Someäidin terveiset

Someäiti tässä hei.

En koskaan tullut latteäidiksi – heitähän muutama vuosi sitten kovasti paheksuttiin. Kaiket päivät luuhaavat lasten kanssa kahviloista ja näyttävät NAUTTIVAN vauva-ajasta, herranjestas. Onhan se nyt paheksuttavaa, toki. Lepertelevät, lirkuttelevat ja juovat kahvia – JULKISELLA PAIKALLA!

Itse en koskaan oikein päässyt kiinni kahvilahengailuun; omien tuttujen äitien kanssa luuhaamme mieluummin toistemme kodeissa ja leikkipuistossa. Kahviterminologialla olen siis enemmän ehkä ollut pikakahviäiti, moccamaster-äiti tai kahvitmukanatermarissaäiti.

Mutta hei nytpäs olenkin sitten ihan trendien aallonharjalla: olen ihan pesunkestävä someäiti.

Enkä häpeä sitä yhtään.

someaiti

Someäiti illalla tuplanetissä. Lapsi leikkii itsekseen. KORPPI VIE?!?!

Meillä asuu myös someisi. Vilkkaan lapsiperhehärdellipäivän jälkeen (tai sen aikanakin) yksi ihanimmista asioista on se, kun lapset leikkivät rauhassa keskenään ja itse saa seilata vaan rauhassa netissä. Joelilla on omien kavereidensa kanssa pidetty keskustelupalsta – minulla blogi ja omat kaverikeskusteluyhteisöt Facebookissa.

Jos noita virtuaalisia ystävienhengailupaikkoja ei olisi, kuinkakohan monta ystäväkontaktia meillä viikossa olisi…? Ööh nolla? Aikaa ystävien tapaamiseen live-elämässä nykyisin ei juurikaan ole – ja kun ystäviä tavataan, mukana on yleensä myös lapset. Se on tietysti kivaa sekin, mutta ”aikuisten juttuja” silloin harvemmin pääsee juttelemaan. Aina on jollain alle metrin mittaisella tosi tärkeää asiaa.

Usein lasten nukkuessa someisi ja someäiti istuvat vierekkäin ja molemmat tahoillaan notkuvat netissä. Se on ihanaa. Yhdessä, mutta omassa rauhassa. Ikioman virtuaalisen tilan ottaminen on someäidin ja someisin mielenrauhan tae.

Fyysistä omaa tilaa kun on harvemmin saatavilla. Tai jos on, silloin tehdään töitä tai opiskellaan. Joskus olen haaveillut, että minulla olisi taas joskus edes työmatka, jolloin voisin istua omassa rauhassa busissa ja hiljaa ajatell… notkua somessa.

Busseista puheen ollen.

Kun me istumme koko perheen voimin bussissa ja lapset katselevat rauhassa maisemia tai höpsöttelevät keskenään, meillä sekä someäiti että someisi nappaavat kännykät käsiinsä. Ne hetket ovat oikein hyviä. Bussi tai ratikka köröttelee eteenpäin ja kaikilla on hyvä mieli.

Paitsi ehkä sillä jollain kyräilevällä paheksujalla siellä penkkien välissä – onneksi me emme häntä huomaakaan. Olemme niin uppoutuneita omiin virtuaalimaailmoihimme. Poistumme bussista hyväntuulisina menossa viettämään yhteistä kivaa perheaikaa; ehkä menemme yhdessä tanssitunneille tai leikkipuistoon. Kyräilijä puolestaan jää mielessään motkottamaan, kuinka lasten kanssa ei nykyään ollenkaan vuorovaikuteta.

Kuulkaas. Me nykyvanhemmat vuorovaikutamme lastemme kanssa enemmän kuin varmaan mitkään muut vanhemmat millään historiallisella ajalla tai missään kulttuurissa ovat tehneet. Me huolehdimme lapsentahtisuudesta, kasvatuksesta, kiintymyksestä, terveellisyydestä, turvallisuudesta, xylitol-pastilleista, happohyökkäyksistä ja jossunvaikkamistä, josta esiäitimme eivät olleet koskaan kuulleetkaan.

Ei lasten kanssa tarvitse olla naamat vastakkain 24-7. On ihan hyvä, että lapset tottuvat myös siihen, että joskus äiti tai isi puuhastelee jotain muuta. Joku lukee aamun Hesarin (jossa se ”somekohun” herättänyt mainoskin oli), joku toinen katsoo telkkaria tai joku kolmas (kuten minä) seilaa somessa. Neljäs lukee kirjaa.

Saa hetken rauhan ja ”oman tilan”.

Meillä tavallisilla, lapsistaan huolehtivilla someäideillä ei ole mitään syytä tuntea huonoa omatuntoa siitä käteen liimautuneesta kännykästä niin kauan kuin olemme lastemme kansssa välillä myös ilman kännykkää. Juttelemme jutut, puhallamme pipit, höpsöttelemme leikit. Välillä tsekkaamme Instagramin ja seuratut blogit. Sitten taas annamme vauhtia keinuissa ja teemme tosi hienon hiekkakakun.

someisi

Someisi syö aamupalaa ja juttelee kavereiden kanssa netissä. Lapsi leikkii itsekseen. KORPPI VIE!?!?!?

Kommentoin ystäväni (ja Hurlumhei-blogia pitävän Saaran – hänen blogistaan täältä luin koko ”somekohusta” ensimmäistä kertaa) FB-jakoon jokseenkin näin:

”Itse olen paljon mieluummin tuo pädiä iloisena lukeva someäiti, joka tuon kuvan ottamisen jälkeen nousee lohduttamaan raivoavaa, nostamaan toisen lapsen alas lampusta ja korjaamaan koiran tekemän tuhon – jos vaihtoehtoisena kuvana olisi väsyneenä lapsilleen huutava hermoraunioäiti, jolla ei ole ollut vuorokauteen minuuttiakaan omaa aikaa ja tilaa hengähtää ja tuulettaa ajatuksiaan.”

On niin tyypillistä (ja väsynyttä), että paheksuntaan nousee aina jokin, mitä naiset (etenkin äidit) tekevät. Tämä on toistunut kautta historian; oletteko muuten tulleet ajatelleeksi, että someäitien ja lattemammojen ”esiäitejä” olivat saippuaoopperoita päiväsaikaan seuranneet 50-luvun amerikkalaiskotirouvat? Heitäkin paheksuttiin: miksi he katsovat tuollaista roskaa?

Ihan samasta naisiin kohdistuvasta paheksunnasta tässä on kyse. Ja myös samasta kotona olevan vanhemman tarpeesta, jota joidenkin on ilmeisesti kautta historian niin vaikea ymmärtää tai kuulla. Äidin ääntä. Äidin tarpeita.

Kysymys ei ole siitä, mikä on se väline vaan siitä, mihin tarkoitukseen sitä käytetään. Jos someäidit ovat paljon kiinni kännykässään, johtuisiko se kenties siitä, että sen myötä saatu sosiaalinen kontakti on heille tärkeää…? He saavat sieltä jotain.

