Myyntiinlaitetun pinnasängyn ihme

Sain eilen yläkerrassa hetkellisen mielenhäiriön tarmonpuuskan, jonka aikana keksin, että haluan kaataa yhden seinän ja laittaa meidän puhtaanpyykinsäilytystelineen käyttömättäksi jääneen pinnasängyn myyntiin.

Nostin siitä pyykit paikoilleen läjään sängylle, otin kuvan ja laitoin myyntiin paikalliseen FB-ryhmään.

Illalla sitten olimme menossa nukkumaan, kun tirppa katseli tuota sänkyä:
”Tästäkö on pyykit nyt otettu pois?”
”Joo. Mä laitoin sen myyntiin.”
”Voisinko minä nukkua siinä?”
”??!?!?!??!?!!”

Niin siihen sitten laitettiin lakana – ja kyllä: Silva nukkui siinä koko viime yön. Pinnasängyssänukkumiskonsepti oli alkuun ehkä hieman hukassa; tirppa makasi hiljaa tyynennäköisenä paikoillaan, mutta puristi rystyset valkoisina molemmin käsin pinniksen reunoja.
”Ei sun tarvitse pitää niistä reunoista kiinni”, minä neuvoin.
”Minä ihan kaiken varalta vaan pidän”, tirppa totesi.

Lopulta päädyttiin asentoon, jossa tirpan toisessa kädessä oli unitiikeri ja toisessa kädessä nukahtamiseen asti minun käteni. Ja siinä se napero sitten nukkui, ihan aamuun asti.

Vau.

Tällaista mä olen oikeastaan hiljaisesti aina toivonutkin. Että jossain vaiheessa lapsi vaan itse ilmoittaisi halusta siirtyä ikiomaan sänkyyn. Tietysti hommaa on pidemmän aikaa pohjustettukin: kerrottu, että oman sängyn saa sitten, kun haluaa. Ja että sieltä voi kyllä koska tahansa tulla takaisin viereen. Naperokavereiden luona on aina ihaillen näytetty, että ”katso, X:lläkin on jo ihan oma sänky”.

Nooh. Tämä oli nyt tietysti vaan yksi yö. Mutta eihän sitä tiedä – ehkä juuri tässä on tirpan erään nukkumisaikakauden loppu. Ja uuden alku.

Niisk.

Mulla oli muuten sängyssä yksinäistä, etenkin kun Joel jäi vielä alakertaan valvomaan. Tavallisesti Seelan nukahdettua sivuvaunun ja sängyn rajamaastoon, olen supatellut Silvan kanssa ja nukahtanut kainalotusten. Nyt oli tyhjä sänky ja aivan liian paljon tilaa.

Vaikka olikin aika luksusta, että edes toiselta puolelta kukaan ei mäiskinyt nyrkein ja jaloin ja tunkenut poikittain tyynylle, oli samalla jotenkin… …tyhjää. Yhden tyypin hengityksenääni oli kauempana ja lapsenkokoinen lämpö sen puolen kyljestä puuttui.

Mutta ehkä äitikin tähän vähitellen voisi tottua.

Ehkä pian on aika alkaa katsella tytöille yhteistä kerrossänkyä.

Niisk.

Ei muuten tuota meidän sänkyä…

…ostaessa tullut mieleen, että makuuhuoneen sisustusratkaisu on joskus:

”Kuin suoraan sisustuslehdestä”, kommentoi eräs FB-kaveri aikoinaan tuota kissakuvaa.

Ajat ovat todellakin toiset.

 

PS. Aiempia kirjoituksia perhepedistä mm.
www.lily.fi/blogit/puutalobaby/oppitunti-kommunikaatiosta
www.lily.fi/blogit/puutalobaby/lapsiperheromantiikkaa
www.lily.fi/blogit/puutalobaby/perhepedissa
www.lily.fi/blogit/puutalobaby/vieroituksessa

 
Like

You Might Also Like

  • -jenni-
    3.8.2015 at 20:11

    Jesss! Hyvä hyvä :) Täällä vähän varrotaan, koska kuopus(1v2kk) haluaisi omaan sänkyyn. Sisko siirtyi 7kk iässä ja nyt jos esim. kipeänä ollessa olen tuonut hänet viereeni yöllä, hän hetken pyörii ja sanoo, että joko saa mennä omaan sänkyyn :D On tää kyllä sellaista ettei koskaan tiedä mikä tilanne on esim. viikon päästä…

    • Kristaliina
      3.8.2015 at 22:03

      Joo, sen on oppinut, että tilanteet muuttuvat!

      Mä jotenkin uskon, että ainakin meillä kuopus voi hyvin halutakin siirtyä omaan sänkyyn aiemmin kuin esikoinen – isosiskon esimerkki ja niin edelleen. Meillä ainakin Seela haluaa tehdä kaiken samaan tapaan kuin isosisko :)

      • Nuorgamin Emmi (Ei varmistettu)
        3.8.2015 at 23:03

        Hah, meillä myös. Samat vaatteet, leikit, ruuat ja tanssit. On ne vaan aika söpöjä!

