Miten meillä nukutaan

Huonosti.

Ha ha.

Väitän, että nukkuminen (tai oikeastaan nukkumattomuus) on yksi lapsiperheiden (joissa pienet lapset) keskeisimpiä ongelmakimppuja. Joillain se sujuu – ja silloin saa kyllä rehellisesti tuulettaa hyvää onneaan – mutta useimmiten taitaa olla niin, että aihepiirin äärellä kipuillaan tavalla tai toisella.

Väitän myös, että mitään autuaaksitekeviä niksejä nukkumiseen (tai nukkumattomuuteen) ei ole. Sehän siitä varmaan niin vaikean jutun tekeekin. Joku voi löytää hyvän ratkaisun jostain, mikä taas toiselle ei sopisi ollenkaan.

Mutta tärkeintä on varmasti kuulla, että omassa väsymystilanteessaankaan ei ole yksin. Että muissakin lapsiperheissä painiskellaan samojen asioiden kanssa. Niitä samoja silmäpusseja kantavat monet.

Ja että kyllä näistä selvitään.

Nukkuminen on myös vakkaristi tämän blogin toivotuimpia postausaiheita. Viimeksi unipostaustoiveen esitti Vanhemmuuden paineet -jutussa Ninnni.

No, täältäpä siis pesee – taas kerran – näin meillä nukutaan juuri nyt.

Päiväunet

Ensin paremmasta osuudesta. Päikkärit nimittäin sujuvat meillä edelleen niiii-iiiin hyvin. Ei voitaisi olla tyytyväisempiä. Molemmat tytöt menevät yhtä aikaa vaunupäikkäreille (kotipäivinä n. klo 14). Seela nukkuu noin kaksi tuntia ja Silva noin kolme tuntia – joskus enemmänkin. Päiväunet nukutaan joka ikinen päivä, ne eivät jää välistä kummallakaan koskaan.

Te tiedätte. Sekä ne, joiden lapset myös nukkuvat noin hyvin että ne, joiden lapset eivät nuku päikkäreitä. Mutta siis että tämä on tietysti aivan megalomaanista luksusta. Ihan mieletöntä.

uniset naperot

Uniset siskot lähdössä vaunupäikkäreille.

Silvan aloittaessa osa-aikaisessa päivähoidossa yksi minua etukäteen arveluttaneista jutuista oli juuri päikkärirytmi. Päiväuniaikaa siellä on vain tunti – ja silloinkin esimerkiksi luetaan kirjaa. Ja ollaan sisällä. Olin aika varma, että ulkovaunu-uniin ehdollistunut tirppa ei tuollaisessa tilanteessa nukahda; ja jos nukahtaa, niin eivät sellaiset pienet torkut riitä mihinkään.

Tästä keskusteltiin hoitajien kanssa silloin alkuun. Itselleni jäi vähän tunne, että ”omanlapsentuntemustani” ei välttämättä ihan siinä kuunneltu – tietysti hoitajilla on vankka kokemus suurimman osan lapsista tavoista. Siellä oletettiin, että tämänikäisellä päiväunet jäävät todennäköisesti pois ja iltaunillemenon rytmi sen myötä muuttuu. Mutta kun. Mutta kun. Me vanhemmat kyllä nähdään, että lapsi vielä (vaikka jo yli 3,5-vuotias onkin) toistaiseksi tarvitsee ne päiväunet.

Kun yritin selittää, miten oletan, että asiat tulevat menemään, minua ei oikein kuunneltu. Taisinpa saada vähän sellaisia ”no katsotaanpa vaan” -ilmeitä syntymään.

No, katsottiin. Ja meni juuri niin kuin me vanhemmat arvioimme.

Haen siis Silvan hoidosta klo 14.30. Sen jälkeen tirppa menee vaunuihin, nukahtaa välittömästi ja nukkuu 2-3 tuntia. Eli hoitopäivinä Silvan päikkärit ovat n. klo 15-17, ja usein Seelan päikkärit pystytään ajoittamaan myös tasan siihen. Joskus Seela nukkuu vielä aamupäivällä pienet ekstrapäikkärit, jotta jaksaa sitten paremmin valvoa siihen kolmeen.

Ihan täydellistä.

Päivähoidon lepohetkellä Silva on torkahtanut vain kerran – ja silloinkin tirppa nukkui myös sitten ne normaalit päiväunet. Joskus yritin ehdottaa, että mitä jos tänään ei nukuttaisi (oltiin vähän myöhässä sen päivän aikatauluista ja Silvan muskarin alkuun oli vain vähän aikaa), ja sain lapselta täysilaidallisen ”mutta mulla VÄSYTTTÄÄ!”, ”mutta mä haluan NUKKUA!”, ”mä mieluummin NUKUN kuin menen muskariin” -vastauksen. Ja vannotuksen, että ”et sit kans herätä mua kesken unien sinne muskariin”. Okei okei, ymmärrän. Tarvitset unesi ja saat ne.

Eli sanotaan nyt niin, että kyllä se vaan usein se vanhempi on oman lapsensa paras asiantuntija :)

Tulossa on kuitenkin päiväuniin nyt reissunkokoinen muutos. Sinne Thaimaahan kun me ei vaunuja oteta mukaan. Viimeksi (1v8kk) Silvalle oli koko Thaimaa-systeemissä niin paljon uutta, että ilman mitään ongelmia se alkoi nukkua normaalit päikkärinsä sisätiloissa sängyssä – mitä se ei siis kotona koskaan tee. Saa toki toivoa, että myös tällä kertaa kävisi niin. Ööö kertaa kaksi. Eli että molemmat lapset alkaisivat ongelmitta yhtä äkkiä nukkua sisällä.

In your my dreams.

Eli ihan niin optimisti en sentään ole. Mutta reissu näyttää – etukäteen en osaa arvioida, miten käy.

Yöunet

Voi apua.

Mistäs nyt lähtisi liikkeelle…? No vaikka tästä 10 kuukauden takaisesta tilanteesta. Siitä nimittäin on totta kai menty iso askel eteenpäin. Ja hyvä niin. Mutta ei tässä vielä mitään voittajia tietenkään olla.

nukkumajärjestys perhepeti

Viimeisten kuukausien aikana Seelan uniasiassa on tapahtunut useita pieniä muutoksia. Ensin loppui yöimetys ja Seela alkoi syödä öisin korviketta pullosta – kerroin siitä täällä. Siitä yöt ihan-ihan-mini-vähän ehkä helpottivat. Seuraavaksi oli minun yöpoissaoloja: kaksi yötä Frankfurtissa, kaksi yötä leikkauksessa ja kolme viikkoa ilmapatjalla alakerrassa leikkauksen jälkeen (koska leukaa piti varoa, en voinut ottaa riskiä, että joku mätkäisee minua unissaan). Yöpoissaoloni menivät hyvin – Joel hoisi hommaa pullotekniikalla ja yöheräilyjen määrä pysyi suunnilleen vakiona.

Jossain vaiheessa minulle alkoi kuitenkin kumipatjayöt riittää. Ja minun takaisin sänkyyn tuloni ei sitten tapahtunutkaan ihan ongelmitta.

Seela nimittäin möyrii minuun kiinni (ja päälle) koko ajan. Muutama yö oli tosi tuskaa. Kokeilimme erilaisia systeemejä, ja tällä hetkellä tuntuisi toimivan parhaiten niin, että Joel menee yläkertaan tyttöjen kanssa – minä toivotan hyvät yöt ja jään alakertaan. Ja kun Seela on nukahtanut, minä hiippailen perässä ylös ja kaivaudun omaan kolooni Joelin ja Silvan väliin – Seela ei siis nuku enää minun vieressäni, vaan järjestys perhepedissä menee Seela-Joel-minä-Silva.

Uusin muutos on se, että viikonloppuna Seelan yömaito vihdoinkin vaihdettiin veteen. Ja se on mennyt niiii-iiiin hyvin, Seela ei ole protestoinut juuri ollenkaan. JESH! Herkkyyskauden tunnusteleminen rules!

Silvan osalta aikoinaan yömaidon vaihtaminen veteen muutaman viikon kuluessa vähensi heräämiset yhteen/kahteen – ei se viitsinyt enää sitten veden takia heräillä. Nyt muutaman yön jälkeen Seela heräilee vielä saman verran kuin ennen. Mutta ainakin siitä yökorvikkeesta on nyt päästy eroon. Hyvä niin!

Muutamia kertoja yössä Seelalla saattaa tulla vielä akuutti ”ÄITIIIII!!!!”-kohtaus, ja jos se ei vedellä ja isin silittelyillä ole mennyt ohi, minä olen käynyt siinä vieressä vähän pötköttelemässä.

Että aikamoista actionia ne yöt vielä ovat.

Silva sentään nukkuu hyvin. Paitsi silloin (flunssaisena = koko ajan) kun ei nuku :)

Yönukkumisrytmi on meillä tavallisesti sellainen, että viimeistään noin 21.30 tytöt ja Joel siirtyvät yläkertaan ja kymmeneen mennessä koko porukka tavallisesti nukkuu. Myös Joel. Yöllä siis nukutaan/valvotaan, ja aamulla herätään (lue: tytöt heräävät ja me vanhemmat sen myötä) useimmiten ilman herätyskelloa automaattisesti noin kahdeksan aikoihin. Siitä yritetään heräillä rauhalliseen tahtiin ja kiireettä niin, että Silva on hoitopäivinä viimeistään klo 9.30 päivähoidossa.

Pidän luksuksena nukkumisessamme myös sitä, että ei tarvitse kovinkaan usein herätä kellon pirinään.

Silva saa vuorokaudessa unta noin 10+3= 13 tuntia ja Seela puolestaan 10+2=12 tuntia (plus levottomuudet yöllä). Se on minua hämmästyttänyt tosi paljon, että tuo 3v8kk-vuotias nukkuu vuorokaudessa enemmän kuin tuo 1v8kk-vuotias. Ehkä se on osoitus siitä, että lapsilla tosiaan voi olla erilainen tuo unentarve – ehkä.

Miten teillä nukutaan?