Me saamme sieltä jotain.

Ja kun me saamme katsoa saippuaoopperamme/juoda lattemme/päivittää somekuulumisemme, jaksamme taas paremmin.

Se on myös meidän lastemme etu.

 

PS. Oikeasti laimilyödyt lapset ja oikeasti välinpitämättömät vanhemmat (taustalla esim. mielenterveysongelmia tai päihteitä) ovat tietysti asia erikseen. Olisin toivonut, että tuonkin kampanjan varat (valtava budjetti!) olisi kohdistettu oikeasti avun tarpeessa olevien auttamiseen.

91
Like
  • Nina
    17.11.2016 at 12:07

    Mä en ole jokaisesta kirjoituksesta, joita kirjoitat, aina täysin (tai joskus ollenkaan) samaa mieltä, mikä on yksi iso syy sille, miksi ylipäänsä luen blogiasi (ja olen lukenut alusta asti), mutta nyt kyllä voisin allekirjoittaa joka rivin! Hienosti puettu sanoiksi nykyaika! *virtuaalisomeaplodit*
    Paitsi olen kyllä potenut huonoa omaatuntoa feisbuukatessani arkisin päiväkotihärdellin jälkeen. Onneksi kuitenkin on omaa tahtoa sen verran jäljellä, että niinä hetkinä laitan puhelimen sivuun ja menen leikkimään lasten kanssa. <3

    • krista
      17.11.2016 at 12:36

      Kyllä – ja sehän se tekee keskusteluista (ystävien keskenkin) kiinnostavia, että joskus ollaan eri mieltä (paljon tai vähän) ja joskus ihan ”ääk sä veit mun sanat suusta” -tasolla samaa mieltä jostain toisesta asiasta <3
      -
      Mä uskon, että orastava huono omatunto tuollaisessa tilanteessa on terveen ihmisen päänsisäinen viesti itselle just siitä, että "laitanpa kännykän nyt tässä hetkeksi pois": Ajattelen, että se on sitä normaalin ihmisen toimintaa: välillä hengaa netissä hyvällä omatunolla (esim. itse bussissa silloin, kun lapset ovat tyytyväisiä) ja sitten tarpeen tullen osaa laittaa sen myös pois (bussiesimerkikssä itse laitan sen pois, jos lapsille tulee hermostuminen, juttelutarve tai joku muu "tilanne päälle") jos tilanne sitä vaatii <3 Tai jopa ennakoidenkin :)

  • Oikonen
    17.11.2016 at 12:17

    Kiitos Marja Hintikan kirjotusten ja tämän, en enää piiskaa henkisesti itseäni, kun juurikin vaikka aamupalalla lapsen hienosti legoilla leikkiessä selaan instagramin samalla. Ajattelin ettei kukaan voi ajatella miten minä, näköjään aika moni ajattelee.
    Kiitos❤️

    • krista
      17.11.2016 at 12:41

      Mä kans luin Marja Hintikan Insta-kuvakirjoituksen eilen illalla – ja niii-iiiin samaa mieltä! <3
      -
      Vanhemmuuteen (ja äitiyteen) liittyy niin paljon näitä syyllisyyspiiskauksia, että tuntuu tosi väärältä, että niitä vielä lietsomalla lietsotaan tällaisilla kampanjoilla.

  • Paula
    17.11.2016 at 12:20

    Nimenomaan, jos oot ite tehnyt valinnan päivään sopivista somehetkistä, tiedät lastesi olevan onnellisia ja rakastettuja niistä huolimatta, niin miksi potisit huonoa omatuntoa. Jos sä kuvanmukaisessa tilanteessa laskisit pädin ja huomioisit lapsiasi -tai jos kuvan tilannetta ei ikinä syntyisi koska lapsesi saavat huomiota ja rakkautta tarpeeksi niin että pystyvät leikkimään hetken rauhassa itsekseen- niin onneksi olkoon, et ole mainoksen kohderyhmää, hymähdä ja käännä sivua.

    En oo ihan varma itsekään, kuka sitä kohderyhmää sitten on, ja ”tämän päivän” on munkin mielestä hölmöä kun varmasti välinpitämättömiä vanhempia on ollut ennenkin. Mutta mun mielestä on hassua ottaa itseensä kohdistuvana paheksuntana sellaiseen toimintaan kohdistuva kritiikki, millaista itse ei selvästikään harrasta.

    • krista
      17.11.2016 at 12:46

      Just näin!

      Itse en ole ihan sataprosenttisen tarkasti ollut somemyrskyä seuraamassa täältä etä-Espanjasta käsin, ja varmastikin on myös niitä, jotka ovat henkilökohtaisesti kampanjasta pahastuneet. Mutta enimmäkseen se mun näkemä kritiikki on ollut tähän kampanjaan (valtava raha tällaiseen; olisi voinut käyttää paremminkin) kohdistuvaa sekä yhteiskunnallista puolta (missä isät?). Asiallisia pointteja; ei sinänsä niinkään ”mua loukataan” -kamaa, paitsi jossain iltalehtiotsikoiden ”someäidit raivostuivat” -ärsyttävyyksissä. Sekin on muuten tähän ilmiöön liittyvää: asiallinen kritiikki yhteiskunnallisin perustein argumentoituna vähätellään ”someäitien henkilökohtaiseksi loukkantumiseksi, se koira älähtää” -tyyppisellä argumentoinnilla. Sitä on just lehdistössä näkynyt ja poliittikojen kommenteissa myös. (hih en siis tarkoittanut sun kommentissa, mutta mitä nyt tässä eksyin aiheesta :D )

  • Tipsu
    17.11.2016 at 12:22

    Kamppis oli toteutettu kaikin puolin huonosti, mutta tämä ihmiskunnan ja kasvatuksen historiassa suhteellisen tuore someaika haastaa vanhemmuuden ja lasten ja vanhempien välisen suhteen uudella tavalla, josta kaikkea ei ehkä vielä edes osata nähdä. Tässä kuitenkin yksi uutinen vuoden takaa, jossa kerrottiin, että lasten puhumaan oppiminen viivästyy, koska kontaktia somettavien vanhempien kanssa on vähemmän: http://yle.fi/uutiset/3-8356936

    Tämäkään ei siis tarkoita sitä, että jokaisen somettavan vanhemman lapsen puhumaan oppiminen olisi viivästynyttä, mutta on siis lapsia, joille vanhemman somettaminen voi kostautua. Vaikka korppi ei veisikään.

