3+1 kotipäivän pelastajaa

Tämä viikko on ollut jo niii-iiiin paljon helpompi kuin viime viikko. Vauvavälineurheilun lisäksi arjen pelastajia ovat olleet nämä tekemiset, joita voi puuhastella naperon kanssa sohvalta imeys- ja vauvansylittelyhommista käsin.

1. Uudet kirjat

Vanhat kirjat oli jo tuhanteen kertaan luettu – Joel totesi, että nyt tarvitaan uusia. Prismaan. Näillä kolmella uudella ollaankin sitten hyvin vedetty koko viikko. 

2. Tarra-askartelukirja

Tämä on ollut aivan valtava menestys! Kirjassa on neljä sivullista tarroja sekä pieniä tehtäviä – eli paikkoja, mihin tarrat on tarkoitus kiinnittää: 

Tirppa on askarteluun ihan hulluna – tämän parissa on vietetty jo tuntikaupalla aikaa. Ihan jo jännittää, että mitä sitten tehdään, kun kaikki tarrat on kiinnitetty. Saakohan tällaisia samantyyppisiä kirjoja jostain lisää? 

3. Eläinpeli

Ai miten niin soveltuu yli 3-vuotiaille? Ostin jo viime kesänä lähistön lasten kadulle tekemästä pikkukirppiksestä eurolla nostalgisen eläinpelin. Säännöistä viis – me pelataan sitä niin, että etsitään yhdessä oikeita paikkoja yhdelle kortille kerrallaan.

…ja se plus yks: tarviiko edes selittää?

Toimii aina.

 

PS. Hupsis, olin ihan unohtanut, että olin tehnyt treffit kantoliinavalmentaja-Anun kanssa tälle iltapäivälle. Ja luonnollisesti tänään meillä oli vielä tavallistakin isompi kaaos – Joel oli viettänyt eilisen illan yksin lasten kanssa, kun minä lähdin (45 minuutin varoitusajalla; hupsis, melkein unohdin senkin) työpaikan kesäjuhliin. Anu siis tupsahti meille saippuakuplakuvan taustalla näkyvään kaaokseen.

Hupsis. Anteeksi.

 
Like

You Might Also Like

  • Satussa (Ei varmistettu)
    5.6.2014 at 18:51

    Kivan näköinen tuo tarrakirja! Muistatko, mistä se on ostettu?
    Ja ihanaa, että jossain blogissa on joskus vähän sotkuakin havaittavissa, eikä aina supersiistiä ja puhtaanvalkoista :)

    • Kristaliina
      5.6.2014 at 19:01

      Ihan sieltä Prismasta sekin :) Muita tarra-askartelukirjoja sieltä ei osunut silmään kuin tuo Muumit, mutta mekin ihan supermielellään ostettaisiin vastaavia lisää, jos jostain löytyy. Vinkkejä otetaan vastaan! :)

  • lmm (Ei varmistettu)
    5.6.2014 at 18:58

    Voi ei miten ihana peli! Voi kun mäkin löytäisin tuon jostakin itselleni, eiku siis pikku neidille. ;)

    • Kristaliina
      5.6.2014 at 19:04

      Mulla on sellainen muistikuva, että oisin itsekin tuota lapsena pelannut. Klassikko :) Silmät auki kirppiksillä, toivottavasti tulee vastaan!

      • Mari T. (Ei varmistettu)
        5.6.2014 at 19:25

        Oisitko ehkä meillä pelannut? Mulla on peli edelleen tallessa, en oo raskinut hävittää :)

        • Kristaliina
          5.6.2014 at 20:38

          Hei joo, voi hyvin olla!!! :) Mahtavaa, ei tuollaisia kannatakaan hävittää!

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    5.6.2014 at 19:04

    Olen ostanut vastaavanlaisia tarrakirjoja Helsingin keskustan Sokoksen kirjaosastolta. Tosin tarroja oli paljon enemmän kuin tuossa muumikirjassa, monta aukeamaa. Dinosauruksia, viidakon eläimiä, trooppisia kaloja, lintuja, metsän eläimiä ja kullekin sopivia taustoja joihin tarroja saa liimata.

