Joelin helppo jauhismoussaka – sisältää reseptin ja arvonnan!

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Valion kanssa.

Tasan kaksi vuotta sitten testasimme (kaupallisen yhteistyön myötä) ensimmäistä kertaa silloin uutta MiFua, ja Joelin siitä kokkaama herkku Palak MiFu on edelleen yksi tämän blogin googlatuimmista resepteistä. Eikä suotta, se nimittäin on ihan järkkyhyvää! Tuosta ensikokeilusta lähtien MiFu jäi meidän perheen vakituisiin perusruoka-aineksiin, ja se on etenkin mun herkku just Joelin tekemissä intialaistyyppisissä kasviscurrypöperöissä, nam!


Ja tänä syksynä tuli sitten myyntiin tuo MiFun jauhis, joka tietysti myös istuu meidän ruokapöytään ihan nappiin. Lapsuudenystävä kirjoitti muuten juuri lauantaina Facebookiin, kuinka heillä MiFu jauhiksesta tehty makaronilaatikko hotkittiin lasten suihin – ja ihan samaan aikaan sattumoisin meidän keittiössä porisi pannulla tällainen:

Jauhelihapöperö? Ei vaan jauhispöperö! Se olisi toiminut itse asiassa ihan tuollaisenaankin riisin, pastan tai perunan kanssa, mutta tämä pöperö oli kuitenkin jatkamassa tietään vielä meidän uuniin. Siitä nimittäin tuli…

…MiFu jauhismoussakaa!

Mikäköhän siinä muuten on, että näin syksyllä tulee aina mieleen (ja ruokalistalle) uuniruoat? Meillä ainakin tällaisia erilaisia uunissa tehtyjä ruokia syödään syksyllä paljon enemmän kuin muina vuodenaikoina.

Moussaka lähdössä uuniin, vankalla fetakuorrutuksella.

Tuo MiFun jauhis on muuten rakenteeltaan ja ulkonäöltään yllättävänkin ”jauhelihamaista” – ja veikkaan, että se on siksi aika hyvä jauhelihan korvaaja myös (kröhöm) sellaisille henkilöille, joilla on (kröhöm-höm) vielä hieman opeteltavaa uudenlaisten ruokalajien ennakkoluulottoman maistamisen kanssa. Lue: esimerkiksi meidän lapset.

Eli tuo jauhis on jo ihan ulkonäöltään niin ”tuttua”, että se menee ainakin meidän lapsille läpi ruoassa ihan ongelmitta. Tältä se jauhis näyttää ihan suoraan purkista otettuna:

Ihan mielenkiinnosta tuota ”raakana” maistelinkin – ei ollut mitään voimakasta makua – ja sitä tosiaan voi periaatteessa laittaa ruokaan ihan sellaisenaan. Mutta vielä kun vähän paistaa, saa pinnasta parissa minuutissa sellaisen mukavan rapsakan ja maistuvan. Ja tietysti voi maustaakin miten haluaa!

Tämä MiFu jauhis ei ole kuitenkaan niin akuutissa maustamisen tarpeessa kuin moni muu lihaton vaihtoehto. Eli siinäkin mielessä tämä on helppo tapa korvata joskus jauheliha – tätä käyttäessä ei siis tarvitse olla mikään harjaantunut maustamisguru!

Mutta siis siihen Joelin moussakaan: iso arkiruokasuositus tälle!

Meidän moussakat ja lasagnet ovat muuten siinä mielessä perinteestä poikkeavia, että kukaan meidän perheestä ei varsinaisesti ole sen valkokastikkeen fani, joten meillä se kastike on ihan tomaattipohjaista ja punaista. Fetasta meillä puolestaan tykätään, joten se maistuu tässäkin; Joelin moussakalla on siis kunnon fetakuorrutus, tietysti.

Tällä kertaa tämä moussaka oli tarkoitettu koko perheen päivälliseksi, joten se on hyvin miedosti maustettu, vain pippurilla ja timjamilla. Jos Joel olisi tehnyt tästä ”vain aikuisille” -version, siinä olisi myös reipas tujaus valkosipulia ja yksi palko chiliä.

Mutta tässä siis koko perheen MiFu jauhismoussakan yksinkertaiset ainekset & helppo resepti, olkaapa hyvä!