    • krista
      17.11.2016 at 12:58

      Kyllä, someaika on uudenlainen haaste, mutta haasteita on ollut kaikissa historian vaiheessa niin uusia kuin ”vanhojakin”. Ennen vanhempien vuorovaikutusaika saattoi mennä maatilan ja kodin töihin tai vaikkapa 16 lapsen huoltamiseen lehmienlypsyn lomassa. Muutama päivä sitten tiskikaappikeskustelun yhteydessä päädyin wikipedia-artikkeliin, jossa kerrottiin että ennen astianpesukoneita perheenäiti käytti 30 000 tuntia elämästään (!!!) astioiden pesemiseen ja kuivaamiseen. Samoin näitä ”uusia haasteita” on tullut kautta historian: aikoinaan esimerkiksi televisiota ja lastenohjelmia kritisoitiin ihan samantyyppisistä jutuista ja ihan samoja juttuja tutkittiin. Tuon artikkelin tieto on muuten puheterapeutin pohdintaa, ei tutkimustietoa; mutta varmasti tätäkin tutkitaan jo jossain, mikä on tietysti hyvä juttu. Aikoinaan tenttikirjoina luin tosi laajoja (vanhoja) tutkimuksia esimerkiksi lastenohjelmien katsomisen mahdollisista vaikutuksesta lasten väkivaltaiseen käyttäytymiseen.

      Mielenkiintoisena ”ohi aiheen” -juttuna muuten tulee aina mieleeni se, että autojen tullessa markkinoille ihan vakavasti väitettiin, että ne aiheuttavat ”vauhtihulluutta”. No, eivät aiheuttaneet – mitä nyt vaan muuten vaan tappavat ihmisiä liikenteen myötä :D

      Uusia yhteiskunnan ilmioitä kohtaan on siis aina olemassa epäluuloja, ja joskus ne ovat tietysti aiheellisiakin. On myös aina olemassa niitä, joille ”kohtuukäyttö” asian kuin asian suhteen kanssa ei onnistu. Tällaisten tunnistamiseen/auttamiseen niitä varoja (kampanjan tekijänä siis Helsingin kaupunki) kuuluisi käyttää eikä somemyrskykampanjoiden (sitähän tuolla varmasti haettiinkin) turhaan nostattamiseen.

      • Sandei
        17.11.2016 at 20:57

        Tämä on totta joka sana!!! Yksi esimerkki lisää: kun juna keksittiin luultiin ettei ihminen voi matkustaa sillä kun psyyke ei kestä liian nopeaa vauhtia.

        Mun äiti kertoi että ei hänkään juurikaan leikkinyt tai erityisesti vuorovaikuttanut minun kanssa (olen ainut lapsi) koska silloin ajan henki oli että pitää kovasti tehdä kotitöitä.

  • ElinaBee
    17.11.2016 at 12:24

    No hitsi mäkin mietin, että enhän mä silloinkaan ole vuorovaikuttamassa lasten kanssa kun pyykkään, imuroin, laitan ruokaa ja luen hesarin. Mitä jos siinä mainoksessa olisi ollut sipulia pilkkova äiti? Onko sekin pahoinpitelyä? Ja eiköhän nykypäivän pahoinpitely ole ihan sitä samaa kuin aina ennenkin? Edelleen on turvakodit pullollaan lapsia ja ne ei ole hakeutuneet sinne siksi, että äiti kävi Facebookissa.

    Tuli tuosta mainoksesta kyllä tosi paha mieli! Miksi lapset eivät välillä voi riekkua keskenäänkin tai leikkiä itsekseen duploilla tai piirtää? Olisiko hyväksyttävämpää lukea uutiset ihan perinteisestä lehdestä kuin pädiltä? Onko virkkaaminen okei? Millä ajalla olisi tarkoitus hoitaa pyykit, silittäminen, imurointi, ikkunoiden pesu, lakanoiden vaihto, ruuanlaitto ja omien sosiaalisten suhteiden hoito ja mahdolliset harrastukset? Onko ystävän kanssa puhelimessa kuulumisten vaihto myös lasten pahoinpitelyä?

    Luulisi, että noillakin mainosrahoilla olisi voinut saada jotain hyvääkin aikaiseksi.

    • krista
      17.11.2016 at 13:04

      ”Sipulin pilkkominen on nykypäivän väkivaltaa!”, ”Virkkaaminen on nykypäivän väkivaltaa!”. ”Vessassa käyminen (senkin aikana kyllä yksi lapsi ehtii saada raivarit ja toinen kiivetä lamppuun, jos huonosti käy) on nykypäivän väkivaltaa!” Joo tosiaan eiköhän se ole edelleen väkivalta, joka valitettavasti nykyäänkin on väkivaltaa :(

  • Anneb
    17.11.2016 at 12:39

    Minä ajattelen että Krista ei ole ottanut itseensä, en minäkään, vaikka allekirjoitan jokaikisen sanan tästä tekstistä. Vaan minusta on hyvä että puututaan tähän iänikuiseen naisten ja etenkin äitien syyllistämiseen. Äitimyytti kun jyllää edelleen. Mä ajattelen toisaalta, että tämä mainos tiellyllä lailla koskee suurita osaa vanhemmista, sillä me kaikki tavalla tai toisella olemme kokeneet ne syyllisyyden tunteet ja kokemukset siitä, että me ”pilataan” lapsi kun tehdään näin tai noin. Mutta mä olen yrittänyt niiin kovasti pyrkiä siitä ajatuksesta eroon, enhän mä pilaa mun poikia, vaan tiedostamalla mun omia heikkouksia tunteiden käaittelyn saralla ja opetelemalla niistä pois, mä kasvatan mielettömiä poikia, jotka tulevaisuudessa on edelleen luomassa meidän maailmasta avoimempaa, luovempaa, tunnerikkaampaa ,väkivallattomampaa, suvaitsevampaa, myötätuntoisempaa, ymmärtäväisempää, auttavaisempaa ja rakastavampaa paikkaa.

    • krista
      17.11.2016 at 13:09

      Juuri näin. On ”helppo mitätöintitapa” kuitata, että joku ottaa itseensä/pahastuu, jos esimerkiksi tällaisesta kampanjasta antaa yhteiskunnallista kritiikkiä – tätä mitätöivää diskurssiahan tosiaan joissain lehdissä on harjoitettu. Niin kuin tuossa ylhäällä kirjoitinkin, se on osaltaan tätä ihan samaa naisen/äidin äänen mitätöimistä ja tätä on tosiaan historiassa nähty ihan niistä saippuaoopperankatsomiskeskusteluista asti, 50-luvulta siis. Ja jotenkin turhauttavaa, että mihinkään ei olla sitten kai edetty – edelleenkin äiti on se, jota voi syyllistää asiasta kuin asiasta, vaikkapa sitten oman ajan/tilan ottamisesta laten/somen/saippuaoopperan äärellä.

      Mä myös uskon siihen, että me omalla kasvattamisellamme toivottavasti rakennamme tulevaisuuden yhteiskunnan asenteita. Myös siihen meillä on paremmin resursseja (aikaa) tarjota kuin mitä aiemmilla sukupolvilla oli. Meidän sukupolvemme vanhempina on kokoinaisuudessaan oikein hyvä sukupolvi; mulla on luotto meihin :)

  • Torey
    17.11.2016 at 12:48

    Kiitos kiitos kiitos!

