Miten olla pelkäämättä?

Minua pelottaa.

Vaikka tiedän ja olen ihan samaa mieltä, että pelko ei ole ratkaisu, niin minkäs teet. Pelottaa silti.

Kun tänä aamuna klo 8:15 otin käteen kännykän ja aloin selata uutisvirtaa – muu perhe tuhisi vielä uniaan vieressä – ja näin järkyttävät uutiset Nizzasta, ensimmäinen ajatukseni oli:
”KAMALAA, TAAS!”

Ei siis ”oho, kamalaa!” tai ”kamalaa, yllättävää!”, vaan ”TAAS”.

Kun Joel kohta heräsi ja kerroin hänelle uutisesta, heti seuraava lauseeni oli:
”Meidän kyllä kannattaa vältellä väkijoukkoja. Ei meillä kai muuta olekaan tulossa, paitsi Malagan lentokenttä sit syksyllä.”
”Joo, sinne ei jäädä hengaamaan. Nopeasti vaan ulos.”

Miten olla pelkäämättä? Totta kai mua pelottaa.

matkustustiedote intia

Viime talvena Thaimaan-matkallamme viimeinen pysähtymiskohteemme oli turistirysäkohde Ao Nang. Eräänä iltana olimme juuri tilanneet ruoat pääturistikadun nepalilaisessa ja istuimme siinä kadun varrella muovituoleissamme, kun yhtä äkkiä rannan suunnasta alkoi kuulua valtavia pamauksia. Kaikki valot pimenivät, tuli täysi pimeys.

Sydän hakkaa, mitä täällä tapahtuu?

Ympärillä jonkinasteista sekasortoa, edelleen paukkuu pimeydessä. Tarjoilijat alkavat sytyttää kynttilöitä, mutta jossain aivojen takalohkossa takoo valtavalla voimalla: Onko tämä vaaratilanne? Pitäisikö meidän nyt paeta? Kuiskutimme asian englanniksi lyhytsanaisesti Joelin kanssa; Joel ehdotti vessaa, että jos jotain alkaisi tapahtua. Minä vastustelin; siellä olisimme jumissa. Ehdottomasti pois tästä pääkadulta; sä otat toisen lapsen ja mä toisen, ja sit lähdetään juoksemaan tuonne ravintolan sisäpihalle päin niin pitkälle kun päästään. ”Mutta ei tässä nyt varmasti mitään.”

Eikä ollutkaan. Myöhemmin selvisi, että rantaan oli järjestetty jotain ohjelmaa ja kun sen oli pitänyt alkaa, sähköt olivat paukkuneet sököiksi. Tyypillistä tietysti.

Mutta tapahtumille terroristiselityksen meidän mieliimme ensimmäiseksi asetti juuri se pelko.

matkustustiedote tekstiviesti ulkoministeriö

Samanaikaisesti olen sitä mieltä, että elämää ei voi rakentaa pelkojen varaan. Euroopan terroristi-iskut ovat tuoneet pelon maantieteellisesti lähemmäs meitä, mutta jos maailmanmittakaavaan asettaa, me emme tiedä pelosta mitään. Oletteko esimerkiksi nähneet nämä David Wolfen valokuvat Alepposta (Syyriasta) ennen ja jälkeen pommitusten? Tai vaikkapa lukeneet tämän (ihanan) Kodin Kuvalehden jutun: tarinan Ruandasta Suomeen muuttaneesta Athanasesta, joka nykyisin hoitaa vanhuksia Kotkassa. Hänen lähes koko sukunsa murhattiin huhtikuussa 1994. Nämä ihmiset tietävät pelosta.

Meidän pelkomme on kuitenkin yhteinen: meidän läheistemme ja rakkaidemme turvallisuus. Se pelko yhdistää hölmön länkkärituristin lomakohteen rantaravintolassa ja pelkät vaatteet yllään Suomeen saapuvan pakolaisen. Paitsi että toinen on nähnyt silmästä silmään sen pelon – toinen vain rakentaa sitä pelkoa vain ajatuksissaan.

Miten olla pelkäämättä?

Ehkä jonkinlainen (hatara) ratkaisu on siinä, että ei anna pelon rajoittaa elämäänsä liikaa. Ja ennen kaikkea että ei anna pelon istuttaa omaan mieleen ennakkoluuloja tai sterotypioita, jotka turvallisuuden sijaan lisäävät turvattomuuden tunnetta. Ennakkoluuloja tai stereotypioita jotain toista, ihan yhtä lailla omien rakkaidensa turvallisuuden puolesta pelkäävää ihmistä kohtaan.

