Kolme kertaa puhdas koti – siivousvoittajien kokemuksia

Yhteistyössä: Freska

Breaking news: ainakin kolmella tämän blogin lukijalla on täysin putiputipuhdas koti.

freska-lukijoiden-kokemuksia-kollaasi

Katso ja ihaile – näkymiä Freskan siivoojien siivoamista kodeista.

Alkusyksystä täällä arvottiin siis itsestään siivoutuvia koteja. Kolme voittajaa – nimimerkit Jermia, Suvi ja Tuulia – voittivat Freskalta perinpohjaiset kodinsiivoukset. Ja tässäpä seuraavassa heidän kokemuksiaan!

Sata prosenttia vastaajista (n=3) koki siivoojan käytyä ihan sanasta sanaan saman ensireaktion kuin minä. Nimittäin tämän: VAU. Toki pientä hajontaakin oli – yksi vastaajista käytti ilmaisua: WOOW.

(hihi)

siivooja-freska-kokemuksia

Näin siivojan käynninjälkeisfiilistä kuvattiin:

”Meidän viisivuotias juoksi huoneesta toiseen ja huuteli että ”Äiti, isi, tulkaa katsomaan kuinka siistiä!””

”Koti oli siisti ja puhdas, oikein kiilteli. Hyllyjen reunoilla ei ollut pakkaantunutta pölyä, jota itselleni ainakin pyyhkiessa tummia kalusteita jää joka paikkaan. Luulin, että mikrossamme oli ollut naarmuja, mutta se olikin likaa :D Suihkuhuoneen seinät olivat yhtäkkiä valkoiset. Muutamia pieniä kohtia huomasin, mistä oli unohdettu pyyhkäistä, kuten vessan roskiksen kansi, mutta asia ei minua häirinnyt.”

”Eteisen matto on suorassa ja peilissä ei ole pieniä sormenjälkiä! Matot oli tampattu ja lattiat ja kylppäri pesty, ihanaa!”

Ennen käyntiä jotakuta oli jännittänyt päästää vieras ihminen käsiksi sotkuihin – ja jotain toista puolestaan ei ollenkaan. Näin me ihmiset vaan ollaan ihanasti erilaisia! Jokaisella jännitys oli kuitenkin hälvennyt heti siivoojan saavuttua ja tartuttua toimeen. Tämä vastaus kuvasi fiiliksiä hyvin:

”Aluksi jännitti ja vähän hävetti päästää vieras ihminen siivoamaan meidän aikasta siivottomaan kuntoon päässeeseen kotiin, mutta yllättäen kun vain avasi oven ja siivoja tarttuikin heti toimeen, niin ei tuntunut enää miltään. Kun palasin siivouksen jälkeen kotiin, niin koko asiaa ei enää edes tullut mietittyä. Vähän kuin laastarin irti repiminen – kirpaisi hetken.”

keittio-siisti-freska

Voittajat olivat myös ”varautuneet” siivoojan tuloon eri tavoin – joku oli kerännyt tavaroita etukäteen kasaan, jotta siivooja mahtuu paremmin siivoamaan. Joku puolestaan ei. Tällaisia odotuksia ja ennakkofiiliksiä voittajilla oli:

”Odotin että joku siivoaisi ne ärsyttävätkin paikat mitä itse ei koskaan jaksa. Odotin innolla sitä fiilistä kun sai tulla puhtaaseen kotiin, koko päivän olin ihan fiiliksissä siitä! Edellisenä iltana en tiennyt missä kunnossa kämpän pitäisi olla kunnossa siivooja tulee, niin järjestin tavarat paikoilleen.”

”Imuri ja pölyrätti eivät kodissamme liikahtaneet kertaakaan sen jälkeen, kun kuulin että voitto osui kohdalle. Halusin, että asunto on testikerralla ryöttäinen kuin mikäkin.”