    Mulle kotona ollessa some on nimen omaan ollut mun sosiaalisen elämän henkireikä! Ystäviä ei ole nähnyt livenä välillä viikkoihin. Minä olen tarvinnut tämän kanavan!

    Sorrun myös kirjan lukemiseen, ai kamala. Ja miehen kanssa katsomme ehkä 5h viikossa iltaisin telkkaria lasten leikkiessä siinä samassa tilassa! (Tv tarjonta on muuten surkea ja kotimaiset ohjelmat pääasiallinen katseltava mikä sopii lapsillekkin. Huutokauppa keisari ja Erilaiset äidit on esikoisen lemppareita :D)

    Minä tarvitsen omaakin aikaa arjen pyörityksessä! Etenkin kotona ollessa. Töihin kun palaan on sosiaalista elämää taas ja some varmaan jää vähemmälle!

    Blogeja muuten luen ja kirjoitan mielelläni kun nukutan kuopusta. Ensin halitaan ja suukotellaan. Sitten hän on joko vatsani päällä tai pinnasängyssään minun ollessa vieressä. Ensin rauhoitutaan ja kun hän alkaa nukahtaa niin kännykän näyttö mahdollisimman pimeäksi ja itse lukiessa ei pääse sammumaan siinä nukuttaessa. Olen läsnä, lähellä, mutten usko lapsen menettävän mitään.

    • krista
      17.11.2016 at 13:43

      Juuri samat kokemukset täällä – some on ollut minulle henkireikä, jota olen ihan oikeasti tarvinnut. Somen kautta olen saanut vertaiskokemusta ja myös monenlaista ”oikeaan hetkeen osunutta vinkkiä” niin, että somen ja sieltä saatujen neuvojen ansiosta olen kenties voinut olla jopa parempi vanhempi kuin olisin ”itsekseni” koskaan osannut olla. Oma ”someiluni” itse asiassa on enimmäkseen lapsiin liittyvää :D Someäiti rentoutuu puhumalla somessa äitiasioita :D :D :D

  • Lilia
    17.11.2016 at 12:48

    Kamppis oli huonosti toteutettu, ja etenkin video tosi outo. Mutta mä nään kyllä sen lehtimainoksen pointin myös. Kaikki on ok, niin kauan kun a) myös sitä läsnäolon aikaa löytyy ja b) vanhempi osaa astua tarpeen vaatiessa myös ulos somemaailmasta, kun tilanne niin vaatii. Siinä, että on facebookissa silloin kun lapset leikkii nätisti ei toki ole mitään ongelmaa. Siinä, että lapsi itkee hätäänsä vieressä mutta äiti ei virtuaalimaailmastaan herää tai reagoi millään tavalla on ongelma. Pitkään jatkuvana jopa vakava ongelma.

    Mitä vaihtoehtoja lapselle tuossa tilanteessa jää? Lapsi tarvii vanhempaa, lapsella ei ole muuta vaihtoehtoa.

    Nyt on lapsen oikeuksien viikko, ja mä tuun surulliseksi siitä että niin moni näkee siinäkin mainoksessa vaan naisen alistamista. Siitähän on löydetty kaikkea pädinkäyttökiellosta, naisen työssäkäynnin demonisoinnista kollektiiviseen naisten syyllistämiseen, sisustamisesta syyllistämiseen ja ties mihin.

    Entä se lapsen ääni? Eikö kukaan näe tosiaan mitään ongelmaa siinä itkevässä lapsessa joka ei tule kuulluksi tai huomatuksi? Aikuisestakin jatkuva ohittaminen on ahdistavaa, lapselle se on vielä enemmän.

    Aikuisilla on oikeus ottaa omaa aikaa ja olla vuorovaikuttamatta aktiivisesti koko aikaa. Tietty saatavuustaso on kuitenkin lapsen vuoksi jätettävä päälle. Pitää löytää se oikea hetki ja se kohtuus.

    • krista
      17.11.2016 at 13:56

      Samaa mieltä – huono on – ja ennen kaikkea harmittaa se siihen käytetty aivan valtava rahamäärä kaupungin budjettia, kun taas toisaalle (asioihin, joitka oikesti vaikuttaisivat niiden oikeasti laiminlyötyjen lasten elämään) ei ole rahaa. Esimerkiksi Naisten linja jakoi FB:ssään tiedon (https://www.facebook.com/naistenlinjasuomessa/photos/a.206452262755061.48612.138784779521810/1169860369747574/?type=3&theater), että se saa Helsingin kaupungilta 15 000 euroa vuodessa ja sillä rahalla se pyörittää yhteensä kolmea keskusteluryhmää, joissa väkivallasta selviytyneet naiset saavat voimia toipumiseen – ja että PELKÄSTÄÄN sillä rahalla (30 000e), mitä se Hesarin sivu maksoi (puhumattakaan kampanjan suunnittelu, videot, leffateatterimainostusta…) Naisten linja olisi voinut TUPLATA tekemänsä työn. Se laittaa vähän mittakaavaan tätä asiaa – ja että miksi pikkasen pistää vihaksi, että kaupunki käyttää rahojaan näin…

      Ja mä nimenomaan pidän sitä kampanjan syynä, että se lapsen ääni sinä häviää. Se oli niin yhteiskunnallisesti kestämättömällä tavalla viestitty, että huomio kiinnittyy niihin huutomerkkeihin eikä siihen huutavaan lapseen. Lapsen oikeudet OVAT tärkeitä ja se on kampanjan vika (ei sitä kritisoivien), että kampanja ei pystynyt kiinnitämään huomioon siihen, mikä oikeasti on tärkeää. Siihen lapseen.

  • Devika Rani
    17.11.2016 at 12:51

    Hieno teksti ja komppaan täysillä!
    Ps. Repesin ihan täysillä tässä kohtaa: ”Aina on jollain alle metrin mittaisella tosi tärkeää asiaa.” – Joo, just näin! :D :D

    • krista
      17.11.2016 at 14:42

      Ote elävästä elämästä :D Mutta joo hitsi että TULEEKIN aina tosi tärkeää asiaa noille alle metrin mittaisille, kun vanhemmat yrittävät keskenään jotain jutella :D

  • Satu / hollanninsuomalainen
    17.11.2016 at 13:16

    Täällä Hollannissa saa lapsen syntymän jälkeen noin 5-10 päiväksi kotiin sellaisen apulaisen, joka auttaa vauvan hoidossa. Siinä kun hormonihörhöissä opettelin hoitamaan vauvaa ja samalla lueskelin kännykästä kavereiden lähettämiä ihania viestejä niin tämä täti napautti ”jos katsoo paljon kännykkää niin lapsi ei kohta enää katso silmiin”. Voi hyvät hyssykät että mä suutuin! No, suutuin sitten toisestakin asiasta myöhemmin samalla viikolla ja feidattiin tämä täti sitten pari viimeistä päivää niin että saatiin ihan rauhassa tuijotella avomiehen kanssa toisiamme, vauvaa, seinää tai kännykkää. Vauva on nyt 11 kk iloinen tyttö ja mulla on ollut tosi kivat somekuukaudet tässä. Paljon on löytynyt esim. vertaistukea näistä blogeista niihin raskaimpiin päiviin.