Kuvasta unohtui punasipuli, hups!

Joelin helppo MiFu jauhismoussaka

Ainekset:
– 1 paketti Mifu jauhis originalia
– 400 g kiinteää perunaa
– 300 g munakoisoa (noin yksi keskikokoinen tai vajaa isokokoinen)
– 200 g tomaattimurskaa
– 30 g tuoretta pinaattia
– 1/2 punasipuli
– 150 g fetaa
– oivariinia vuokaan
– mausteeksi pippuria ja timjamia

Tee näin:
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen, uunivuoka saa myös lämmitä uunissa.

Leikkaa perunat ja munakoiso siivuiksi. Silppua sipuli ja pinaatti. Murenna feta.

Kastike: Esikeitä perunasiivut puolikypsiksi. (meillä ainakin meinaa jäädä perunat moussakoista raa’aksi ilman esikeittämistä; mä tykkään, että perunat on kunnolla kypsiä) Ruskista Mifu jauhis, sipuli ja pinaatti rasvassa. Lisää tomaattimurska ja sekoita. Mausta pippurilla ja timjamilla, tai mielesi mukaan vahvemmaksi.

Ruskista erikseen kevyesti munakoisosiivut.

Kerrostus: Laita vähän rasvaa lämpimän vuoan pohjalle. Levitä ensin pohjalle kerros perunoita. Sen jälkeen laita seuraavaksi kerrokseksi puolet kastikkeesta. Kolmanneksi kerrokseksi munakoisot, ja sitten vielä loput kastikkeesta. Ripottele päällimmäiseksi fetamurska.

Paista n. 25 minuuttia uunin alatasolla.

Sitten syömään, nam! Lautaselle lisukkeeksi laitettiin tällä kertaa ”äitijugurttia” (lasten antama nimitys) eli maustamatonta Bulgarian jugurttia. Myös esim. tzatziki käy mainiosti! Minä laitoin omalle lautaselleni myös tulista salsaa antamaan lisäpotkua.

Mmmm oli muuten hyvää!

Jos siis ainainen jauheliha kyllästyttää, niin tässäpä kokeiluun helppo vaihtoehto sille! Tällä voi siis tehdä ihan tutuista arkisista kotiruoista helpon jauhisversion; vaikka ihan jauhis-spaghetti tai jauhis-burritot tulevat itsellä ensimmäisenä mieleen. Mitä teidän keittiön arkiruokaa voisit kokeilla MiFu jauhisversiona?

Yllä oleva kysymys sisältää myös kilpailun :) Eli kaikkien tähän kommenttikenttään ma 8.10. klo 16 mennessä vastanneiden kesken arvotaan ”kuukauden mifut”; käytännössä siis 50 euron lahjakortti K-ruokakauppaan, ja sillä voi ostaa noin 12 MiFu-pakettia.

Kilpailun säännöt löytyvät täältä.

PS. MiFu jauhis on muuten valmistettu kotimaisesta maidosta ja maitoproteiinista tuossa ihan lähellä, Valion Vantaan tehtailla.

Kaupallinen yhteistyö: Valio

11

You Might Also Like

  • Vaeltajatar
    1.10.2018 at 16:20

    Mitenköhän toimisi jauhismunakas? 😊 Mukana arvonnassa!

    • krista
      1.10.2018 at 18:11

      Oi, varmasti hyvin toimisi!

  • Heidi_H
    1.10.2018 at 16:28

    Ainakin tortilla yhtyeenä varmasti toimisi! Täytyy ehkä testata.
    Mukana arvonnassa.

    • krista
      1.10.2018 at 18:12

      Mä veikkaan, että meilläkin lähtee seuraavaksi tortillojen täytteesi! Oi nam, oon ihan satavarma, että ois hyvää!

  • Sumonen
    1.10.2018 at 16:36

    Ekana tuli mieleen makaronilaatikko. Jos toimis niin vois lähtee laajentamaan mihin tahansa jauheliharuokiin.

    • krista
      1.10.2018 at 18:13

      Joo mun lapsuusystävä oli laittanut just makaronilaatikkoon, ja niin hyvin oli maistunut lapselle, että ei ollut muistanut laittaa edes ketsuppia :) Tätä voi kyllä tosiaan ihan mihin vaan jauheliharuokaan laittaa jauhelihan sijaan!