 

 

PS. Kuvat kännykkääni tulevista Ulkoasianministeriön matkustustiedotteista. Kävin Intiassa viimeksi vuonna 2008-2009, mutta jostain syystä turvallisuustiedotetekstarit tulevat edelleen säännöllisesti kännykkääni. Aina ne jotenkin pysäyttävät.

25
Like

You Might Also Like

  • Lilah
    15.7.2016 at 20:13

    Mulla on tullut tungoksessa ja reissuilla sellainen olo, että pysytään tiiviisti yhdessä. Jos jotain kamalaa tapahtuu niin kuollaan sitten koko perhe eikä osa jää suremaan. Ihan hullu ajatus, mutta en kestäisi menettää osaa rakkaimmista ja jäädä itse henkiin.

    • krista
      15.7.2016 at 21:05

      Uhhuh, joo, uhh aivan sietämätön ajatus. Nää on muuten just sellaisia, joita mä EN SAA alkaa ajatella yöllä. Se on sit ne yöunet siinä…

  • Katariina
    15.7.2016 at 20:35

    Luulisin etta ei siihen pelkoon voi tottua….kai sen kanssa taytyy vaan oppia elamaan…tarkoitan etta kaikkihan me ollaan kuolevaisia,joten ennemmin tai myohemmin… Mutta sinun pelkosi on varmaan kaikkien pienten lasten vanhempien yhteinen pelko: Mita jos en kykenekaan suojelemaan lastani,jos heille sattuu jotain vaan sen vuoksi etta mina halusin menna heidan kanssaan siihen lomapaikkaan tai siihen katuravintolaan tai siihen leikkipuistoon jossa jotakin sattuu…Minun poikani ovat Jo taysi-ikaisia,itse pelkaan enemman etta heille sattuu jotain liikenteessa (asun Italiassa ja taalla se liikenne…on aika vilkasta).Kun se auto-onnettomuus on kuitenkin luultavampi kuin terrorismin uhriksi joutuminen. Ehka pitaisi vaan yrittaa elaa niin kuin ennenkin,mutta opettaa lapsille ja itsellekin Mita tehda uhkatilanteessa. Sota-aikana kaikkien lapset tiesivat mita tehda kun sireenit soivat,mutta ainakin silloin tiedettiin mista ja koska vihollinen hyokkaa..niin kuin tapahtuu nykyaan esim.Syyriassa.Olen lukenut monenmoisia vihakommentteja tanaan facessa muslimeja kohtaan,mutta terroristi eivat ole islaminuskoisia,he ovat yhteiskunnan pohjasakkaa,huumediilereita,varkaita,muun vaeston harteilla elavia loisia jotka tappavat uskonnon nimeen jota ei edes ole olemassa. Oikea islaminusko on rauhan ja suvaitsevaisuuden usko,ei se mita terroristi haluavat meidan ajattelevan.Toivon sydameni pohjasta etta tulevaisuudessa ei enaa ole uskonsotia,mutta taidan olla haaveilija..

    • krista
      15.7.2016 at 21:13

      Joo se on jännä; mä itse olin ennen lapsia aika ”peloton” kuolemisuhkaa tai ylipäänsä turvallisuutta kohtaan – oon huomannut itsessäni ihan merkittävän eron. Esimerkiksi ennen lapsia kävin laskuvarjohyppykurssin ja hyppäsin sitten itseksenikin varmaan kymmenisen kertaa. Enää en hyppäisi. Ahdistaa jopa ajatus, että MINULLE kävisi jotain niin, että lapset jäisivät ilman äitiä – saatikka sitten se, että lapsille kävisi jotain.

      Mutta tuo on totta – liikenneonnettomuuden uhriksi joutuminen on PALJON suurempi todennäköisyys kuin terrorismin. Ehkä se on jonkinlainen ”fyysinen paha”, mikä terrorismissa karmii. Että siellä on JOKU IHMINEN, joka tekee jotain pahaa muille ihmisille. Vähän sama kuin (täysin perusteettomasti sekin) itse jotenkin pelkää jotain pusikkomurhaajaraiskaajaa paljon enemmän kuin liikennettä – vaikka toisin päin tietysti pitäisi.