    • krista
      17.11.2016 at 14:47

      Ihana apumuoto noin niin kuin periaatteessa – mutta AUTS jos kemiat eivät kohtaakaan… Plus että vieraan ihmisen ottaminen kotiin siihen hormonihuuruvaiheeseen, kun haluais tosiaan vaan pumpulissa pusutella – no siinä on varmasti niin hyvät kuin huonotkin puolensa! Onko se vapaehtoinen palvelu vai onko osana neuvolatyyppistä? Tosi kiinnostavaa! (heh tartuin näin aiheen viereen, kun oli kiinnostava uusi juttu)

      Mutta joo tuo on kyllä tosiaan tuollaista täydellistä tilannetajuttomuutta :( Mulle kans some oli varsinkin ekan lapsen vauvavaiheessa ihan kullanarvoinen, silloin juuri blogihurahdin. Se vertaistuki <3 Paljon luin blogeja myös imetysmaratoneilla, samoin oli kiva pötkötellä tuhiseva nukkuva vauva kyljessä ja selailla netistä kaikkea vauvoihin liittyvää <3

      • Satu / hollanninsuomalainen
        17.11.2016 at 16:32

        Se on täällä standardipalvelu kun moni synnyttää vielä kotona ja jos synnyttää sairaalassa niin ilman komplikaatioita lähetetään melkein saman tien kotiin. Mutta joo, siinä on puolensa ja… puolensa. Voisinkin joskus kirjoittaa asiasta omaan blogiin enemmän.

        Mäkin hurahdin mm. tähän sun blogiin tässä imetysaikana ja sitä ennen raskauspahoinvointiaikana. Ihana lukea suomalaisten (äitien) juttuja.

  • Jasmina
    17.11.2016 at 13:17

    Hieno blogipostaus ja täynnä asiaa! Tuota noin, rupes ihan itseään naurattaa, toi kohta kun kerroit, että bussissa ollessa lapset katselevat maisemia ja höpöttelevät (okei, mä en höpöttele, yksinkään :D:D) ja someisi+someäiti kaivaa kännykät, niin mä oon vähän kuin nuo lapset. Itse haluan olla omassa rauhssa bussissa töistä/koulusta päästyäni ja, noniin, katsella maisemia. Ja moni (korjaan, lähes kaikki) kanssamatkustajat roikkuvat somessa, puhelin nenässä kiinni. Okei, jokainen tehköön mitä haluaa, en ole puuttumassa tähän, MUTTA ergonomiastaan kyllä pitäis pitää huolta. Someniska kun kipeytyy niin ei pitkällä tähtäimellä tee hyvää selän välilevyille. Tällainen huolestunut huuto kajahtaa täältä suunnasta. :)

    • krista
      17.11.2016 at 14:49

      Se on kyllä huvittava (itseäni silleen positiivisesti huvittava) näky, kun katselee ympärilleen bussissa tai pysäkillä, ja kaikki ovat kumartuneina kännyköidensä päälle :D

  • Elbe
    17.11.2016 at 14:22

    Ja sitten sekin, että älylaitteita käytetään nykyään niin paljon muuhunkin kuin someen. Minä ainakin hoidan kaiken mahdollisen puhelimen ja netin avulla, koska se nyt vaan on kätevintä ja vie vähiten aikaa. Ulkopuolisten silmissä se saattaa toki näyttää siltä, että ”roikun somessa”, vaikka oikeasti maksan laskuja, varaan lapselle päivähoitoaikoja, etsin lapselle talvivaatetta torista jne. Mistä sitä tietää vaikka tuo mainoksen äitikin olisikin etsimässä netistä ruokaohjetta perheen illallista varten? Some on siis mulle täysin ok ja henkireikä itsellänikin. Ärsyttää vaan se, kun ei tajuta että nykyäidit oikeesti tarvii sitä älylaitetta ihan arjen pyörittämiseen, kaikki kun on nykyään sähköistä.

    • krista
      17.11.2016 at 14:38

      Kyllä! ”Somessa roikkuminen” on myös Kelassa asiointeja, kauppalistan tekemistä ja kaikenlaista asioiden hoitamista – sellaisten asioiden, jonka takia ennen vaikka mentiin pankkiin lasten kanssa jonottamaan, nyt ne voi tehdä hetkessä siinä hiekkalaatikon reunalla niin, että lapset saavat leikkiä samalla rauhassa omiaan. Graah mä muuten muistan lapsuudesta, kun siellä Kuusamon KOP-pankissa piti jonottaa IKUISUUKSIA joskus vanhemman kanssa…

  • Sannany
    17.11.2016 at 17:42

    Kiitos!
    Olen niiin samaa mieltä!

    Mietin tuon Hesarin kuvan nähtyäni ihan samaa kuin joku aiemmin kommentoineista: eikö ruuanlaitto, siivoaminen ja vessassakäynti yksin (ai kauheeta!) ole tällä logiikalla myös väkivaltaa?

    Nykyvanhemmat ovat, kuten keskustelussa jo mainittu, lastensa kanssa enemmän kuin vanhemmat KOSKAAN ennen! Miksi sitä kuitenkaan ei juuri missään mainita, vaan äitimyytti jyllää edelleen ja syyllistävä sormi osoittaa milloin mistäkin?

    Oma isoäitini kertoi juuri, miten hän laittoi äitini leikkikehään sillä aikaa, kun itse teki ruokaa (pitkään ja hartaasti), siivosi ja leipoi. Äitini leikki yksin, todennäköisesti aika pitkän aikaa. Nykyään lapset otetaan aika moniin askareihin mukaan, tai edellämainittuja kotitöitä tehdään monessa kodissa esim. päiväuniaikaan tai silloin, kun puoliso on kotona, jolloin toinen vanhemmista pitää lapsille seuraa.

    Se on kylmä fakta, että lapsia laiminlyödään, mutta väittäisin, että tuollaiset kampanjat eivät tavoita niitä henkilöitä, jotka OIKEASTI tarvitsisivat apua ja havahtumista. Sen sijaan iso joukko hyvin lastensa tarpeista huolehtivia ja heitä huomioivia vanhempia syyllistyy taas vähän lisää. Itsekin podin huonoa omaatuntoa, kun ripistin pyykit ja lapsi leikki yksin. Onneksi taas järki voittaa, kiitos sinun ja muiden aiheesta kirjoittavien! 😄

    • krista
      17.11.2016 at 22:55

      Täsmälleen sama mieltä tässä kaikesta. Tällaiset kampanjat osuvat väärään kohderyhmään – sellaisia, jotka tällaista herätystä tarvitsevat, tuskin tämä kampanja kovin ravistelee. Silloin ongelmat ovat varmasti jossain syvemmällä.