 

53
Like

You Might Also Like

  • Mie vaan
    25.11.2015 at 20:47

    Meillä 2v6kk nukkuu 19.30 – 7.30/8 ja koululainen 20/20.30 – 7/7.30. Päikkäreitä ei enää nukuta. Molemmat myös nukkuvat yön heräämättä. Nyt just huomaankin, että meillähän on unien suhteen ihan loistava tilanne! Esikoinen on ollut tosi levoton nukkuja, joten vuosien saatossa on kyllä valvottu enemmän kuin nukuttu, mutta onneksi ikä on tehnyt tehtävänsä.

    • krista
      26.11.2015 at 21:28

      No loistavalta tilanteelta tosiaan kuulostaa! Voi toivottavasti meilläkin joskus nukutaan ilman heräämisiä! …ja varmasti nukutaankin… JOSKUS :) Sanotaan niin, että toivottavasti se mitataan vuosissa eikä kymmenissä vuosissa :D

  • paulahelena
    25.11.2015 at 21:48

    Uskallankohan sanookaan et meillä ehkä vihdoin tai ainakin just tällä hetkellä nukutaan hyvin. Entinen tissihiiri ja tunnin välein itkemään heräävä mammanpoika saattaa nyt nukkua 21.30-7 putkeen omassa sängyssään ja usein joudun jopa herättämään tyypin päikkyyn. 2v3kk nukkuu päiväunia niin päikyssä kuin kotona about 2h eli unta tulee päivässä 11-12h.

    Ihan pikkuvauvana Jolle ei muuten nukkunu päivisin ollenkaan, sit oli kausi sylipäikkäreitä ja kantoliinaunia ja vaunu-unia liikkuvissa ja seisovissa vaunuissa kunnes sit päiväkodin myötä vakiintu sisäpäiväunet.

    Öitä on nukuttu pinnasängyssä 0-3kk, perhepedissä siitä 8kk asti ja sit enemmän tai vähemmän heräillen omassa huoneessa yksin tai aikusen kanssa ihan näihin päiviin asti.

    • krista
      26.11.2015 at 21:30

      Klassinen ”jos sen sanoo ääneen, se on vaarassa muuttua” :) Toivottavasti ei muutu, koska ihan älyttömän hyvältä kuulostaa. Voi oispa meidänkin Seeluskalla pian tuollainen! Ja just tuo, että tissihiirikin pystyy sit pitkiin hyviin uniin, kun vaan aika (ja varmaan lapsen ”kypsyystaso” tms:) on oikea <3 Toivottavasti pian Seelakin!

  • UNENPUUTE
    25.11.2015 at 21:53

    Juu, vakioaihe, elämän ja kuoleman kysymys, se jonka ympärillä arki pyörii.

    Kuopuksen 1-vuotisjuhlissa toukokuussa eräs sukulainen kysyi: ”Vieläkö teillä nukutaan ihan hyvin?” Meinasin pyörtyä, sitten meinasin lyödä. J*mankauta, etkö sä ole nähnyt meitä viimeisinä vuosina? Eli kysymyksen pitäisi kuulua, että vieläkö teillä ei nukuta hyvin. Tai oikeastaan, että vieläkö teillä ei nukuta. Piste. (Paitsi mies ja joskus esikoinen.)

    Esikoinen (3 v 2 kk) heräili vauvana usein, mutta lopetti vajaan vuoden ikäisenä, alkoi nukkua pääsääntöisesti täysiä öitä. En ehtinyt toipua järjettömistä valvomisista ja miehen moniviikkoisista työmatkoista, kun olin jo uudestaan (ex-lapsettomalle tyypillisesti) vahinkoraskaana. Raskauspahoinvointi valvotti, raskauden myötä haalin satatuhatta flunssaa jotka valvottivat, esikoinen alkoi uudestaan heräillä öisin ja mahani kanssa sitten nukutin poikaa tunnin verran uudestaan kolmesti yössä. Tähän syssyyn sitten synnytin refluksivauvan, joka ei tosin paljon itkeskellyt mutta sitäkin hanakammin nukkui vain pystyasennossa mun mahan päällä, söi aluksi sata kertaa yössä ja myöhemmin kohtuullisemmin, mutta sitten olikin jo tottunut mun sylissä nukkumiseen.

    ”Nukuin” puoli-istuen sohvalla vauva sylissä tai rinnan päällä 8 kuukautta. Tässä välissä mies piti esikoiselle tuoli-unikoulun, jotta lapsi oppisi nukahtamaan itsekseen alle kolmessa tunnissa eikä enää karjuisi vauvaa hereille joka ilta miehen työmatkojen ajan. Esikoinen alkoi nukkua taas hyvin, mutta vauva vain mun sylissä ja silloinkin heräili suunnilleen tunnin välein. En muista juuri mitään viime talvesta. Mentiin lomamatkalle, siellä ei ollut sohvaa jossa olisi voinut istua läpi yön vauva sylissä, refluksilääkekin alkoi auttaa ja konttaaminen, ja matkalla vauva nukkui paremmin, matkan jälkeen oppi nukkumaan myön vieressä sylin sijaan. En silti muista keväästä paljon (ehkä siksi että se heräili siinä vieressäkin sata kertaa yössä). Paitsi sen, miten sykähdytti lukea se sun postaus nukkumisesta, se loppukaneetti että ehkä näitäkin aikoja tulee joskus ikävä, näitä aikoja kun joku vauva nukkuu poikittain sun naaman päällä. Koska sitä se refluksin parannuttua oli: läheisyydenkaipuuta. Kuopus nipistelee, puristelee, silittelee, hyväilee, raapii, kiskoo läpi yön, läpi oman unensa, levoton käsi etsii äidin ihoa (ja äiti ei saa nukuttua kun joku tunkee sormea nenään, kiskoo niskavilloja, raapii kainaloa, hiplaa vatsanahkaa KOKO AJAN). Toisin kuin esikoinen, kuopus ei ole kovin temperamenttinen, mutta sitäkin sylihaluisempi, oikea äidin kainalossa kyhnöttäjä. Pidin unikoulun, kun hän oli 1 v 1 kk ikäinen. Se tuntui ainoalta vaihtoehdolta. Se paransi öitä nopeasti ja sain alkaa hiljalleen toipua massiivisen valvomisen aiheuttamista ongelmista (mm. rytmihäiriöt, jos yritän harrastaa liikuntaa).

    Anteeksi romaani. Mies on taas työmatkalla ja olen seurustellut 3- ja 1-vuotiaiden kanssa viimeiset vuorokaudet. Ja tää syksy on ollut taas raskas, esikoinen alkoi heräillä öisin painajaisiin, ja heräily ajoittuu keskelle sitä 4 h unipätkää jonka kuopus useimmiten nukkuu, eli TAAS JOKU herättää mut vähän väliä, kuopus alkuyön, sitten esikoinen ja aamuyön taas kuopus. Mies ei öisin kelpaa, kun on niin usein poissa. Voit uskoa, että multa ei näiden vuosien jälkeen kauheasti heru aamulla empatiaa, jos mies kehtaa valittaa että väsyttää kun meni liian myöhään nukkumaan ja nukkui VAIN 6 tuntia. Tai kun se makaa sohvalla työpäivän jälkeen, että hoh kun väsyttää, enpä jaksa osallistua lasten iltatoimiin. Lenkille toki jaksaa mennä, joka päivä. Jos vain voisi mitata, kumpi meistä on objektiivisesti väsyneempi, kun mä olen hoitanut JOKAISEN yön kuopuksen kanssa ja plakkarissa on jo 1,5 vuotta, niin… huoh.

    Esikoinen alkoi jättää päiväunensa pois runsas kuukausi sitten. Aiemmin hän nukkui n. 21.30-07 omassa sängyssään ja suunnilleen tunnin päiväunet samaan aikaan kuin kuopus. Nyt hän menee nukkumaan vähän aikaisemmin ja herää joskus myöhemmin. Unen määrä tuntuu vähäiseltä, 9-10.5 h/vrk. Päiväunettomina päivinä iltapäivä ja ilta on melkoista kitinää ja lattioilla makoilua, ilta joko riehumista tai rähjäämistä.

    Kuopus nukkuu tunnin viiva puolentoista päiväunet joka päivä, yleensä n. 13.30-14.45. Jos hän herää ennen seiskaa, hän nukkuu myös puolen tunnin aamutorkut ysin jälkeen, muuten hän ei jaksa ulkoilla tai nukahtaa joka tapauksessa hetkeksi ennen lounasta eikä sitten nuku niitä pitempiä päikkäreitään. Pari viikkoa sitten iski yskä, jonka takia tutti ei pysy suussa, ja kyllästyin seisomaan kolmesti tunnissa läpi yön tassuttelemassa pinnasängyn vieressä, ja otin taas viereeni nukkumaan, siihen kuopuksen huoneen vuodesohvalle, ja tässä samassa kiipelissä sitä nyt ollaan, kuopuksen Levoton Käsi hipeltää mua läpi yön, voi apua.

    Tavallaan nukkumattomuuteen tottuu. Kaipaa tosin sitä aikaa, kun jaksoi urheilla, kirjoittaa, harrastaa, nähdä ihmisiä. Useimpina päivinä näen harhoja näkökentän reunoilla, en uskalla ajaa, ihmettelen miten voin yhä vain pysyä elossa! Mutta kaiketi tästäkin selvitään kun tähänkin asti on selvitty. Nyt tiedän, että kuopus OSAA nukkua oikeissa olosuhteissa, ja että esikoisen nukkumiset menee sykleissä ja että AINA on tulossa parempikin kausi. Sitä odotellessa.

    Edelleen, anteeksi romaani. Oli vain niin houkutteleva tilaisuus puhtaaksikirjoittaa koko meidän lapsiperheajan nukkumishistoria.