    • Kristaliina
      5.6.2014 at 19:06

      Uuuuu! Kiitos vinkistä!

  • Andelii (Ei varmistettu)
    5.6.2014 at 19:09

    Stoccalta olen ostanut tarra askartelukirjoja. Osa voi olla isommille tarkoitettu mutta vanhemman avustuksella onnistuu.

  • Lyydia
    5.6.2014 at 19:10

    Kyllä noita tarrakirjoja löytyy vaikka millasia. Usein hyllyyn on erikseen nimetty kohtakin tarrakirjoille. Mutta valitettavasti mun täytyy todeta että tuo teidän kaaos on kyllä aika laimee versio kun nyt tässä sohvalla tissitelles vertaan sitä tähän meidän omaan. Mä kärsin….!

  • Seppo (Ei varmistettu)
    5.6.2014 at 19:43

    Tarrakirjoja löytyy tosiaan vaikka mistä, huomaat kyllä kun nyt niitä alat silmilläsi etsimään. Kirjakauppaan suuntaisin ehkä ton Stoccan ja Sokoksen lisäks. Ja jos kirjat alkaa olemaan luettu hetkessä läpi, niin kirjastoon mars…iso kassillinen uusia kirjoja kerran viikossa, ihanaa luksusta, mein arkea sillon ku olin vielä lasten kanssa kotona.

    • Kristaliina
      5.6.2014 at 20:37

      Mahtavaa, täytyy siis vaan avata silmät tällaiselle ihan uudelle tarrakirjaulottuvuudelle! :) Kaikkea uutta sitä oppii lasten myötä :)

  • Sillypäänts
    5.6.2014 at 21:38

    Tarrakirjan nähdessäni mieleeni muistui lapsena kovassa käytössä ollut kirjanen, jonka tarrat pystyi liimaamaan moneen kertaa kirjan aukeamille, tarrrat olit sellaisia vähän kontaktimuovisia. Jos niitä vielä 2000-luvulla löytyy niin niidtähän olisi iloa pidemmäksi aikaa :).

    • Paprika (Ei varmistettu)
      5.6.2014 at 22:06

      Tämä miulekin tuli mieleen! Sitten niitä aina nuoltiin että ne pysyisi paremmin :D:D

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    5.6.2014 at 21:56

    Pipsa Possu kirja… Eikö sinulla ollut jotain sitä vastaan…?

    • Kristaliina
      5.6.2014 at 22:01

      Ei varsinaisesti vastaan, vaan ainoastaan ihmettelin :) …mutta tirppa rakastaa tuota!

      • Kristaliina
        5.6.2014 at 22:02

        …ja lastenkulttuurilliset ratkaisut meillä tehdään lasten maulla, vaikka ”kulttuurin” pää näyttäisikin m*lkulta :D :D :D

  • Pingale
    5.6.2014 at 22:10

    Meillä on tuo sama klassikkopeli, Eläinlotto! Se on peräisin omasta lapsuudestani. Muistan, kuinka hassua ja jännittävää oli, kun olin oppinut lukemaan ja korteissa suomenkielisen sanan vieressä oli jotain ihan siansaksaa :D (kunnes äitini kertoi ruotsinkielestä..)

    Ihanaa kuulla, että elo alkaa soljua!

  • Cpop
    5.6.2014 at 22:29

    Siis mie muistan noita tommosia tarrakirjoja lapsuudestani! Ainakin Miina ja Manu tarrakirjasia oli sillon samanlaisia/saman tyyppisiä! Onkohan niitä vielä jossain? Ihan ruokakaupassa muistan itseni kinuamasta niitä miina ja manu kirjasia, haha!