      Mä toivoisin, että nykyvanhemmat (me tavalliset) alkaisivat vähitellen jo saada HYVÄÄ palautetta tekemisistään. Kun just miettii, miten paljon nykyvanhemmat lastensa hyvinvoinnista välittävät. Panostavat ja käyttävät aikaa ihan eri tavalla kuin ennen. Just tää arkiaskareissa mukaan ottaminen vs. leikkikehässä yksin istuttaminen. Isoja muutoksia on sukupolvien välillä tapahtunut; silti nykyvanhemmat (äidit) tuntuvat vaan saavan lokaa niskaansa milloin mistäkin.

  • Elina*m
    17.11.2016 at 18:31

    Toi oli kyllä niin huonosti toteutettu kampanja, sanoma ei mee perille koska kaikki ihmiset käyttää nykyisin somea ja kampanjasta tulee mielikuva että määrästä riippumatta kaikki nimenomaan äiti-ihmisen netissä oleminen on potentiaalisesti väkivaltaa.

    Kumminkin sanoma mitä on haettu on varmaan ollut ihan hyvä, herätellä nähdyksi tulemisen tarpeeseen. kyllähän some koukuttaa salakalavasti ja ainakin mä itse saataan kuuroutua tavallaan just niinkuin kuvassa oli. Eli keskityn niin paljon että oho, kaverit tappelee vieressä ja mä en kuule.

    Naurettava on kyllä myös väite että välinpitämättömyys olisi jotenkin nykyajan uusi ilmiö kun tiedetään millä tavalla lapsia on Suomessakin perinteisesti kasvatettu. Myös itse oon kärsinyt siitä että vanhemmat ei oo olleet läsnä. Koska ovat touhunneet omia aikuisten juttujaan, olleet töissä, nukkuneet, tehneet kotitöitä, lukeneet lehteä jne. koska ei siihen aikaan ollut tapana sillä tavalla viettää aikaa lasten kanssa.

    • nimetön
      17.11.2016 at 20:48

      Hyviä kommentteja ja ajatuksia täällä! Jäin vain miettimään tätä, että on kärsinyt siitä, ettei vanhemmat ole olleet läsnä, kun ovat olleet töissä, nukkuneet, tehneet kotitöitä, lukeneet lehteä jne. Nimenomaan se on ollut ihan normaalia ennen ja pitäisi olla nytkin! Itse olen syntynyt 70-luvulla eikä silloin todellakaan musisoitu, loruteltu, puistoiltu tai paljon muutakaan. Mutta en ole siitä koskaan mitenkään kärsinyt. Sehän oli ihan normaalia ja ok! Tietysti hienoa, että nykyään enemmän tehdään lasten kanssa kaikenlaista!

    • krista
      17.11.2016 at 23:14

      Joo mun mielestä herättely nähdyksi tulemisen tarpeeseen on tosi hyvä – mutta sit tosiaan tää kampanja ihan surkeusepäonnistuminen. Samaa mieltä todellakin tästä, että en itsekään tosiaankaan laskisi välinpitämättömyyttä nykyajan vanhempien synniksi sen enempää kuin aikaisempien sukupolvienkaan! Ei tarvitse kuin miettiä näitä vanhoja sananlaskuja, kuinka lapset saavat näkyä, mutta ei kuulua / ei saa kehua ettei ylpisty ja niin edelleen. Laiminlyöviä vanhempia toki ON (ja se on kamalaa) nyt ja oli ennen, mutta viestiä ei vaan ole ajateltu loppuun asti tässä kampanjassa.

      Kyllä mä uskon, että aika moni meidän ikäpolvesta on kärsinyt omassa lapsuudessaan siitä huomaamattomuuden/läsnäolemattomuuden taakasta. Eivät tietysti kaikki. Mutta yhtenä esimerkkinä vois ajatella lama-ajan lapsia niissä perheissä, joihin se iski pahasti. Tai vaikkapa perheitä (ennen ja nyt), joissa on hurjasti lapsia eikä yhtä lasta ole mitenkään mahdollista ”henkilökohtaisesti huomioida” – tästäkin oon lukenut tosi koskettavia kirjoituksia <3

  • Laura
    17.11.2016 at 19:42

    Ihanaa, kiitos tästä kirjoituksesta! Ajattelin ensin olevani jokseenkin viilipytty tälle p*skalle mainokselle ja siitä aiheutuneelle p*askamaiselle kohulle, mutta kuinka ollakaan, jäi kytemään tosi p*ska fiilis. Lueskelin SOMESSA Maria Hintikka Liven tähän liittyvän postauksen kommentteja, ja vaikka sielläkin oli fiksuja ja asiallisia huomioita ja älähdyksiä, niin ne typerän puusilmäiset jäivät mieleen. Kaikesta saisi olla aina pahoillaan ja potea huonoa omaatuntoa, ellei joku pukisi näitä juttuja sellaisiksi sanoiksi, jotka lohdun lisäksi ovat totta, ilman mitään itsekiillotusta tai itsepetosta. Pelastit taas yhdeltä alholta!
    Ja kappas; lapsi on tämän kammottavan turmiollisen some kommentoinnin ajan tutkinut kiinnostuneena lelua lattialla. Korppia toki odotellen.

    • krista
      17.11.2016 at 23:18

      Mullakin meni pari päivää ja jotenkin aihe kyti mielessä – ajattelin jo aamulla, että onko jo vähän kulunut aihe, mutta kun istuin koneen ääreen, teksti lähti vaan itse kirjoittamaan itseään. Taisi olla mulla vielä jotain sanottavaa siis :)

  • Tilde
    17.11.2016 at 20:10

    Oot kuule ihan oikeassa tässä asiassa! Minä sometan tosi vähän, siis käytän päivässä enemmän aikaa kasvisten kuorimiseen ja pilkkomiseen kuin someen, ja mainokseenkin törmäsin ensin ihan paperihesarissa, en somessa. Mutta kyllä ihan oikeasti pahoitin mieleni siitä korppivideosta! Kun itse ainakin pelkään muutenkin joka hetki että lapsille tapahtuu jotain, niin en tarvitse lisämuistutusta asiasta. Muutenkin ahdistaa!

    Mutta ennen kaikkea jatkuva syyllistäminen tuntuu tosi kohtuuttomalta. Just kun on saanut elämän siihen malliin että ulkoillaan joka päivä vähintään 2 tuntia, syödään kalaa joka viikko kahtena päivänä, harjataan hampaat aamuin illoin ja luetaan puoli tuntia päivitttäin, tehdään ruoka joka päivä itse raaka-aineista lähtien ja otetaan isompi lapsi mukaan auttamaan ruoanlaitossa, sanoitetaan tunteita ja lorutellaan ja musisoidaan joka päivä. Eikä istuteta lasta telkkarin eteen kuin tunniksi päivässä.. Niin sitten kaupunki sanoo että SORI VAAN, LUIT TEKSTARIN JA LAPSESI KUOLEE! Että joo kiitos.
    Varmaan parempana aikana en olisi korvaani lotkauttanut koko jutulle, mutta meillä on sairasteltu ja unikoulutettu ja olen nukkunut yöt jo pidempään ihan paria tuntia yössä, niin on aika herkillä kaikkea kritiikkiä kohtaan.