    • krista
      25.11.2015 at 22:18

      Mä sanon ensin <3 <3 <3 <3 ja vastaan paremmin aamulla! Niin realistinen nukkumishistoria, luin tämän ihan ahmien! Olet jaksanut aivan valtavasti, vau. Joskus näitä kaikkia tosiaan muistellaan <3

    • ElinaBeE
      26.11.2015 at 14:01

      Kuulostaa ihan esikoisen vauva-ajalta. Näin ja kuulin harhoja, saatoin purskahtaa itkuun heti kun vauva oli päiväunilla ja itkeä keittiön lattialla, luulin että kuolen väsymykseen. Kuvittelin jo olevani vakavasti masentunut, mutta sitten silloin tällöin nukuin joku yö 4h putkeen ja tunsin taas olevani oma itseni (ainakin vähän sinne päin). Kyse oli siis ihan puhtaasti unenpuutteesta. Pahimpina aikoina olin kyllä varma, että olen tulossa hulluksi, sairastumasta paranoidiin skitsofreniaan yms. Huh. Onneksi en muista liikaa noista ajoista ja toivon, ettei tilanne nyt pian 5kk-ikäisen kanssa mene noin pahaksi.

      Toisille heräilyitä kärsiville en voi oikein muuta sanoa kun että kyllä se oikeasti joskus helpottaa, vaikka välillä tuntuu niin toivottomalta. Joku päivän sitä herää ja huomaa, että ei muuten väsytä <3

      • UNENPUUTE
        26.11.2015 at 20:51

        Kiitos! Samaa mäkin olen välillä miettinyt: että olenko mä masentunut, pitäisikö vain mennä lääkäriin ja saada lääkkeet ja sitten jaksaisi kärsivällisemmin lasten tandemhuutoja ja sitä, että on ainoa huushollissa joka laittaa ruokaa, siivoaa, huolehtii lasten vaatetuksen, vessatuksen ja vaipatuksen niin arkena kuin viikonloppuna, päivät ja illat. Että jos pillerit auttaisivat, ei tuntisi olevansa enää niin loukossa ja koeteltavana. Toimelias, utelias ja oma-aloitteinen esikoinen tuntuu toimeliaan, uteliaan ja oma-aloitteisen sijaan h**vetin sekopäiseltä, tottelemattomalta ja rasittavalta. Eroahdistuksesta kärsivän herkän kuopuksen itkeskely ja jatkuva näpertäminen – rullailee kynsiään mun kaulajänteitä vasten, tunkee sormenpäät solisluiden alle ja vetää täysillä, työntää käden paidan alle ja alkaa kynsiä nännejä – tekee suorastaan hulluksi, pää uhkaa räjähtää siihen fyysiseen alttiinaolemiseen.

        Kauppareissu tuplarattailla tuntuu välillä sujuvan hyvin, mitä nyt se sydän muljahtelee ylämäessä, mutta hups vaan sitten huomaan että johdatan pesuettani vahingossa punaisia päin niin että autoille on vihreä nuolivalo; en vain ole edes huomannut että ollaan risteyksessä. Itken loppumatkan ja mietin, pitäisikö tehdä itsestäni lastensuojeluilmoitus. Kotona annan lasten riehua, en jaksa komentaa, mietin miten tämänkin päivän sitten jaksan viedä loppuun asti, iltaan saakka. Sitten toinen putoaa sohvalta ja toinen repii toisen lempikirjasta sivuja irti. Pakko komentaa. Pakko jaksaa sylitellä. Voi kun olisi muistanut/tajunnut/kehdannut ostaa valmisruokaa täksi päiväksi.

        Mutta sitten tulee taas yksi yö, jolloin kukaan ei herätä neljään, viiteen tuntiin, ja sen jälkeen on ihan uusi ihminen, tai ei, ei uusi vaan se vanha, enemmän sellainen äiti kuin haluaisi jaksaa olla. Energinenkin! Ja välillä niitä päiviä tulee useampi putkeen. Kunnes taas. Mutta kyllä tämä tästä.

        • krista
          26.11.2015 at 21:40

          Unenpuute TODELLAKIN syö ihmisen, ai hemmetti miten se syö… Mä oon joskus kävellyt ajatuksissani päin punaisia; toisella kerralla olin ihan vähällä jäädä ratikan alle. Mutta tämä oli opiskeluaikana, jolloin kärsin stressiperäisestä unettomuudesta. Nyt sitä ajattelee, että MIKS MÄ EN VAAN JÄTTÄNYT LUENTOJA/TENTTEJÄ VÄLIIN JA NUKKUNUT, mutta ei se tietysti siinä tilanteessa ihan niin mene. Vaikka samanaikaisesti väitän, että lasten myötä oon ollut ziljoonasti väsyneempi kuin silloin ennen.

          Mut se melkeinratikanallejäänti ”herätti” niin, että marssin saman tien yksityiselle lääkärille ja sain sieltä nukahtamislääkkeet. Niitä käytin seuraavaan jouluun asti ja sitten tietoisesti (koska tiesin, että jään niihin koukkuun ja en pysty nukahtamaan sit enää ilman niitä) tein niin, että heitin loput lääkkeet loppuun ja menin jouluksi äidin luo. Sitten, kun tiesi, että nukahtamislääkkeitä ei enää ole, pystyin taas uudestaan nukkumaan ja se koko homma katkaisi multa sen kierteen. MUTTA tämä oli tosiaan opiskeuaikana. Ei lapsia huolehdittavana… Eli se on about sataprosenttisesti eri. Tyyliin, että miks edes kirjoitin ton :D No, pointti oli se, että toivottavasti säkin saat välillä valvomiskierteitä poikki! Että silloin, kun sun mies on paikalla, sä pääset vaan NUKKUMAAN. Vaikka hotelliin tai muualle omaan rauhaan, oletko kokeillut? Ihan vaan siksi, että jos vaaratilanteita on vaarassa syntyä… Mä itse olen jännittänyt sitä, että jätän tyyliin levyn päälle. Ja olen jättänytkin – monesti – mutta aina on sitten jotkut hoksottimet viiveellä toiminut tai käry alkanut tulla nenään ennen kuin on käynyt pahempaa…

          Mutta teilläkin on vielä TOSI PIENET LAPSET. Eli kyllä se helpottaa! Mä uskon vakaasti, että ajan kuluminen ihan koko ajan vaikuttaa nukkumisiin. Voi olla, että puolen vuoden päästä on jo eri. Kunhan vaan jaksaa päivästä toiseen! Kyllä sä selviät <3 Ja PLIIS hae vertaistukea vaikka täältä, jos joskus on sellainen hetki, että tuntuu mustalta! Kyllä se energinen sinä siellä vielä on, ja ihana että se on joskus näkyvissä <3 Muistaa sen olemassaolon :)

          • UNENPUUTE
            27.11.2015 at 14:03

            Mulla on myös aiempaa kokemusta vakavastakin unettomuudesta, alkoi ihan puskan takaa joskus opiskeluaikoina, olisko ollut 2004. Yhtäkkiä ei vain tullut uni, ei koko yönä, ei seuraavanakaan. Stressiperäistä se tietysti oli, ja siitä alkoi vuosien ja taas vuosien unettomuuskierre, jossa kausiluontoisesti käytin nukahtamislääkkeitä ja tunsin aina jääväni niihin henkisesti koukkuun. Unettomuuden pelosta tulee mulle herkästi peikko, joka ylläpitää unettomuutta. Myös ekassa raskaudessa kärsin unettomuudesta, siihen vaikutti työpaikan älytön tilanne (irtisanomisia paljon ja niiden vuoksi oman työnkuvan muuttuminen oudoksi ja niin poispäin) ja se, että raskaus nosti mun leposykkeen sataan, koitapa siinä saada nukutuksi kun pumppu läpättää.

            Nukun aina korvatulpat korvissa ja herään silti suunnilleen joka rasahdukseen. Onneksi meille ei enää tule lehteä, oli ärsyttävää herätä aikoinaan aamuyöllä siihen, kun lehdenjakaja astui kynnykselle :-) Näköjään myös ehdollistun tiuhaan heräilyyn: kun pitkien yökukkumisjaksojen jälkeen tulee äkkiä yö, jolloin saisikin nukkua, minä herään automaationa puolentoista tunnin välein. Tai äh, lapset JA minä nukuttaisiin kerrankin kaikki mutta juuri sinä yönä mies tulee työmatkalta ja kolauttaa sikeimmän unen keskellä vahingossa matkalaukkunsa välioveen. Nhgh.

            Eipä tälläkään pointtia :-) Lähinnä varmaan se, että valvottu on ennenkin ja tää on erilaista mutta yhtä lailla nakertavaa. Ja yhtä lailla kausiluontoista varmaan. Kiitos vertaistuesta <3

          • krista
            27.11.2015 at 14:14

            Tuttua! Voi miten tuttua…

    • stev
      26.11.2015 at 14:19

      Voih, miten koskettava teksti! Omat valvomiset tuntuu aika pieniltä ja toisaalta kaukaisilta kun luki tätä..
      Toivottavasti teilläkin alkaa helpottamaan pian ja saat alkaa toipumaan kunnolla unettomasta kaudesta. Tuo on varmasti asia, jota ei voi tietää ennenkuin sen on itse kokenut. Siis sen jäätävän väsymyksen! Osaisipa miehesikin tukea sinua oikealla tavalla ja toisaalta ymmärtää mitä olet käynyt ja käyt läpi. Tsemppiä!! <3

      • UNENPUUTE
        26.11.2015 at 21:01

        Kiitos sinulle. Parisuhdetta tämä koettelee, se täytyy myöntää. Mun on vaikea pyytää apua, on aina ollut, olen sitä sorttia joka tekee jos uskoo, että toinen olettaa sen olevan mun velvollisuus. Muutaman kerran olen sanonut, että en ehkä olisi iltaisin näin keskustelukyvytön asuinkumppani, jos en olisi ainoa, joka tietää missä meillä on imuri, miten tiskirättiä käytetään, kulkeeko astiat itsestään koneeseen, ja niin edespäin. Mies vetoaa töissäkäyntiin ja ylitöihinsä. Lasten iltatoimiin ja ruokahetkiin on myös vaikea pyytää apukäsiä: en tahdo lasten kuulevan ja luulevan, että niiden hoitaminen on työläs askare josta luikerrellaan pois. Mutta kaiken sen jatkuvan antamisen jälkeen olen kyllä aika tyhjä, tahdon olla hiljaisuudessa, en osaa enää keskittyä kuuntelemaan miehen työjuttuja. Me eletään niin eri maailmassa, eri ongelmien keskellä juuri nyt. Mies jaksaa urheilla ja mun on mahdoton sanoa ei, kun se kysyy voiko mennä nyt lenkille. Vaikka tuntuisikin että ääh mä en j-a-k-s-a viedä taas noita riehujia yksin pesulle ja laittaa niille iltapalaa ilman että joku on valmiina tulemaan auttamaan jos akuutti itkupotkuraivari iskee jommallekummalle tai molemmille. Mies on sanonut, että mäkin voin mennä välillä jonnekin, nähdä ystäviä tai käydä jumpassa silloin kun hän ei ole työmatkalla tai ylitöissä, mutta ongelma on se että EI JAKSA. Se mitä ehkä eniten tarvitsisin (heh, unen lisäksi) olisi se että saisin joskus olla täällä kotona ihan yksin ilman vastuita.