    Miulle muuten tulee AINA se siun pipsa possu postaus mieleen, kun katotaan naperon kanssa Ponyo rantakalliolla elokuvaa! Siinä nimittäin sen alkumusiikin kohdalla yhdessä vaiheessa on yksinkertaistettuna niitä kaloja mikä se ponyo on, ja arvaappas miltä ne näyttää siinä? haha!

    Totoro ja Ponyo rantakalliolla elokuvissa on muuten suositus kaikenikäisille ja meidän 2veehen ne on uponnut kun häkä! Ponyo on ehkä vähän pelottavampi, mutta Totoro on IHANA! (: Suosittelen.

  • -jenni-
    6.6.2014 at 08:00

    Meidän kotipäivien ehdoton pelastaja on hiekkalaatikko. Siitä revitään riemua jo toista kesää! Ja nyt kun poika vihdoin syntyi, niin poika vaunuun ja itse laatikolle. Hetkeksi tulee taas parempi äiti olo :)

    • Kristaliina
      6.6.2014 at 17:44

      Meillä kans ois kyllä omalla pihalla hiekkalaatikko, mutta en ole vielä uskaltanut edes sinne asti – nössöminä. Pelkään, että Seelalle iskee heti iso ÄÄÄÄÄ ulos päästyä ja sitten tirpalle tuleekin iso pettymys, kun ensin mennään ulos ja sitten pitääkin heti lähteä sisään…

      Mutta ehkäpä jo ens viikolla yritän!

  • Hoo TRE (Ei varmistettu)
    6.6.2014 at 08:06

    Parhaat tarrakirjat on ollut sellaisilla halpiskirjatoreilla, u know.

    • Kristaliina
      6.6.2014 at 17:47

      Aaa sellaisissa kauppakeskusten aulakirjamyyntipaikoissa…?

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    6.6.2014 at 09:35

    Kun omat kirjat loppuu, kannattaa suunnata myös kirjastoon :) Vaikka täytyyhän omaakin varastoa välillä toki täydennellä

    • Kristaliina
      6.6.2014 at 17:50

      Kirjasto oiskin tuossa lähellä – jos vaan uskaltais näiden kahden kanssa lähteä… :) Eka pitäis varmaan maksaa omat kirjastosynnit pois; siinä mulle isoin syy vältellä kirjastoja – nolottaa tiskillä, halvemmaksi tulee varmaan ostaa ne kirjat :D

      • Vierailija (Ei varmistettu)
        7.6.2014 at 20:52

        Nääh, meilläkin tulee lähes joka kerta jotain maksua, mun omista lehdistä lähinnä, ja aina välillä jostain kirjasta joudun pahoittelemaan, kun nuorimmainen on liian rajusti lukenut. Hyvin ne aina ovat ottaneet. Onneksi lastenkirjoista ei mene täällä ainakaan myöhästymismaksua, muutoin ehtisikin kertyä vielä enemmän :) Vaikka ei ne montaa päivää yleensä myöhässä ole, mutta kolmelle muksulle pino on jo aika iso

  • Jeba
    6.6.2014 at 12:28

    Kiitos näistä vinkeistä! Miten mahtaa toimia puolitoista vuotiaan kanssa? Tarrat on liimattuna ikkunoihin tai seiniin…? :) ite kanssa miettinyt, että miten viihdyttää poikaa kun imetän vauvaa ( joka vieläkin masussa, murhh. ) mut ehkä näistä sitten sovellan jotain… :)

    • Kristaliina
      6.6.2014 at 17:52

      Kantsii kokeilla! Tirppakin tietysti askartelee autettuna, mutta se yhdessä tekeminen onkin just kivaa <3

      Täällä jännitetään kans teidän tilannetta – pian, pian! :)

      • Jeba
        8.6.2014 at 11:57

        Jeps, me kokeillaan. :) hei… viisi päivää jo yli lasketun ajan eikä merkkiäkään! Niinku ei mitään! Olen tällä hetkellä todella turhautunut ja vihainen ja mitä vielä! >:/

        • Kristaliina
          8.6.2014 at 15:26

          Ääääh se voi tosiaan mennä noinkin päin – voi tsempit odotteluun, kirjaimellisesti! Täällä koko porukka odottelee henkisesti sun kanssa, toivottavasti pian alkaa tapahtua!!!