    • krista
      17.11.2016 at 23:22

      Tää oli just jonkun FB-statuksessa, hmm oisko ollut Emma Karin. Että muutenkin me vanhemmat huolehdimme pikkuisten perään, ja sit tuollainen KORPPI NAPPAA, KUN KÄÄNNÄT SELKÄSI. Joo tosi kiva, varsinkin kun sitä ilmeisesti elokuvateattereissa eli ”elämää suuremmassa” koossa esitetään. Muhun se ei just nyt henkilökohtaisesti ahdistuskolahtanut – todennnäköisesti just nyt oon nukkunut riittävästi – mutta hyvin pystyn kuvittelemaan, että joissain elämänvaiheissa olisi ihan oikeasti mullekin aiheuttanut ihan turhaa ahdistusta. Tyyliin kun oli akuutit ”pysyykö se hengissä” -pelot päällä keskosvauvan kanssa ym. Muutenkin sitä kuunteli hengitystä niiden hengityskatkosten kanssa kaiket yöt…

  • Eeva
    17.11.2016 at 21:28

    Tämä kampanja on jo hienosti tehnyt tehtävänsä – herättänyt keskustelua!

    Moni on kritisoinut sitä, että kampanja on huonosti toteutettu ja pitäisi selkeämmin kertoa, mitä tässä ajetaan takaa. Monasti kuitenkin juuri ne pliisusti toteutetut mainoskampanjat eivät pure! Nostan hattua mainoskampanjan suunnittelijoille, ei ole helppo tehtävä ollut. Ja varmasti ovat tienneet, että mainos herättää kohun!

    On mielenkiintoista huomata, miten kännykän käyttöön tartutaan kiinni kuin viimeiseen oljenkorteen! Vanhemmat rintamassa kiirehtivät perustelemaan, miten juuri se someilu / nettiselailu tms on se ainoa henkireikä rankassa lapsiajassa, ja minulla on oikeus tähän omaan aikaan. Kampanja ei sitä kiistäkkään eikä myöskään kritisoi, vaan haluaa muistuttaa, että aina tämä ei ole noin mustavalkoista / kaikilla sometus ei ole hallussa!

    Kampanjan esiinnostama välinpitämättömyys ja ”ylisometus” on ihan oikea ja aito ongelma, ja näkyy lasten kanssa työskentelevillä päivähoidossa, kouluissa ja myös lastensuojelussa. Valitettavasti. Ja siis myös niissä ”hyvin menestyvistä” perheissä, joissa ei lastensuojelun tarvetta ole. Kampanjan tarkoituksena ei ole kieltää kokonaan somea tai kännykkää, tai alleviivata, että lapsen kanssa pitäisi koko ajan olla vuorovaikutuksessa, vaan herättää vanhempia miettimään omaa käyttäytymistään: Milloin sitä kännykkää sopii käyttää ja onko ehkä hetkiä, jolloin sen voisi laskea käsistään. Tätä samaa tehdään esim. maamme varhaiskasvatuksessa. Nimenomaan vanhemmille! PÄIVITTÄIN!

    Naisena en mainoksen nähtyäni ymmärtänyt ollenkaan, että mainos olisi kohdistettu äiteihin (ennenkuin some käski minun niin ajatella). Näen mainoksessa vanhemman ja lapsen! Enkä mitenkään pysty ymmärtämään mainosta äitejä syyllistäväksi. Jännä juttu… Mistä lue kertoa?

    Ajoittain tämä ”kohu” on saanut minut surulliseksi, aina en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa – vai vain huutaa suoraa huutoa! Pelkään, että kampanjan hyvä ajatus hukkuu yleiseen huutoon. Niin on jo tainnut käydä. Vai onko niin, että huutamalla asian vierestä saadaankin juuri se oikea asia hukutettua. Kieltämällä ongelma voidaan jatkaa kuin ennenkin?

    En juurikaan kommentoi somessa. Sinun blogiasi seuranneena uskallan näin toimia.

    • Eeva
      17.11.2016 at 21:45

      Kännykällä kun kirjoittaa näyttää kappalejako katoavan…

      • krista
        17.11.2016 at 22:11

        Joo se on tän blogipohjan ongelma – editoin sulle viivat väliin, niin on helpompi lukea :)

        • Eeva
          17.11.2016 at 22:53

          😀 Kiitos! Normaalisti ihan ”oikeaa konetta” käyttävänä tämä kännykkä tuntuu muutenkin vähän hankalalta! Autokorjaus vääntää tekstin miten sattuu, eikä pitkää tekstiä pysty ruudulla hahmottamaan! 😀

    • krista
      17.11.2016 at 23:30

      Mä taas ajattelen, että se on epäonnistuneen kampanja syy, että ”oikea aihe” on hävinnyt. Se on vaan kestämättömällä tavalla viestitty. Niin kuin tuolla kirjoitinkin, mun mielestä lapsen huomioiminen/välinpitämättömyydestä kärsivät lapset ON todellinen ongelma, mutta en usko, että tällä rahamäärällä tehtiin nyt yhtään mitään heidän asemansa parantamisen eteen. Sen rahan ois voinut käyttää – tai se ois PITÄNYT käyttää – ihan toisin. Mä ajattelen, että se kampanjan ”taustalla hyvä ajatus” ei riitä, jos epäonnistunut toteutus vei huomion ihan muihin asioihin (kuin että miksi kuvastossa vain äitejä) kuin mihin (kai?) yritti kiinnittää huomion.

      Mä olen kyllä vilpittömästi sitä mieltä, että perheessä, jossa on ongelmia lasten laiminlyömisestä, se ei ole some se syy vaan oire. Ja mun mielestä tällä kampanjalla ja tällä rahamäärällä ei nyt tavoiteta oikeaa ryhmää – kohua kyllä synnytetään (ja se tuntuu tarkoitukselliselta), mutta siihen se sitten jääkin. Aika kurjaa ”yhteisten rahojen” käyttöä; turhaa ”kolme sekuntia julkisuudessa” -somekohun synnyttämistä 170 000 eurolla vai mitä tää nyt sit olikaan maksanut :(