  • Jenni N
    1.10.2018 at 17:02

    Menisi hyvin cannellonien täytteeksi : )

    • krista
      1.10.2018 at 18:13

      Oi niin menisikin!

  • Emilia
    1.10.2018 at 17:10

    Itse tunkisin lemppariini nachopeltiin!!!

    • krista
      1.10.2018 at 18:14

      Apua NAM nachos supreme (onko se sama kuin nachopelti) jauhiksella. Siihen salsaa ja huutonam :D

  • Sanjana
    1.10.2018 at 17:31

    Todellakin mukana. Meillä on yks rasia odottamassa kaapissa, pitänee ehkä tätä moussakaa kokeilla! Meillä tähä asti syöty aina kasvismoussakaa, eikä sekää valkokastiketta kaipaa. Siinä ollaan laitettu tomaattikastiketta ja juustoa väleihin ja lopulta kaadettu 2dl kermaa päälle. Oikein jees :)

    • krista
      1.10.2018 at 18:19

      No hei mahtavaa, onko eka paketti teillä? Jos testaatte moussakaa, niin laita viestiä, että maistuiko teillekin :)

  • Henna
    1.10.2018 at 17:31

    Mifu on niin hyvää, teen perunalaatikkoa usein, paljon sipulia ja kermaa.

    • krista
      1.10.2018 at 18:21

      Niin on, toi on niin huippuhyvää kyllä! Perunalaatikkoa en tullut ajatelleeksikaan, hyvä vinkki! Sellaista jauhis-perunalaatikkoa, ai että muuten maistuisi, ja lapsillekin varmasti!

  • kukka
    1.10.2018 at 17:31

    Ensin varmastikin lasagnea ja sitten olisi kiva kokeilla myös noita mainitsemiasi burritoja :)

  • Keel
    1.10.2018 at 17:35

    Tämä kävisi varmaan hyvin tortilloihin!

  • Satu
    1.10.2018 at 17:42

    Mifu-tortilloja voisin kokeilla!

  • Miitu
    1.10.2018 at 17:44

    Bologneseen voisin koittaa ujuttaa – samaan on onnistunu laittaa mm. soijarouhetta ilman salamannopeaa ”mitä tässä on”-kysymystä. Meillä toinen lapsista myi sielunsa curry-maustetulle Mifulle, mutta ilmeisesti riittävän moni ei jakanut tätä kokemusta, joten nyt joudutaan luottamaan vanhempien maustamistaitoon. Toinen lapsi taas … vois elää pelkällä lihalla, spagetilla ja porkkanalla. Ajatus jonkun ei-lihan maistamisestakin on lähes mahdoton.

  • Jenna
    1.10.2018 at 18:35

    Bologneseen voisi testata!

  • Maisa
    1.10.2018 at 18:55

    Oi nam! Tämänpä reseptin voisin testata! Samoin kokeilla bologneseen, pitsaan ja lämppäreihin!

  • 6tytönäiti
    1.10.2018 at 20:23

    Tortilloihin vois testata. Makaroonilaatikko on jo testattu 😊

  • Sanna
    1.10.2018 at 20:32

    Makaronilaatikkoon kokeilisin!

  • Onneli Winter/Onnelin elämää
    1.10.2018 at 20:46

    Nuorison itse suosima ja tekemä ”pikamaka” tai mamin vääntämä jauhelihapizza voisi ehkä saada uusia ulottuvuuksia Mifuilusta :) Mukana tietysti arvonnassa.

  • Anna
    1.10.2018 at 21:14

    Jauhismakaronia! Tai jauhispizzaa. Mahdollisuudet olisi rajattomat, terveisin keittiömme pääraaka-aine tuntuu olevan jauheliha…

  • Mursu
    1.10.2018 at 21:18

    Makaronilaatikko mifunoisin jactoimiikohan tuo kuinka keitossa 🤔 meillä tulee syksyllä syötyä paljon keittoja 😊