  • ElsaNiini (Ei varmistettu)
    6.6.2014 at 13:06

    Mä oon kummitytölle tilannut tarrakirjoja täältä: http://www.bookdepository.com/search?searchTerm=sticker+book&amp;search=… Löytyy hyviä valikoimia eikä oo postikuluja :) Ja on riittänyt valikoimaa vaikka toinen täyttää jo kuus!

    • Kristaliina
      6.6.2014 at 15:16

      Oho, tuolla on Pipsa Possuakin! Tirppa riemastuu! :D

  • Miia. (Ei varmistettu)
    6.6.2014 at 14:59

    Me käydään tytön kanssa vähintään kerran kuukaudessa kirjastossa lainaamassa nippu uusia kirjoa – Aina uutta luettavaa eikä maksaa mitään. :) Kirjasto meillä viel sopivasti n.500metrin päässä.

  • jokirapu (Ei varmistettu)
    6.6.2014 at 15:13

    Meillä 2veen mielestä hitti on Prismasta ostettu magneetti kirja jossa on eläinmagneetteja ja niitä voi sitten uudelleen ja uudelleen laittaa sinne kirjan sivuille.

    • Kristaliina
      6.6.2014 at 15:15

      Oi! Täytyypä ensi kerralla katsella! Meilläkin on magneetteja: just muumimagneetit ostettiin nyt, ja aiemmin oli Hello Kittyt, joilla on vaatteet = voi pukea ja riisua. Mutta niitä käytetään vaan jääkaapin oveen. Täytyypä tsekata tuollaiset magneettikirjat, en ole sellaisista ennen kuullutkaan, kiitos vinkistä!

  • Nunu La
    6.6.2014 at 15:32

    Mä  niin kaipaisin omille tytöilleni sitä vanhanajan tarrakirjaa mistä saa tarrat helposti irti vaikka kuinka monta kertaa. Kasarilapsena itse muistan kuinka siistiä oli ostaa uusia tarroja ja vaihdella niitä sitten kavereiden kanssa. Mutta sellasia kunnollisia en oo löytänyt.

     

  • Tiita Anniina (Ei varmistettu)
    7.6.2014 at 00:07

    Heippa, oon lukenut loistavaa blogiasi jo melko pitkään, mutta en oo kommentoinut vielä kertaakaan. Nyt oli pakko tulla kommentoimaan tätä. Olin itse lapsena tarrakirjafani ja mulla oli juurikin sellaisia kirjoja mistä ylempänäkin jo kirjoitettiin, eli mistä sai tarroja irti ja takasin niin monesti kuin vain tarrat oli tallessa :) ei lopu siis tarrat kesken! Jos jostain löytyy vielä, niin suosittelen :)

  • pian äiti neljälle mössykälle (Ei varmistettu)
    7.6.2014 at 15:33

    Meillä kovasti kulutettu tarrakirjoja,hyviä tarrakirjoja netin kirjakaupoista löytyy hurjasti,esim. Adlibris, Akateeminen ja Turun kansallinen kirjakauppa.
    Uudelleen liimattavia siirtotarrakirjoja niukasti..

    Imetystuokioiden ajaksi meillä myös käytetty lattiapalapelejä(play2learn,vaahtomuovinen) ja jättipalapelejä,kivoja pienille käsille :)
    Ja näiden väliltä palapelikirjat ;)

  • Mary-Jane
    8.6.2014 at 12:42

    Mä rakastin lapsena tuollaisia tarra- ja puuhakirjoja! :)  Kerran puuhailin ystäväni lapsen kanssa tuollaisen kirjan parissa ja taisin olla siitä itse innostuneempi kuin muksu. :D