      Onneksi mä en ole joutunut lukemaan (tällä kertaa) noita vihakommentteja Facebookista; oon tainnut blokata oikeiden ihmisten statukset. Mutta juuri noin; olen samaa mieltä. Kiitos kommentistasi <3

    • Menni
      16.7.2016 at 00:20

      Pakko vaan kommentoida, ettei itsemurhaiskun tekijän tarvi olla mikään överirikollistaustainen. Melkeen kenet vaan saa sopivissa olosuhteissa ja suggestoituna tekemään julmuuksia. Järjen käyttö on paljon vaikeampaa kuin tunteiden hallinta, kuten Kristakin kirjoitti.

  • Anmi
    15.7.2016 at 22:26

    Fugessa ainakin nyt hyvin rauhallisen oloista, eikä pelota, vaikka etukäteen vähän mietitytti. Poliiseja näkyy katukuvassa ehkä himpun enemmän kuin viime vuonna.

    • krista
      15.7.2016 at 22:55

      Kiva kuulla, terkut Fugeen! :) Onko kuuma? Täällä on satanut koko päivän…

      • Anmi
        16.7.2016 at 21:43

        On 34 astetta oli vielä tänään illasta.
        Jouduimme tänään tahtomattamme väkijoukkoon. Täällä on jokin pyhimysjuhla ja väkeä alkoi yhtäkkiä kertyä ympärille. Nyt kiireellä ruuat naamaan ja kotikonnuille.

  • Maukka
    16.7.2016 at 22:54

    Ehkä olisin pelokkaampi, jos minulla olisi lasten turvallisuus huolehdittavana. En kuitenkaan suostu pelkäämään ulkomaille matkustamista. Jos terrori-isku tai vastaava katastrofi sattuu kaikista niistä maailman suurkaupungeista juuri siihen, missä parhaillaan olen, niin on kyllä huonoa tuuria. Paljon todennäköisemmin liukastun suihkussa omassa kodissani, josta olin liian pelokas lähteäkseni.

    • krista
      17.7.2016 at 11:15

      Tää on totta. Ja kun koskaan ei voi tietää, että MISSÄ seuraavaksi tapahtuu (koska varmasti vielä näitä tapahtuu, valitettavasti) – voishan se olla vaikka tuossa Linnanmäellä tai kesäfestareilla. Jos kaikkea alkaisi varoa, se rajoittaisi kyllä elämänpiiriä liikaa ja siihen kai se terrorismi tähtääkin. Kauhuun. Terror. Ja mä muutenkin oon tosiaan sitä mieltä, että pelkojen varaan ei kannata elämäänsä rakentaa; vaikka toki varovainen voi silti olla.

      • Maukka
        18.7.2016 at 14:24

        Just toi terrorismin tavoite, pelon ja vihan lietsominen, on hyvä muistaa. Jos terroristijohtaja haluaa, että minä alan pelkäämään jokaista parrakasta vastaantulijaa ja lukittaudun kotiin, niin sitten en ainakaan niin tee!

        • krista
          18.7.2016 at 14:30

          Just näin! Ja just se pelon syntyminen tietynlaista/tietynnäköistä ihmistä kohtaan (heh vaikka meidän Joel). Se on väärin ja sitä pitää kyllä välttää, tai muuten alistuu terrorismin tavoitteiden alle itsekin!

  • elina
    18.7.2016 at 10:31

    Mun mielestä terrori-iskussa kuolemista tai loukkaantumista ja auto-onnettomuuksia ei voi verrata keskenään. Myös syöpään ja muihin sairauksiin kuollaan, mutta sekään ei ole ihan vertailukelpoista. Terroriteoissa joku ihminen on aina suunnitellut kuinka saisi tuntemattomia ihmisiä tapettua mahdollisimman paljon. Normaalissa liikenteessä kukaan ei yritä tappaa tahallaan. Huume- ja juoppokuskit aiheuttavat toki kuolemia, mutta harvemmin kai he ihan suunnittelevat toisten tappamista. Terroristit nimenomaan suunnittelevat tätä ja se on pelottava ja vaikea ajatus. Että meidän seurassa on ihmisiä, jotka vain haluavat murhata.

    Ennemmin vertaisin terroritekoja yksittäisiin murhiin. Terroristi vain haluaa mahdollisimman suuren uhrimäärän ja levittää pelkoa sekä hallita pelon avulla.

    • krista
      18.7.2016 at 14:32

      Kyllä – just tuota mäkin tuolla ylemmässä kommentissa ajoin takaa, että on jokin ”fyysinen paha” (joku ihminen), joka tarkoituksella tekee jotein pahaa. Se tekee siitä ajatuksesta jotenkin karmivamman, vaikka riskit liikenneonnettomuuteen joutumiselle onkin tilastollisesti paljon isommat.