Puutalon pieni askartelunurkka: tupsu!

Olet ihan varmasti joskus tehnyt tupsun – vai oletko?

Mutta muistatko, miten se tehdään?

Itsehän siis en muistanut, mutta onneksi meidän perheen ekaluokkalainen on alkanut ohjata meille ihan omaa askartelukerhoa. Ja tämän meidän hienon kerhon viime kokoontumisella sunnuntaiaamuna askarreltiin jokaiselle perheenjäsenelle ihkaoma tupsukka.

Ja näin se tehdään:

1. Leikkaa pahvista kaksi samankokoista ympyrää. Leikkaa niiden keskelle toinen pienempi ympyrä aukoksi. Mitä isompi keskiympyrästä tulee, sen pörheämpi tupsu on – ja sitä enemmän lankaa sen tekemiseen tarvitsee.

Meillä oli harppi hukassa, mutta ympyrä saatiin näppärästi piirrettyä kahvimukilla.

Ympyräkiekoissa voi hyvin olla lovi, kuten tässä alla olevassa esimerkissä. Se helpottaa keskiympyrän leikkaamista, mutta myös pahvin poistamista myöhemmin (ja tällöin samaa, ehjänä pysyvää kiekkoa voi käyttää vaikka moneen tupsuun). Huolehdi vaan, että lovet eivät ole samalla kohdalla, kun alat kieputtaa lankaa tupsuksi.

2. Laita kiekot vastakkain yhteen ja ala kieputtaa lankaa niiden ympärille. Mitään päättelyjä tai aloitussolmuja ei tarvita: aloituskohdan voi joko jättää aiempien kierrosten alle tai vaikka pujottaa pahvikiekkojen väliin, jotta se ei sieltä karkaa.

Voit käyttää useita lankoja – vaikkapa kaikki mahdollisista aiemmista neuleprojekteista syntyneet jämälangat. Vinkki: tuplavahvuisella langalla (eli laittamalla langan kaksin kerroin) homma valmistuu nopeammin.

3. Alkukieputukset voit tehdä halutessasi sormin, mutta viimeistään loppumetreillä ota neula käyttöön. Sillä saa langan helpommin läpi ahtaaksi käyvästä keskiaukosta.

4. Jatka langan pyörittämistä niin kauan, että keskiaukko on mennyt umpeen. 

5. Leikkaa langat poikki ympyrän ulkosyrjältä, pahvien välistä. Lämmin suosittelu: kannattaa leikatessa pitää koko systeemi pöytää vasten, jotta se ei tässä vaiheessa levähdä.

6. Ujuta lanka pahvikiekkojen väliin ja kiristä sinne mahdollisimman piukka ja moninkertainen solmu. Se on se, mikä pitää tupsukan kasassa – suosittelen kaksinkertaista lankaa.

(Sori, näistä vaiheesta ei ole kuvia. Oli niin jännittävää, että ei muistanut ottaa kuvia, haha.)

7. Poista varovasti pahvit. Jos olet leikannut pahvikiekkoihin loven (ks. kohta 1), saat todennäköisesti pahvit ehjänä ulos. Jos et ole leikannut lovea murise hiljaa itseksesi revi pahvit rikki.

8. Tadaa, sulla on tupsu! Solmi vielä kiristysnarun päät yhteen, niin saat tupsulle ripustimen.

9. Koristele halutessasi esimerkiksi askartelusilmillä tai ihan miten haluat.

Hitsi täytyisi kyllä ihan ostaa heijastavaa lankaa ja tehdä sellaisesta lisää näitä tupsuja. Tuollainen vaikka repusta heiluvana toimisi nimittäin hyvin myös heijastimena!

Olettekos askarrelleet tupsuja? Onnistuisiko näillä ohjeilla (tai ilman)?

PS. Seuraavassa askartelukerhossa meidän ekaluokkalainen aikoo opettaa mustekalatupsun. Odotan innolla!