”Jännitin etukäteen monta päivää tulevaa siivousta. Tiesin, että meille on tulossa ulkomaalaistaustainen siivooja ja oma englanninkielen ohjeistukseni jännitti. Kaikki sujui kuitenkin hyvin sekä Freskan asiakaspalvelun että siivoojamme Nandan kanssa.”

eteinen

Sitten siivoojat hommiin! Kaikki olivat poistuneet kotoaan siivouksen ajaksi; töihin, asioille, kyläilemään ja viikon ruokaostoksia tekemään. Ja kotiinpalatessa odotti siis puhdas koti:

”Siivous sujui mielestäni  hyvin ja siivooja  oli onnistunut kivasti myös meidän 5-vuotiaan tyttären huoneessa, josta annoin lähtiessä ohjeeksi, että tekee jos ehtii. Koko huone on nimittäin täynnä pikku-aarteita ja siellä on vähän soveltumattomat säilytyskalusteet,  että esimerkiksi pölyjenpyyhintä on haastavaa. Lisäksi olin  olin todella tyytyväinen märkätilojen ja keittiön siivoukseen. Omat taidot ja ehkä aineet eivät riitä samaan tulokseen.”

”Siivous sujui kaiken kaikkiaan hyvin. Siivooja oli saanut hyvää jälkeä aikaiseksi siihen nähden, ettei kotiamme ollut siivottu aikoihin. Olin oikein tyytyväinen. Minut yllätti se, että siivooja olisi ollut valmis siivoamaan vaikka lemmikkieni häkit, jos olisin niin halunnut :D ”

”Oikein siistiltä siis vaikutti siivouksen jälkeen ja itselle tuli mukava levollinen olo. Siivouksessa yllätti ensinnäkin siihen varattu aika, sillä itse yritän hutaista siivouksen viikottain läpi noin 1/2 tähän varatusta ajasta. Toiseksi olin yllättynyt siitä, kuinka helppoa lopulta oli päästää vieras ihminen siivoamaan.”

Kaikki vastaajat olivat yksimielisiä kouluarvosanaa (4-10) antaessaan: kiitettävä 9.

kirjasto-siisti-freska

Yksi voittajista tilasi heti käynnin jälkeen säännöllisen siivouksen Freskalta:

”Tulen käyttämään jatkossa Freskan palveluja 3h ajan joka kuukausi. Olimme niin tyytyväisiä, että ulkoistimme pölyjen pyyhinnän ja imuroinnin samalle siivoojalle jatkossakin. Freskalta saimme hyvän tarjouksen ensimmäiseen siivouskertaan ja saimme toivoa haluamamme päivän ja kellonajan, jotka toteutettiin toiveidemme mukaan.”

”Ehdottomasti! Todella helppoa ja ammattitaitoista!”, vastasi toinenkin voittaja samaan kysymykseen.

Kolmas voittaja ei budjettisyistä juuri nyt tilaisi itselleen vakituista siivousta ainakaan suositellulla tuntimäärällä, mutta kirjoittaa silti:
”Voisin ostaa Freskalta tulevaisuudessa siivouspalveluita esimerkiksi ennen perhejuhlia. Vähän jo tätä suunnittelenkin, kun tarkoituksena on lähitulevaisuudessa järjestää nimiäiset.”

Pakko antaa muuten tällainen oma vink-vink tähän; meilläkään ei nimittäin ole siivous sillä suositellulla tuntimäärällä, juuri samasta budjettiteknisestä syystä. Meille suositellaan laskurissa viittä tuntia viikossa, mutta me on tilattu vain kaksi tuntia ja vieläpä kahden viikon välein. Siinä ajassa ei tietenkään millään ehdi siivota koko taloa lattiasta kattoon, mutta kerron siivoojalle aina ”täsmäkohteen” (tyyliin ”keittiö, olkkari ja eteinen”) ja siivooja siivoaa sovitussa ajassa sen, minkä ehtii. Useimmiten on ehtinyt enemmän kuin mitä kuvittelin :)

Onko täällä kuulolla muita viime aikoina Freskan siivouksen tilanneita? Millaisia kokemuksia teillä on ollut?

olohuone

Freskalta luvattiin pitää viimeksi saadut alekoodit vielä 22.11. asti voimassa, eli: 50 % alennus ensimmäisestä siivouksesta säännöllisille asiakkaille tai 30 euron alennus kertasiivouksesta.

