabbah, Vuoren vanhus!”

Aha. No, just se.

Ehkä vaan Joelin ois pitänyt lukea tämä, kun näköjään hallitsee niin hyvin nuo tuhatluvun persialaiset tyypit. Ha.

Oli tämä toki ihan kiinnostava, mutta… uhhuh, että lukeminen vaan mulla jotenkin kesti. Jotain sitten kuitenkin oli niin kiehtovaakin, että en pystynyt jättämään kesken. Mutta ehkä ei nyt enempää Maaloufia mulle hetkeen.

Hyllyllä kyllä odottelee jo kirjastosta pitkään lainassa ollut Maaloufin Valon puutarhat. Onkohan sekin samantyyppinen…? Kertoo näköjään Profeetta Manin…

”Ai juu!”, Joel huudahtaa innoissaan. ”Manikealaisuuden perustaja 200-luvun Mesopotamiassa!”

I rest my case.

*******

Oliko tuttuja kirjoja tällä kertaa mukana?

Näistä Gappahille iso suositus, muille vähän niin ja näin.

11
Like
4

You Might Also Like

  • Puumis
    11.12.2019 at 15:20

    Mun pitäis varmaan lukea tuo kakkoskirja kun avokki on sieltä kotoisin. (Siis ei moskeijan kupeesta käsittääkseni, vaan Iranista :D) Ja häntä puolestaan varmaan Joelin lailla kiehtoisivat nuo ikivanhat persialaiset runoilijat… (Haluan itseasiassa englanniksi tulkaten lukea sille tuon kohdan sun postauksesta ja katsoa keskeyttääkö se samalla lailla ja samoissa kohdissa kuin Joel :D)

    • krista
      11.12.2019 at 17:24

      Joo hei tuossa tuli paljon Iranin historiaa, eli siinä mielessä iso suositus!

      Hihi mä en voi tajuta, miten joku voi tietää tuhatluvun persialaisia runoilijoita – jos ei ole joku just tuohon perehtynyt kirjallisuustieteilijä. Välillä vielä 11 vuoden jälkeenkin tuo puolison pää yllättää: kuinka paljon erilaista tietoa sinne onkaan varastoitunut…? Ja sit seuraava kysymys: mitä mulla on sit siihen tilaan tallennettuna, missä toisella on persialaisia runoilijoita…? :D

    • Siiri
      11.12.2019 at 19:15

      Hei Puumis, kiva tavata sinua täällä! Olen kaivannut tekstejäsi, joko olet aloitellut blogata uudelleen? Voi kun olisit… t. ihailijasi Siiri

  • ida ihana
    11.12.2019 at 20:33

    Kiitos vinkeistä!:) Luen paljon, ja sulta saa aina vähän sellaisia erilaisia lukuvinkkejä, jota ei muuten välttämättä hoksaisi!
    Ida Kotona kaupungissa -blogista
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • krista
      12.12.2019 at 11:43

      Kiva kuulla! :)

    • Siiri
      13.12.2019 at 13:21

      Kiitos kuulumisista, löysin ne kyllä :).
      Kiva olisi kuulla Puumiksen kuulumisia lisää, vinkkaathan blogissasi,
      jos Puumis päättää aloittaa kirjoittelun uudelleen.
      Te kaksi olette suosikkejani <3!
      Niin erilaisia, mutta kuitenkin niin avoimia ja rehellisiä, elämänmakuisia…

      • krista
        13.12.2019 at 13:50

        Vinkkaan joo ehdottomasti, jos aloittaa! :) Mäkin oon yrittänyt houkutella, että joskus vielä aloittaisi :)

  • Eleanor
    12.12.2019 at 19:08

    Chrisitina Lopez-Barrion kirja kuulostaa tuon kuvauksen perusteella ihan Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyydeltä! Oletko lukenut? En kyllä sitäkään ihan varauksetta lähtisi suosittelemaan, vaikka nobelistin kirjoittama onkin…

    • krista
      12.12.2019 at 19:27

      Hei en ole lukenut, mutta googlasin, ja sen perusteella mullekin tuli samantyyppinen fiilis! Ehkä se on ollut ikään kuin tän esikuva… Nyt kyllä melkein tekisi mieli lukea se 😂 Sehän sai näköjään ihan hyviäkin arviointeja, tää puolestaan aika yksimielisesti on teilattu kirjablogeissa 😂 Että ehkä se vois olla parempi variaatio tästä, alkoi vähän nyt kiinnostaa!