11

You Might Also Like

  • SMaaria
    12.10.2021 at 18:47

    Hienot ohjeet – ehkä sillä lisäyksellä että varsinkin jos tekee oikein tuuhean tupsun, se kannattaa lopuksi saksia tasamittaiseksi. Parturointi tekee ihmeitä :)

    • krista
      13.10.2021 at 12:35

      Hihii, hei siisteys on yliarvostettua :D Mutta tosiaan jos vaikka pipoon haluaa, parturointi on varmasti tosi hyväksi! Mutta näin lasten tupsuleikkikäytössä hapsotus on mun mielestä vaan söpöä :D

  • A
    12.10.2021 at 18:55

    Meillä on lapsella tupsukehikot (tämän tyyliset https://www.snurre.fi/products/tupsukone-pompom-set, käytännössä sama idea kuin pahvisissa, mutta näitä voi käyttää uudestaan ja uudestaan ja kieputus on helpompaa, kun ympyräkehikko on auki silloin kun lankaa kieputetaan, eli kieputusvaihe on nopeampi ja helpompi, näitä on useampi koko ja aika kestävää sorttia kun lapsi sai ne joskus leikki-ikäisenä mummoltaan) ja tupsuja syntyy meillä aina purskeittain (tehnyt esim. kavereille lahjaksi maskotteja tekemällä tupsut ja niihin hännät ja korvat). Minitupsuja lapsi on tehnyt tekemällä itse kehikot (sellaisia 2cm halkaisijaltaan), niitä kai voisi tehdä myös haarukan piikkejä hyödyntäen.

    Mun tupsuniksi on trimmaus jälkeenpäin, kun saksii kunnolla saa tuuhean ja tosi nätin tupsun, vaikka leikkausroskat on mitä ärsyttävämpiä siivottavia (ja mitä enempi jaksaa kieputtaa sitä parempi). Niin ja tupsuihin voi tehdä kaikenlaisia kuvioita, jos kieputtaa langat ”tiettyihin paikkoihin” (tätä en itse osaa hahmottaa, mutta ohjeita löytyy netistä ja saa tosi hienoja juttuja yllättävän simppelisti).

    • krista
      13.10.2021 at 12:39

      Oooo, tupsuteknologiaa! En ole tuollaisia koskaan nähnytkään! Pahvi toki varmaan ajaa saman asian, mutta tuollaiset askarteluhärpäkkeet todennäköisesti myös innostaa hommiin <3 Haarukan piikkien käytöstäkään en ole kuullutkaan! Ja siis WOU tupsukuviot ja hännät, tässähän on vaikka mitä mahdollisuuksia!

  • Jenni
    12.10.2021 at 19:28

    Olen tehnyt pipoon tupsun juurikin sellaisesta heijastavasta langasta. Eihän se kauheasti heijasta, eikä korvaa oikeaa heijastinta mutta vähän sentään näkyy. Sai samalla vähän piristettyä tupsutonta pipoa vaikka tupsusta tuli tylsästi yksivärinen ja vieläpä harmaa.

    Mustekalatupsu kuulostaa jännittävälle!

  • Anna
    12.10.2021 at 21:05

    Minä kieputan usein alussa jopa neljää tai kuutta lankaa samaan aikaan. Reiän pienentyessä pitää sitten vähentää.
    Ja kuten yllä mainitaankin niin parturointi! Rakastan tupujen parturointia :D Se on niitä asioita joiden lopettaminen vaatii tahdolujuutta ;)
    Joskus teinivuosinani tein serkun kanssa yhdessä jämälangoista pään kokoisen tupsun. Se oli kummallisen sekavärinen, mutta muistaakseni pääsävyltään aika harmaa. Ja ihan älyttömän iso :D Myös muoto oli vähän outo, kun pahvin reunan kohdalta langat jäivät selvästi lyhyemmiksi ja pahvin sivuilta taas pidemmiksi. Valtava karvapötkylä.