Koodit ovat:
30PUUTALO antaa 30€ alennuksen kertatestaajille
50PUUTALO antaa 50% alennuksen ensimmäisestä siivouksesta säännöllisiksi asiakkaiksi ryhtyville

Tilauksen voi tehdä osoitteessa: www.freska.fi

 

 

…ja koska arkirealismi, niin loppukaneetiksi vielä tämä:

”Pari tuntia kotiintulon jälkeen tavarat oli taas hujanhajan ja lapsi nuoli peiliä, makaroonit oli liiskattuna lattialla.. mutta sitä se on :)”

Jepjep. Sama meillä. Illalla sitä katselee ympäriinsä, että jaahas, olihan täällä hetki sitten siistiä. Mutta ainakin tietää, että niiden lattiallekipattujen 20183 duplo-palikan alla on ihan puhdasta :D

21
Like

You Might Also Like

  • kukka
    13.10.2016 at 16:28

    Menee nyt ohi aiheen, mutta haluaisitko kertoa joskus postauksessa miten kodinhoitohuoneen remontti on onnistunut näin pidemmällä käytöllä? Siis onko ratkaisut olleet hyviä yms. Meille tulossa myös pientä remppaa ja pyykinlajittelujuttuja mietin.

    • krista
      13.10.2016 at 21:08

      Hei joo, mielelläni! Tää onkin ollut juttuaiheena mielessä ja pitää tietysti tehdä ”pyykkikuulumiset” alta pois ennen Espanjaan lähtöä :) Kiitos vinkistä siis, postaus tulossa!

      …ja siis lyhyesti sanottuna: OON ollut tyytyväinen,todellakin! Elämäähelpottavin remontti meillä koskaan! Lajittelu vaan on niin <3 <3 <3 Kehitettävää olisi vielä lisää kuivaustilaa (ei harmi kyllä mahtunut) ja puhtaan pyykin varastointitilaa (lisää koreja)... Mutta joo, lähiaikoina (varmaan ens viikolla) lisää!

  • Savi
    13.10.2016 at 16:45

    Olin tosissani katsomassa hintaa muuttosiivoukselle, mutta eihän tätä tietenkään ole Lahdessa saatavissa 😧

    • krista
      13.10.2016 at 21:10

      Äh niin totta – tää on pääkaupunkiseudun, Tampereen ja Turun ympäryskunnissa tällä hetkellä… Toivottavasti laajentavat! Harmi, että ei osunut teidän kohdalle!

  • Tirpustiira
    13.10.2016 at 17:21

    Mä joka kerta kuukausittaisen Freskan siivoajakäynnin jälkeen mietin miten en kyllä voisi paremmin eurojani sijoittaa. Oon miettinyt siivousajan lyhentämistä mutta mies on onneksi tässä asiassa järjen ääni :D

    • krista
      13.10.2016 at 21:12

      Joo kyllä mäkin oon niii-iiin monesti ajatellut, että hitsi tää on kyllä joka euron arvoista!

  • Tilia
    14.10.2016 at 09:40

    Hei, miten ne siivoajat tietävät, mihin kaikki se kulkeilla oleva rompe laitetaan? Vai kasaavatko vain johonkin yhteen kasaan kaikki vesilaskut, kirjastonkirjat, korjaamista odottavat vaatteet, lattialle unohtuneet kauppakassit, mittanauhat, sarjakuvalehdet, vapusta asti vetelehtineet ilmapallopumput, koiranlelut ja jumppamatot jnejne.? Näistä ainakin meillä se pahin sotku syntyy, mikä estää perussiivouksen, ja itsekään en aina tiedä, mikä se minkin tavaran virallinen säilytyspaikka on. Jos siivooja ne laittaa jonnekin poissaollessani, miten ne sitten ikinä löytyvät mistään? Vai onko joku iso ikeankassi ”kaatoluokkana”, jonne mysteeriromppeet kerätään? Vai jätetäänkö ne paikoilleen, ja mopataan alta vaan? Kuvista päätellen ne ovat jonnekin kadonneet.