        Ollaan oltu yhdessä teineistä asti, joten uskon kuitenkin molempien tietävän ja hyväksyvän, että tämä on vain ohimenevä vaihe, ei mikään seinä johon rakkaus loppuu.

        • krista
          26.11.2015 at 21:51

          Tossa on muuten monta tosi tärkeää pointtia! Just tuo, että tajuaa, että parisuhteellekintämä on vain VAIHE eikä lopullinen tila! Että ei sen takia päädy niihin hurjiin erotilastoihin pienten lasten vanhempien osalta. Mä YMMÄRRÄN, mistä se tilasto johtuu – onhan tämä ihan hurja vaihe! Mutta kun vaan muistaa, että kumppanin kanssa tässä samalla puolella ollaan eikä vihamiehiä – ja että elämää on (ja helpompaakin sellaista) tämän vaiheen jälkeenkin! Aikaa sille rakkaudelle (ja ihan kahdestaan olollekin!) vielä ON. Näin me Joelin kanssa ajatellaan; haaveillaan siitä ajasta, kun ollaan ihan ryppyisiä ja silti pussaillaan ja kikatellaan :)

          Ja sitten toinen juttu, mikä tuli mieleen… Sua tuntematta, mutta nämä kommentit tarkkaan lukeneena… Mä sanoisin, että sun kannattais varmaan yrittää selittää sun tilannetta sun miehelle. Ja sellaisessa mahdollisimman ”ei-riitaahaastavassa” hengessä ja hetkessä (koska riita nyt on varmaan viimeinen, mitä väsymyksessä kaipaa!). Oikeastaan se on just sitä, mitä sä sanot sulle vaikeaksi että avunpyytäminen on vaikeaa. Mutta ehkä kannattaisi jotenkin kuitenkin pehmeästi yrittää, että teidän arkitaakka jakautuisi vähän tasaisemmin… MUTTA sä itse tietysti tunnet oman tilanteesi parhaiten, että mitä siinä järkevää on. Älkää ainakaan mun (huonosta) neuvosta alkako tosiaan riitelemään :)

          Mua muuten Joel jossain vaiheessa (oiskohan ollut Silva vasta meillä olemassa) yritti usuttaa… …jonnekin omia asioita tekemään. Mutta siinä vaiheessa mulla oli just tuollainen, että en JAKSANUT ja jopa vähän ärsytti, että ”pitääks mun nyt tässä alkaa vielä aktiivinenkin olemaan”. Sittemmin tilanne on muuttunut ja oon ottanut (ja saanut) omaa aikaa esim. tanssin muodossa aivan ihanteellisesti! Mutta silloin ei vaan aika ollut vielä sille kypsä. Tai minä. Mutta sitäkin varmasti kannattaa kuunnella, että mikä itselle tekee juuri silloin hyvää. Että just ei ala suorittamaan sitä virkistäytymistäkään, koska eihän siinä ole mitään järkeä siinäkään :)

          …ja <3 <3 <3.

          • Venni
            26.11.2015 at 23:54

            Hei ihana, sanavalmis, älykäs, hauska ja rivienvälistä lukien aika lailla jaksamisensa äärirajoilla taiteileva Unenpuute! Mullekin tuli sellainen olo, että voisko se sun ukkeli nyt vähän jeesata siellä? Anteeksi ukkeli, varmasti oikein hyvä mies, mutta olen huomannut, ettei miehille ole välttämättä ihan selvää, KUINKA uupuneita äiti-ihmiset perheessä saattavat olla – varsinkin, jos ovat ylipärjäämiseen taipuvaisia.

            Meillä oli vähän samankaltaista tuossa taannoin (ei valvomisesta, mutta muista vastoinkäymisistä johtuvaa), joten ihan en nyt puskista huutele. Koska en saanut viestiäni oikein perille puolisolleni, otin asiakseni hakea apua itselleni muualta. Kaupungin kotipalvelusta lupasivat jeesiä, ihan vaikka viedä lapset ulkoilemaan, että mä saisin nukkua tai tehdä ruuan rauhassa tai mennä jumppaan tai tuijottaa hetken kattoa ilman, että kukaan haluaa multa yhtään mitään.

            On muuten lakisääteinen palvelu, jonka tarkoituksena on ennaltaehkäistä isompia ongelmia lapsiperheissä. Me ei siis olla lastensuojelun asiakkaita tai muutenkaan mitenkään hunningolla, väsyneitä vain. Varsinkin noi puolison työmatkat on varmasti hyvä lisäsyy avun saamiseen, mutta umpiväsymyksen pitäisi kyllä riittää ihan silläänkin.

            Meillä tän prosessin myötä myös miekkonen havahtui: siis ootko sä oikeasti noin tolkuttoman puhki? Skarppasikin vähän.

            Voimia, iloisia päiviä ja paremmin nukuttuja öitä, sisko!

          • UNENPUUTE
            27.11.2015 at 14:09

            Joo, mä tiedän että pitäisi tsempata siinä, että puhuisi suoremmin, vaatisi enemmän, mutta en kestä itseäni siinä ns nalkutusmoodissa, mieluummin olen hiljaa (ja kärsin). Etenkin väsyneenä vältän konflikteja viimeiseen asti (paitsi uhmaikäisen kanssa näytän provosoivan niitä tavallista helpommin silloin…). Taidetaan mennä vähän turhan syviin vesiin tutkiskelemaan, mutta kyökkipsykologi varmaan sanoisi, että tämä käytösmalli johtuu lapsuudesta, jossa vanhemmat riiteli paljon ja lapsiperhe-elämä oli isälle kitkerä pettymys. Että haluan siis estää miestä väsähtämästä meidän apinasirkuksessa, välttää sen paljonpuhutun ”toinen työpäivä”-efektin, silläkin hinnalla että mun elämä on työpäivää yötä päivää…. Hmm.

          • UNENPUUTE
            27.11.2015 at 14:15

            Oho, tähän piti vastata mutta se kommentti meni tuonne Vennillle alemmas!

          • UNENPUUTE
            27.11.2015 at 14:32

            No mulla nähtävästi on joku ongelma tässä pitkään kommenttiketjuun vastaamisessa. Kaksi ekaa tuossa yllä oli Kristalle.

            Tämä on sinulle Venni:
            Kiitos sanoistasi, en olisi uskonut miten, hmm, hyväntahtoisia ja empaattisia ihmiset voivat olla satunnaisille anonyymeille avautujille! Ja tämä on tuntunut siksikin tärkeältä, että kun mun oma tilanne on jatkunut niin kauan, siitä on tullut normi, ja koska se on normi, mulle on tullut käsitys että ehkä siinä ei olekaan mitään kummallista, vaikeaa tai haastavaa. Että täytyyhän tää jaksaa vain ja kaikki muutkin jaksaa (valittamatta) samanlaista. Että ei mulla ole oikeutta väsyä. Lapsetkin on perusterveitä eikä mitään monivammaisia. Että etuoikeutettuhan mä olen, kun voin miehen palkan turvin hengata kotona eikä tarvi laittaa puolitoistavuotiasta herkkistä vielä päiväkotiin. (No toki olen.)

            Mulle tarjottiin tuota kotipalvelua viime talvena neuvolasta, mutta asia selitettiin vähän hätäisesti ja jäin virheellisesti odottamaan niiltä yhteydenottoa. Ilmeisesti mun olisikin itse pitänyt ottaa sinne yhteyttä. Siinä meni muutama viikko ja sitten koko asia alkoi jotenkin, noh, hävettää. Että kyllähän tässä pitää pärjäillä. Tuli valoisammat ilmat ja pieni parannus nukkumisessa (se kuopuksen siirtyminen sylistä mun viereen). Unohtui lopulta koko asia.

            Ja mitä miehen taukkiuteen tulee, se vääntää välillä itse vitsiä siitä, miten hyödytön on kotona. Että tietää siis itsekin. Kuvittelee joskus tekevänsä mahtipalveluksen viemällä valmiiksi puetut lapset tunniksi puistoon; no sillä aikaa mä laitan niille ruoan valmiiksi ja pesen vessan ja sitten ne tuleekin ja syötän ne ja sitä rataa. Ja meidän ruokailut ei tosiaan ole mitään ”ihanaa, kun koko perhe kokoontuu yhteiseen ruokapöytään <3". Kuopusta pitää syöttää, nokkamukia nostaa lattialta, väistellä lusikkaa, siivota lattiaa, esikoinen koittaa valuttaa maitoa päähänsä, vaatii syöttämistä kun haluaa saman palvelun kuin pikkuveli, aina joltain loppuu jokin; sitten mies nurisee, että oletko sä TAAAS laihtunut. No joo, sori, ei aina ehdi syödä itse riittävästi ja valvominen ja stressi vievät kiloja päivittäisestä väsymyssuklaasta huolimatta. Hyvästi aikoinaan salilla hankitut lihakset.

