Täältä sängynpohjalta käsin aika on suhteellisen venyvä käsite – niinpä tässä ihan pokkana sössin lusikkani soppaan puheenaiheesta, joka näköjään on käynnistynyt jo lähes viikko sitten…
Nojoo, eli minähän oikeasti siis heräsin tähän ruokakeskusteluaiheeseen vasta eilen illalla Fitness Fuhrerin bloggauksen luettuani. Olin kyllä huomannut Toimituksen päivän kysymyksen aiheesta, mutta alkuperäisen Jätä mullekin -blogin jutun menin lukemaan tosiaan vasta eilen illalla.
Ja aihe jäi kyllä nyt sen verran pyörimään omaankin mieleeni, että en ehkä nyt voi olla bloggaamatta tästä samasta aiheesta, vaikka olinkin ajatellut tälle päivälle jotain ihan muuta…
*******
Jos haluatte lukea ihan älyttömän hyvin kirjoitetun ja argumentoidun tekstin ruoasta, lukekaa ihmeessä tuo Fitness Fuhrerin teksti – oon niii-iiin samaa mieltä tyyliin kaikesta. Siksipä minun ei tietysti kannata kirjoittaa samaa asiaa uudestaan. Mutta silti halusin lisätä keitokseen (hihi miten mä en pysty pysymään erossa näistä ruokatermeistä) vielä yhden, mun mielestä tosi-tosi tärkeän sanan, joka mulle nousi mieleen päällimmäiseksi siitä alkuperäisestä keskustelunavauksesta: arvot.
*******
Näin ihan suoraan sanottuna: mun mielestä keskustelunavauksessa (aiheesta kuin aiheesta) mennään rankasti metsään, jos kirjoittaja ottaa lähtökohdaksi omat arvonsa ja olettaa, että niiden tulee olla kaikille muillekin standardi – ja sen jälkeen alkaa arvostella muita ihmisiä siitä, että he eivät noudata kirjoittajan omia arvoja.
Otetaanpa kärjistetty esimerkki: kaksi ihanaa seuraamaani blogia Onnenpäivä ja juuri tuo Fitness Fuhrer. Treenipainotteisia blogeja molemmat. Mitä jos jompi kumpi, A. Sinivaara tai Fffifi, kirjoittaisivat blogiinsa tekstin, jossa kertoisivat tuijottavansa bussipysäkillä seistessään toisten ihmisten vyötärömakkaroita ja argumentoisivat kauhisteluaan näin (suoraan poimittuna Jätä mullekin -blogin alkuperäisestä kirjoituksesta):
”Mielestäni olen oikeutettu arvostelemaan muita, sillä arvostelen jatkuvasti itseäni ja omia valintojani.”
Kuinka moni vetäisi herneen nenäänsä? Minä ainakin :)
Nooh, en usko, että kummallekaan treenibloggaajalle tulisi mieleenkään kirjoittaa näin. Päin vastoin – kun täällä Lilyssä joku tuskailee jenkkakahvojaan, nämä kaksi ihanaa tuntuvat olevan usein lohduttamassa, tsemppaamassa ja kannustamassa.
On ihan eri asia näyttää omaa, positiivista esimerkkiä (ja sitä kautta inspiroida muita) kuin arvostella toisten tekemiä valintoja.
*******
Niin siitä ruoasta.
Puhdas, eettinen ja hyvistä raaka-aineista tehty ruoka on oikein hyvä arvo sinänsä. Mutta kaikkien ihmisten elämässä se ei nouse tärkeimpien asioiden top-viitoseen tai edes kymppiin. Sekö oikeuttaa arvosteluun? Mikä arvo sen arvostelijan top-listalta on sitten tipahtanut pois, kun se ruoka sinne kärkeen mahtuu – pitääkö sitten aloittaa vasta-arvostelu siitä aiheesta? Ei. Koska eihän se sellainen mihinkään johda.