    • Lotta
      19.11.2016 at 08:23

      Olen sinun kanssasi täysin samaa mieltä. Itse näin tämän kampanjan videon ennen kuin tiesin tästä kohusta, enkä nähnyt videossa mitään aihetta närään. Mielestäni video oli tarpeeksi vaikuttavasti tehty herättääkseen tunteita ja ajatuksia. En saanut käsitystä, että kampanja kritisoisi tai haluaisi kieltää somen käytön, vaan nimenomaan miettimään ja puntaroimaan milloin sitä käyttää ja milloin kontakti lapseen olisi tärkeämpi säilyttää. Videollahan äiti ja lapsi juoksevat tosiaan kohti ja nauravat ja hymyilevät. Sitten puhelin soi ja lapsi jää yhtäkkiä ”hänen hetkellä” kakkoseksi. Jos tämä toistuisi useaan kertaan, kyllä näkisin että korppi vie. Millainen olo aikusella tulee, jos esim. Puoliso vetää toistuvasti puhelimen esiin niinä yhteisinä hetkinä? Arvoton, loukattu? Miltä tämä tuntuu lapsesta? Olen valitettavasti usein ollut todistamassa tilanteita, joissa puhelin selvästi menee edelle silloin kun lapsella olisi jotain asiaa. Omankin tytön kohdalla olen huomannu kuinka hän turhautuu jos roikun somessa joka välissä enkä ole kunnolla läsnä. Some myös koukuttaa ihmisiä ihan hirveästi. Milloin kyse on ”pakollisesta henkireiästä”, milloin riippuvuuden aiheuttamasta pakasta? Eihän sillä silloin ole mitään väliä, kun lapsi (tai vaikka se puoliso) puuhailee omiaan ja itsekin selailee puhelinta (tai lehteä tai kirjaa tai..). Mutta että se määrä ja ajoitus..

    • Rinkeli
      20.11.2016 at 22:01

      Olen etsinyt tämän kohun keskeltä kommenttia/kirjoitusta, joka tukisi omaa ajatteluani. Nyt sen löysin.
      Ne joita asia ei koske, ne huutaa kovimmin ja ottavat itseensä, vaikkei pitäisi.

      Päiväkodissa työskentelevänä tämä on valitettavasti arkipäivää ja tämä mainos avautuu täysin erilailla. _Monet_ vanhemmat eivät esimerkiksi tajua mikä vaikutus sillä on, kun tulevat hakemaan lastaan ja kasvot ovat kännykässä! Niiden pitäisi olla lapsessa ja kuunnella päivän tarinat, sitten on some-aika sen jälkeen. Monessa päiväkodissa on ihan syystä se lappu siinä portilla jossa lukee ”ei kännyköitä”.

      Mitä itse mainokseen tulee, olihan se yliampuvaa, ja varmasti ihan tarkoituksella. Onpahan saatu ihmiset miettimään ja katsomaan peiliin. Nih! :D

  • Teija
    18.11.2016 at 07:11

    Luin ensimmäistä kertaa blogitekstiäsi ja luenpa vastaisuudessakin! Mikä mainion ihanan miellyttävä tapa sinulla on kirjoittaa! Kiitos! Olin kampanjan korpista kauhuissani. Todella ahdistava. Enkä todellakaan allekirjoita sanontaa ”se älähtää, johon kalikka kalahtaa” tai mitensemenikään. Lastensuojelun sosiaalityöntekijänä työskennelleenä voin kertoa, että kyllä väkivalta todella on väkivaltaa edelleen ihan perinteisillä muodoilla ja siinä valossa todellakin haluan älähtää, kun hienostikin lastensa kiintymyssuhteet hoitavat vanhemmat syyllistetään tässä kampanjassa samaan kastiin. Huoh. Älyttömän hyviä kirjoituksia ja näkökulmia äidin rooliin, läsnäoloon, lasten kanssa olemisenmuotoihin ennen ja nyt tullut tässä sinunkin blogitekstin kommenttivirrassa.

    Ja asiasta kukkaruukkuun, niin Saksassakin on tuo kotihoitajan mahdollisuus 10kertaa synnytyksen jälkeen. Kertoja voi käyttää myös synnytystä ennen. Itselleni riitti yksi kerta vierasta ihmistä siinä opettelutilassa 😄. Halusin opetella ihan rauhassa 😄.

    • krista
      18.11.2016 at 09:37

      Hei kiva kun löysit paikalle, ja kiitos kun jätit kommentinkin! Täällä on monesti tosi hyvää keskustelua, eli tule juttelemaan ehdottomasti jatkossakin! :)

      Tuo mainoslause on kyllä ihan karsea. Eiköhän se väkivalta ole nykyajan väkivaltaa :( Valitettavasti. On perheitä, joilla on isoja ja todellisia ongelmia.

      Tosi mielenkiintoinen tuo kotihoitajan mahdollisuus! Ensireaktioni oli, että MAHTAVAA, mutta sitten aloin ajatella vierasta ihmistä siellä kodin vauvakuplasa… Toisaalta esikoisen kanssa me oltiin sairaalassa viikko (hän oli sinivalohoidossa, syntyi keskoksena) ja olin kyllä tosi kiitollinen, että ne kätilöt jaksoivat kädestä pitäen näyttää asiat moneen kertaan – olin tosi epävarma… Sit kotona mun äiti tuli viikoksi. Eli periaatteessa – mutta sit taas toisaalta se alkuaika on niin herkkä, että vieraan ihmisen läsnäolo siinä saattais itsestä tuntua vähän… häirinnältä tai jotain :D

  • Laineilla
    18.11.2016 at 14:59

    Jep jep, ehdin kirjoittamaan tästä samaisesta aiheesta omaan blogiin vähän ennen tämän lukemisesta. Näköjään ollaan hyvinkin paljon samaa mieltä – ei tosin yllätä. Tässä vielä linkki, jos haluat käydä lukemassa: http://www.laineillablogi.fi/2016/11/somettaminen-tekee-minusta-paremman.html

    Sinänsä minusta on kyllä hyvä, että keskustellaan läsnäolosta ja sen merkityksestä lapsille, mutta kampanja oli jokseenkin liian kärjistetty ja tuohon läsnäolo-teemaan nähden tosi kapea.

  • Laurasss
    18.11.2016 at 23:58

    KIITOS, KRISTA.
    Voi kiitos.
    Yleensä mien jää sanattomaksi. Tätä kampanjahärdelliä seuratessa molen ähkiny vaila järjellistä argumenttia suuntaan tai toiseen. Mie itekki syyllistyn siihen, etten meinaa keskeyttää kommentin kirjoittamista johonkin FB-ryhmään vaikka lapsi kinuaa ja kaipaa huomiota. Mutta sitten meilläkin on juuri kuvailemiasi somelepohetkiä. Ne on kutkuttavan ihania. Äitiyteni on ollut niiin paljon ihanampaa, kun on ollut vertaisryhmät ihan joka asiasta; kestovaipoista, kantovälineistä, sormiruokailusta, imetyksestä, aktiivisesta synnytyksestä <3 oon saanut ihan hurjana tietoa. Se tieto on vaikuttanut PALJON.
    ´Tämä kamppis oli ihan naurettava. On oikeita ongelmaisia. Viimeisimpänä perheet, joiden lapset ja nuoret käy avointa nappikauppaa Vantaan Koivukylässä(?), luin siitä Hesarissa. Joku sanoi, että sivun/etusivun mainos Hesarissa maksaa 30 000€. Että oisko ne rahat voinu käyttää vaikka ihan johonkin muuhun?