            Välillä taas tuntuu, että olen miehelle katkera syyttä suotta – se turvaa meidän talouden ja hoitaa auto- ja vakuutusasiat ja ei oo töissäkäyminenkään lomaa. Mutta toisaalta on se lomaa lapsista, kun ei oo päiväkodissa töissä! ;-)

            Meillä on tulossa elämäntilanteeseen väliaikainen muutos, kun mennään pariksi kuukaudeksi lämpimämpään ilmastoon lopputalvesta (mies pitää perhevapaansa siellä). Siellä ei ole toimistotyöpäiviä tai työmatkoja, joten pidän huoli että luvassa on vähän tasapuolisempi työnjako kotitöihin ja lastenhoitoon sekä mulle enemmän omaa aikaa. Joko se tai totaalinen hermoromahdus…

            Kiitos vielä huomiosta ja ystävällisistä sanoista ja iloista viikonloppua itse kullekin mun tsemppaamiseen osallistuneelle (miksei muillekin)!

  • M-M
    25.11.2015 at 21:59

    Meillä yleensä lapset on simahtaneet jo klo 20 mennessä. Nyt parina iltana venähtänyt iltapuuhat ja sen kyllä huomaa. Klo 21 vielä isompi itkee, kun on isiä ikävä ja nuorempi itkee yleensä myötätunnosta. Yöunet kestää n. 12 tuntia, lapsilla. Vieläkö äiti tajuaisi mennä ajoissa nukkumaan ☺ Jossain välissä yötä isompi hipsii mun viereen nukkumaan. Nuoremman päikkärit on 12-14.30 (toisinaan vielä pidemmät).

    • krista
      26.11.2015 at 21:59

      Oi, teilläkin kuulostaa tosi hyvältä – hieno homma! Paitsi siis nuo itkut. Uhh tuota myötätuntoitkuisuutta. Meillä sitä ei ole (ONNEKSI, kop kop puuta) öisin, mutta päivällä… miten se onkin, että se kriisi iskee usein molemmille yhtä aikaa :) Kun toinenkin kerran itkee :)

      Ihanaa, että teillä nukutaan! <3

  • Shbam
    25.11.2015 at 22:25

    Meillä nukutaan oikein mainiosti. Lapset 1 v ja 3 v nukkuvat samassa huoneessa omissa sängyissään. Peittelyiden jälkeen nukahtavat itsenäisesti ja heräävät 12 h päästä aamulla. Öisin lastenhuoneesta ei kuulu ääntäkään. Päiväunia pienempi nukkuu sisällä 2 h joka päivä, isompi hoitopäivinä. Emme koe olevamme onnekkaita, vaan viisaita, omasta jaksamisestamme huolehtivia vanhempia, jotka tekivät tietoisen päätöksen opettaa lapset nukkumaan unikoulun avulla. Isomman kanssa kesti 3 päivää, pienemmän kanssa 3 viikkoa. Periksi ei annettu ja lopputuloksesta kiitämme itseämme joka ilta, kun saamme aloittaa oman aikamme heti kun lastenhuoneen ovi suljetaan ja joka aamu, kun heräämme hyvin nukutun yön jälkeen.

    • krista
      26.11.2015 at 22:01

      Hehee, jos se pelkästään jaksamisestahuolehtimisesta ja päättäväisyydestä olisi kiinni, niin varmaan tässäkin ketjussa aika monella nukuttaisiin paremmin :) Eli uskon kyllä, että noiden (tärkeiden juttujen!) lisäksi mukana on onnekkuus siinä, että teille on tullut lapset, jotka unikoulun avulla on saatu noin hyvin nukkumaan. Mutta hieno homma! Ihana kuulla, että teillä nukutaan noin hyvin! <3
      -
      Oi, kun saisikin joskus tuon tunteen, kun herää hyvin nukutun yön jälkeen... Oh, kaaaaaukainen muisto :D Mutta joskus, joskus! <3

  • Noora
    25.11.2015 at 22:29

    Kiitos tästä unikirjoituksesta! Vertaiskokemukset on aina niin helpottavia. Meillä nukutaan myös huonosti. Tai 1v7kk taapero nukkuu ja sillä seurauksella myös minä. Nukumme koko konkkaronkka (me vanhemmat ja esikoinen 3,5v ja jo mainittu reilu puolitoistavuotias) samassa makkarissa. Lapset omissa sängyissään, jotka ovat meidän sängyssä kiinni. Siis perhepedin ja omien sänkyjen välimaasto. Esikoinen nukkuu yönsä onneksi heräilemättä eikä hän nuku enää päiväunia. Mutta tuo kuopus. Huhhuh. Onneksi ollaan jo päästy pahimmasta eli 20 min. välein heräilystä todella paljon eteenpäin, mutta edelleen hän heräilee n. kahden tunnin välein läpi yön. Imetän häntä edelleen, koska siten hän hiljenee nopeiten ja toiseks olen tosi skeptinen huudatuksen suhteen. Tassuttelu ei auta. Kokeiltu on… Moni neuvoo lopettamaan yöimetyksen ja lupailee auvoisia unia sillä, mutta enpä tiedä. Pelkään, ettei imetyksen lopetus auta ja sitten saan kannella ja veivailla hysteerisenä huutavaa taaperoa yökaudet. Nyt sentään hiljenee tissille. Väsyneenä en oikein osaa edes päättää joten arki rullaa samoja ratoja… Toivoisin kovasti, että repaleiset yöt paranisivat, mutta saas nähdä kauan se ottaa. Onneksi ei tarvitse vielä käydä töissä, koska en kyllä näillä aivoilla siihen kykenisi. Ihanaa joulun aikaa teidän perheelle ja hyviä unia kaikille, myös reissuun!!!

    • krista
      26.11.2015 at 22:08

      Mä oon samaa mieltä, vertaiskokemukset auttavat! Munkin on ollut tosi ihana lukea näitä – sekä niitä, joilla nukutaan paremmin, että myös tavallaan niitä, jotka ovat vielä meidän tilannetta vähän ”jäljessä”. Että voi ääneen sanoa, että kuule hei meillä oli kans joskus tuollaista ja on jo helpottanut – että kuule kyllä tekin selviätte…. Vertaistukea siis! <3
      -
      Ja kuule. Toi sun kirjoittama kuulostaa tosiaan IHAN meiltä. No okei sillä pienellä, että meidän lapset niistä sivuvaunuistan liukuu sängyn puolelle jne. - Mutta siis tuosta, että pahimmillaan pienempi heräsi 20 minuutin välein ja nyt tuo kahden tunnin välein kans täsmää hyvin meidän tilanteeseen. Ja meillä se imetys jo lopetettu... Mutta Silvalla se toisaalta auttoi, että voi se auttaakin!
      -
      Samaa meillä on myös se, että väsyneenä on ollut vaikea tehdä mitään päätöksiä, että miten asian haluaa hoitaa. Ja sitten on tajunnutkin, että se ajan kuluminen on kuitenkin se paras lääke :) Meillä kans oli pitkään se, että helpompi oli imettää (jolloin pääsi nukkumaan 5 minuutin jälkeen) kuin tehdä jotain muuta. Ja koska itketys on mulla vastoin omaa luontoa...
      -
      Mutta aika. Aika. Viimeistään se. Mutta sen tosiaan halusin sanoa, että tutulta kuulostaa sun kirjoittama, ja yhdessä tässä ylöspäin ollaan matkalla! Vaikkakin joskus vähän liian hitaasti :) Mutta silti!

  • KattiLaKoo
    25.11.2015 at 23:53

    Nukkuminen ❤

    4-vuotias esikoinen on supernukkuja. Heti, kun saatiin lupa lopettaa kolmen tunnin välein syömiset, poika alkoi nukkua ensin 6h putkeen (noin kolmekuisena), parissa viikossa yöunet venyi 8h:in ja sitten ne olikin jo 11h (alle 5-kuisena). Päiväunetkin oli tosi hyvät ja säännölliset. A nukkui ekan elinvuotensa aikana varmaan 14h/vrk ja sitten kun aamun päiväunet jäi pois, tuli unta silti 12-13h/vrk.

    Ja sitten A:n ollessa 1v 2kk syntyi pikkuveli. Joka ei ollut ihan yhtä hyvä nukkuja. Ekan puolen vuoden aikana pisimmät päiväunet oli 45min, eikä niitäkään ollut lähellekään päivittäin. Yleensä M nukkui 15-20 minuutin pätkiä muutaman tunnin välein. Yöt oli lähes yhtä surkeita. Tai saattoi se nukkua muutaman tunnin putkeen, mutta sen jälkeen oltiinkin hereillä toista tuntia. Siinä vaiheessa mä luovuin periaatteestani olla ottamatta lasta viereeni nukkumaan (pelkäsin tukehduttavani vauvan) ja sain omin öihini lisää unta, kun vauva sai nukkua tissi suussa. Kun M puolen vuoden jälkeen alkoi nukkua vähän pidempiä päiväunia, alkoi A lopetella niitä. Lopulta tilanne oli se, että mä itse sain nukuttua vuorokaudessa suunnilleen 5-6h hajotettuna pieniin pätkiin. Alkoi muuten jaksaminen olla aika huonoa.

    Sitten pidettiin pienelle eka unikoulu ja voi sitä juhlaa, kun ekan kerran yli vuoteen sain nukkua 5h putkeen! Vieläkin melkein itken ilosta. Ekan unikoulun tuloksena M alkoi nukkua niin, että nukahti kympiltä, heräsi syömään ekan kerran puolilta öin ja tullaan kerran vasta neljän jälkeen. Siinä vaiheessa lapsi sai jäädä taas viereen, koska siinä nukkui sentään vielä jota kuinkin rauhassa seiskaan asti. Ja kaiken tän ajan isoveli nukkui omassa huoneessa läpi yön heräämättä klo 20-08.

    Päivällä isoveljeä ei sitten nukuttanutkaan yhtään ja kun ne nukutusyritystaistelut eivät johtaneet muhun kuin pahaan mieleen, päätin lakata yrittämästä. Lopputulemana mulla oli vajaa 2-vuotias, joka ei nukkunut enää päiväunia, ja vajaa 1-vuotias, joka ei tuntunut nukkuvan koskaan, jos silloinkaan.