    • krista
      14.10.2016 at 10:06

      Tämä oli meilläkin just se kynnyskysymys, jonka takia pitkään viivyttelin siivoojan hankkimista! Aattelin, että ”ois kiva, mutku ei se meillä onnistu, kun… no just kaikki tuo mainitsemasi” :D

      Me käytiin eka kerralla siivoojan kanssa talokierros ja siinä samalla annoin ohjeita: esim. lelut koreihin (meillä on eri ”lelutyypeille” omanlaiset korinsa), mihin laitetaan vaatteet (hän on viikannut ne yhteen kasaan), mihin keittiön pöydän paperit (yhteen pinoon) jne., missä on muovipussien säilytys jne. ”Irtotavaran” (esim. just jos ois joku random-pumppu keskellä lattiaa; sellainen tavara siis, jolle ei ole paikkaa) siivooja on meillä laittanut aina keinutuolin päälle – siitä jopa itselläkin joskus tulee vietyä sille ”lopulliselle” paikalleen (tyyliin kellariin). Mutta tosiaan tää on jännästi muotoutunut vähän niin kuin itsestään. Ja meillä siis just sitä irtorompetta ON :D Joistain osista (vaikka työpöytä) oon suosiolla sanonut, että ei tarvitse tehdä mitään (tai pyyhkiä vaan pölyt niiltä osin, kun pääsee pyyhkimään) ja sit on myöhemmin tullut itsellä joku kummallinen motivaatio järjestä se kohta sit seuraavaa siivousta varten. Mä luulen, että nuo siivoojat on tottuneet toimimaan just sen romppeen kanssa, kun tavallisten ihmisten (lue: ei sisustuslehtityyppisiä) koteja siivoavat. Itsestä se etukäteen tuntui ongelmalta, mutta ei se sit loppujen lopuksi ollutkaan.

  • Elina*m
    14.10.2016 at 18:53

    Meillä on käynyt nyt kaksi kertaa Freskalta siivooja ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Sun antaman alekoodin innoittamana testattiin :) ja eihän siitä tarvinnut ees keskustella jatketaanko ekan käynnin jälkeen.
    Aikaa on varattu 3h kahden viikon välein noin 100m2 asuntoon ja on ollut kyllä tosi siistiä kun ollaan tultu kotiin, sohvat pöyhitty ja tuoleilla olevat vaatteet viikattu jne. Me ollaan järkätty tavarat edellisenä iltana ja sekin menee aika kivuttomasti kun sen tekee nyt säännöllisesti.
    Minusta ihaninta oli että siivooja oli niin ilmeisen ylpeä ammatistaan työstään, ja syystä! Hyvä ja luotettava siivooja vaan on todella kallisarvoinen arjen helpottaja

    • krista
      14.10.2016 at 19:56

      Jee, tosi kiva kuulla! Selvästikin noilla käy helposti niin, että testikäynti johtaa pysyvaään asiakkuuteen :D Hyvä niin, sehän on vaan merkki siitä, että palvelu on hyvä ja hyödylllinen! :) Ja just kun siivoojasta tulee ”tuttu”, on helppo jättää koti luotettavan tyypin käsiin!

  • Iina / MouMou
    15.10.2016 at 12:26

    Mä ostin blogiyhteistyön päätteeksi jatkuvan siivouksen. En osaa enää elää ilman Ramonaa! :)

  • Minna
    15.10.2016 at 18:19

    Mä haaveilen siivoojasta, mutat toistaiseksi en vaan ole saanut aikaiseksi.