Minä olen niitä ihmisiä, joille ruoka ei ole niin kovin tärkeää. Okei pidän hyvästä ruoasta ja haluan syödä terveellisesti (ja mielestäni syönkin) ja olen niii-iiiin onnellinen, että Joel tekee meille (mun mielestä) aivan huippuherkullista ruokaa; usein puolivalmisteista itse soveltaen ja jatkaen. Mutta ruoka ei kuitenkaan nouse prioriteettilistallani niin tärkeäksi, että olisin valmis itse käyttämään sen valmistamiseen aikaa ja vaivaa, saatikka että lähtisin ympäri kaupunkia tuoreita raaka-aineita metsästämään.
En pääse nyt alakertaan tarkistamaan, mutta veikkaan, että meidän jääkaapistamme löytyy juuri tälläkin hetkellä nuo kaikki alkuperäisessä Jätä mulle -blogin tekstissä paheksutut kamalat-kamalat ruoat: ”iso paketillinen X-trajuustoa, leipää, pullo Rainbow-cokista, suklaalevy, kaksi banaania, litra rasvatonta maitoa ja mansikkajogurttia, sekä paketti nakkeja.” Tai no melkein: cola on meillä Cokista ja suklaa on viime jouluna lahjaksi saatu, avaamaton konvehtirasia. Eikä nakkejakaan taida olla jääkaapissa, mutta luultavasti pakasteessa on. Että hyi hyi meitä, ollaanpas me… …mitä? Moukkia? Tietämättömiä? Ylipainoisia? Köyhiä? Juntteja? Sivistymättömiä? En todellakaan tiedä, mitä kirjoittaja haki takaa.
*******
Myös White Trash Diseasen Nata on näköjään kirjoittanut pari päivää sitten tästä aiheesta. Natan kirjoitus ei muuten ärsyttänyt yhtään – ero taas sama: Nata kertoo itsestään eikä arvostele muita. Kirjoituksesta ihanien kuvien lisäksi jäi päällimmäiseksi mieleen se, että Nata kirjoitti käytäneensä viime kuussa yhteensä 975 euroa ruokaan kotona ja ravintoloissa. Yhdeltä hengeltä siis.
Ensimmäisenä tekisi tietysti mieli älähtää, että meillä ei olisi ikinä varaa tuollaiseen. Mutta hetkinen – olisiko?
Kyse on edelleen niistä arvoista, elämänvalinnoista.
Jos me Joelin kanssa olisimme esimerkiksi juuri nyt lapseton pariskunta, joka olisi muuttanut yhteen Joelin Kampin-kaksioon tai minun Punavuoren-kaksiooni… Tekisimme molemmat töissä pitkää päivää, emmekä tekisi kuukauden mittaisia Aasian-reissuja… Jos olisimme tehneet sellaiset valinnat elämässämme, kyllähän meillä luultavasti olisi varaa.
Mutta teimme erilaiset valinnat sen perusteella, mitkä asiat meille tuntuvat tärkeiltä.
Se, että työssäkäyvä nuori aikuinen käyttää ruokaan kuukaudessa itse ansaitsemiaan rahoja lähes tonnin ja nauttii siitä täysin siemauksin, on erittäin ok. Hyvä, Nata!
Minä taas olen erilainen. Minäkin olin jossain vaiheessa työssäkäyvä nuori sinkkuaikuinen, mutta silti söin vain työpaikalounaan ja keitin illalla ne Mama’s-nuudelit. Koska minä olen minä – ja ruoka ei silloinkaan ollut prioriteettilistani kärjessä. Ne rahat, jotka jollain toisella menevät hyvään ruokaan, menivät minulla matkusteluun ja opintovapaatilille säästöön. No, opintovapaata ei koskaan tullut. Sen sijaan tuli tämä elämänvaihe, ja ne säästötilin säästöt ovat osaltaan olleet mahdollistamassa meidän nykyistä elämäämme juuri näin.
Ja sekin on erittäin ok.