    Mutta sitten (no, vuotta myöhemmin) tuli muutto ja pojat olivat 2 yötä mun vanhemmilla hoidossa. Ekana yönä uudessa kodissa A nukkui tavalliseen tapaansa koko yön, mutta myös M nukkui – 13h putkeen! Mutta aamulla suorastaan pelotti mennä katsomaan, onko koko tenava edes hengissä, kun ei koko yönä kuulunut mitään. Ja sen jälkeen sekin on nukkunut.

    Ei M vieläkään ole hyvä nukkuja A:han verrattuna, mutta nukkuu kuitenkin yöt herättämättä meitä aikuisia. Kuitenkin se ainakin pari kertaa viikossa löytyy aamulla meidän välistä. Iltaisin ysiltä lähdetään hammaspesulle ja sänkyyn, puoli kympiltä alkaa hiljaisuus ja ennen kymppiä ovat unessa. Normaalina aamuna poikien herätys on kasilta, jotta ehditään ysiksi päiväkotiin. Päiväkodissa M nukkuu jos päivä 1-2h, A ei. A:n kohdalla on sovittu, että jos nukahtaa satuhetken aikana, se täytyy herättää viimeistään kolmen vartin jälkeen, sillä muuten se kukkuu illalla puolille öin asti. Viikonloppuisin M pitää kiinni arkirytmistä, mutta ilman päiväunia, kun taas A saattaa nukkua posottaa puoli kymppiin.

  • sup
    26.11.2015 at 08:01

    Meillä on myöskin päästy todella helpolla nukkumisten kanssa, vaikka eihän se itsestä aina ole siltä tuntunut mutta kun vertaa monien muiden kokemuksiin niin sitten ollaan! Tyttö nukkui hyvin vauvasta jonnekkin kaksivuotiaaksi ja sen jälkeen on ollut eri ’kausia’. Oli kauhukohtauksia ja sitten jotain muita yöramppaamisia. Tällä hetkellä nukutaan perhepedissä koska olemme muuttamassa toiselle puolelle kaupunkia ja tämä aiheuttaa selvästi jännityksiä tyttösen elämässä. Mutta noista päiväunista, niitä meillä kotona ei olla nukuttu kohta kolmeen vuoteen. Hoidossa ollessa tyttö nukkuu päikkärit mutta kotona päikkäreille meneminen oli niin järkyttävää huutoa ja taistelua että se touhu lopetettiin meillä sillon kun tyttö oli reilu kaks. Viikolla nukkuukin yöunet jotain 7-8h ja viikonloppusin pidempään. Toisinaan nukahtaa autoon jos ollaan jossain ajelemassa. Selvästi arkena se yöunille nukahtaminen on vaikeampaa kun on ne päikkärit alla.

  • Emmakko
    26.11.2015 at 12:52

    Meillä on lapset kohta 7- ja 9-vuotiaita, eivätkä vieläkään nuku kauhean hyvin. Olen aivan luopunut toivosta, että meillä olisi joskus vaikka viikon pätkä, jolloin nukkuisin jokaisen yöni heräämättä kertaakaan. On oikeasti aina tosi lohdullista kuulla muista, joilla nukutaan huonosti. Joskus tulee tunne, että kaikilla muilla lapset senkun nukkuvat vaan – varsinkin, kun miehen suvun kaikki muut lapset ovat varsin mutkattomia nukkujia (=anopin silmissä vika tietysti vain ja ainoastaan minussa).

    Meinasin pyörtyä, kun luin tuota Silvan vuorokautista unimäärää :D Meidän poitsu jätti päiväunet kokonaan pois kaksivuotiaana, ja nukkui yöunensa hyvin kellontarkassa ERITTÄIN AAMUVIRKUSSA rytmissä eli 19-05. Ihan sama, monelta sen laittoi nukkumaan, se heräsi viideltä eikä suostunut päiväunille. Pakko oli siis kiikuttaa sänkyyn heti seitsemän jälkeen. Ja naurahdan tähän putkeen väsyneesti sille ”aika parantaa haavat”-kommentille – ei se vieläkään nuku yli seitsemään, ikinä. Toissakesänä se nukkui kerran puoli yhdeksään, oi sitä juhlaa! :D

    Mutta täytyy ajatella niin päin, että meidän lapsilla on pitkä päivä aikaa oppia uutta. Täytyyhän tästä jotain positiivista repiä ;)

    • stev
      26.11.2015 at 14:25

      Tuohon viimeiseen lauseeseen yksi positiivisuus lisää: ja kohta ne on niin isoja ettei äidin tarvitse välttämättä vielä herätä, vaikka lapsi olisikin hereillä.. :) Äiti voi ottaa vaikka takaisin niitä ”menetettyjä vuosia”unien suhteen ja nukkua ihan hyvällä omalla tunnolla pitkään! :)

  • RiikkaR
    26.11.2015 at 13:37

    Hyvältä kuulostaa teidän nukkumiset,paitsi tohon perhepetiin en kykenisi :D.

    Meillä esikoinen 4 v on ollut aina hyvä nukkumaan. Nukkuu noin 12 h, kerhopäivinä 20-8. Päiväunet jäi pois, kun siirtyi kotihoitoon 3-vuotiaana. Päiväkodissa on sen verran raskasta, että siellä tarvitsi unet.

    Vauvana esikoinen nukkui alusta asti omassa sängyssä ainakin osan yötä. 9 kk vanhana siirrettiin omaan huoneeseen (kun tuntui heräilevän joka yskäistä ym) ja on nukkunut siitä asti täydet unet. Toki joskus heräilee ja unielämä tuntuu olevan aika levotonta, mm kävelee unissaan…

    Vauva 1 v onkin sit toista maata. Äiti heltyi ja on antanut nukkua vieressä, joten omaan sänkyyn/huoneeseen siirtyminen on ollut haastavaa. Nukahtaa kyllä itse omaan sänkyyn klo 20-21, mutta heräilee edelleen välillä aamuyöstä ja vaatii viereen.

    Pari viikkoa meni jo siten, että heräsi vasta 06-07 ja jatkoi vieressä unia vielä pari tuntia, mutta nyt on ollut kipeänä, joten takapakkia tuli… Mitään unikoulua en halua, oletan, että parannuttuaan alkais taas nukkumaan täydet unet. Moni 1-vuotias kuitenkin vielä tarvii sen yhden imetykseen yössä. Vauva ei juo tuttipullosta mitään, joten sitä ei viitsi edes yrittää tai enää opetella tässä vaiheessa.

  • Venni
    26.11.2015 at 15:28

    Kiitos kysymästä, meillä nukutaan tällä hetkellä aika hyvin.

    4,5-vuotias ei oo nukkunut päiväunia ainakaan vuoteen, öisin nukkuu noin 21-8, yleensä heräämättä (paitsi me herätetään se pissalle iltayöstä).

    1,5-vuotias menee nukkumaan isoveljensä kanssa samaan aikaan, noin 20.30. Lepäilee hetken aikuisen vieressä, josta siirretään sivuvaunuun just ennen nukahtamista (optimaalisena iltana noin 20.30). Klo 23 kuuluu itkuntuherrusta, joka tarkoittaa, että tutti on kadoksissa. Tutti suuhun ja mimmi on sekunnissa unessa.

    Jos yö menee hyvin, pienempi herää viiden maissa, kömpii mun viereen ja haluaa tissiä. Sen jälkeen nukkuu heräämättä noin kasiin. Päivisin nukkuu noin klo 12.30-15, välillä pidempäänkin, mutta sitten on kyllä vaikea nukahtaa illalla.

    Molemmat meidän lapset on aina olleet hyviä nukahtamaan ja tosi rytmisiä. Muistan esikoisen heränneen jossain vaiheessa pari viikkoa putkeen klo 7.17 – ihan pimeetä. Ekat kaksi vuotta esikoinen heräili usein, joten huonosti nukkuva lapsikin voi oppia itsekseen nukkumaan kokonaisia öitä :)

    Pienemmän yövieroitus pitäisi tehdä lähiaikoina, tammikuussa palaan töihin, eikä huvittaisi heräillä silloin enää. Toisaalta toivon ipanan vierottavan itse itsensä, en jaksaisi yhtään huudattaa.

    • Venni
      26.11.2015 at 15:30

      Oho, kuopus nukahtaa siis vartissa (klo 20.45) – ei sentään ihan samalla sekunnilla, kun pää osuu tyynyyn :)

  • Enkeli
    26.11.2015 at 18:04

    KIITOS TUHANNESTI TÄSTÄ POSTAUKSESTA! :)
    Huh! Meillä nukutaan huonosti tällä hetkellä. Rytmit on yhtäkkiä muuttuneet tosi paljon. Herätään klo 6 kieppeillä.¨, väsymys korjaa tytön 9-10 välillä ja nukkuukin noin 2 h. Sitten taas hereillä 3-5 tuntia ja taas nukuttaa…Tämä rytmin muutos on tullut ihan parin viimeisen viikon aikana ja veikkaan, että se johtuu siitä, että neiti on silloin alkanut kunnolla konttaamaan.

    Mutta yöunet on nukuttu huonosti jo ehkä kesäkuulta saakka…Nyt yöunet 19-20.30 kieppeillä. Ja nukkuu miten sattuu. Olen huomannut, että yöllä ei ole nälkä kuin ehkä kerran. Muut heräilyt on äidin etsintää ja tuleekin ihan lähelle. Änkee oikeastaan iholle ja nukahtaa siihen. Olen monesti miettinyt mistä tämä johtuu…Tyttö on nyt 11 kk. Ja äiti vanha kuin taivas. Tai tällä hetkellä tuntuu siltä :D

    Parempia unia odotellessa…

  • MirvaK
    26.11.2015 at 19:17

    Meillä kotipäikkärit ovat jääneet kaikilla pois 1,5-2,5v aikoihin. Päiväkodissa kyllä ovat kaikki nukkuneet. Itse en ole päässyt päikkäreille lapsen kanssa sen jälkeen kun esikoinen täytti 2,5v (muutama kuukausi ennen keskimmäisen syntymää). Ja tästä siis on jo ööö… 8,5 vuotta.
    Nuorin siis on 3v. Isin kanssa ollessaan saattaa nukahtaa päikkäreille ja joskus autossa, päiväkodin lisäksi. Yleensä jos nukkuu päikkärit kotona, niin tietää neidin olevan tulossa kipeäksi.
    Yöllä: tytöillä on yhteinen huone, tosin nuorin nukkuu aika paljon mun kanssa. 1) en jaksa nukuttaa toista tuntia 2) tulee yöllä viereen. Mies nukkuu pääsääntöisesti esikoisen huoneessa useasta eri syystä. Itse nukun vaihtelevalla menestyksellä usein korvatulpat korvissa. Ja sitten yritän jaksaa päivät töissä. Zzzzz… Kyllä tää tästä josksu.
    Lapset siis 11v, 8v ja 3v.

