Tätä kuulkaas on uskollisuus!

Lähes neljän (jumppa)uskollisuustalven jälkeen vaihdoin täällä Espanjassa kuntosalia.

”Ai näin löyhissä kantimissa on sun uskollisuus?”, Joel vitsaili.

”EHEI! Ei kuule ollenkaan löyhissä, päinvastoin!!!”, minä protestoin välittömästi. ”Mä kerron sulle kuule, mitä on mun uskollisuus!”

Ja jatkoin – tästä eteenpäin Joel ei saanut suunvuoroa:

”Neljä talvea! Neljä talvea mä rakastin, uskoin ja palvoin! Menin zumbaan joka ikinen tiistai, joka ikinen torstai! Läpi arkikiireiden, taistelin orastavia flunssia vastaan, raivasin tieni zumbaan vaikka tulvan ja muuton keskeltä. Katsoin sormien läpi ilmassalentelevät lattiankappaleet, taistelut peilipaikoista, etuilevat espanjalaiset, hieltä haisevan ilman, pissaiset vessat, puuttuvat saippuat ja käsipaperit, hikeä eturivin päälle roiskivan sijaisen ja ahtaan kellaripukuhuoneen! Kaiken tän hyväksyin ja silti rakastin!”

”Ja kaikki tämä siksi, että mä rakastin sitä! Rakastin joka ikistä biisiä, jokaista koreografiaa, joka ikistä sheikkausta! Rakastin ja kaipasin sitä niinä päivinä, kun ei ollut tuntia. Rakastin ja kaipasin sitä Suomessa ollessa. Kuuntelin sen biisejä Suomessa autolla ajaessa. Yöllä, kun en saanut unta, rentouduin mielessäni zumbaamalla ajatuksissa koreografioita muistellen. Joka ikinen kerta Espanjaan tullessa ensimmäisenä tiistaina tai torstaina suunnistin takaisin sinne hikiselle pienelle salille! Nautin, kun koreografiat kumpusivat syvältä mun sydämestä! Joka ikinen kerta! Mä kuule olin uskollinen, uskollinen kuin kallio!”

Zumbanjälkeisfiilis vuosimallia 2016.

”Ja vaikka mut petettiin, mä annoin vielä anteeksi! Kolmen talven ohjaaja lähti pois ja tilalle tuli uusi – ja mitä mä tein? – annoin mahdollisuuden! Mä annoin mahdollisuuden, mä otin uuden ohjaajan sydämeeni, uudet biisit, uudet koreografiat – kaiken sen mä otin vastaan ja hyväksyin. Mä sopeuduin ja rakastuin myös uuteen. Mulla oli sydän auki! Mä olin valmis uuteen mahdollisuuteen! Mä uskoin meidän tulevaisuuteen!”

”Mutta SITTEN. Sitten uusikin joutui lopettamaan. Ja minä, mitä minä teen? Hyvästelin hänet haikeudella ja syyt tietysti ymmärtäen – tätä on elämä. Avoimin mielin menin taas seuraavalle tunnille, sydän iloisesti pamppaillen, toivoen, odottaen, valmiina ottamaan vastaan taas uuden mahdollisuuden! Odotin sen ikuiselta vaikuttaneen ajan, kun musiikkeja säädettiin. Toivoin, odotin, maailma oli meille avoin. Ajattelin, että kyllä tämä tästä, me hei saadaan tää vielä toimimaan, tämä ei ole kaiken loppu, vaan toivoa on. Minulla ja tällä haisevalla kuntosalilla on vielä rakkautta jäljellä!”

”Mutta niin se vain oli, joskus pitää myöntää tosiasiat. Karvas kalkki. Syvä pettymys. Aivan surkea opettaja. Joskus pitää avata silmät ja katsoa suoraan kohti totuutta. On joitain rajoja, joista ei voi mennä yli. On asioita, joita ei saa anteeksi.”

”Niinpä TÄTÄ on mun rakkaus! TÄTÄ on mun uskollisuus! Kun mut sitten oikeasti petetään, se on kerrasta poikki! Sitten en anna anteeksi, se on sitten TÄSSÄ. Ohi! Se oli loppu nyt.”

Zumbanjälkeishiki vuosimallia 2018.

(tässä vaiheessa alkoi naurattaa)

”Mutta lannistunko? EN! Jäänkö märehtimään ja haikailemaan menetettyä rakkautta? EN! Luovunko toivosta tai tyydynkö vähempään? EN!!! Se on kuule uutta putkeen! Matoa koukkuun hei! Saman tien, täältä pesee! Heti samana iltaa alkoi kuumeinen netin klikkailu ja uuden rakkauden metsästys. Netistähän niitä löytyy! Kyllä maailmaan (zumba)miehiä mahtuu! Ja kyllä! SE LÖYTYI! Se löytyi, ja se on kuulkaas entistä ehompi se!”

”Hyvästi, vanha kuntosali, meillä oli niin monet ihanat hienhajuiset vuodet ja rakkaat muistot! En unohda niitä! Mutta nyt suuntaan uljaasti kohti uutta. Matkustan läpi pitkän ja epämukavan matkan, jotta pääseen rakkauteni äärelle – mutta se kannattaa! Siellä odottaa uusi zumbarakkaus, joka palkitsee!”

(Joelin epäuskoinen ilme)

”…että TÄTÄ kuule on mun uskollisuus.”

 

PS: Vanha kuntosali etsii kyllä uutta zumbaohjaajaa. Kun se löytyy, aion antaa sille uuden mahdollisuuden. Silti on pieni osa minussa, joka vielä odottaa ja toivoo. Kaikkien yhteisten vuosien tähden.

26