  • Torey
    1.10.2018 at 21:21

    Lasagnette saattais toimia. Jos miehelle ei kertois niin seki varmaan söis. :’D

  • Anna
    1.10.2018 at 21:44

    Meillä mifu on ihan vakioruokalistalla. Yleensä teen mifusuikaleista currya. Jauhisversio kiinnostaa kovasti ja voisin kokeilla vaikka ihan perus bolognesea tai ehkä perunalaatikkoon tai perunasoselaatikkoon… Pitää miettiä mihin sitten oikeasti ensimmäiseksi kokeilee, mutta vramasti menee testiin :)

    Kun nyt on yhteistyöpostaus Valion kanssa niin tahtoisin kuulla miten Valio vastaa maitotilallisten taloudelliseen ahdinkoon ja siihen että tiloja on aina vaan vähemmän kun työstä saatava tuotto ei vastaa lähellekään nähdyn vaivan määrää. Varmasti asia on ainakin jollain lailla huomattu ja huomioitu, mutta aiheuttaako tämä jossain vaiheessa kenties Valiolta jonkinlaisia toimia vai katsotaanko vaan mihin suuntaan homma etenee?

    • krista
      2.10.2018 at 09:31

      Joo kaikenlaiset curryt noista suikaleista (ja rakeistakin) on vaan niii-iiiin hyviä!

      Hei kysäistäänpäs Valiolta tuota, varmasti vastaavat. Palaan, kun saan vastauksen! :)

    • krista
      11.10.2018 at 11:13

      Heippa, oletkohan vielä kuulolla? Vähän oli lomien takia viivettä ”linjoilla”, mutta tällainen vastaus Valiolta saatiin <3
      -
      Moi Anna!
      kiitos kysymyksestäsi ja terveiset Valiolta. Hienoa, että sinua kiinnostaa maitotilallisten pärjääminen. Tosi moni suomalainen on kysynyt meiltä, mikä olisi paras tapa tukea suomalaista tuottajaa, ja mitä Valio tekee maitotilojen auttamiseksi. Tiedämme, että maidontuottajat ovat tiukoilla ja teemme Valiolla kaikkemme, jotta voisimme maksaa omistajillemme eli suomalaisille maitotiloille mahdollisimman hyvää hintaa maidosta. 5 300 suomalaista maitotilaa omistaa osuuskuntien kautta Valion ja maksamme kaiken tuottomme vastaanottamamme maidon hinnassa näille perhetiloille. (Valion hallitus muodostuu maitotilallisista. He päättävät sen hinnan, minkä Valio voi raakamaidosta tiloille osuuskuntien kautta kestävästi maksaa.) Jotta voisimme tulevaisuudessa maksaa maidosta enemmän tuottajille, tarvitsisimme lisää kannattavaa myyntiä. Siksi tärkein juttu, mitä me Valiolla voimme tehdä, on kehittää niin herkullisia ja houkuttelevia tuotteita, että suomalaisten käsi tarttuu niihin kauppareissulla. Valion brändituote on usein vähän kalliimpi, mutta sen valitessasi voit olla varma, että tuotot menevät takaisin tiloille. Autamme tiloja tietysti myös käytännön asioissa. Kuiva kesä tarkoitti, että monilla tiloilla ei saatu tarpeeksi rehua: Valion rehupörssin avulla paljon rehua saanut tila voi etsiä sellaisen tilan, jolla rehua ei ole riittävästi. Valio myös kouluttaa maitotiloja ahkerasti: järjestämme esimerkiksi maitotilayrityksen talouden kehittämiseen, eläinten terveyteen ja nurmisatojen parantamiseen liittyviä ilmaisia koulutuksia yhdessä osuuskuntien kanssa. Koulutusten yksi iso tavoite on auttaa maitotiloja parantamaan kannattavuutta ja varmistaa, että meillä on lähellä tuotettua, puhdasta ruokaa jatkossakin. Toivottavasti vastaus avasi asiaa 😊
      Mukavia syksyn kokkailuhetkiä!
      Terveisin, Helena Valiolta

      • Anna
        11.10.2018 at 12:13

        Kiitos vastauksesta ja vaivannäöstä :) Ehkä ahdinkoa aiheuttavatkin enemmän kaupat kuin meijerit. Vastaus sai minut ajattelemaan enemmänkin sitä miten paljon voi lopulta vaikuttaa silläKIN minkä valmistajan maitopurkki kaupasta tarttuu mukaan.

    1 2 3 4