  • mirre
    26.11.2015 at 20:38

    Luetaanko teillä muuten lapsille iltasatua?

    • krista
      27.11.2015 at 16:00

      Ei… Vaikka ajattelen, että se on kiva tapa. Mutta meillä lapset (ja aikuiset) ovat nykyään sänkyyn päästessä jo niin TÖÖT, että valot pois ja unta palloon vaan. Silvalle joskus luettiin ennen kuin Seela syntyi. Ja varmaan tulevaisuudessa otetaan taas se kiva tapa! Viimeistään sitten, kun lapset jäävät nukkumaan ilman vanhempia. Nyt just tässä vaiheessa se vaan tuntuisi hidastavan ja mutkistavan nukkumaanmenohärdelliä :)

  • MarjaH
    26.11.2015 at 20:47

    Meillä nukutaan ihan hyvin. Pieni (2v 10kk) menee nukkumaan n. klo 20.30 ja herää 7-8 aikoihin. Iltarutiineihin kuuluu satu ja laulu (tällä hetkellä Anna-laulu eli ”Let It Go” Frozenista). Tämän jälkeen hyvää yötä ja nukahtaa itsekseen kun nukahtaa (on lähes aina nukahtanut näin). Yöllä saattaa kömpiä mun viereen ja/tai käydä mun kanssa pissalla (mielellään pissatan ennen meidän sänkyyn tuloa, varsinkin kun itsekin täytyy todennäköisesti käydä). Hoidan itse nykyisin yöt ja aamut, koska selviän vähän väsyneenä paremmin kuin mies ja myös nukahdan helpommin uudestaan. Mieluummin näin kuin väsynyt ukko, sitä ei silloin jaksa kukaan :D (mä sitten vuorostani olen ihan kamala nälkäisenä; mun mielestä on hyvä, että meidän kriittiset toiminnot on erilaiset, pysyy kokonaisuus hallinnassa :) )

    Päivisin nukkuu yleensä 30 min – 3h, riippuu vähän päivästä. Kaipa se yleisin aika ainakin kotona on 1,5 h, tarhapäivistä en ole varma. Tarhassa nukkuu myös hyvin :)

    Johtopäätökset: Yöt ihan ok, päiväunet ihan ok, kokonaisuus ihan ok. Suurin ongelma on ehkä noin kerran viikossa tapahtuva yökastelu.

  • Kvvh
    27.11.2015 at 01:55

    Kiva kuulla että teillä menee ainakin päikkärit noin kivasti :) ja varmasti ne yötkin rauhoittuu pian. Toivottavasti! Tsemppiä!

    Täällä 1v2kk ikäinen lapsonen nukahtaa 20:30 ja herää kahdeksan aikoihin. Yöimetyksistä päästiin ilman itkuja helposti kahden yön isän kanssa nukkumisen jälkeen vähän yli kuukausi sitten, mutta eipä sitä kestänyt kuin pari viikkoa ja melkein heti palattiin yöimetykseen koska 6 hammasta puhkesi lähes yhtä aikaa (viikon sisällä) ja yöt meni iha järkyttäviksi, oli pakko vaan tietty helpottaa hänen oloa ja imettää pitkin yötä :) Nyt pari yötä taas menny rauhallisesti, normaalin 3-5 herätyksen tahdilla, josko sitä taas pian uskaltaisi uudestaan koittaa lopettaa noita imetyksiä öisin kun tietty nyt jäi taas tavaksi! Poika nukkuu mun vieressä ja mies sohvalla, näin on ollu tähän mennessä paras kaikille. Tarvitaan kaikki kolme paaaljon tilaa, joten tässä 140cm leveässä sängyssä sitä ei olisi ollut. Toiveissa olisi myös onnistunut siirto omaan sänkyyn joka on ollut valmiina sänkyymme vieressä jo jonkin aikaa. Jos ensin loppuis ne yöimetykset ja sitten jonkin ajan kuluttua omaan sänkyyn :) kaikkia ajallaan rauhallisesti.

    Vit*n väsyneitä ollaan, mutta toiveikkaita myös !

  • hannah
    27.11.2015 at 10:27

    Miksi teillä tuo päiväkodin ryhmä muuten on noin? Siellä vaan sattui vapautumaan paikka? Omilla päiväkotikokemuksilla ovat yleensä varsin tarkkoja siitä ettei pienempiä varsinkaan hoidon aloittavia laiteta isompien ryhmään vaan enemmin ikäänsä pienempiin kuin isompiin. Ja kun sitten siirretään niin aika ikäjärjestyksessä mennään jos lapsen kehitys on ikätasoista. 4-5-vuotaiden ryhmissä moni ei tosiaan enää nukahda, mutta kyllä yleensä niiden, jotka nukahtavat, annetaan nukkua pidempäänkin ja muut nousevat sitten hiljaisiin puuhiin lepohetken jälkeen.

    • hannah
      27.11.2015 at 11:13

      Kommetti tulikin ihan hassuun paikkaan.

      Meillä kaikken kolmen lapsen unissa on toistuneet tietyt samat kaavat, mistä syystä uskon, että eivät ole pelkästään lapsen unenlahjoista kiinni vaan pitkälti omiin toimintatapoihini ja perheemme rytmiin sidonnaiset:
      * ruokarytmi oli 2kk iästä aika tolkullinen 3-4 h, joten nukkuivat vieressä öisinkin samanmoisia pätkiä.
      * liikkelle lähdön jälkeen n. 7 kk alkaen yöt meni hulinaksi, koska tainnutin öisin taitojaan treenailevia lapsia tissillä. Lisättiin sivuvaunu ajatuksella että pieni fyysinen etäisyys voisi olla hyvä kummallekin, mutta eihän siitä liikkuvan lapsen kanssa apua ollut, kyljessä/naamallani olivat jatkuvasti. Tuosta vuoden ikään heräilimme helposti tunninkin välein yöstä toiseen. Olin yksinkertaisesti liian väsynyt viheltääkseni peliä poikki.
      * Lasten ollessa vuoden palasin töihin ja siinä tuli mitta täyteen. Lopetin imetyksen ja yöt parani. Pullolle eivät olleet koskaan oppineetkaan, joten öisin ei ollut tarjoilua lainkaan. Eivät kokonaisia öitä alkaneet nukkua, mutta tolkullisia. Nälkäänsä eivät selvästikään heränneet. Samoihin aikoihin siirrettiin myös lapset omaan sänkyyn. Kun ei tarvinnut herätä kuin 2-4 kertaa yössä, sen verran jaksoi noustakin taputtelemaan hetkeksi tai hyssyttelemään – tai nappaamaan lapsi viereen nukkumaan. Imetyksen loputtua alkoi päivisinkin ruoka maistua paremmin.
      * Toisen ikävuoden täyttymistä kohti unet paranivat ja usein mentiin yhdellä herätyksellä kunnes alkoivat 2+ iässä nähdä unia ja taas meni puolisen vuotta toistuvien painajaisten ym kanssa (telkkaria on auki meillä todella harvoin, ihan mielikuvituksen kehittymiseen lienee liittynyt). Kohti kouluikää tästä mentiin tietysti parempaan suuntaan. Alakoululainen esikoinen tulee edelleen noin kerran kuussa viereen nähtyään ”pahaa unta”. Kouluikää lähestyvä keskimmäinen voi tulla vielä parikin kertaa viikossa. Pois vanhempien makuuhuoneesta isommat siirtyivät joskus alle kaksivuotiaina. Aluksi huusivat yöllä omassa sängyssään jos heräsivät, mutta kun en jaksanut nousta vikkelään, oppivat hyvin nopeasti tulemaan itse viereen.
      * Nyttemmin isommat ovat alkaneet nukkua samassa sängyssä (120 cm, joka ostettiin toiselle kun ajateltiin, että voi aikuinen mennä sinne viereen, ettei kolmonen vauvana liiskaudu ahtauteen vanhempien sängyssä). Siskokset ovat päivisin aika paljon napit vastakkain, mutta iltaisin toistensa parhaita ystäviä höpötellessän unen tuloa odotellessa <3
      * Yöunia lapsemme ovat iästä riippumatta nukkuneet varsin tarkasti 9-10 h, pääsääntöisesti juurikin 9,5 h. Loppu uni tulee päivisin. Herätys on aamuisin seitsemän nurkilla, joten ovat ylhäällä moneen verrattuna iltaisin myöhään, 21.30-22 lastenhuoneet tavallisesti hiljenevät.
      * Päiväunirytmin löytyminen kesti kuopuksella pisimpään, säännöllistyi vasta 8kk tienoilla (varmaan perheen rytmi kolmannella kertaa oli paljon epäsäännöllisempi kuin aiemmin, kun oli kaksi pientä, mikä vaikutti rytmin löytymiseen). Yksiin päiväuniin ovat siirtyneet vuoden iässä plus-miinus 2kk ja nuo yhdet ulkounet ovat pitkät, 2,5-4h (n. klo 11-12 alkaen). Pihalla ovat nukkuneet kolmevuotiaiksi, myös pph:lla/pk:ssa. Sen jälkeen esikoinen jatkoi sisäpäikkyjä peräti 5-vuotiaaksi, keskimmäinen 4-vuotiaaksi. Päiväunirytmi on ollut aika kiveenhakattu, suunnilleen yhden käden sormin ovat kunkin lapsen kanssa laskettavissa päivät kun unet olisivat jääneet kokonaan väliin. Nukkumiseen on aina vaadittu vaunut, sisäunia eivät nukkuneet koskaan eli pihalla kelissä kuin kelissä ja myös flunssaisina. Korkeassa kuumeessa eivät koskaan olleetkaan.
      * Vähän yli 2-vuotiaana oli kaikkien kanssa kausi kun päiväunille nukahtamisesta väännettiin pari kuukautta. Nukahtaminen kesti, lapsi ei malttanu rauhoittua. Sen yli kun pidin pääni (lykin vaunuja tai kävin muuten rauhoittelemassa jos meni huudoksi, muuten annoin vaan touhuta vaikka toistakin tuntia vaunussa itsekseen), meni vielä pari kolme vuotta päikkäreitä ilman ihmeempää keskustelua.
      * Summana viimeiseen 9-vuoteen en ole nukkunut enempää kahta yötä putkeen heräämättä kertaakaan. En siltikään ole koskaan oppinut nukkumaan päiväunia. Lasten päiväuniaikaan on ollut kivasti aikaa touhuta omia juttuja – joskin työelämään lasten jälkeen pian palanneena sitä luksusta on vain viikonloppuisin ja tietenkään isommat ei ole enää vuosiin nukkuneet päiväunia. Ja ekojen ollessa pieniä oli vaihe, jossa unet eivät menneet yksiin eli esikoisen nukkuessa pitkiä uniaan kuopus nukkui vielä kaksia unia. Jos ennen lapsia nukuin aina vähintään 8h yöunet, mieluummin 9h, 6h on ollut aika vakio jo pitkään. Sillä selviää työn ja perheen vaatimuksista suht täysjärkisenä kun on pakko. Älyllinen kapasiteetti on varmasti kyllä kärsinyt. Lasten hiljennyttyä tarvitsen iltaisin pari tuntia omaa aikaa. Koska menevät nukkumaan suht myöhään, illat venyvät poikkeuksetta puolilleöin.