Olenko edelleen junttimoukkaylipainoinensivistymätön, kun minulla on jääkaapissani Xtra-juustoa (josta tykkään)?
*******
Apua, tämä teksti on jo hurjan pitkä, mutta pakko jatkaa vielä – sori avautuminen…
Alkuperäisen bloggauksen keskustelussa nimimerkki Kotiäiti kertoi (hyvin positiiviseen sävyyn) heidän ruokavalinnoistaan ja päätti kommenttinsa lausahdukseen:
”Laittaisinko alle 2 vuotiaan lapseni tarhaan sen takia, että menisin töihin jotta saisin ostaa kaupasta ”parempia” elintarvikkeita, luomua ja lähiruokaa?”
Kommentti sai paljon tykkäyksiä (minultakin), mutta myös jonkin verran kritiikkiä. Kommentti näköjään nostettiin esiin myös Natan bloggauksen kommenteissa – joku kirjoitti näin, alkuperäistä bloggausta kehuen:
”Mutta huhheijaa mitä ihmisiä ja kommentteja! Tykkäsin erityisesti ’kotiäiti’ tyypin kommentista ja kohdasta ”Laittaisinko alle 2 vuotiaan lapseni tarhaan sen takia, että menisin töihin jotta saisin ostaa kaupasta ”parempia” elintarvikkeita, luomua ja lähiruokaa?” Miksi et laittaisi?! O.o”
Öööö – koska kyseessä on arvovalinta?
Kun kerran Kotiäidin elämässä lapsen hoitaminen kotona on tärkeämpi arvo kuin ”paremmat” elintarvikkeet, eikö ole aivan hemmetin hienoa, että heillä on päätetty toimia (ja pystytty toimimaan) omien arvojen mukaisesti juuri näin? Ja samaan hengenvetoon siis lisäys, että lapsen hoitoonlaittaminen ei tietenkään ole sen huonompi ratkaisu – jokaisesssa perheessä toimitaan sen oman tilanteen mukaisesti parhaalla mahdollisella tavalla.
Ja taas tänne puutalon elämään tuotuna: meillä säästetään (mm.) ruokalaskusta ja myös monesta muusta asiasta, jotta jompi kumpi vanhemmista voisi olla kotona nyt lapsen/lasten ollessa pieniä ja yritetään suunnitella elämää niin, että perheellä olisi mahdollisimman paljon yhteistä vapaa-aikaa ja myös mahdollisuutta toteuttaa itseään muutenkin kuin palkkatyössä. Totta kai tällaiset valinnat tehdään aina joidenkin muiden valintojen kustannuksella. Tällä hetkellä meillä pidetään maaliskuun menoista tiukkaa exceliä, jotta nähdään, että mihin se raha menee ja mistä voidaan vielä säästää. Jotta pääsemme toteuttamaan niitä omia unelmiamme.
Nämä ovat meidän arvojamme, jotka meille ovat tärkeämpiä kuin se juustomerkki.
*******
Mä todella toivon, että meidän peräämme siellä Prisman kassajonossa ei osu ihminen, joka kauhistuneena tuijottaa ostoshihnalle nostamiamme ruokia ja tekee arvionsa meistä ihmisinä sen perustella.
Tai tarkemmin ajateltuna. Ihan sama, vaikka osuukin ja tekeekin.
Tajusin juuri, että asiahan on huomattavasti enemmän sen ihmisen ongelma kuin meidän. Me olemme tyytyväisiä näin.
irmelizz (Ei varmistettu)
18.3.2014 at 15:31Samaa mieltä Krista! Kuitenkin haluan mainita, että ompas loppujen lopuksi mukava juttu että tämä alkuperäinen bloggaus Jätä mullekkin -blogissa julkaistiin, koska se herättää näin paljon ajatuksia ja mielipiteitä. Kirjoitus joka herättelee ajattelemaan ja kommentoimaan on tavallaan erittäin onnistunut kirjoitus. Ja täälläkin näin monta ihmistä on sen pohjalta ottanut osaa keskusteluun ja vaihtanut ajatuksia. Varmasti alkuperäisenkin tekstin julkaisija on jotain oppinut muiden kokemuksista… :)
Kristaliina
18.3.2014 at 15:37Totta – tämä on hyvä puheenaihe! Ja tosiaan ikään kuin ”pinnalla” meidän yhteiskunnassa nykyisin, eli ajankohtainen myös.