        • Kristaliina
          4.8.2015 at 10:56

          Heeeei sulta tulee ”Vierailija on kommentoinut” -ilmoitus! Tahtoo ”Emmi on kommentoinut” ilmoituksen! :) Saako tuota uuden blogin osoitetta näkyviin silleen, että ois rekisteröitynyt kuitenkin?

  • piupali (Ei varmistettu)
    3.8.2015 at 23:17

    Heh, mua naurattaa kun kuvittelen että Silva olisi aina iltaisin katsellut pinnasänkyä haikeana sillä silmällä. Ja NYT lopulta sinne mahtuu nukkumaan! :–D

    Okei. Oon ehkä vähän väsynyt.

    • Kristaliina
      4.8.2015 at 10:47

      Hahaha, ja yhdet urpot vaan kasaavat pyykkiä sinne, minne tyyppi haluaisi palavasti nuk-ku-maan :D

  • elinamanda (Ei varmistettu)
    4.8.2015 at 00:02

    Oih, Silva on niin iso tyttö jo! :’) *sydän*

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    4.8.2015 at 06:47

    Mulla alkaa aina itkettää tämmöiset postaukset. Omia lapsia ei ole eikä kai tule, mut silti tulee sellainen olo, että josko sittenkin ja miten ite kestäisin..? Mieletöntä, et jotkut uskaltaa harpata ja antautua.

    • Kristaliina
      4.8.2015 at 10:54

      Oih! Harppaus se kyllä tosiaankin on, oijoi – mutta jos sille tielle lähtee, kyllä sitä parhaassa tapauksessa löytää itsestään vaikka minkälaisia uusia ulottuvuuksia :)

      Mähän olin itsekin noin 33-vuotiaaksi ”ei lapsia”, sit tuli vaihe ”ehkä joskus mut ei tosiaankaan vielä”. Sit erään kivan kesän päätteeksi tuli joku naksaus, joka sai jättämään pillerit pois, ja sit sitä oltiinkin raskaana. Vähän silleen täh-olo :) Mutta tällä tiellä ollaan, ja jälkikäteen voi ajatella, että se oli jotenkin vaan tarkoitettu noin. Varsinaisella järjellä en olisi ikinä uskaltanut minäkään, tykkäsin vähän liikaa vapaasta lapsettomasta elämästäni :)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    4.8.2015 at 16:54

    Se on muuten melkein minkä vaan lasten tavaran tai vaatteen kanssa, ettei tarvitse kuin alkaa ajatella kirpparikasaan laittamista, niin johan se alkaa lapsia kiinnostaa. Esim. duploilla ei ole meidän lapset leikkineet pariin vuoteen enää. Mutta heti kun aloin miettiä niistä luopumista, johan muuttuvat rakkaiksi aarteiksi! Ei tarvitse edes ääneen sanoa mitään aiheesta, valokuvaaminen on jo niin selvä signaali lapsille, että heti ryhtyvät puolustamaan saavutettuja etujaan. Ja jos kysyy, tarvitsetteko näitä vielä, niin se vastaus on KYLLÄ!

  • Silkkitassu
    4.8.2015 at 19:49

    Meidän kohta kaksi vuotias vaihtoi nyt pinnasängystä tenavasänkyyn. Pinnasänky on kyllä ollut meillä jo pidemmän aikaa avoinainen, eli pienestä kolosta on päässyt itse pois. Tenavasängystä ei ainakaan vielä olla tiputtu onneksi ja sinne on myös nukahdettu hienosti.
    Me niin tarttettas uus sänky. Isompi, nytkin mahdutaan just ja just miehen kanssa vierekkäin. Mä oon vähän kateellinen perhepedistä, mut toisaalta muksu ei ole koskaan tahtonut nukkua vieressä. Mä kyllä tahtoisin joskus et muksu tulisi nukkuu viereen.

  • Niinava
    4.8.2015 at 23:43

    Toi pinnasänky on niin siisti et mäkin haluan sellasen! ..itelleni! En ihmettele että tyttö sinne halusikin kivuta ;)

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    5.8.2015 at 08:10

    Jatkoa tarinalle? Miten äiti ja lapsi ovat nukkuneet viimeiset pari yötä?

    • Kristaliina
      5.8.2015 at 15:08

      Yöraportti :) Kahtena seuraavana yönä nukahtamiset sujuneet intopiukeana edelleen sinne pinnikseen, mutta aamuyöllä sieltä on uninen tyyppi ryöminyt viereen – mikä on siis hyvin sallittua <3 Eli hyvin on mennyt, sanoisin!

      Äiti on nukkunut kiltisti omalla paikallaan – vähän ehkä isin puolella välillä :)

  • raitasukka (Ei varmistettu)
    5.8.2015 at 13:21

    no myytiinkö se sänky vai jäikö käyttöön?

    • Kristaliina
      5.8.2015 at 15:10

      Myynti-ilmoitus on edelleen paikallisessa ryhmässä, mutta en ole sitä edistänyt (laittanut huutikseen tms). Käytössä siis on, kunnes toisin todistetaan :) Kerrossänkyjä oon katsellut netistä ja vähän mittaillut makuuhuonetta :)