      Neljäs mukula on tulossa ja kyllä kieltämättä mietin tekisinkö jotain tietoisesti toisin.
      * Voisin pyrkiä tietoisesti eroon yöimetyksestä 6kk jälkeen, jotta siitä ei tulisi tapaa lapsen lähtiessä liikkeelle. Mutta mutta…pidän imetystä hirmu tärkeänä, ja uskon, että juuri yöimetys on mahdollistanut päiväimetyksen jatkumisen niin pitkään kuin olen halunnut.
      * Voisin laittaa vauvan alusta asti omaan sänkyynsä. Vaan kun en jaksa nousta öisin syöttämään. Nukahdan heti kun vauva saa rinnan suuhunsa, joten vieressä on helpointa.
      * Voisin lyhentää lapsen päiväunia, jotta nukkuisi pidempiä öitä. Vaan kun muu perhe on keskenään samassa yöunirytmissä, niin millä minä repeäisin laittamaan yhtä eri aikaan petiin?
      * Voisin sinnikkäästi pitää lapsen omassa sängyssään kun on sinne oppinut. Vaan kun en jaksa nousta ylös montaa kertaa yössä, päätyy lapsi varmasti viereen.
      Luultavasti näillä samoilla eväin valvotaan siis vielä tulevatkin vuodet läpi.

    • krista
      27.11.2015 at 16:05

      Tuonne meidät vaan ohjattiin :) Tämä meidän päiväkoti on…. …taustaideologialtaan (?) vähän erilainen; itse en aina osaa tietysti sanoa, mikä osa on sitä ja mikä osa tavallista ”kaikkienpäiväkotienkäytäntöä”, kun ns. tavallisista päiväkodeista ei ole kokemusta. Mutta täällä siis lapset ovat hyvin paljon yhdessä/vapaasti kaikenikäisten kanssa, ihan 3-vuotiaista eskareihin asti. Kolme ikäryhmää on, mutta niissä tehdään vain joitain juttuja (eskarilaiset taitaa tehdä eniten, koska heillä on tietysti opetuksellista sisältöä), mutta suurin osa ajasta ollaan koko porukka yhdessä ja kaikki talon tilat ovat käytössä. Lapset saavat vapaasti valita leikkinsä eri käynnissä olevista aktiviteeteista ja siirtyä halutessaan paikasta toiseen, ikäryhmätasoista riippumatta. Alle 3-vuotiaita tähän päiväkotiin ei oteta ollenkaan eli 3-vuotiaat ovat nuorimpia.

  • anneb
    27.11.2015 at 17:28

    Apua vauva-ajasta on sen verran aikaa,(no 2,5v) että en voi sanoa kun hataria muistikuvia nukkumisesta. Sen muistan, että ihan vastasyntyneestä lähtien saattoi herätä huutmaan 1h täyttä kurkkua, vaan jos saattooi tissin laittaa suuhun väärin tms.
    Sittemmin unetmenneet vaihtelevasti, muutama kokonainen yökin on ollut takana,mutta vieläkin herätään yöllä. Tosinnuo heräämiset vaikutti muhun liiaksi,kun on nukahtamis ongelmia ja rentoutumisongelmia.Jossain vaiheessa mullameni yli, vaikka vaua nukkuihyvin, en itse mennyt nukkumaan/saanut unta.koska ”kohta se kumminki herää”.

    Imetin pitkään yöllä vAAN SEN vuoksi, että saan muksun hiljaiseksi:D
    Nyt lapsi 2,5vuotias nukahtaa omaan sänkyyn iltasin itsekseen, mutta tulee ainayöllä viereen nukkumaan, ja koko perhe nyt nukkuukin yllättävän hyvin ja jaksaa, vaikka välillä heräillään.. Molemmat käy työssä ja lapsi päiväkodissa, joten meillä aamut alkaa jo 6.00 (jos ois sanottu vuos sitte,olisin nauranu ja kauhistunu) … vaikka ei olis työpäivää aamult alkaa 6-7aikaa(sillon pikkukakkonen pelastaa ja äiti ja isi nukkuu 9-10 saakka, välillä tullaan sanoo ”helätyys ja aamupalaa, kiskotaan peittoa, onkohan menny vähä ”väärinpäin” :D)

  • Tsemppiä
    28.11.2015 at 07:54

    Hei, ihanan boheemi rytmi!

    Mutta… Voi… Meilläkin oli jotain tuon tyylistä, pitkät vaunupäikkärit molemmilla ja risaiset yöt. Kun aloimme päiväunia väkisin lyhentää, niin myös yöt paranivat ja illalla nukahdetaan 20-21 välillä. Nyt 4 ja 7 vuotiaat nukkuu yöt hyvin, ei päikkäreitä kotona (mutta meillä todellakin katsotaan jokin yli tunnin leffa/lastenohjelma lepoaikaan, pakko kaikkien hetki hengähtää) ja vanhemmatkin ovat työkuntoisia ja pystymme jo tekemään kaikenlaisia isompiakin projekteja.

    Kolmen tunnin päiväunet eivät ole enää palauttavaa päiväunta, vaan siinä korvataan yöunta. Tietenkin lapset on yksilöllisiä ja tarpeet erilaisia, mutta siinä vaiheessa kun työt alkaa, eskari alkaa, koulu alkaa… Niin ne alkaa ajoissa ja lapset on sopeutettava siihen rytmiin. Ja ehkä tuo matka tulee nyt hyvään väliin, usein joku uusi vaihe on helpompi aloittaa muutoksen kautta. Joskus päiväunista luopuminen tekee tiukinta vanhemmille ;) mutta se voi olla palvelus isommalle lapselle, että tottuu yhteiskunnan kellottamaan kahdeksaksi eskariin-kouluun rytmiin.

    Tsemppiä!

    • hannah
      30.11.2015 at 10:55

      Meillä ei päiväunien pois jäätyäkään (4-5 vuotiaina) yöunet pidentyneet yhtään. Lapset ovat koko ikänsä nukkuneet 9-10 yössä + reiluja päiväunia. Niinpä yöunirytmi on kaikilla iästä riippumatta n. 21.30-7. Parivuotiaalle tuo nukkumaanmeno voi tuntua myöhäiseltä ja ehkä sippaisi aiemmin jos ei nukkuisi pitkiä päiväunia, mutta hankaloittaisi iltahulinoita iltapala-pisut-pesut-rytmi olisi osalla lapsista eri kuin toisilla. Eli pitkä päiväuni ehkä korvaa yöunta, mutta meidän tapauksessa myös ”lyhentää” hoitopäivää ja takaa sujuvan illan.

  • pire
    28.11.2015 at 21:04

    Meillä poika on ollu sellainen keskiverto nukkuja, ei parhaimmasta päästä mutta ei onneksi sieltä huonoimmasta. En tiiä miten olisin selvinny jos olisi sieltä huonoimmasta… Hyihui, en halua ees ajatella :D

    Poika 1,5v ja on aina nukkunu paremmin yksin, mikä sopii minulle koska nukkuisin kaikkista parhaiten yksin (mies on vieressä kiehnääjä ja raukka riepu saa yöllisiä kommennuksia minulta mennä kauemmas). Olisko reilu puoli vuotiaaksi asti poika nukkunu 3hvpätkissä. Yösyötöt lopetin 7,5kk iässä koska en itse enää jaksanut sitä nousemista, yöt himpun verran paranivat. Meillä herätään tällä hetkellä 1-kertaa yössä, useampina öinä vaan kerran. Poika on niin mahdoton pyörimään yöllä, luulen että kun uni kevenee hän alkaa pyörimään ja herää sitten siihen kun sängyn seinät ei annakkaan periksi ja pää/jalka/kädet kolisee pinnoihin. Vähän itkeskelee mutta riittää jos kuiskaa että ”nukkumaan” tai koskettaa kädellä. Poika nukkuu yöt 20.30-7/8.00. Päikkärit klo 12 nukkuu ulkona 2-3h.

    Viikonloppuisin jos haluan venyttää aamuja niin poika kun herää niin hänet pitää nostaa heti eka inahduksesta viereen ja antaa kunnolla tilaa pyöriä. Jos ei ole semmosta puolen metrin omaa tilaa meidän vanhempien välissä, niin poika hermostuu eikä kykene nukkumaan vieressä :D

  • 1 2 3