pelagia
18.3.2014 at 17:03En ymmärrä miksi halpismerkit ovat mukamas niin paljon huonompia. Ihan samaa kamaa ne on, koruttomissa pakkauksissa vain. Ja ilman mainontaa, esim Snickers ja Rainbown vastaava. Samoista raaka-aineista ja samoissa tehtaissa valmistettuja. Ihan yhtä epäeettistä ja epäekologista kaikki tehotuotettu ja/tai kaukaa rahdattu ruoka loppupeleissä on.
Pätee myös vaatteisiin, aika usein se satasen paita on samojen lasten ompelema, kuin se vitosen paita.
Tai ehkä olen vaan tyhmä moukka.
SiniM (Ei varmistettu)
18.3.2014 at 17:25Mietin kaiken tämän keskustelun valossa, tulisiko meillä kuitenkin olla yhteiskuntavastuu ostaa eettistä ruokaa? Tulisiko valtion taata eettinen ruoka? Ja mitä on eettinen ruoka? Tiedän, että katoihin, sulavesiin ja paahteisiin ei vaikuta paljoakaan se, syökö syrjäinen suomalainen porkkanaa tai pullaa. Mutta tällainen maailmantilanne, jossa kukaan ei ota vastuuta ja arvot ovat relativistisia, on sietämätön.
Toinen asia, joka on lähes yhtä sietämätön, on tiedon hajanaisuus ja ristiriitaisuus. Kuinka tehdä arvovalintoja, kun toinen lähde suosittelee kasviruokavaliota ja toinen tyrmää sen? Toinen suosittelee lähiruokaa ja toinen tyrmää sen. Minä en voi valita arvojani, kun en tiedä, mille ne perustan. Vastuuttomuuden kierre on valmis. Kaikki me olemme syytöksien ulkopuolella.
resres (Ei varmistettu)
18.3.2014 at 18:19Ruokakorin sisällöstä ei hirveästi kannata lähteä ihmistä arvostelemaan ja tuomitsemaan suuntaan tai toiseen. Me esim. tilataan lihat suoraan tilalta kotiin toimitettuna, sillä siten ne mielestäni maistuvat paremmilta ja saan hyvän mielen kun tiedän mistä lapseni ruoka oikeesti tulee. Muut elintarvikkeet me tilataan kauppakassin kautta, vihdoin keräilijälle meni myös perille että emme halua niitä Rainbow kurkkuja vaan niitä missä on suomen lippu, molemmat kotimaisia, mutta maku eri. Kesällä syödään sit omasta maasta kurkut ja ne on kyllä ehdottomasti parhaimpia. Kaupassa käydään vaan jos on pakko (kahden lapsen kanssa se ei ole mikään nautinto) tai tulee joku mieliteko lähteä vaikka mökille grillaamaan, jolloin meidän ostoskori näyttäisi taatusti juuri tuolta: nakkeja, lihapiirakoita, mehua jne. Eli kaikkea muuta kuin mediaseksikästä. Ja sitten jos joku vielä kehtaisi arvostella elämäämme sen perusteella mitä sattuu sieltä ostoskorista löytymään, menee aika metsään.
Aa (Ei varmistettu)
18.3.2014 at 18:51Entäs sitten, jos käykin pahamaineisessa Lidlissä, jossa saa ”kaksi ruokakassia yhden hinnalla” ja vieläpä laadukkaampaa ja parempaa ruokaa kuin ”oikeat merkit” :P. Löytyy myös luomua ;). Lidl pelastaa meidän talouden, suosittelen!
ps. Aikamoisen kohun tuo nuoren pojan juttu saikin aikaan, tuskin hän ihan näin ajatteli ihmisten reagoivan. Vähän hänen puolestaan surettaa jos näin on…
possu
18.3.2014 at 20:07Toivon oikeasti, että Jätä mullekin-pojat seuraavat keskustelua ja kommentointia asiasta, hienon keskustelun saivat aikaiseksi, antoivat ajattelemisen aihetta ja inspiroivat monia ihmisiä kirjoittamaan aiheesta, kaikki palaute ei ole negatiivista.
Piipo79
18.3.2014 at 20:47Olipa pakko lukea kirjoitus, josta keskustelu on alkanut. Tässä kyllä huomaa kuinka somekulttuurissa kirjoitus ikään kuin vahvistaa itse itseään kommenttikenttiä luettaessa. Ei sillä että olisin kirjoittajan kanssa samaa mieltä (mitä en siis selvyyden vuoksi ole), mutta ei se teksti itsessään aiheuttanut minussa mitään vahvoja fiiliksiä. Tuskin olisin lukenut edes loppuun. Kommenttikenttiä lukiessa tavallaan laitettiin lisää ”sanoja” ja merkityksiä kirjoittajalle (en tiedä mitkä osuivat). Nyt mä tässä itse toteutan tätä epäselvää kirjoitustyyliä, jota tuo kirjoittajakin on syyllistynyt tekemään, mutta punainen lankani on kait se, että somessa kirjoitus voi tavallaan kasvaa isommaksi kuin se onkaan. Tämä on minusta yksi esimerkki siitä.
Kristaliina
18.3.2014 at 20:56Se on totta – ja ilmeisesti osa merkityksistä (en siis itse ollut siellä keskustelemassa, kun luin itsekin bloggauksen vasta jälkikäteen) syntyi juuri siitä, kun lukijat yrittivät arvata/kysyä tekstin pointtia eikä kirjoittaja tullut yhteenkään kommenttiin vastaamaan…
Mutta tosiaan, itsekin just tajusin (kun pari kommentoijaa siitä mainitsi), että tästähän on silti tullut todella hyvää keskustelua ajankohtaisesta aiheesta useammallekin blogitontille. Eli siinä mielessä keskustelunavaustahan täytyy pitää (ehkä hieman yllättäen) myös aika hyvänä. Jännä juttu :)
edgybeauty
18.3.2014 at 21:02Tätä keskustelua on ollut mielenkiintoista seurata, niin monia mielipiteitä ja niin erilailla kirjoitettuja tekstejä ja kommentteja. Natan boxiin kommentoinkin vähän, mutta fitnessfuhrerin ja sun teksti antoi vielä lisää uusia näkökulmia!
Ihminen on utelias, sehän on ihan vaan fakta. Kyllä mäkin katson muiden ostoskoreihin-ja kärryihin, mutta en juurikaan arvostellakseni tai ajatellakseni asiaa sen kummemmin-juurikin ihan vaan uteliaisuudesta. Välillä jopa asenteella ”hei mitäs toi on, vois testata” :D. Tässä nyt ei ole mitään väärää, eikä varmaan siinä arvostelussakaan jos sen oman pään sisään jättää, ja siinä tapauksessa haittaa tulee vain itselle (turhaa negatiivista energiaa josta ei hyödy).
Arvojuttu on vaan totuus. Itse olen poikkeava 19-vuotias ainakin omassa kaveripiirissäni, ei kukaan muu ole innoissaan litran kookosöljytarjouksesta tai uudesta viherjauhepurkista. Suurin osa on innoissaan tulevasta baari-illasta, kun mä oon innoissani aikasin nukkumaan menemisestä ja siitä että saan hyvät unet, ja jaksan reenata. Mutta hei, ei se musta tee sen parempaa! Se tekee musta vaan mut, ja musta on hirveen kiva että muut ikätoverit jaksaa käyttää aikaansa tollasten kokemuksien keräämiseen, se vaan ei oo mun makuun oleva juttu.
Sen verran vielä alkuperäistekstistä: tulen mahdollisesti tästä lytätyksi, mutta no. Totuushan on, että tuo oli Oton mielipide. Niinkuin kaikkien keskusteluun osallistuneiden mielipiteet ovat heidän omiaan. (Enkä nyt siis puhu sun tekstistäsi, joka oli asiallinen) Moni lyttäsi Oton mielipiteen, ja toivat omansa esiin yhtä faktanomaisesti, kuin hänkin, jolloin keskustelun tuloskin on plusmiinusnolla. Itselläni teksti ei varsinaisesti herättänyt mitään reaktioita, ymmärrän kyllä miksi monella karvat nousivat pystyyn. Mutta enpä minä ole mikään loukkaantumaan kenenkään mielipiteestä, vaikka sattuisivatkin ajattelemaan ostoskoristani ”vitun ituhippi” tyyppisiä ajatuksia. Tai satunnaisen mättökorin nähdessään ”vitun fädäri”. Siinäpä ajattelee, eipä oo multa pois.
ribis (Ei varmistettu)
18.3.2014 at 21:58Erittäin hyvä kirjoitus, ihan arvovalinnoista sinänsä (ottamatta kantaa tuohon kohuttuun keskusteluun, joka on lähtökohtana kirjoituksellesi ja johon en ole itse edes tutustunut).
Omassa elämässäni törmään jatkuvasti erääseen arvovalintaristiriitaan, josta minulle naureskellaan ja minusta vitsaillaan; olen suhteellisen siisti ja järjestystä rakastava ihminen, ja tykkään siitä, että koti on siisti ja järjestyksessä; että sänky on kauniisti pedattu; että keittiön työtasot on puhtaaksi pyyhitty leivänmuruista; että lapsen ruokailun jälkeen syöttötuoli ja pöytä putsataan hyvin; että astiat ei likoa tiskialtaassa, vaan ne on tiskikoneessa; että tavaroilla on omat paikkansa ja niitä pidetään siellä; ja että kotona siivotaan (imuroidaan, pyyhitään pölyt jne.) säännöllisesti.
Olen valmis näkemään vaivaa noiden asioiden eteen, eivätkä ne mielestäni vie arjestani kovinkaan paljon ylimääräistä aikaa. Ne ovat MINUN arvovalintojani. En IKINÄ mieti muiden kotona vieraillessani, että ”onpas sotkuista”, koska ei se ole mun koti. Jokainen elää tavallaan. Mutta MIKSI muut (esim. useat sukulaiset, mm. serkut) aina naureskelevat mun ”siivousintoilulleni” ja vääntävät aiheesta vitsiä? Kyse on MUN arvovalinnastani, ja mulle tulee jotenkin tosi tosi paha mieli, kun siitä puhutaan arvostelevasti ja jotenkin… vähätellen. Musta tehdään muiden puheissa sekopäinen siisteysintoilija, joka ei muusta välitä kuin järjestelemisestä ja imuroinnista, ja jota ei voida pyytää omaan kotiin kylään, jos ei ole ehditty suursiivota koko kämppää. Mulle ei ikinä tulisi mieleen arvostella muiden sotkuja. Miksi mun siisteyttä sitten kuitenkin saa arvostella?
Vähän aiheen vierestä, mutta pääajatus kuitenkin sama:) Kiitos ja anteeksi tämä avautuminen.
T-100
18.3.2014 at 22:03Toi teksti vois olla suoraan minun kynästäni, tai noh, näppiksestäni. Tykkään kodistani juuri kuten kuvailit omaasi, siistinä ja tavarat omilla paikoillaan. Onneksi kukaan ei ole alkanut avautumaan aiheesta, johtuen varmaan suvussa kulkevasta siisteyskäsityksestä… :)